Vihreä kulta

Suuri kartano, jonka lähettyville vuorten takainen kylä koostuu. Paikka on melko vähäpätöinen verrattuna molempiin linnoihin, mitä Cryptistä löytyy, mutta kartano omaa kaikista kauneimman puutarhan ja arkkitehtuurisesti se on ihmisten linnaa kauniimpi, mutta heikompi. Siitä ei ole linnan veroiseksi turvaksi. kartanoon kuuluu myös pienet tallit ja sivurakennus, missä on lähinnä palvelijoiden työtiloja.
Isäntänä toimii Kreivi Garrett Fortescue, jolle tuo kyseinen kartano kuuluu.

Valvojat: Crimson, Sands

ViestiKirjoittaja Nipustin » 04 Joulu 2011, 21:29

//Keksin vihdoin mitä jännää siinä metsäalueessa on!>:3//

Lady Elizabeth Thann

Elizabeth todella osasi arvostaa kreivin sanoja, tämän sanoessa että jakoi neidon toiveen. Kreivi kun tunnetusti viisveisasi moisesta koristeettomasta kukasta. Hetken aikaa Elizabeth jo kuvitteli hänen ja kreivin häitä, jos heidän olisi sille tielle täytynyt astella. Elizabeth itse olisi valinnut jotain vaatimatonta mutta sievää hää asukseen, ja valkoista tietysti, mutta ei kreivin vaimona varmasti olisi moiseen lopulta pukeutunut. Kreivin tuntien asu olisi ollut kuin sateenkaaren maalaama mahdollisimman suuri, näyttävä mekko. Hetken Elizabethiä huvitti mielikuva itsestään moisessa mekossa. Mielikuva huvitti neitoa itseasiassa niin maittavasti että tämän täytyi laittaa käsi suunsa eteen hetkeksi jotta pystyi piilottamaan naurattamisensa. Kohta tyttö vakavoituu vaikka mielessään vieläkin on huvittunut ajatuksesta kamalasta värikkäästä häämekosta.

Isä jakoi taatusti tässä tervetulo-asiassa kreivin kanssa mielipiteensä vaikkei miehillä mahtanut muuten olla mitään yhteistä. Isä oli bisnesmies, perheellinen, vähän keskivartalolihava sekä parrakas. Kreivi taas oli komea ja nuorekas, mukavuuden haluinen ja ylellisyyttä rakastava, joka ei taatusti haluaisi raataa elantonsa eteen ellei olisi aivan pakko.
"Ei käy isän motiiveja arvosteleminen, hän on asiansa taatusti hallitseva mies, vaikkemme me hänen omat perheenjäsensäkään aina ymmärrä hänen motiivejaan", Elizabeth sanoo hymähdelleen Garretille, "Ja joskus taitaa olla parempi niin." Ellie lisää vielä viitaten tietenkin isän salaiseen kirjeeseen jossa hän oli yrittänyt naittaa tytärtään arvon kreiville.

Kreivin varoituksista huolimatta Elizabeth ei hidasta ratsunsa vauhtia, sillä uskoo olevansa riittävän kokenut ratsastaja maastoon kuin maastoon. Tietysti neiti kiinnitti tarkasti huomiota maastoon ettei mitään vahinkoa satu, vaikkei hän siihen uskonutkaan. Sitä paitsi vauhdin hidastaminen tarkoittaisi kuumuuden palaamista ja neito nautti hiuksiaan harovasta viileästä tuulesta.
Kreivin reaktio Elizabethin kysymykseen oliko hänen metsissään kreivistä niin kovin inhoja pystykorvia oli täysin odotettu, eikä Elizabeth yllättynyt yhtään siitä ettei haltioita näin ollutkaan.

Hevoset viilettivät metsässä melkoista vauhtia auringon paistaessa yhä kuumasti niskaan. Hevosten vauhti alkoi hidastua, koska niidenkin oli tietysti kuuma. Kaksikon kulkiessa vielä vähäsen matkaa hevosten vauhti alkaa jo tippua käynnin tasolle ja niiden on selvästi todella jano. Elizabeth huomaa sattumalta paikalle osuneen metsäpuron, joka ei ole kokonaan kuivunut. Elizebeth vittoo kreiville että he menisivät puron luokse.
Neito nousee hevosensa selästä veden reunalla ja ottaa ratsunsa ohjaksista päästäen tämän juomaan. Hevosen oli selvästi kova jano ja kuuma, muttei vesi silti näyttänyt maistuvan kovin hyvin.
Elizabeth huikkasi kreiviäkin katsomaan, hevonen selvästi suhtautui jotenkin kummallisesti purossa olevaan veteen. Elizabeth ei ollut kovin hyvä arvioimaan vesistöjä, mutta hänestä puro vaikutti täysin puhtaalta. Elizabeth kumartui puron lähelle ja otti vettä toiseen käteensä ja nosti sen kasvojensa eteen ei juodakseen vaan nuuhkiakseen. Haju oli hänestä jollain tavalla tuttu, muttei neito meinannut saada sitä millään mieleensä.
"Metallinen haju..." Elizabeth miettii ääneen ja antaa veden valua sormiensa välistä suoristautuen itsekkin ylös, "Vesi taitaa olla kovin rautapitoista." Elizabeth toteaa ja kääntyy jälleen kreivin puoleen kysymyksineen: "Mahtaako kreivi tietää alueensa maaperästä? Voisiko maaperässä esiintyä kenties suuria määriä rautaa, tai jotain muuta metalliainesta?"
Elizabethin toiveet vastauksen suhteen eivät olleet kovin korkeat, sillä ei kreiviä sellaiset metallit jotka eivät hohtaneet ja kimallelleet kiinnostaneet. Mutta ehkä kreivi olisi tutkittanut alueitaan etsiessään mailtaan jalokiviesiintymiä, mutta sekin oli vähäsen hakuammuntaa, sillä semmoisesta etsinnästä saattaisi hyvinkin olla liikaa vaivaa kreiville vaikka joku muu tekisi sen hänen puolestaan.
Nipustin
 

ViestiKirjoittaja Sands » 05 Joulu 2011, 15:52

Garrett ratsasti Elizabethin rinnalla hiukset hatun alta liehuen, toki antaen toiselle tarpeeksi tilaa liikkumiselle. Toinen ei näyttänyt piittaavan varoituksista, eikä hiljentynyt, joten kaikki tila oli tarpeen mahdollisten vaaratilanteiden välttämiseksi. Sehän tästä vielä puuttuisi, että toinen heistä katkaisisi niskansa! Tietenkin vähemmän kuolettavaa olisi, jos se ei tapahtuisi hänelle itselleen, mutta Elizabeth kuitenkin oli hänen vieraansa ja isäntä oli vieraistaan vastuussa. Siinäpä sitä vasta olisi selittämistä, mainehan siinä vain menisi! Kreivi ei todellakaan ollut mitään hurjastelevaa sorttia, eikä tuo pitänyt vaaratilanteista laisinkaan. Maastossa liian nopeaa meneminen ei ollut se kaikista hauskin ja turvallinen ajanviete, vaikka tietenkin tässä tukalan kuumassa kesäsäässä ilmavirta vasten kasvoja oli toki miellyttävää ja tervetullutta. Silti olisi ollut paljon mukavampaa vain pysyä sisällä ja juoda vaikka teetä keksien kera

Kuumassa juokseminen ei ollut hevosillekaan mitenkään kaikista helpointa, niiden korskuessa ja kuolatessa varsin epäsivistyneeseen tapaan, mikä ei tainnut Garrettista olla kaikista miellyttävintä. Olivathan ne vain eläimiä, mutta ne olivat jaloja, aatelisen eläimiä, joten jonkinlainen imagon ylläpito pitäisi kuulua asiaan, hevosillekin. Ainakin väsyminen toi mukanaan sen, että hevoset eivät jaksaneet enää pitää vauhtiaan yllä, mikä tietenkin oli vain hyvä turvallisuuden kannalta. Hidastuminen tosin toi mukanaan myös sen tosiasian, että kuumahan se vieläkin oli, seisovan, hiostavan ilman iskeytyessä päälle raskaasti. Elizabeth kuitenkin näytti taas huomaavan jotain, mikä sai neidin mielenkiinnon heräämään, tuon viittoessa kreivin seuraamaan häntä.

Ratsut löntystelivät hitaasti varsin pienen ja säälittävän metsäpuron luokse, varsin hyvä ajoitus hevosten kannalta. Garrett hyppäsi satulasta maahan, katsoen tätä pientä keidasta kaiken kuivuuden keskellä vähän paremmin. Niin, selvästi se oli joskus ollut vähän isompi, veden kaivertaman tien näkyen maassa, joten kuivuus oli iskenyt siihenkin pahasti. Onneksi se matalasta pinnastaan huolimatta virtasi vielä, eikä ollut jäänyt seisomaan. Silloinhan tämän hieman miellyttävämmän, vedestä johtuvan viileämmän ilman tilalla olisi vain kauhea, mutainen löyhkä, mitä mies tässä nyt viimeiseksi kaipasi. Kirkkaan veden olisi tietenkin pitänyt maistua janoisille eläimille, mutta yrityksistä huolimatta paljoa hevoset eivät juoneet. Outoa, tietenkin, mutta eihän kreivi itsekään olisi tuosta lätäköstä juonut, vaikka jano olikin. Ehkäpä ratsutkin vain odottivat takaisinpääsyä ja parempaa vettä kartanosta?

Hattu lähti miehen päästä tuon taas alkaessa leyhytellä sievästi kasvojaan tässä kauheassa kuumuudessa, Elizabeth taas näytti kääntyvän metsäpuron pariin, kai juodakseen tai muuten vain vilvoittaakseen itseään. Mutta tytöllä näytti olevan muuta mielessä, tuon kiinnittäessä huomionsa veden outoon, metalliseen hajuun. Siitä tietenkin tuli lisää kysymyksiä, mihin Garrettillä ei oikeastaan ollut vastauksia, mutta mikä tahansa olisi parempi kuin haltioista puhuminen.
"Ikävä kyllä multa tai mitä sen alta kätkeytyy ei liiemmin kuulu mielenkiinnonkohteisiini, neiti," hän aloitti toista katsellessaan, kasvot hieman kenoon käännettyinä. Maassa möyriminenhän oli niin likaistakin, yh! Kreiviä ei tietenkään kiinnostanut, sattuisiko hänen maaperästään jotain arvokasta löytymään, toki hän piti kiiltävästä ja kauniista, mutta hänhän oli niin rikas, että hän voisi ostaa ne helposti. Ei niitä tarvitsisi itse kaivaa. Sanomattakin oli selvää, että kaikista tärkeimpiä päätöksiä hienohelma ei kartanossaan tehnyt, vaikka taisi se olla salaisuus vain ja ainoastaan Garrettille itselleen, jonka ego ei taitaisi moista kolahdusta kestää.

"Luulenpa, että teidän täytyy ottaa siitä selvää myöhemmin," hattu jatkoi tuulettamista, kasvojen näyttäessä lievästi poissaolevilta. Kreivi itse ei näyttänyt saavan aivan yhtä paljon tästä asiasta irti, kuin Elizabeth. Kukat taisivat olla se helpompi puheenaihe



((Kauniita kukkia! :>))
Avatar
Sands
Kreivi
 
Viestit: 1628
Liittynyt: 27 Elo 2010, 13:40
Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

ViestiKirjoittaja Nipustin » 10 Joulu 2011, 19:21

//Rautaa!.D.
... ja niitäkin :D//

Lady Elizabeth Thann

Kuten arvata saattoi, kun rahalla kertaa saa, niin miksi itse kaivaa?
Kreiviä ei kiinnostanut sen kummemmin hevosten juomattomuus kuin maan alleen kätkemät arvokkuudet. Elizabethistä moni asia oli mielenkiintoinen, kuten myös tämä. Pienenä hän oli leikkinyt veljensä kanssa salapoliisia, realistisesti hän ei kyllä tiennyt mysteerien ratkomisesta yhtikäs mitään.

"Arvon kreivi, minulla on aavistus että tämän pienen puron vesi on kovin rautapitoista. Kuten taatusti olette kuulleet, raudan arvo on nousussa markkinoilla. Se voisi hyvinkin kiinnostaa bisnesvainuista isääni..." Elizabeth sanoo ja suoristautuu pyyhkäisten mekkonsa helmat suoriksi jälleen. "Tämähän pieni puro, joka ennen on tietysti ollut jokseenkin suurempi, kuuluu isäni ostamaan alueeseen? Entäs se suurempi veden lähde, josta tämä pikkuruinen puro jaksaa virrata? Jostakinhan veden täytyy virrata." Elizabeth kerää johtolankoja vaikkei kreiviä taida juuri kiinnostaa moiset kiinnostamattomuudet. Rauta ei ollut kaunista, rauta säihkyi vain tarinoiden sotasankarien panssareissa, ja silloinkin ei yhtään niin kauniisti kuin vaikkapa jalokivet. Jalokivet olivat muutenkin arvokkaampia, mutta rauta oli käyttöarvoiltaan huomattavasti parempi.

Voi, kunpa voisin vain riisua nämä typerät kengät ja repiä mekkoni helman ja lähteä etsimään puron alkulähteitä, siitä minä tulen onnelliseksi., Elizabeth mietti seuraten katseellaan puroa joka pujotteli uomassaan niin pitkälle kuin hienosto neiti vain pystyi näkemään. Hänestä ei mitenkään olisi kreivin vaimoksi hienoon kartanoon, kullatuilla lattioilla astelemään, kuomaan hienoja viinejä, jonkun muun viilentäessä sinua kuumina kuivakausina.

"Ehkä meidän tulisi palata kartanolle", Ellie sanoo ja haroo hiuksiaan jotka ovat niskasta kosteat kuumuudesta. "Läkähdymme pian molemmat, eivätkä hevosetkaan ole sen onnekkaampia kun eivät tuostakaan suostu juomaan..."

//Eli lähdetäänkö likaiseen metsään rämpimään jonkun lammikon vuoksi, vai palataanko ihanan viileään kirjastoon:D//
Nipustin
 

ViestiKirjoittaja Sands » 11 Joulu 2011, 15:17

Garrett kallisti päätään taas lievästi kenoon, hieman kysyvällä, hieman miettivällä tavalla. Elizabethilla oli monia aavistuksia ja kysymyksiä, joista loppujen lopuksi mies ei ollut kiinnostunut tai välttämättä edes ymmärtänyt paljoa, mutta ehkäpä neito oli oikeassa. Mistäpä kreivi sen tietäisi? Ehkäpä tyttö oli lähetetty tänne juuri sen takia tarkistamaan tilanne, nuuskimaan ja tutkimaan, saamaan asiasta täydellisen varmuuden Mutta eihän toki hienostoherraa kiinnostanut omien käsiensä likaaminen. Saati sitten hienojen, valkoisten käsineidensä. Tai saappaidensa, nehän olivatkin aivan uudet! Toki se olisi varsin noloa, jos Elizabeth ja sitä kautta muukin Thannin suku ei saisi kysymyksiinsä vastauksia, mutta loppujen lopuksi maa-alue oli jo ostettu, eikä sille enää paljoa tehtäisi.

"Tämä puro? Kyllä, ainakin tämä kohta ja sen ympäröivät alueet kuuluvat vielä teille, mutta ikävä kyllä en tiedä kaikkien metsäni purojen reittiä tai alkupistettä," Garrett aloitti tuumaillen, hän ei todellakaan tiennyt. Joet eivät juuri kiinnostaneet kreiviä, olivat sitten rautaisia tai eivät. Eikä se kyllä rautakaan innostanut, varsin ruma joksikin, mitä käytettiin turhankin paljon.
"Joten en voi varmuudella sanoa, kuuluuko teitä kiinnostava alue vielä ostamaanne metsään. Se olisi muutenkin hankala selvittää nyt, voivathan joet mutkitella vaikka kuinka pitkän matkan, puhumattakaan siitä, että se voisi olla maanalainen!" hän kauhisteli mielessään, miettiessään sitä kuumassa metsässä rämpimistä. Toki nyt oli kuuma ja kuiva, eikä maa ollut lähellekään yhtä sotkevaa, kuin se voisi olla Mutta silti, olisi koko touhu aivan turhan likaavaa sorttia ja entä jos sitä pitäisi kaivaa! Eihän heillä edes ollut välineitä! Saati sitten sitä tarvittavaa muskelimassaa.
"Muutenkin, olisi varsinainen tragedia, jos kaunis mekkonne tärveltyisi, mh? Voimme toki tulla tänne takaisin joskus toistekin. Tai lähettää jonkun muun katsomaan, eikö?" Garrett vihjaili myös hieman omaa haluaan palata mieluummin takaisin kartanoon, kuin lähteä syvemmälle metsään seikkailemaan ja jahtaamaan jotain turhaa. Se taisi tulla tarpeen, Elizabethin katsellessa haikeana ja haluavana kohti kaukaisuutta puron pujotellessa maaston läpi.

"Ah hienoa, hienoa!" kreivi taputti hansikkaisiin verhotut kätensä yhteen innostuneena neidon vihdoinkin näyttäessä paluun merkkejä. Eihän se tietenkään ollut vielä mikään päätös, mutta siitä huolimatta mies oli jo hevosen selkään hypännyt, valmiina lähtöön.
"Kylmä juoma olisi nyt kyllä jotain. Oliko neidillä aikomuksia jäädä kenties päivälliselle? Kohta olisi ruokailun aika, olen varma," hän jatkoi, säteillen taas omaa vanhaa itsevarmuuttaan ja tyytyväisyyttään hevosen selässä. Eihän hän toki voisi jättää Elizabethia oman onnensa nojaan keskelle metsää, joten pakkohan tuon oli mennä, minne toinenkin. Ehkä siitä syystä piti yrittää vaihtaa hieman puheenaihetta, ehkäpä nainen unohtaisi aikeensa.
"Tietenkin voi olla, että löydämme kartan. Kyllä minulla on karttoja, mutta en ole varma, kuinka tarkkoja tämän alueen kartat ovat. Kuten jo sanoin, täällä käydään harvoin, joten niiden piirtäminen ei ole kauhean korkealla tärkeysjärjestyksessä," Garrett yritti saada vielä lisää hyviä syitä sille, että kaksikon pitäisi palata takaisin kartanoon, mutta se toki tarkoittaisi sitä, että joku muu hoitaisi tarvittavan tiedon hakemisen. Paluumatka tosin tuskin olisi yhtä nopea ja viileä hevosten ollessa läkähtyneitä ja hädin tuskin jaksaessa juosta lainkaan, mutta joskus se oli mukavaa kaiken sen jännityksen jälkeen. Istua vain satulassa arvokkaana ja nättinä, olla ajattelematta laisinkaan samalla kun ratsu lönkytteli hitaasti kohti määränpäätään
"Jos käy sellainen epäonni, että mailtanne ei löydy haluamaanne, niin emmeköhän keksi sille jotain."



((Jee kukkasia! :> Garrett kyllä on jo päättänyt minne haluaa mennä, mutta jos Elizabeth haluaa vielä tonkia, niin eihän tuo voi ei sanoa. :D Siksi en laittanut kaksikkoa vielä palaamaan, jos oli vielä jotain muuta mielessä. Toki jos nyt on matka takaisin kartanoon, niin sitten se olisi tietenkin helpompi minulle kirjoittaa Joten öh, jos tulee ongelmia, niin laita yksäriä, yritän auttaa. Tai sitten jätä taktisesti mainitsematta asioista, joista et ole varma, niin sitten paikkaan omassa viestissä. :D))
Avatar
Sands
Kreivi
 
Viestit: 1628
Liittynyt: 27 Elo 2010, 13:40
Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

ViestiKirjoittaja Nipustin » 14 Joulu 2011, 20:49

Lady Elizabeth Thann

Ei! Kyllä Elizabeth täytyi olla se nainen, johon hänen isänsä oli luottanut antaessaan moisen vastuun hänen harteilleen. Nyt Ellien täytyi riisua itsensä itsestään, niin hassulta kun se kuulostaakin, ja pukea ylleen korea ulkokuori, hyvät käytöstavat ja ennen kaikkea asiallisuus.
"Totta kai meidän tulisi jo palata kartanolle", neito ilmoittaa myös kavuten ratsunsa selkään, "Hevosetkin, puhumattamaan meistä itsestämme, ovat janoisia ja väsyneitä. Ja tosiaan olisi kamalaa jos upouusi mekkoni repeytyisi vaikkapa oksaan." Viimeisestä lauseestaan Elizabeth ei tarkoittanut sanaakaan. Hän olisi kernaasti vaikka itse repinyt sen, mutta Lady Elizabeth ei koskaan edes ajattelisi moista.

Kaksikko lähti suuntaa jossa Elizabeth arvioi kartanon olevan, mietittyään ensin suuntia joista he olivat tulleet. Hevoset taisivat aavistaa että nyt ne olivat palaamassa takaisin kartanolle, sillä ne kulkevat uupumuksestaan huolimatta aika vauhdikasta käyntiä.
Kreivi tiedusteli oliko vieras kenties jäämässä päivällisellä. Hetken Elizabeth harkitsee asiaa, mutta tajutessaan että hänen kyllä oli hieman nälkä, päättää hän kohteliaasti myöntyä jäämään. "Jos siitä vain ei koido kreiville kovasti vaivaa, niin jäisin kyllä mielelläni." Ihminen pukee sanansa ja väläyttää sievän hymynsä Garretille.
Kreivi tuntui olevan jälleen omassa elementissään, kestitsemässä vieraita ja pian myös taas oman kartanonsa ihanassa viileydessä. Ainakin heidän palaamisensa todella ilahdutti toista heistä, vaikkakin kyllä Elizabethistä oli kiva nähdä kuinka kreivi tuli jälleen itsevarmaksi omaksi itsekeen. Kreivi oli paras juuri sellaisena omanlaisenaan.

Kartastakin oli vielä puhetta! Kreivi ei tainnut lisätä sitä tietoa itsensä vuoksi, vaan oletettavasti viihdyttääkseen vierasta, jota moinen oli niin kovasti kiinnostanut. Elizabeth nyökkää hyvin kohteliaasti ja neitimäisesti: "Se voisi olla mielenkiintoista. Ja uskon kyllä, että isää kiinnostanut alue sijaitsee nimenomaan hänen ostamallaan metsäalueella, isän pettämätön vainu harvoin erehtyy." Elizabeth sanoo hymyillen hieman teennäisesti. Matka jatkuu yhä, sitä ei ollut enää pitkästi, mutta kun kuuma aurinko yhä jaksoi vain porottaa aika tuntui myös hidastuvan.
Nipustin
 

ViestiKirjoittaja Sands » 15 Joulu 2011, 01:49

Garrett nyökytteli myöntyvästi, olihan tuo jo itse aivan varma heidän päämäärästään. Eihän Elizabethin olisi tarvinnut edes vastata, eihän mikään muu vastaus olisi ollut mitenkään järkevä! Lähteä nyt tonkimaan maata tässä kauheassa kuumuudessa käsin ja niin hienoihin vaatteisiin pukeutuneina! Hulluutta, silkkaa hulluutta. Mutta onneksi neito ei hullu ollut.
"Niin, se olisi suorastaan kauheaa," mekon tuhoutumiseen puututtiin toisen kerran Elizabethin kiivetessä hevosensa selkään. Olisihan se sellainen katastrofi kreivinkin mielestä, jos jotain noin kaunista tuhoutuisi. Sehän pitäisi sitten heittää pois, kuinka kamalaa. Hienon neidin annettiin tietenkin mennä edeltä, se oli ainakin vielä helppoa, kun Elizabeth muisti mistä tultiin. Tietenkin heti kauemmaksi päästyään Garrett otti taas ohjaavan rooli, etteivät he vain onnistuisi eksymään.
"Ei tietenkään, teidän seurannehan vain olisi minulle kunnia," kreivi myhäili ja oli yhtä hymyä ja auringonpaistetta tukahduttavasta kuumuudesta huolimatta, sekään kun ei ollut tarpeeksi latistamaan tuon tämänhetkistä tilaa. Oli hankala sanoa, kummat tässä olivat enemmän innostuneita paluumatkasta, ratsu vai ratsastajat.

Paluumatka ei ollut aivan niin hidas, kuin voisi luulla; hevoset toki olivat hyvin väsyneitä ja janoisia, mutta jaksoivat ne silti tehdä paluumatkan innoissaan. Mitään laukkaa ei tällä kertaa pidetty yllä, mikä sopi Garrettille aivan mainiosti. Kuumahan se oli, mutta siitä ei tarvitsisi kärsiä kauaa, kylmän juotavan sekä ihanan viileiden huoneiden odottaessa kartanon seinien sisäpuolella. Pelkkä ajatus sai jaksamaan. Kaksikon vihdoin päästessä metsästä pois takaisin kartanon läheiselle niitylle oli aikamoinen helpotus niin janoiselle miehelle kuin hevosillekin, vaikkakin auringonporotus tuntui entistä kovemmalta nyt, kun ei ollut edes niitä onnettomia, kuivuneita lehtiä suojaamassa niskaa. Siitä huolimatta loppumatkakin jaksettiin ratsastaa, kartanon palvelijoiden ollessa heti vastassa ja avaamassa porttia kreiville sekä hänen vieraalleen. Kuinka hyvältä Garrettista tuntui olla taas kotona, oman kauniin vaikkakin hieman kuivuudesta kärsivän puutarhan keskellä! Aatelinen hyppäsi satulasta alas oikein tyytyväisenä, tallirenkien tullessa pian hoitamaan hevoset takaisin talliin juotettaviksi ja puhdistettaviksi.

"Menemme varmaan heti sisälle, mh?" kreivi naurahti, lähtien jo johdattamaan Elizabethia takaisin kirjastohuoneeseen, kysyvän lauseen ollessa oikeastaan vähemmän kysymys ja enemmän aikeiden ilmoittamista. Huone olikin kyllä aivan jotain muuta ulkoilmaan verrattuna, se oli viileä ja varsin hämärä kirkkaaseen aurinkoon verrattuna, eikä se enää aivan yhtä tunkkaiselta tuntunut, kuin ehkä ensimmäisellä kertaa. Huone oli mitä luultavimmin tuuletettu sillä aikaa, kun kaksikko oli matkoillaan, mutta kuitenkin annettu jäähtyä taas ennen, kuin he pääsivät takaisin. Garrett heti tietenkin komensi palvelijoita tuomaan heille lasilliset kylmää vettä ratsastusretken jälkeen, mitkä toimitettiin sohvan edessä seisovan pöydän päälle varsin ripeään.

"Vihdoinkin," itse kartanon herra huokaisi lysähtäessään sohvalle varsin väsyneenä, mutta kuitenkaan ei liian rahvaanomaisesti. Silmät painettiin hetkeksi kiinni, kun korkeaa pikaria nostettiin huulille vettä juodakseen. Vesi oli raikasta ja mautonta, aivan kirkasta ja ennen kaikkea suorastaan jäätävän kylmää, mikä kyllä teki terää hellepäivänä. Hetken ajan nautittuaan avasi mies taas silmänsä, siniharmaiden silmien taas loistaessa entistä voimaansa, ilman merkkiäkään mistään väsymyksestä.
"Ruoka ei ole aivan vielä valmista, joten joudumme odottamaan vielä hetken aikaa. Pahoittelut, neiti. Ajattelin kyllä käydä hieman siistiytymässä ja vaihtamassa vaatteita ennen ruokailua, mutta siinä ei pitäisi mennä kauaa. Ehkäpä te tahdotte tehdä samoin?" Garrett suoristi itseään sohvalla, ottaen paljon ryhdikkäämmän istumisasennon. Olihan tuolla vieläkin yllään ne varsin tummat ja paksut vaatteet, joten ei ollut hankala arvata, että tuolla oli varsin tukala olo ja olisi mukava pitää jotain hieman kevyempää, edes sisällä.

"Kenties Te tahdotte tehdä samoin? Ei sillä, että olisitte jotenkin likainen, ei missään nimessä, mutta jos vain teistä sattuisi tuntumaan siltä. En ikävä kyllä omista ehkä mitään kaikista kauneimpia mekkoja, mutta edesmennyt kreivitär rauha hänen sielulleen jätti toki jälkeensä vaikka ja mitä. Ette te aivan samaa kokoa taida olla, mutta ehkäpä ne menisivät," kreivi jatkoi, tutkaillen Elizabethia. Eihän toki hänen äitinsä vanhoista mekoista ollut eroon hankkiuduttu ja toki ne pidettiin hyvässä kunnossa, vaikka kukaan ei niitä käyttänytkään. Ja niitähän kolttuja löytyi montakin vaatekaapillista yhdestä makuuhuoneesta, joten valinnanvarasta ei ainakaan sen pitäisi jäädä puuttumaan. Eikä varmaan siitä kauneuden puuttumisestakaan
"Ei tietenkään ole mikään pakko. Voittehan te tietenkin pysyä täällä ja etsiä vaikka jotain luettavaa siksi aikaa, tai sitten yritämme vain löytää alueesta kartan mahdollisimman pian. Laura!" Garrett selitti vielä, nostaen äänentasoaan lopuksi palvelijan kutsuessaan. Pian nuorehko palvelustyttö kiiruhti sisään ovesta, niiaten kreivin ja Elizabethin edessä, jonka mies kyllä pysäytti varsin nopeaa, viittoen tyttöään luokseen, että saisi suunnitelmansa tuolle kerrottua.

"Hienoa. Kertokaa toki Lauralle, mitä hän voi tehdä eteenne, niin hän tekee sen tai ilmoittaa muille. Tulen pian takaisin," kreivi naurahti, nousten sohvaltaan ja poistuen huoneesta, tehden tiensä yläkertaan ja makuuhuoneeseen vaatteita vaihtamaan.
Avatar
Sands
Kreivi
 
Viestit: 1628
Liittynyt: 27 Elo 2010, 13:40
Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

ViestiKirjoittaja Nipustin » 16 Joulu 2011, 20:14

Lady Elizabeth Thann

Päivälliskutsu oli nyt esitetty virallisesti ja he olivat matkalla kohti kartanoa hyvää vauhtia. Ei aikaakaan kun kaksikko oli jo sievän, mutta kuihtuneen puutarhan luona ja pian myös siinä kohtaan, missä oli aika hyväpä raitsuilta. Elizabeth nousi ratsunsa selästä ja rapsutteli tätä kaulalta kiitokseksi hienosta reissusta, sitten neidon tuli jo kiire kiirehtiä kreivin perässä sisälle. Vain nopeasti Elizabeth äännähtää kreivin kysymykseen sisälle menosta ja seuraa vain perässä sisään.

Sisällä kreivi heittäytyy nautinnollisesti, siltikin hienostuneesti, sohvalle. Matkan kuumuus taisi tosiaan olla uuvuttanut heidät molemmat ja Elizabethkin istahtaa hyvin halukkaasti sohvalle. Ah, kirjasto oli sitten ihanan viileä!

Kreivi ilmoitti ettei ruoka joutuisi vielä, joten hän kävisi siistiytymässä, vähempää kreivin kaltaiselta komealta ja ulkonäöstään välittävältä mieheltä ei voinut odottaakaan.
Krevi tiedusteli aikoiko Elizabeth tehdä samoin. Nopeasti tyttö vilkaisee ulkoasuaan. Hänen hiuksensa olivat alkaneet näyttää sekaisilta, meikit olivat suttuiset, ja mekko oli rypistynyt ja pölyttynyt ulkoilun jäljiltä. Elizabeth olisi mielellään hyväksynyt ehdotuksen, koska halusi kovasti olla kreiville mieliksi, muttei hän ollut ottanut vaihtovaatteita mukaansa, hän ei ollut odottanut visiitin kestävän näin kauaa.
Sitten kreivi lisäsikin jo kertomaansa että kartanosta voisi hyvinkin löytyä naistenkin kaunistautumisvälinetä, sillä kartanon edesmennyt kreivitär oli ollut nainen. Elizabeth löysi itsensä pohtimasta mahtoiko kreivitär, johon kreivi oli viitannut, olla tämän äiti vaiko kenties edesmennyt vaimo? Elizabeth säikähti hieman sitä kuinka asia häiritsi häntä, mutta kohteliaasti hymyillen ottaa kreivin tarjouksen vastaan. Kaunistautuminen voisi olla mukavaa.

Kreivi pyysi heidän luokseen tämän Laura-nimesen palvelusneitosen ja lähti itse jo laittautumaan. Elizabeth jäi kaksin Lauran kanssa ja pyytää tätä kohteliaasti näyttämään tien Kreivittären asusteiden luo, kenties tämän vanhaan huoneeseen.
Kun kaksikko oli matkalla, eikä ympärillä oikein ollut muita, Elizabeth ei voinut olla kysymättä Lauralta entisestä kreivittärestä. "Mmm, tämä Kreivitär, josta krevi Garretkin mainitsi, kukahan oli? Miehen vaimo kenties?" Elizabeth koitti pitää äänensä täysin neutraalina, kuin hän vain olisi kiinnostunut uteliaisuudesta, ilman muita tuntemuksia.
Mikähän tässä Ellietä oikeasti häiritsi? Eihän hän ollut ollut kiinnostunut naimisiin menosta kreivin kanssa, eikä ollut vieläkään! Ehkä kaikki tämä tuntui niin kummalta siksi, että kreivi ei todellakaan tuntunut halukkaalta naimisiin Elizabethin kanssa, mutta jos tämä oli ollut naimisissa joskus ennen, se vain tarkoittaisi ettei vika ollut naimisiin menossa, vaan Elizabethissä! Mikä hänessä olisi huonompaa kuin muissa?
Nipustin
 

ViestiKirjoittaja Sands » 17 Joulu 2011, 00:21

Garrett käveli rauhallisesti makuuhuoneensa turviin, innokkaana laittautumaan. Vaikka hän oli innokas ja valmis, tiesi hän kuitenkin, ettei sitä saanut tai voinut tehdä paljoa nyt. Tietenkin jos tuo tahtoisi, voisi mies viettää vaatteiden parissa vaikka koko loppu illan, etsimässä juuri sitä sopivaa asukokonaisuutta Mutta nythän siihen ei ollut aikaa, vaikka Elizabeth oli myös laittautumassa, kreivi tiesi kyllä, kuinka paljon hänellä itsellään aikaa menee, jos hän oikein kunnolla aloittaa. Niin, hänen pitäisi rajoittaa itseään tällä kertaa ja vain siistiytyä vähän, laittaa jotain yksinkertaista ja puhdasta päälle sen pölyisen ratsastusretken jälkeen. Eihän vierasta saanut odotuttaa!

Kreivi ei tuhlannut aikaa, nakaten käytetyt ja lievästi likaantuneet vaatteensa myttyyn lattialle, joku saisi ne ottaa siitä myöhemmin ja viedä pesuun, se ei ollut hienostomiehen ongelma ollenkaan. Ei, tärkeintä oli saada ne inhottavat, likaiset vaatekappaleet pois päältä, ennen kuin pystyttiin siirtymään seuraavaan vaiheeseen. Sillä välin kun Garrett odotteli lämmintä vesivatia kasvojenpesuun, pystyi hän toki aukaisemaan suuren vaatekaappinsa ovet ja silmäilemään jo mahdollisia vaatteita. Sitä ei kyllä kovin kauaa ehtinyt tehdä, palvelijan tuodessa veden ja laskiessa vadin makuuhuoneessa sijaitsevan peilipöydän päälle, vieden sitten lattialla lojuvat vaatteet mukanaan pois kreivin maisemia rumentamasta. Garrettin suu kääntyi tyytyväiseen hymyyn. Hänen kai pitäisi pestä kasvonsa ensin, sitten hän voisi etsiä jotain päälle pantavaa ja sen jälkeen hipaista hieman lisää puuteria kasvoille

Palvelustyttö, jota isäntä oli Lauraksi nimittänyt, niiasi myöntäväksi vastaukseksi kreivin vieraalle, lähtien johdattamaan Elizabethia niiden luvattujen mekkojen luokse hiljaa. Taisi tyttö olla aika hiljainen ja ujo tapaus joka tapauksessa, mutta kaikkihan tiesivät, ettei kreivi tahtonut kuulla mitään valituksia muilta palvelijoidensa käyttäytymisestä, joten taisivat ne tilanteet missä muita piti palvella olla loppujen lopuksi pelottavampia, kuin monesti sen korkea-arvoisamman hienohelman palveleminen. Kirjastosta astuttiin suureen eteishalliin, josta sitten lähdettiin kapuamaan portaita ylös toiseen kerrokseen maltillisesti. Yläkerta oli varsin autio, palvelijat pörräsivät enemmänkin nyt toisen käytävän puolella, sillä siellähän kartanon herra tällä hetkellä oleskeli. Olikin varsin hiljaista, ennen kuin Elizabeth esitti kysymyksen kreivistä. Laura nytkähti, ehkä hieman säikähtäneesti, kääntäen katseensa sitten naiseen päin.

"E-ei, Lady. Kreivi Fortescue on naimaton. Kenties puhutte kreivin äidistä?" tytön ääni oli hiljainen ja epävarma, hieman pelokas. Palvelija johdatti aatelisneidon juuri kyseisen, edellisen kreivittären, no, makuuhuoneeseen, siihen lempihuoneeseen, missä rouva ennen aikaansa tykkäsi viettää. Vaikka huoneessa ei aikoihin ollut nukkunut kukaan, oli se tietenkin siisti ja ei se mitenkään hylätyltä näyttänyt. Jos joku ei tiennyt, voisipa sitä luulla, että huoneessa vietettiin useinkin aikaa, mutta ei niin vain ollut. Suuri huone todellakin näytti siltä, kuin siellä olisi hieno nainen oleskellut, huonekalut olivat varsin koreita, kankaat kalliita ja näyttäviä. Samaa pystyttiin sanomaan tietenkin niistä mekoistakin, jotka monia vaatekaappeja sisustivat tällä hetkellä, käyttämättöminä. Laura odotteli hermostuneena ovella, antaen Elizabethin katsella omaa tahtiaan vaatteita, tullen apuun, jos toinen sitä tarvitsi.

Garrett oli sillä välin saanut itsensä siistittyä ja vaatetettua harvinaisen nopeasti, palaten jo tyhjään kirjastoon. Eivät tuon vaatteet enää aivan yhtä kuumilta näyttäneet, kuin se aikaisempi, paksu takki, mutta eihän hän siltikään liian vähäisesti voinut pukeutua. Röyhelökauluksinen, valkoinen paita ei ollut mitenkään kauhean ohut, saati sitten sen päälle vedetty tumma liivi, mutta eihän se haitannut kreiviä. Oli se aikamoinen muutos siihen edelliseen ja sisällä oli tarpeeksi viileä muutenkin, kyllä sitä näin pärjäisi pidemmän aikaa. Nyt hänellä toki oli mielessä se aikaisempi kartta, johon hän vihjasi, joten Garrett kävi heti kirjahyllyjen kimppuun, etsien käsiinsä karttoja, jotka paksumpien kansien väliin oli säilötty. Ne mukanaan kreivi pystyikin istuutumaan sohvalle niitä tutkiskelemaan, vesilasista aina vähän väliä siemaillen Jos tarvittavia tietoja ei niistä löytyisi, niin eiköhän jonkun muun saisi etsimään ne puolesta.
Avatar
Sands
Kreivi
 
Viestit: 1628
Liittynyt: 27 Elo 2010, 13:40
Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

ViestiKirjoittaja Nipustin » 29 Joulu 2011, 21:36

//Nyt on kyllä muuten jännä: Oon aina ensin kauan(määrittele kauan) pois täältä ilmottamatta ja elän koko ajan siinä toivossa että kohta mä ehdin vastailee, kohta mä ehdin vastailee, mutta sitten joudun alistumaan siihen että pitäähän sitä ilmottaa miksi en ehdi mitään.
Ja heti kun itsensä on ilmoittanut poissaolevaksi, tulee kauhee semmonen MUN ON PAKKO VASTATA! Ja niin siis täällä olen saunaa odotellessa>:3//

Lady Elizabeth Thann

Kreivin äiti! Tietysti! Kukapa muukaan! Kreivi Garret ei ollenkaan ollut vaikuttanut naimisiin janoavalta tyypiltä, niin ellei olisi sallittua naida peilikuvaansa. Elizabeth torui itseään hiljaa mielessään, ei noin sopinut ajatella. Vaikka se ehkä totta olisikin...
Hiljaa Ellien sisällä kuorot laulavat sinfonioitaan sen kunniaksi ettei hänessä ollut mitään vikaa, saati että hän olisi jota kuta toista huonompi! Kyse oli koko ajan ollut kreivin edesmenneestä äidistä! Kröhöm, siispä rauha hänen muistolleen.
"Aa, aivan. Ja kreivi asuu täällä isossa kartanossa nyt ihan yksin, tai siis palvelioidensa kanssa." Elizabeth sanoo tyynen osaanottavasti tunnekuohujen lakattua mekastamasta hänen päänsä sisässä. "Mahtaa olla aika yksinäistä."

Laura oli saattanut Ellien kauniiseen makuuhuoneeseen, kreivin edesmenneen äidin makuukamariin, ja nyt neito saisi etsiä mieleistänsä päällepantavaa ja siistiytyä. Palvelusneito jäi sen näköisenä ovelle että säntäisi sekunnissa vieraan avuksi, heti kun tämä sitä edes kerkeäisi ajatella.
Hyvin huomaamattomasti Elizabeth esittää äänettömän rukouksen taivaisiin kreivin äidille, hyvityksenä aikaisemmista hieman loukkaavista ajatuksistaan. Sitten vasta lady alkoi katsella mekkoja.
Monet mekoista eivät olisi varmasti istuneet, ainakaan rintamuksen kohdalta joka neidolla oli ihan olematon, joten Elizabeth joutui kahlaamaan hyvän aikaa mekkoja ennen kuin eräs valkoinen, hyvin korea kuten odottaa saattoi, mekko osui kohdalle. Elizabeth veti mekon paremmin nähtäväksi ulos kaapista ja katseli sitä hyväksyvästi ja hymyili. "Taidan sovittaa tätä."

Elizabethin alkaessa riisuutua entisestä mekostaan, hän muisti korsettinsa jonka oli hylännyt aikaisemmin. Hieman punastuen hän pyytää matalalla äänellä Lauran luokseen ja lähettää tytön hakemaan sitä. Kreiville ei sitten tarvinnut mainita tästä.
Kohta lady Thann oli täysissä pukeissaan taas, korsettia myöten, ja pyörähteli peilin edessä. Mekko istui melkein yhtä hyvin kuin mekot jotka oli neidolle itselleen vartavasten teetätetty. Mekko oli moni- ja pitkähelmainen, 'pöyheä', valkea ja siinä oli valkoisia sekä hopeisia nauhoja koristeina. Mekko näytti melkein häämekolta ja Elizabeth kerkeää hetken ja harkita vaihtamista, mutta ennemmin tämä mekko, kuin mekko joka jäisi rintojen kohdilta kovin huomattavasti löysäksi. Seuraavaksi neito kampaa hiuksensa ja asettaa nutturan uudestaan, jättäen vain muutaman upean kiharaisen kultasuortuvan otsalle.
Hän oli valmis eikä halunnut odotuttaa kreiviä enää yhtään enempää. Korsetin noutamiseen ja mekon etsintään oli mennyt sen verran aikaa että joka kreivi olisi varmasti jo pukeissa. Elizabeth pyysi Lauraa näyttämään tien takaisin kirjastolle. Kartano oli kuitenkin sen verran suuri ettei Ellie olisi halunnut eksyä sinne hortoilemaan.

Kohta Elizabeth astelee kirjaston oviaukolle ja kurkistaa sisään. Kuten neito oli arvellut, kreivi oli jo puuhailemassa kirjastossa, varmaan etsien sitä karttaa josta aikaisemmin oli ollut puhetta. "Mitä pidät?" Elizabeth kysyy ovella seisten ja niiaa pienesti esitellen valitsemaansa mekkoa.

//ps. anteeksi jos teksti oli vähän shaissee kun väsyneenä illalla kirjoittaa mutta mun oli vaan pakko vastata:<//
Nipustin
 

ViestiKirjoittaja Sands » 30 Joulu 2011, 01:34

((Se on Garrettin salainen syyllistämistapa, ihan tahallaan on aina jossain nurkassa säälittävänä mököttämässä ja katselemassa isoilla, märillä kauriinsilmillä. Pakottaa aina vastaamaan, kurja.))



Garrett lötkötteli oikein laiskanoloisena sohvallaan, kannattaen päätään oikealla kädellään samalla kun selaili sohvapöydällä seisovaa kirjaa, jonka välistä löytyi joitain pieniä karttoja. Silmät kävivät sivuja lävitse varsin laiskasti, mutta kuitenkin nopeasti; paljoa ajatusta ei mies siis tekemisiinsä tuhlannut. Katseli vain, jos jokin sattuisi osumaan silmään helposti. Kuitenkin jos sohvapöydälle vilkaisi, oli kreivi kuitenkin onnistunut niinkin lyhyessä ajassa katsomaan aikamoisen määrän erilaisia karttoja nopeasti läpi, jos kaikki ne pöydällä sikin sokin lojuvat kartat kertoivat asiasta mitään. Eihän hänellä ollut mikään tarve käydä kaikkea läpi niin tarkasti, jos mikään ei osunut silmään helposti, niin turhahan sen löytymisen eteen oli hikoilla. Hän voisi kyllä laittaa jonkun muun katsomaan kaiken läpi paremmin myöhemminkin, tai sittenhän sitä voisi teetättää kokonaan uuden kartan, joka ainakin palvelisi käyttäjänsä tarpeita oikealla tavalla! Sen varaan sitä ainakin nyt laskettiin.

Kevyet askeleet lähestyivät kirjaston lievästi raollaan olevia ovia, lattian kopina paljasti sen. Garrettin silmät vilkaisivat kartan sijasta oviaukkoa, joka vielä oli seurasta tyhjä. Vasen käsi irrottautui sivuilta, sen hakeutuessa pöydällä jo aamupäivästä asti lojuneen viuhkan päälle, miehen nopealla liikkeellä avaten sen ja alkaessa leyhytellä hieman viileämpää ilmaa taas kasvoilleen. Hieman tuo suoristikin itseään, ettei aivan makaisi toisten tullessa, mutta aivan kunnolla sitä ei vielä istumaan noustu. Eihän hän toki ollut varma, kuka sieltä nyt tuli, turhahan sitä tässä kesähelteessä oli rehkiä liikaa. Kuitenkin Elizabethin pää pujahti pian näkyviin, neitosen astellessa kokonaan esille oviaukosta, esitellen valitsemansa asun koko koreudessaan. Garrettin huulet kääntyivät hymyyn tuon nostaessa itsensä kunnolliseen istuma-asentoon, silmät mekkoa tarkasti katsellen. Nättihän se tietenkin oli, oikein korea ja näyttävä kenen tahansa neidon päällä.

"Oikein näyttävää. Näen, että teillä on hyvä maku," kreivi myhäili katsellessaan siistiytynyttä Elizabethia ja tuon uutta pukua, laiskasti itseään viuhkalla viilentäen, ilmavirran saadessa tuon vaaleat, kasvoja kehystäneet hieman pidemmät hiussuortuvat liikkumaan.
"Toivottavasti se sopii hyvin, emmehän tietenkään halua, että teillä olisi epämukava olla," tuo jatkoi vielä rauhallisella ja tyytyväisellä äänellään. Elizabeth ei toki ollut mikään kurvikkain nainen, mutta eihän tietenkään Garrettin äitikään ollut, vaikka tietenkin lapsen saanut nainen oli jotain aivan muuta, kuin nuori aatelisneito. Ehkäpä tuo mekko oli sieltä parhaiten sopivasta päästä
"Ah aivan, ennen kuin unohdan. Katselin hieman karttoja läpi," mies heilautti kättään pöydällä vallitsevan kaaoksen ainakin kreivin itsensä mielestä suuntaan,
"Mutta en ikävä kyllä löytänyt mitään kovin hyödyllistä. Ajattelinkin josko teille sopisi, että lähettäisin tämän pienen visiittinne jälkeen jonkun kartoittamaan ostamanne alueen oikein tarkasti, jonka sitten lähettäisin teille sen valmistuttua? Yritän toki saada sen teille mahdollisimman pian, mutta hyvälaatuiseen karttaan menee aikansa, ikävä kyllä," Garrett pahoitteli vieraalleen, mutta toivottavasti hänen ehdottamansa ratkaisu sopisi toiselle. Olihan tässä paljon tärkeämpikin asia tehtävänä.
"Pääruoka on aivan pian valmis, meidän varmaan pitäisi mennä syömään alkuruoka pois alta," kreivi tajusi hetken päästä, hädin tuskin antaen toiselle aikaa edes vastata saati sitten reagoida, ennen kuin oli jo pompannut pystyyn ja johdatteli vierastaan kohti ruokasalia kartanonsa poikki. Olihan ruokasali toisella puolella taloa kirjastosta, mutta keittiöstä tulviva herkullinen tuoksu toivottavasti sai nälkäisen askeleen nopeutumaan.

Ruokasali ei ollut mitenkään kaikista suurin, mutta kyllä sinnekin aikamoisen määrän saisi ihmisiä ahdettua. Suuret ikkunat kuitenkin päästivät paljon valoa sisälle huoneeseen eivätkä kovin monet ovet teljenneet ruokailijoita sisäänsä, joten vaikutelma taisi kuitenkin olla varsin avonainen, etenkin kun vieressä oli varsin suuri ja tyhjä tanssisali. Kesäpäivä oli toki kirkas eikä siitä johtuen katosta roikkuvassa kattokruunussa ollut kynttilöitä valaisemassa tilaa, mutta se sama helle teki tiensä lasista läpi, tehden huoneesta lämpimämmän viileään kirjastoon verrattuna. Palvelijat olivat heti kaksikkoa vastassa, ohjaten ladyn pitkän ja tumman ruokapöydän päätypaikalle, tietenkin vetäen vaaleaistuimista tuolia kauemmas pöydästä, että neiti voi siihen istua helpommin. Garrett itse istui toiselle puolelle pöytää, päätypaikalle myös, mikä toki oli varsin kaukana kun väliin mahtui monetkin tuoliparit. Pöydän pinta kiilteli puhtauttaan kuten myös tyhjyyttään, eihän sen päällä ollut kuin oikein suuria ja komeita kukkamaljakoita värikkäine kukkineen, sekä molempien ruokailijoiden edessä olevat hopeiset aterimet, joita kyllä löytyi paljon. Kauaa ei kuitenkaan tarvinnut odotella, palvelijoiden tuodessa alkuruoan sisältävät lautaset ruokailijoiden eteen. Avattujen simpukankuorien sisällä oli itse simpukka, sen vaalean lihan päällä ollessa kerros väriä, jonkin sortin jauhettuja, vihreitä yrttejä Raikastava annos toivottavasti kesähellettä vastaan. Olipa lautaselle vielä jokunen sitruunanviipalekin aseteltu, kauniin keltaisen hedelmän tuodessa väriä ja tietenkin myös makua, jos sitä tahtoi käyttää. Simpukat olivat varsin riskialttiita ruokia näin kuumalla säällä, selvästikin kreivi tahtoi nyt näyttää varakkuuttaan, kun vieraita kerta oli.

Garrett itse vain hymyili katsellessaan palvelijoiden touhuja, ilmeisesti ruoka-aine-ehdotus oli loppujen lopuksi mennyt läpi kaikista ongelmista huolimatta. Ja se oli hyvä se, kaikki tiesivät, että tärkeintä oli saada kreivi tyytyväiseksi ja ylpeäksi palvelijoidensa kekseliäisyydestä, jos ei muusta. Pitkät lasipikarit aseteltiin ruokailijoiden eteen, kuten myös lautasliinoja ja pienen pieni vesikuppi sormien pesemistä varten varsin sotkuisen ruoan jälkeen. Myös ruokajuoma kysyttiin ruokailijoilta, Garrettin itsensä ottaessa vettä jäillä vieläpä. Muuta hän ei nyt tarvinnutkaan, ehkäpä se oli jopa hieman varallisuuden esittämistä. Jos hän tahtoi jäitä keskellä kesää, niin hänhän sai jäitä keskellä kesää, ehkä asiaa avitti kuitenkin se, että Nahor oli varsin lähellä korkeaa vuoristoa. Pikku hiljaa hälinä ympärillä väheni, palvelijoiden astuessa taka-alalle, odottamaan, jos heitä taas tarvittaisiin.
"Näyttää hyvältä. Olemme odottaneet jo tarpeeksi kauan, joten eiköhän aloiteta," kreivi naurahti, puristaessaan hieman sitruunamehua simpukan päälle, odottaen että Elizabethkin pääsi mukaan, ennen kuin tarrautui kuoreen ja imaisi simpukan suuhunsa, jääden nauttimaan sen mausta ja ehkä sitä seuraavasta keskustelusta.
Avatar
Sands
Kreivi
 
Viestit: 1628
Liittynyt: 27 Elo 2010, 13:40
Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

ViestiKirjoittaja Nipustin » 12 Tammi 2012, 17:45

//On kyllä aivan turhan tehokas syyllistämistapa>:'o//


Elizabeth Thann

Kauniisti aatelisneito niiaa kiitokseksi kreivin kehuista. Yleensä kukaan ei kehunut Elizabethiä näin, koska siihen neito ei koskaan antanut aihetta. Hän pukeutui hieman miesmäisesti monien, monien, naisten makuun. Mutta kai neidolla sitten oli ihan hyvä maku, jos vain viitsi antaa sille mahdollisuuden.
"Ei tässä hätää, se sopii ihan hyvin", Elizabeth vakuutteli kun toinen tiedusteli olihan hänen olonsa mukava. Samaa Ellieltä oli kysytty useasti kun neito oli aina jostain syystä täytynyt vanhempien painostuksesta ahtaa mekkoon. Ja joka kerta neito oli sanonut olevansa ihan kunnossa, vaikkei yleensä ollutkaan. Nyt hän todella tarkoitti sitä mikä oli aika kummallista. Ehkei hän vain ollut saanut korsettia yhtä kireälle kuin se oli ollut tullessa, taikka hän oli laihtunut ratsastusretkellä, mutta hän voi nyt ihan hyvin tuon inhan kapistuksen kanssa.

Kreivi alkoi kertoa kartoista samalla kun lady Thann oli löytänyt myös tiensä istumaan nojatuoliin ja koko ajan katsekontaktia ylläpitäen kreiviin hän kuunteli. "Kyllä se sopisi, isä olisi varmasti hyvin tyytyväinen", Elizabeth vaastaa asiaan kuuluvan kohteliaasti ja asinmukaisesti nyökäten samalla vienosti hymyillen.
Ennen kuin asiasta sen kummempia edes alettiin jatkaa jotta Elizabeht olisi voinut kertoa ettei heitä haitannut pieni viivästys, isä tietäisi kuinka haasteellista hommaa karttojen piirtäminen oli, kreivi ilmoittikin jo etät pääruoka olisi kohta valmista ja alkuruoka odotti jo maistajaansa. Seuraavaksi kreivi olikin jo ylhäällä ja lähti johdamaan vieraansa ruokasaliin. He kiisivät niin nopeasti kartanon lävitse ettei Elizabeth varmasti osaisi omin nokkinensa takaisin kirjastoon koska hänellä ei ollut aikaa painaa reittiä mieleen.

Palvelijat vetivät tuoleja ylempiarvoisten istuutuessa ja Elizabeth kiitti kauniisti. Ellie istui kauniin tumman pöydän toisessa päässä ja kreivi toisessa. Uu, kovin koreaa ja hienoa.
Alkupaloiksi oli pöytään kannettu simpukoita. Elizabeth ei ollut syönyt simpukoita kovin usein, lähinnä joissain heidän juhlissaan simpukanpyyntiaikoina, ja joskus harvoin jos vanhemmilla oli tullut äkillinen himosimpukoihin päivälliseksi. Ei siis kovin usein. Juomia kyseltiin ja Elizabeth ei oikein tiennyt mitä olisi kehdannut tilata joten hänellekkin riitti pelkkä vesi, ilman jäitä tosin. Hän ei halunnut vaikuttaa todella vaativalta vieraalta ja vesi riittäisi viilentämään näin kuumana päivänä varmasti ilman jäitäkin.
Garret kehoitti heitä aloittamaan ruokailua ja Elizabeth väläyttää näin ollen miehelle säteilevän hymyn ja alkaa tutkailla ruokaansa. Ensin neito myös puristi sitruuna mehua simpukoilleen. Hyvin varovaisesti sirot sormet puristivat sitruunaa, niin ettei neidon sormille pärskynyt kuin korkeintaan yksi pikkuruinen pisara, ei tainnut olla ensimmäinen kerta ja Elizabeth oli erityisen ylpeä siitä kun osasi käyttäytyä ruokapöydässäkin hienon ladyn lailla. Kuten taas nähtiin, ei sitä koskaan tiedä milloin tätäkin taitoa tarvittiin!

Elizabeth nosti simpukan varovaisesti ettei sotke ja imaisi myös sisustan suihinsa. Simpukat maistuivat eksoottiselta kun niitä söi pitkästä aikaa, mutteivat pahalta alkuunkaan. Syötyään vielä rauhallisesti toisen simpukan Elizabeth viritti pientä ruokajutustelua: "Erikoinen alkupala valinta, en tiennyt että simpukoiden pyynti oli kovin menestyksekästä tähän vuoden aikaan. Ja tällä helteellä niiden säilömisenkin täytyy olla todellinen taikatemppu", neidolta sateli jälleen kehuja isännälle. Kreivin ponnistelut vaurauden esittelyssä eivät siiskään olleet menneet aivan hukkaan.

Kaksikon hetken vielä ruokailtua Elizabeth keksi uuden puheenaiheen etteivät he sentään aivan hiljaa paikallaan tapittaisi. "Eikö näin suuressa kartanossa aika käy välillä vähän pitkäksi kun asustaa ihan yksin? En tietenkään tarkoita vähätellä, minusta on ihmeellistä miten te pystytte asumaan yksinänne, itse en varmaan moista kestäisi kuunkiertoa pidempää ainakaan."
Nipustin
 

ViestiKirjoittaja Sands » 13 Tammi 2012, 01:11

((Ja taas piste Garrettille. Varo vain, kohta alkaa käyttää sitä hyväksi vielä enemmän, kuin nyt!))



Garrett jatkoi ruokailuaan tyytyväisenä, eikä hänen vieraansakaan näyttänyt inhoavan ruokaa. Sehän sai miehen vain paremmalle tuulelle, riski oli otettu ja se oli kannattanut. Tietenkin tuo tahtoi olla mahdollisimman hyvä isäntä ja ruokkia vieraansa hyvin. Hyvä ruoka, hyvä seura, voisiko päivä mennä paremminkaan? Elizabeth oli onneksi tajunnut alkuruoan hankaluuden, mistä tietenkin tuli kehuja ja äimistystä. Ja siitäköhän aatelismies piti.
"Vain parasta vierailleni, neiti," kreivi säteili tyytyväisyyttään ja ylpeyttä, vaikka sanat eivät olleet niin itseään täynnä, kuin olisivat voineet olla hänen senhetkisestä mielentilastaan johtuen. Hiljaa mielessä tuo onnitteli itseään.
"Hyvää palvelusväkeä on hankala löytää, mutta kyllä niitä oikeita helmiäkin löytyy, jos osaa katsoa," mies jatkoi myhäilyään varsin vaatimattomana, vaikka taisi se vain olla hyvin koulutettu kieli, joka puhui.

Simpukat katosivat nopeasti nälkäisen suuhun, Garrettin sitten päätteeksi pyyhkiessä suupielensä valkoisella lautasliinalla ja pestessä sormensa pienessä vesikipossa, joka viereen oli tuotu simpukoiden mukana. Korkeassa, huuruisessa pikarissakaan ei enää ollut muuta, kuin hieman sulaneita jääpaloja pohjalla. Tyytyväisenä tuo käänsi katseensa takaisin Elizabethin kasvoihin, silmät lempeinä ja suu raukeassa hymyssä kuunnellessaan neidon puhetta. Lopuksi kuitenkin kreivin suusta pääsi pieni naurahdus.
"Ei toki, enhän minä koskaan ole täysin yksin. Aina on joku vieressä, vaikkakin omat harrastukseni taitavat luonnistua parhaiten omassa rauhassa" hän nauroi selittäessään naisen kysymyksen vastausta, viitaten nytkin lähistöllä valmiina oleviin palvelijoihin. Taisi kuitenkin suurin osa talon palvelijoista olla kartanon herralle itselleen miltei tuntemattomia, joten luultavasti tuo edelleenkin periaatteessa olisi yksin. Mutta eihän mies itse niin ajatellut, mutta kai tuo aina oli yksin ollutkin ja siihen varsin tottunut, eikä kokenut sitä edes sellaisena.
"Ja tietenkin minulla käy aina vieraita, jos jonkinlaista erityisempää puheseuraa tarvitsen. Ja mikään ei voita hyviä juhlia," Garrett jatkoi suu hymyssä,
"Ette kai te ole tulossa toisiin ajatuksiin?" hän naurahti vitsaillen, viitaten siihen koko naimisiinmenojutun kanssa, mikä tuota vieläkin huvitti niin paljon. No, periaatteessa hän ei koskaan ollut kysynyt Elizabethilta, jos koko juttu edes kiinnosti. Oli vain heti itse sanonut, mitä mieltä oli.

Kauaa ei pöytä saanut olla ruoattomana, palvelijoiden tullessa hakemaan käytetyt astiat pois maisemia rumentamasta. Ja sitten ruoka tuli. Monia tarjottimia, kupuja, koreja ja astioita kannettiin pöytään ruokailijoiden silmien alle tarjoamaan sisältöjään. Keittoja, lihoja, kaloja, kastikkeita, leipiä, juustoja, pataruokia, muhennoksia, suuri valikoima kaikkea niin pienelle ruokailijamäärälle, vaikka itse astiat eivät niin suuria olleetkaan. Kaikki huolella ja taidolla valmistettu parhaista aineksista läheltä ja kaukaakin. Löytyi niin kuumia ruokia kuin kylmiäkin, vaikka lämpiminä syötävät oli yritetty tehdä mahdollisimman viilentäviksi hyvillä mauste- ja ruoka-ainevalinnoilla. Palvelijat auttoivat parhaansa mukaan valinnassa ja tarjoilussa, kuten myös tietenkin juomien tuomisesta.
"Toivottavasti löydätte mieluisaa syötävää, ottakaa niin paljon, kuin vain tahdotte," Garrett väläytti valkoisen hymynsä pöydän päässä istuvalle Elizabethille palvelijan leikatessa siivua mehevästä, täytetystä liharullasta, joka löysi tiensä aatelismiehen lautaselle kastikkeella kuorrutettuna kaiken sen muun ruoan viereen. Puhdas lasi täytettiin punaviinillä, minkä kera kreivi alkoi sitten nauttia ateriastaan, odottaen kuitenkin, että Elizabeth ehtisi syöntiin mukaan. Eihän hän toki odottanut, että kaikki ruoka syötäisiin, ehei. Mutta alkuruoka oli varsin pieni ja vaatimaton hankaluudestaan huolimatta, joten olihan se toki parempi vetää överiksi. Mieluummin liika kuin ei liian vähän, niin kenellekään ei jäisi paha maku suuhun. Palvelusväki saisi toki syödä tähteet, eihän Garrettia kiinnostanut, minne ruoka meni, kunhan se katoaisi jonnekin ruokailun päätyttyä.
Avatar
Sands
Kreivi
 
Viestit: 1628
Liittynyt: 27 Elo 2010, 13:40
Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

ViestiKirjoittaja Nipustin » 31 Tammi 2012, 16:36

Lady Elizabeth Thann


Kreivi selvästikkin rakasti kehuja, joten oli hyvä että Elizabeth osasi jaella kehuja vähän kaikesta. Niin, kirja päänpäällä kävely ei ollut ainut asia jonka neito oli oppinut hovikäyttäytymisen tunneille joille vanhemmat sekä isoäiti nuorta Elizabethiä olivat painostaneet. Kuitenkin Garret osasi myös hyviin tapoihin kuuluen olla nauttimatta kohteliaisuuksista liioitellusti, koska siitä vieraat olisivat saaneet pahan kuvan isännästään. Eli Garrett puhui "älkäähän nyt":iä, ja Elizabeth hallitsi kehujen rehevää kieltä; kaksikko tuli toimeen näinkin mainiosti, muttei Elizabeth voisi elää koko elämäänsä esittäen teennäisiä kehuja, jonkun vähätellessä niitä. Vaikka se tekisikin kehujen saajan varmasti hyvin onnelliseksi.
Kreivi mainitsi jotain hyvien palvelioiden löytämisestä. Elizabeth kävi päässään lävitse heidän kartanonsa palvelioita. Kovin usein vanhemmat eivät ketään ulos nakanneet, joten heidän oli täytynyt olla onnekkaita palvelusväen suhteen. Niin, tai sitten isällä oli bisneksen lisäksi silmää myös palkoillisille. Ensin lady epäröi halusiko kertoa palvelioistaan kreiville, ettei tämä vaikka innostuisi tarjoamaan näille enemmän palkaa ja veisi mennessään. Se nyt kuitenkin tuntui välttämättömältä narulta vetää keskustelun säilymiseksi. "Voi niin helmiä!", Elizabeth aloittaa hyvin ilahtuneesti, "Sitten voin sanoa että Thannien kartano säihkyy kauas! En ole koskaan joutunut sanomaan pahaa sanaa palvelusväestämme, todella loistavaa ja asiansa osaavaa väkeä. Kokkimme, kauan kartanossa palvellut, Ruby, on kerrassana korvaamaton. Hän loihtii kerrassaan ihania illallisia kahdelle tai vaikka kokonaiselle seurueelle hetkessä! Kaikista parasta naisessa varmasi oli hänen tuomansa teet. Nainen on itsekkin teen ystävä ja saa senkin juoman maistumaan aivan uudella tavalla." Elizabeth käytti kyllä vähän kullattua reunusta tarinassaan mutta koko sisältö oli tosi; kokki oli loistava ja palvelioissa ei ollut moittimista.

Kun kreivi nosti koko naimisiin meno asian esille ja kysyi, ilmeisesti kuitenkin vitsaillen, oliko neito tullut katuma päälle Elizabeth punastui hieman ja vastaus kohosi syvältä neidon sisältä kiivaana välittömästi. Aatelisneito avasi jo suunsa kun tajusi ettei se ollenkaan sopinut ja nielaisi sanansa. Muotoile uudestaan, Elizabeth komensi itseään päässään ja sitten sulki kertaalleen suunsa ja avasi sen uudelleen hymyillen: "En suinkaan. Avioliitto on takuulla tulevaisuuteni, mutten ole siihen vielä valmis. En ole nähnyt läheskään tarpeeksi elämää sitoutuakseni yhteen paikkaan, yhteen mieheen. Ei teidän tarvitse murehtia siitä." Ja ylpeänä Elizabeth saattoi asettaa koko asian syrjään. Hän oli onnistunut nielemään äkkipikaisuutensa ja käyttäytymään kuin oikea lady. Thannien kuopus oli tällähetkellä niin ylpeä itsestään, ja samoin olisi muukin perhe, jos olisivat vain paikalla.

Kun ruokaa kannettiin pöytä täyteen ja Elizabethiä kehotettiin maistelemaan ja syömään niin paljon kun jaksoi, neiti kiitti kauniisti. Ruoka juomakseen aatelinen pyysi saada valkoista viiniä, se oli Elizabethin suosikkia. Neitohan oli nuoresta varhais teinistä asti opetettu juomaan viiniä, joten sen kanssa neidolla ei ollut ongelmia nuoresta iästä huolimattaan.
Ellie keräsi monipuolisesti vähän kaikenlaista lautaselleen ja odotti kreivin olevan myös valmis lautasen täytön kanssa ennen kuin Elizabeth tarttui aterimiinsa ja aloitti hyvin hienostunein ja hiotuin pöytätavoin ruokailun.
Nipustin
 

ViestiKirjoittaja Sands » 01 Helmi 2012, 00:40

Palvelijoista puhuminen oli hieman hassua näin ruokailun lomassa, vaikka kyllähän se jokaiselle aateliselle oli loppujen lopuksi aika tärkeäkin puheenaihe. Tärkeä, mutta silti niin vieroksuttu. Ehkä Garrett kuitenkin antoi keskustelun mennä siihen suuntaan, mihin se oli menossa. Tokihan hän rakasti kehuja ja tahtoisi mieluusti ne kehut suuntautuvan vain häntä itseään kohtaan, mutta ehkä palvelijat ansaitsivat nyt hieman lisäkehuja. Olihan hän armollinen ja hyväsydäminen, antaen toistenkin nauttia valokeilasta silloin tällöin.
"Niinkö? Siinä tapauksessa toivon pääseväni joskus itse henkilökohtaisesti kokemaan kokkinne luomuksia," kreivi hymyili, puhuen jo tulevista aterioista, vaikka vastahan sitä oli ruokailu aloitettu ja lisää oli vielä tulossa. Yksi tie tuon sydämeen oli kyllä vatsan kautta, ehkäpä joku kutsuisi laadukkaaseen ja kalliiseen ruokaan tottunutta hienohelmaa jopa jonkin sortin kulinaristiksi. Jälkiruoat olivat kyllä lempiruokaa.
"En ainakaan muista koskaan syöneeni kyseisen kokin ruokia, vaikka viime vierailustani onkin kyllä jo aikaa," Garrett tuumasi vielä käsi leualla. Olikohan kyseinen kokki edes ollut kartanossa töissä silloin? Elizabeth puhui kyllä tuosta tietynlaiseen onnelliseen ja tuntevaan sävyyn, joten aika vanhalta kokilta nainen kyllä kuulosti. Ainahan se oli mahdollista, että hän vain unohti. Hän oli nuorempi silloin Äh, tämähän sai hänet vain kuulostamaan niin kauhean vanhalta. Pieni kulmakurttu nousi miehen kasvoille, vaikka ei sitä kyllä tainnut kukaan nähdä, ellei etsimällä etsinyt.

Se koko naimisiinmenoasian mainitseminen sai kyllä Elizabethissa aikaan jonkinlaisen reaktion, mutta siitä oli hankala sanoa millaisen. Jotain kyllä taisi käydä nopeasti neidon silmissä, ehkäpä tuo tunsi olonsa yhtäkkiä noloksi tai vastaavaa. Oli kai se hieman ilkeä vitsi melkeinpä toisen kustannuksella, mutta hyväkäytöksisenä tyttönä ei Elizabethin suusta tullut muuta kuin nätisti sanottu "ei". Se sopi Garrettille enemmän kuin hyvin, olihan hän särkenyt moniakin sydämiä elämänsä aikana, eikä tahtonut lisätä taas yhtä kokoelmaansa. Vaikka eihän neidon oikeista mielipiteistä oikein ottanut selkoa, aika moni naishenkilö tunsi jonkinlaista vetoa kreiviin Tai ehkäpä vain tuon omaisuuteen
"Järkevästi sanottu, tunnen itse joskus aivan samoin. Naimisiinmeno osaa vain olla niin sekasortoa täynnä," mies myhäili tyytyväisenä, vaikka ei tuo kyllä ihan samaa mieltä tainnut olla. Ei kreivillä ollut tarvetta tai tunnetta kokea jotain muuta elämässään, olihan tuolla kaikki, mitä ikinä tarvitsikaan.

Garrett kävi kovin hiljaiseksi parivaljakon aloitettua pääruoan tuhoamisen. Ei tuolla ollut mitään sanottavaa, tahtoi vain nauttia ruoastaan hiljaa ja antaumuksella. Olisi muutenkin varsin töykeää katsottavaa, jos purtava ruoka lentelisi pitkin pöytää. Hiljaa oli siis hyvä olla. Eikä miehen suu ollut se ainoa hiljainen kohta, koko syönti oli hiljaista. Aterimet hädin tuskin koskettivat lautasen pintaa, mitään epämiellyttäviä kirskumisia ei kuulunut. Aatelinen oli syönyt jokaisen elämänsä ateriansa nätisti, eikä tämäkään ollut mikään poikkeus. Ruoka leikattiin pieniin osiin, sitä pureskeltiin kauan ja antaumuksella, muttei liian suurilla liikkeillä. Lasista juotiin tyhjällä suulla ääneti ja se laskettiin vähintään yhtä äänettömästi takaisin pöydälle. Sanoja ei tarvittu, silloin talloin katse ehkä saattoi käydä vastapäätä istuvassa ja syövässä Elizabethissa, silmien ollessa lempeät ja huulilla luultavasti käyden pieni hymy. Hitaasta syömistavastaan huolimatta Garrettilla ei kestänyt annoksensa syömisessä kovin kauaa. Eihän tuolla loppujen lopuksi niin kauheasti ruokaa lautasella ollutkaan, vaikka ruoasta ja syömisestä niin kovasti nauttikin. Olihan hän kyllä varsin pieni vatsansa kohdalla, joten mitä luultavimmin miehellä alkoi jo loppua tila kesken.

Aterimet laskettiin lopuksi nätisti lautasen päälle, kreivin sitten nojautuessa tuolissaan hieman lähemmäs vierastaan, silmien katsellessa neitoa. Oli se kyllä mukavaa kestittää vieraita ja syödä samankaltaisten seurassa, palvelijathan eivät aatelisia olleet, eivätkä ymmärtäneet aatelisten huolia ja puheenaiheita. Tietenkin Elizabethin ja Garrettin keskustelut eivät olleet mitään kauhean älyllisiä tai muutenkaan tärkeitä, mutta kai mies piti siitä. Se oli hieman erilaista, siinä ei pitänyt miettiä niin kauheasti ja ennen kaikkea siinä sai kehuja. Palvelijat tulivat taas hakemaan ruokailijoiden lopetettua astioita pois, niin likaisia kuin niitäkin, missä jäljellejäänyttä ruokaa oli vielä jäänyt. Pöytä tyhjeni ja Garrett kyllä tiesi, mitä tulisi seuraamaan. Vatsa oli täynnä, mutta kai sitä vielä voisi vähän tilaa yrittää tehdä
"Toivottavasti jaksatte vielä jälkiruoan, neiti? Älkää huoliko, se ei ole mitään kauhean raskasta," kreivi kysyi, vaikka se oli enemmänkin ilmoitus jälkiruoasta puettuna kysymyksen muotoon. Ei sillä vastauksella mitään merkitystä ollut, ellei nainen yhtäkkiä noussut ylös pöydästä ja huutanut ei. Niinpä palvelijat nopeasti kiikuttivat korkeat, lasiset jälkiruoka-astiat pöytään ruokailijoiden eteen, niiden läpinäkyvän sisällön pinnan hyllyessä liikkeestä. Hyytelö oli kauniisti jähmettynyttä ja pinta oli aivan sileä, väritöntä jälkiruokaa koristi kirkkaanoranssit appelsiinipalaset, jotka näkyivät hyytelön seasta kirkkaissa lasiastioissa hyvin. Astiat kuten myös hyytelö tuntuivat varsin kylmiltä, etenkin siinä kuumuudessa, mikä Nahoria piinasi, valmiina raikastamaan syöjänsä. Pienet, pitkävartiset lusikat aseteltiin jälkiruoan viereen.
Avatar
Sands
Kreivi
 
Viestit: 1628
Liittynyt: 27 Elo 2010, 13:40
Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

ViestiKirjoittaja Nipustin » 26 Helmi 2012, 00:03

Lady Elizabeth Thann

Keskustelu kokeista ja ruuasta ruokailun keskellä kulkivat jokseenkin käsikädessä vaikka tuntuikin niin kaukaiselta puhua ruuasta juurikaan nyt. Elizabeth alkoi olla täynnä, puhumattakaan siitä olisiko korsetti antanut milliäkään periksi jos neiti yrittäisikin ylensyödä itseään.
"Voi kyllä, teidän täytyy joskus pistäytyä kylässä ihan vain kokin luomuksia varten. Vaikka kyllähän vanhempanikin ilahtuisivat korkea arvoisesta vieraasta ja esittelisivät varmasti kovin mielellään kartanoamme, puutarha sekä talli oli vast' ikään remontissa. Ja äiti puhuu kovin paljon käytävän laatoituksen vaihtamisesta, että sen remontin jälkeen kartanolla vierailu lienee todellakin pakollista. Ei kai kreivi sentään halua jättää väliin rouva Thannin upeiden laatoitusten kehumis teekutsuja?" Lopussa oleva lisäys oli tarkoitettu pienenä kevennyksenä.

Koko naimisiin meno jupakan Ellie halusi jo haudata syvälle kaivon perukoille -kuten myös korsettinsa - joten neiti vain hymähtää leveästi hymyillen ruokailun lomasta ja jättää sitten asian sikseen leijumaan ilmaan. Loppu ajan kaksikko ruokailee hiljaisuuden vallitessa. Oli mukava kun ei tarvinnut miettiä sen suuremmin mitä suustaan päästi. Nyt hetken riitti vain se että istui virheettömässä ryhdissä, söi oikea oppisesen hienosti, ei ottanut liian suuria suupaloja kerralla, ei maiskuttanut, ei kadottanut pientä passiivista hymyä kasvoiltaan, ei raapinut aterimilla lautasta niin että olisi kuulunut epämukava ääni tai ryystänyt juodessaan. Niinpä niin, todella yksinkertaista...

Pääruoka oli ohi ja ruokia kiidätettiin pois pöydästä Elizabeth pyyhki suunpieliään servettiin hyvin hienostuneesti ja sitten viikkasi servetin pöydälle. Isäntä toivoi että vieraassa olisi vielä tilaa jälkiruualle. Thannien kuopuksen olisi tehnyt mieli kysyä tätä korsetiltaan, mutta sen sijaan vain hymyilee aurinkoisesti ja toteaa: "Eiköhän yksi jälkiruoka aina mahdu."
Elizabeth ei ollut turhan paljon makea tai herkkujen perään mutta kuumana päivänä ei varmasti ollut mitään ihanampaa kun kylmä juoma ja kylmä jälkiruoka. Nyt oli tarjolla molempia! Jälkiruoka näytti kerrassaan herkulliselta ja yleellisen hemmottelevalta. Neidon olisi tehnyt mieli käydä herkkuun käsiksi hyvinkin epäsivistynein metodein. Elizabeth haaveili herkisen joka sukeltamisesta moiseen ihanaan, viileään, jälkiruokaan. Onneksi hienostoneito vaihde tosiaan toimia myös automaatilla ja Ellien haaveillessa neidon kroppa kävi syömään jälkiruokaa hyvin sivistynein elein ja ensimmäinen pikkuruinen lusikallinen hyytelö kohosi huulille ja kun se lopulta oli neidon suussa kuului pitkä "Mmmmmh!" ääni ja hymy tulvi Elizabeth-neidin kasvoille. "Kerrassaan suurenmoista!" Aatelinen huudahti iloisesti ottaessaan toisen palaisen hyytelöä. Jos korsetti ei jousta, saisi se mennä vaikka sitten ratketa sillä tätä unelmaa ei jätettäisi syömättä.
Nipustin
 

EdellinenSeuraava

Paluu Fortescuen kartano

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron