kuudes kuukausi

Makuuhuoneita ja vierashuoneita sijaitsee linnan toisessa ja kolmannessa kerroksessa. Kuninkaallisten huoneet ovat prameampia mitä muut, mutta mikäli olet onnekas ja pääset viettämään yön linnan vierashuoneissa, tulet varmasti näkemään ja kokemaan luksusta.
Makuuhuoneisiin lukeutuu myös ensimmäisen kerroksen, sekä sivurakennusten palvelijoiden huoneet ja tilat, sekä muut mahdolliset oleskelutilat mitä linnasta löytyy.

Valvoja: Crimson

kuudes kuukausi

ViestiKirjoittaja Aksutar » 23 Maalis 2008, 00:43

Lily

Joulukuu.. kuusi kuukautta sen jälkeen, kun Lily viimeksi oli nähnyt Aranin.. erittäin epämiellyttävissä merkeissä. Mitään merkittävää ei ollut tapahtunut tuona aikana.. Lily oli pysytellyt visusti linnan muurien sisällä, suurimmaksi osaksi omassa huoneessaan tai Blackin luona. Alkuvaiheessa Lily oli kokenut erittäin voimakasta pahoinvointia, hän oli oksennellut aamuisin ja joskus jopa maannut koko päivän sängyssä.. osaksi siksi ettei jaksanut nousta ylös, osaksi siksi ettei halunnut, sillä hän yhä tunsi olonsa surulliseksi ja masentuneeksi jopa, kaiken sen jälkeen mitä oli kuusi kuukautta sitten tapahtunut.. no, ollutta ja mennyttä nyt. Lily oli piristynyt jo marraskuussa, kun ensi lumi oli tullut. Hän oli jopa pari kertaa käynyt Anemonen kanssa pihalla leikkimässä, rakentamassa lumiukkoja ja tekemässä lumienkeleitä. Tai no, Anemone niitä enemmänkin teki, Lily katseli vierestä aina ja sai olla sydän syrjällään aina kun Anemone meni ja teloi itseään tai tuuskahti turvalleen lumeen. Lilyn ruokahalukin oli kasvanut.. nykyään hän söi melko paljon omenoita! Ne piristivät ja antoivat mukavasti energiaa.
Kuudes kuukausi.. no, arvaatte varmaan että Lilyn maha oli nyt jo kasvanut ja toki kuningas sen oli huomannut. Silloin katseet kääntyivät Blackiin joka sai sitten uskotella kuninkaalle että kyllä se hänen lapsensa oli vaikka kaikki kyllä sen uskoivatkin, tosin jotkut sitä kauhistelivat ja halveksivat.. oi kuinka he olisivatkaan halveksineet, jos olisivat saaneet tietää lapsen oikean isän!
Muistatte varmaan Blackin lupauksen Anemonelle? Tämä oli luvannut leikkiä Anemonen kanssa, kun he olisivat palanneet kotiin haltijoiden kylästä, silloin kuusi kuukautta sitten. No, Black oli pitänyt lupauksensa.. hän oli mennyt leikkimään Anemonen kanssa, tosin nukeilla hän ei suostunut leikkimään.. mutta heillä oli omat leikit. Linnan käytävät olivat aina tyhjiä, linnan koillispäässä.. joten, he menivät sinne, Black muuttui sudeksi ja Anemone sai ratsastaa hänellä. Siellä he olivat viettäneet päiviä pitkälle iltaan asti, juoksennellen pitkin käytäviä ja välillä aiheuttaneet sydänkohtauksia palvelijoille! No, teki se Blackillekkin hyvää olla välillä susi muodossa.. ja Anemonen myötä hän oli oppinut pitämään hermonsa pidempään.. ei hän ollut saanut mitään raivokohtausta sitten sen kerran, kun hän Ophelialle ja Lilylle oli näyttänyt salakäytävän. Sen kerran jälkeen Black olikin saanut siivota kirjastonsa, jossa oli kirjoja sekä pillereitä pitkin lattiaa hän oli jopa vienyt Ophelialle satukirjan, jonka tälle oli antanut.. se kun oli jäänyt Ophelialta.

Koska Lily ei paljoa pihalla ollut liikkunut.. saatika muutenkaan liikkunut paljoakaan, hän oli kerennyt lukemaan kirjoja. Hän tiesi nyt enemmän Cryptin historiasta, koska oli heti ensitöikseen lukaissut historiaa. Kuuden kuukauden aikana, Lily ei ollut kertaakaan nähnyt Henryä.. ei kertaakaan. Hän oli jo ehtinyt epäilemään, että tämä olisi kuollut taikka muuttanut lopullisesti haltijoiden kylään asumaan, mutta ei. Oli hän kuullut hovineidoilta, kuinka Henry oli käynyt huoneessaan, mutta kadonnut sen sileän tien. No.. ei Lily ollut edes varma haluaisiko tavata Henryä, kaiken sen jälkeen.. mutta oli tällekkin kerrottava joskus! Lilylle oli tullut tavaksi yhä enemmän ja enemmän hyräillä itsekseen.. tai no, ei hän itsekseen hyräillyt, vaan lapselleen. Hän myös silitteli vatsaansa usein.. se sai hänet hymyilemään.. aina kun hän tunsi vauvan liikkuvan, se sai hänet hymyilemään. Aran oli ollut oikeassa.. kyllä Lily tuli rakastamaan lastaan, vaikka tämä tulisi olemaan erittäin epämiellyttävän kokemuksen tuotos. Lily rakasti häntä jo.. vaikka lapsi ei ollut edes syntynyt. Hän oli pitkään miettinyt tulisiko lapsi olemaan poika vai tyttö.. kai Aran poikaa toivoisi, ainahan kuninkaan halusivat seuraajistaan poikia, mutta Lily halusi tytön! Sitten hän voisi pukea vauvan kaiken maailman pitseihin ja röyhelöihin ja ja ja.. ei, ei hän voisi. Vauva piti luovuttaa Aranille, niin kuin oli sovittukkin.. Aranista puheen ollen, Lily oli tämän kanssa käynyt kirjeen vaihtoa. Joka viikko Aran kirjoitti Lilylle ja Lily vastasi sitä mukaa mitä jaksoi ja halusi.. alku vaiheessa Lilyllä ei ollut mitään intoa kirjoittaa miehelle joka hänet oli raiskannut, mutta kyllä hän lopulta heltyi tälle vastaamaan. Ai miten kirjeet saatiin perille? no, välikäsien kautta. Soluttautujat auttoivat siinä hommassa. Kirjeitse he olivat sopineet, että Lily saisi päättää lapsen nimen.. Aluksi Lily oli ajatellut antaa lapselle jonkin erittäin tyhmän nimen, kuten Erkki-Petteri, ajatellen nyt että siitä lapsesta tulisi haltijoiden seuraava kuningas. Mutta ei Lily niin ilkeä ollut, ei hän voinut purkaa vihaansa viattomaan lapseen.
Black puolestaan oli koittanut tukea Lilyä parhaansa mukaan, mutta ei voinut silti olla huomioimatta sitä, että lapsi oli Aranin mutta hänelle riitti, että Lily hymyili niin hänkin hymyili. Tosin, Black oli vetänyt kuninkaan kanssa änkyrä kännit juhliessaan Lilyn tulevaa lasta kuningas kun luuli että lapsi jäisi. Sekin asia oli jo hoidettu, kuninkaan ei annettaisi koskaan nähdä lasta, kun tämä olisi syntynyt, vaan lapsi toimitettaisiin piki miten Aranille ja Lily saisi kertoa isälleen, että lapsi olisi kuollut synnyttyään. Niin he pääsisivät siitäkin ongelmasta, joten suunnitelma oli aukoton! Ellei joku saisi sitä selville..
Takaisin Blackiin, vedettyään änkyrät, tämä oli ensimmäistä kertaa elämässään saanut tuntea krapulan suolaisen maun.. ja sitten oksennettiin! Lily oli ollut huvittunut siitä, Black oli kuin juuri aikuisikään tullut tenava joka olisi vetänyt ensimmäiset känninsä. Lily ei koskaan ollut ollut krapulassa, eikä varmaan tulisikaan. Nyt kun hän kantoi lasta, hän ei ollut juonut alkoholia ollenkaan.
Lilyn kehossa oli tapahtunut muitakin muutoksia, kun pelkkä vatsan kasvaminen.. hänen rintansa olivat suurentuneet, sekä lantio. Hän oli jopa kasvanut pituuttakin hieman ja hiuksetkin olivat kasvaneet. Hän näytti nyt enemmän aikuisemmalta.. no, olihan hän melkein aikuinen.

No, takaisin nykyhetkeen. Oli joulukuu, 20 päivä.. kohta olisi joulu. Lily istui huoneessaan, hyräillen jälleen takkatulen ääressä, samalla kun luki. Hän luki Aranin viimeisintä kirjettä, jossa tämä kyseli jälleen tuttuun tapaansa Lilyn vointia ja kuulumisia, kertoen samalla omiaan. Lilyllä oli päällä tumman punainen mekko, joka oli erittäin suuri ja massiivinen.. jouluisa, lämmin, mutta mukava. Siinä oli U-kaula aukko ja pitkä, käsiä myötäilevät hihat, joiden päässä oli pitsiä. Vyötärön ympäri kulki kultainen silkki nauha, joka teki selän taakse suurehkon rusetin. Myös mekko helmassa oli pitsiä ja punaisen päällysmekon alla oli vielä valkoinen mekko. Lily oli sitonut hiuksensa letille, punaisella rusetilla tietysti.
Lilyllä ei oikeastaan ollut mitään tekemistä juuri nyt.. Black oli mennyt kuninkaan luo, kun tällä oli ollut jotain asiaa.. Opheliasta Lily ei ollut pariin päivään kuullut, mutta oli hän nähnyt Opheliaa useampaankin otteeseen näiden kuukausien aikana.. ei Opheliaa sopinut unohtaa! Nyt Lilylle tuli hinku nähdä Ophelia.. juuri nyt! Mutta ei hän jaksanut lähteä kappelille.. ja jos Ophelia ei sitten olisikaan siellä, äh, Lily tyytyi istumaan paikallaan ja lähti lukemaan Aranin kirjettä vielä kertaalleen läpi, samalla kun jatkoi hyräilemistä ja silitteli toisella kädellä vatsaansa. Hänen huoneensa ovi oli rakosellaan.. Hetken hän tuijotti ovea, aivan kuin odottaen Ophelian ilmestyvän taika iskusta oven rakoon, mutta ei, joten katse siirtyi takaisin kirjeeseen.
Lopulta Lily nousi ylös ja käveli kirjoituspöytänsä ääreen, kaivoi kirjoitus välineet esiin ja alkoi kirjoittamaan Aranille vastausta.

// aika harppaus! \o/ //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Ivy » 23 Maalis 2008, 14:56

Ophelia

Kuusi kuukautta oli kulunut myös tietenkin Ophelian osalta, ja kuten aikaisemmin sanottiin, mitään kovin merkittävää ei ollut tapahtunut näiden kuukausien aikana, ei niin myöskään Ophelian mielestä. Sen illan jälkeen, noin kuukausi kuukautta sitten tarkalleen ottaen, kun Black oli viimeksi raivokohtauksen saanut, Ophelia oli unohtanut tämän antaman 'iltsadut'-kirjan tämän luokse ja saanut sen tältä toistamiseen jo seuraavana päivänä. Tilanne oli siitä rauhoittunut kokonaan, mitä nyt pieniä painajaisia Ophelia oli alkuaikoina kärsiny, mutta nekin olivat olleet vain väliaikaisia ja Opheliaa oli auttanut sekin, että oli lukenut Blackin antamasta kirjasta aina yhden iltsadun yhtä iltaa kohden. Nyt Ophelia oli lukenut kirjasta jo yli puolet ja se oli paljon katsottuna kirjan kokoon. Noin 210 satua yhteensä oli nyt luettuna, kuten oli myös 210 aamurukoustakin rukoiltuna ihan yhtä hyvin ja sitäkin enemmän, aina tilanteesta riippuen. Näihin satuihin kuului muummuassa: siniparta, maailman vahvin hiiri ja piparkakku poika ja Ophelia oli huomannut, etteivät kaikki sopeutuneet ihan niille pienimmille kuultavaksi... Muttei mitään mitä Ophelian hermot eivät kestäneet, ne olivat kuitenkin vain satuja.

Oli siis talvi, sanottakoon että kyseessä oli Ophelian yksi lempivuoden ajoista näin kevään ja kesän ohella. Ophelian kiintymys talveen ei johtunut yksistään sen valkoisesta lumesta ja kirkkaasta ja raikkaasta ilmasta taikka muistoista siitä, kuinka heillä oli tapana lumessa leikkiä, ei, Ophelia leikki yhäkin lumessa, tehden varsinkin lumienkeleitä, hän olisi voinut jäädä siihen lumeen makaamaan vaikka tunti kausiksi katselemaan taivasta josta satoi pikkuhiljaa lunta hänen nenänpäälle, jos olisi vain voinut. Talvella piti pukeutua vain vähän lämpimämmin, mutta se ei Opheliaa haitannut sen tiedon ohella, että talvella ei ukkostanut. Ophelia pelkäsi ukkosta enemmän kuin mitään, se saattoi puhjeta täysin kirkkaalle taivaalle ja aiheuttaa sydänhalvauksen jos pääsi täysin yllättämään, mutta talvisin Ophelia ei ollut nähnyt ensimmäistäkään ukkosmyrskyä ja siksi hän siitä niin myös piti... Toisinkuin edeltävästä syksystä, joka oli kieltämättä Opheliasta varmaan kauneinta vuoden aikaa, mutta myös kaikista sateisinta ja jopa myrskyisintä... Crypt tosin oli säästynyt suurimmilta tuhoilta tänä vuonna, eikä Ophelia siis ole joutunut pahemmin sydänhalvauksia saamaan.

Tietenkin Ophelia oli nähnyt Lilyä, Blackia ja jopa Anemoneakin useampaankin otteeseen. Tosin Black vietti aikaansa useammin nyt kuninkaan kanssa ja Ophelialla saattoi olla useita päiviäkin niin ettei nähnyt näistä kolmesta ketään, mikä tuntui oudolta, mutta siihenkin tottui. Olihan se ennenkin ollut niin ja nyt Arankaan ei ollut heitä häirinnyt ollenkaan. Ophelia ei ollut kuullut sanaakaan Aranista taikka haltijoista koko tämän aikana! Mikä tuntui suoranaiselta ihmeeltä kun hänkin pääsi totuttelemaan takaisin papittaren arkeen. Tosin, ainoa asia joka Araniin nyt liittyi oli Lilyn raskaus... Alkuaikoina Lily oli ollut masentunut ja pahoinvoiva ja Ophelia oli tietoinen siitä, että tämä oli saattanut maata vuoteessaan vuorokaudenkin ympäri... Ophelia oli saattanut olle vain henkisenä tukena tämän asian kanssa, aivan kuten Blackin, joka oli vielä pitänyt lupauksensakin leikkimisen suhteen näin Anemonen kanssa. Ophelia oli seurannut tämän vatsan kasvua, tietäen että siellä kasvoi itse pirun perillinen... Mutta siitä Ophelia ei ollut ääneen sanonut ja hyvä niin, se oli loppujen lopuksi myös Lilyn lapsi. Lapsi, jota kohtaan Ophelia ei osannut tuntea vihaa saatika kiintymystä ja lapsi, jonka tulevaa syntymää oltiin jo jopa juhlittu juhlissa, jossa Ophelia ei viiniin suostunut edes vilkaisemaan. Kyllähän kuningas oli Lilyn vatsan huomannut ja vieläpä jopa asiasta riemastunut... Tietenkin Black sai leikkiä pääroolia siinäkin näytelmässä, näytelmässä jossa Lilyn ja hänen lapsi kuolee heti sen synnyttyä, vaikka todellisuudessa -jossa kuningas ei elänyt- se luovutettiinkin Aranille. Joten kaikki, tämän Lilyn raskauden ohella siis, oli ollut rauhallista ja jokseenkin aika onnellistakin aikaa. Ophelia ei ollut poistunut linnanmuurien ulkopuolelle kertaakaan, ei vaikka hänen teensä olikin loppunut (näin ahkeran juonnin takia, vielä varsinkin näin talvisin). Hän ei ollut kuitenkaan poistunut, vaan saanut itsestään sen verran irti toisia käskyttämään, (tai pyyntönä hän eräälle palvelijalle oli sitä pikemminkin pitänyt) ja niin talvi oli siltäkin osin saatu pelastettua.

Vaikka ilmasto muuttuikin aina uuteen ja synkät ajat olivat heidän osilta (näin hovi elämässä ainakin) kirkastuneet, Opheliassa itsessään ei näkynyt kovinkaan paljon muutosta. Ehkä hän oli vähän myöskin kasvanut tämän puolen vuoden aikana, Ophelia ei ollut asiaa miettinyt kun ei ole käynyt linnanmuureilla itseänsä mitauttamassa sitten Bladerin tapauksen, eikä ollut itsessään mitään merkittävää muutosta muutenkaan havainnut (toisinkuin Lilyssä joka oli kasvanut muutenkin kuin vatsaltaan ja sen oli myös Opheliakin huomannut). Ophelian luona oli tosin käynyt poikkeuksellisen paljon ihmisiä.. Sekin oli jonkinlainen muutos, sillä Ophelian luona ihmisiä harvemmin kaiken kaikkiaan kävi, sillä mikään, mitä pieni 'lääketroppi' ei hoitaisi ei ollut kyläläisiä kiusannut ja näin sodan aikana, kukaan ei syntejä välttämättä edes ajatellut. Mutta nyt kun Ophelia oli paikalla, nämä ilmestyivät kuin taika iskusta hänen ovelleen ripitystä pyytämään.

Mitä Ophelia teki juuri tällä hetkellä? Hän luki... Hän luki pientä punahilkkaa, satua jota hän ei ollut lukenut mielestään ikuisuuteen ja hymyili nyt itsekseen sitä lukiessaan. Hän oli kyllä monesti ajatellut, että alkaisi lukemaan enemmän lääketieteestä, oppia enemmän erillaisista sairauksista ja sitä kautta hän uskoi myös voimiensa kehittyvän jos hän oppisi parannetta sairautta ymmärtämään. Se oli vielä tulevaisuuden suunnitelmissa, nyt hän oli ollut jollain lailla liian kiireinen tai jokin muu asia oli asiaa estänyt. Ophelia sulki kirjan huokaisten, hänen kappelinsa ei ollut kylmä talvella, vaikkei sitä Ophelian tiedoksi mikään lämmittänytkään, ei hän sen perustuksista sen pahemmin tiennyt. Ophelia ei ollut nähnyt Lilyä sitten pariin päivään ja Ophelia alkoi miettimään, että kävisikö tämän luona? Ihan vaikka sitten tarkistamassa tämän vointia jos tämä sattui muuten olemaan kiireinen. Ophelia ei tosin uskonut, että Lilyllä kiireitä odottavana äitinä olisi juuri minkään muu suhteen kuin onnittelujen parissa, joten Ophelia nousi jaloilleen ja vei pienen kirjasensa vaatevaraston alimman hyllyn laatikkoon ja nappasi punaisen viittaansa samalla harteilleen. Hänellä oli päällänsä muuten tavallinen arkiasunsa, se papittaren asu joka oli silloin tahriutunut ruohotahroihin, mutta nyt se oli puhdas (tai siis olihan se ollut jo monia kuukausia puhtaana), joten Ophelian ei tarvinnut käyttää enää sinistä mekkoansa sen sijaan.
"Minä menen nyt!" Ophelia huikkasi alttarille sytytettyään suitsukkeet ensin palamaan ja katsoi sitten ovesta ulos, täysin valkoiselle pihamaalle.
Ophelian henki höyrysi kun hän hetken siinä paikallaan seisoi ja ympärillensä katseli. Lunta satoi hiljaa alas taivaalta ja Ophelia oli joskus kuullut, että lumi olisi enkelten lahja ihmisille ja sitä ajatellessa, Ophelia hymyili.
Ophelia käänsi katseensa taivaalta kohti linnaa ja lähti nyt tapaamaan Lilyä. Lunta ei onneksi ollut pihamaalla kinoksittain, sillä siitä käveltiin niin usein ettei lumi ehtinyt kunnolla soohen asettua, joten Opheliankaan ei tarvinnut alkaa lumessa sen pahemmin kahlaamaan linnalle päästäkseen. Ophelia tervehti joitakin vastaan tulijoita, toivottamalla näille jumalan siunausta kuten nämä toivottivat hänelle vielä linnan käytävissäkin. Ophelia ei harmikseen törmännyt yhteenkään Lilyn hovineitoihin saatika Blackiin joilta olisi voinut kysyä, että ottiko Lily ketään vastaan. Henryä Ophelia ei ollut nähnyt sen paremmin kuin kukaan muukaan, eikä Opheli ollut tätä ajatellutkaan, ehkä tämä lymysi jossain metsissä kun kerran oli ennemmin haltijoiden puolella kuin siskonsa.
Ophelia saapui toiseen kerrokseen ja suunnistautui nyt sieltä Lilyn huoneelle. Hän tunsi olonsa pirteäksi ja iloiseksi, johtuen virkistävästä ilmasta ja siitä, että he olivat saaneet olla kotona enemmän kuin sen yhden päivän, jonka aikana he olivat vain kerinneet selittelemään kuninkaalle poissa oloja, kunnes olivat taas kadonneet.
Ophelia pysähtyi Lilyn ovelle, joka oli jostain syystä raollaan. Ophelia kuitenkin koputti oven ulkopuolella pariin otteeseen, ennenkuin avasi ovea enemmän ja pujahti puoliksi sisälle.
"Lily?" Ophelia kutsui tätä kunnes huomasikin tämän kirjoituspöydän luona.
"Ah! En kai vain häiritse sinua? Ajatellin vain tulla kysymään vointiasi näiden parin päivän ajalta, kun ei olla keritty toisiamme näkemään." Ophelia sanoi hymyillen samalla astui kokonaan sisälle, sulkien oven samalla selkänsä takansa ja kääntyi nyt Lilyyn päin, kysymätä ainakin vielä mitä tämä teki, sillä voinnin Ophelia halusi ensisijaisesti tietää.

//Joo'o O__O//
Avatar
Ivy
kuninkaan neuvonantaja
 
Viestit: 1981
Liittynyt: 02 Joulu 2007, 00:08
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Aksutar » 23 Maalis 2008, 15:44

Lily, Henry

Lily kastoi kynänsä musteeseen ja lähti kirjoittamaan paperille kauniilla käsialalla. Hän oli lopettanut hyräilemisen siksi aikaa, ei hänkään pystynyt keskittymään moneen asiaan saman aikaisesti... tosin hänen keskittymisensä keskeytyi, kun hän kuuli koputuksen ja Ophelian äänen. Lily kääntyi hymyillen kohti ovea, laskien kynän pöydälle, samalla kun Ophelia astui peremmälle.
"Hei Ophelia, mukava nähdä sinuakin taas.. eh, et sinä häirinnyt, olin vain kirjoittamassa vastausta A.. no tiedät kenelle." Lily sanoi noustessaan ylös ja suoristi mekkonsa ryppyjä.
"Kyllä minä ihan hyvin voin.." Lily vastasi vilkaisten mahaansa, laskien kätensä sen päälle.
"Tule toki istumaan" Lily sanoi kävellessään kohti nojatuoleja.
Hänestä oli mukavaa että sai seuraa.. hän oli viettänyt nyt suurimman osan päivistä yksinään ja sai vasta illalla seuraa Blackistä. No, olihan hän viettänyt aikaansa Anemonen kanssa, mutta koska Ane halusi hyppiä pitkin linnan pihoja, sekin huvi oli jäänty vähäiselle.. ei Lily jaksanut joka päivä pihalle lähteä kahlaamaan lumeen, pysyäkseen Anemonen perässä, joten hovineidot saivat sen hoitaa.
"On ollut ihanan rauhallista.." Lily aloitti katsellessaan takka tuleen. Toisaalta.. oli ollut liian rauhallista. Lily ei ollut tottunut pysymään paikoillaan kauaa ja nyt hän joutui päivästä toiseen istuskelemaan yksinään huoneessaan.. no, kai sekin sitten korjaantuisi.
"mutta entä sinä? Miten sinä olet voin--" Lily aloitti, mutta lopetti kuullessaan koputuksen ovelta. Lily ei edes kerennyt vastaamaan mitää koputukseen, kunnes ovi jo avautui ja tuttu henkilö astui sisään huoneeseen.. se oli Henry.

Henry oli nämä kuusi kuukautta lymyillyt kylällä.. vain muutaman kerran käynyt linnassa, ilmoittaakseen että oli edes hengissä. Nyt lopulta, kun hän oli saanut itsensä kerättyä, hän oli tullut takaisin linnaan, vienyt tavaransa huoneeseen ja päättänyt ensitöikseen mennä tervehtimään siskoaa. Viime tapaaminen ei ollut kovinkaan riemuisa.. mutta kai sitä vihdoista viimein piti asialle tehdä jotain. Joten, siinä hän nyt seisoi, Lilyn oven edessä, päällään ruskean harmaat vaatteet sekä viitta, pitkävartiset kengät ja vieläpä hopean harmaa villapaita löytyi. Hänen poskensa punotti, samoin nenä, kiitos pakkasen. Hänen hiuksensa olivat melko sekaiset ja hän oli laihtunutkin hieman... no, sanontaan suoraan: Henry näytti kuin tavalliselta talonpojalta, ei yhtään prinssiltä!
"Hei Lily.. Hei Ophelia" Henry sanoi pienesti hymyillen astuessaan lähemmäksi.
"Henry, mitä sinulle on tapahtunut?!" Lily kysyi nousten ylös.. ja siinä vaiheessa Henryn leuka loksahti auki.
"minulle? Entä sinulle! olet--"
"Raskaana, tiedän kyllä" Lily keskeytti Henryn joka tuijotti häntä kuin tuntematonta.
"ja... Black.. on isä?" Henry kysyi, olettaen näin. Lily vilkaisi Opheliaan ja huokaisi syvään.. pitäisikö Henrylle kertoa totuus? Ehkä.. ehkä olisi hyvä, tämä kyllä saisi tietää viimeistään, kun huomaisi Lilyn lapsen Aranilla.
"Ehkä on paras että istut alas..." Lily sanoi ja odotti, että Henry istuisi alas.
Kun tämä oli saanut ahterinsa tuoliin - katsoen yhä kysyvästi Lilyyn - Lily aloitti tarinansa. Hän kertoi kaiken.. kuinka Aran oli kaapannut Blackin, Anemone ja Ophelian, kuinka hän ja Aran olivat tehneet sopimuksen (sitten hypättiin vankila kohdan yli, jossa Black sekosi.. sekä sen kohdan yli mitä Aran ja Lily tekivät sängyssä) ja sitten tultiinkin kotiin ja huppista keikkaa, kuusi kuukautta oli vierinyt ja nyt olitiin tässä tilanteessa.

Henry katsoi hiljaa Lilyyn vilkaisten lopulta Opheliaan ja tästä takka tuleen.
"lapsi.. on siis Aranin?" Henry kysyi lopulta.
"niin.." Lily vastasi lyhyesti. Henry nousi ylös, käveli Lilyn luo ja kietaisi kätensä tämän ympärille. Edes hän ei uskonut, että Aran olisi jotain sellaista tehnyt! Oikeastaan hän ei tiennyt pitikö olla iloinen vai surullinen.. juuri nyt hän halusi mennä vaihtamaan Aranin kanssa pari sanaa.
"Henry sinä haiset.. hevoselle. Missä olet yösi nukkunut?" Lily kysyi vetäytyessään kauemmaksi Henrystä.
"eh.. viime yön tallissa.. muuten, löysin Jimin.. jo syksyllä, mutta en ole aikaisemmin sitä tänne vielä tuonut.. lainasi sitä vähän" Henry sanoi hymyillen hieroen takaraivoaan. Nyt vuorostaan Lily katsoi Henryä kysyvästi.. tämä oli löytänyt Jimin?! Siitähän oli ikuisuus kun Lily Jimin oli hukannut! Tai no, siitäkin sai syyttää Arttia, hänhän oli ottanut Jimin silloin kun...
"Anteeksi.. anteeksi siitä mitä tein, tiedän että se oli väärin ja tapahtumien jälkeen häpesin silmäni päästä.. nenäkin oli sen jälkeen kipeä.." Henry sanoi hieraitsen nenäänsä, jonka Black oli hienosti saanut vuotamaan verta... ilman taikuutta. Lily ei sanonut mitään vaan kietaisi kätensä takaisin Henryn ympärille.. kyllä hän antaisi anteeksi, olihan Henry hänen veljensä.
"Kuinka olet sitten voinut?" Henry kysyi hymyillen.
"hyvin. ihan hyvin, loppujen lopuksi" Lily vastasi hymyillen, ollen yhä hämillään siitä että Jim olisi palannut.
"Entä sinä? Oletko sinä voinut hyvin?" Henry kysyi kääntyen Ophelian puoleen.

// hihihihiiii ^^ //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Ivy » 23 Maalis 2008, 17:57

Ophelia

Ophelia katsoi kun Lily nousi tuolilta, huomanneena hänen tulonsa ja Ophelian ei tarvinnutkaan edes kysyä tämän tekemisiä kun Lily hänelle jo vastasikin. Ophelia nyökkäsi katsahtaessaan kirjoituspöydälle, hän oli kyllä tietoinen kirjeen vaihdosta... Vaikka Opheliasta Aran olisi saanut jättää Lilyn rauhaa myös siltäkin osin. Ophelia katsahti siitä sitten Lilyyn tämän kertoessa että tämän vointi oli hyvä, mistä Ophelia hymyili vielä tämän vatsaankin katsahtaessa... Oliko se isompi kuin viimeksi..? Tuskin, siitähän oli ollut vain pari päivää eikä ehkä olisi kovin kohteliasta asiasta huomauttaakaan.
"Mukava kuulla..." Ophelia sanoi hymyillen yhä katsellessaan Lilyn vatsaa jonka päällä tämä käsiään piteli. Se, että oliko hymy aito, oli taas eri asia. Kyllä hän Lilyn hyvinvoinnista iloinen siis oli... Mutta Ophelia ei osannut ajatella vauvasta oikein mitään, toisinkuin Lily joka oli siihen jo kiintynyt ja Ophelia tiesi tämän.
"Ah.. Kiitos." Ophelia kohotti katseensa Lilyyn hymyillen nyt aidosti ja käveli nojatuoleille, istahtaen lopulta yhteen niistä.
Huone oli aika samanlainen kuin se oli aina ollutkin. Lämmin henkinen kaikilla punaisilla verhoilulla ja takkatulella vielä näin talvena.
"Niin... rauhallista tosiaan." Ophelia totesi saman Lilyn jälkeen katsellessaan hymyillen takkatuleen. Hänestä elämä oli juuri nyt niinkuin sen pitikin, tai olisi jollei Lily olisi raskaana Aranille, mutta sille ei mitään voinut, kyllä sekin asia aikanaan hoituisi.
Ophelia kohotti katseensa takkatulesta Lilyyn tämän aloittaessa kysymään hänen vointiaan, mutta ennenkuin hän ehti kysymystä loppuun, Opheliankin korvaan iskeytyi koputus ovelta.

Heti kun Ophelia näki tulijan olevan Henry, Ophelialta loksahti leuka auki kun ei ollut uskoa silmiään tämän nähdessään. Siitä oli toki pitkä aika, mutta tämä näytti aivan joltain muulta paitsi prinssiltä! Tämä näytti suoraan sanoen tavalliselta talonpojalta joka kävi joka lauantai kuninkaan talleilla siivoamassa lannat ja niin edelleen... Missä tämä edes oli ollut?
"Prinssi Henry" Ophelia tervehti tätä etiketin mukaan nousemalla nojatuolilta ja niiamalla tälle, vaikka Ophelia tunsikin oudon hajun kantautuvan sinnekin asti mistä Henry seisoi. Cryptillä oli tosiaan eriskummallinen kruunun perijä.
Henry tervehti heitäkin ja samassa Lilykin oli noussut tuoliltaan, saaden Henryn nyt aivan äimäksi. Eikö Henry tiennyt? Ophelia oli uskonut, että tämä olisi kuullut asiasta Aranilta, mutta kai tämä ei ollut tätä sitten viimeiseen kuuteen kuukauteen nähnyt...
Ophelia katsoi kulmat koholla näitä kahta, -osaksi siksi koska ihmetteli, ajatellen sitä mitä viime kohtaamisessa Henry oli mennyt Lilylle tekemään- aina siihen asti kunnes Henry oletti lapsen isän olevan Black... Ophelia katsoi Lilyyn kuten tämä katsoi häneen, lopulta nyökäten pienesti... Ehkä Henryn olisi paras tietää totuus, ei se salassa tältä kuitenkaan ainiaan pysyisi.
Lily pyysi Henrya istumaan alas ja alkoi kertomaan tälle asian laitaa kun tämä niin teki.
Lily kertoi kaiken mitä kuusi kuukautta sitten oli tapahtunut, tietenkin tiivistettynä ja näin myös lyhyesti, kun kaikista oleellisin oli Lilyn ja Aranin sitoma sopimus.

Lilyn saatua tarinansa loppuun, Henryn käsitys Lilyn lapsen isästä oli muuttunut. Lapsi oli Aranin, ei Blackin ja mikään ihme maailmassa ei sitä muuttaisi. Hetken hiljaisuuden jälkeen, Henry meni halaamaan Lilya mikä sai Ophelian pikku hiljaa täysin pihalla olevaksi... Oliko Henry nyt onnitteleva vai pahoitteleva...? Lily huomautti vain Henryn hajusta vetäytyessään irti tästä ja tämä tunnustikin nukkuneensa viime yön talleissa. Cryptillä oli tosiaan eriskummallinen kruunun perijä. Samalla Henry kertoi löytäneensä Jimin? Ophelialta kesti hetken tajuta mitä tämä oli sanonut, Jimhän oli ollut kateissa jo ikuisuuden! Henry oli sanojensa perusteella löytänyt tämän jo syksyllä, mutta lainannut sitä. Eli Jim löytyisi nyt varmaan karsinastaan? Ophelia hymyili hiukan, Lily oli varmasti iloinen saadessaan hevosensa takaisin, vaikkei tämä ilmeen perusteella näyttänyt tajuavan kuulemaansa sen paremmin kuin Ophliakaan äsken.

Sitten Henry pyysi anteeksi..? Ophelia katsoi tätä kysyvästi koko sen ajan mitä tämä puhui. Tämä kertoi häpeneensä silmät päästään ja valittanut vielä nenääkin -joka nyt punoitti kilpaa poskien kanssa, korostaen Henryn ulkonäkö viittausta talonpoikaan- jonka Black oli silloin mitä ilmeisemmin murtanut ja jonka Ophelia oli ohi mennen verta vuotavan huomannut.
Ophelia katsoi tätä lähes ilmeettömästi, tai katsoi ilmeettömästi näitä kahta kun Lily meni ja halasi Henryä, mitä ilmeisemmin antaen anteeksi tälle... Vaikka olikin toisin vannonut, mutta se ei Ophelialle kuulunut.
Henry kysyi Lilyn vointia ja tämä vastasi voivansa hyvin, niinkuin oli Opheliallekin vastannut ja kohta Henry kysyi Ophelialtakin näin Ophelian yllätykseksi samaa.
"Olen voinut, kiitos kysymästä. Olen iloinen että löysitte Jimin ettekä ole itsekään kadonnut aivan jäljettömiin. Kuuluuko suunnitelmiinne kenties tällä kertaa jäädä linnan alueelle pidemmäksikin aikaa?" Ophelia vastasi kohottaen kasvonsa Henryn suuntaan -tämäkin kun oli pitkä kuin heinäseiväs- ja loi kasvoilleen taas ystävällisen hymyn ja puhui tälle muodollisesti, vaikkei siis täysin samaa mieltä anteeksi annosta Lilyn kanssa ollutkaan, mutta ei se totuutta Henryn prinsseydestä muuttanut, ei vaikka tämä näyttikin lievästi sanottuna maahan tallotulta.

//I'm a Barbie girl!//
Avatar
Ivy
kuninkaan neuvonantaja
 
Viestit: 1981
Liittynyt: 02 Joulu 2007, 00:08
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Aksutar » 23 Maalis 2008, 18:53

Henry, Lily

Lilystä.. kuulosti hassulta että Ophelia teititteli Henryä, mutta sinänsä oikein, ottaen huomioon että Henry oli prinssi ja Ophelia vain papitar. Henry katsoi alaviistoon Opheliaa ja hymyili pienesti.. kai hän nyt tällä kertaa hieman pidemmäksi aikaa voisi jäädä.
"no.. kai se on pakko, rahat loppuivat jo. Lisäksi on joulukin tulossa, kai se on pakko koittaa isän kanssa tulla toimeen edes yksi pyhä" Henry sanoi irroittaessaan viittaansa.
"Eli olet joulun täällä?" Lily kysyi toiveikkaana siitä että saisi jonkinlaista seuraa!
"Kyllä. En ajatellut haihtua ennen kevättä minnekkään.. mutta kun lumi sulaa, saatan lähteä taas vaeltamaan." Henry selitti vilkaisten ulos ikkunasta.
Lily tiesi että Henryllä oli tapana lähteä keväisin pidemmäksi aikaa ties mieen huitsinevadaan, mutta ei häntä voinut estääkkään. Eikä se nyt loppujen lopuksi paljoa haitannut, ei Henry muutenkaan ollut paljoa kotona, joten ei hänen poistumistaan kukaan huomaisi.

"no.. kumpi sen nimen päättää?" Henry kysyi vilkaisten Lilyn mahaan.
"Minä, sovimme niin. Olemme kirjoittaneet toisillemme, niin epämukavalta kuin se kuulostaakin, mutta niin on paras tapa pitää yhteyttä.. minulla ei meinaan ole intoa eikä voimia lähteä tapaamaan Arania minnekkään ja tänne hän pääsee vain kuolleena" Lily selitti Henrylle joka naurahti pienesti, Aran tosiaan pääsisi vain kuolleensa ihmisten linnaan.
"Minä.. en olisi hyväksynyt Aranin päätöstä, enkä hyväksy nytkään. Aijon puhua hänelle tästä, ei hänellä olisi ollut oikeutta tehdä sitä. Enkä tiedä miten tämä tulee vaikuttamaan meidän väleihin.." Henry selitti ja Lily tunsi pienen helpotuksen.. Henrykään ei siis ollut Aranin puolella tässä asiassa.
Henrylle Aran oli ystävä, erittäin hyvä ystävä, mutta loppujen lopuksi Lily oli hänen siskonsa ja hän oli todellakin tuntenyt omantunnon tuskia viime kertaisesta.. joten hän oli päättänyt, ettei enää olisi Aranin puolella niissä aisoissa, jotka koskivat Lilyä. Mutta muissa asioissa Henry olisi yhä Aranin puolella. No oli miten oli, 'vahinko' oli jo käynyt joten turha sitä enää märehtiä.

"Sen liikkeet voi jo tuntea.." Lily sanoi katsellen hymyillen vatsaansa, pidellen jälleen käsiään sen päällä.
"Saanko?" Henry kysyi ja Lily nyökkäsi hänelle. Henry polvistui Lilyn eteen ja painoi korvansa ja kätensä vasten hänen vatsaansa ja kuunteli. Hetken Henry pysyi paikoillaan, kunnes hän nousi ylös ja hymyili pienesti. Siellä tosiaan oli pieni ihminen.. tai puoli ihminen, joka odotti pääsyä maailmaan. Niin uskomatonta kuin se olikin, elämä alkoi niin pienestä.
"Tuletko koskaan rakastamaan sitä?" Henry kysyi nostaen katseensa takaisin Lilyn kasvoihin.
"kyllä.. rakastan jo, mutta hänen isäänsä en koskaan. Enhän minä voi häntä syyttää siitä, mitä Aran teki" Lily selitti.
"niin.. mutta, mikäli suotte anteeksi, minä käyn peseytymässä ja vaihtamassa vaatteet nyt." Henry sanoi ja kumarsi Lilylle, jonka jälkeen kääntyi kohti Opheliaa ja kumarsi tälle pienesti. Sen jälkeen hän poistui huoneesta, sulkien oven perässään.
"hmh.. hän ei ole muuttunut.. olemukseltaan. Mukava saada hänet takaisin, vaikka hän tekikin jotain todella ilkeää.. mutta en osaa kantaa enää kaunaa siitä, hän sanoi olevansa pahoillaan. Eikä siinä sitten loppujen lopuksi huonosti käynyt." Lily sanoi kääntyen kohti Opheliaa.
Hän laski katseensa taas vatsaansa, pidellen molempia käsiään sen päällä ja hymyili.
"Se liikkuu taas" Lily sanoi kevyesti naurahtaen. Hän ei tiennyt olisiko pitänyt sanoa SE vai HÄN, eihän lapsi vielä syntynyt ollut, joten käytännössä se ei ollut vielä ihminen.. mutta, menköön miten menee.

// in a barbie world! //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Ivy » 23 Maalis 2008, 20:38

Ophelia

Ophelia nyökkäsi hymyillen, Henry siis jäisi ja he tulisivat näkemään tätä useamminkin? Miten vain... Ei kai tämä mitään pahaa aikaiseksi saisi, vielä kun joulukin oli tulossa. Ophelia katsahti Lilyyn, huomaten tämän ainakin ilahtuvan asiasta ja Henry ilmoitti ettei ollut haihtumassa minnekään ennen kevättä? Prinssi jäisi siis linnaan koko loppuvuodeksi silläkin uhalla että tällä ja tämän isällä tulisi jotain kärhämää? Noh, näkivätpähän nämäkin toisiaan taas vaihteeksi, tuskin nämäkään olivat toisiaan pitkään aikaan nähneet.
Sitten siirryttiinkin taas lapseen, kun Henry kysyi kumpi -Aran vai Lily- tämän nimen päättäisi? Ophelia katsahti Lilyyn tämän vatsasta kysyvästi, hänkin halusi tietää ja jos se oli Lily niin Ophelia halusi kuulla kaikki mahdolliset nimivaihtoehdot!
Se oli Lily, he olivat kuulemma sopineet, joten Arania ei varmaan haitannut jos lapsen nimeksi annettaisiinkin esimerkiksi Martti, Jukka-Pekka tai Erkki-Petteri? Ophelia hmyili ehkä vähän kettumaisesti tosin, keräten itsensä, hän tiesi ettei Lily sitä tekisi. Lily kertoi tässä samassa Henrylle, että piti yhteyttä Araniin krijeitse, kun Lily ei raskausvatsansa takia mihinkään jaksanut ja Aran ei TOSIAANKAAN linnaan ollut pääsemässä muuten kuin kuolleena... Ja ei ehkä silloinkaan.
Ophelia ei asiaan edes hymähtänyt, mutta Henry hänen yllätyksekseen naurahti... Mutta ei se vielä mitään sen ohella mitä tämä seuraavaksi sanoi. Tämä ei olisi kuulemaa hyväksynyt Aranin päätöstä... Tai no ei se ehkä ollut kovin yllättävää, olihan Henry Lilyn veli ja niin edelleen, mutta silti Ophelia alkoi menemään pikkuhiljaa sekaisin siinä kenen puolella Henry oli... Se oli selvää että tämä oli Aranin kanssa tekemisissä, mutta tämä selvästi myös välitti Lilystä, joten missä loppujen lopuksi oikein mentiin? Ophelialle asia ei ainakaan ollut mikään itsestään selvyys, eikä Ophelia oikeastaan välittänytkään, niin kauan kunnes Henry ei olisi Lilya Aranille toistamiseen viemässä saatika tekisi mitään muutakaan outoa.

Ophelia pysyi siis hiljaa ja katsoi taas ilmeettömästi Lilyn vatsaa Lilyn huomauttaessa että tämä saattoi tuntea jo sen liikkeet. Ophelia ei edelleenkään tiennyt mitä tuntea kyseistä henkilöä kohtaan Lilyn vatsassa... Ophelia ei vihannut sitä saatika pitänyt siitä, joten Ophelia ei ajatellut siitä mitään. Sitten Henry olikin painanut jo korvansa Lilyn vatsaa vasten -luvalla tietenkin- ja nousikin kohta, kysyen rakastaisiko Lily koskaan sitä? Kyllä Lily rakastaisi, rakasti jo, Ophelia tiesi tämän eikä asiaa kommentoinut, vaikka se oli totta ettei Aranin teko ollut lapsen syy.
Henrykään ei asiaan suuremmin kommentoinut, vaan ilmoitti poistuvansa nyt pesulle ja vaatteiden vaihtoon, joita tämä tosiaan Ophelian mielestä ainakin kaipasi, varsinkin kun oli pidemmäksi ajaksi jäämässä. Ophelia niiasi vielä pienesti Henryn hänelle kumartaessa ja kääntyi Lilyn puoleen Henryn huoneesta poistuttua, Lilyn näin kertoessa, ettei jaksanut Henrylle kaunaa kantaa tämän teosta.... Kun tämä oli sanonut olevansa pahoillaankin...

"Ni-" Ophelia oli lisäämässä kyseiseen asiaan jotain, mutta keskeytyi Lilyn naurahtaessa vauvan mitä ilmeisemmin nyt liikahtaessa... Ophelia katsoi Lilyn vastaa hetken ilmeettömästi, laittaen kädet selän taakse ja katsahti ylös Lilyyn, ehkä vähän huolestunut ilme kasvoillaan.
"Niin... On tosiaan mukava saada Henry takaisin... Ja täytyy sanoa, että teillä on ihailtava sisarus-suhde, mutta minun on silti pakko myöntää että minulla on vähän turvaton olo, näin aiemman tapahtuneen suhteen. Hän sanoi olevansa pahoillaan ja vaikutti ihan vilpittömältä, mutta oletko varma ettei hän tee sitä uudestaan? Yritä viedä sinua pois Aranille? Hän epäröitsi silloinkin, mutta silloin pelkkä Artin läsnäolo riitti yllyttämään häntä tekemään toisin." Ophelia kysäisi nyt vaivalloisesti vaivalloisen kysymyksen, sillä hän ei osannut olla varma ja Lily nyt tunsi Henryn paremmin mitä Ophelia!

'tosiaan mukava saada Henry takaisin'=Linnassa, mahdollisesti tarkkailtavissa, ei yhteydessä haltijoihin.
'Ihailtava sisarus-suhde'=Lily antoi Henrylle Ophelian mielestä anteeksi hyvin helposti... Suoraan sanottuna liian helposti ja se tässä Opheliaa huolettaakin, vaikka turhaa huolta varmaan olikin.

//Life in plastic!//
Avatar
Ivy
kuninkaan neuvonantaja
 
Viestit: 1981
Liittynyt: 02 Joulu 2007, 00:08
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Aksutar » 23 Maalis 2008, 21:06

Lily, Anemone

Lily katsoi hetken hiljaa Opheliaan, kunnes hän huokaisi syvään ja laksi katseensa maahan.
"en todellakaan tiedä voiko häneen luottaa, enkä aijokkaan luottaa täysillä.. mutta otetaan nyt huomioon, että jopa Aran itse on luvannut pysyä kaukana minusta raskauden ajan, joten tuskin Henry minua hänelle on raahaamassa... mutta synnytyksen jälkeen pitää katsoa uud-- ah, meidän pitää tavata Aran silloin! Keitä voi ottaa mukaan? korkeintaan sinut ja Blackin ja Aran tulee ties minkälaisen armeijan kanssa! Täytyy siitäkin sopia.. en halua että Black saa jälleen turpiinsa, mutta en sitten tiedä pitääkö Aran lupauksiaan Blackin suhteen.. viimeksikin hän meni ruoskituttamaan Blackin, vaikka sopimuksen ehtoihin kuului ettei ketään teistä satutettaisi" Lily alkoi höpöttämään omiaan, samalla kun käveli takaisin kirjoitus pöytänsä ääreen.
Hän kaivoi laatikosta pienen avaimen ja käveli sen jälkeen kirjahyllyn luokse, siirsi muutaman kirjan syrjään ja veti niiden takaa esiin pienen puisen rasian, joka oli lukossa. Hän avasi rasian ja otti esiin nipun vihreän sävyisiä kirjeitä... kyllä, hän piilotti Aranin kirjeet näin hyvin. Hänen isänsä ei todellakaan saanut löytää niitä kirjeitä! Ja Lily ei luottanut hovineitoihinsa, nämä kun tykkäsivät juoruta ties mitä ja jos nämä saisivat nähdä edes vilauksen kirjeistä, se olisi Lilyn loppu! Lily selasi kirjeet nopeasti läpi ja pudisteli päätään siinä samallaan.
"tapaamisen ehdoista ei puhuta missään kirjeistä.. täytyy varmaan ottaa se puheeksi sitten seuraavassa kirjeessä" Lily sanoi lopulta laittaen kirjeet takaisin rasiaan ja rasian takaisin kirjojen taakse.

Äkkiä ovi tempautui auki ja Anemone säntäsi sisään yltä päältä lumen peitossa. Hänellä oli päällään vaalean sininen erittäin paksu mekko, sen päällä pitkä tummemman sininen takki, käsissään lapaset, kaulan ympärillä valkoinen kaulaliina ja päässä pitkä hiippalakki. Jaloissaan Anella oli kolmet housut (mekon alla) ja erittäin paksut kengät.
"Äiti! Tule sinäkin pihalle, rakensin HIIIEENON lumihevosen!" Anemone hyppeli peremmälle posket punoittaen.
"um.. no, kai sitä voisi käydä taas vaihteeksi.." Lily sanoi katsoen ulos ikkunasta.
"Odota hetki, äiti pukee ensin päälleen" Lily sanoi ja Anemone hyppi riemusta, samalla kun Lily katosi toiseen huoneeseen pukeutumaan.
"Hei Ophelia! Kai sinäkin tulet pihalle? Siellä on hieno ilma" Anemone sanoi köpötellessään takan ääreen lämmittelemään.. tätä menoa hän vielä vilustuisi.
Lily tuli melkein samantien takaisin, hän oli heittänyt päälleen pitkän, tumman ruskean mokka takin, kaulaansa hänellä oli punainen kaulaliina ja käsiinsä hän veti parhaillaan punaisia lapasia. Päällään hänellä oli muuten tarpeeksi vaatetta, eikä hän kovin pitkään ajatellut pihalla olla.
"Mennän sitten.. tuletko sinä?" Lily kysyi vilkaisten Opheliaan hymyillen.
Anemone hyppeli jo edeltä ovelle, jääden siihen pomppimaan innosta ja hoputtaen muita.

// It's fantastic! //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Ivy » 23 Maalis 2008, 23:12

Ophelia

Ophelia kuunteli hiljaa, ja huoli Ophelian kasvoilla hellitti kun Lily sanoi ettei Henryyn täysillä luottaisikaan ja se riitti Ophelialle enemmän kuin hyvin, ei hänkään Henryä nyt läpi pahaksi asiaan suhteen epäillyt ja olihan se totta, että itse Aran oli luvannut heidän rauhaan jättää. Mutta synnytyksen jälkeen asia saattoi olla olla eri-- Lily hypähti nyt asiasta toiseen ja Ophelia jäi silmät pyöreinä katsomaan tämän perään kun tämä alkoi höpöttämään sopimuksesta sen suhteen kun he lapsen veisivät ja ketä mukaan otettaisiin (Ophelia ei ollut asiaa ajatellut vielä niin pitkälle, että Aranin silloin tapaisi -Arania kun oli kaikin tavoin myöskin ajattelemasta vältellyt-) ja sovittaisi sen ettei Black saisi nenilleen ja niin edes päin tämä asiaa höpötti kun meni kirjahyllylleen ja näytti kaivavan sieltä nyt jotain.
Lily oli hakenut pöydältä ensin avaimen ja nyt tämä ikäänkuin loihti puisen, lukollisen rasian kirjahyyllyn kirjojen takaa jota Ophelia katsoi pitkään ja kysyvästi. Kohta Ophelia tajusi että se oli vain piilopaikka Aranin kirjeille... Ophelia ei ollut tiennyt eikä myöskään niistä mitään kysellyt joten Ophelia oli hetken saanut ihmetellä. Ophelia ei ollut kyllä uskonut Lilyn niitä säilyttävän, eikö se ollut vähän liian vaarallista? No, olivathan ne hyvin piilotettu... Sen Ophelia myönsi, joten ei kai niitä kukaan löytäisi.

Ophelia nyökkäsi hymyillen jälleen, hän luotti että Lily hoitaisi asian, olihan tässä vielä noin nelisen kuukautta aikaa ennen laskettua aikaa joten ei se haitannut vaikkei Lilyn nyt selaamissa kirjeissä mitään asiasta puhuttaisikaan. Ophelia katsoi hiljaa hymyillen kun Lily laittoi kirjeet takaisin laatikkoon ja laatikon takaisin kirjojen taakse piiloon, kunnes ovi aukesi ja kylmä viima sivalsi Ophelian poskea. Se oli Anemone! Yltäpäältä lumessa kuin mikäkin lumiukko joka hyppelehti yhtä energisesti ja iloisesti mitä Anemone hyppelehti ja Ophelian ei auttanut kuin hymyllä tämän helottavien poskien punaisuutta. Tämä kertoi tehneensä lumihevosen ja pyysi nyt Lilyäkin mukaan ulos. Ophelia katsahti Anemonesta ylös Lilyyn joka kohta ilmoittikin käyvänsä vaatettamassa ja katosi toiseen huoneeseen. Ophelia katsoi hetken huoneen sulkeutunutta ovea, sieltä sitten kysyvästi Anemoneen joka kykki takan äärellä ja tästä taas ikkunalle. Siellä oli kylmä...
"Kai minäkin voisin tulla..." Ophelia sanoi ja kuuli kun Lilyn sulkema ovi jo avautuikin. Lily oli vetänyt päällensä vain takin, kaulahuivin ja lapaset, tämä tuskin siis temmeltäisikään lumessa kuten Anemone.
"Ah, kyllä minäkin voin tulla! Minun tosin täytyy käydä vain kappelillani vaatettamassa enemmän päälleni, kun vetäisin vain tämän viitan ylleni ajatellessani kulkevani vain pihamaan poikki sinua tapaamaan." Ophelia sanoi hymyillen. Hän tosiaan oli vetäissyt viitan vain väliaikaiseksi lämmöksi, mutta jos he pihalle kunnolla menisivät niin Ophelian pitää käydä vaatettamassa päällensä vaatteet jotka räätälin juoksupoika oli hänelle tuonut jo ennen ensilunta.
"Liityn seuraanne sitten pihamaalla, sopiihan?" Ophelia lisäsi vielä ja katosi ovesta ulos näin Anemonen ohi ja suunnistautui ulko-oville.

Ophelia ei kantanut nyt puhuttuaan huolta Henrynkään suhteen, ei tämä mitään hölmöä ehtisi tekemään kun Aran itsekin oli luvannut jättää Lilyn raskauden ajaksi rauhaan, niinhän? Heillä oli vielä siis vaikka kuinka paljon aikaa käsissään 'rauhallisen' ajan viettoon. Ophelia juoksi pihamaan poikki, joka ei onneksi ollut niin kovin jäässä ja saapui kappelilleen. Ophelia taitteli viitan yhden tyynyn päälle, juokahti nopeasti vaatekaapilleen, avasi sen ja vetäsi esiin suurehkon valkoisen laatikon. Ophelia ei ollut avannut sitä vielä kertaakaan, hän oli tyytynyt punaiseen viittaansa aina tähän asti (joka lämmitti lähes vain syksyisin ja keväisin) ja ei hänen ollut tarvetta sitä aikaisemmin avatakkaan, sillä pihalla hänellä ei ole ollut sen pahemmin aikaa telmiäkään. Ophelia avasi laatikon, ja löysi heti päälimmäisenä pitkän, harmahtavan puna sävyisen kaulahuivin, sen alta löytyi tummansininen takki, joka ylettyi Opheliaa melkein polviin asti ja sen molemmilta sivuilta löytyi suuret ja syvät taskut. Ophelia kaivoi takin taskuja, löytäen kaulahuiviin sointuvat paksut lapaset ja laatikon pohjalta löytyi vielä paksut, nahkaiset talvikengätkin. Ophelia ei tosin ajatellut pitää papittaren asua kaiken sen alla, vaan vaihtoi asustuksensa harmaa puuvillaseen, paksuun alumekkoon jonka helmat ylettyivät Opheliaa yli polvien ja niiden alle mustat sukkahousut. Ophelia puki nämä kaikki päälleen, varmistaen varsinkin kaulahuivin olevan kunnolla, hänellä oli paha tapa palella korvista aina talvisin....
"Minä menen nyt.. Taas!" Ophelia huikkasi alttarille ja katsoi ovelta taas kirpeään pakkasilmaan, jääden kuistille tähystelemään josko näkisi Anemonea taikka Lilyä misään lähistöllä.

//You can brush my hair!//
Avatar
Ivy
kuninkaan neuvonantaja
 
Viestit: 1981
Liittynyt: 02 Joulu 2007, 00:08
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Aksutar » 23 Maalis 2008, 23:48

Anemone, Lily, Black

"selvä!" Lily huusi Ophelian perään, ennen kuin tämä katosi kokonaan oven raosta. Anemone hihkui riemusta ja kirmasi Lilyn edellä pitkin käytäviä hypellen ja naurellen, aina välillä hoputtaen Lilyä. Lily tottakai käveli niin nopeasti mitä kykeni, mutta sekin vei voimia.. nyt kun piti kantaa ekstra painoa. Ophelian he siis tapaisivat pihalla, toivottavasti Anemonen leikki paikat eivät olleet kovinkaan piilossa, eihän Ophelia heitä sitten löytäisi.. tai no, kai tämä osaisi etsiä heidät jalanjälkien perusteella, tuskin Ophelia niinkään tyhmä oli.
Rappusissa Lily oli törmätä johonkuhun.. ja kun hän nosti katseensa hän huomasi seisovansa Blackin edessä. Black oli yltäpäältä lumessa, kuten Anemone, mutta Blackin posket eivät punoittaneet yhtään.
"Missäs sinä olet ollut?" Lily kysyi pyyhkien lunta Blackin hartijalta.
"Isä oli minun kanssa pihalla!" Ane huomautti ennen kuin Black kerkesi mitään vastaamaan.
"ai? Luulin että olisit kuninkaan luona"
"Niinhän olinkin, mutta pääsin lähtemään kun hän alkoi hoitamaan 'asioita'.. olisin tullut luoksesi, mutta törmäsin Aneen ensin ja sitten päädyin hänen mukanaan pihalle" Black selitti lyhyehkösti.
"ai.. no, nyt minäkin tulen joten käännyppä ympäri" Lily sanoi ja työnsi Blackin matkaan.

Blackkin oli pukenut paremmi päälleen. Hänellä oli toki päällään kahdet housut, kunnon talvikengät, T-paita, villapaita ja kaapu.. kaikki toki mustan värisiä. Sitten hänellä oli vielä talvi viittansa, joka oli toista viittaa huomattavasti paksumpi.. ja painavampi, väriltään tietysti musta. Hänelläkin oli kaulaliina, musta väriltään, sekä mustat lapaset... vaikka velho olikin, kyllä hänkin paleli! Pipoa tai muutkaaan päähinettä Black ei käyttänyt, vaan heitti päähänsä hupun.. se riitti.
Ulkona oli ainakin 15 astetta pakkasta. Lunta ei tullut juuri nyt ollenkaan, eikä tuullut yhtään.. tosini sanottuna, täydellinen sää olla pihalla. Lily ei nähnyt Opheliaa vielä pihamaalla, kai tämä vielä vaihtoi vaatteitaan... Anemone hyppeli edeltä kohti muuria, kohti sitä paikkaa missä Ophelia oli itseään kesällä mittaillut. Siellähän ne olivat, Ophelian piirtämät viivat yhä.. tosin niiden vieressä oli muutama seinään lähtkähtänyt lumipallo, jotka viestivät siitä että nämä olivat lumisotaa pelanneet.
Olihan se vähän syrjässä, mutta Lily oletti yhä että Ophelia osaisi heidät etsiä jalanjälkien perusteella.
Muurin vieressä tosiaan oli pienehkö lumihevonen, jolle oli tökätty risuja harjaksi ja hännäksi. Lily naurahti sen nähdessään, Anemone oli siitä todella ylpeä kun itse oli sen rakentanut.
"Sehän on hieno" Lily huomautti lopulta kävellessään lähemmäksi lumihevosta.
"Oletko muuten nähnyt Opheliaa?" Black kysyi ohimennen katsellen lumen peittämiä havupuita.
"olen, hän tulee tänne pian.. tai ainakin hänen pitäisi tulla" Lily sanoi olkansa yli, katsellen kuina Anemone lähti pyörittämään uutta lumipalloa.

// blääh. //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Ivy » 24 Maalis 2008, 01:12

Ophelia

Ophelia ei nähnyt ketään vaikka hän kuinka vilkuilikin. Pieni lumisadekin oli ehtinyt loppumaan Ophelian huomaamatta ja pihalla ei ollut juuri ketään, ei edes yhtä ihmistä hoitamassa minkäänlaista asiaa vaikka sää olikin mitä mainioin? Noh, Ophelia kohautti olkapäitään ja astui kuistilta lumelle, ajatellen että hänellä oli kyllä mennyt sen verran aikaa vaatettamiseen, että Lily ja Anemone olisivat jo ehtineet pihamaalle ennen häntä. Mutta näitä kahta ei näkynyt misään. Ehkä Anemone oli juossut jonnekin leikkimään ja Lily oli tietenkin mennyt tämän perässä?
Hmm.. Ophelia mietti hteken, katsahtaen maahan ja näki ainakin sadat eri kengänjäljet... Eikö heidän pitänyt tavata pihamaalla? Ophelia mietti hetken hiljaa, sulki lopulta silmänsä, tyhjensi mielensä kahdessa minuutissa, sillä minkäänlaista häiriöntekijää ei ollut ja alkoi hokemaan Lilyn nimeä mielessään.
'Lily, etsi Lily' Kuului ainoana asiana Ophelian päässä ja kohta Ophelian silmissä alkoi vilisemään lyhyehkö reitti sinne missä Lily oli. Tie alkoi Ophelian jaloista kohti muureja ja lopulta Ophelia näki paikan missä hänellä oli tapana itseään mittauttaa, sinnekö Lily oli mennyt? Miksi he niin syrjään olivat menneet? Ophelia aukaisi silmänsä, huokaisi niin että hänen suustaan höyrysi lämmintä ilmaa vasten pakkasilmaa ja lähti kävelemään suuntaan missä Lily ja mitä luultavammin Anemone myös oli. Äskeinen temppu, jota Ophelia oli käyttänyt oli Blackin opettamana, mutta Blackia Ophelia ei uskonut näkevänsä Lilyn ja Anemonen seurassa kun muurille saapui.
Ophelia hengitti höyryävää ilmaa suustaan kuin höyryjuna kiskoilla, määränpäänä muuri josta Ophelia uskoi yhä löytävänsä ne viivat jotka olivat vuosien mittaan sinne kerääntyneet.
"Oletteko te täällä..?" Ophelia huikkasi pujahtaessaan pensaikon läpi, lopulta putkahtaen aukiolle, hymyillen nähdessään Anemonen, Lilyn sekä Blackin?
"Heih! Luulin että odottaisitte pihamaalla!" Ophelia huikkasi nyt keskittyneenä irrottamaan pientä risun pätkää nyt hiuksistaan joka oli häneen tarttunut.
"Blackin on näköjään päässyt tänne kuningasta pakoon." Ophelia naurahti katsahtaessaan Blackiin ja saikin risun pätkän hiuksistaan irroitetuksi. "Ette kai odottaneet kauaa?" Ophelia lisäsi vielä hymyillen, kädet seläntakana kun huomasi parin lumipallon jäljet nyt seinässä.

//Sun PITI sanoa: Undress me everywhere!//
Avatar
Ivy
kuninkaan neuvonantaja
 
Viestit: 1981
Liittynyt: 02 Joulu 2007, 00:08
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Aksutar » 24 Maalis 2008, 01:32

Anemone, Black, Lily

Katseet kääntyivät Opheliaan kun tämä saapui paikalle. Lily hieroi takaraivoaan hymyillen pahoittelevasti, ehkä heidän sittenkin olisi pitänyt odottaa Opheliaa. No, oli ja meni, tämä kuitenkin oli löytänyt heidät. Black hymähti kevyesti, todellakin oli päässyt pakoon.. mutta tuskin kuningas häntä juuri näillä sekunneilla kaipasi, tämä kun mietti itsensä päiväunille ja kun hän heräisi, olisikin jo ilta ja aika mennä joko nukkumaan tai ryypätä itsensä pöydän alle.
"Emme me kauaa odottaneet, saavuimme itsekkin juuri" Lily sanoi lopulta.
"Ophelia, Ophelia! Katso! Tein tämän iiihan itse!" Anemone sanoi hyppien riemusta lumihevosensa vieressä.
Sitten Ane lähti kirmaamaan pitkin muurin vierustaa, hypellen lumessa minkä kerkesi ja välillä tuuskahteli turvalleen.. mutta ei se mitään, matka jatkui aina kun koiville päästiin!
"Hän on juossut tässä jo muutamaan otteeseen edestakaisin" Black huomautti katsellessaan Anen perään. Lily ihmetteli miten Anella riitti energiaa! no, tämä tosin nukkui melko pitkät yöunet aina, joten kai hän sitten jaksoi päivällä riehua.

"Henry on palannut..." Lily huomautti Blackille joka vilkaisi häneen nopeasti, mutta käänsi katseensa sitten takaisin Anen perään, joka oli jo kadonnut näköpiiristä, mutta ääni kuului vielä joten ei syytä paniikkiin.
"mhm.." Black vastasi lyhyesti.. itseasiassa häntä ei kiinnostanut missä prinssi hiippaili, hänen puolesta Henry olisi saanut vaikka kuolla poooois (huomatkaa pitkä, tylsistynyt O:n venytys).
Lily lähti tarpomaan Anemonen perään, nähdäkseen missä tämä meni. Black hymyili vinosti, nosti käden sivulleen ja heilautti kämmentä pari kertaa ylöspäin. Hänen kädelleen nousi lumesta täydellisen pyöreä lumipallo, jota hän hetken aikaa hypytteli kämmenellään, kunnes viskasi sen suoraan Lilyn takaraivoon. Lily kiljahti ja alkoi hieromaan takaraivostaan lunta irti, kääntyen kärttyisenä ympäri.
"Kumpi se oli?!" Lily kysyi ja Black osoitti nopeasti kohti Opheliaa.
Lily kumartui alas ja otti käsiinsä lunta, alkaen pyörittämään siitä palloa. Black vilkaisi hymyillen Opheliaan, olettaen että Lily nyt meinisi tätä heittämään lumipall-- Black oli kaatua perseelleen kun tusin lumipallon mätkähtävän vasten poskeaan.
"hyvä yritys, vain sinä olet tarpeeksi kiero heittämään lumipallon ilman varoitusta" Lily sanoi pyöritellessään toista palloa käsissään.
Sitten hän vilkaisi nopeasti Opheliaan, veti kätensä taakse ja heitti pallon kohti häntä, ihan vain pitääkseen hauskaa. Pallon lähdettuä hänen käsistään, hän kyykistyi alas ja alkoi pyörittämään jälleen uutta. Blackkin oli jo takaisin 'pelissä' ja tekikin jo uutta palloa.

// meni jo! //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Ivy » 24 Maalis 2008, 04:57

Ophelia

Ophelia hymyili kuullessaan etteivät he olleet kauaa odottaneet. Ophelia oli joluullut näiden päässeen vauhtiin jo lumisodassa kun muurin seinämässäkin oli parit lumipallon jäljet, miestä lienee sitten tulleetkin. Ophelian katse suunnistautui Anemonen kun tämä hyppiä huusi hänen nimeään tämän tekemän lumihevosen vierellä.
"Waaaih! Se on hieno Anemone!" Ophelia kehuskeli kyyristyessään Anemonen tasolle ja näkikin nyt pienehkön kokoisen lumihevosen, jonka oli selvästi Anemonen kaltainen pieni lapsi väsännyt. Ophelia tosin nousi taas, asettaen kädet selän taakse kun Anemone lähtii juoksemaan ympäriinsä, hyppien ja pomppien, turvalleen lentäen ja uudestaan taas nousten mikä sai Ophelian nauraa kikattamaan tätä katsellessaan, vielä kun Black huomautti Anemonen tehneen samaa koko päivän. Ophelia jäi katsomaan hymyillen Anen perään, täällä oli kinoksia ja Ophelia ei ihmettelisi yhtään jos tämä pian uppoutuisi vyötäröään myöten lumihankeen, pieni kun oli.
Ophelia kuuli sivukorvallaan Lilyn mainitsevan Henryn nimen, mistä saattoi päätellä että Lily kertoi Henryn tulon nyt myös Blackillekin. Ophelia kääntyikin takaisin näiden kahden puoleen Blackin hymäistäessä jotain vastauksesta, tätä ei mitä arvattavemmin kiinnostanut... Egh, niin... Ophelia muisti oikein hyvin Blackin osan silloin talleilla... Oli mennyt prinssin nenän sitten runnomaan... Vaikka ihan hyvästä syystä, Ophelian täytyi myöntää ja ei siitä sen enempää. Ophelia katsahti tästä Lilyyn, tämän nyt lähtiessä mitä ilmeisemmin Anemonen perään joka oli kadonnut heti kun Ophelia oli selkänsä kääntänyt, mutta tämän ääni kuului melkein ihan yhtä kuuluvana kuin oli äskenkin kuulunut.

Ophelia katseli Lilyn perään, eikä siis huomannut Blackin tekevän lumipalloa siinä vierellään, kun tämä ei kyyristynyt lunta maasta edes ottamaan. Joten Ophelia sai inahtaen säikähtää Lilyn taraivoon iskeytyvää lumipalloa ihan yhtä lailla mitä Lilykin! Ophelia katsoi järkyttyneenä -Tai hyvin yllättyneenä että näytti järkyttyneeltä-, kädet suun edessä Lilyyn joka yrtti nyt saada lunta takaraivostaan, kääntyi katsomaan heitä lähes murhaavasti ja kysyi ketä lumipallon oli heittänyt. Ophelia ravisteli päätään nopeasti puolelta toiselle, katsahtaen kohta Blackiin kysyvästi kun huomasi nyt tämän käden liikkeen ja että tämä osoitti nyt häntä kuin syyllistä!
WAAAE!! Ophelia ravisti nyt päätän entistä enemmän ja yritti jotain siinä muutaman sekunnin aikana avuttomana vastaan sanoakin, ettei se hän ollut, kun Lily pyöritti jo lumipalloa ikään kuin häntä varten eikä Ophelia edes siinä melkein panikoidessaan tajunnut että lumipallo olikin kohta mätkähtänytkin Blackin poskeen eikä hänen pärställeen.

Siinä kohtaa Ophelialta pääsi ihan pakon omainen naurahdus! Paha sai palkkansa, sanotaan ja kun Lily vielä sanoi että vain Black olisi heistä kahdesta tarpeeksi kiero lumipalloa heittämään ilman varoitusta ja Ophelian ei auttanut kuin vain nauraa tälle vatsaa pidellen, kunnes tunsi itsekin kylmän lumen paiskautuvan nyt omaa ohimoansa vasten.
Ophelialta loppui nauru lyhyeen tässä hyvin lyhyeen, mutta lähti nauramaan taas uudelleen kun kyyristyi itsekin kahmimaan lunta kaksin käsin ja palloa saamastaan lumesta muodostamaan.
"Siinä tapauksessa olet ihan yhtä kiero mitä hänkin Lily!" Ophelia huudahti ja näin lumisota näiden kolmen välillä oli alkanut. Ophelian lumipallot osuivat lähinnä vasten matalalle linnan muuriin kun yritti Lilyyn ja Blackiin osua ja Ophelia ei tietenkään säästynyt puoliltakaan lumipalloista joita häntä kohtaan heitettiin. Ophelia kyyristyi maahan lunta kahmimaan minkä kerkesi, toisinkuin Black joka loi lumipalloja pelkillä käden heilautuksilla, hyvä tällä oli kun oli vastassa raskaana olevaa naista ja lumessa jalkoihin kompuroivaa tyttöä kohtaan! Ophelia tosiaan oli kompuroida jalkoihinsa aina vähän väliä, johtuen ehkä uusista kengistä tai sitten vaan kun hän yritti johonkin päin liikkua, vähän suurempia lumikasa kynnys tuli vastaan.
"Hahaha! En ole KOSKAAN pitänyt lumisodasta näin paljon eläissäni!" Ophelia hihkaisi kohta mätkähdettyään selälleen maahan ja jäi siihen naurahdellen katsomaan kohti taivasta, hymyillen ja hengittäen taas höyryä, kuvitellen luovansa suuria pilviä taivaalle joka toisi heille lumi sateen, Ophelia oli poissa 'pelistä'. Ophelia hymyili leveästi ja hänen poskensa, jotka olivat aina kesäisinkin heikon punaiset, punersivat nyt kuten Anemonella ja Henrylläkin ja kohta Ophelia lähtikin heiluttamaan käsiään ja jalkojaan lumessa, tehden nyt lumienkeliä itsekseen hyräillen.

//WÄÄH! DD': Noh! Siivous päivä! Ei tuu näkymään piiiiitkäään aikaan siis >DD Illalla EHG näkyy.//
Avatar
Ivy
kuninkaan neuvonantaja
 
Viestit: 1981
Liittynyt: 02 Joulu 2007, 00:08
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Aksutar » 24 Maalis 2008, 10:32

Anemone, Black, Lily

"Seura tekee kaltaisekseen" Lily huomautti väistäessään lumipalloa.. no, oli se kyllä arvattavissakin että Lily olisi Opheliaa heittänyt, joten mitä sitä suotta varoittelemaan! Lumipallot lentelivät ja osuivat ties kehen tai ei mihinkään, joko lennähtäen kaaauas ja upposivat sitten lumihankeen taikka sitten mätkähtivät vasten muurinseinää. Oli Lilystä ja Opheliasta enemmän vastusta mitä Anemonesta, näin Blackille.. Ane kun tuppasi kuoksemaan pakoon ja yllättävän sitten nurkantakaa.. tosin, Anen heittämät pallot osuivat aina vyön alle, joten ei kiva.
"Black tuo on epäreilua, tee sinäkin lumipallot käs--" Lily huomautti mutta lause loppui lyhyeen, kun Black mäjäytti lumipallon päin hänen nassuaan.
Lopulta Ophelia hihkaisi ja mätkähti selälleen maahan, aivan kuin luovuttanut sotilas. Lily nauroi kevyesti, samalla kun nojautui kädellään vasten muuria ja hengitti syvään.. lumessa tarpominen oli raskasta, mutta hauskaa.. ellei ollut kiire jonnekkin.
Ophelia alkoi tekemään lumienkeliä. Lilynkin olisi tehnyt mieli, mutta hän tiesi, että mikäli nyt tuuskahtaisi maahan, hän ei sieltä omin avuin ylös pääsisi. Black pyyhki lunta vaatteistaan pois, katsellen ylös taivaalle siinä missä Opheliakin. Hänen lumien putsaus pysähtyi kun Lily heitti lumipallon vasten hänen olkapäätä. Tottakai Lily hymyili vahingoniloisesti kun Black mulkaisi häntä murhaavasti.. tosin Lilyn hymy hyytyi kun Black seisoikin yhtäkkiä hänen edessään, käsissään kasa lunta, aikeissa antaa tälle lumipesu.
"ÄÄH! Ei saa kuisata raskaana olevia naisia! Black, uskallakkin tunkea nuo lumet naamaani niin saat katua!" Lily rääkyi ja piteli Blackin kädestä kiinni. Black vain nauroi kevyesti ja laski lumet kädestään, vilkaisten ohimennen Anemonea joka hyppeli kohti Opheliaa.

Ai miten Anemone suhtautui Lilyn raskauteen? No, Anemonekin eli siinä valheessa, että lapsi olisi Blackin ja hän saisi piakkoi pikku siskon tai veljen. Sinänsä surullista, Anemone oli yksi niistä, jotka todella odottivat lasta. Mutta hänkin tulisi pettymään, kun lapsi 'kuolisi' heti synnyttyään.. täytyi muuten toivoa, ettei kuningas silti halunnut nähdä lasta, vaikka tämä olisikin kuollut. No, se oli sen ajan murhe.
Anemone hyppeli Ophelian viereen ja tunki naamansa tämän yläpuolelle hymyillen leveästi.. tai no, ei hänen hymyään voinut nähdä kun kaulaliina petti puolet hänen kasvoistaan, niin että vain silmät näkyivät.
"Minä olen tehnyt PAAAAALJON lumienkeleitä!" Anemone selitti levittäessään kätensä sivulle ja demonstroi sitä, kuinka lumienkeleitä tehtiin. Sitten hän kellahti selälleen ja alkoi tehdä lumienkeliä Ophelian vierelle.
"Mikä tuo on?" Ane kysyi osoittaen taivaalla kaartavaa hahmoa.
Black ja Lilykin katsahtivat ylös, Anemonen huomautuksen jälkeen.
"Se on vain lintu.. melko kookas linut" Black huomautti katsellen niska kenossa ylös.
Lintu lähti laskeutumaan, se kaarteli heidän yläpuolella, kunnes syöksähti alas ja mätkähti lumeen, nopeammin mitä silmä näki. Lily oli kiljahtanut nähdessään linnun tippuvan alas, mutta alkoi hymyilemään nähdessään tutun linnun pistävän päänsä ylös lumihangesta, se oli Blader.

Siitä oli kutakuinkin kuusi kuukautta, kun Blader oli kadonnut siinä samassa, missä Ophelia, Black ja Anemone oltiin kaapattu.. mutta nyt se hyppeli hangesta ylös pudistellen lumiaan pois itsestään, äännähdellen iloisesti.
Sekin oli muuttunut, sen nokka oli nyt paljon vahvempi ja se oli kasvanut huomattavasti. Black katsoi lintua kysyvästi kun tämä hypähteli hänen vierelleen ja lopulta lennähti ylös hänen olkapäälleen.. ja sitten Black kaatui.
"Sinähän painat! Mitä ihmettä sinä olet syönyt ja missä ihmeessä sinä olet ollut?" Black kysyi maaten maassa, kun Blader hyppeli hänen vatsansa päällä. Blader vain äännähteli ja nyökytteli päätään, lähtien lopulta lentoon.
"Isin lintu palasi" Anemone huomautti Ophelialle, aivan kuin tämä olisi ollut sokea.

// UAAAAAGH! no, mä oon isäl ni en kummiskaan vois olla paljoo koneel! //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Ivy » 24 Maalis 2008, 20:24

Ophelia

Ophelia pötkötteli pitkällään, pää painautuneena pehmeään mutta kylmään hankeen, joka ei kuitenkaan palelluttanut Ophelian paljasta päänuppia. Ei ainakaan äskeisen riehumisen jälkeen josta oli tullut kuuma ja jos Ophelia olisi ollut aivan tavallinen, hän oli vilustunut tästä samantien. Ophelia saattoi kuulla oman naurunsa yli myös Lilyn ja Blackin, VARSINKIN Lilyn kun tämä alkoi nyt jostain syystä rääkymään Blackille, ettei raskaana olevia naisia saanut kiusata, mutta Ophelia ei jaksanut päätänsä nostaa vaan alkoi taas nauraa hihittämään siinä missä nämäkin siinä maatessaan, mitä lie Black oli sitten tehdä uhannutkin.
Kohta Ophelia kuuli lumesta narskuvien askeleiden äänen ja pian Ophelian vaalean sininen taivasnäkymä olikin korvautunut Anemonen vaalean sinisillä silmillä, sillä puolet tämän muusta naamasta oli valkoisen kaulahuivin peitossa. Ophelia kohotti kulmiansa ja pysäytti raajansa, näyttäen jokseenkin hämmästyneeltä Anemonen siinä kasvojensa yläpuolella nähdessään ja lähti nyökkäilemään Anemonen alkaessa huitomaan taas käsiään kuin enkelten siipiä, kunnes tämä kaatua mätkähti siihen Ophelian vierelle niin että Ophelian naamalle lennähti ohut kerros kylmän hileilevää lunta joka oli suojalumen päälle vasta hetki sitten satanut.

Ophelia vain naurahti tuntiessaan viileän tuulahduksen ja lähti taas jatkamaan lumienkelinsä tekoa joka oli ihan samanlainen mitä Anen hänen vierellään, mitä nyt vähän suuremmassa mittakaavassa.
Ophelia puhalteli pilviä taas taivaalle, kunnes käänsi päätänsä Anemonen suuntaan, tämän äänen kuultuaan ja tästä tämän osoittamaan suuntaan, kohti kaartavaa hahmoa jota Ophelia ihmetteli nyt ihan yhtä suuresti kuin Anemonekin. Black sanoi sen olevan lintu, kookas lintu, niin kookas jossa ihmettelemisen varaa olikin -tuskin sitä nyt tavallista pääskystä taivaalla ihmettelisikään-. Ophelia pysäytti lumienkelin tekonsa ja nousi nyt sen verran, että jäi siihen maahan istumaan, niska kenossa taivaalle katselemaan, mikä se oli? Aarnikotkako? Lintu lähti laskeutumaan ja kohta Ophelian silmät eivät osanneet edes kertoa missä kohtaa tämä suoraa tiputustaan tai tyylikästä laskeutumistaan meni!
Kohta Ophelia tosin sai hätkähtää kuullessaan suhahtavan ilmavirran ja pian tämän jälkeen kuuluvan mätkähdyksen nyt vähän matkan päästä hänestä olevasta lumihangesta. Ophelia käänsi katseensa lumihankeen ja jäi siinä nyt silmät selällään suurehkoa koloa siinä kysyvästi katselemaan, ei se aarnikotka voinut olla ja Ophelian sisällä syttyi pieni epäilyksen pilke tuota maahan mätkähtävää lintua kohtaan, eikös tämä ollut tapahtunut ennenkin? Kohta linnun pää putkahtikin esiin ja Ophelian silmät saivat laajentua nyt hämmästyksestä, se oli Blader!? Olihan? Ainakin tämä oli ihan yhtä vihreä ja laskeutuminenkin oli tällä ihan yhtä tyylikästä, mutta nyt tämä oli paljon isompi mitä Ophelia tästä muisti. Bladerin saatua kömmittyä itsensä lumihangesta, Ophelia nousi samalla takaisin omille jaloilleen, putsaten samalla takaraivoaan lumesta ja jääden katselemaan paljon isommaksi kasvanutta viherkotkaa jonka he olivat viimeksi nähneen noin kuusi kuukautta sitten.
Blader hyppelehti hetken, lennähtäen lopulta, näin tavalliseen tapaansa Blackin olkapäälle, mutta tällä kertaa Black saikin maahan kaatua tömähtää, ei kai Bladerin kynnet tämän olkapäähän niin paljolti uppoutuneet? Ophelian huulille levisi nyt hymy, se oli kuin olikin Blader! Vähän varmaan vaan kasvaneena! Ja painavempana tietenkin siinä ohella... Ophelia alkoi taas nauramaan kevyesti kun Blader hyppelehti maassa makaavan Blackin vatsan päällä, äänähdellen taas kuin olisi jotenkin vahingon iloinen tälle tai muuten iloinen jälleen näkemisestä. Sitten Blader pyrähtikin takaisin lentoon ja Ophelia jäi taas hetken aikaa tätä niska kenossa katselemaan.
"Haha! Ensin Jim ja sitten Blader. Laskeutuikin muuten melkein ihan samalla lailla mitä silloin... Vieläpä samassa paikassa..." Ophelia sanoi kävellessään Lilyn luo ja katsahtaen vähän matkan päässä olevaan lumihankeen... Muistaen kuinka Blader oli heidät ensimmäistä kertaa tavatessaan saanut nuolen siipeensä ja syöksähtänyt alas nyt samassa paikassa kuin nytkin oli laskeutunut, tai tiputtautunut, tällä kertaa ilman nuolta tosin.
"Hän onkin kasvanut valtavasti sitten viimenäkemän..! Blackille tulee vielä vaikeuksia pitää Blader salassa jos se vielä tuosta kasvaa." Ophelia huomautti naurahtaen ja kohotti päänsä taas taivaalle.
"Tuota... Hän on aika näkyvällä paikalla... Mitä jos joku muu huomaa?" Ophelia huomautti vielä huolestuneena. Bladerhan oli niin iso, että hekin olivat uskoneet sen olleen kaikkea muuta paitsi tavallinen lintu, joten oliko tämän turvallista liidellä nyt linnanpihan yläpuolella?

//Mä pesin lattian! LATTIAN! TAJUUKS!??!//
Avatar
Ivy
kuninkaan neuvonantaja
 
Viestit: 1981
Liittynyt: 02 Joulu 2007, 00:08
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Aksutar » 24 Maalis 2008, 21:26

Anemone, Black, Henry, Lily

Tosiaan.. ensin Jim, sitten Blader, kuka vielä? Art? Tuskin, tällä nyt ei ollut varaa jäädä enää kertaakaan kiinni! Lily ja Black olivat Ophelian kanssa samaa mielträ, laskeutuminen oli ihan samanlainen mitä viimeksi ja vieläpä samassa paikassa. Tosiaan... Blader oli kasvanut.. ja Blackillä tulisi olemaan ongelmia, jos hän meinaisi vielä Bladeria piilotella. Anemone katseli ylös Bladeriin joka laskeutui takaisin Blackin päälle, painaen tämän syvemmälle lumeen.
"ngh.. Tätä ei voi olla huomaamatta! Hyvä jos edes mahdut enää ikkunastani sisään" Black huomautti Bladerille, joka oli jo niin iso että olisi voinut kantaa Anemonea selässään... vähintään! Blader päästi matalan, valittavan äänen samalla kun hyppäsi pois Blackin päältä, päästäen tämän nousemaan pystyyn. Anemonekin oli pompannut seisomaan ja hyppeli nyt Bladerin luokse silittämään tätä pään päältä. Blader tykkäsi, ei se ainakaan valittanut.
"Sille tosiaan täytyy tehdä jotain.. Toivottavasi kukaan ei nähnyt sitä" Lily sanoi katsellen alas Bladeriin ja Anemoneen.
"en usko että näki.. ei viimekerrallakaan kukaan siihen kiinnittänyt huomiota" Black huomautti. Äkkiä Anemone sännähti taas omille teilleen, tällä kertaa pujottelemaan puiden väliin. Lumet putosivat puiden oksilta, aina kun Ane niitä tuuppi tieltään. No, Ane sai nyt leikkiä sen minkä jaksoi, niin nukkuipahan illalla sitten. Black kyykistyi vuorostaan Bladerin luokse ja silitti tätä kaulasta, jos totta puhutaan, niin oli Blackkin sitä kaivannut.. vaikka linnusta tuntui olevan enemmän haittaa kuin hyötyä.

Äkkiä puiden takaa kuului askelia.. hetken Black luuli että se olisi ollut Anemone, mutta askeleet olivat selvästtikkin pidempi koipisen henkilön askeleita. Lilykin kuuli ne.. mutta ei kerennyt ajattelemaan kuka se olisi voinut olla, kun Henry jo pujahti puiden välistä paikalle ja katsoi heitä kuin vihollisia.. tai no, eihän Henryllä periaatteessa vihollisia ollutkaan. Black nousi pystyyn ja katsoi Henryyn sanattomana, mitä muka olisi pitänyt sanoa? Blader virnuili itsekseen, siitä oli YHÄ hauska nähdä Black tukalassa tilanteessa.
"Henry, minä voin selit--"
"Näin linnun syöksyvän tänne.." Henry keskeytti Lilyn joka oli jo aloittamassa selittelemään tilannetta.
"Aina yhtä tarkkanäköinen" Black naljaisi, saaden Lilyltä iskun käsivarteensa... kuten varmaan olettekin jo moneen otteeseen huomanneet, Black ja Henry EIVÄT ole ylimpiä ystäviä, joten Black naljaili aina tilanteen tullen, kuten yleensäkkin henkilöille joista ei pitänyt.
Henry oli vaihtanut vaatteensa ja näytti nyt huomattavasti siistimmältä, niinkuin prinssin kuuluikin. Hänellä oli päällään valkoinen pitkä takki, vaalean harmaat housut ja pitkävartiset, ruskeat saappaat, tummemman harmaa viitta ja käsissään lapaset. Henryn ilme oli muuttunut tympääntyneeksi, mutta omalla tavallaan viekkaaksi kun hän oli Blackin nähnyt.. taruolennon seurassa.
"Eipä olisi kuninkaan velhosta uskonut.." Henry huomautti nyökäten kohti Bladeria.
"Henry, Blader on meidän ystävä. Se vain tuli tervehtimään, kun on ollut jo puoli vuotta poissa" Lily selitti vaientaen Blackin.
"Jos isä saisi nähdä tuon niin--"
"Hyvä sinun on puhua, jos isäsi saisi nähdä SINUN kaverisi.." Black keskeyyti Henryn jolla alkoi jo kiehua.
"nyt suut kiinni molemmat" Lily tuiskaisi, häntä ei YHTÄÄN huvittanut alkaa kuunnella näiden kahden riitelyjä, vielä näin joulun alla.
"Jos isä saisi kuulla tuosta ouksesta, velho vähintään karkoitettaisiin" Henry huomautti, välittämättä Lilyn 'käskystä'.
"ja sinäkö siitä meinaat kertoa?" Black kysyi saaden Henryn hiljaiseksi.
"Henry, me emme kertoneet siitä, miten autoit Arttia viime kerralla, joten uskon että sinäkin annat tämän asian olla.. eikö?" Lily sanoi kävellen lähemmäksi Henryä. Henry pysyi hiljaa ja katseli Bladeriä, joka suki siipiään maassa. Ei Henryllä lintua vastaan mitään ollut, mutta jos sen avulla oli mahdollisuus päästä Blackistä eroon niin se oli sitten eri asia! Black pysyi hiljaa ja katseli puihin päin.. Anesta ei kuulunut eikä näkynyt mitään, oliko tämä kunnossa? Kai.. tai, mitä täällä nyt voisi tapahtua? Näissä puissa eivät haltijat hyppineet, se oli varma, mutta entä jos Ane oli loukannut itsensä? Lopulta Henry nyökkäsi pienesti, hän ei kertoisi Bladeristä.. ei ainakaan vielä.
Sitten kuului pieni vaimea huuto.. Ane huusi äitiään. Black lähti samantien pujottelemaan puiden väliin, etsimään Anea joka oli ties missä! Henry vilkaisi Lilyyn, mutta lähti itsekkin sitten pujottelemaan puiden väliin Anea etsimään.

"mitäköhän nyt.." Lily sanoi huokaisten vilkaisten sivusilmällä Opheliaan, ennen kuin lähti itsekkin pujottelemaan puiden väliin.
Eei Anella suurta hätää ollut.. hän oli vain jumissa. Hänen kenkänsä oli uponnut syvälle lumeen ja jäänyt kiinni, eikä Ane saanut koipeaan irti nyt omin avuin. JOTEN nyt hän rääkyi äitiään kuin olisi ollut suurempikin hätä. Black olisi seurannut Anen jälkiä.. jos tämä ei olisi risteillyt pitkin poikin puiden lomitse, joten jälkien seuraaminen oli turhaa. Äänenkään perusteella Anea ei voinut paikantaa, tämän ääni kun kaikui..

// OMAGE!!! //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Seuraava

Paluu Makuuhuoneet

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Bing [Bot] ja 3 vierailijaa

cron