Tukea tarvitaan

Vanhametsä on alue Quinn metsässä, joka on täysin kuollutta. Tällä alueella ei kasva mitään. Maa on pelkkää tomuista, tamppautunutta multaa. Suuri, karu alue on täynnä pystyyn kuolleita, kivanlahoavia puita. Vain harva olento viihtyy tällä alueella. Väitetään, että metsä on kuollut magian vaikutuksesta. Musta magia olisi kuihduttanut tämän osan metsää, johtuen velhojen salaseurojen tapaamisista aikanaan.

Valvoja: Crimson

ViestiKirjoittaja Nipustin » 24 Syys 2011, 20:20

Jenna

Hassua kuinka kymmenisen minuutin tuttavuus ymmärsi jo Jennaa niin hyvin. Rankkaa tämä todellakin oli! Vauva alkoi kasvaa reippaasti kokoa ja joskus sen liikehdintä tuntui kuin olisi kantanut laumaa sisällään. Ja kun muut ihmiset eivät anna rauhaa niinä ainuina levon hetkinä kun vauva oli rauhassa, alkoi siinä mennä pinna ja se todella oli sanan varsinaisessa merkityksessä rankkaa.

Jenna punastui hieman ja alkoi nauraa toisen kommentille menosuunnasta. "Saattaa ollakkin!", Jenna hieroo takaraivoaan toisella kädellään ja virnistää varsin tietämättömänä, "Olen aika huono suunnistamaan, olen aina ollut. Kaikki nämä puut näyttävät kovin samalta."
Jenna katsoi ympärilleen ja koitti pohtia oikeaa suuntaa. Brunette sai kumpunsa suunnattua juuri Saferin suuntaan ja on kysymäisillään mikä suunta sitten toisesta oli oikea kun huomaa toisen kuuntelevan jotain. Sitten seuraa kysymys: kuuliko Jenna tuon? Ai minkä?
Hetken ihminen pidättää hengitystään ja seisoo ihan aloillaan. Hän yritti kuulla. Vauva alkaa liikkumaan juuri sillä harmittavalla hetkellä ja Jenna voihkaisee. Hän ei kuullut ääntä, ehkä toisella vain oli parempi kuulo. "Mistä uskot että se tulee? Se ääni." Jenna kysyy toiselta luottaen tähän nyt jo kuin parhainpaan ystäväänsä.
Ihmisneidolla oli varvin hyvä ihmistuntemus ja, muutenkin neiti oli kovin herkästi ystävystyvää sorttia, joten ei Jenna tajunnut epäillä toista ollenkaan vaaralliseksi, koska hänen ihmistuntemuksensa ei hälyttänyt.
Nipustin
 

ViestiKirjoittaja Templer » 25 Syys 2011, 17:24

Soul Safer

Safer kuunteli ihmeissään, selvä, jokin tulisi päin, ei kovinkaan suuri, mutta... juuri villisian kokoinen.
"Suojaan!" Safer huudahti tajutessaan, kuinka lihaksikas villisika karju hyppäsi pusikon läpi kohti heitä. Saferin ensimmäiset ajatukset olivat, että neito täytyisi saada suojaan. Hetken ajateltuaan Safer tajusi, että oli itsekin vaarassa, yleensä hän ei ajatellut kuin itseään, joten neidon ajatteleminen sai hänet pyörälle. Villisika kaapi maata uhmakkaasti ja laski päänsä isku asentoon. Safer oli aivan ymmällään, mitä hän tekisi, jos villisika ryntäisi kohti Jennaa? ... tai häntä? Hän tunsi ja kuuli sydämensä hakkaavan, hän voisi tappaa tuon olennon helposti, mutta silloin Jenna saisi tietää hänestä...
Templer
 

ViestiKirjoittaja Nipustin » 28 Syys 2011, 09:10

Jenna


Neito oli ollut varuillaan heti kun toinen oli vain ilmoittanut kuulevansa ääniä ja ne saattaisivat olla vaarallisia taikka ihan harmittomia. Kun pusikosta sitten yllättäen kirmaa suuri villisika ja hänen uusi ystävänsä huutaa suojautumaan Jenna pinkaisee takaisin kiven luokse niin nopeasti kuin vain pesuetta kantaessaan pääsi. Brunette asettautui turvaan ja alkoi etsiä miestä silmillään. Tulisiko toinen hänen perässään? Mitä mahdollisuuksia melkein sokealla oli yksin villisikaa vastaan. Jos vain en olisi raskaana... Jenna ajattelee vihaisesti itselleen. Vaikka Jenna ei olisikaan raskaana, ei hän silti uskoisi pärjäävänsä villisialle, mutta olisi hänestä enemmän hyötyä kun täällä piilossa avuttomana kykkiessä!
Nipustin
 

ViestiKirjoittaja Templer » 28 Syys 2011, 16:53

Soul Safer

Soul Safer vilkaisi nopeasti ympärilleen ja huomasi neidon juosseen turvaan, siitä tulvinut helpotus sai hänet aivan varomattomaksi ja kun villisika ryntäsikin hänen selkäänsä, hän yllättyi aivan iskun voimasta.
Mies makasi maassa, ei hän huutanut, se ei olisi auttanut mitään, vaikka kipu raastoikin hänen ruumistaan. Nopeasti pyörähtäen selälleen maassa hän tajusi, että villisika asteli häntä päin. Ennenkuin hän sitten kerkesi nousta, karju olikin hänen päällään ja se koetti saada sarvensa upotettua miehen rintaan, mutta Safer ei antanut sen tehdä sitä, hän tarttui sarvista ja esti sikaa painamasta päätään alas, mutta Safer ei ollut vahvimmillaan, hän oli huolissaan, jos paljastaisi itsensä.
Kuitenkin hänen kätensä väsyivät nopeasti lihaksikkaan kaulan painaessa päätä alemmas, Safer oli nälissään, tuon karjun sielu olisi juuri sopivaa ravintoa, mutta entä neito? Mitä hän ajattelisi, jos olisi juuri viettänyt mukavan tovin tälläisen murhaajan kanssa, vieläpä ollessaan raskaana.
Safer ei kerennyt pidempää ajattelemaan, hän muutti muotoaan sekunneissa, karjukin hämmästyi ja tumma koira pääsi helposti livahtamaan sen alta. Miehen muuttuessa Keepperiksi hän vilkaisi nopeasti neidon suuntaan, vaikka eihän hän ihmistä nähnytkään, mutta hänen kiivas sydämenlyönnit ja hengitys, sekä hänen tuoksunsa kertoivat aika tarkasti naisen olinpaikan. Jos vain ymmärtäisit... Mies ajatteli ja käänsi päänsä kohti karjua, jonka hän nyt voisi helposti tappaa.
Hetkessä hän syöksyi kohti sikaa, joka teki oman syöksynsä. Keepper sai kuitenkin otteen sian kaulasta, eikä hänellä ollut aikomustakaan päästää siitä irti. Sian riuhtoessa ja huutaessa, hän vain painoi suurta eläintä kovemmin maata vasten. Samassa hän kuitenkin tuli ajatelleksi neitoa, joka varmasti kauhistuisi, joten koira päästi irti ja antoi eläimen juosta huutaen pois paikalta...
Templer
 

ViestiKirjoittaja Nipustin » 30 Syys 2011, 18:33

Jenna

Neito oli piilostaan yrittänyt nähdä mihin toinen oli jäänyt ja kun hän viimein tavoitti toisen oli villisika rynnistänyt tämän päälle! Jenna järkyttyi niin että meinasi juuri nousta hätiin kun jotain hämmentävää ja yllättävää tapahtui!
Hetki sitten toisen paikalla oli vielä ollut heiveröisen oloinen meilkein kokonaan sokea mies ja nyt ympäriinsä hyppi joku hyvin paljon koiraeläimen oloinen, ehkäpä juurikin koira. Jenna pysyikin kiven takana ja seurasi kuinka täydellinen saalistaja loikkasi villisian kurkkuun kiinni. Oli hurjaa seurata kuinka joku niin paljon pienempi pystyikin pistämään täydellisesti hanttiin suurelle villisika karjulle, villisikahan tässä itseasiassa taisi olla alakynnessä!

Kun koira hölläsi otteensa villisiasta viime hetkillä ennenkuin se olisi varmasti menehtynyt saamiinsa vammoihin, karju kirmasi semmoisella vauhdilla metsän syvyyksiin, ettei Jenna ollut moista ennen nähnyt.
Sitten tuli hiljaista.
Ihmisneito rikkoo hiljaisuuden kun kömpii pois piilostaan kiven takaa ja astelee varovaisesti lähemmäs koiraa. Ties vaikka hänen uusi ystävänsä olisi vaikka ihmissusi, eikä enää tuntisi Jennaa, oli hyvä olla varovainen. Eihän toinen oikeasti kovin paljon ihmissutta muistuttanut, mutta Jennahan sitä ei voinut varmaksi tietää sillä ei ollut koskaan tavannut sellaista, ainoastaan kuullut satuja.
Jokin kertoi kuitenkin brunetelle ettei toinen ollut vaarallinen. Ei voinut olla... Jenna kumartui varovaisesti koiran tasolle ja ojentaa kättään tätä kohti. "Ei hätää..." Kuuluivat rauhoittavat, pelottomat, sanat neidon huulilta.
Nipustin
 

ViestiKirjoittaja Templer » 01 Loka 2011, 09:01

Soul Safer

Pian Keepper tajusikin, että neito alkoi pikkuhiljaa, rauhallisesti ja hyvin tyynesti tulla häntä kohti. Keepper itse ei liikkunut paikaltaa, hän olisi kyllä halunnut, mutta tuo neito voisi säikähtää, jos hän lähtisi kohti. Kun neito sitten pääsi hänen luokseen ja laskeutui hänen tasolleen, Keepperin häntä alkoi väkisinkin heilumaan. Hän itsekin ihmetteli asiaa, mutta se oli kai jokin refleksi vain. Nyt kun ihmisneito päästi nuo sanat suustaan, Keepper olisi voinut nauraa. Toinenhan puhui hänelle kuin... kuin koiralle. Se oli tietenkin ymmärrettävää, mutta olihan tämänkin karvaisen kuoren alla kuitenkin se
sama Safer joka oli juuri jutellut neidon kanssa.
Sanojen johdosta Keepper kallisti päätään hieman ihmeissään ja haukahti sitten leikkimielisen pienen haukahduksen. Tämäkin oli aika uusi ilmiö häneltä, ei hän koskaan edes ollut ajatellut, että pystyisi haukkumaan. Yleensä Keepper muotoaan käyttäessään hän vain hyökkäsi. Siihen se jäi, ei mitään hännänheilutuksia, läähätyksiä tai haukahduksia.
Kepper mietti tarkkaan, milloin hänen pitäisi vaihtaa ulkomuotonsa takaisin ihmiseksi. Halusiko neito hänen muuttuvan vai olevan koira? Mitä ylipäätään neito nyt halusi, halusikohan hän enää olla Saferin kanssa, vaikka hän muuttaisikin muotoaan. Suuremmin ajattelematta, hän vain muutti muotonsa takaisin ja olikin kyyryssä oleva mies. Ei suurempia, eikä sen vähempiäkään.
"Moi taas." Olivat ensimmäiset sanat, jotka pääsivät hänen huuliensa välistä pinene hymyn kera, anteeksi pyytävän hymyn.
"Ei ollut tarkoitus pelästyttää tai mitään, kun tuli vähän tukala olo ja silleen." Safer selitteli nopeasti heiluttaen käsiään.
Templer
 

ViestiKirjoittaja Nipustin » 14 Loka 2011, 18:43

Jenna

Brunette alkoi valtoinaan kikattaa kun mies muuntui koirasta jälleen ihmiseksi, tai ainakin ihmistä kovasti muistuttavaksi, itsekseen. "Anteeksi", Jenna sanoo hieroen niskaansa hieman nolostuneen näköisenä,"Kyllä minä hahmotin sinun olevan yhä sinä mutta jotenkin kun toinen näyttää koiralta tätä kohtaan alkaa hyvin usein käyttäytymään niin. Ja jos totta puhutaan hetken mietin olitko sinä jokin ihmissusi, mutta eikös sellaisia esiinny ainoastaan täydenkuun aikaan?" Jenna on taas iloinen ja puhelias oma itsensä, kuin mitään ei olisi tapahtunut. Toinen oli ihan turhaan peloissaan Jennan asenteen muuttumisesta.
"Eläimet yleensä pitävät minusta oikein kovasti, senköhän takia sain sinutkin kiinnostumaan itsestäni", Jenna jatkaa iloisesti ja nauraa. "Mennäänkö?" Brunette kysyy ja lähtee hitaasti mutta varmasti kävellen kohti kylää, tällä kertaa ihan oikeaan suuntaan vieläpä. "Kerrohan, Olen vain utelias, oletko sinä jonkin sortin animaagi? Vai jokin druidi? En ole kovin tietämyksellinen muuntautumis kykyisten suhteen joten tämähän on ainutlaatuinen tilaisuus saada oppia!"
Nipustin
 

ViestiKirjoittaja Templer » 20 Loka 2011, 16:20

Soul Safer

"Ihmissusi, minäkö? Ha! Älä naurata, ei minusta ihmissudeksi olisi kuitenkaan." Safer tokaisi naamallaan pieni kiusoitteleva virne.
"Paitsi, että minähän en sinänsä ole eläin... vain puoliksi jos sitäkään. Koska uskon vahvasti, että eläimet ovat hieman... hömelömpiä kuin ihmiset. Minä sentään säilytän mieleni, enkä hae palloa." Safer sanoi Jennan kommenttiin hymyillen.
"Mennään vain." Safer lisäsi nopsaan ja nousi maasta hymyillen. Hän oli täysin unohtanut mitä heidän edes oli tarkoitus tehdä, joten hän tunsi niskansa hieman kuumottavan samalla tuntien itsensä nolostuneeksi.
"En ole animaagi... en ole myöskään druidi. Olen vain jokin... oikeastaan en tiedä. Olen vain muuttanut muotoani siitä asti kun muistan." Safer sanoi kohauttaen olkiaan. Hän asteli ihmeellisen hilpeänä nostellen jalkojaan oksien ja kivien yli neidon vieressä. Hänen jopa tietämäätään pieni hymyn kare nousi hänen kasvoilleen. Olo oli kaikin puolin hyvä ja levollinen.
Templer
 

ViestiKirjoittaja Nipustin » 02 Marras 2011, 21:31

Jenna

Brunette nauroi lämpimästi toisen kommentille eläimistä ja ihmissusista. "Hömppä! Eivät eläimet ole hömelömpiä, kuin ihmiset! Päin vastoin", Jenna selittää virnistäen, "Yleensä moni ajattelee noin, mutta kuule, uskon että eläimet ymmärtävät asioita paljon ihmisiä paremmin. Koirat esimerkiksi ovat uskollisia ja hakevat vaikkapa sitten sitä palloa isäntänsä heittämänä. Monesta ihmisestä ei voi sanoa samaa..."
Sitten Jenna jättää eläintenystävänä elukoiden puolustelun väliin ja keskittyy yrittämään ymmärtää mikä toinen oikein oli. Ihmissusi tämä ei ollut koska ensinäkin hallitsi itseään. Animaagi tai druidikaan ei tullut kyseeseen. Noh, ei sillä niin suurta merkitystä ollut mikä toinen oli. Ei ketään tulisi tuomita heidän rotunsa tai ulkonäkönsä perusteella, joten oli toinen mikä oli, Jennan ystävänä tämä säilyisi.
"Minäpäs kerron sinulle mikä olet", Jenna sanoi tietäväisenä ja hymyili salamyhkäisesti, "Sinä olet muodonmuuttajasmus!" Ihminen julistaa isoon ääneen hymyillen, mutta hymy muuttuu sen sanottuaan vain lempeäksi ja välittäväksi. "Sitä paitsi, ei sillä ole merkitystä. Olet minun ystäväni."
Nipustin
 

ViestiKirjoittaja Templer » 11 Marras 2011, 18:13

Soul Safer

Safer kuunteli tarkkaavaisena neidon selostusta eläimistä, mutta hänestä se tuntui vain huvittavalta. Mies osasi kuitenkin pitää huvittuneisuuden sisällään ja hän tryytyi väin hymyilemaan arvoituksellisesti.
"Voi sen toki noinkin ajatella, mutta jos haluat, voin toki hakea sinulle palloa, jos heität." Safer naurahti ja hänen huulilleen jäi hieman hymyn karetta suurempi hymy.
"Muodonmuuttajasmus." Safer toisti. "No jos sinä sen sanot, niin varmaan olenkin." Soul Safer naurahti, mutta hän meni hiljemmaksi kuullessaan, sanan ystävä.
Hyvin kaukainen sana hänelle, sellainen, jota hän ei koskaan sovittaisi huulilleen. Ystävä on henkilö, johon luotetaan, mutta miten neito pystyisi luottamaan häneen, jos ei edes tiedä Saferin oikeaa "rotua" tai sitä, että hän pystyi tappamaan katseellaan, sellainen ei ole luottamuksen arvoinen asia. Hetken miehen mielessä kävi kertoa "kyvystään", mutta se hetki meni nopeasti ohi.
"Ystävä." Safer toisti ja totesi, ajatuksena oikeaksi, ei se sana sopinut hänen suuhunsa lainkaan. Koska Safer oli kiitettäcän hetken kulkenut vain mietteissään, hän päätti että jättäisi asian sikseen.
"Minulla ei olekaan paljoa ystäviä." Hän sanoi, mutta koska se muutti aiheen ikävämmän kuuloiseksi hän lisäsi nopeasti muuttaen äänensä mahdollisimman reippaaksi:
"Sinäkin olet minun ystäväni." Taas tuttu hymynkare hiipi miehen huulille.
Templer
 

ViestiKirjoittaja Nipustin » 26 Marras 2011, 18:13

Jenna

Hihittäen brunette nyökkäili kun hänen keksimänsä lajike oli otettu vastaan. "Olet ainutlaatuinen, en usko että muita tuon nimisiä vielä onkaan!"
Jenna väläytti aurinkoisen ja sulokkaan hymyn miehelle, tämän todetessa Jennankin olevan hänen ystävänsä. "No laatuhan korvaa määrän, eikö?" Ihmisneito nauraa heleästi, ensin hetken mietittyään Saferin sanoja siitä kuinka hänellä ei ollut montaa ystävää.

Kaksikko kulkee metsässä, jonka toinen heistä tuntee omakseen ja toinen on kuin pöllö päivän valossa tai kultakala pyöreässä maljassa. Hiljalleen vanhametsä alkoi jäädä taakse ja uudempi kasvusto valtasi maat. Myöskin valo lisääntyi hieman, jopa Jenna tunnisti että he olivat menossa oikeaan suuntaan, matkaa oli silti vielä kuljettavana.
"Mitä sinä muuten yleensä syöt? Keskellä metsää ei mahda olla paljoa ruokaa." Jenna utelee suoraa ja hieroo samalla mahaansa jossa vauvakin on rauhoittunut. "Vai metsästätkö sinä siinä koira muodossasi?"
Nipustin
 

ViestiKirjoittaja Templer » 01 Joulu 2011, 17:13

Soul Safer

Safer meni taas hieman hiljemmaksi, laatu. Niin, laatu korvaa määrän, mutta Jenna vaikutti ainakin olevan hyvää "laatua", mutta Saferista ei voinut sanoa samaa. Olen laadultani kasa paskaa. Mies mietti hetken, mutta päätti asian olla, kun tunsi auringon valon kasvoillaan.
Jos hän olisi itse päättänyt hän olisi lähtenyt takaisin päin, pimeään ja synkään vanhaan metsään, jossa hänellä oli hyvä olla.
Mutta eihän hän voisi jättää neitoa kävelemään yksinään, ties vaikka uudestaan eksyisi. Ei hän luultavasti vieläkään osaisi kylälle, eikä Saferilla ollut mitään neitoa vastaan. Kysymys syömisestä oli hieman outo käsitys Saferille. Hän söi sieluja. Niinkö hän toiselle sen sanoisi? Ei, Safer ei tahtonut järkyttää neidon heikolta vaikuttavaa mieltä.
"Syön marjoja ja osaan kokata aika hyvin luonnonaineista, mutta syön myös lihaa. Paistan sen usein nuotiolla, mutta jos on kiire syön sen raakana, mutta vain koira muodossa." Safer valehteli, mutta toivoi naisen nielevän sepostuksensa.
"Entä mitä sinä syöt? Tai siis, kun olet raskaana, pitääkö sinun syödä jotenkin erilailla?" Safer kysyi kääntääkseen keskustelun pois itsestään, vaikkei häntä niinkään kiinnostanut neidon lapsi. Jos Safer todella ajatteli asiaa, hän tajusi, että oli jopa hieman ihastunut neitoon ja hänen lapsensa tuntui vain olevan tiellä. Se tuntui hyvin metsämaiselta, kuin hän olisi jokin eläin, joka tappaa samaan rotuun kuuluvan pennun, koska haluaa saada naaraan itselleen. Ajatus oli hieman kuvottava, mutta ei ylitsepääsemätön, ei hänelle. Kuitenkin sen toteutus olisi typerää, koska ei neito kääntäisi sen jälkeen katsettaankaan hänen suuntaansa, vaikka tuskin tekisi sitä tämänkin eroamisen jälkeen.
Templer
 

ViestiKirjoittaja Nipustin » 05 Joulu 2011, 16:28

Jenna

Jos kyseessä olisi ollut kukatahansa muu ihminen, olisi tämä varmasti juossut helvetin ripeästi karkuun saadessaan kuulla olevansa ystävä sielunsyöjän kanssa. Muttei Jenna. Ei, hän ei antaisi sen vaivata itseään liikaa. Moni sanoisi sitä typeryydeksi tai tyhmänrohkeaksi, mutta Jenna kai sitten oli vain liian tyhmä ja tyhmänrohkea koska ei välittäisi.
Jos jostakusta oli tullut hänen ystävänsä, tarvittiin vakava petos sen muuttamiseen. Ja kun toinen kerta oli Jennan jo kerran pelastanut sialta, näyttänyt todellisen itsensä, ollut juttuseurana ja jopa tarjoutunut johtamaan pois metsästä johon toinen oli itsensä hukannut, ei brunette tosiaan olisi moksiskaan Saferin totuudesta. Kumpa vain toinenkin tietäisi sen ja voisi jakaa sisintään.

Eihän Jennalla ollut mitään syytä olla uskomatta uutta ystäväänsä joten totta kai Jenna söi - ja hyvällä ruokahalulla - toisen huijauksen. "Oo, ei kuulosta ollenkaan pahalta. Oikeastaan melko eksoottiselta." Brunette sanoo yllättyneen kuuloisena. "Jotenkin ajattelin metsässä elämisen... niin no, ankeaksi. Mutta ei ollenkaan paha, eihei.." Ihminen nauraa ja hymyilee Saferille, vaikkei toinen totta puhunutkaan. Mahtoikohan sielunpopsijan omatuntoa painaa?

Jenna mutristi suunsa ja kurtisti otsaansa, neito mietti. "En ole juuri muuttanut ruokavaliotani. Olen melko kaikkiruokainen..." Neito sanoo ensi hyvin mietiskelevänä ja makustelevana, mutta sitten neidon kasvot leviävät valtavaan virneeseen ja hän jatkaa: "Paitsi juominen minun piti lopettaa!" Neito naurahtaakin väliin. "En haluaisi kuulostaa pahalta, mutta yhteen aikaan viinukset taisivat olla suurin osa minun ravintoani! Nyt ne on täytynyt korvata ruualla."
Jennan äänestä melkein pystyi haistamaan voimakkaan ikävän kapakkailtoihin, muttei neito kuitenkaan tunnu katuvan mitään. Hän oli onnellinen koska saisi ihanan vauvan, josta salaa toivoi tyttöä.

"Onkohan matkaa vielä pitkästi?" Jenna kysyy ja hieroo mahaansa. Hänellä tosiaan oli hieman lisä painoa kannettavanaa, ja muutenkin kuukausia kestänyt turha paapominen ja 'rauhallisesti ottaminen' eivät olleet ainakaan vahvistaneet hänen kuntoaan.
"Voisimme varmaan levähtää kohta?" Ihminen esittää hennon toiveen ja samalla kääntää toisen kämmenensä taivasta kohti, josta ei enää paistanut aurinko vaan pilvet olivat kerääntyneet aika uhkaaviksi. "Täällä taitaa alkaa saataakkin..."

//Oooo! Vihdoin on tullut meillekkin tänne lunta! <3 Nyt on kovat joulutouhotukset kun on luntakin! :3
Ootko sinä joulu ihmisiä? Onko siellä lunta? LUNTA! -W- ~//
Nipustin
 

ViestiKirjoittaja Templer » 05 Joulu 2011, 19:59

Soul Safer

Neito nieli sen, valheen. Hänen omatuntonsa kolkutti... uusi tuntemus lisää, ei hän yleensä ollut näin tunteikas, mutta nyt, hän olisi tahtonut jakaa kaiken tiedon itsestään neidolle, muttei kuitenkaan uskaltanut, toinen voisi vaikka saada sydänkohtauksen. Sen aikaa kun Jenna oli puhunut siitä, kuinka hän oli ennen juonut alkoholia ja viihtynyt kapakoissa, Safer itse oli vain kävellyt ajatuststensa sumentamana. Hän palasi ajatustensa sokkeloista vasta kun nainen kysyi matkan pituudesta.
"Öh... ei tästä pitäisi pitkä matka olla, mutta levähtäminen voisi olla ihan hyväkin vaihtoehto." Safer sanoi ja auttoi neidon istumaan kivelle, hänkin käänsi katseensa ylös, vaikkei mitään voinut nähdäkään, mutta hän pystyi aistimaan, kuinka raskaiksi pilvet kävivät. Sitten se tapahtui, ensimmäiset pisarata putoilivat maahan... mutta, eivät ne olleet tavan pisaroita. Ne olivat lumihiutaleita. Safer ei ollut edes tajunnut kuinka viileäksi ilma oli mennyt ja nyt satoi jo lunta.
"Lunta?" Hän kysyi hieman hölmistyneenä kääntäen katseensa takaisin Jennaan. Jotenkin lumihiutaleet vaikuttivat Saferiin ja hän halusi sanoa neidolle suoraan mikä oli.
"Kuules... olen ollut aika.. hyvin ilkeä... muodonmuutajamus." Mies aloitti ja käänsi katseensa pois, koska hän ei halunnut ajatellakaan miltä Jenna nyt näytti.
"En minä ole ihan niin mukava tyyppi kuin sinä luulet.." Hän jatkoi ja käveli pari askelta kauemmas, jotta toinen voisi kauhistella rauhassa ja lähteä pois jos tahtoisi.
"Minä olen.. kirottu... minä en tiedä mikä olen... minut on luotu tappamaan." Safer jatkoi, vaikka jokainen sana tarkerteli hänen kurkussaan.
"Minä varastan sieluja." Hän lopetti ja antoi päänsä nyökähtää kohti varpaitaan... hän katui kaikkea, jopa syntymäänsä.

//Luntaa!! ω Ihanaa! Olen tosiaan jouluihmisiä, mutta tänä vuona oli vaikea päästä joulutunnelmaan, kun ei ollut lunta, nyt kun sitä on... KUKAAN/MIKÄÄN EI VOI ESTÄÄ MINUA!//
Templer
 

ViestiKirjoittaja Nipustin » 10 Joulu 2011, 18:54

//Lunta, voi toit meidän ropeen lunta! <3<3<3<3//

Toinen oli kultainen ja auttoi Jennan istumaan eräälle kivelle. Molemmat heistä siis aistivat että sää oli muuttumaassa ja pian Jenna huomaakin että ylhäältä satelee pikkuruisia valkoisia pisteitä, lumihiutaleita. Niin tosiaan, talvi alkoi olla lähellä ja nämä olivat Cryptin ensilumihiutaleita. Jenna oli varautunut hieman lämpimämmillä vaatteilla, mutta jos lumipyrystä tulisi sakea, hänen tulisi kylmä.
Jenna oli haltioissaan lumesta ja lävitti molemmat kätensä ylös kohti taivasta. Brunette sulki myös silmänsä ja nautti siitä kuinka pikkuruiset hiutaleet satoivat hiljalleen hänen päälleen. Ensilumi oli aina ihanaa. Jennan nautiskellessa toinen aloittaa puhumaan. Änkyttämään, tarkemmin ottaen. Jenna kuuntelee toista mutta pitää yhä silmiään kiinni ja käsiään ilmassa. "Yhhm'm", Jenna kuittaa muminalla toisen aloituksen, hän ei yhtään osannut odottaa mitä sieltä oli tulossa.
Kun Jenna kuulee että toinen ottaa askeleita taakse päin, hän avaa silmänsä ja laskee hitasti kätensä omaan syliinsä. Neidon ilme on hieman ihmettelevä, hämmentynyt. "Kirottu?", ihminen toistaa toisen sanoja kuin tämä olisi alkanut kerto pikkulapselle jännittävää iltasatua. Jennan kulmat ovat kurtussa, neito selvästi miettii tarkasti toisen sanoja ja eikä enää keskeytä.
Tämän kertominen Jennalle tuntui olevan toiselle vaikeaa, hyvin vaikeaa, ja sen pystyi paitsi näkemään toisen olemuksesta, myös kuulemaan toisen äänestä. Lopetettuaan tunnustuksensa, mies laskee katseensa maata kohti. Jenna katsoo toista päin pää hieman kallellaan, mitä toinen ei tiekään nähnyt, kulmat miettivästi kurtussa vieläkin.

"Et sinä minun sieluani vienyt", Jennan sulokas ääni ilmoittaa aika kuuluvasti, eikä yhtään pelokkaana tai hämmennyksen sekaisena, "Miksi?" Jenna ei kyllä tarkalleen edes tiennyt miltä tuntuisi kun sielu vietiin, ehkä hänen sieluaan oli jo viety, hän ei vain tiennyt siitä. Mutta ei, ei! Jenna ei halunnut uskoa tätä ystävästään joten neito ei edes ilmaissut epäilyksiään.
Ihmisneito nousee kiveltä ja astelee Saferin vierelle. Ehkä Jennalta olivatsanat lopussa, ehkä niitä ei tarvittu, mutta neito halusi ilmentää mitä mieltä oli vain astelemalla ystävänsä eteen. Ehkä Jenna olisi halunnut halata toista, muttei ollut varma oliko tämä tottunut halimiseen.
Nipustin
 

EdellinenSeuraava

Paluu Vanhametsä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 3 vierailijaa

cron