Lolisa
Lolin päivä oli mennyt yllättävän hyvin. Esitys meni fantastisesti ja huppu pysyi päässä visusti. Loli hyräili omaa keksimää laulua, tai jos sitä siksi voisi sanoa. Kävely tahti oli hidas ja erittäin raskaan kuuloinen. Oikeastaan se oli kevyt, aurinko paistoi ja valo karkaili isojakin alueita oksien välistä. tuulta ei ollut yhtään ja oli pilvetön päivä, aivan uskomattoman lämmin päivä, siis olihan jo melkein talven puolella. Kohta olisi jo lunta ja maa olisi valkoisen lumivaipan peitossa. Loli tosin odottaa innolla ensilunta, se on ihana tunne kun hiutaleet peittävät pikkuhiljaa maan.
Lolisa naurahteli erittäin pirteästi kun katseli hedelmiä jotka roikkuivat puista. "Omena, nam, omena, omena,omena. Ooh, päärynöitä.." Lolisa naurahteli lapsuudelleen kun huomasi päärynät. Onnellisena tyttö hyppeli nopeaa tahtia päärynä puun luokse ja katseli päärynöiden muotoa. Ne olivat aika pieniä, mutta varmasti maukkaita. Lolisa katseli ympärilleen, ketään ei näkynyt joten tyttö sieppasi yhden hedelmän. Salakavalasti tyttö puraisi päärynää ja pieni rouske vain kuului. Tosin paikoin pientä Nam nam.. mutinaakin kuului. lolisa oli oikeassa, ne olivat herkullisia. Hetken päästä maahan tipahti yksi päärynän raato, se maatuisi kyllä ja olisi hyvää ravinnetta tuolle puulle.
Lolisa ei pystynyt lopettamaan hymyä, loputonhymy, siis ainakin täällä. Onneksi Lolisa ei ollut ottanut cocoa mukaan, se olisi jo syönyt yhden puun, hedelmineen, lehtineen. Tosiaan olisi se piristänyt tuota pientä eläintä. Lolisa pysähtyi ja katseli maata. Juuri hyvä, ei mitään multakoloja sun muita. Lolisa istahti maahan ja jalat ristiin. Miekat kolahtelivat vyöllä ja osoittivat nyt taakse päin maassa. Oli ihanan hiljaista, edes puiden lehdet eivät havisseet, oikeastaan vain linnun viserrys kuului jostain kaukaa. oli oikeastaan oudon hiljaista, vieläpä kun suoraan taputuksien keskeltä tulee. Neitokainen alkoi taas hyräillä ja pisti makuulleen. kädet olivat niskan takana ja enään vain heinäsuusta puuttui. Siinä kaunotar oli, täysin saatavilla eikä tyttö olisi kerennyt tehdä mitään ennenkuin joku tulisi ja sieppaisi. Tosin niin ei varmaan kävisi.
Meni hetki ja jokin tuttu ääni tuli kuulolle. Se oli puiden humina, tuuli oli tullut takaisin. Loli nousi istumaan ja nojasi käsillään taakse. Tuuli leikki kaunottaren hiuksilla ja sai Lolin tuntemaan olonsa vieläkin paremmäksi. Ruoho pisteli tytön käsiä ja se enemmänkin kutitti kun sattui.
Tytöllä oli päällään punainen viitta jossa oli huppu, joka tosin ei ollut päässä sillä kukaan ihminen ei sattuisi paikalle. Sen alla tytöllä oli violetti toppi jossa ei ollut olkaimia, toisin sanottuna toobitoppi. Se yletti juuri ja juuri navan alapuolelle. Housuina tytöllä oli polvien yläpuolelle ulottuvat legginsit jotka oli mustat. Sääriä ei näkynyt kuitenkaan pitkää pätkää sillä jaloissa tytöllä' oli bootsit joissa ei ollut kantaa vaan kantapää tuli suoraan maahan, siis siinä oli kuitenkin pohja.
Lolisa nousi seisomaan ja vetäisi miekkansa esiin. Ensin toisen ja sitten toisen. Sitten tyttö meni yhden omena puun luokse ja alkoi pilkkoa omenoita miekoillaan lyöden ja pyörien. Omenan palasia lenteli sinne ja tänne. Nyt neitonen oli jo puun toisella puolella pilkkomassa omenoita. Omenoiden yläosa jäi aina roikkumaan kannastaan oksiin mutta alasosa aina tipahti maahan. Tai jos Loli löi pystysuoraan niin koko omena tippui palasina alas.
Miekkojen siniset pallot pyörivät, mutta ei niin kovaa kuin ennen, ne näyttivät suorastaan laiskoilta. Lolisa jatkoi kovemmin ja johan pallotkin alkoivat pyöriä, tosin tyttöä harmitti noiden omenoiden puolesta. Kai tyttö voisi kerätä ne ja syödä ne myöhemmin. Joo tosiaan minä kokopuun omenat söisin.. tyttö naurahti itekseen ja lopetti omenoiden pillkkomisen. Tyttö poimi yhden omenan uhrikseen ja puraisi siitä, herkullista.