Kirjoittaja Templer » 12 Joulu 2011, 17:24
Soul Safer
Soul Safer oli tarkkaillut karhun ja Lelacãn taistelua, mutta hän ei kyennyt nousemaa, se vaati enemmän voimaa, kuin mitä Saferilla oli. Hän tyytyi siis katsomaan taistelua, vaikka Lelacãn tehdessä hänen mielestään virheitä, hänen teki mieli nousta ja juosta karhun kimppuun.
meni hetki, ennenkuin Safer lopulta jaksoi nousta huterille jaloilleen, mutta silloin oli jo liian myöhäistä auttaa, Lelacã oli kieräytynyt karhun ympärille ja kuului raksahdus, joka kertoi selvästi voiton saapuneen madolle, mutta se ei loppunut siihen, he olivat yhä luolassa, jonka verkosto oli monimutkaisempi kuin mikään metsän kolkka, eikä luolassa ollut valoa kuin vain sen verran, että siellä näki eteensä.
Safer muuttui takaisin ihmiseksi siinä samassa, mutta ei kuullut muuta kuin, uuden mätkähdyksen, sitten tuli hiljaista. Safer ei liikkunut, hän odotti kuulevansa Lelacãn voiton hihkaisun tai muuta vastaavaa, meni hetki, Safer odotti, mutta hän ei kuullut sitä. Mies kulki eteenpäin, paikansi melkein varman paikan, missä mato makasi ja kyykistyi toisen viereen, laittoi kätensä toisen päälle ja teki silityksen omaisen liikkeen, tajuten, että hänen käteensä tarttui verta. Oliko toinen vahingoittunut?
"Lelacã.." Safer kuiskasi, muttei kuullut vastausta.
"Hei, herää. Sinä voitit, sinun ei tarvitse enää hämätä karhua. Nouse jo." Safer sanoi ja kuuli pienoisen paniikin äänessään, mutta hän ei antanut sen haitat, totta tosiaan hän oli paniikissa, tuossa hänen edessään makasi yksi niistä, joita hän voisi sanoa ystäväksi, vaikka Lelacã tuskin sitä itse tekisi, kukapa sanoisi ystäväkseen olentoa, joka jahtasi hänet luolan sysimpään nurkkaan, herätti karhun ja oli kykenemätön auttamaan, kun toinen olisi hänen apuaan tarvinnut. Ei sellainen ollut ystävä, ei mikään.
Safer ajatteli itsekin luuhistuvan ja rupeavan makaamaan vain toisen vierelle ollen heikko, mutta hän ei halunnut olla heikko, ei enää. Lelacã oli antanut täyden panoksensa, nyt oli hänen vuoronsa. Safer koetti ottaa matosen syliinsä, mutta toinen oli aivan liian painava ja pitkä siihen.
"LELACÃ!!" Safer karjaisi, jospa toinen heräisi, jos hän kunnolla huutaisi, vaikka sekin tuntui vain olevan yksi epätoivoinen, tuhoon tuomittu suunnitelma, jossa oli alku, muttei loppua. Ei ainakaan onnellista.
//Tuota voisi sanoa hitiksi... anteeksi :<<//