~Saphira~
Kettu käveli nopeasti ja hyppi kuolleiden, kaatuneiden puiden yli vähän väliä. Oranssiruskea turkki vilkkui sielä täälä, Hira välillä otti juoksuaskeleitakin. Hädissään kettu katseli ynmpärilleen etsien tietä metsään, rehevään puiseen ja elävään metsään. Sitä ei ole kuitenkaan löytynyt koko aamuna, joten sitä tuskin vieläkään ihan heti löytyisi. Hira pysähtyi ja nosti etutassuaan, tarkkaillen yumpäristöä, kuinka kauan täälä pitää hiippailla jotta löytäisi perille? Tuuli oli vain pieni viima jaloissa ja pakkasta kuitenkin löytyi riittävästi jotta maa olisi ihan jäässä. AUrinko oli pilvien takana ja koko taivas täyttyikin hattaroista. Oli kuitenkin valoisaa, kirkasta, kaikkea sitä. Kettu jatkoi taas matkaa, ensin hypähtämällä isolla kaarellä kuolleen puun yli jolloin korvis ketun korvassa kilahti. Yksi niistä harvoista aurinkon säteistä joka rakoili pilvien välistä, osui korviksessa olevaan punaiseen palloon, joka heijasti sen erääseen pystyyn kuolleeseen puuhun. Ketun suulle ei ollut koko aamuna ilmestynyt hymyä, edes pientä virnettä, siitä lähtien kun kettu tänne ilmestyi. Aamu oli alkanut alunperin hyvin, kunnes Hira näki myyrän jota päätti seurata ketunhahmossa. Oli tämä muuttunut sellaiseksi ja sitten seurannut myyrää tänne, huomaamattaan edes minne meni. Onnellisena tämä oli syönyt myyränsä, mutta kun sen oli tehnyt ei tämä tiennyt missä oli.
Kettu huokaisi pienesti ja katseli silmät kostuen ympärilleen, kuolisiko tämä tänne? No se ei voinut olla mahdollista, mutta..
Kettu hääräili sinne tänne etsien jotain merkkiä elävästä metsästä ja sen elämistä. Kettu lujensi vauhtiaan kovaksikkin juoksemiseksi ja kiersi nyt tavallaan ympyrää ja oli nyt todella hädissään. Mitä sitten?Mitä oli enään tehtävissä?Hirapa vaan ei arvannut että apu oli lähempänä kuin luulikaan..
//Anteeks ku en vaan keksinyt pitempää.. Yleensä tulis romaaneja mutt tämän tein hädissään..Mutta silti Tervetulloo tänne kirjottelee^^