Kirjoittaja Ylva » 30 Loka 2011, 22:47
Albine
"Anteeksi, Albine toisti innokkaasti opitun uuden sanan parhaan kykynsä mukaan. Haltiakielen soinnukkuus istui hyvin laulamista harrastavan naisen suuhun jopa paremmin kuin karkea ihmiskieli, jota oli tottunut puhumaan. Ei naisen ääntäminen täydellistä ollut, mutta paljon parempi suoritus kuin monelta muulta ensikertalaiselta. Neito kuunteli kiinnostuneena kuuraparran selityksiä ammatistaan. Albine hymyili tuolle yhä lämpimästi, vaikka mies olikin kertonut olevansa palkkionmetsästäjä ja epäsuoraan senkin, että saattoi tarvittaessa surmata jonkin henkilön rahaa vastaan. Ajatus sinänsä puistatti neitoa, mutta lähinnä vain omalla kohdallaan. Ei uskonut, että pystyisi itse surmaamaan ketään ellei sitten ollut itse hengenvaarassa tai joku toinen. Silloinkin se tuntui naisesta hyvin inhottavalta. Piti nämä ajatukset kuitenkin visusti itsellään eikä antanut miehen ammatin sen enempää järkyttää itseään. Albine oli äärimmäisen suvaitsevainen, jokainen teki mitä itse katsoi oikeaksi ja kaipa ne etsityt henkilöt olivat jotain tehneet sen ansaitakseen. Lähinnä neito ajatteli varkaita ja vastaavia lurjuksia. Sitäpaitsi Delthos vaikutti niin mukavalta ja hyväsydämiseltä persoonalta, ettei ammatinvalinta voinut muuttaa tuon sisimpää. "Sinä siis matkustat paljon", neito kommentoi miehen ammattiin ja pieni haikeus tai suru tai ehkä molempiä käväisi naisen äänessä tuon sanoessa sanat. Hän jatkoi kuitenkin kaunista hymyään. "Minä teen myös samaa ammattia mitä äitini. Noh, ottoäitini jos tarkkoja ollaan mutta olin lähes vastasyntynyt kun hän otti minut huomaansa, joten hän on äiti minulle", neitokainen selitti lämpimästi ja naisen siniset silmät, jotka katsoivat miehen omiin tuntuivat antavan tuolle kaiken anteeksi mitä ikinä olikaan elämässään tehnyt.
Haltian alkaessa puhumaan taikaolennoista naisen silmät alkoivat välkkyä innokkaasti kunnes muuttuivat sumeiksi neidon kuunnellessa miehen puhetta. Saattoi nähdä sielunsa silmin miehen kertomat olennot ja kuvitella kuinka ihana näky keiju tai aarnikotka olisi. Ratsuja, jos sellaisella pääsisi ratsastamaan neidon sydän varmaan pakahtuisi onnesta ja haaveileva hymy hiipi tuon kalpeille huulille. Kalpea neito näytti palaavan tähän todellisuuteen haltian kysymyksen myötä johon joutui hieman häpeillen pudistamaan päätään. "Ei, en ole. Olen vain kuullut tarinoita. Minä niin rakastan tarinoita!" hihkaisi viimeisen lauseen turhankin innokkaasti mikä sai neidon läppäämään toisen käden suulleen aivan kuin olisi pitänyt liikaa meteliä. Näytti taas kerran punastuvan hieman käytöksestään ja katsoi miestä nyt vuorostaan anteeksipyytävästi samalla kun antoi käden valua pois suunsa edestä. "Voi, minä haluaisin nähdä niin paljon, mutta haaveksi se vain jää. Mitä minä kylän ulkopuolella selviäisin kun joudun sen sisälläkin vähän väliä hankaluuksiin", neito sanoi kaihoisasti ja ehkä pientä katkeruuttakin äänessään. Yksisarviset, lohikäärmeet ja menninkäiset olivat nyt vallanneet naisen mielen ja mielikuvituksen ja hän unohtui hetkeksi haaveilemaan näistä eksoottisen oloisista roduista ja mietti miltä tuntuisi nähdä niitä. Mutta kuten neito oli ääneen sanonut kaikki tämä oli naiselle pelkkää haaveilua.
Neito kiinnitti huomionsa lopulta takaisin valkohiuksiseen mieheen. "Ajattelin joskus, että ryhtyisin bardiksi...muusikoksi ja tarinankertojaksi ja kiertelisin ympäri maailmaa. Noh se sitten vain jäi, aloin auttamaan äitiäni hänen töissään enkä hennonnut suoraan sanottuna jättää häntä. Hän oli niin yksinäinen veljien ollessa poissa ja isän kaaduttua sodassa", Albine selitti pieni hieman kaihoisa hymy huulillaan. Neito oli huomannut, että miehen oli vaikea puhua perheestään, eikä sen tähden udellut mitään tuon sukulaissuhteista. Miehellä oli varmasti omat syynsä siihen, että aihe oli kipeä, ymmärsihän Albine sen. Hänenkin oli vaikea välillä puhua kuolleista vanhemmistaan, kaipasi varsinkin lempeätahtoista äitiään. Pieni ilkikurinen pilke käväisi naisen silmissä yhtäkkiä ja tuo kallisti päätään miehelle. "Ammattisi tähden taidan osata yhtä sun toista. Älä nyt ota tätä toki väärin, mutta et vaikuta siltä, mutta se taitaa olla vain hyvä seikka, eikö?" neito kysyi, ei hän ollut perehtynyt mihinkään tälläiseen ammattiin sen enemmän mitä oli tarinoita ja huhuja kuullut.