Sethos
Syksyisen synkkä ja viileä ilta oli laskeutunut Cryptiin. Päivät olivat entistä lyhyempiä ja pimeys laskeutui valtakunnan ylle yhä aikaisemmin ja aikaisemmin. Synkät sateet ja tippuvat lehdet loivat oman, masentavan ilmapiirinsä syksyyn. Syksy oli ehkä vihatuin aikakausi. Niin Sethos ainakin oletti. Haltiat eivät näyttäneet kovin tyytyväisiltä, kun läheiset puut heittelivät lehtiänsä kylän kaduille ja talojen katoille. Ei se demonia muuten haitannut, mutta muutenkin huonon tasapainon omaavana olentona tuolla oli entistä vaikeampaa liikkua talojen katoilla. Märkää, liukasta, masentavaa.
Nyt konin kokoinen köriläs löntysteli pitkin korkean talon katonharjaa. Tuon askel lipsui vähän väliä, jonka johdosta kattoon ilmestyi mystisiä kynnen jälkiä pedon pitäessä kiinni liukkaasta puusta, niin hyvin kuin pystyi. Kun surullisen koominen näky oli päässyt keskelle kattoa, istui tuo luisevalle perseelleen ja avasi verkkomaiset siipensä. Valtava koira istui tavalliseen tapaansa masentuneen näköisenä synkässä, syksyisessä yössä. Pimeys vallitsi kattojen yläpuolella, kunnes pikku hiljaa sinisenä hohkaavat, pienet valopallot alkoivat lähestyä demonia, luoden pientä valaistusta liukkaan märille katoille. Pieni, vieno virne kävi koiran kasvoilla, ensimmäisten unien saapuessa kutsujansa luokse. Näin alkuillasta ei demonilla ollut parempaakaan tekemistä, kuin keräillä painajaisia ja ruokkia itseään, vaikkei edes nälkää nähnyt.
Tätä masentavaa näkyä synkisti tihkusade, joka alkoi pikku hiljaa laskeutumaan alas pilvistä. Ensin pisara, sitten toinen. Kolmas, neljäs ja viides, kunnes sade alkoi ropisemaan kattoon taukoamatta. Valkoiset korvat kääntyivät masentuneesti taaksepäin, Demonin tyytyessä osaansa. Sade kasteli pitkän, takkuisen turkin pian, saaden demonin näyttämään entistäkin surkeammalta, mutta koomiselta.
Mustaharja kuitenkin lohduttautui sillä, että sai olla yksin. Yksinäisyys oli kaunista, hän ei kaivannut nyt yhtään sielua lähelleen. Onneksi Demoni oli niin epämääräinen näky katolla, ettei kukaan jaksanut pahemmin välittääkään siitä. Siniset unet kuitenkin tuppasivat houkuttelemaan toisinaan uteliaita olentoja paikalle. Sethosin harmiksi.
Demoni jatkoi unien keräämistä, noiden sähkönsinisten pallojen leijaillessa hitaasti, mutta varmasti läpi sateen, kohti Sethosia. Koira tuijotti kaukaisuuteen, sen pahemmin noteeraamatta mitään liikettä ympärillään. Mikäli jokin olisi lähellä liikkunut
// COME AT ME BRO! //