Oletko se sinä?||Temp^^

Nahorissa sijaitsevat torit ja kadut. Katuja vartioidaan erittäin tiukasti, niin päivisin kuin öisin.

Valvoja: Crimson

Oletko se sinä?||Temp^^

ViestiKirjoittaja Demintty » 04 Joulu 2011, 16:24

Clarina

Clarina myötäili hevosensa liikkeitä. KAtsellen ympärilleen tämä hiljensi nyt vauhtiaan todetessaan että oli tullut nyt kylän laidalle. Kojuja oli pystytetty vähän sinne tänne. Useimmat ihmiset olivat leipä kojun luona missä jaeltiin maistiaisia.
Nainen tunsi kun tuuli leikki tämä lyhyillä vaaleilla hiuksilla ja lähti sitten. Pieni kylän vilske kävi ääniaaltoina Claran korviin.
Nainen veti ohjista saaden hevosen pysähtymään. HEtken vielä siinä töröttäen Clara tarkkaili kylän touhuja. "Hyvä, tamma." Clara taipui eteenpäin ja taputti hevosensa kaulaa. Sitten tämä heitti toisen jalkansa hevosen yli laskeutuen. Nainen piti ohjista kiinni ja kiersi hevosen turvan eteen. Nainen tonki hetken jakkunsa taskua ja sai vihdoin poimittua sieltä leivän palasen. Nopeasti tämä työnsi sen Shadowin turvan alle, milloin hevonen alkoi hipoa leipaa huulillaan aaden sen sitten suuhunsa kunnolla. Clarina kääntyi ja katseli ympärilleen. Sitten toiseen suuntaan Clara kääntyi ja löysi sitten kasvoilleen hymyn. NAinen lähti kävelemään vasemalle puolelle ja kohdisti katseensa koko ajan tukkini joka oli korotettu toisilla tukeilla ilmaan. Ohjastaen hevostansa tämä käveli miehen luokse joka istui tuolissaan tukki höskän vieressä. "Pari tuntia.." Clara sanoi lempeällä hieman käskevällä äänellä.
Mies nousi seisomaan ja otti Shadowin ohjakset käteensä. " Selvä, onko rahat?" Mies sanoi ja lähti kävelemään ohjastaen hevosta tukin luo. Nyt tämä laittoi hevosen ohjat kiinni toiseen naruun jonka tämä oli sitonut tukkihöskään. Clara käveli taputtamaan hevostaan ja kääntyi sitten miehen luo. "Siinä.." Claralla oli jotain kädessään ja piti niitä myös visusti nyrkissään. Mies laittoi kätensä naisen käden alle jolloin Clara tiputti rahat miehen käteen. "Tulen sitten hakemaan sen." Clara oli jo lähtenyt kävelemään keskustaan päin, ja huikkasi tuin olkansa yli. Clara tonki laukkuaan ja otti käteensä sieltä pienen lehtiön ja kynän. Tämä oli ennen lähtöään kirjoittanut listan mitä pitäisi tehdä ja viivasi nyt yli "Parkita Shadow ja anna miehelle rahat." tekstin. Sitten tämä pysähtyi ja luki seuraavan kohdan missä käskettiin hakea korutarvikkeitä kaupasta. Clara nosti katseensa tekstistä ja katseli ympärilleen etsien kaupan kylttiä jossa oli lankakerä ja neula, tai jotain vastaavaa kauppaa. Iskeytyi naisen silmään pieni kyltti jossa oli nappi ja neulan kuva. Huokaisi kerran tämä nainen ja laittoi lehtiön ja kynän takaisin laukkuunsa. Sitten CLarina lähti kävelemään taas, ja nyt kohdisti seuraavan paikkansa tuota pientä kylttiä päin.
//No niin :)
Demintty
 

ViestiKirjoittaja Templer » 04 Joulu 2011, 18:00

Frederic

Mies oli tullut kylälle taas pitkästä aikaa. Hänellä ei ollut suurempia suunnitelmia, mitä hän tekisi, mutta siksi hän juuri tulikin, pelkästä tylsästä. Nyt hän oli jopa ottanut vanhan kunnon hevosensakin mukaansa. Sleipnir hörähti jurosti ja asteli rauhallisesti lumen peittämällä kadulla. Lunta ei ollut paljoakaan, mutta juuri sen verran, että kaviden kopse hautautui pehmeään lumeen ja kavioit heittivät lunta hieman ilmaa. Fredericin henki höyrysi ja hänen oli pakko myöntää itselleen, että hän tarvitsi takin. Fred hyppäsi hevosen selästä ja katsoi tuttua hevosta hieman kauempana, Shadow.
"Katsos kuka tuolla on." Fred kuiskasi Sleipnirin korvaan, mutta harmaa hepo ei välittänyt toisesta vaan hän oli iskenyt katseensa pikkuiseen putiikkiin, jossa myytiin porkkanoita. Frederic naurahti ja sitoi hevosensa putiikin edessä olevaan pylvääseen. Sitten hän asteli kepein askelin sisälle putiikkiin, osti nipun porkkanoita, jotka olivat kylläkin jo hieman nuupahtaneet, mutta silti näyttivät olevan hyvässä voimassa ja sen jälkeen hän astui ulos antaen Sleipnirille yhden porkkanan. Hevonen rouskutti sitä iloisena ja Fred laittoi loput porkkanat satulalaukkuun. Sitten hän rupesi etsimään kauppaa, josta saisi ostettua itselleen takin. Hän oli juuri saanut palkkarahansa hän voisi vihdoin ostaa takin itselleen, jota hän oli jo pitkään haaveillut. Vaikka eihän hänen palkkansa suuri ollut, sai sillä sentään ruokaa ja jotain pientä kivaa, joka olisi tässä yhteydessä takki. Fred katsoi yhden ompelimon kylttiä, jossa komeili nappi ja neula. Sinne mies päätti siis mennä, koska näyteikkunassa komeili kolme takkia, joista yhden hintakin näytti olevan sopiva.
Fred avasi oven, ei kummemmin katsonut ympärilleen, vaan meni soraan kassalle, joita oli kaksi.
"Haluaisin takin." Fred sanoi hymyillen ja katsoi sitten viereisellä kassalla olevaa neitoa. Tuttu näky miehelle ja hänen huulilleen levisi heti hymy.
"Hei." Mies sanoi naiselle.
Templer
 

ViestiKirjoittaja Demintty » 04 Joulu 2011, 20:25

Clarina

Clara oli mennyt kassalle ja katseli myyjän takana olevia nauhoja, nappeja, kaikkea mahdollisatpientä tilpehööriä. Hetken siinä mietittyään nainen hymähti ja osoitti erästä nauharullaa "Otan tuon ja myös tuonkin.." Clara sanoi ylpeänä päätökseensä ja otti myyjältä vastaan lahjakassin tapaisen kassin jonne oli pakattu nauharulla ja rasia kiviä.
Clara kuunnteli hinnan ja rupesi tonkimaan laukkuaan. Sieltä löytyi tasaraha joten myyjä hymyili lempeästi claralle. Koska Clara oli ompelimon kanta asiakas tunsi tämä myyjät hyvinkin. Jäi tämä juttelemaan kyseiselle myyjälle koska Claran takana ei ollut lainkaan jonoa. Clara rupesi kassalla taittelemaan pussia pienemmäksi ja nyt koitti tunkea sitä laukkuun joka oli täpötäynnä. Sen sinne saatuaan veti nainen laukunvetoketjun kiinni. Nostaen katseensa tämä katsoi myyjää joka oli hakenut itselleen tuolin istuttavaksi. "Ai että kauanko aiot minulle rupatella?" Clara naurahti. Siinä yksi pieni marttakerho juttelivat toisilleen ja naureskelivat eivätkä ollenkaan huomanneet sisälle saapuvaa ihmistä. Toisella kassalla oleva myyjä naureskeli myös näiden jutuille ennen kuin mies tuli hänen luokseen. Toinen myyjä rupesi töihinsä melkein heti ja meni hakemaan ilmeisesti lehteä,kuvastoa johon oli piirretty kaavoja ja malleja.
Clara alkoi näprätä kynää joka oli tiskillä samalla kuunnellen juttua myyjän kaverin koirasta joka oli karannut. Sei ei sen kummemmin kiinnostanut Claraa joten tämä keksi toista tekemistä.
Hetken päästä myyjä joka oli ykköskassalla kutsui tätä Claran tuttua auttamaan etsimään jotain tiettyä paperia. Clara hymähti ja nousi kunnolla seisomaan, kun äsken tämä nojaili kassanpöytään. "Joo ei mitään hätää, minunkin pitää lähteä." Clara sanoi myyjälle joka jo pyyhälsi takahuoneeseen. Clara otti laukustaan lehtiöh ja viivasi yli äskeisen kohdan ja alkoi lukea toista kohtaa. Nopeasti sipaisemalla nainen laittoi hiukset korvan taakse ja alkoi miettiä missä olisi hyvä ruokakauppa. Nainen alkoi laittaa lehtiötä pois kunnes kuuli tutun äänen selkänsä takaa. Nopeasti Clarina kääntyi ympäri ja näki kuin näkikin Fredin edessään. "Fred?Mitä sinä täällä teet?" clara sanoi ensin kummastuneella äänellä, sitten iloisella.
Nopeasti Clara työnsi lehtiön ja kynän laukkuunsa ja käveli miehen luo. Samantien kun nainen miehen saavutti, antoi tämä miehelle syvän ja lempeän halin. Lopulta päästäen irti tämä naurahti innostui lisää. "Siitä on niin pitkä aika, kaksi kuukautta?" Tämä sanoi innostellen hämmästellen ja halaten todella lyhyesti uudelleen.
Demintty
 

ViestiKirjoittaja Templer » 05 Joulu 2011, 00:44

Frederic

Aluksi näytti, ettei nainen huomaisi häntä ollenkaan, mutta sitten hän kuitenkin katsoi taakseen ja huomasi miehen. Fred hymyili lempeästi ja otti naisen halauksen vastaan mielihyvin.
"Onko siitä jo niin pitkä aika." Fred sanoi ihmetellen, mutta sisimmässään hän tiesi, oli jopa laskenut kuinka monta päivää siitä olikaan kulunut. Fred oli todella ikävöinyt naista heti lähdettyään ja miettinyt tapaisiko toista enää toiste. Mies otti toisenkin lämpimän halauksen vastaan, kunnes katsoi naisen kiiltäviin silmiin.
"No miten sinulla on mennyt?" Fred kysyi hymyillen ja käänsi katseensa nopeasti myyjän puoleen. Hän kertoi, että tahtoi mahdollisimman yksinkertaisen takin, jonka hintakaan ei saisi olla suuri. Myyjä nyökäytti päätään ja hän rupesi keskustelemaan asiasta tai toisesta toisen myyjän kanssa.
"Mitäs olet nämä päivät puuhaillut?" Mies kysyi hymyillen kääntyen takaisin Claran puoleen. Meni hetki, kunnes myyjät palasivat ja heillä oli mukanaan takki, joka sopi miehelle kuin nakutettu. Hän maksoi takin ja kiitti myyjiä saattaen Claran mukanaan pihalle. Kylän hälinä toivotti heidät tervetulleiksi takaisin ja viileä ilma heilutteli heidän hiuksiaan. Fred oli hyvin onnellinen, koska oli tavannut naisen uudestaan, hänellä oli paljon kerrottavaa naiselle.

//En tahtoisi olla pilkunviilaaja, mutta vetoketjuja ei ollut vielä tuolloin keksitty... :D eipä sillä, että se olisi suuremmin mitään muuttanut.//
Templer
 

ViestiKirjoittaja Demintty » 05 Joulu 2011, 19:06

Clarina

Nainen hymyili kun toinen totesi päivien ison määrän olevan totta. Sitten Clara vilkaisi, tai ainakin koitti katsoa takahuoneeseen, mitä myyjät nyt hommasivitkaan.
"No, olen elänyt elämääni. Pyöriskellyt kylillä, monta kertaa tääläkin ja hakenut inspiraatiota koruihin." Clara sanoi nopeasukaisesti sillä ei halunnut pitkästyttää miestä, sillä naisen elämässä ei ollut juurikaan mitään mullistumia tapahtunut. Myyjä kävi miehen luona ja kysyi kaavoja ja tyyliä. kun myyjä lähti juttelemaan toisen kanssa, Clara taas keskittyi edessä seisovaan mieheen. "Ai niin, olen täyttänyt taas yhden ylin määräisen vuoden lisää." Clara hymähti hieman mauttomasti siitä, että ei todellakaan ollut tyytyväinen vanhentumiseen. clara sukaisi taas hiuksiaan korvan taakse kun myyjä tuli takin kanssa takaisin. Clara lähti kävelemään ulko-ovea päin. "No kuten jo sanoin, pyörinyt vain kylillä. Ei kummempaa.." Clara sanoi iloisesti huokaisten.
Ovi aukesi ja viileä ilma pöllähti sisälle. Hetken, ehkä n. kaksi sekunttia seisoen oven edessä Clara astui viileään ulko ilmaan ja huomasi heti kuinka oli tullut jo pari senttiä lunta maahan ja nytkin satoi lunta. Joulun tunnelma valtasi koko kylän, ja viileä ilma puhalsi suoraan naamalle joka sai claralle aikaan pienen aivastuksen. Aivastuksen ajan Clara pysähtyi ja kun tämä lähti uudelleen liikkeele vetäisi tämä takkiaan kunnolla päälle. "No, entäs sinä? Mitä olet tehnyt?" Clara kysyi mennen Fredin kylkeen kiinni. "Tai, voidaanko mennä ostamaan ruokaa jonka jälkeen kupilliselle ja voisit kertoa sitten?" clara ehdotti toiveekkaana, muistellen mielessään samalla listaansa mitä pitäisi tehdä. Hymy oli vallannut naisen huulet täysin heti ensi näkemältä. Suunpielet eivät olleet laskeutunut sen jälkeen ollenkaan, jos aivastusta ei lasketa.
Clara katsoi ympärilleen, kun joitakin perheitä menivät lastensa kanssa ymppäri kylää etsien jotain. Lapsien äänet kantautuivat claran korviin ja se sai Claran suusta päästämään pienen naurahduksen.

//Jaa no ku minä luulin nii! :D sovitaan nyt vaikka nii et siinä ei ollu vetoketjua vaa yks nappi (;
Demintty
 

ViestiKirjoittaja Templer » 05 Joulu 2011, 20:33

Frederic

"Terveydeksi." Mies sanoi naisen aivastaessa ja mies avasi jo suunsa jatkaakseen naisen kysymykseen, mitä hän oli tehnyt, mutta naisella näytti olevan muita suunnitelmia.
"Toki." Fred sanoi hymyillen ja etsi katseellaan putiikkia, jossa myytäisin ruokaa. Sitten kun hän huomasi kyltin, jossa oli vihanneksia, leipää ja lihaa hän tiesi tuon olevan juuri sopiva paikka.
"Oletko ajatellut jotain tiettyäkin kauppaa, vai käykö tuo? Fred kysyi naiselta hymyillen osoittaen kauppaa, joka oli noin seitsämän metrin päästä heidän olinpaikastaan. Samassa mies otti uuden takkinsa ja heitti sen päällensä.
//Nyt tuli kyllä HYBERlyhyttä.//
Templer
 

ViestiKirjoittaja Demintty » 07 Joulu 2011, 20:27

Clarina

Nainen kiitti lyhyt sanaisesti kun toinen kommentoi aivastusta. "En ole, joten kai tuo käy." Clara sanoi katsoen kylttiä.
clara jatkoi kävelyään kauppaa kohti ja huomasi yllättäen kun yksi lumihiutale tuli nenänpäähän. Se sai naisen naurahtamaan huomattavasti, mutta se suli ruuminlämmön takia.
Clara otti pantansa käsiin ja laittoi sen uudelleen päähän saaden hiukset kuriin, hetkeksi.
"Autatko minua etsimään pari juttua?" Clara sanoi astuen ovesta sisälle ja pitäen miehellekkin sitä auki. Putiikki oli pieni ja kotoisa. "Päivää." mies myyjä katsoi lempeästi ensin Claraa sitten Frediä. Clara vain hymyili ja nyökkäsi vastaukseksi ja puhisteli lunta olkapäiltään. Nainen lähti kävelemään eteenpäin siepaten mukaansa korin mihin laittaa ostokset. "Tarivtsen ainakin leipää,maitoa, käsisaippuaa ja kynttilöitä.." clara sanoi, jatkaen listaa vielä pidemminkin. Kun nainen lopetti luettelemisen, huokaisi tämä ja siirsi naamansa taas hymyyn jakatsoi miestä joka vain seisoskeli. "Mennään." clara sanoi naurahtaen ja lähti katselemaan hyllyjä.
Hetken pääsrtä myyjä tarkisti tavarat ja sanoi hinnan. Claran ilme kertoi että nainen ei todellakaan ilahtunut. Nainen kuitenkin ojensi rahat myyjän käteen ja otti paperiset kassit. Nainen lähti kävelemään ulos päin. "voisitko, tota noin..avata oven?" Clara huikkasi äkkiä Fredille, kun itsellään oli kädet täynnä.
"Ömm.. tota nuin.. Mennäänkö nyt kupilliselle niin saat kertoa juttujasi?" Clara virnisti mieheen päin kun astui ulko ilmaan.

//skippasin ton yhen kohan^^
Demintty
 

ViestiKirjoittaja Templer » 17 Joulu 2011, 21:08

Frederic

Mies seurasi naista kuin kuulianen koiranpentu, mutta oli enemmänkin uppoutnut omiin ajatuksiinsa, kun nainen lopulta sai kaikki ostokset kerättyä kasaan ja he olivat jo kassalla, Fred havahtui ajatuksistaan ja oli jo tarjoamassa naiselle rahaa, mutta Clara kerkesi ensin. Sinänsä se ei miestä haitannut, koska olihan hänenkin pidettävä kiinni rahoistaan, ainakin kun oli talvi ja rahaa meni siihen sun tähän. Sitten nainen pyysi Frediä avaamaan oven ja mies teki sen mielellään. Oven avattuaan he pääsivät takaisin kylälle ja Fred nyökkäsi naiselle, hän etsi katseellaan paikkaa, josta voisi ostaa kahvi taikka tee kupillisen, pian hänen näkökenttäänsä tuli pieni putiikki, jonka piipusta kohosi kotoisa savu ja kyltissä oli tee- tai kahvikuppi, kyltti oli jokseenkin taiteellinen näkemys, joten ei Fred voinut ymmärtää kumpaa tuossa tarkoitettiin.
"Mennään tänne." Fred sanoi ja otti naisen käsistä kassit, koska olihan se enemmän tai vähemmän kohteliasta.

//Anteeksi viivästys... inspistä ei vain tahtonut löytyä. >://
Templer
 

ViestiKirjoittaja Demintty » 18 Joulu 2011, 19:37

Clarina

Clara katseli ympärilleen ja tuhahti koittaen saada hiustupsua silmiensä edestä pois. Tämä katsahti mieheen joka vain nyökkäsi ja rupesi itsekki katselemaan ympärilleen.
Hetken päästä mies osoittikin erästä putiikkia, josta nousi savupiipusta savua ja jonka kyltissä oli luultavasti teekuppi. Clarina oli ottamassa ensimmäistä askelta, mutta mies tuli ja vetäisi tälät kassit käsistä. Ensin Clara aukausi suunsa kuin yllättyneenä, ja meenasi sitten ruveta pauhaamaan miten epäkohteliasta oli ottaa toisen kädestä jotain, mutta sitten naisen suu sulkeutui ja siihen nousi hymy, kun tämä tajusi, että mies halusi hyvää, "kantamalla tämän taakan".
Clara katsoi hetken vielä kahvilan kylttiä ja ihmetteli miksei siinä ollut vaikka teepannua, kupin sijaan. Sitten nainen lähti miehen perään ja katsahti tähän, ottaen toisen kassin takaisin, sanomatta mitään, mutta ilme kertoi sen että nainen ei halunnut miehen tekevän kaikkea mitä Claran pitäisi tehdä.
He saapuivat ovelle ja Clara avasi sen vapaalla kädellään, jollion ovikello kilahti. Kassalla oleva nainen hymyili ja tervehti näitä, samalla kysuen "Mitä saisi olla?". Clarina käveli kassalle ja nosti kassin tiskille. Sitten tämä käänsi katseensa ensin mieheen ja sitten vitriiniin jossa oli kaikenlaisia leivoksia. "Otan pikkuisen kahvia ja tuollaisen." Clara sanoi lopulta osoittaen pientä pullaa. Sitten tämä kääntyi miehen puoleen, myyjän tavoin ja katsoi tätä, odottaen. "Muista sitten, että minä tarjoan." Clarina sanoi nopeasti ennen kuin tämä oli edes päättänyt.

//Juu ei mitää, mullaki on inspis kadoksissa, joten kirjotan vaan jotain mitä päähän ensin tulee mieleen, jossain määrin pakko pullaa itelleni teetän ku kirjotan, mutta kyllä sieltä jotain näytti tulevan :D niin ja lupaan; se ei ole hyvää tekstiä..
Demintty
 

ViestiKirjoittaja Templer » 08 Tammi 2012, 17:26

Frederic

He olivat pian sisällä ja tarjoilija kysyi häneltä mitä he ottaisivat. Clara sanoi hetkessä, mitä halusi. Sitten Clarakin kääntyi hänen puoleensa kysyvästi ja sanoi, että hän tarjoaisi.
"Ei käy." Fred esitti vastalauseensa ja kaivoikin rahapussinsa esille, eikä kuunnellut naisen vastalauseita.
"Ottaisin vain kahvin." Mies sanoi myyjälle hymyillen.
"Maksan meidän kummankin ostokset." Hän lisäsi ja jätti taas naisen vastalauseet (jos niitä oli) huomioimatta. Kun he saivat ostoksensa, Fred maksoi pyydetyn hinnan ja he lähtivät kulkemaan kohti pöytiä. Hän istuutui yhteen tuoliin ja laski kahvin eteensä.
"Tämä on myöhäinen joululahjani sinulle." Fred sanoi hymyillen. "Suurempaan minulla ei ole varaa, kun palkka rahat meni takkiin." Mies sanoi hieman surullisena, hän olisi halunnut antaa toiselle jotain kaunista, isoa ja hienoa. Mutta hän voisi antaa vaikka ensi vuonna.
"No niin, voisin nyt sitten kertoa mitä olen puuhaillut." Mies sanoi hymyillen ja katsoi naisen kiiltäviin silmiin.
"Tuota... en oikeastaan mitään suurempaa. Metsästänyt, pilkkonut halkoja tutustunut ihmisiin ja niin edespäin. Varsinkin kun tämä lunta alkaa tulla jo enemmän, niin on lapioitava lunta mökin edestä ja pidettävä huolta, että hevosella riittää syömistä sun muuta."
"Mites niiden sinun korujesi kanssa?" Fred kysyi hymyillen.

//VIHDOIN SAIN VASTATTUA TÄHÄN!! //
Templer
 

ViestiKirjoittaja Demintty » 08 Tammi 2012, 19:36

Clarina

Nainen hymyili työntekijälle, kun Fredkin oli tilannut oman kahvinsa. Sitten tämä kääntyikin miehen puoleen ja tuhahti tylynä, näyttäen myös tympääntynyttä ilmettä. Kun he vihdoni pääsivät pöydän luokse, nainen aski ensin kahvinsa ja pinen pullansa pöydälle, laittaen laukkunsa tuolin selkä nojaan roukkumaan, kuten takkinsakin. Sitten tämä istui tuoliinsa. "Jos tämä on joululahjasi minulle, sitten en pidä siitä." Clara sanoi yllättävästi. "Tai siis onhan se ihanaa, että annoit sentään lahjan, mutta tarkoitan tällä lähinnä sitä että sinun rahasi menee tälläiseen, vaikka itsekkin voisin maksaa." Clara alkoi lopulta selitellä mitä ekalla tympeällä kommentillaan tarkoitti. Sitten tämä hörppäsi kahvistaan vähän ennen kuin jatkoi. "Miksi miehet saavat olla aina herrasmiehiä ja naiset Joutuvat vaan olla?" Clara kyseli, vaikka tiesi, että kysymykseen ei olisi mitään järkevää vastausta. Ja vaikka voisi luulla, että tässä vaiheessa Clara oli oikeasti tympääntynyt asiasta, ei ei, tämä oli oikeasti vain sarkasmia. Siis jossain määrin, vaikea luokitella..
Clarina otti pullastaan haukun ja sen perään kahvia, samalla kuunnellen Fredin puhieta, mitä tämä oli tehnyt jne. Kun mies oli päässyt loppuun päätti nainen vasta sitten avata suunsa. "Voi kun itelläkin olisi ollut jotain tekemistä. Olen möllöttänyt vain kotona, yksin Shadowin kanssa ja joskus käynyt kylällä." Tämä kommentoi ekaa juttua hieman harmillisena pyöritellen lusikkaa kahvissaan hiljaa. "Ja no mitä nyt töissä. En ole löytänyt mitään aihetta mistä tekisin koruja joten olen vain hionut kivija ja niistä kehitellyt kaulakoruja." Claran ilme kirkastui huomattavasti. "Ja sitten." Clara kääntyi tonkimaan laukkuaan. Hän otti sieltä pienen paperisen pussin ja ojensi sen Fredille. "Tein tämän. Anteeksi kun paketti ei ole kunnollinen.Älä avaa vielä sitä." Clarina katsoi miestä ja punastui. "Oikeastaan minun piti ennen joulua tulla tänne ja ostaa sille lahjapaketti laatikko, mutta kauppa oli jo suljettu kun tulin.." Clarina laski katseensa alas kahviinsa ja katsoi sen pyörteitä. "Minun piti laittaa se tänään parempaan pakettiin, kun tulin tarpeeksi ajoissa." Clarina höpötti ja haukkasi taas pullastaan niin että sieltä pursusi hilloa. Se oli näköjään munkki sittenkin. Nainen otti paperin ja pyyhki suunsa. "Et ehkä pidä koruistasun muista, et oele ehkä sitä tyyppiä, mutta ajattelin että siihen minulla ei ainakaan menisi rahoja." Clarina söi loput pullastaan ja pyyhki servetillä suunsa. "Tai no oikeastaan meni rahoja, mutta käytin niitä sinun antamiasi, mitkä annoit joskus kauan sitten." Clarina punastui uudelleen. "Sait siis rahasi takaisin. Jollain tavalla ainakin." Clara hörppäsi kahvistaan ja katsoi suurilla sinisillä silmillään sitten miehen silmiä virnistäen. "Se on kaulakoru, en ole tehnyt miehille koruja hirveänä mutta toivottavasti pidät" Tämä sukaisi hiuksia silmiensä edestä pois ja käänsi katseensä hetkeksi ulos, jolloin sitten miehen puoleen.

//Hyvä Temp! *w* Ja annoit vielä lahjanki tälle, tein samalla mitalla takasin,(reps* ku en keksiny muuta lahjaa :'D) se on joku ihme koru vaan, keksi ite minkälainen xP
Demintty
 

ViestiKirjoittaja Templer » 09 Tammi 2012, 19:14

Frederic

"Otatpas." Mies sanoi leikillään möröttävällä, pikku lapsi äänellä.
Fred kuunteli naisen kertomaa, mitä hän oli enimmäkseen tehnyt, kunnes nainen rupesikin jo etsimään pakettia. Kun nainen löysi paketin käteensä ja oli sanonut, ettei hän saa avata sitä vielä, mies otti toisen lahjan kiitollisena vastaan ja katsoi nopeasti, mutta ihmeellisen kauniisti "paketoitua" lahjaa. Eipä se ollut ihmekään, että nainen osasi tehdä jotain niin kaunista, vaikkei sitä ehkä täysin ollut tarkoittanutkaan, hänhän oli käsistään niin näpäärä, että hän peittoaisi Fredin mennen tullen, jos he ottaisivat näppäryydestä kisaa.
"Kiitos. Ei sinun olisi tarvinnut vaivautua." Fred sanoi hymyillen ja hän laittoi paketin taskuunsa hörpäten kahviaan.
"Eipä minun lahjani sinulle ollut edes kummoinen." Mies huomautti ja hörpääsi uudestaan tummaa nestettä nieluunsa.
"Haluatko jäädä pidemäksikin aikaa ja oliko sinulla vielä muuta tehtävää kylässä, ajattelin vain, jos lähtisimme yhdessä, vaikka ratsastamaan.. tai voisit tulla kylään luokseni. En estäisi." Fred kysyi hetken hiljaisuuden jälkeen ja siirsi melkein tyhjäksi käyneen kahvikuppinsa edestään pois.

//YAY! \o/ tein sen taas : D //
Templer
 

ViestiKirjoittaja Demintty » 09 Tammi 2012, 19:52

Clarina

Nainen hymähti kun toinen koitti kuulostaa joltakin, Clara ei tosissaan tiennyt miltä. Clara hörppäsi kahvinsa loppuun ja katsoi mieheen. Lopulta laski sen käsissä lepäävään lahjaan. "Ai joo voit avata sen, siis jos vain haluat." Clarina hymyili lempeästi miehelle. Clarina kuitenkin näytti sitä sarkasmisesti kyllästynyttä ilmettään kun toinen sanoi että hänen lahjansa ei ollut mitään. "En tehnyt edes vaivaa sen eteen, sori jos loukkasin nyt." Clarina virnisti, eihän hän sitä tarkoittanut että ei tehnyt vaivaa Fredin lahjan eteen niin kun se ei merkitsisi mitään, Clara vain sanoi sen että tämän lahja ei kuulostaisi ylivoimaiselta.
Noh voihan.. Tämä katsoi kun toinen laittoi lahjan taskuunsa ja alkoi kysyäö menoja. "Ei ole sen kummempia, varmaan." Clara katsoi pihalle ja herätti huomionsa taas mieheen ja virnisti. "Luuletko että pysyisit minun perässäni?" clara jatkoi virnistelyään ja nosti toista kulmakarvaansa. Tämä naurahti ja laittoi astiansa sivuun. Sitten tämä nojautui lähemmäs Frediä, odotti hetken hiljaisuudessa. Tuijotti vain toisen silmiä, mutta yllättäen avasi suunsa. "Mennään." Tämä sanoi hiljaa, melkein sipisten ja pompaten pystyyn napaten takkinsa heittäen sen päällensä, ja heittäen laukkunsa olalleen, jääden odottamaan Frediä. Tämä vilkaisi vielä ulos henkäisten. "Meidän pitää käydä hakemassa Shadow sitten tuolta noin." Clara vittasi nostaen ihan pienesti kättänsä siihen suuntaan missä Darkshadow nyt odotti. "Mihin sinä jätit hevosesi?" Tämä käännähti vielä mieheen suuntaan ennen kun jo harppoi kohti ovea.
//jätin sen saakelin hevosen nimen kokonaan kirjottamatta..
Demintty
 

ViestiKirjoittaja Templer » 21 Tammi 2012, 17:51

Frederic

Mies otti korun pois taskustaan kun huomasi, että toisen ilme oli hieman apea. Hän avasi käärön ja katsoi hyvin eleganttia, tummaa rannekorua. Fred ei tiennyt mistä raaka-aineesta se oli tehty, mutta se ei ollut yhtään naisellinen, kuten korun usein uskoi olevan. Siinä oli tummaa ja hieman vaaleampia helmiä, jotkaeivät olleet muodoiltaan täysin pyöreitä.
"Kiitos." Mies henkäisi ja sitoi korun ranteensa ympärille, se oli kaunis, vaikka mies uskoi, ettei käyttäisi sitä usein. Korut eivät vain olleet hänen juttunsa.
Nainen ei uskonut, että hän voisi voittaa toista.
"Sehän nähdään." Fred sanoi naurahtaen. Hän nousi pian naisen vanavedessä ja he lähtivät ulkosalle, nainen osoitti, missä Shadow jo odotti ja Fred vilkaisi Sleipniriä.
"Minä käyn hakemassa Sleipnirin, tulen sitten sinun luoksesi." Fred sanoi ja lähti Sleipnirin luo rauhallisesti kävellen.
"Hei." Mies sanoi hymyillen ja silitti hevosen turpaa irroittaen samalla ratsunsa puomista.
"Lähdetään." Mies kuiskasi ja nousi ratsaille suunnaten kohti Shadowin ja naisen olinpaikkaa.
"Oletko valmis?" Mies kysyi hymyillen ja katsoi naista ja tuon mustaa ratsua.
"Lähdetään." Mies huudahti ja kannusti Sleipnirin liikkeelle.

//vastasin taas YAY! //
Templer
 

ViestiKirjoittaja Demintty » 21 Tammi 2012, 18:15

~Clarina~

Clara antoi hymyn levitä hulilleen, kun näki miten toinen laittoi korun ranteeseensa ja lähti tulemaan tämän perässä.
Ulkona ollessa tuuli leikki Claran hiuksilla, jolloin nainen kääntyi miehen puoleen, kun tämä oli jo menemässä hakemaan oma hevostansa. Nainen kääntyi ympäri ja lähti kävelemään hevostaan kohti. Tumma hevonen oli iloissaan nähdessään vaaleaverikön ja alkoikin tepastella paikoillaan. Clarina hymyili hyvän tuulisena miehelle ja antoi tälle vielä vähän rahaa oikean hinnan lisäksi ja sieppasi sitten hevosensa ohjat käsiin. Tyttö aukaisi vetosolmun ja lähti ohjastamaan hevostaan kauemmas, jotta voisi nousta sen selkään. Nainen käänsi hevosensa ja käveli sitten hevosensa edestä vasemalle puolelle ja nostaen jalkansa jalustimeen. Nyt tämä ponnisti ja istuikin jo selässä. Clarina katsoi ohjiaan ja suoristi ne hyvin käsiinsä ennen kuin rupesi vilkuilemaan ympärilleen. Epäillen ja surullisesti tämä katseli missä mies olisi. Jos tämä olisi vaikka lähtenyt livettiin, karkuun Clarinaa. Nainen tosissaan pelkäisi sitä, mies ei ollut ihan omaitsensä tämän mielestä. Johtuiko se sen takia, että he eivät olleet nähneet pitkään aikaan? Nainen levitti huulilleen kuitenkin pienen hymyn, joka syntyi vaivalloisesti ja vastahakoisesti, kun tämä näki miehen, ja tämän kahdeksan jalkaisen hevosen. Clara jatkoi vienoa hymyään huolestuneena kun toinen kysyi oliko tämä valmis. Suunsa tämä kuitenkin piti visusti kiinni, joka oli harvinaista näinkin suurisuiselta tyypiltäkuin Clarina. Clara kuitenkin kannusti hevostansa liikkelle, pienellä liikkellä joka suuntautui eteenpäin. Hevonen lähti hiljaiseen käyntiin, jonka vauhti kasvoi vähän kerrallaan, kunnes Clara kannustikin jo vasemmalla jalallaan toista laukkaan. Sitä Shado ei pistänyt pahakseen eikä laittanut vastaan, vaan lähti iloisesti mukaan ns. hauskanpitoon ja kiitikin nyt kylästä pois päin nopeaa tahtia.
//*taputtaa* Hyvä hyvä Temp! :D Jos nää nyt pois kylästä lähtee niin minne suunnataan?
Edit: ai jaha hups ;D nää oliki menossa näköjää Fredin luokse :D
Demintty
 

Seuraava

Paluu Kadut ja Torit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 0 vierailijaa

cron