Frederico
Alkusyksyn päivä oli kääntymässä iltaan. Päivät olivat yhä lyhyempiä ja lyhyempiä, iltojen käydessä kylmemmiksi ja kylmemmiksi. Kaduilla nukkuvia kävi sääliksi, mutta kyllä noidenkin asiat järjästyivät aina jotenkuten. Olihan heitä vartioimassa enkeli.. Enkeli, joka päätti tänään ottaa itselleen vapaan illan. Minnekäs muuallekkaan Frederico olisi suunnannut tuhlaamaan vähiä varojaan, kuin Kallen kapakkaan. Kapakkaan, jossa jaattiin niin ilot kuin surutkin, tuttujen ja tuntemattomien kanssa. Kapakkaan, josta aina löytyi seuraa, halusi sitä tai ei. Kapakkaan, jossa raikui aina iloinen nauru ja laulu, välillä riehakas selkäsauna. Ihmiset. Niin ihanan alkeellisia, mutta silti niin sivistyneitä.
Frederico oli saapunut kapakkaan jo aikaisin illalla. Tuo oli istuskellut itsekseen nurkka pöydässä, jalat pöydällä olutta nauttien. Kapakkaan oli tunkenut jos jonkinlaista kansalaista, niin ensikertalaisista kapakan vakio asiakkaisiin. Kuitenkin, yksi asiakkaista sai Fredericon huomion puoleensa. Nuori miekkonen talssi sisään yksistään, toisin kuin muut kapakan kuluttajat. Tuo meni suoraan tiskille, tilaten itselleen oluen. Tuon jälkeen nuorukainen antoi katseensa lipua pitkin kapakkaa.
Frederico virnisti itsekseen. Kun nuorukaisen katse kohtasi hänet, nosti Frederico sormensa ensin huulilleen, viheltäen korkealta ja viittoi sen jälkeen nuorta miestä liittymään seuraansa nurkka pöytään.
"Tule painamaan puuta, Ei ole mukava yksin juoda!" ihmisillusiossaan oleva enkeli huikkasi nuorukaiselle, virnuillen kujeilevasti, mutta ystävällisesti.
//
AYE. Taidampa eläytyä tunnelmaan ja korkata kaljan! //