Omankäden Oikeutta (Sovittu)

Mättäitä, puskia, kiviä, havu- ja lehtipuita, kukkuloita. Mitä ikinä metsä pitääkään sisällään. Metsän reunat ovat tasaista, usein lehtimetsää, mutta mitä syvemmälle metsään vaeltaa, sitä hankalammaksi ja aaltoilevammaksi maasto muuttuu. Metsää on silmänkantamattomiin, aina Cryptin etelärannikolta pohjoiseen, Kleth vuorille ja niistä eteenpäinkin.
Metsästä löytyy vaikka mitä enemmän ja vähemmän mukavaa. Pohjoisemmasta metsästä löytää melko usein raunioituneita kivirakennuksia, jäänteitä kylistä. Metsästä löytyy kuitenkin myös toimivia, pieniä kyliä, joista suurin osa on ihmisten hallinnassa. Osa kylistä on täysin ihmisten asuttamia, osa taas koostuu suurimmaksi osaksi taruolennoista. Haltioilla ei ole yksittäisiä kyliä pitkin metsää, vaan heillä on yksi, suuri kylä piilossa metsässä.
Käräjäkivet ovat yksi tunnetuimmista muinaispaikoista metsässä. Käräjäkivet ovat suurehko rinki isoja, istumakelpoisia kiviä, joiden keskellä on yksi isompi, pöytää muistuttava järkäle.

Viimeisimmän tannersodan jälkeen haltiat ovat ottaneet metsää haltuunsa. Yksin liikkuvien ihmisten on parasta varoa haltioiden partioivia joukkoja. Myös ihmisten karavaanien, jotka käyttävät metsäteitä, pitää varoa haltioita. Haltiat eivät kuitenkaan ole ainoa uhka metsäteillä ja poluilla. Satunnaiset maantierosvot vaanivat pahaa-aavistamattomia uhrejaan vakiopaikoissaan.
Metsäteitä on rutkasti. Suurin osa niistä on tarpeeksi leveitä ja hyväkuntoisia vankkureille, jotka saattavat matkata kylien välillä, jopa kaupunkiin. Teitä menee aina eteläisimmästä päästä pohjoiseen. Metsätiet ovat kauppiaiden suosima reitti maantierosvoista huolimatta, sillä arojen tiet ovat alttiita lentävien olentojen, kuten lohikäärmeiden hyökkäyksille.

Valvoja: Crimson

ViestiKirjoittaja Crimson » 03 Marras 2011, 15:05

Delathos

Kuuraparta vastasi Albinen lämpimään katseeseen ja hymyili hieman. Tuo kohotti päänsäkin ylös polvistaan, muttei kuitenkaan laskenut käsillään irti jaloistaan. Sykkyrällä oli hyvä olla, se tuntui jopa lämmittävän hieman.
Tottakai ottaisin. Ethän voi tänne yksin jäädä, Delathos vastasi naiselle kun tuo oli moneen kertaan jaksanut hetki sitten ihmetellä, oliko haltia tosissaan sanojensa kanssa. Kun Albinen katse laski pois valkotukasta, tuo kallisti hieman päätään kuin yrittääkseen hakea uudemman kerran katsekontaktia naisen kanssa, mutta tuntui vain epäonnistuvan siinä. Lopulta kuuraparta luovutti ja pää painui jälleen tuon polviin, muttei ehtinyt siinä kauaa olla kun naisen puheet magiasta saivat tuon silmäkulmat tuikkimaan ja Del oli vähällä menettää malttinsa ja hypätä ulos housuistaan. Haltia katsoi innostunut ilme kasvoillaan Albinea.
Minulla on sama ongelma! Osaan taikuutta mutten osaa hallita sitä. Sitten se räjähtelee milloin ja miten sattuu tunteiden mukana, Delathos selitti käsillään ilmaa huitoen. Hyvä ettei ääniefektejä innostunut suustaan päästelemään kaiken lisäksi. Haltian mielestä oli hassua, että hänen kaltaisiaan magian suhteen onnettomia oli olemassa. Ja että vieläpä tällainen henkilö istui juuri nyt hänen edessään!

Pakkasherra naurahti muutaman matalan naurahduksen itselleen.
Anteeksi. Taisin innostua liikaa, valkohiuksinen tuumi päätään pudistellen, Voin kyllä puhua asiasta lisää kanssasi jos tahdot, Del jatkoi vielä kunnes sitten nousi sitten ylös maasta ja suunnisti paitojensa luokse. Mies nosti ne kumartuen maasta ja ryhtyi tarkistelemaan hieman näreissään niitä kaikkia reikiä, jotka aikaisempi tappelu oli saanut tuon vaatteisiin aikaiseksi. Delathos huokaisi syvään, kunnes sai mielestään yllättävän hyvän idea.
Sinähän olit räätäli? kuuraparta kysyi kääntyen katsomaan Albinea ja loikki sitten iloisesti naisen luokse näyttämään vaatteissaan olevia reikiä, erityisesti sitä mikä oli koko hänen vaatekerrostuksensa läpi porautunut, kun tikari oli olkapään seuduille isketty.
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

ViestiKirjoittaja Ylva » 03 Marras 2011, 15:21

Albine

Albinen katse palasi haltiaan tuon puhuessa omasta magiastaan. Neito oli selvästi yhtä yllättynyt tästä seikasta kuin mieskin ja pieni hymynpoikanen ilmestyi tuon huulille. "Hauska kuulla etten olet ainut, jolla on ongelmia magian kanssa", neito totesi hieman hymähtäen ja kohautti miehen lopuille sanoille olkiaan. Voisihan asiasta puhua, mutta mitä se loppupeleissä auttaisi? Neito tunsi kuitenkin huojennusta siitä, ettei mies ollut suhtautunut tähän informaatioon mitenkään negatiivisesti suorastaan päinvastoin. "En ole sen pahemmin edes käyttänyt voimia, pelkään että saan enemmän tuhoa aikaan kuin mitään hyvää", neitokainen kommentoi hieman apeasti. Hän ei edes tiennyt voimiensa laajuutta tai sitä kasvaisivatko ne harjoittelun myötä. Hän osasi äärimmäisen vähän tehdä mitään hallitusti, yksi oli kasvien kasvattaminen, mutta siitä ei yleisesti ottaen tuntunut olevan paljoa apua tai siitä että sai ne lakastumaan jos tahtoi. Neito seurasi haltian puuhia katseellaan tuon mennessä vaatteidensa luokse. Hän yllättyi selvästi miehen pomppiessa takaisin naisen luokse ahaa-elämyksen koettuaan. Se sai Albinen hymyilemään taas ja alkoi pikkuhiljaa olla ainakin päällisinpuolin oma itsensä. Neito otti miehen paidan käteensä ja tutkaili hetken siinä olevaa reikää. "No juu tämä on ihan helppo paikata, jos vain olisi neula ja lankaa", sanoi hetken asiaa tukailtuaan ja nosti katseensa mieheen. Tuolla ei sattunut olemaan mukanaan ompeuvälineitä tai oikeastaan paljoa mitään muutakaan.

Albine kampesi itsensä hieman vaivalloisesti ylös. Neito tunsi olevansa äärimmäisen uupunut kaikesta tästä tohinasta, mutta yritti parhaansa mukaan peittää sen kuuraparralta. Neito ojensi valkoista paitaa takaisin miehelle, kun ei sille voinut mitään tehdä ja nyt pakostakin katseli tuota hivenen tutkivasti. "Ehkä meidän olisi hyvä liikkua jonnekkin... pian tulee pimeää ja kaikkea. Voin korjata vaatteesi, jos hankit minulle välineet", lisäsi hieman pahoittelevasti ettei pystynyt loihtimaan niitä tyhjästä, vaikka koko pahoittelu tuntuikin typerältä. Ei se Albinen vika ollut, että nuo olivat keskellä metsää. Tai no, tavallaan oli. Neito säpsähti yhtäkkiä kuullessaan hyvin läheltä korpin vaativan rääkäisyn ja ennen kuin ehti edes nähdä lintua se oli pysähtänyt tuttavan oloisesti neidon olkapäälle ja tapitti tuota syyttävästi lähietäisyydeltä. Tämä yllättävä ilmestys sai neidon puhkeamaan loisteliaaseen hymyyn ja silitti hellästi linnut päätä. "Piki, luulin jo että joudun jättämään sinutkin taakse", neito totesi linnulle selvästi iloissaan siitä, että tuon lemmikki oli löytänyt tiensä kaksikon luokse. Korppi rääkäisi uudemman kerran, vaimeammin mutta se vaikutti huvittavan paljon siltä, että olisi vastannut naisen sanoihin.
Ylva
 

ViestiKirjoittaja Crimson » 06 Marras 2011, 13:47

Delathos

Mies katsoi hieman alakuloisena Albinea. Haltia ei osannut odottaa, ettei toisella olisikaan tarvittavia välineitä mukanaan, muttei antanut seikan painaa mieltään yhtään pidempään. Ystävällinen hymy kohosi miehen kasvoille, kun nuori nainen kehotti heitä jatkamaan matkaa jälleen eteenpäin ja hankkimaan hänelle neulan ja lankaa vaatteiden korjausta varten.
Käskystä, m'lady! Delathos tuumasi hyvin pirteästi ja nosti kätensä vasten otsaansa hyvin sotilaallisesti. Kyllähän hän Albinesta huolta pitäisi niin kauan kuin siihen olisi tarve. Niin kauan, että toinen löytäisi itselleen paikan johon voisi asettua taas elämään ja hoitamaan askareitaan. Lämmin hymy kasvoillaan haltia katsoi hetken neidon ja tuon mustan linnun jälleen näkemistä, kunnes alkoi kiskoa paitoja takaisin ylleen. Varoen kuitenkin, etteivät sideharsot lähtisi paikoiltansa liikehtimään sinne tänne.

Kun vaatteet olivat jälleen takaisin haltian yllä, mies asteli rauhallisesti hevosen luokse, joka vain hieman tuosta etäämmällä laidunsi sammalta suuhunsa minkä kerkesi. Eläin näytti hieman siltä, kuin olisi saanut jotain uutta puhtia itseensä ja nuortunut ihan silmissä.
Jaksaisitko kantaa meidät molemmat? Vain tämän kerran, vain lyhyen matkan, Delathos kysyi haltiakielellä eläimeltä, tietäen kuitenkin, ettei se häntä ymmärtäisi. Eläimille puhumisen ken taitoi, sai olla ylpeä kyvystään. Olisihan ollut hauskaa keskustella metsän asukkien kanssa ja kuulla näiden ajatuksia ja mietteitä Delathos ajatteli, että erityisesti Albine olisi varmasti viihtynyt tämänkaltaisen kyvyn kanssa. Siinä kuitenkin hevonen korviaan heilutellen ja hiljaa höristen ja haltia ystävällistä hymyään hymyillen ja toisen turpaa silittäen seisoivat katseitaan vaihtaen. Lopulta hevonen heilautti päätään ylös ja alas, kuin sanoen miehelle kyllä minä jaksan. Delathos naurahti ja kapusi itsensä hevosen selkään.
Haluatko istua edessä vai takana? haltia tiedusteli samalla, kun ohjasti pollen Albinen luokse ja vapautti toisen jalustimen ja tarjosi naiselleen kättään auttaakseen tuon ylös eläimen selkään.
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

ViestiKirjoittaja Ylva » 06 Marras 2011, 14:08

Albine

Neito ei voinut olla naurahtamatta miehen sotilaalliselle vastaukselle ja kaunis hymy koreili taas neidon huulilla, mikä sai tuon silmät tuikkimaan lämpimästi. No kaipa tässä kaikessa olisi voinut huonomminkin käydä, olihan Albinella nyt ainakin Del seuranaan ja turvanaan. Neito katseli haltian puuhia syrjäsilmällä tuon pukeutuessa ja astellessa hevon luokse höpöttäen tuolle jotain haltiaksi, mistä ihmisnainen ei ymmärtänyt pätkän vertaa. Miehen noustua hevosen selkään neitokainen asteli tuon luokse. "Parempi varmaan istua eteen tai vielä tipun alas", neito totesi hieman huvittuneena, olihan hän hevosella muutaman kerran ratsastanut lyhyitä matkoja, muttei tuo puuha kuitenkaan kovinkaan tuttua naiselle ollut ja hevonen vaikutti kovin korkealta paikalta istua eikä neito todellakaan halunnut tippua sen selästä. Albine ojensi kätensä ottaakseen kiinni miehen tarjoamasta kädestä, mutta keskeytti liikkeen kun kadonnut ajatus palasi neidon päähän. Hän kallisti päätään katsoen pää kenossa mieheen. "Mitä sinä muuten edes teet täällä? Metsässä siis..." neito kysyi mieltään askarruttavan kysymyksen pieni huomaamaton toivonkipinä jossain syvällä sisällään. Hän tarttui miehen käteen nyt kun oli saanut kysymyksensä kysyttyä ja tuon avustuksella sai kammettua itsensä hevosen selkään vaikka kieltämättä hame ei auttanut asiaa yhtään, sillä se tuntui takertuvan kokoajan kiinni kaikkialle.

Hevosen selkään päästyään Albine tunsi olonsa yhtäkkiä kamalan huteraksi eikä oikein tiennyt mistä olisi pitänyt kiinni. Hän tarrasi kuitenkin kiinni satulannupista miettien kuinka hyvin pysyisi täällä kun hevonen lähtisi liikkeelle. Hyväksi onneksi neito ei painanut paljoa, joten lisärasitus kookkaalle eläimelle oli pieni. Korppi naisen olalta oli lehahtanut ilmaan tuon alkaessa nousta hevosen selkään ja nyt lintu kierteli kaksikon ympärillä tahtomatta jättää emäntäänsä, jonka oli melkein hukannut jo kerran. "Mihin me oikein menemme?", neito tiedusteli takanaan istuvalta haltialta. Albine ei tiennyt maantiedosta hölkäsen pöläystä, lähinnä vain lähimmän ihmiskylän, mutta sen nyt löysi tietä pitkin menemällä ja kaksikko nyt sattui olemaan keskellä metsää, eikä tarkempaa tietoa neitokaisella ollut. Oli kaikessa häsellyksessä mennyt aivan sekaisin jopa suunnasta ja neito totesi mielessään hieman huvittuneena, että oli auttajansa armoilla.
Ylva
 

ViestiKirjoittaja Crimson » 10 Marras 2011, 11:53

Delathos

Delathos häkeltyi hieman naisen kysymyksestä ja jos mies olisi hitusenkin vaaleampi iholtaan ollut, olisi huomannut kuinka komea puna olisi koristanut herran poskipäitä. Kuuraparta kuitenkin jätti kysymyksen hautumaan hetkeksi, sillä eihän tuo osannut hämmästykseltään sanoa mitään naiselle. Olisi saanut vain änkyttäviä sanoja ulos suustaan, jos niitäkään. Del auttoi Albinen istumaan kuitenkin lopulta eteensä ja katsoi hetken huvittuneena toisen hieman huteranoloista menoa. Liekö nainen pysyisi eläimen selässä, kun se liikkeelle komennettaisiin. Siitä valkohiuksinen ei kuitenkaan tahtonut ottaa selvää sen enempää, vaan siirsi hevosen ohjaksen Albinen ylitse ja asetti kätensä sitten naisen molemmille sivuille. Jos nuori neito ei mikään haamu ollut, estäisivät kyllä haltian kädet tuon tipahtamisen satulasta. Kuuraparta kannusti hevosen hitaaseen askellukseen ja tarkkaili samalla neidon reaktiota tuohon edessään. Hetken haltia joutui hakemaan ilmansuuntia mielessään, kunnes viimein osaisi vastata kysyvälle, missä he olivat.
En tiedä, mies joutui lopulta kuitenkin vastaamaan Albinen aikaisempaan kysymykseen, Ehkä on parempi etsiä majatalo ja yöpyä siellä. Tekisi sinullekin hyvää saada hetki rauhoittua aloillaan, Delathos kuitenkin tuumasi lopulta. Eihän tästä ollut matka eikä mikään läheiselle polulle, jota pitkin hänkin usein kulki jos näihin metsän kolkkiin osui. Sitä pitkin he pääsisivät tielle ja tien varresta varmasti löytyi majatalo jos toinenkin.

Hetken ratsukko oli jo kulkenut eteenpäin ja haltian etsimä polkukin oli löytynyt, kun Del viimein muisti neidon tältä kysymän kysymyksen. Miksi hän oli täällä? Niin miksi, sitä Delathos kysyi itseltäänkin.
No kun tuota.. mies yritti aloittaa mutta takkusi pahemman kerran sanoihinsa, Tiedän että sovimme tapaamisemme myöhemmäksi.. mutta tahdoin nähdä sinut jo nyt, kuuraparta kertoi sitten hieman hämillään sen asian oikean laidan. Mitä haltia sitä suotta toiselta salailisi Albine varmasti arvosti sitä paitsi totuutta enemmän kuin typeriä valheita.
Voit kyllä nojata minuunkin jos sinun on niin helpompi istua, Del tuumasi neidolle samalla kun ohjasti hevosen nousemaan metsikön seasta ylös kiviselle tielle. Ei kestäisi varmasti enää kauaakaan, kun ensimmäinen majatalo tulisi kaksikkoa vastaan.
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

ViestiKirjoittaja Ylva » 10 Marras 2011, 12:51

Albine

Neito oli hyvillään siitä, että mies laittoi kätensä tuon ympärille. Se sai tuon tuntemaan olonsa paljon turvallisemmalta, ei ainakaan suinpäin tippuisi alas hevosen selästä. Miehen häkeltyminen meni neitokaiselta kokonaan ohi varsinkin nyt kun ei edes nähnyt miehen kasvoja. Hevosen lähdettyä liikkeelle Albine veti pienesti henkeä tuntien olonsa yhä epämiellyttävän huteraksi ja yritti kovasti puristaa jaloillaan hevosen kylkiä, jotta pysyisi paremmin paikoillaan. Haltian todetessa ettei tuo tiennyt mitä noiden olisi parasta tehdä, neito tunsi olonsa apeaksi. Hän oli jotenkin toivonut, että maagisesti paikalle ilmestyneellä miehellä olisi vastaukset kaikkeen, vaikka ajateltuaan asiaa niin se tuntui todella typerältä. Majatalo kuitenkin kuulosti ihanalta ajatukselta neitokaisen mielessä ja sai tuon piristymään ja nyökkäämään päätään, vaikka mies ei sitä oikein nähnytkään paikaltaan. Toisaalta majatalo sai neidon miettimään myös rahatilannettaan, jossa ei ollut kehumistä. Neidolla oli mukanaan pieni rahapussi, jossa oli muutama kolikko, mutta ei paljoa sillä ei ollut ajatellut tarvitsevansa rahaa keskellä metsää. "Majatalo kuulostaa ihanalta", neito kuitenkin sanoi ääneen.

Albine tunsi harmitusta sisällään sen takia, ettei haltia ollut vastannut tuon ensimmäiseen kysymykseen. Se tuntui melkein pieneltä pettymykseltä ja ajatteli miehen vain sivuuttaneen kysymyksen. Hän ei kuitenkaan halunnut jankata asiasta, se tuntuisi liian innokkaalta ja eihän neito sitä ollut, eihän? Haltian kuitenkin lopulta vastattua kysymykseen takertuen aluksi sanoihinsa sai lämpimän tunteen kuohahtamaan neidon sisällä ja hymyn nousemaan tuon huulilleen. Hän ei edes jaksanut miettiä tunnereaktiotaan sen enempää varsinkin kun keskittyi kovasti pysymään komean eläimen selässä. "Hyvä, että tuli", neito sanoi ääneen ja nojautui samalla mieheen tuon kehotuksen myötä, mikä tuntui helpottavan neidon oloa muutenkin kuin matkanteon osalta. Albine pelkäsi hieman tiellä matkustamista, sillä nuo saattoivat törmätä johonkuhun, mutta luotti kuitenkin miehen arviokykyyn asiasta enemmän kuin omaan pelokkaaseen mieleensä.

Neito pysyi hiljaisuudessa kaksikon matkatessa tietä eteenpäin ja mietti kaikenlaista sievässä pienessä päässään, mutta ei saanut mihinkään mitäään järkeä ja tunsi itsensä yhtäkkiä hyvin uupuneeksi. Haltian ajatukset siitä, että noiden oli pakko törmätä majataloon pian toteutuivat yllättävän nopeasti. Rakennuksen näkeminen sai neidon heräämään ajatuksistaan. "Del, katso", neito hihkaisi ja uskaltautui jopa osoittamaan majatalon suuntaan. Neito oli ihan tyytyväinen siitä, että tämä ratsastuskokemus loppuisi pian. Neito taputti hevosen kaulaa hymy huulillaan. "Hyvin tehty, komistus", sanoi mitä todennäköisesti eläimelle, joka oli jaksanut kantaa nuo tänne asti, vaikka haltia oli sitä aikaisemmin epäillyt hevosen iän takia.
Ylva
 

ViestiKirjoittaja Crimson » 16 Marras 2011, 22:45

Delathos

Kuuraparran kasvoille levisi lempeä hymy kun Albine nojasi tätä vasten. Neidon sanat myös lämmittivät tuon jäisen herran mieltä eikä Del tahtonut vaivata ajatuksiaan miettimällä mitä nuorelle naiselle olisi saattanut käydä, jos hän ei olisi osunut oikeaan aikaan oikeaan paikkaan. Se olisi pilannut tunnelman täysin ja sitä edes pakkasherra ei tahtonut tällä hetkellä tehdä.
Kavioiden kopse kivistä maata vasten säesti muuten hiljaista matkaa tietä pitkin ja se oli saanut Delathoksen vajoamaan jonnekin ajatustensa perukoille pohtimaan erinäisiä arjen asioita. Niin tylsältä kuin se kuulostikin, ei Del voinut välttyä ajattelemasta sitä mitä hän illalliseksi tulisi popsimaan, mitä huominen toisi tullessaa tai että kuinka paljon hänellä olisi varoja vielä tuhlattavaksi kunnes täytyisi taas etsiä sopivia töitä käsiinsä.

Albinen ääni sai kuitenkin miehen vavahtamaan takaisin maan pinnalle jälleen kerran ja Del kohotti katseensa neidon osoittamaan suuntaan. Majatalo, ei mikään ylellisen oloinen mutta varmasti tarpeeksi hyvä kaksikolle, siinsi vain lyhyen matkan päässä kaksikosta. Mikä onni! Edes Delathos ei ollut osannut kuvitella että he löytäisivät näin pian majapaikkaa jostain haltiamiehellekin tuntemattomasta maailman kolkasta.
Ratsukko asteli hitaasti mutta varmasti majatalon pihaan, jossa kuuraparta sitten laskeutui lopulta hevosen selästä varovaisesti alas. Mies taputti kevyesti hevosen kaulaa ja luovutti ohjakset talon luota kiiruhtavan nuoren pojan käsiin.
Tarvitsetko apua? valkohiuksinen kääntyi nyt Albinen puoleen ja oli valmis auttamaan, jos tuo tarvitsisi apua iäkkään eläimen selästä alas laskeutumiseen. Tuon tehtyään, Delathos alkoi kaivelemaan takkinsa taskuja löytääkseen pienen raha nyssykkänsä. Siinä olisi varmasti riittävästi, että Albine kuin myös Delathos saisivat molemmat omat huoneensa talosta, mikäli niitä oli vain heille tarjolla. Kenties ne riittäisivät vielä pieneen purtavaankin. Majatalosta uteliaimmat ulos tulleet ihmiset kummastelivat kuuraparran ulkonäköä, mikä sai Delin tuntemaan olonsa kovin vaivaantuneeksi. Löydettyään nahkaisilla nyöreillä varustetun pussukkansa, haltia painoi sen pikaisesti Albinen käteen.
Hoida sinä puhuminen, ehkä niin on parempi, valkohiuksinen totesi hymyillen, sillä tahtoi välttää kanssakäymistä näiden olentojen kanssa, jotka eivät hänen tönkköä puhetapaansa ja murretta välttämättä ymmärtäisi.
Jos tahdot ota itsellesikin oma huone. Eivätköhän rahani siihen riitä, mies vielä lisäsi pikaisesti.
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

ViestiKirjoittaja Ylva » 16 Marras 2011, 23:10

//<3//

Albine

Delthosin laskeuduttua alas hevosen selästä otus tuntui olevan hirvittävän korkea taas kerran. Neitokainen katseli alas hevosen selästä ja pohti miten ihmeessä pääsisi ehjin nahoin alas. Alaspäin nyt pääsi aina, mutta millä tyylillä olikin sitten toinen asia. Hymyili miehen ehdotukselle hieman nolon oloisena ja joutui myöntämään, että ottaisi avun mielellään vastaan. "Tuota, se voisi olla mukavaa", sanoi ja tunsi turhan monta silmäparia itsessään kammetessaan alas hevosen selästä vähemmän taidokkaasti ja oli kiitollinen siitä, että haltia otti tuon vastaan. Huokaisi helpotuksesta ollessaan taas tukevasti maankamaralla ja muisti siinä vaiheessa ulkomuotonsa mikä sai neidon irvistämään ja suorimaan hamettaan ja hiuksiaan. "Näytän aivan kamalalta", neito mutisi puoliääneen ja tajusi lopulta saavansa rahamassin käteensä. Katsoi sitä hetken ja kohotti sitten katseensa kuurapartaan. "Minulla on joitakin kolikoita mukanani...ei sinun kaikkia rahojasi tarvitse käyttää minuun", neito totesi yhä nolon oloisena. Kamala kun hänestä oli vaivaa toiselle, mutta olosuhteet eivät olleet mitkään parhaimmat. Nyökkäsi kuitenkin sirosti päätään miehen sanoille ja lähti astelemaan kohti ovea. Toivoi, että nämä ihmiset eivät olleet turhan tarkkoja käviäkuntansa rodusta tai haltia joutuisi vielä uusiin ongelmiin. Veti oven auki ja asteli sisälle hämärään rakennukseen ja suuntasi suoraan tiskille hyvin tietoisina katseista, joita kaksikko sai osakseen siellä istuvilta ihmisiltä.

Albine väläytti hurmaavan hymyn tiskintakana seisovalle miehelle päästyään tuon luokse. "Iltaa, saisimmeko me kaksi huonetta täksi yöksi?" tiedusteli kohteliaasti ja vilkaisi sitten miestä. "Pitäisikö meidän syödä jotain? Ei minulla hirveä nälkä kyllä ole, mutta mitä mieltä sinä olet?" neitokainen kyseli seuralaiseltaan sillävälin kun myöntävästi vastannut isäntä kaiveli huoneiden avaimia esille. Isäntä palasi kaksikon luokse ja ilmoitti hinnan, joka ei kauhean kallis ollut. Albine maksoi kiltisti ja sai vastineeksi avaimet huoneisiin, jotka sijaitsivat toisessa kerroksessa ja ojensi toisen avaimen miehelle. Neito tunsi olonsa jotenkin ryysyläiseksi kaikkien katseiden alla, vaikka huomio kiinnittyikin enemmän haltiaan kuin ihmismäiseen Albineen. Majatalossa ei vaikuttanut olevan mitään erikoista, se ei ollut mitenkään loistelias, mutta ei siitä aivan huonoimmasta päästäkään. Se oli hyvä, sillä kovalla nukkuminen ei oikein sillä hetkellä houkutellut neitokaista, vaan edes jonkinmoinen patja voisi auttaa kolottaviin jäseniin. Neito ojensi rahamassin takaisin miehelle hymyillen tuolle kiitollisena.
Ylva
 

ViestiKirjoittaja Crimson » 17 Marras 2011, 11:23

Delathos

Haltia naurahti Albinen sanoille.
Ei se haittaa, ihan tosi, valkojouhi aloitti, Minulla ei ole käyttöä rahalle kovinkaan usein. Ja jos sitä tarvitsen, tiedän mistä sitä saan lisää tarvittaessa, haltia jatkoi vielä. Eihän mies mikään rikas ollut, mutta helpoista palkkamurhauksista ja metsästyksistä sai usein jo hyviä summia käteistä taskun pohjia täyttämään. Delathoksen puolesta Albine voisi tuhlata vaikka hänen koko omaisuutensa, jos se vain saisi neitokaisen hyvälle tuulelle siitä jos mistä Del ei kykenisi pahoittamaan mieltään. Haltia hätkähti hieman tajutessaan mitä jälleen ajatteli ja pudisti ohimennen päätään pienesti. Mies lähti sitten seuraamaan Albinea majatalon ovesta sisään ja pysähtyi hetkeksi ovelle tutkailemaan majatalon tarjontaa. Hämärä vaikutti pilkkopimeältä valossa näkemään tottuneihin silmiin, mutta pianpa nuokin näköaistimet tottuivat tähän ympäristöön ja paljastivat hyvin ihmisvoittoisen väen nököttävän pöytiensä luona. Del havaitsi hieman paheksuvien katseitten tuijottavan itseään noiden pöytien takaa, mutta pyrki kuitenkin olemaan välittämättä ja kiusaantumatta niistä. Kunhan kukaan ei kurkkuun kiinni hyppäisi, niin kaikki olisi hyvin. Tuskin kuuraparta olisi edes kyennyt alkamaan riehua Albinen nähden enää.

Lopulta valkojouhi asteli hitaasti mutta varmasti halki majatalon Albinen perään, joka ilmeisesti oli onnistunut saamaan heille huoneet täksi yöksi kun isäntä ojenteli neidolle avaimia. Mies otti rahamassinsa ja oman huoneensa avaimen hymyillen vastaa ja näytti hetken erittäin mietteliäältä.
Ei minulla ole nälkä. Mutta jos sinä tahdot jotain, niin voin ilomielin kustantaa sinulle jotain purtavaa, Delathos sanoi hymyssä suin ja katsoi Albinea lempeästi tuon sinisiin silmiin. Kuuraparta oli suorastaan innoissaan siitä että saisi kenties tuhlata rahojaan neidon hyvinvointiin.
Muussa tapauksessa menisin mielelläni lepäämään, Del lisäsi vielä hetken hiljaisuuden jälkeen.
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

ViestiKirjoittaja Ylva » 17 Marras 2011, 11:55

Albine

Neito hymyili miehelle ja pudisti päätään. "Ei minulla ole nälkä, jano vähän mutta vesipullossa on vielä vettä. Sen voi täyttää sitten huomenna", neito totesi. Ajatus levosta tuntui houkuttelevalta ja mieskin oli loukannut itsensä joten tuo varmasti tarvitsisi lepoa. Sitäpaitsi neitokainen ei mielellään jäisi epäilevien katseiden alle saliin, ei ollut sillä tuulella että jaksaisi nyt noita ihmisiä sen enempää. Oli saanut tälle päivälle aivan tarpeeksi ihmisistä ja ennakkoluuloista. Kaikki ihmiset voisivat neidon puolesta painua hiiteen. "Lepo voisi tehdä hyvää meille molemmille", neito lisäsi ja lähti sitten etsimään huoneita yläkerrasta. Huoneita ei ollut kovin montaa ja jokaisen ovessa oli numero, joka vastasi avaimenperänä toimivan puisessa laatassa olevaa numeroa. Neitokainen löysi huoneensa ja pysähtyi sen ovelle kääntäen katseensa mieheen ja hymyili tuolle. "Kiitos vielä, Del, kaikesta. Hyvää yötä", neito toivotti väläyttäen miehelle vielä kauniin hymynsä ennen kuin avasi ovensa ja livahti siitä sisälle pieneen huoneeseen.

Albine seisoi hämärässä huoneessa hetken, ei varsinaisesti edes katsellut ympärilleen vaan seisoi siinä omissa ajatuksissaan, jotka eivät kuitenkaan liikkuneet minnekään. Veti syvään henkeä ja heitti kassinsa huteran oloiselle tuolille ja riisui sille vaatteensakin lukuunottamatta ohutta alushametta. Kömpi sen jälkeen petiin unohtaen kokonaan sen juomisen nyt kun sänky oli niin lähellä ja neito tunsi itsensä hyvin uupuneeksi kaikesta tapahtuneestä. Käpertyi peiton alle sykkyrään ja sulki silmänsä yrittäen saada unenpäästä kiinni. Ensin ajatteli, että se olisi varmasti helppoa, niin väsyneeksi itsensä sillä hetkellä tunsi, mutta uni vain kierteli naisen ympärillä, eikä ottanut tullakseen. Päivän tapahtumat ja lähinnä ne ikävimmät alkoivat pyörimään neidon päässä. Huomasi pian säpsähtävänsä hereille pienestä horroksestaan aina kun kuuli jonkin äänen. Narahdus tai tuuli paukuttamassa ikkunaa, etäistä puhetta jostain kaukaa tai jotain mikä ei oikeasti edes ollut siellä. Mielikuvat vihaisista ja verenhimoisista kyläläisistä ajelevit neidon mieleen unen rajamailla ja saivat tuon taas heräämään. Kaiken lisäksi neidosta tuntui että tuon joka paikkaa kolotti ja särki. Aikansa pyörittyä sängyssä jäi makaamaan selälleen sänkyyn tuijottaen kattoa väsynein silmin. Ei tiennyt kuinka kauan oli mennyt aikaa, mutta äänet alakerrassa olivat hiljentyneet ja majatalo tuntui nukkuvan. Albinea lukuunottamatta. Neidon huulilta pääsi pitkä huokaisu. Tämä tuntui toivottomalta ja alkoi tuntea itsensä hyvin yksinäiseksi, joka teki tuosta vielä säikymmän kaikille narahduksille. Siinä maatessaan synkissä aateksissaan epämääräinen ajatus pyrki naisen mieleen. Muisti kuinka hyvän olon oli saanut siitä, kun oli ollut haltian lähellä, ei ollut pelännyt ja kaikki tuntui rauhalliselta. Sitä tunnetta kaipasi nyt ja ehdottomasti lepoa. Neito tiesi hyvin, että haltia olisi viereisessä huoneessa, mutta se tuntui jotenkin todella kaukaiselta. Neito empi hetken mielessään kehkeytynyttä ajatusta nousta ylös ja mennä haltian viereen nukkumaan.

Albine viskasi yhtäkkiä peiton päältään ja nousi ylös hipsien ovelle. Raotti ovea ja vilkaisi käytävään, joka vaikutti tyhjältä. Tajusi siinä vaiheessa, että voisi ottaa avaimen edes mukaan ja avainta etsiessään tuli miettiäkseen myös sitä, että oli hieman noloa hyppiä käytävillä pelkässä alushameessa, joten nappasi viittansa ja käärytyi siihen kuin vilttiin. Neito työnsi avaimen viitassa olevaan sisätaskuun ja hipsi takaisin ovelle, kurkisti vielä kerran käytävään ja livahti sitten ulos huoneestaan sulkien oven hiljaa perässään. Neitokainen siirtyi kuuraparran oven taakse ja oli jo koputtamassa siihen kun liike loppui ennen kuin hento nyrkki oli osunut oveen. Albine tuijotti ovea ja puristi suunsa tiukaksi viivaksi. Turhautuneella eleellä laski kätensä ja huokasi ääneen. Tämä oli tyhmää. Herättää nyt toinen keskellä yötä sitä varten ettei itse saanut unta. Ja mitä mieskin siitä ajatteli, että tuli kyselemään pääsisikö viereen nukkumaan kuin pelokas pikkutyttö. Albine päätti jo mielessään, että palaisi takaisin omaan huoneeseensa ja kääntyi lähteäkseen, mutta neitokaisen jalat eivät olleet samaa mieltä, eikä tuo tuntunut pääsevän liikkeelle. Kieltämättä kolkko, yksinäinen huone ei houkutellut neitokaista palaamaan kierimään sängyssä unettomana aamuun asti. Kinasteli siinä jonkun tovin itsensä kanssa päänsäsisäisesti kunnes teki taas nopean eleen, kääntyi takaisin oven puoleen ja koputti siihen. Heti koputuksen jälkeen tuli taas vaihteeksi katumapäälle ja aikoi jo luikkia karkuun. Ehkä mies ei herännyt, ei ei se herännyt, voisi palata takaisin huoneeseensa ennen kuin joku näki tuon käytävällä ja unohtaa tälläiset typeryydet.
Ylva
 

ViestiKirjoittaja Crimson » 17 Marras 2011, 13:44

Delathos

Haltia tyytyi vain nyökkäilemään ja hymyilemään neidolle vastaukseksi ja lähti sitten seuraamaan toisen perässä portaita pitkin yläkertaa kohti. Pelkkä ajatus siitä että huoneessa häntä odottaisi kenties pehmeä sänky ja muutama huopa lämmikkeeksi lämmittivät mieltä ja saivat kuuraparran haukottelemaan makeasti. Ylemmän kerroksen saavutettuaan Del antautui jopa venyttelemään, tosin hyvin hillitysti sillä ei tahtonut siteiden lähtevän paikoiltaan paitansa alta. Naisen sanojen myötä kuuraparran kasvoille levisi lempeä hymy.
Nuku hyvin, haltia tyytyi sanomaan matalalla äänellään ja lopulta poistui tappelemaan avaimen kanssa oman huoneensa ovelle. Tuo pieni metallinen kappale hädin tuskin pysyi miehen käsissä, mutta loppujen lopuksi haltia sai kuitenkin oven auki ja sulki sen sitten hiljaa perässään poistuessaan huoneensa puolelle.

Huone oli hämärä. Hämäryyttä lisäsi vielä pienen ikkunan eteen vedetyt verhot, mutta pimeyttä Del ei pistänyt pahakseen. Paidat lensivät kaaressa läheiselle tuolille, minkä jälkeen haltia antoi itsensä kaatua selälleen sängylle makaamaan. Peti ei mikään kaikkein pehmein ollut, mutta aivan riittävän pehmeä kuuraparran makuun. Delathos epäili, ettei kestäisi kauaakaan kun hän untenmaille liitelisi. Sen verran uupunut hän oli kaikesta tänään sattuneesta. Pakkasherran ei tehnyt mieli liikauttaa enää eväänsäkään ja niin hiljalleen tuo vaipuikin ajatustensa vietäväksi ja kooman kaltaiseen tilaan sängylle.
Aikaa kului. Kului lisää. Delathos oli onnistunut hapuilemaan itselleen viltin paljaan yläruumiinsa peitoksi kun huoneessa alkoi hiljattain olla kovin viileää. Tuosta viileydestä johtuen kuuraparta ei enää saanutkaan unta niin helposti, kun keskittyi värjöttelemään keskellä sänkyä yhteen sykkyrään kääriytyneenä peittojensa kanssa. Mitenhän Albine voi? Nukkuukohan hän? Valkohiuksinen mietti samalla kun kapusi itseään istumaan sängylle. Herra haukotteli makeasti ja hieroi väsyneitä silmiään. Käsi hapuili kohti tuolia, jonka luokse hän oli vaatteitaan jättänyt. Hetken jälkeen Delin oli onnistunutkin vetää päällensä valkea paitansa ja tuo oli juuri aikomaisillaan jatkaa makeita uniansa, kunnes oli hahmottavinaan jonkun koputtaneen oveensa. Katse kääntyi pikaisesti oven suuntaan. Kuka tähän aikaan toisten oviin koputtelisi? Joku ryövärikö? Joku joka tahtoi haltian hengiltä? Kuuraparta ei voinut olla epäilemättä ja nappasi yhden tikareistaan käsiinsä ja asteli sitten varovaisesti ovelle ja raotti sitä hieman.

Oven takaa paljastui Albine viittaansa kääriytyneenä ja Del rohkeni avata oven nyt kunnolla edestään.
Albine? Kuuraparta kysyi osittain neidolta osittain itseltään ohessa silmiään hieroen. Ehkä tämä oli vain unta, hyvänlaatuista sellaista. Kun haltia oli saanut unihiekat karistettua pois silmistään, tuo katsahti hyvin hämmentyneenä uudemman kerran eteensä. Albine oli yhä siinä. Eikö tämä ollutkaan unta? Kuuraparta asetti tikarin kädestään oven vieressä olevalle pöydälle ja astui sitten itsekin ulos huoneestaan.
Miksi täällä harhailet? Onko jokin vialla? Delathos sai kysyttyä vaikuttaen hieman huolestuneelta. Olihan tuo outoa löytää neito tai ylipäätään kuka tahansa tähän aikaan yöstä koputtelemasta toisten oviin.
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

ViestiKirjoittaja Ylva » 17 Marras 2011, 19:01

Albine

Neidon pakosuunnitelmat kariutuivat siihen, kun haltia avasi unisen oloisena oven. Nyt ei voinut enää poistua paikalta, koska se nyt olisi ollut vielä nolompaa kuin seistä siinä paljasjaloin. Toisaalta neito olisi halunnut juosta pika pikaa takaisin huoneeseensa ja lukittautua sinne loppuelämäkseen. Kuitenkaan neidon jalat eivät tehneet sitten yhtään yhteistyötä tuon aivojen kanssa, joten tyytyi vain tuijottamaan miestä saamatta sanaa suustaan. Haltian kysellessä oliko kaikki kunnossa neitokainen lehahti punaiseksi, mikä nyt ei ollut kovinkaan harvinaista tuolta, kuten kuuraparta oli jo saattanut huomata. "Äh ei. Tai siis on. Tavallaan", Albinelle tuotti nyt hyvin paljon vaikeuksia ilmaista itseään mitenkään päin ja tunsi nyt ikävän kuumotuksen niskassaankin. Tämä on naurettavaa, neito ajatteli itsekseen ja tunsi taas kovaa halua juosta karkuun. Katseli itseään pidempää haltiaa hieman aran oloisena ja nuolaisi huomaamattaan kuivuneita huuliaan. "Tuota, minä vain tässä ajattelin..." neitokainen aloitti, mutta sanat hiipuivat kesken kaiken jonnekkin olemattomaan. Naurettavaa, Albine ajatteli uudemman kerran ja toivoi kovasti, että olisi voinut muuttua näkymättömäksi. Se ei kuitenkaan kuulunut tuon taikavarastoon, ei ainakaan tietääkseen saati sitten osaisi tuota oikeaan aikaan käyttää ja haltian katseesta päätellen oli yhä erittäin näkyvä.

Albine korjasi otettaan viitastaan ja eksyi nyt miettimään sitäkin miksi ei ollut pukenut kunnolla päälleen. Täällä oli sitäpaitsi inhottavan viileä, mikä sai neitokaisen kipristelemään varpaitaan. Tästä koko hommasta ei nyt tuntunut tulevan yhtään mitään. "Voisinko minä tulla nukkumaan sinun kanssasi", puuskahti yhtäkkiä nopeasti aivan kuin olisi muuttanut mielensä kesken lauseen tai jopa sanan jos puhuisi yhtään hitaammin. Olisi voinut selittää miten ei saanut unta ja miten tuosta tuntui turvattomalta ja kaikkea sitä mitä tässä oli yön tunteina ehtinyt miettiä, mutta neidon sanavarasto tuntui ehtyneen pahemman kerran. Albine ei edes kehdannut katsoa miestä silmiin päinkään.
Ylva
 

ViestiKirjoittaja Crimson » 19 Marras 2011, 23:55

Delathos

Kuuraparta seurasi hivenen huvittuneena Albinen punastelua ja neidolle poikkeuksellista käyttäytymistä. Nainen oli kovin häkeltyneen oloinen, kuin pikkulapsi joka oli yllätetty itseteosta. Lempeä hymy levisi haltian kasvoille ja tuon olisi mieli tehnyt rauhoitella toista hieman, mutta jokin kuuraparran sisällä kielsi tekemästä sitä. Valkojouhi kallisti hieman päätänsä ja tutkaili katseellaan Albinea. Lopulta nainen tokaisi hyvin nopeasti että tahtoisi tulla nukkumaan Delin viereen. Delathos naurahti muutaman kerran. Lempeä hymy muuttui vielä edellistäkin lempeämmäksi, sillä nuoren neidon sanat lämmittivät kovasti haltian mieltä. Ei kukaan ollut ennen tahtonut hänen vieressään nukkua tiedä sitten mistä sekin johtui tätä tilaisuutta pakkasherra ei kuitenkaan heittäisi hukkaan.

Haltia työnsi huoneensa oven nyt kokonaan auki.
En pistäisi sitä ollenkaan pahitteekseni. Tule pois vain, jos todella tahdot, Delathos sanoi ja ohjasi Albinen huoneeseensa ennenkuin nainen ehtisi väittää vastaan tai paeta takaisin omaan huoneeseensa. Olihan tilanne hieman häkellyttävä kuuraparrallekin, mutta mies ei sitä niin helposti näyttänyt kuin neito taisi. Haltia tarkisti ettei käytävällä näkynyt ketään, joka olisi äskeisestä tilanteesta häiriintynyt jollain tapaa ja lopulta sulki oven perässään. Katse käväisi nopeasti Albinessa, kunnes Del askelsi takaisin sängylleen ja vetäytyi aivan seinää vasten tehden näin tilaa neidolle vierelleen.
Tuletkos?, kuuraparta kysyi ja nosti peittonsa reunaa ylemmäs ja jäi odottamaan että Albine kömpisi hänen viereensä.


//Tuli jostain syystä aivan ylivoimaisen pakottava tunne vastata tähän kun soittelin tuossa äsken tätä pianolla *3* ehkä se oli kappaleen tunnelma tai jotain, en tiiä xD//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

ViestiKirjoittaja Ylva » 20 Marras 2011, 14:20

Albine

Albine tunsi vatsassaan epämääräistä kihelmöintia haltian vastatessa, eikä neito voinut olla hymyilemättä miehelle. Oli helpottunut siitä, ettei mies ollut pitänyt tuota mitenkään typeränä tai lapsellisena, tai ainakaan sanonut asiasta. Neito hipsi huoneeseen ja jäi sisällä seisomaan paikoilleen hieman epävarmana siitä mitä tekisi seuraavaksi. Neidon mieleen oli palautunut se, että viittansa alla tuolla oli yllään vain ohut alushame, joka nyt suoranaisesti ei ollut läpinäkyvä, mutta ei se jättänyt paljoakaan arvailun varaa. "Hmm, enhän minä sinua herättelisi keskellä yötä, jos en oikeasti tahtoisi. Minä..." neito yritti saada selitettyä ajatuksiaan jotenkin järkevästi, vaikka se vieläkin tuntui hankalalta. "Sinä rauhoitat minua, saat olon tuntumaan turvalliemmalta... e-en tiedä miksi," neitokainen selitti ja tunsi olonsa nyt entistä vaivaantuneemmaksi sanottuaan jotain tuollaista. Haltia asteli sängylle ja kömpi peittojen alle. Albine katseli tuota hetken ja miehen kysyessä tulisiko toinen sänkyyn pieni hymy käväisi taas neidon huulilla. No ei tässä kannattaisi keskellä huonetta nököttää nyt kun tänne asti oli tultu.

Albine riisui viittansa ja laski sen kärsineen oloiselle tuolille ja kipitti huoneen poikki sängylle kömpien haltian viereen lämpimään. Neidon vaatetus ei ollut kovinkaan lämmin ja tuosta tuntui, että hänen varpaansa olivat jo umpijäässä. Sitäpaitsi ei kehdannut seisoskella haltian katseen alla pidempään, joten tuon viereen kömpiminen oli paljon parempi vaihtoehto. Empi hetken, mutta käski sitten oman lapsellisuutensa painua hiiteen päänsä sisällä ja käpertyi aivan kiinni haltiaan laskien toisen hennon kätensä tuon rinnalle. Miehen ruumiinlämpö tuntui mukavalta neidon omaa vasten ja jännityksestä huolimatta tunsi olonsa nyt paljon turvallisemmaksi kun tiesi toisen olevan siinä. Neidosta pystyi kyllä yhä huomaamaan tietynlaisen jännittyneisyyden ja koetti kovasti rentoutua, mutta se ei oikein ottanut toimiakseen.

//Huu, nätti kappale XD Ja soitat pianoa? Kade XD //
Ylva
 

ViestiKirjoittaja Crimson » 21 Marras 2011, 19:03

Delathos

Kuuraparta ei jaksanut kiinnittää huomiota siihen mitä naisella oli päällään, vaan piti enemmän tärkeänä sitä että toisella oli hyvä ja lämmin olla. Pian Albine kömpikin haltian kehotuksen myötä tuon viereen ja Delathos laski peiton reunan takaisin alas, jottei kylmä pääsisi kaksikon lisäksi peittojen alle. Neito painautui aivan kiinni kuurapartaan, joka sai miehen hieman häkeltyneeksi. Kovin usein Delille ei siunaantunut tilaisuutta nukkua nainen vieressään, mutta kun sellainen nyt kerrankin hänelle oli suotu olisi valkoparran tehnyt mieli vain jäädä niille sijoilleen loppu iäkseen ja pysäyttää aika kokonaan, ettei hetki vahingossakaan pääsi päättymään. Ikinä. Delathos painoi neitoa kevyesti itseään vasten kädellään joka oli jäänyt Albinen alle ja toisen kätensä piilotti peiton alle pakoon huoneessa leijailevaa viileää ilmaa.

Yllättäen Delathos unohti kokonaan inhottavan viileyden ja tyytyi sen sijaan nauttimaan lämmöstä jota Albine hohkasi miehen vieressä. Olo oli rentoutunut ja mieli selvästi rauhallisempi ja tyhjempi ajatuksista, kun neito makasi siinä hänen vierellään nyt. Tiettyä rauhallisuutta Albinekin sai aikaiseksi pakkasherrassa, mutta sitä mies ei kehdannut ääneen ilmoittaa. Piti tiedon mielellään vain itsellään, eikä ryhtyisi nolaamaan itseään tässä ja nyt. Ei kulunut kuitenkaan aikaakaan, kun Del vajosi mukavaan uneen syvän hengähdyksen myötä.


//Soitan pianoa ja kitaraa, laulan ja sävellän .. tällee vaatimattomasti xD huono muusikko olen, se on totuus se x)//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

EdellinenSeuraava

Paluu Metsä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 3 vierailijaa

cron