Kun aurinko on puoliunessa...

Vanhametsä on alue Quinn metsässä, joka on täysin kuollutta. Tällä alueella ei kasva mitään. Maa on pelkkää tomuista, tamppautunutta multaa. Suuri, karu alue on täynnä pystyyn kuolleita, kivanlahoavia puita. Vain harva olento viihtyy tällä alueella. Väitetään, että metsä on kuollut magian vaikutuksesta. Musta magia olisi kuihduttanut tämän osan metsää, johtuen velhojen salaseurojen tapaamisista aikanaan.

Valvoja: Crimson

ViestiKirjoittaja Dogster » 08 Loka 2011, 20:18

Lasse

Lasse katseli Lucanyan perään vähän aikaa, kallistelen päätänsä kuin eksynyt koiranpentu, ennen kuin nosti ahterinsa maasta ylös, katsoen taakseen ja sitten blondin perään. Mitä hän voisi tehdä? Hän tahtoi juosta. Juosta kovempaa kuin koskaan ennen, niin kovaa että jopa tuuli häviäisi hänelle. Se oli mahdollista, Lasse tiesi sen, muttei ollut vielä kokeillut. Mutta toisaalta toinen kiinnosti häntä, vaikka hän sitä ei myöntänytkään. Kohta puoliverinen kuitenkin nousi, katsoen toisen perään entistä kiinnostuneempana.
"Miksi seuraisin?"
"Miksi et seuraisi?"

Päätös oli tehty, Lasse seurasi Lucaa. Mutta vain koska hänen piti mennä sinne suuntaan jokatapauksessa, hänen piti päästä vuorille takaisin ennen kuin yksikään metsäpeikko huomaisi hänet. Olihan hänet kuitenkin karkoitettu... Ajatus siitä sai Lassen nostamaan kyntensä kasvoilleen, kokeilemaan varovaisesti silmänsä päältä menevää arpea, ja sitten sen vieressä olevaa... Voi kuinka hän inhosikaan arpiansa... Ajatuksissaan hän unohti kokonaan piilotella, joten kun Luca kääntyi, Lasse hätkähti sekunnin liian myöhään, loikaten puun taakse piiloon. Ehkä aurinko ehti sokaista Lucan tai ehkä tuo oli yhtä ajatuksissaan kuin hänkin tai ehkä tuo erehtyi nyt luulemaan Lassea pelkäksi varjoksi tai mielikuvituksensa tuotteeksi tai tai tai- Lassen ajatukset pyörivät samalla kun tuo painoi selkänsä puunrunkoa vasten.

[[Anteeksi, anteeksi, olen erittäin pahoillani hyvin HYVIN pitkästä tauostani :'( ]]
Splinter, Ice Prince || Roka, Blind Loner || Copper, Righteous Man || Argen, Lenient Beast || Sullivan, Guardian of Animals || Nelladel, Night Hunter
Tänne päin,, jos sinulla on peli-idea tai tahdot kurkata avoimena olevia tärkeitä ja ei-niin-tärkeitä peli-ideoita.

"I'm a cockroach remember, I just keep coming back!"

Ava (c) Minä.
Avatar
Dogster
Aatelinen
 
Viestit: 1974
Liittynyt: 04 Touko 2009, 20:00
Paikkakunta: Tuntematon planeetta

ViestiKirjoittaja Niehku » 21 Loka 2011, 17:15

Lucanya Vendethiel

Lasse näytti selväti epäröivän tilannetta. Olisihan se ollut aikamoinen yllätys jos poika olisikin juossut kuin päätön kana suoraan kohti haltiaa, valmiina seuraamaan tuota vaikka minne. Hetken kuluttua toinen oli noussut, vaikkakin säikähtäen, mutta tahtoi kuitenkin seurata. Blondi hymyili, muttei mitenkään niin, että se olisi näyttänyt pelottavalta. Lasse piilotteli nyt puun takana, jolloin haltia jatkoi kävelyään. Hän uskoi, että toinen tulisi ajallaan. Toivottavasti tämä temppu tehoaisi.

//Suotta, tärkeintä että kuitenkin vastaat :3//
Niehku
 

ViestiKirjoittaja Niehku » 04 Helmi 2012, 22:11

No nyt on useampi kuukausi mennyt viime vastauksestani, että taidan pistää pelin poikki... Jos kuitenkin haluat jatkaa aktiivisemmalla pohjalla, nii lähetä yksäri :)
Niehku
 

Edellinen

Paluu Vanhametsä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron