Kirjoittaja Kitty » 05 Marras 2011, 20:28
Demi-Lune
Kentaurin kulku ei ollut niin sulokasta ja helppoa kuin haltialla, mutta ymmärsihän tuon kun neljällä kaviolla joutui pehmeässä maastossa liikkumaan. Piakkoin seppä osoitti keskellä suota olevaa kukkaa, ja kysyi näkikö toinen sen. "Tuo punainenko ? Kyllä näen." Demi vastasi jääden sitten kuuntelemaan vielä toisen ohjeita kukan suhteen, käsiä sulattavat terälehdet eivät kuulostaneet laisinkaan mukavilta, mutta luvattu mikä luvattu, ei tässä vaiheessa voisi enään sanojaa syödä.
"Siis juurineen päivineen ?" Demi kysäisi lähtien jo tarpomaan kohti suon keskellä olevaa kukkaa joka näytti niin vaarattomalta ja yksinäiseltä. Suo oli vaikeakulkuinen, mutta ketterälle haltialle se ei ollut ongelma. Muutaman kerran tuo tosin hulahti suohon niin että ylös pääsy meinasi jäädä haaveeksi, lopulta tuo kuitenkin sai itsensä aina ylös ja löysi lopulta tiensä kukan luokse.
Siro käsi meni varovaisesti kukan luokse, ottamaan varresta kiinni, ja hyvin hyvin varovasti demi koitti vetää tuota kaunista kasvia irti sijoiltaan.
//Tuhannet pahoittelut myöhäisestä vastauksesta, inspiksen puutetta ja vähän kaikkea ollut, kiitos kärsivällisyydestä !//