Kirjoittaja Pappis » 26 Syys 2011, 19:41
//Kitty på här!
Oscar
Aikaiset aamut. Yleensä Oscar inhosi niitä, vaikka hän normaalisti heräsikin aina auringonnousun aikaan. Illat venähtivät aina kirjojen parissa ja päivät tutkimusten. Oscar oli huomannut ettei hänen aikansa millään riittäisi, jos hän ei heräisi vähän aikaisemmin. Hän pyrkikin käyttämään kaiken liikenevän aikansa nukkumiseen.
Eräänä aamuna Oscar kuitenkin heräsi huomattavasti ennen kuin aurinko kohosi yli horisontin. Pari minuuttia hän pyöriskeli sängyssään ja yritti saada taas unen päästä kiinni, mutta, kun ei, niin ei. Oscar tunsi itsensä harvinaisen pirteäksi ottaen huomioon, että hän oli saanut unen päästä kiinni vai neljä tuntia sitten. Ärtyneenä mies päätti luopua yrityksistä saada unta enää sinä aamuna ja nousi ylös. Auringon heikon kajon pystyi jo erottamaan itäiseltä taivaalta, mutta yhä oltiin yön puolella. Sen osoitti jo taivaalla kirkkaasti mollottava kuukin. Hetken aikaa haltia käveli ympyrää huoneessaa miettien miten käyttäisi tämän ylimääräisen ajan. Uppoaisiko lähdekirjallisuuteen? Oscar vilkaisi kirjaa, jota oli lukenut eilen, mutta laski sen alas. Lukeminen ei nyt huvittanut häntä. Suorittaisiko pari koetta ja todistaisi teoriansa oikeiksi? Mies otti käteensä vanhat muistiinpanot, joihin oli kirjoitettu paljon tekstiä ja kaavoja. Kokeista tulisi lähtemään paljon ääntä, eikä hän tahtonut saada haukkuja naapureiden herättämisestä. Turhautuneena hän laski myös muistiinpanot alas pöydälle. Miksi hänen piti herätä näin turhan aikaisin?
Aurinko laski ensimmäiset säteensä Oscarin huoneen ikkunasta sisään. Se sai miehen heräämään aamun epätoivoisesta turhautumisesta katsomaan ulos. Taivas oli kirkastumassa ja hienoinen sumu leijaili talojen kattojen rajassa. Hetken mielijohteesta Oscar vetäisi takin päällensa ja marssi ulos. Hän harvoin salli itsellensä aikaa vain kulkea ja pohtia yhdenpäiväisiä asioista. Nyt oli täydellinen hetki sellaiselle.
Aamuilma oli kipakan vilpoisa ja uloshengitys höyristyi. Hetken Oscar seisoi kotiovensa edessä ja pohti minne menisi. Sitten hän päätti vain antaa jalkojen viedä. Ja ne sattuivat viemään varsin taianomaiseen paikkaan. Oscar ei ollut edes kunnolla tajunnut kävelleensä epäsuoraan kohti haltiakylän liepeillä olevaa lampea. Paikka näytti upealta aamuvalossa ja pienoisessa sumussa. Vesi oli häkellyttävän kirkasta. Oscar häkeltyi paikan upeudesta niin paljon, että hän hetkeksi unohti olevansa lähes alati ärtynyt, ihmisvihainen haltia. Siihen hän vain jäi katsomaan maalauksenkaunista lampea ja antoi auringon nousta rauhassa lämmittäämään yön aikana viilentynyttä maata.
//Oho. Johan tais venähtää...