Kirjoittaja Crimson » 18 Loka 2011, 23:50
Delathos
Viisi miestä lähti juoksujalkaa kohti Mimiä, kun tyttö viritti jousensa ampuma valmiiksi. Delathos löi kerran miekallaan ilmaa, kunnes lähti rauhallisesti lähestymään viisikköä, jotka kaikki lähestyivät pakkasherran onneksi samasta suunnasta. Näin ollen tämä rykmentti olisi helppo pysäyttää niille sijoilleen. Etenkin kun kolme miehistä pysähtyi etäämmälle kahden vielä yhä rynnätessä päin valkohiuksista kuurapartaa. Tikari lennähti ilman halki yhden miehen paljaaseen kaulaan ja toinen kaatui muutamaan miekan heilautukseen. Edes haarniskat eivät Delathosia kauaa pidätelleet, kun mies innostui taitojaan näyttämään ja myöskin käyttämään. Lopuista kolmesta sotilaasta ei kauaa ollut enää myöskään vaaraa, kun kukin kolmikosta luuhistui vuoronperään joko kuolleena tai tajuttomana maahan.
Kuuraparta ei kauaa ehtinyt paikoilaan hengähtää, kun Mimi ilmoitti osuneensa kenraaliin. Katse kääntyi salamana portaiden yläpäähän jossa muutama vartija yritti tuota itsekästä miestä henkiin elvyttää, mitä ilmeisimmin turhaan sillä nuorempansa nuoli oli kyllä tehtävänsä ajanut osuessaan toisen rintaan. Koko ruumista olisi turha lähteä kiikuttamaan tässä tohinassa ulos kylästä, sillä vartijoita parveili talossa aivan liikaa, joten Delin suunnitelmana oli napata jotain kenraalille ominaista mukaansa. Kenties sinettisormus, jos mies sellaista käsissään piteli.
Armoton rynnäkkö kohti yläkertaa alkoi. Del koukkaisi nopeasti aikaisemmin tikarilla tappaneensa sotilaan vierestä ja vetäisi tuon aseen takaisin itselleen toisen kaulasta. Tikari löysi oman paikkansa, ja pakkasherra tarrasi nyt lujasti kiinni miekkaansa, jonka ympärille ilmestyi yhtäkkiä jäinen salamointi. Mihin tahansa miekka nyt osuisikin, jäädyttäisi se ikävästi kaiken tielleen sattuneen. Useat sotilaat saivat maistaa jäädytettyä terää tavalla tai toisella. Välillä terä viilsi syviä haavoja, jotka saivat miehet ulvahtamaan kivusta ja perääntymään kauhun sekaisena jäätyvästä tunteesta tai vaihtoehtoisesti kuuraparta vain iski itseään lähestyvät sotilaat tajuttomiksi.
Viimein portaiden alapään saavutettuaan, peli alkoi käydä astetta lujemmaksi. Portaita asteli alas hyvin raskaasti panssaroitu mies kaksikko. Toinen sotilas heilutteli käsissään piikikästä nuijaa ketjun päässä, toinen piteli jonkinnäköistä keihästä ja osoitti sen terällä Delathosia. Kun piikkinuija lähti ilmanhalki sitten lähestymään kohti kuurapartaa, ei Del voinut kuin väistää. Ase aiheutti mätkähtäessään vasten portaita runsasta vahinkoa ja pakkasherra huokaisi helpotuksesta että oli ehtinyt väistää sen kylliksi ajoissa. Tuon jälkeen keihäs pisti kohti valkojouhea. Haltia väisti iskun, nappasi keihäästä kiinni ja vetäisi sitä lujasti itseään kohti. Keihästä pitelevä mies horjahti eteenpäin, eikä tuo haarniskansa painon takia pystynyt pysäyttämään itseään aloilleen vaan lopulta rymisi pitkin portaita aivan alas asti keihäänsä kanssa. Enää jäljellä oli nuijaa heilutteleva vartija, joka tähtäsikin jälleen piikikkään pallonsa kohti Delathosia. Kuuraparta ehti kuitenkin jälleen väistää juuri ja juuri tuon iskun, lähtien sitten rynnistämään kohti vartijaa. Hetken lähikamppailua käyden, Del löysi tuosta aukottomalta vaikuttavasta haarniskasta sen heikot kohdat ja niiden avulla sai viimein miehen nujerrettua. Kuollut ruumis tippui alas portaita, kumoten sitä kautta lähestyvät sotilaat nurin.
Matka jatkui kohti portaiden yläpäätä, jossa kaksi miekoin varustettua miestä odotti pakkasherraa kovasti virnuillen. Delathos pyöräytti miekkaa kädessään ja päästyään sopivalle etäisyydelle, salamoiva miekka viilsi kohti kaksikkoa. Nopealla väistöllä sotilaat kuitenkin väistivät iskun ja antoivat sitten omien miekkojensa puhua puolestaan. Toinen onnistui villtämään kuuraparran poskeen vaakasuoran pintanaarmun, joka alkoi tihkua verta. Toinen pisti ikävästi kylkeen. Del irvisti ja painoi toisen kätensä kylkeen pistetyn haavan päälle.
Tuota kadutte vielä, pakkasherra tuumi hullunkiilto silmissään ja välittämättä tykyttävästä kivusta kyljessään, haltia huitaisi miekallaan toisen sotilaan miekat maahan. Epätoivon näki heti syttyvän aseettomassa miehessä, joka pakitti turvaan toisen taakse. Kauaa ei jälleen kestänyt, kun molemmat miekkamiehet olivat maassa, kuolleina kuin kivet konsanaan.
Käsi hakeutui jälleen haava päälle. Veri oli ehtinyt sotkea miehen paitoja ja samalla haava sykki ympärilleen häijyä kipua. Kauaa ei Delathoskaan täysiä jaksanut painaa tässä kunnossa haava nimittäin oli alkanut jo syödä miehen voimia. Pakkasherra suuntasi kenraalin kuolleen ja kylmettyneen ruumiin luokse ja alkoi kääntää tuon virkapukuisen miehen taskuja ympäri löytämättä kuitenkaan mitään. Yllätyksekseen Delathos saattoi kuitenkin löytää itserakkaan miehen kädestä tahtomansa sinettisormuksen. Se kelvatkoon todisteeksi pomolle jos ei, niin palatkoon itse tarkistuttamaan tilanteen. Del nappasi sormuksen toisen sormesta ja pisti sen taskuunsa. Katse kääntyi nopeasti nyt alakerrasta kuuluvaan miehen huutoon. Delathosin katse kiersi alakerran, joka puolella seisoi sotilaita aseet kohti valkojouhea yläkerrassa. Kukaan ei kuitenkaan uskaltanut yrittää rynniä portaita ylös. Pakkasherran katse kääntyi katsomaan lopulta sotilaita, jotka roikottivat pahoin hakattua Mimiä käsivarsista. Pahus! Kuuraparta tivasi mielessään ja mies kylvi pienen epätoivon siemenen ruukkuun sillä hetkellä. Etäinen liekki syttyi tuolla samaisella hetkellä miehen sisällä ja sen saattoi huomata pakkasherran silmistä, jotka tuntuivat alkavan hehkua yhä kirkkaampina pimeyden keskeltä.
En ikinä, valkojouhi tuumasi kylmästi pimeydestä, joka sai sotilaat kohentamaan otteitaan aseista. Kukaan ei ilmettäkään väräyttänyt, paitsi antautumista ehdottaneen sotilaan kasvoille levisi pirullinen virne.
Ei sitten. Siinä tapauksessa saat nähdä ystäväsi kärsivän, sotilas tuumasi häijysti takaisin haltialle, jonka silmät alkoivat nyt loistaa kirkkaan valkeina portaiden yläpäässä. Kirkas välähdys, ja luja paineaalto iski kaikki vartijat nurin talossa. Osa huonekaluistakin läsähti vasten seinää, joka sai ne rikkoutumaan joko osittain tai kokonaan. Delathos paiskautui myös vasten seinää, mutta sekunnin murto-osassa vahingossa voimakkaalla magialla iskenyt valkojouhi kokosi itsensä ja kapusi vaivoin pystyyn, kadoten lopulla kartanon pimeisiin syövereihin pakoreittiään etsimään. Olihan hänellä kaikki mitä tehtävästi oltiin pyydetty, mutta entä Mimi? Tyttö jääkööt ihmisten armoille, oli Delathosin ensimmäinen ajatus tuolla hetkellä.
//Hups, innostuin liikaa *____*//