off whit his head

Pimeäpaikka on nimensä mukaisesti pimeä. Vuorokauden ympäri. Pimeäpaikka sijaitsee Mor vuoren varjoissa, pysytellen näin koko vuorokauden piilossa auringolta. Ja se on hyväksi, sillä tätä kaupunkia asuttaa yönkansa.
Kaupunki koostuu yhdestä, suuresta kadusta jonka molemmille puolille on noussut asuntoja, majataloja, kapakoita, putiikkeja. Tämä ei kuitenkaan ole jokamiehen pysähdyspaikka, sillä jos tavallinen kuolevainen tänne erehtyy, hän todennäköisesti tulee kuolemaan vierailunsa aikana.. tavalla tai toisella. Majatalot on suunniteltu yönlapsille, ottaen huomioon jokaisen synkän taruolentolajin tarpeet. Suurimmaksi osaksi tätä kaupunkia asuttavat vampyyrit, mutta toisena suurena rotuna on ihmissudet. Kaupunki on myös rikollisten ja varsinkin palkkamurhaajien suosiossa. Ihmisillä ja haltioilla ei ole asiaa tähän paikkaan, siitä pitävät huolen niin pimeänpaikan asukit, kuin myös vuorilla asustavat lohikäärmeet, jotka eivät siedä ihmisiä tai haltioita lähellä omaa reviiriään.

Valvoja: Crimson

off whit his head

ViestiKirjoittaja Aksutar » 17 Huhti 2008, 18:32

Ada Wolfe

Ada juoksi pitkin pimeän paikan kylän kattoja. Hän hyppeli katolta toiselle, katsellen samalla alas suurelle päätielle. Oli keskiyö, kuu paistoi kirkkaana taivaalla valaisten pimeän paikan sumuisen pimeät kadut... tosin, pimeässä paikassa ei juuri nyt ollut hiljaista, päin vastoin. Koko kylä heräsi henkiin juuri yöllä, olihan tämä yön lasten kaupunki. Ken tänne eksyi ei elävänä poistunut, ellei osannut pitää puoliaan.. ja tämä mies ei osannut.
Ada jahtasi nuorehkoa, punahiuksista miestä joka pinkoi täyttä häkää pitkin päätietä pakoon, tietämättä edes mitä hän juoksi pakoon. Yhtähyvin hänen perässään olisi voinut olla ihmisusi tai joku muu öhkömönkijäinen, mutta tämä mies oli saanut kaikista ikävimmän saalistajan peräänsä, vampyyrin.
Lopulta Ada kyllästyi leikkimään miehen kanssa ja pomppasi katolta tämän eteen ja ennen kuin mies kerkesi pysähtymään, hän iskeutui vasten Adan miekkaa ja jäi haukkomaan henkeään kuin kala kuivalla maalla. Ada vetäisi miekkansa irti miehestä ja nuolaisi terää, samalla kun mies tipahti polvilleen pidellen haavastaan, koittaen vielä viimesen kerran huutaa apua.. mutta juuri kun mies sai ääntä kurkustaan, Ada katkaisi tämän kaulan ja naurahti kuin pieni tyttö jouluna. Pää vieri vähän matkan päähän ja pysähtyi tielle kauhusta vääntynyt ilme kasvoillaan.
"tuhlaustahan tämä.. mutta hauskaa" Ada puheli itsekseen kyykistyessään miehen päättömän ruumiin ylle ja joi tämän veret. Sitten Ada käveli pään luokse ja lähti potkimaan sitä pitkin tietä eteen päin, kävellessään kyllästyneen näköisenä... loput ruumiista hän jätti paikoilleen, kyllä sen joku siitä korjaisi.. pimeässä paikassa riitti nälkäisiä suita.

// Lazu ja vampyyri herra tänne nääin ^^ //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Lazu » 17 Huhti 2008, 19:06

Cerw


Ah, jälleen ihastuttava yö. Nyt oli täysikuukin. Ja kaiken lisäksi ruokaa. Oikein maistuvaa ihmisverta. Cerw sysäsi elottoman ruumiin kadunkulmaan ja pyyhki veren kasvoiltaan. Art- haltijalle annettu lupaus oli pitänyt, eikä Cerw ollut vahingoittanut yhtäkään haltijaa. Tosin, eipä Artin tapaamisesta kauaa ollut kulunut. Varmaankaan. Cerw tuhahti turhaantuneena. Kuinka kauan siitä olikaan, kun hän oli tavannut sen haltijan? Yö? Kaksi? Vaiko peräti neljä? Vai oliko siitä sittenkin jo viikkoja? Pitäisi kai oppia huolehtimaan asioista enemmän.
Vampyyri asteli kadulla, punaisten silmien katse kiertäen ympäristössään ja käsi leväten jälleen katanan kahvalla. Jostain kaukaa kantautui ulvontaa. Cerw kallisti päätään aavistuksen verran äänen suuntaan. Taisi olla ihmissusi, joka siellä kaukaisuudessa ulvoi. Hmh, toivottavasti niitä ei tulisi kamalasti vastaan tänä yönä, sillä Cerw ei kamalasti pitänyt ihmissusista. Ne kun eivät aina ihan hallinneet itseään.

Mitäs
Herran huomion herätti maassa pyörivä pää. Hieman oudohko näky, kieltämättä. Missäköhän oli loput tuon ihmisraukan ruumiista? Cerw nosti katseensa päästä ja näki naisen. Vampyyri tutkaili naista muutaman sekunnin lähestulkoon kylmällä katseellaan, mutta päätti sitten nyökätä tervehdykseksi.

// Jihii :D //
Lazu
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 17 Huhti 2008, 21:46

Ada

Ada potki päätä tovin, kunnes sattui törmäämään johonkuhun.. tai no, tämä tuli hänen potkinta reitilleen. Hetken molemmat tuijottivat toisiaan, kunnes mies nyökkäsi tervehdykseksi.
"njee, ei taida pää pelottaa... arvatenkin et ole siis ihan tavallinen tallaaja" Ada aloitti ja nappasi pään ylös maasta, ottaen kiinni tämän hiuksista.
"hmh.. ei sinusta ollut edes vastusta" Ada sanoi pääeel, aivan kuin tämä olisi vielä voinut vastatakkin! Lopulta Ada käännähti ympäri ja heilautti kättään suurella kaarella, viskaten pään kaaauas kaukaisuuteen, jonnekkin sivukujille. Hetkeen ei kuulunut mitään, ennen kuin kujalta kuului pieni rämähdys, kun pää putosi alas.
"napakymppi..." Ada mutisi ja kääntyi lopulta miestä kohti.
Ada tutkaili miestä päästä varpaisiin, lopulta katsahtaen tämän silmiin. Hetken Ada tuijotti miestä aivan hiljaa kunnes naurahti pienestyi ja otti rennomman asennon.
"empä ole mikään ihmistuntija, mutta kyllä sitä meikäläiset tunnistaa. Olet vampyyri, sen aistii sinusta" Ada sanoi nostaen leukaansa ylemmäksi.
"minä olen Hukka, tämän seudun ainoa naispuolinen palkkamurhaaja.. ainakin tähän asti olen ollut." Ada esitteli itsensä ja 'ammattinsa'. Eihän palkkamurhaajana kannattanut kaikille kieliä ammatistaan, mutta Ada ei kainostellut puhua siitä 'pimeän' väen kuullen... mutta oikeaa nimeään hän ei yhäkään käyttäyt, muuta kuin ystävien kesken, joten mies sai nyt elää sillä tiedolla, että Adan nimi olisi Hukka.
"jaa kukas sinä olet? Empä ole ennen sinuun törmännyt" Ada sanoi katsahtaen taas miestä päästä varpaisiin.

// ^^ //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Lazu » 18 Huhti 2008, 09:16

Cerw


Cerw kuunteli hiljaa toisen puhetta. Nainen heitti tyylikkäästi äsken potkimansa pään jonnekin kaukaisuuteen.
Empä ole mikään ihmistuntija, mutta kyllä sitä meikäläiset tunnistaa. Olet vampyyri, sen aistii sinusta.
Cerw nyökkäsi, ikään kuin vahvistukseksi toisen sanoille, muttei vieläkään vaivaantunut sanomaan mitään. Miksi sitä nyt suotta puhumaan, kun toinen oli itse näinkin puhelias? Toinen esittäytyi Hukaksi ja Cerw mittaili tätä hetken katseellaan. Vai että palkkamurhaaja. Miten omaperäistä. Ja nyt tuo Hukaksi esittäytynyt halusi tietää Cerwin nimen.
Cerw. Olen Cerw.
Ääni oli kylmä, ehkä hieman töykeäkin. Vaikka vampyyriherra seisoskeli siinä oikein rennon näköisenä oli hänen olemuksensa siltikin jotenkin luotaantyöntävä, kuin herra ei olisi lainkaan seuraa kaivannut.
Ja, sikäli kun kiinnostaa tai sillä tiedolla mitään teet, olen myöskin ammatiltani palkkamurhaaja. Niin omaperäistä kuin se onkin.
Cerw vaihtoi painoa jalalta toiselle ja piti katseensa Hukassa. Hukka. Se oli muuten mielenkiintoinen nimi. Kuulosti lempinimeltä. Mutta mistäs Cerw mitään tiesi. Kenties tällä naisilla olikin ollut mitä mielenkiintoisimmat vanhemmat, jotka ehdoin tahdoin halusivat nimetä lapsensa Hukaksi, niin outoa kuin se Cerwin mielestä olikin.
Lazu
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 18 Huhti 2008, 12:00

Ada

"hee..." Ada äännähti kuullessaan miehen vihdoista viimein puhuvan ja eisttelevän itsensä Crewiksi. Ada ei edes ollut kuullut koko herrasta, sääli sinänsä, Ada kun piti kaikkein pienimpiäkin tietoja tärkeänä, jokaisella tiedolla oli oma tarkoituksensa ja tiedolla pystyi käymään kauppaa.. sen Adakin oli älynnyt jo aikoja sitten.
Sitten Ada katsahti kysyvästi Crewiin, kun tämä kertoi olevansa myös palkkamurhaaja. Hetken aikaa Ada toljotti Crewiä kuin hullua, kunnes naurahti ja sukaisi hiuksiaan kämmenellään.
"Luulin jo tietäväni kaikki palkkamurhaajat täällä päin, mutta empä näköjään tunne" Ada sanoi vilkaisten Crewin takana liikkuvaan hahmoon, joka paljastuikin vain harmittomaksi haamuksi.
"heh... ja Crew on oikea nimesi? Tässä 'ammatissa' ei kannata käyttää oikeaa nimeään tuosta vain, ties vaikka pääsisit 'listoille'." Ada sanoi havahtuessaan siihen, että Crew taisi juuri esitellä itsensä oikealla nimellään.
Ada oli jo tottunut vuosien varrella siihen, että käytti peitenimeään. Ei hän edes kovin monelle ollut kertonut oikeaa nimeään ja harvat tiesivät hänen koko nimensä. No, jokainen omalla tyylillään. Ada lähti hitaasti kävelemään Crewin ympäri, tarkkaillen tätä nyt eri kulmista.. epäkohteliastahan se oli, mutta Ada oli juuri nyt liian välinpitämätön, ollakseen kilttinä.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Lazu » 19 Huhti 2008, 15:19

Cerw


Cerw naurahti. Se oli taas sitä hänelle niin ominaista kylmää, tunteetonta naurua, josta ei erottunut ilon häivääkään.
Mistäs sinä teidät, vaikka Cerw olisikin vain hiton hyvä peitenimi? Ja jos satun pääsemään listoille niin ei siinä kyllä sitten kamalasti peitenimet auta. Eivät ne silloin nimen mukaan minua etsisi vaan ulkonäön.
Vampyyri tarkkaili juuri häntä kiertävää naista ehkä aavistuksen epävarmana, muttei vaivaantunut välittämään asiasta sen enempää.
Ja, sitä paitsi, aina ei tarvitse olla niin epävarma.
Suupielet kääntyivät pieneen virneeseen. Vaikkakin Cerw kyllä ymmärsi, että sekä rikollisen tien valinneet että yön lapset olivat usein (ainakin alussa) kovinkin epävarmoja ja suojautuvaisia. Eikä hän muita moittinut, olihan itse samanlainen. Tarkoitus kun ei ollut kuolla vielä pitkään aikaan.

Punaiset silmät eivät irronneet naisesta hetkeksikään. Oli eri asia tavata toinen vampyyri kuin vaikka haltija. Haltijat kun olivat Haltijoita. Ja, vaikka voimakkaita olivatkin, vampyyreihin verrattuna aika heikkoja. Ainakin Cerwin mielestä. Toisen vampyyrin, lajitoverin, kanssa asia oli eri. Vampyyrit olivat sitä paitsi haltijoita ailahtelevaisempia ja arvaamattomia, mikä ei ainakaan Cerwin mielestä ollut laisinkaan hyvä juttu. Ja maailmahan oli muutenkin täynnä pettureita.
Lazu
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 19 Huhti 2008, 19:14

Ada

"tottahan tuo" Ada aloitti tehtyään täyden kierroksen Crewin ympäri ja pysähtyi nyt tämän eteen pitäen käsiään selkänsä takana "mutta joskus se on pelkkä nimi mikä saa ihmiset vapisemaan" Ada huomautti, toisaalta aiheen sivusta.
"no, se niistä esittelyistä" Ada tokaisi lopulta ja hyppelehti Crewin lähelle, melkein kiinni häneen ja katsoi häntä suoraan silmiin.
"nyt haluan tietää mitä teet täällä? Kuten sanottu, en ole ennen nähnyt sinua täällä ja tunnen melkein jokaisen täällä vakituisesti vierailevan.. ja usko pois, piinaan sinua niin kauan kunnes saan tietää kaikki haluamani" Ada sanoi ja vetäytyi kauemmaksi.
Sitten hän lähti kävelemään takaperin kauemmaksi, kunnes käännähti ympäri ja vilkaisi olkansa yli Crewiin.
"Mikäli herralle käy niin kävellään.. keskellä katua ei kauan kannata pysytellä.. ellei osaa pitää puoliaan" Ada sanoi nyökäten kohti katon reunoja, joilla näkyi katselevan epämääräisiä varjoja, jotka tarkkailivat pienintäkin liikettä kadulla. Ada oli niihin jo tottunut, joten hän ei edes jaksanut välittää kuka häntä tarkkaili, oli se sitten vaaraton rotta tai vaarallinen ihmisusi, ei Ada pelännyt.. kyllä hän osasi pitää puolensa, vaikka olikin nainen!
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Lazu » 19 Huhti 2008, 19:41

Cerw


Vampyyri näytti lievästi sanottuna hämmentyneeltä kun toinen työntyi niin lähemmäs ja siksipä herra, aivan vaistomaisestikin, veti päätään hieman taaksepäin. Hetkeen ei vampyyriherra vastannut mitään, katseli vain hölmistyneenä kun naikkonen käveli takaperin taaksepäin. Suoraan sanottuna Cerw ei ollut tottunut siihen, että joku heti kättelyssä tunki naamaansa vain muutaman sentin etäisyydelle hänen omastaan tai vaati saada tietää hänestä lähestulkoon kaikkea.
Nopeasti herra kuitenkin kokosi taas ajatuksensa, nyökkäsi ja otti muutamalla reippaalla askeleella Hukan kiinni. Herran olisi tehnyt mieli töksäyttää, että hän kyllä osasi pitää puolensa. Se ei kuitenkaan tainnut olla juuri nyt aivan sopivaa.
Mitäkö teen täällä? En sitten mitään, etsin ruokaa ja oleilen vain. Olet varmasti sattunut huomaamaan, että täällä on ympäri vuorokauden sen verran pimeää, että vampyyrinkin on helppo liikkua jopa päivisin.
Cerw oli tullut hetken mietintänsä jälkeen siihen tulokseen, että oli paras yrittää olla edes hiukan mieliksi ja vastailla naisen esittämiin kysymyksiin. Oli tosin sanomattakin selvää, että kaikkea hän ei itsestään tulisi ventovieraalle kertomaan.
Mitäs muuta haluaisit tietää?
Äänensävy oli yhä kylmä ja tunteeton, mutta silti tavoitteli kohteliasta, rupattelevaa painoa.
Lazu
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 19 Huhti 2008, 20:04

Ada

Ada nyökytteli Crewin sanojen mukana. Kyllä täällä nyt ympäri vuorokauden oli pimeää, mikä oli vain hyvä! Tämä oli pimeyden paratiisi, sen takia vampyyritkin viihtyivät täällä. Tosin Ada ei mitenkään pimeyttä pistänyt merkille, se oli päivän selvä asia täällä päin.
Ada pisti jälleen kätensä selkänsä taakse ja lähti pienesti hyppelemään kävellessään, katsellen ympärilleen ja miettien mitä seuraavaksi Crewiltä utelisi.. tosin Crew kerkesi ensin. Ada vilkaisi nopeasti Crewiin ja hymyili hieman ilkeähkösti.. nyt kun hänen hymynsäkkin saattoi nähdä, kun hän ei pitänyt huivia suunsa edessä, koska oli juuri 'ruokaillut'.
"heee. Tieto on valtaa! Tiedolla voi käydä kauppaa, tiedosta voi muullakin tapaa hyötyä.. tieto on valtaa ja vallasta minä pidän. Et uskokkaan kuinka monta elämää kaatavaa salaisuutta minä kannan mukanani, jos kertoisin ne eteenpäin, tuhoaisin jonkun elämän.. kiristys on kivaa, silloin näkee toisen kärsivän, vaikka ei edes koskisikaan tähän sormellakaan" Ada selitti, paljastaen itsestään jokseenkin kylmähkön, raa'an ja välinpitämättömän puolensa.. jokaisella omansa.
"mutta älä huoli, en yleensä kiristä, muuta kuin niitä joista en pidä.. ja sinä olet ok, ainakin tähän mennessä" Ada sanoi ja siirsi katseensa takaisin menosuuntaan.
"no.. mistä sinä tulet? Oletko vain läpikulu matkalla, vai ajattelitko viipyä pidempäänkin?" Ada jatkoi kyselyä, tällä kertaa ihan vilpittömältä pohjalta.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Lazu » 19 Huhti 2008, 20:24

Cerw


Miekkonen hymähti hyväksyvästi kuunnellessaan Hukkaa. Tieto tosiaan oli valtaa. Ja oikein käytettynä pienilläkin tiedonmurusilla saattoi saada aikaan hirvittäviä tekoja. Vampyyrin suupielet vetäytyivät taas pieneen virnistykseen. Haltijoiden ja ihmisten välisessä sodassa kaikki mahdollinen tieto vastustajasta oli tärkeää.
Vampyyri nyökkäsi hieman helpottuneena kuullessaan, ettei toisella yleensä ollut tapana kiristää ihmisiä tietojensa avulla.
No.. mistä sinä tulet? Oletko vain läpikulu matkalla, vai ajattelitko viipyä pidempäänkin?
Cerw käänsi mietteliään katseensa taivaalle. Niin, mitkä olivatkaan hänen aikomuksensa nyt. Se oli pirun hyvä kysymys.
Jaa-a. Todennäköisesti vietän täällä vielä muutaman päivän ja jatkan sitten matkaani. Niin olen suunnitellut, mutta saa nähdä. Sitä kun ei koskaan tiedä mitä tulevaisuudessa odottaa, ei voi tietää omaa kohtaloaan
No olipas nyt sitten niin syvällistä. Vampyyri käänsi jo hieman ystävällisemmän katseensa toiseen. Kai sitä nyt sitten voisi niitä käytöstapoja kerrankin harjoittaa. Vampyyriherra oli hieman rentoutunut heidän kävellessään katua pitkin, mutta silti hän oli alati valppaana.
Muuta kysyttävää?
Hieman huvittunutkin äänensävy. Cerw siirsi katseensa takaisin taivaalle. Hän pisti merkille rasittavan tapansa tuijotella taivasta aina keskustelun aikana. Mutta minkäs sille voi, tähtitaivas oli vain lumoava näky. Ja täysikuu oli aina yhtä kaunista katseltavaa.
Lazu
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 19 Huhti 2008, 21:47

Ada

Ada kuunteli hiljaa kun Crew kertoi, ettei oikeastaan tiennyt.. tämä todennäköisesti viettäisi pari päivää täällä. Ada nyökkäsi lopuksi, ilma sen kummempaa syytä. Hän aikoi olla vain yhden vuorokauden kylässä ja lähteä sitten hoitamaan 'töitään'. Näin sodan aikana, palkkamurhaajilla riitti töitä, jos vain osasi 'mainostaa' itseään oikein ja salaa, parhaiten tuli kuuluisaksi piireissä, jos hoiti hommansa hyvin.
Ada hypähteli pirteähkösti Crewin vierellä, kunnes tämä kysyi huvittuneella äänensävyllä, olisikö Adalla vielä muuta kysyttävää. Ada naurahti kevyesti ja siirsi katseensa Crewiin, joka katseli taivaalle.
"voi kuule, minulla olisi vaikka mitä kysyttävää! Voisin käydä koko perus kysymys lisani läpi, mutta jätetään se nyt väliin, ettei tämä muutu aivan kuulusteluksi" Ada sanoi huvittuneella äänellä, kääntäen katseensa takaisin menosuuntaan.. niin.. tosiaan.. minne he olivat menossa? Pääkadun toinen pää näkyi jo ja Ada tiesi ihan hyvin että se olisi umpikuja, joten loppuun asti ei kannattanut mennä.
"hee.." Ada aloitti naurahtaen ja vilkaisi taas Crewiin. " mikäli sínulla ei ole muuta tekemistä, tule toki kanssani kapakkaan! siellä saa aikansa kulumaan mukavasti.. ja jos kerran tänne meinaat jäädä, sinun paranisi varmaan hankkia huone majatalosta" Ada sanoi ja pysähtyi hetkeksi, kääntyen sen jälkeen oikealle ja lähti hyppelemään kohti majataloa.
"tuletkos?" Ada kysyi jälleen olkasa yli, pienesti hymyillen.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Lazu » 19 Huhti 2008, 22:03

Cerw


Cerw ei voinut olla hymyilemättä hieman Hukan tokaistessa, ettei hän halunnut tehdä heidän rupattelustaan mitään kuulustelua.
Toinen ehdotti kapakkaan menoa. Hmm, koskas sellaisessa paikassa olikaan viimeksi tullut käytyä. Taisipa olla joskus kauan ennen kuin hän muuttui vampyyriksi. Niin, ei sitä oikein sen jälkeen ollut normaalien ihmisten ateriointi oikein kiinnostanut. Veri oli viehättänyt enemmän. Vampyyrinä olon hyviä (no, hyviä ja hyviä) oli kyllä se, ettei juurikaan tarvinnut tavallista ruokaa pysyäkseen hengissä. Ja vertahan sai mistä tahansa ihan helpolla, ainakin sen verran että selvisi hengissä.
Kuulostaa hyvältä.
Tosin majapaikka oli eri asia. Cerw ei kamalasti majapaikan etsiskelystä perustanut. Eipä hän yleensä viipynyt missään niin kauaa, että ihan kunnon majapaikan etsiminen olisi ollut olennaista. Mutta jaa. Vampyyri nyökkäsi vastaukseksi naisen kysymykseen ja asteli tämän mukana eteenpäin. Hänellä itsellään kun ei ollut hajuakaan, mihin suuntaan tulisi mennä.
Lazu
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 20 Huhti 2008, 12:14

Ada

Ada hypähteli sisään majataloon, jonka alakerrassa oli kapakka ja vastaanotto tiski. Vastaanotto tiskin takana oli se sama vanha ja luinen, korppi nenäinen majatalon omistaja, joka ei pahemmin Adan vierailuista välittänyt.. no, maksava asiakas, joten ei ollut varaa valittaa. Täällä päin kun ei pahemmin asiakkaita käynyt. Ada tervehti naljaisevan iloisesti majatalon isäntää, joka vain narisi jostain omaansa vastaukseksi.. Ada ei sitä kuullut, eikä kyllä välittänytkään.
"tiedätkö mikä on erittäin hyvää?" Ada kysyi Crewiltä istuessaan kapakan tiskin korkealle tuolille.
"Punaviini! Oletko maistanut?" Ada sanoi ja huikkasi tarjoilijalle. Tarjoilija toi heille kaksi viinilasia, joihin hän kaatoi pienen määrän punaviiniä ja lähti sitten pois, jahka oli saanut Adalta maksun.. Ada päätti tarjota tämän kierroksen.
Kapakan puolella oli melko täyttä. Yön kansa juhlisti omia voittojaan ja kertoivat kuulumisiaan toisille, melko äänekkäästi. Paikka missä Crew ja Ada istuivat, oli syrjäisemmällä ja hämärässä, juuri sopiva paikka salaperäisille henkilöille.. ja koska molemmat olivat vampyyreita ja palkkamurhaajia, oli kaiketi hyvä pysyä varjoissa, vaikka täällä tuskin kukaan alkaisi sen takia heitä teurastamaan. Ada liu'utti katseensa nopeahkosti väkijoukon läpi ja tuhahti sitten lopuksi. Paikalla ei ollut ketään, josta olisi ollut kunnolla vastusta.. kyllä, Ada tunsi kaikki paikalla olijat kutakuinkin, sen verran hän oli udellut.
"neh.. sinä siis et tunne ketään täältä?" Ada aloitti siirtäen kantseensa takaisin Crewiin.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Lazu » 20 Huhti 2008, 13:09

Cerw


Majatalon isäntä ei tainnut oikein pitää Hukasta, mutta sepä ei näyttänyt naista haittaavan yhtään. Cerw seurasi naista kapakan tiskille ja kävi istumaan.
Tiedätkö mikä on erittäin hyvää?
Cerw kohotti kulmaansa kysyvästi. Hukka valaisi häntä hieman kertomalla punaviinin olevan erittäin hyvää ja kyseli oliko Cerw koskaan maistanut sitä. Muutaman sekunnin sadasosan vampyyriherra mietti, kunnes pudisti päätään vastaukseksi ja lähestulkoon saman tien oli jo nainen tilaamassa tuota kuulemma niin mainiota juomaa. Cerw oli kaivamassa rahaa esille, mutta Hukka oli häntä nopeampi, joten Cerw vain tyytyi mutisemaan puoliääneen tarjoavansa seuraavan kierroksen.
Hukan tarkkaillessa paikallaolijoita Cerw maisteli uteliaana punaviiniä. Neste saattoi ehkä etäisesti muistuttaa verta, mutta maku oli kaukana lämpimästä ja ihanaisesta verestä. Punaviini oli paljon verta Kitkerämpää. Vaan ei siltikään pahaa, ei suinkaan.
Hukka esitti jälleen kysymyksen ja siten herätti Cerwin miettimästä punaviinin syvintä olemusta. Vampyyri vilkaisi nopeasti paikallaolijat ja sitten päätään pudistellen vastasi:
Enpä tunne, en ole vaivaantunut tekemään tuttavuutta kenenkään kanssa.
Nyt punaisten silmien katse harhaili muussa väessä. Miten värikästä sakkia. Ja kovaäänistä.
Lazu
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 21 Huhti 2008, 16:09

Ada

Ada tuhahti pienesti kun Crew kertoi, ettei tuntenut ketään, koska ei ollut vaivautunt tekemään tuttavuutta. No, jokainen tavallaan, ei Adakaan näiden kenenkään 'tuttava' ollut, hän vain tunsi jokaisen tai tiesi näistä vähintään nimen.
Ada nosti viini lasin huulilleen ja siemaisi hieman veren punaista viiniä.. Maku oli yksi syy, miksi Ada sitä joi, toinen syy oli juuri sen väri.. mistä muustakaan väristä vampyyrit pitäisivät enemmän, kuin veren punaisesta?
"njeh.. ei heistä kukaan ole kovin mielenkiintoinen, tavallista pimeää porukkaa" Ada sanoi lopulta pyöritellen viinilasia kädessään, niin että viini kieppui sen sisällä puolelta toiselle.
"mutta mitä tulee sinuun.." Ada aloitti siirtäen kiinnostuneen katseensa Crewiin " Sinä taas olet kiinnostavampi... palkkamurhaaja.. eipä ole tullut montakaan vielä vastaan, joka olisi myös vampyyri ja palkkamurhaaja" Ada selitti ja siemaisi lasistaan jälleen, kunnes jatkoi: "Kerroppa, oletko erikoistunut? meinaan hoidatko kaikenlaisia keikkoja vai jotain erikoisempia? esimerkiksi kunikaallisia murhia, tai sinne päin.. JA mitä aseita käytät?" Ada aloitti jälleen tutun kysymys pommituksensa, tarkastellen Crewiä jälleen päästä varpaisiin, aivan kuin ei olisi tätä ennen nähnytkään.
Ada itse hoiti mitä tahansa, kunhan vain maksettiin.. hän suostuisi jopa yrittämään itse kunikaan murhaa, mikäli vain löytyisi joku, joka tarpeeksi maksaisi...
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Seuraava

Paluu Pimeäpaikka

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 0 vierailijaa

cron