Kirjoittaja Ylva » 26 Loka 2011, 18:59
Ylva
Nainen kuunteli haltian vuodatusta hymy huulillaan ja lopulta purskahti nauruun. Nauru oli jopa melkein aidon kuuloista, ei ivallista eikä ilkkuvaa, vaan puhtaasti huvittunutta naurua. Ylva sai lopulta itsensa rauhoittumaan ja veti syvään henkeä. "Ensinnäkin, se juuri on puuhippi. Henkilö, joka liikkuu puissa", huomautti yhä huvittuneisuus äänessään. Tämä haltia oli ehdottomasti itsevarma ja tuo lähinnä huvitti naista. Nainen risti kätensä rennosti rinnalleen, eikä näyttänyt ärsyyntyvän haltian sanoista sen enempää ainakaan ulospäin. Ei kyllä sisäisestikkään, enemmän haltian reaktio vain huvitti naista ja oikeastaan oli osannut odottaa jotain tämän suuntaista. "Se ei tee pelkuria, jos pitää asiat omana tietonaan, mutta jos se sinulle on niin iso asia..." susinainen kohautti olkiaan paljon puhuvasti. Naisella ei ollut mitään aikomusta kertoa "mitä oli mustalta sydämeltään", mutta tiesi että jos saisi haltian luottamaan itseensä, voisi ehkä joskus päästäkkin haltiakylään. Ei sillä ei musertuisi jos ei sinne pääsisikään, mutta voisihan sitä aina yrittää. Eikä kyseinen nimitys ollut naiselle mikään uusi ilmestys, oli kuullut tästä samasta aiheesta monet kerrat aikaisemminkin. Pentu huvitti naista suuresti, sellaiseksi häntä ei ollut kukaan pitkään aikaan kutsunutkaan. "En tiedä rotuani. Sekaverinen voi yhtä hyvin olla totta kuin mikä tahansa muukin. Olen ollut haltiakylässä, kauan aikaa sitten, koska ottoäitini on haltia", selitti ja naisen ääni oli muuttunut nyt vakavaksi kuten tuon silmätkin. Ne eivät olleet enää ilkikuriset vaan pysähtyneet paikoilleen sekoituksena susimaistakultaa ja tietynlaista pohjatonta synkkyyttä, joka oli pysynyt piilossa välkkyvien silmien takana. Hän katseli haltiaa suoraan silmiin puhuessaan ja laski kätensä alas puuskasta. "Se olet sinä, joka aliarvioit minut, neitiseni, ei toisinpäin. Et pidä uhittelusta, mutta teet sitä jatkuvasti itse", nainen huomautti yhä vakavana ja otti sitten askeleet lähemmäs haltianaista tullet tuon eteen ja ojensi tuolle kätensä."Olen Ylva Chevelrey", esitteli itsensä ja pieni tuike oli palannut naisen silmiin.