Kirjoittaja Crimson » 07 Loka 2011, 10:47
Iriador
Päivä oli jo pitkällä. Syksyinen tuuli puhalsi läpi haltioiden piilopaikan. Se ei suinkaan ollut jäätävä, kuten olisi saattanut kuvitella ajanjaksoon nähden olevan. Ennemminkin lämmin ja huoleton tuulenpuuska, joka viipyi paikoillaan toisinaan pitempään, toisinaan pyyhälsi vain eteenpäin ja samalla nostatti lehtiä ilmaan, kunnes lähti taas vapaana leijailemaan kohti taivasta. Ilma ei ollut syksyisen kolea, vaan tavallista lämpimämpi, mutta silti jokainen vielä vehreän kylän kivisillä kaduilla astelija oli pukeutunut lämpimästi useampaan vaatekerrokseen, välttäen näin turhan vilustumisen.
Päivä oli korkeahaltian kannalta alkanut varsin kehnoissa merkeissä. Aluksi hänet oli pidätetty. Syytetty salamurhista. Mistä ihmeen salamurhista? Punatukka oli syytön kunnon kansalainen hän oli, eikä ollut eläessään ketään haltiaa tieten tahtoen murhannut. Mies ei myöskään voinut kuvitella murhaavansa omiaan, mitä lienevät vartijat ajatelleet hänet kiinni napatessaan. Tilanteesta oli selvitty kuitenkin puhumalla, vaikka aikaa mokomaan oli venähtänyt tovi jos toinenkin ja sekös Iriadorin oli pahalle tuulelle saanut. Istua nyt jossain vakuuttelemassa syyttömyyttään kokonainen päivä typerää kerrassaan. Mies hymähti turhautuneesti astellessaan alas kivisiä portaita ja loi murhaavia katseita kaikkeen, mikä hänen ohitseen kulki. Erityisesti vartijoihin, jotka vaistomaisesti väistivät kauemmas punatukan kävellessä ohitse. Jos katse olisi tappanut, olisi korkeahaltia jättänyt jälkeensä juuri valtavan läjän ruumiita.
Murhaajasta oltiin tiedetty vain, että hänellä oli punaiset pitkät hiukset. Punatukkia oli maailmassa pilvin pimein. Mistä edes tiedettiin että murhaaja oli vielä kylässä? Hyvä kysymys. Kukaan ei nimittäin tiennytkään. Kukaan ei osannut varmasti sanoa, oliko salamurhaaja todella vielä kylässä, mutta uskottiin, ettei omena kauas puusta ollut pudonnut. Murhat olivat jatkuneet, eikä millään järjestöllä ollut varaa menettää miehiään turhaan. Siitäpä korkeahaltia saikin idean. Hän itse etsisi murhaajan. Nappaisi tuon vaikka rysänpäältä ja kiikuttaisi sitten vartijoille henkensä uhalla. Puhdistaisipa maineensakin samalla ja saisi ehkä ohessa hieman mammonaa ja kunniaa taholleen.
Punatukan kasvoille nousi ilkikurinen virne ja tuo hieroi näppejään yhteen, kun muhiva suunnitelma hänen päässään kuulosti liiankin helpolta ja varmalta. Totta kai hän nyt yhden murhaajan löytäisi, tuskinpa kylästä montaa punapäätä loppujen lopuksi olisi, joten vaihtoehtoja ei ainakaan turhan paljoa ollut.
Päättäväisenä, epätavallisen tyytyväisen virneen levätessä samalla miehen kasvoilla, punatukka lähti marssimaan alas mutkittelevaa katua. Jos häntä onnistaisi, hän pääsisi nauttimaan vielä illastaan suosikki kapakkaansa. Ajatus oli houkutteleva, joten nyt oli toimittava. Iriador tarkisti aseittensa olinpaikat ja kehitti päässään suorimman reitin takaisin vartijoiden luolalle.
Enää tarvitsi vain löytää murhaaja.
//Nipustin, jos tänne Shannilaisesi kanssa ilmestyisit *3*//