Kirjoittaja Ivy » 03 Maalis 2008, 19:19
Ophelia
Kaikki jatkoivat vain kävelyään, ophelia manaten Arania taas alimpaan helvettiin kun tämä käveli käsi kädessä Anemonen kanssa tämän edellä eikä Ophelia voinut muuta kuin katsoa. Toisinaan ihmetytti ehkä vähän ettei Aran häntä pois sättinyt, kai tämäkin sitten kuului Aranin suunnitelmaan että Ophelia seuraisi, syyhän tähän oli Ophelian mielestä varsin selvä ja olihan Aran itsekin ehdotellut että Ophelia tulisi mukaan vielä kun enkeliä esitti.
Ophelia mietti asiaa hiljaa mielessään, kohottaen pian päänsä suutaan aukovaan Anemoneen joka kysyi että olivatko nämä kohta perillä?
Eivät he olisi... Ophelia tiesi sen itsekin, elleivät he sitten yksisarvis laumaan vahingossa menneet ja törmänneet. Aran vielä lupautui kantamaan Anemonen mikäli tätä väsytti... Ophelia oli tuhahtaa ajatuksesta sekä sapetuksesta ääneen, kunnes Anemone pysähtyi ja kurkotteli nyt ylös Araniin!?
Ophelia pysähtyi ja leukakin oli vähällä loksahtaa auki, Aran oli tosiaan antanut itsestään mukavan kuvan Anemonelle ja nyt tämä nosti tämän vielä syliinsä kuten oli luvannutkin, katsoen vielä oikein kiusallaan Opheliaan. Ophelia kurttusi vain kulmiansa ollessaan vihainen Arania kohtaan. Myönnettäköön että tällä oli Anemonen täysi luottamus puolellaan, mutta kauanko tämä tulisi kestämään? Ja myönnettäköön että Opheliaa otti päähän Aranin ylöspistämät "voitot", mutta sitäkin enemmän se että tämä piteli nyt Anemonea sylissään, Ophelia oli mielummin valmis kantamaan Anemonen vaikka itse!
He eivät jatkaneet kävelyä kuin noin kymmenisen metriä kun Aran oli mitä ilmeisemmin tehnyt saman tempun Anemonelle kuin oli Lilyllekin tehnyt, Anemone tuhisi nyt rauhallisesti, ilman sen enempiä huolia Aranin sylissä kun he taas pysähtyivät ja Aran kääntyi Ophelian puoleen. Aran alkoi sepittämään jotain Opheliasta eroon hankkiutumisesta kun Ophelia puolestaan oli kuulevinaan ääniä jotka tulivat tällä kertaa jostain muualta kuin puista. Kohta kuuluikin äänekäs kiroaminen niin että Ophelia oikein säikähti ja tuijotti nyt puiden välistä, noin viiden metrin päähän heistä syöksähtänyttä sutta!?
Black! Se oli Black... Mutta tällä kertaa Ophelia ei huudahtanut tämän nimeä, tajuten pikkuhiljaa tilanteen. Black ei voinut hyökätä Anemonen takia ja... Ei enää päässyt minnekään puissa olevien haltijoiden takia, näinkin kauan se oli Ophelialta kestänyt tajuta, tämä siis selitti senkin miksi Aran ei ollut yksin tullut... Se taas että oliko tämä suunniteltua vai sattumaa jäi pimentoon eikä Ophelia ehtinyt asiaa edes ajatella, se nyt ei ollut juuri tärkeintä tällä hetkellä!!
Black uhitteli Arania päästämään Anemonen menemään, näyttäen siltä että oli valmis hyppäämään Aranin kurkkuun nyt minä hetkenä hyvänsä ja Ophelia piteli molempia käsiään sydänmen tykyttävävän rintaansa vasten, samalla kun vilkuili Blackiin, tästä Araniin ja lopulta tästä sitten puissa liikkuviin varjoihin...
Samassa puissa liikuskellut haltija joukko laskeutui maahan, piirittäen heidät kokonaan, jättämättä siis minkäänlaista pakotietä mihinkään ja luoden väkinäisen ylivoiman taas Blackia vastaan.
Ophelia katsahti huolestuneena Blackiin joka taas puntaroitsi tilannetta, kyllä, se oli ansa johon Ophelia oli puolitietoisesti astunut myöskin. Ei hän ollut ajatellut että Black joutuisi kiipeliin siinä samassa, ei ainakaan silloin kun vielä uskoi Aranin tulleen yksin ja sokeasti luottanut siihen että Black vaan tulisi ja hoitaisi tilanteen.
Ophelia nyt ei edes katsahtanut Araniin, he kaikki siis menivät nyt? Ei Ophelia ihan näin nopeata häviötä ollut odottanut, mutta minkä Ophelia naiviudellensa mahtoi? Tosin eihän tämä Opheliasta ollut aiheutunut, vaan Anemonesta, Ophelia oli mennyt vain perään, syytä tähän tuskin oli tarve uudelleen toistaa... Tosin jos Ophelia ei olisi silloin hävinn-- Agh! Ophelian mieli taas ylikuormitsi itseään, ei hän haltijoiden kylään uudelleen toistamiseen halunnut! Sitä kammoksui nyt kun kunnolla tajusi...
Aran käski Blackia nyt muuttumaan takaisin suden muodosta ihmisen muotoon... Samalla kun hän itse silitteli Anemonen hiuksia mikä karmi Ophelian selkäpiitä, oliko tämän pakko? Black ei tehnyt juuri minkäänlaista elettä nyt mitään kohtaan ja Aran joutui 'kehoittamaan' uudestaan, uhaten Anemonen niskojen murtumisella...
Ophelia käänsi katseensa tästä pois pelkästä ajatuksesta että kuulisi Anemonen niskojen rusahtavan nurin, Ophelia ei uskaltanut Arania tässä asiassa epäillä... Aran oli käärme, itse saatana.
Black vaihtoi ulkomuotoaan takaisin ihmiseksi eikä hetkeen tapahtunut vielä mitään kunnes Aran käski paria muuta haltijaa sitomaan tämän kädet tämän selän taakse. Ophelia jäi vielä paikalleen katsomaan Blackia jota nyt sidottiin, katsahtaen sitten sivusilmällä Araniin kun tämä aloitti puhumisen. Tämä hymyili pirullisesti, silitti yhä Anemonen hiuksia, uhkasiko tämä Opheliaakin nyt Anemonen niskojen taitolla? Ophelian olisi tehnyt jälleen mieli heittää omena Aranin kalloon, mutta se ei tuntunut nyt kovin järkevältä, ei jos Aran tuolla lailla pelotteli mahdollisista niskuroinnista.
"Olet hirviö, tiesitkö sitä?" Ophelia sanoi lopulta halveksien, vastaamatta Aranin 'kysymykseen', ottaen pari askelta kohti Arania ja ojennutti nyt kätensä jossa omena oli, uskoen tosin ettei tämä omenaa oikeasti alunperin koskaan halunnutkaan.
//Elävää? *PAM*//