Kirjoittaja Ivy » 02 Huhti 2008, 17:06
Ophelia
Kahdeskymmenesneljännes päivä joulukuuta... Oli siis joulu, yksi vuoden kohokohdista, näin ainakin Ophelian mielestä joka itse valmistautuilikin kaikessa rauhassa nyt iltaa varten. Siitä oli nyt kokonaiset kolme päivää kun Ophelia oli nähnyt Blackin saatika Lilyn, ei hän kyllä ollut nähnyt Henryä saatika Aneakaan sen koommin, mutta oletti että näkisi nämä viimeistään illalla joka oli itseasiassa jo lähestymässä. Tänäkin vuonna, kuten joka vuosi, linnan suuressa juhlasalissa vietettäisiin suuret juhlat joulun kunniaksi ja ihmisiä oli kutsuttu juhliin kaikkialta Cryptistä! Tosin, näinhän se oli ollut aina muissakin linnanjuhlissa, kaikki Cryptin aateliset; kuten jaarlit, herttuat, kreivit, sun muut oltiin aina kutsuttu juhliin, mutta Opheliasta tämä oli kaikkista juhlista aina parhain. Jouluisin oltiin aina panostettu eniten ruokaan, juomaan ja koristuksiin ja tänäkin vuonna, Ophelia uskoi löytävänsä juhlasalista jälleen niin korkean joulukuusen joka ylettyi lattiasta aina kattoon asti! Sen palvelijat olivat aina koristelleet moni metrisillä tikapuilla ja kärsineet korkeanpaikan kammosta niitä ylös kavutessaan, mutta loppujen lopuksi sekin kaikki oli aina ollut vaivan arvoista. Kuusi oli aina ollut monta metriä leveäkin, mutta silti se ei tuntunut vievän salista tilaa juuri ollenkaan, sen verran suuri sali oli kaikkine koristeluineen ja tarjoiluineen. Joulu oli myöskin lämminhenkinen, pääväriltään punainen ja olihan se myöskin uskonto pohjainen, Jeesus kristuksen, heidän vapahtajansa syntymäpäivä.
Ophelia oli nähnyt jo kolmisen päivää sitten sen mitä Lily ja Anemone tulisivat juhlissa pitämään, mutta omaa asua Ophelia ei ollut vielä nähnyt. Nytkin Ophelia vain istui makuukammarinsa lattialla ja harjasi hiuksiaan pehmeällä harjalla, hyräillen jotain omia joululaulujaan ja katseli ikkunasta ulos, nähden hämärtyneen taivaan josta saattoi heikosti erottaa sitten sitten pimeämmällä loistavia, kirkkaita tähtiä että hiljakseen alas satelevia lumihiutaleita... Ehkä sitten, noin keskiyön aikaan olisi luvassa myöskin ilotulituksia, siitä Ophelia ei osannut sanoa, sillä raketit saatettiinkin ihan hyvin säästää lähestyvän uudenvuoden varalle...
Noh, ei ollut vielä mitään kiirettä, ihmisiä tosin alkoi kerääntymään linnan pihamaalle jo kiitettävin määrin, sillä Ophelia saattoi kuulla näiden puheensorinat nyt kappelilleensa asti. Ainoa asia, joka Opheliaa ehkä tämän vuoden joulussa harmitti, oli se ettei ollut uskaltautunut käymään kylällä edes kirkolla... Kaikki ne ihmiset jotka nyt kävelivät kohti kauniisti valaistettua linnaa, olivat juuri viettäneet ehtoollisensa kylän suuressa kivikirkossa ja olivat valmiita juomaan nyt ehtoollisviinin jälkeen viiniä nyt vähän enemmänkin. Ophelia ei viiniin koskenut, ei jos ei ollut pakko, mutta se tuskin oli ainoa asia mitä tarjoiluvaunut tarjoaisi.
Ophelia pysäytti toisella olalla olevien hiustensa harjaamisen kuullessaan nyt koputuksen oveltaan. Ophelialle levisi leveä hymy, sen oli pakko olla hänen mekkonsa! Hänen mekkonsa jonka hän oli räätäliltä hyvissä ajoin ennen juhlia tilannut ja nyt se olisi vihdoin täällä! Ophelia kompuroitsi itsensä ylös, jättäen hiusharjansa lattialle ja kiirehti allttari huoneiston alttarin ohitse nyt sellaisella vauhdilla, että palavien suitsukkeiden savut seurasivat häntä ilmavirtauksesta. Ophelia polvistui, ovensa eteen ja avasi ovensa, kurkistaen ylös ja hymy senkuin levisi.
Se oli räätälin juoksupoika, se joka oli sairastellut ja ei ollut päässyt nyt aikaisemmin, mutta tuopa ei Opheliaa ei haitannut, hänen mekkonsa olisi nyt täällä ja juhlat eivät olleet edes vielä alkaneet. Ophelia otti vastaan valkoisen, kenkälaattikkomaisen -tosin leveämmän- paketin vastaan nyt samalla kun kyseli juoksupojan vointia ja toivotti tälle hyviä joulua tämän poistuessa taas muille asioilleen. Ophelia tunsi itsensä kuin lapseksi jouluna, mitä hän kyllä häikäilemättä olikin, mutta kaupallinen joulu ei ollut Cryptissä mitenkään kovin yleistä, joten ymmärrätte kai mitä yritän tässä sanoa?
Ophelia kahmaisi paketin syliinsä, juoksahti takaisin makuukammariinsa, niin että suitsukkeet olivat lähellä polttaa itsensä loppuun ennen aikojaan taas Ophelian aiheuttamasta ilmavirrasta ohi juostessaan. Ophelia istahti lattialle, siihen lattialle jättämän harjansa viereen ja asetti painavahkon paketin siihen eteensä. Ophelia viivytteli tahallaan paketin avaamista, se oli kai näin jännempää, vielä kun mekko oli ennakoltaan maksanut Ophelian säästöistä sievoisen summan, mikä ei tosin Opheliaa niin kamalasti haitannut, sillä eihän hänellä muuten pahemmin rahallisia kuluja juuri ollutkaan, ainakaan vielä.
Sitten Ophelia avasi laatikon kannen, kuin laastarin joka kuului repäistä ihosta nopeasti, ettei se ehtinyt kirpaisemaan kuin sen pienen hetken. Laatikosta löytyi siististi taiteltu, kauniin punainen mekko jonka kaulus oli neliönkulmikas että kultainen. Ophelia nosti hametta laatikosta, nousten samalla itsekin jälleen jaloilleen ja sovitti sitä nyt siinä edessään. Hame oli rintakehän kohdalta pehmeää punaista samettia. Sen hihat olivat silkkistä materiaalia josta löytyi kahta eri punaisen sävyä, joista rusettinauha oli astetta tummempaa. Mekon helma kerrostui moneen otteeseen, joka teki mekosta ehkä hieman raskaamman, muttei niinkään painavan. Päälimmäinen laskostus haarautui keskeltä, paljastaen vaaleammanpunaisen väli-alushameen. Päälimmäinen laskos taas itse, oli ihan yhtä punaista mitä hihatkin olivat ja senkin reunoilta löyty sitä samaa rusettinauhaa mitä mekon hihojen päässäkin oli. Mekon helmanjuurelta löytyi vielä kultaiset korsitelukuvioinnit, mitkä olivat Opheliasta erityisen hienot.
Ophelia naurahteli ja pyörähteli pariin otteeseen, pidellen uutta mekkoansa nyt käsissään, kunnes pysähtyi ja vilkaisi ikkunasta ulos hymyillen, huomaten väkeä tulvivan jo linnanovilta sisään. Ophelia veti verhon ikkunansa eteen, vaihtoi arkipukunsa nyt uunituoreeseen mekkoonsa -joka osottautui myös mitoiltaan oikeaksi- ja huomasi kohta laatikon pohalla, orpona makaavan rusettinauhan... Ophelia poimi tuon punaisen silkkinauhan käteensä ja katseli sitä hetken aikaa, kunnes poimi hiusharjansa lattialta ja harjautti hiuksiaan muutamaan otteeseen vasemmalle olalleen, sitoen lopulta hiuksensa kiinni punaiselle rusetille. Nyt hän oli valmis, ihan kokonaan valmis! Hänen hiuksensa lepäsivät nyt hänen vasemmalla olallaan, vetäen samalla Ophelian vasemmanpuolimmaiset sivuhiukset -joilla oli taipumus kaartua hänen poskipäidensä päälle- olivat myöskin harjattu kiinni niin, että hänen vasempi korvansa näkyi.
Nyt Ophelia ei malttanut odottaa näkevänsä miltä Anemonen ja Lilyn juhla-asut näyttäisivät näiden päällä! Nämä olivat varmaankin jo juhlissa tai vähintään pikkuhiljaa sinne itseään hilaamassa... Ja Ophelia uskoi yhä, ettei Black pukeutuisi sen erikoisemmin mitä yleensäkään pukeutui. Ophelia vetäisi vielä punaisen viitan hartijoilleen, näin hetkelliseksi lämmöksi kun pihamaanpoikki linnalle hiippailisi ja lähti sitten kohti ulko-ovea ja ulko-ovesta ulos pihamaalle... Oli kylmää ja pimeää, mutta silti, näin samaanaikaan oli omalla tavallaan myös hyvin valoisaa että lämmintä. Linna oli tosiaan valaistettu kauniisti ja tähdet tuikkivat taivaalla nyt yhä selvemmin. Ophelia jäi hetkeksi katselemaan linnalle että taivaalle, seuraten jälleen omaksi huvikseen henkensä höyryämistä nyt samalla kun kaiken tasoista ihmismassaa virtasi hänen ohitseen nyt sisään linnan suurista puuovista, josta puolestaan virtasi valoa ulos kylmänpurevaan talvipakkaseen.
Ophelia hymähti itsekseen ja lähti itsekin kävelemään linnalle nyt nopein askelin, liittyen muiden ihmisten joukkoon jotka odottivat ihan yhtä innolla sisäänpääsyä mitä Opheliakin.
//Joulu on taas! Joulu on taas!//