Kirjoittaja syaniidikissa » 11 Marras 2011, 22:25
Pian tikarin terä oli puhtaana verestä, tosin Illidanin käsi sitäkin verisempi. Ei tuo tahtonut housujaan liata teränsä puhdistushommissa, niinpä tuo teki aina samalla tavalla kuten nytkin; pyyhki paljaaseen kämmeneensä veitsen terän, kiitos demoniveren ihon pinta ei mennyt niin helposti rikki terän hellästä kosketuksesta, ja sitten yksinkertaisesti puhdisti kämmenensä pyyhkimällä sen uhrinsa ruumiin vaatteisiin. Olisihan se helpompaa suoraan pyyhkiä terä uhrin vaatteisiin, mutta siinä ei ollut tarpeeksi tunnearvoa. Piti tuntea tappamansa uhrin lämmin veri käsissä, jospa se olisi herättänyt edes jonkinlaisia omantunnontuskia. Mutta ei herättänyt. Illidan silti toisti aina saman jutun, toivoen salaa itseltään että vielä joku päivä tuo kavahtaisi uhrinsa verta ja lopettaisi mokomatkin tappohommat. Toisaalta se taas oli miehen elämä ja ilman työtänsä Illidanilla ei ollut mitään. Puolidemoni jopa toivoi ettei olisi olemassa. Tai että tuo olisi ihminen. Ei demoninverta, ei missään nimessä.
Illidan teki virheen, suurimman virheen mitä palkkamurhaaja voi tehdä; olla varomaton. Nimittäin yllättäen yläilmoista, jostain oksistosta kantautui naisääni. Illidan hätkähti huomattavasti, hypähti kuin vaiston varassa kyykystä askeleen verran taaemmas puolikyyryyn asentoon, sellaiseen mistä voisi helposti pinnahtaa juoksuun tai hyökkäykseen. Sarvipää tajusi kuinka tuon rintakehä nousi ja laskeutui hälyttävän nopeaa tahtia, tyttö oli jopa onnistunut pelästyttämään Illidanin. Nähdessään muukalaisen, ketunhäntäisen ja korvaisen naisen Illidan rauhottui hieman. Ei nainen ainakaan heti ollut sännännyt Illidanin kimppuun, joten mies uskalsi olla edes jotenkin rentona. Tosin hälytyskellot soivat heti päässä; Kuka kyseinen nainen oli? Eikai hän kuulunut ihmisten tai haltijoiden lakienvalvontaan tai muuten ollut henkilö joka kertoisi nähneestään veriteosta. Mies tunsi taas sydämen sykkeen kohoavan, pitäisi heti ottaa selvää toisen aikeista. Ei koskaan ollut turvallista edes näyttäytyä ulkopuolisille ilman peittävää kaapua, saatika sitten näin töiden merkeissä. Ketunkorva kuitenkin kysyi, tai mekeinpä totesi melko maltillisesti ettei Illidan tainnut olla ensikertalainen, tarkoittaen tappohommia. Mies ei vastannut mitään, oli vain varuillansa ja mietti hätäpäisesti mikä oli toisen laita tilanteen suhteen. Illidan pakotti itsensä rauhoittumaan ajattelemalla järkevästi; jos nainen jutteli sarvipäälle tuo tuskin oli ainakaan heti juoksemassa kertomaan muille Illidanista ja tuon teosta. Niinpä mies rauhottui, hieman.
Rauhoittuneempana Illidan vasta tajusi katsella toista paremmin ja huomasi nyt muutakin kuin pelkät kettumaiset osat. Nainen oli nuori, noin Illidanin ikäluokkaa. Pieni hätkähdys kävi Illidanin sydämessä, eikai toinen ollut demoni? tai vampyyri? Ei, tuskin. Demonit ja vampyyrit harvemmin olivat noin nätin näköisiä - eikä kettutytössä ainakaan näkynyt mitään demonisia piirteitä. Kohta Illidan sai puolestaan kuulla korvissaan kysymyksen ja sanan jotai tuo inhosi; demoni. Demonin veri oli yksi ja ainoa syy miksi mies vihasi itseään. Hemmetin isä, jos sitä nyt isäksi edes voisi kutsua. Ei osannut tehdä äidille muuta kuin tuskaa ja... puoliverisen kakaran. "Olen... mutta vain puoliksi.", Illidan sai kuin saikin köhittyä kurkustaan ulos, pystymättä kuitenkaan lausumaan sanaa "Demoni". Varovaisuus näkyi vielä miehessä, mutta sen kyllä huomasi että äskeiset sanat laittoivat sinitukan hätkähtämään ja ainoaan esille olevaan silmään melko surullisen tuikkeen. Ennen kuin mies kerkesi hautautumaan itsesääliin tuo kohotti katseensa takaisin kettunaiseen ja kysyi puolestaan; "Mitä rotua sinä edustat?"
Hemmetti, se koira. Illidan oli vallan unohtanut sen. Ehkäpä joku metsän peto oli nirhannut sen metsässä? Koira tuskin yksin pärjäisi isommalle eläimelle. Tosin metsässä ennemmin tulisi vastaan pienempiä eläimiä. Oli vain ajan kysymys koska koira palaisi, tai sitten se oli jo kuollut. Illidan vilkaisi metsän suuntaan, sinne minne koira oli sännännyt, käänsi katseensa taas kettunaiseen ja tokaisi sitten; "Kuule, kannattaisi ehkä pysyä poissa tältä alueelta tai ainakin pois ruhon lähettyviltä, jossei sitten halua koiraa kimppuunsa... koiraa joka saattaa tulla millä hetkellä takaisin." Illidan sujautti nopeasti tikarinsa vasemman käsivarren yläosassa olevan kahden nahkaremmin väliin, juoksi sitten lähimmän paksukantaisen puun luo, hypähti tuon runkoa vasten ja kiipesi vaivattomasti puun oksistoon, jääden kyykkyistumaan yhdelle suurelle paksulle oksalle. Sarvipää katsoi alas naiseen ja tajusi jopa toivovansa että tuo poistuisi ruumiin läheisyydestä. Tosin se olisi huonompi juttu jos nainen säntäisi pois metsästä - silloin ei voisi tietää kertoisiko kettutyttö sarvipään veriteosta ihmisten keskuudessa...