Kirjoittaja Ivy » 23 Maalis 2008, 14:56
Ophelia
Kuusi kuukautta oli kulunut myös tietenkin Ophelian osalta, ja kuten aikaisemmin sanottiin, mitään kovin merkittävää ei ollut tapahtunut näiden kuukausien aikana, ei niin myöskään Ophelian mielestä. Sen illan jälkeen, noin kuukausi kuukautta sitten tarkalleen ottaen, kun Black oli viimeksi raivokohtauksen saanut, Ophelia oli unohtanut tämän antaman 'iltsadut'-kirjan tämän luokse ja saanut sen tältä toistamiseen jo seuraavana päivänä. Tilanne oli siitä rauhoittunut kokonaan, mitä nyt pieniä painajaisia Ophelia oli alkuaikoina kärsiny, mutta nekin olivat olleet vain väliaikaisia ja Opheliaa oli auttanut sekin, että oli lukenut Blackin antamasta kirjasta aina yhden iltsadun yhtä iltaa kohden. Nyt Ophelia oli lukenut kirjasta jo yli puolet ja se oli paljon katsottuna kirjan kokoon. Noin 210 satua yhteensä oli nyt luettuna, kuten oli myös 210 aamurukoustakin rukoiltuna ihan yhtä hyvin ja sitäkin enemmän, aina tilanteesta riippuen. Näihin satuihin kuului muummuassa: siniparta, maailman vahvin hiiri ja piparkakku poika ja Ophelia oli huomannut, etteivät kaikki sopeutuneet ihan niille pienimmille kuultavaksi... Muttei mitään mitä Ophelian hermot eivät kestäneet, ne olivat kuitenkin vain satuja.
Oli siis talvi, sanottakoon että kyseessä oli Ophelian yksi lempivuoden ajoista näin kevään ja kesän ohella. Ophelian kiintymys talveen ei johtunut yksistään sen valkoisesta lumesta ja kirkkaasta ja raikkaasta ilmasta taikka muistoista siitä, kuinka heillä oli tapana lumessa leikkiä, ei, Ophelia leikki yhäkin lumessa, tehden varsinkin lumienkeleitä, hän olisi voinut jäädä siihen lumeen makaamaan vaikka tunti kausiksi katselemaan taivasta josta satoi pikkuhiljaa lunta hänen nenänpäälle, jos olisi vain voinut. Talvella piti pukeutua vain vähän lämpimämmin, mutta se ei Opheliaa haitannut sen tiedon ohella, että talvella ei ukkostanut. Ophelia pelkäsi ukkosta enemmän kuin mitään, se saattoi puhjeta täysin kirkkaalle taivaalle ja aiheuttaa sydänhalvauksen jos pääsi täysin yllättämään, mutta talvisin Ophelia ei ollut nähnyt ensimmäistäkään ukkosmyrskyä ja siksi hän siitä niin myös piti... Toisinkuin edeltävästä syksystä, joka oli kieltämättä Opheliasta varmaan kauneinta vuoden aikaa, mutta myös kaikista sateisinta ja jopa myrskyisintä... Crypt tosin oli säästynyt suurimmilta tuhoilta tänä vuonna, eikä Ophelia siis ole joutunut pahemmin sydänhalvauksia saamaan.
Tietenkin Ophelia oli nähnyt Lilyä, Blackia ja jopa Anemoneakin useampaankin otteeseen. Tosin Black vietti aikaansa useammin nyt kuninkaan kanssa ja Ophelialla saattoi olla useita päiviäkin niin ettei nähnyt näistä kolmesta ketään, mikä tuntui oudolta, mutta siihenkin tottui. Olihan se ennenkin ollut niin ja nyt Arankaan ei ollut heitä häirinnyt ollenkaan. Ophelia ei ollut kuullut sanaakaan Aranista taikka haltijoista koko tämän aikana! Mikä tuntui suoranaiselta ihmeeltä kun hänkin pääsi totuttelemaan takaisin papittaren arkeen. Tosin, ainoa asia joka Araniin nyt liittyi oli Lilyn raskaus... Alkuaikoina Lily oli ollut masentunut ja pahoinvoiva ja Ophelia oli tietoinen siitä, että tämä oli saattanut maata vuoteessaan vuorokaudenkin ympäri... Ophelia oli saattanut olle vain henkisenä tukena tämän asian kanssa, aivan kuten Blackin, joka oli vielä pitänyt lupauksensakin leikkimisen suhteen näin Anemonen kanssa. Ophelia oli seurannut tämän vatsan kasvua, tietäen että siellä kasvoi itse pirun perillinen... Mutta siitä Ophelia ei ollut ääneen sanonut ja hyvä niin, se oli loppujen lopuksi myös Lilyn lapsi. Lapsi, jota kohtaan Ophelia ei osannut tuntea vihaa saatika kiintymystä ja lapsi, jonka tulevaa syntymää oltiin jo jopa juhlittu juhlissa, jossa Ophelia ei viiniin suostunut edes vilkaisemaan. Kyllähän kuningas oli Lilyn vatsan huomannut ja vieläpä jopa asiasta riemastunut... Tietenkin Black sai leikkiä pääroolia siinäkin näytelmässä, näytelmässä jossa Lilyn ja hänen lapsi kuolee heti sen synnyttyä, vaikka todellisuudessa -jossa kuningas ei elänyt- se luovutettiinkin Aranille. Joten kaikki, tämän Lilyn raskauden ohella siis, oli ollut rauhallista ja jokseenkin aika onnellistakin aikaa. Ophelia ei ollut poistunut linnanmuurien ulkopuolelle kertaakaan, ei vaikka hänen teensä olikin loppunut (näin ahkeran juonnin takia, vielä varsinkin näin talvisin). Hän ei ollut kuitenkaan poistunut, vaan saanut itsestään sen verran irti toisia käskyttämään, (tai pyyntönä hän eräälle palvelijalle oli sitä pikemminkin pitänyt) ja niin talvi oli siltäkin osin saatu pelastettua.
Vaikka ilmasto muuttuikin aina uuteen ja synkät ajat olivat heidän osilta (näin hovi elämässä ainakin) kirkastuneet, Opheliassa itsessään ei näkynyt kovinkaan paljon muutosta. Ehkä hän oli vähän myöskin kasvanut tämän puolen vuoden aikana, Ophelia ei ollut asiaa miettinyt kun ei ole käynyt linnanmuureilla itseänsä mitauttamassa sitten Bladerin tapauksen, eikä ollut itsessään mitään merkittävää muutosta muutenkaan havainnut (toisinkuin Lilyssä joka oli kasvanut muutenkin kuin vatsaltaan ja sen oli myös Opheliakin huomannut). Ophelian luona oli tosin käynyt poikkeuksellisen paljon ihmisiä.. Sekin oli jonkinlainen muutos, sillä Ophelian luona ihmisiä harvemmin kaiken kaikkiaan kävi, sillä mikään, mitä pieni 'lääketroppi' ei hoitaisi ei ollut kyläläisiä kiusannut ja näin sodan aikana, kukaan ei syntejä välttämättä edes ajatellut. Mutta nyt kun Ophelia oli paikalla, nämä ilmestyivät kuin taika iskusta hänen ovelleen ripitystä pyytämään.
Mitä Ophelia teki juuri tällä hetkellä? Hän luki... Hän luki pientä punahilkkaa, satua jota hän ei ollut lukenut mielestään ikuisuuteen ja hymyili nyt itsekseen sitä lukiessaan. Hän oli kyllä monesti ajatellut, että alkaisi lukemaan enemmän lääketieteestä, oppia enemmän erillaisista sairauksista ja sitä kautta hän uskoi myös voimiensa kehittyvän jos hän oppisi parannetta sairautta ymmärtämään. Se oli vielä tulevaisuuden suunnitelmissa, nyt hän oli ollut jollain lailla liian kiireinen tai jokin muu asia oli asiaa estänyt. Ophelia sulki kirjan huokaisten, hänen kappelinsa ei ollut kylmä talvella, vaikkei sitä Ophelian tiedoksi mikään lämmittänytkään, ei hän sen perustuksista sen pahemmin tiennyt. Ophelia ei ollut nähnyt Lilyä sitten pariin päivään ja Ophelia alkoi miettimään, että kävisikö tämän luona? Ihan vaikka sitten tarkistamassa tämän vointia jos tämä sattui muuten olemaan kiireinen. Ophelia ei tosin uskonut, että Lilyllä kiireitä odottavana äitinä olisi juuri minkään muu suhteen kuin onnittelujen parissa, joten Ophelia nousi jaloilleen ja vei pienen kirjasensa vaatevaraston alimman hyllyn laatikkoon ja nappasi punaisen viittaansa samalla harteilleen. Hänellä oli päällänsä muuten tavallinen arkiasunsa, se papittaren asu joka oli silloin tahriutunut ruohotahroihin, mutta nyt se oli puhdas (tai siis olihan se ollut jo monia kuukausia puhtaana), joten Ophelian ei tarvinnut käyttää enää sinistä mekkoansa sen sijaan.
"Minä menen nyt!" Ophelia huikkasi alttarille sytytettyään suitsukkeet ensin palamaan ja katsoi sitten ovesta ulos, täysin valkoiselle pihamaalle.
Ophelian henki höyrysi kun hän hetken siinä paikallaan seisoi ja ympärillensä katseli. Lunta satoi hiljaa alas taivaalta ja Ophelia oli joskus kuullut, että lumi olisi enkelten lahja ihmisille ja sitä ajatellessa, Ophelia hymyili.
Ophelia käänsi katseensa taivaalta kohti linnaa ja lähti nyt tapaamaan Lilyä. Lunta ei onneksi ollut pihamaalla kinoksittain, sillä siitä käveltiin niin usein ettei lumi ehtinyt kunnolla soohen asettua, joten Opheliankaan ei tarvinnut alkaa lumessa sen pahemmin kahlaamaan linnalle päästäkseen. Ophelia tervehti joitakin vastaan tulijoita, toivottamalla näille jumalan siunausta kuten nämä toivottivat hänelle vielä linnan käytävissäkin. Ophelia ei harmikseen törmännyt yhteenkään Lilyn hovineitoihin saatika Blackiin joilta olisi voinut kysyä, että ottiko Lily ketään vastaan. Henryä Ophelia ei ollut nähnyt sen paremmin kuin kukaan muukaan, eikä Opheli ollut tätä ajatellutkaan, ehkä tämä lymysi jossain metsissä kun kerran oli ennemmin haltijoiden puolella kuin siskonsa.
Ophelia saapui toiseen kerrokseen ja suunnistautui nyt sieltä Lilyn huoneelle. Hän tunsi olonsa pirteäksi ja iloiseksi, johtuen virkistävästä ilmasta ja siitä, että he olivat saaneet olla kotona enemmän kuin sen yhden päivän, jonka aikana he olivat vain kerinneet selittelemään kuninkaalle poissa oloja, kunnes olivat taas kadonneet.
Ophelia pysähtyi Lilyn ovelle, joka oli jostain syystä raollaan. Ophelia kuitenkin koputti oven ulkopuolella pariin otteeseen, ennenkuin avasi ovea enemmän ja pujahti puoliksi sisälle.
"Lily?" Ophelia kutsui tätä kunnes huomasikin tämän kirjoituspöydän luona.
"Ah! En kai vain häiritse sinua? Ajatellin vain tulla kysymään vointiasi näiden parin päivän ajalta, kun ei olla keritty toisiamme näkemään." Ophelia sanoi hymyillen samalla astui kokonaan sisälle, sulkien oven samalla selkänsä takansa ja kääntyi nyt Lilyyn päin, kysymätä ainakin vielä mitä tämä teki, sillä voinnin Ophelia halusi ensisijaisesti tietää.
//Joo'o O__O//