Kirjoittaja Ylva » 17 Marras 2011, 11:55
Albine
Neito hymyili miehelle ja pudisti päätään. "Ei minulla ole nälkä, jano vähän mutta vesipullossa on vielä vettä. Sen voi täyttää sitten huomenna", neito totesi. Ajatus levosta tuntui houkuttelevalta ja mieskin oli loukannut itsensä joten tuo varmasti tarvitsisi lepoa. Sitäpaitsi neitokainen ei mielellään jäisi epäilevien katseiden alle saliin, ei ollut sillä tuulella että jaksaisi nyt noita ihmisiä sen enempää. Oli saanut tälle päivälle aivan tarpeeksi ihmisistä ja ennakkoluuloista. Kaikki ihmiset voisivat neidon puolesta painua hiiteen. "Lepo voisi tehdä hyvää meille molemmille", neito lisäsi ja lähti sitten etsimään huoneita yläkerrasta. Huoneita ei ollut kovin montaa ja jokaisen ovessa oli numero, joka vastasi avaimenperänä toimivan puisessa laatassa olevaa numeroa. Neitokainen löysi huoneensa ja pysähtyi sen ovelle kääntäen katseensa mieheen ja hymyili tuolle. "Kiitos vielä, Del, kaikesta. Hyvää yötä", neito toivotti väläyttäen miehelle vielä kauniin hymynsä ennen kuin avasi ovensa ja livahti siitä sisälle pieneen huoneeseen.
Albine seisoi hämärässä huoneessa hetken, ei varsinaisesti edes katsellut ympärilleen vaan seisoi siinä omissa ajatuksissaan, jotka eivät kuitenkaan liikkuneet minnekään. Veti syvään henkeä ja heitti kassinsa huteran oloiselle tuolille ja riisui sille vaatteensakin lukuunottamatta ohutta alushametta. Kömpi sen jälkeen petiin unohtaen kokonaan sen juomisen nyt kun sänky oli niin lähellä ja neito tunsi itsensä hyvin uupuneeksi kaikesta tapahtuneestä. Käpertyi peiton alle sykkyrään ja sulki silmänsä yrittäen saada unenpäästä kiinni. Ensin ajatteli, että se olisi varmasti helppoa, niin väsyneeksi itsensä sillä hetkellä tunsi, mutta uni vain kierteli naisen ympärillä, eikä ottanut tullakseen. Päivän tapahtumat ja lähinnä ne ikävimmät alkoivat pyörimään neidon päässä. Huomasi pian säpsähtävänsä hereille pienestä horroksestaan aina kun kuuli jonkin äänen. Narahdus tai tuuli paukuttamassa ikkunaa, etäistä puhetta jostain kaukaa tai jotain mikä ei oikeasti edes ollut siellä. Mielikuvat vihaisista ja verenhimoisista kyläläisistä ajelevit neidon mieleen unen rajamailla ja saivat tuon taas heräämään. Kaiken lisäksi neidosta tuntui että tuon joka paikkaa kolotti ja särki. Aikansa pyörittyä sängyssä jäi makaamaan selälleen sänkyyn tuijottaen kattoa väsynein silmin. Ei tiennyt kuinka kauan oli mennyt aikaa, mutta äänet alakerrassa olivat hiljentyneet ja majatalo tuntui nukkuvan. Albinea lukuunottamatta. Neidon huulilta pääsi pitkä huokaisu. Tämä tuntui toivottomalta ja alkoi tuntea itsensä hyvin yksinäiseksi, joka teki tuosta vielä säikymmän kaikille narahduksille. Siinä maatessaan synkissä aateksissaan epämääräinen ajatus pyrki naisen mieleen. Muisti kuinka hyvän olon oli saanut siitä, kun oli ollut haltian lähellä, ei ollut pelännyt ja kaikki tuntui rauhalliselta. Sitä tunnetta kaipasi nyt ja ehdottomasti lepoa. Neito tiesi hyvin, että haltia olisi viereisessä huoneessa, mutta se tuntui jotenkin todella kaukaiselta. Neito empi hetken mielessään kehkeytynyttä ajatusta nousta ylös ja mennä haltian viereen nukkumaan.
Albine viskasi yhtäkkiä peiton päältään ja nousi ylös hipsien ovelle. Raotti ovea ja vilkaisi käytävään, joka vaikutti tyhjältä. Tajusi siinä vaiheessa, että voisi ottaa avaimen edes mukaan ja avainta etsiessään tuli miettiäkseen myös sitä, että oli hieman noloa hyppiä käytävillä pelkässä alushameessa, joten nappasi viittansa ja käärytyi siihen kuin vilttiin. Neito työnsi avaimen viitassa olevaan sisätaskuun ja hipsi takaisin ovelle, kurkisti vielä kerran käytävään ja livahti sitten ulos huoneestaan sulkien oven hiljaa perässään. Neitokainen siirtyi kuuraparran oven taakse ja oli jo koputtamassa siihen kun liike loppui ennen kuin hento nyrkki oli osunut oveen. Albine tuijotti ovea ja puristi suunsa tiukaksi viivaksi. Turhautuneella eleellä laski kätensä ja huokasi ääneen. Tämä oli tyhmää. Herättää nyt toinen keskellä yötä sitä varten ettei itse saanut unta. Ja mitä mieskin siitä ajatteli, että tuli kyselemään pääsisikö viereen nukkumaan kuin pelokas pikkutyttö. Albine päätti jo mielessään, että palaisi takaisin omaan huoneeseensa ja kääntyi lähteäkseen, mutta neitokaisen jalat eivät olleet samaa mieltä, eikä tuo tuntunut pääsevän liikkeelle. Kieltämättä kolkko, yksinäinen huone ei houkutellut neitokaista palaamaan kierimään sängyssä unettomana aamuun asti. Kinasteli siinä jonkun tovin itsensä kanssa päänsäsisäisesti kunnes teki taas nopean eleen, kääntyi takaisin oven puoleen ja koputti siihen. Heti koputuksen jälkeen tuli taas vaihteeksi katumapäälle ja aikoi jo luikkia karkuun. Ehkä mies ei herännyt, ei ei se herännyt, voisi palata takaisin huoneeseensa ennen kuin joku näki tuon käytävällä ja unohtaa tälläiset typeryydet.