Turvassako?

Luolia on ympäri metsää, jotkut maan alla, jotkut kalliossa, jotkut suurista kivistä muodostuneita. Luolat ovat hyvä paikka pitää sadetta tahi pystyttää leiri, mutta kannattaa ensiksi varmistaa, ettei kyseistä luolaa jo asuta joku.

Valvoja: Crimson

ViestiKirjoittaja Dudeboy » 28 Huhti 2008, 07:58

Ed, Daer

Mies oli kyllä tarkoittanut ihmisten lakeja eikä mitään villejä lakeja joilla voi tehdä mitä vaan mutta nyt oltiin eläinten seurassa. Millennium puhui kuin joku ihmisten viisas, miehen ajanmurhe oli mitä nämä tekisivät hänelle ja häntä oli kidutettu polttamalla jalka pilalle mutta sillä pystyi vielä liikkumaan ihan hyvin. Niin olihan Millennium susi ja tämä voisi tehdä hänelle mitä vaan mutta saisi luultavasti kärsiä myöhemmin kunhan hän pääsisi irti ja pakoon. Mies katsoi kun Millennium lähti pois päin.
Daer käveli miehen luokse ja nosti pystyyn. Avasi tältä käden siteet tikarilla ja käveli sinne päin minne Millennium mene. Mies katsoi hetken näitä ja sitten kuolleita tovereitaan, hän näki yhden miekan pystyssä. Orjamestari käveli miekan luokse varoen koko ja toista kipeää jalkaansa, hän otti sen yhdellä kädellä. Etsi yhden kepin toiseen käteensä ja kääntyi ympäri sinne päin jonne Daer oli mennyt. 'Etsin sen Millenniumin ja kostan, onneksi noista jää jälkiä maahan niin voin seurata...' Mies ajatteli ja lähti kävelemään sinne päin.
Ed kuunteli kun Asuka puhui ja huokaisi hieman kun tämä ei halunnut lähteä ainakaan vielä minnekään mutta jos Ed tutustuisi enemmän hän saisi tämän luottamuksen. Asuka puhui hyvin kauniisti asioista ja Ed hiukan hymyili itsekseen. Kuului ulvontaa ja Asuka oli kävelemässä ulvontaa kohti. "Totta kai.." Ed sanoi ja hän nousi istumasta, lähti kävelemään Asukan perään. Daer oli kävelemässä ja tuli Millenniumin luokse.. "Luuletko, että se orjamestari seuraa meitä?" Daer kysyi Millenniumilta. Mies kulki hiljaa ja tiesi hajunsa haisevan melko pitkälle joten ei tiennyt miten kaukana piti olla ettei se haissut.
Dudeboy
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 28 Huhti 2008, 17:44

Asuka, Millenium

Asuka nyökkäsi Edille ja lisäsi vauhtia, lähtien näin jolkottelemaan kohti Milleniumia. Mill käveli rauhallisesti eteenpäin, vilkaisten Daeriin kun tämä avasi suunsa..
"en yhtään ihmettelisi vaikka seuraisikin, sen verran vihainen hän oli.. " Mill sanoi matalalla äänellään, katsomatta taakseen. Seuraisi jos oli seuratakseen, itseppähän kerjäsi verta nenästään. Tosin Milleniumin ei nyt tehnyt yhtään mieli alkaa sen ukon kanssa kinastelemaan, tämä kun oli jotenkin 'kukkuu' Millin mielestä. Lopulta Asuka jolkotteli Millin vierelle, hieraisten kuonoaan vasten tämän kaulaa tervehdykseksi.
"Ed ja ilmeisesti Daerkin tulevat mukaan.. käykö se?" Asuka kysyi hidastaessaan vauhtia Milleniumin tahtiin.
Mill ei sanonut mitään vain murahti pienesti.. ei kai siitä haittaakaan olisi, mutta loppu peleissä näiden läsnäolo ei ollut heidän, vaan lauman päätettävissä. Toiset pitivät vieraista, toiset taas passittaisivat nämä suoraan vaikka hautaan, mikäli vain kykenisivät.. no, pitihän reviiristä pitää huolta.
"mihin se mies jäi?" Asuka kysyi vilkaisten taaksensa.
"Daer herra päästi hänet irti joten vain luoja tietää missä hän nyt on" Mill huomautti, pitäen katseensa menosuunnassa.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Dudeboy » 28 Huhti 2008, 19:26

Ed, Daer

Daer käveli hieman mutta pysähtyi katsoessaan Millenniumia kun tämä puhui. Daer tiesi sen ettei se orjamestari luovuta niin helpolla vaikka sai mahdollisuuden elää mutta mitäpä nämä sillä tekivät kun raha kiinnosti. Osa halusi vain toteuttaa unelmiaan ja muut tuhota elämää mikä oli todella arvokas. Ed käveli Asukan perässä ja katsoi kun tämä kävi hieraisemassa kuonoaan vasten tämän kaulaa. Daer rupesi kävelemään ja seurasi näitä hieman kauempana mutta ei tarpeeksi kaukana. Ed käveli hiljaa ja Asuka oli kysellyt siitä saivatko he lähteä näiden matkaan, Millenniumin vastaus oli murahdus joka oli luultavasti kyllä mutta tämä saattoi peitellä jotakin muutakin. Ed ei välittänyt siitä kunhan sai vain turvapaikan joksikin aikaa. Daer ei halunnut enää ruveta puhumaan Millenniumin kanssa kun tällä näytti olevan hermot kireällä, tämä saattaisi käydä päälle jos tätä loukattiin kuin se mies teki.
Daer kuunteli kun Asuka kysyi ja Millennium vastasi.. "En voinut jättää häntä sidotuksi ja kitumaan, jäämään sinne mutta hän saattaa vielä ilmestyä.." Daer sanoi ja käveli.. Mies seurasi jälkiä ja yritti pysytellä hiljaa muuten joutuisi taisteluun.. "Haistan hänet, se orjamestari on jonkin matkan päässä takanamme ja on luultavasti aseistautunut ruumiiden aseilla." Ed sanoi ja käveli eteenpäin. "Mitähän meidän pitäisi tehdä sille miehelle, sillä jos hän saa tietoonsa koirien ja muiden käyttämän piilopaikan tietoonsa, niin Manuel tulee rosvojoukkionsa kanssa käymään?" Daer kysyi Millenniumilta. "Manuel se kurja elää siis vieläkin, hakkasi äitini hengiltä.." Ed sanoi ja mieleen palautui se unohtunut muisto jonka pienenä pentuna koki, kun näki äitinsä murhaamisen.
Dudeboy
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 29 Huhti 2008, 08:27

Asuka, Millenium

Mill hymähti, kun Daer sanoi ettei voinut jättää miestä kitumaan.. juurihan velho oli poikansa kanssa tappanut muut orjamestarit ja nyt tämä alkoi pehmoilemaan yhden miehen suhteen.. no, tapansa jokaisella, Milleniumille oli yksi lysti kituiko tuo mies puun vieressä vai rasittaisiko hän itseään raahautumalla heidän perässään. Asuka vilkaisi Ediin, kun tämä kertoi haistavansa miehen ja kertoi tämän olevan luultavasti aseistautunut.. no, olisi se ollut tyhmää lähteä neljän henkilön perään ilman aseita, eihän siinä mitään järkeä olisi ollut.
Sitten Daer aukaisi jälleen suunsa, saaden Milleniumin vilkaisemaan sivusilmällä tähän.
"En usko että edes nämä orjamestarit olisivat niin tyhmiä... paikallahan on molempien kuninkaiden suojelus ja jos sinne tulee öykkäröimään, saa molemmat armeijat niskaansa... hassua, kerrankin ne kaksi osapuolta puoltavat samaa asiaa, mutta siihen se jää.. tuskin nämä edes itse huomaavat sitä" Millenium sanoi katsellen eteensä.
"Ja eihän se ole piilopaikka?" Asuka lisäsi vilkaisten Daerista Milleniumiin joka nyökkäsi. Ei reviiri nyt niin salainen ollut, harvat tiesivät sen sijainnin suuressa metsässä, mutta ei sitä yritetty mitenkään piilotella, toisin kuin haltijoiden piilopaikkaa... piilopaikasta puheenollen, Millin pitäisi käydä haltijoiden luona. Hän ei edes muistanut kaikkia asioita, mitä hänen piti tehdä, mutta aina jokin asia häntä siitä muistutti.
"Ja olen varma.." Mill aloitti vilkaisten Ediin ja Daeriin "Että te hoitelette helposti päiviltä yhden ramman ihmisen" Hän sanoi kylmähkösti ja käänsi katseensa menosuuntaan.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Dudeboy » 29 Huhti 2008, 20:14

Ed, Daer

Daer ja Ed kävelivät sekä kuuntelivat hieman metsän ääniä. Edin mielestä oli virhe päästää mies irti kun orjamestareilla oli joku ongelma mieltensä kanssa, nämä aina olivat olleet todella hankalia ihmisiä. Millennium luuli näköjään, että orjamestarit jättäisivät asian tähän ne ei todellakaan jättäisi kun saisivat kuulla joidenkin miestensä kuolleen. 'Vai niin kuninkaat ovat sitten päättäneet suojella koiria mutta kun nämä ei luultavasti varoita heitä ollenkaan ja Manuel tietenkin yrittää lahjoa heitä jollakin...' Daer ajatteli ja tiesi sopimuksen olevan turha kun rikollisilla oli jotakin pahaa mielessä sekä rahan tavoittelu oli suuri halu näille joillekin ryhmittymille mutta onneksi niitä oli vain harvassa..
Ed vilkaisi Asukaan kun tämä rupesi puhumaan siitä, että se ei ollut kovinkaan salainen mutta jotenkuten piilossa oleva. Daer katsoi hieman Millenniumia kun tämä puhui siitä, että Ed ja Daer pystyisivät helposti hoitelemaan ramman miehen. Edin ei tehnyt mieli tapella ainakaan vielä kun oli saanut jo hoidella muutaman miehen jo pois maan päältä kulkemasta.. Mies pysähtyi levähtämään kun alkoi olla jo kulkeminen raskasta. Eräs pieni susi oli kävelemässä miehen luokse, turkki oli takkuinen ja likainen hieman mutta ruskean ja mustan sekoitus erottui hyvin. "Jaahas Nadja, olisi yksi pikku homma sinulle. Saat hoidella yhden Millennium nimisen suden jonka tunnistaa hyvin siitä kun tämä on valkoinen, silmät hiukan eriväriset.. Saat palkan myöhemmin kun tulet ihmisenä luoksemme ja tuot jonkinlaisen todisteen.." Mies sanoi ja istui puun juuren päällä.. "Hyvä on.." Nadja sanoi ja lähti juoksemaan hajujen perään. Nadja oli nopeampi kuin orjamestarina oleminen ja hajua ei ollut vielä tarttunut häneen.
Nadja juoksi hiukan nopeasti nopeata vaikka oli tavallista sutta pienempi, hän näki hiukan kauempana pienen joukkion ja valkoisen suden. Daer katsahti taakseen ja näki jonkun suden. Nadja tuli heidän luokseen. "Hei saisinko liittyä seuraan joksikin aikaa? Minun nimeni on Nadja.." Nadja kysyi mutta orjamestarina hänellä oli eri nimi. 'Jotakin tuossa sudessa on vikana..' Daer ajatteli ja katsoi Nadjaa hieman, Ed kääntyi myöskin katsomaan tulokasta..
Dudeboy
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 29 Huhti 2008, 21:23

Asuka, Millenium

Takaa kuului askelia.. Asuka käännähti katsomaan taakseen ja näki ruskeahkon suden tulevan heidän luokseen. Mill ei edes vilkaissut tähän, hän vain piti katseensa menosuunnassa miettien omiansa. Susi esitteli itsensä Nadjaksi ja kysyi, voisiko tulla heidän seuraansa.. Asuka vilkaisi Milleniumia, odottaen tältä vastausta Nadjan kysymykseen, mutta susi vanhus pysyi hiljaa.
"Toki, mikäs siinä" Asuka sanoi lopulta vastaten Nadjan kysymykseen, kun Milleniumilta ei vastausta näyttänyt kuuluvan. Itseasiassa Milleniumille oli yksi ja sama, liikkuisiko tuo susi heidän kanssaan vai ei.. ei hänestä nyt vaaraa ollut, ei ainakaan hänen uskoakseen. Asuka tarkasteli Nadjaa hetken aikaa, kävellen Milleniumin vierellä, kunnes hidasti vauhtiaan niin että jäi kävelemään Nadjan vierelle. Tämä ei ollut heidän laumastaan, ei Asuka ainakaan tätä ennen ollut nähnyt. Hän katsoi sutta päästä varpaisiin, lopulta vilkaisten häntä hymyillen.
"Mistä sinä tulet? Et.. et taida kuulua meidän laumaamme, en ainakaan ole nähnyt sinua ennen... minä olen Asuka" Asuka sanoi esitellen itsensä näin ohimennen, olihan se kohteliasta kertoa edes nimensä.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Dudeboy » 29 Huhti 2008, 22:50

Ed, Daer

Nadja oli hidastanut vauhtiaan ja käveli tämän nelikon perässä odottaen vastausta, Millennium näytti johtavan joukkoa ja hän tunnisti tämän orjamestari toverinsa antamista tuntomerkeistä mutta ei nähnyt tämän silmiä ollenkaan. Se ei Nadjaa haitannut ollenkaan ja tämä koittaisi iskeä Millenniumia jotta saisi edes hieman luottamusta tältä ennen kuin toteuttaisi toveriltaan saamat käskyt. Olihan Nadja alempi arvoinen orjamestari kun ei ollut kauaa ollut järjestössä. Joukon ainoa naaras puolinen hyväksyi hänet mukaansa ja Nadja hymyili hieman kun edes hyväksyttiin joku tuntematon mukaan.. Hän vilkaisi Daeria hieman ja pelkäsi hieman, koska tämä oli velhon tapainen ja tämä saattaisi estää Nadjaa toteuttamasta suunnitelmiaan.
Daer huomasi kävellessään Nadjan vilkuilut mutta ei välittänyt niistä, Daer oli silti varuillaan kun Nadja tuli samasta suunnasta kuin se mies jonka Daer oli jättänyt sinne vapaaksi. Nadja katsoi samalla kävellessään Millenniumia ja vilkaisi sivusilmällä Ediä joka käveli hiljaa. Sitten Nadja katsoi sen naaraan hidasta tuloa hänen vierelleen, tämä esitteli itsensä Asukaksi ja kyseli asioita. "Olen kotoisin itäisiltä seuduilta, nimenikin viittaa siihen ja en ole käynytkään täällä päin ollenkaan. Hauska tutustua.." Nadja sanoi ja katsoi alhaalta päin Asukaa hieman kun oli pieni kokoinen. "Saanen esitellä itseni olen Daer ja tuo koira on Ed.." Daer sanoi ja Nadja vilkaisi hieman Daeriin mutta kääntyi katsomaan Asukaa. "Kukas tuo valkoinen komea uros on?" Nadja kysyi kuiskaten Asukalta nyökäten kohti Millenniumia..
Dudeboy
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 30 Huhti 2008, 08:47

Asuka, Millenium, Frank

Mill seurasi sivukorvalla Nadjan ja Asukan keskusteluja. Nämä esittelivät itsensä ja sitten Daer esitteli itsensä ja poikansa.. sitten Mill kuuli Nadjan kuiskauksen.. ja oli naurahtaa. Tyttö taisi olla sokea, Milleniumhan oli ikivanha kääpä! Näin kauniisti sanottuna, mutta minkäs teet kun olet ikuisuuden elänyt! Asuka vilkaisi Nadjasta Milleniumiin ja sitten takaisin Nadajaan, hymyillen pienesti.
"Hän on Millenium, nelikon johtaja" Asuka kertoi, eikä edes olettanut että Nadja tietäisi mistä nelikosta olisi kyse.. kunhan ei vain sekottaisi tätä porukkaa nelikkoon.
Vaikka Millenium olikin kuullut Nadjan kuiskauksen, ei hän siihen mitään huomiota kiinnittänyt, ei edes tehnyt elettäkään ilmaistakseen sen, että oli kuullut.
"Sinä olet siis idästä päin.." Asuka aloitti lopulta hymyillen, samalla kun käänsi katseensa Nadjaan "Minäkin olen sieltä päin, tapanani oli asua siellä kunnes Mill tuli ja kokosi meidät" Asuka kertoi, ihan näin pikku faktoja itsestään pitäen keskustelua yllä.

Äkkiä Millenium pysähtyi ja jäi tuijottamaan sivulleen. Missään ei liikkunut mitään, mutta pieni tuulen vire kävi metsän läpi, juuri tällä kohtaa. Lehdet havisivat tuulessa, pitäen pientä ääntä joka häiritsi kuuluvuutta. Asuka pysähtyi Milleniumin viereen jääden tuijottamaan samaan suuntaan, kunnes yhtäkkiä loikki Milleniumin taakse, pienesti ulvahtaen.
"Frank... lopeta pelleily" Millenium sanoi lopulta, tuijottaen yhä tyhjän oloiseen metsään.
"Njäääääähhh, eikö sinua koskaan pysty yllättämään?" Frankin ääni kysyi lähellä olevasta puusta.
Susi hyppäsi alas jolkotellen Milleniumin luokse ja nyökkäsi pienesti tervehdykseksi. Sitten hän vilkaisi Daeriin, Ediin ja Nadjaan.. mutta siirsi katseensa sitten takaisin Ediin.
"jaa että haaremia kerätään jo? Njäh, tyhmä pentu" Frank sanoi, vilkaisi Asukaan ja lähti sen jälkeen jolkottelemaan eteenpäin.
Asuka pudisteli päätään huokaisten syvään, Frankkiä tässä viimeisenä kaivattiin.. tai no, toisaalta jos orjamestari tulisi, Frankillä ei TODELLAKAAN olisi mitään ongelmia päästää tätä päiviltään, olihan hän sentään syntynyt tappamaan. Mill lähti liikkeelle Frankin perään, Asuka vierellään. Asuka vilkaisi pahoittelevasti Ediin, mutta piti paikkansa Millin vierellä.

Frank hyppeli edellä, nuuhkien maata aina välillä ja välillä vilkaisten taivaalle, etsien edes jotain mitä voisi päästää pois päiviltään.. kyllä, hänen oli nyt pakko saada tappaa jotain. Lopulta hänen silmiinsä osui oksalla istuva huuhkaja.. meni vain kaksi senkunttia, kun Frank oli puiden runkoja pitkin hyppinyt ylös ja iskenyt hampaansa huuhkajaan, joka ei edes kerennyt tajuamaan mikä siihen meni, ennen kuin sen niskat naksahtivat poikki. Frank hyppäsi maahan ja naureli itsekseen erittäin pirullisesti, jolkotellen joukon edellä ja heilutellen huuhkajan raatoa edestakaisin, välillä heittäen tämän ilmaan ja koppaamalla sen uudestaan kitaansa... ei hän sitä aikonut syödä, vain tappaa.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Dudeboy » 30 Huhti 2008, 17:52

Ed, Daer

Nadja katsoi Millenniumia kävellessään samalla ja tämä oli vain hiljaa eikä puhunut oikein mitään. Nadja käänsi päänsä Asukaan päin kun tämä rupesi puhumaan jotakin Millenniumista. Nadja kuunteli ja mietiskeli hieman asioita. 'Tuo ihminen ja koira eivät taida kuulua tähän nelikkoon kun kummatkin ovat jotakin muuta. Velho susien seurassa miten on mahdollista? Varmaankin osaa muuttua joksikin koiraksi tai sudeksi.' Nadja pohti asioita mielessään ja oli hieman hiljaa. 'Ottaakohan Millennium minut tosissaan minut jos sanoisin olevani pihkassa häneen ja suostuisikohan olemaan kanssani kaksin vähän aikaa jossakin sillä aikaa kunhan nuo muut pysyisivät hetken kaukana?' Nadja mietti huolestuneena hieman asioista koska vihollisia tulisi olemaan liikaa eikä pako saattaisi onnistua alueelta.
Nadja kuunteli kun Asuka puhui, että oli idästä päin ja Nadja ei tietenkään ollut tavannut Asukaa siellä päin ollenkaan tai nähnyt mitään tästä siellä, se ei haitannut Nadjaa koska muuten Asuka tuntisi hänet ja tehtävä olisi pilalla kokonaan... Millennium siis johti jotakin nelikkoa ja oli kuin johtaja näille mutta mitä hyötyä kun Millennium häviäisi pois niin joukko hajoaisi ja orjamestareilla olisi helpompi houkutella lisää jäseniä riveihinsä nelikosta.. Kävi pieni tuulen vire ja Nadja katseli hieman ympärilleen, Daer oli j arvaamassa kuka oli tulossa. Ed huokaisi hieman kun ärsyttäjä tulee. Yhtäkkiä Millenniumin taakse ilmestyi susi ja ulvahti hieman. Nadja kuunteli kun nämä puhuivat jostakin ja suden nimi oli Frank, tämä kuului siis nelikkoon jotenkuten ja haukkui Ediä pennuksi. Ed oli vihainen kun tuo yksi oli olemassa ärsyttämässä häntä, Ed huomasi Asukan vilkaisevan häntä aika pahoittelevasti mutta oli Millenniumin vierellä. Daer tiesi ettei mikään selkäsauna muuttaisi Frankia ollenkaan minkäänlaiseksi vaan pahentaisi enemmän tätä..
Nadja katsoi Frankia kävellessään samalla ja katsoi muutaman sekunnin päästä kun tämä ilmestyi taas jostakin huuhkajan kanssa, pelleili sen huuhkajan raadolla lopuksi kun oli tappanut sen.. "Onpas ruokailu tavat, ruualla ei pitäisi leikkiä ollenkaan.. Onko tämä Frank jäänyt pennun tasolle?" Nadja kysyi ja katsoi hieman Frankia kysyvästi.. 'Joudun vielä kestämään vaikka mitä näiden seurassa..' Nadja ajatteli. Ed oli ruveta nauramaan kun Nadja ei tiennyt, että Frank suuttuisi tuosta luultavasti.
Dudeboy
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 03 Touko 2008, 14:54

Asuka, Frank, Millenium

Frank ei edes katsahtanut taakseen kun Nadja naljaili hänelle... tämähän oli vain mitätön narttu, jolla ei ollut mitään virkaa.. samalla tasolla mitä huuhkaja, mitä Frank juuri nyt heitteli ilmaan, yhtä haavoittuvainen ja heikko...
Asuka ei sanonut mitään, hän ei tiennyt olisikon hänen pitänyt puollustella Frankkia vai olla samaa mieltä Nadjan kanssa.. olihan se aika lapsellista leikkiä ruualla, mutta..
"Kuka sanoi että hän aikoo syödä sen?" Millenium sanoi lopulta, vilkaisten Nadjaan. "Ei hän sitä syö.. se on hänelle vain leikki kalu, viaton eläin jolta hän saa riistää elämän tuosta vain, ei hän välitä.. se on hänen luontonsa" Mill kertoi ja käänsi katseensa takaisin menosuuntaan. Tosiaan.. se oli Frankin luonto, hän itsekkin tiesi sen ja sen takia hän nyt nauroikin pirullisesti heidän edellään, kuultuaan Milleniumin sanat. Lopulta Frank heitti linnun raadon maahan ja murskasi sen kallon jalallaan, niin että kuului erittäin äänekäs rusahdus. Asukalla meni kylmät väreet pitkin selkää, hän ei yhtään pitänyt yhtään siitä äänestä, toisin kun Frank joka sai jonkinmoiset kiksit mistä tahansa kuolemaan liittyvästä äänestä.
Sitten Frank iski silmänsä rusakkoon, joka lähti juoksemaan kuin rasvattu salama, nähtyään Frankin. Frank juoksahti ruskano perään, kadoten näköpiirsitä.
"Asuka, hae hänet takaisin" Millenium sanoi tympääntyneellä äänellä. Asuka nyökkäsi ja lähti juoksemaan Frankin perään, huudellen tämän nimä ja kiroten hänen olemasa oloaan. Millenium naurahti pienesti ja pudisteli päätään.
"Meidän 'perhe' elämä on aina ollut tällaista..." Millenium huomautti kuunnellessaan Asukan kiroamista, joka kuului jostain kaukaa puskien takaa.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Dudeboy » 06 Touko 2008, 21:58

Ed, Daer

Nadja vain käveli odottaen saavansa vastausta tältä Frankilta mutta mitään ei kuulunut. Daer käveli ja Ed myöskin, Millennium rupesi puhumaan ja Nadja hermostui hieman tästä kun muka ruualla saisi leikkiä tämän mukaan. Daer kuunteli tätä ja tiesi, Millenniumin vain puhuvan jostakin aivan muusta kuin viattomuudesta. Ed oli kuunnellut, hän nauroi pikkuisen kun Millennium puhui. Mikään ei ole kyllä viaton ainakaan Frankille jos hän muka tiesi jotakin pikkuisen Frankista mutta ihan samapa tuo oli. Tehköön vaan Frank mitä haluaa jos oli niin halua riehua kaikkialla. Nadja katsoi Frankia kun tämä murskasi huuhkajan ja oli melkein oksentaa äänestä. Daer huokaisi hieman kun katseli Frankia, tämän luonne oli menossa tosi pahaan suuntaan jos asialle ei tehtäisi mitään. Pian Frank pinkoi jonnekin ja Asuka meni perään.. Ed katseli Millenniumia huolestuneena hieman kun tämä puhui.
"Sen voi huomata.." Daer sanoi kuunnellen ääniä joita tuli Asukasta kun tämä oli Frankin perässä. Mies oli seurannut näitä ja tuli hiukan kauemmaksi näistä.. "Antautukaa niin suuri Manuel säästää teidät, Nadja auta minua.." Mies sanoi.. Daer suuttui ja muuttui kuolleeksi lemuten pahalle. Daer kääntyi katsomaan miestä ja teki mustan piikin, nakaten tätä kohti. Mies katsoi suu auki kauhuissaan piikkiä ja se lensi päin suuhun mennen läpi takaraivosta, mies lensi päin puuta. Piikki upposi syvälle puuhun ja mies kuolleena niskastaan kiinni siinä. Nadja katsoi järkyttyneenä tätä ja sitten kuolleen näköistä velhoa. Daer katsoi Nadjaa vihaisena ja alkoi haisemaan todella pahalle, Nadja oksensi sillä mädän haju oli aika kuvottava.
"Nyt Nadja kerro minulle kuka olet.." Daer sanoi vihaisena.. "En tunne tuota miestä ja nuo hirviöt tietävät jostakin aina jonkun nimen.." Nadja sanoi peloissaan. "Mitä tehdään Millennium?" Daer kysyi katsellen Millenniumia hieman.. "En ole tehnyt mitään väärää ja en ole mikään orjamestari.." Nadja sanoi kuulostaen itkevän. Daer ei oikein kuunnellut tämän puheita..
Dudeboy
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 06 Touko 2008, 22:19

Asuka, Frank, Millenium

Millenium vilkaisi taakseen kun kuuli miehen äänen, joka uhosi jälleen ylistäen 'suurta' Manuelia. Millenium katsoi astetta tympääntyneenä mieheen, kunnes nosti katseensa Daeriin joka alko haisemaan lievästi sanottuna. Tämä muutti itsensä kuolleeksi ja teki selvää miehestä kerta heitolla. Mill seurasi paikoiltaan kun Daer kääntyi nadjan puoleen, saaden löyhkällään Nadjan oksentamaan. Millenium katseli hiljaa sivummalta, hengittäen nyt suun kautta ihan vain ettei itse oksentaisi... Hän pysyi hiljaa kun Daer kysyi mitä pitäisi tehdä, hän pysyi hiljaa siksi että mietti asiaa hiljaa itsekseen

Asuka saavutti Frankin melko pian ja pienen suostuttelun jälkeen sai hänet palaamaan kanssaan muiden mukaan. He saapuivat takaisin paikalle juuri kun Daer lävisti miehen piikillä. Asuka oli vingahtanut ja peruuttanut takaisin puskiin, Frank puolestaan oli hihkunut "siistiä!"... no, huvinsa jokaisella.
Nyt kun tragedia oli rauhoittunut, Asuka ja Frank hyppivät takaisin Milleniumin luokse, joka yhä mietti mitä pitäisi tehdä.
"saanko minä ehdottaa?! TAPETAAN SE!!!" Frank huusi näyttäen hampaansa Nadjalle ja oli todella lähellä hypätä tämän kimppuun. Millenium pudisteli päätään hiljaa, saaden Frankin perääntymään varjoihin manaten itsekseen.
"Juokse pois... olit sitten heidän puolellaan tai et, juokse pois.. mene ja kerro 'kavereillesi' mitä heille tehtiin ja tulkaa sitten suurella joukolla meidän kimppuumme, jos kosto teidän mielestänne on oikea ratkaisu.. mutta varoitan, teille käy samalla tavalla mitä hänellä... meillä on kuninkaat puolellamme" Millenium sanoi ja käänsi selkänsä Nadjalle jatkaen matkaansa.
"tulkaa vaan, tulkaa joukolla ja sitten tanssitaan verisellä kentällä, kentällä verisellä nauraen ja riemuiten, tanssitaan tanssitaahahahahaaaan!" Frank sanoi psykoottisesti peruuttaessaan Milleniumin perään, kunnes käänsi selkänsä ja lähti jolkottelemaan eteenpäin.
Asuka katsoi hiljaa Nadjaan, sitten Daeriin ja sitten Ediin.
"Miksi tämän pitää olla näin vaikeaa?" Asuka kysyi, lähtien hitaasti peruttamaan taaksepäin, siirten katseensa Nadjaan.
"Olet yksi heistä, etkö olekkin? OLET YKSI HEISTÄ?!" Asuka huusi, peruuttae koko ajan.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Dudeboy » 07 Touko 2008, 07:57

Ed, Daer

Daer vilkaisi Nadjaan nyt kun tämä näytti pahoinvoivalta kun kuolleen löyhkä oli aina niin pahan hajuinen ja iljettävä tyttöjen mielestä. Daer oli vain luonut itsestään sellaisen ja pysyi siinä muodossaan loppuun asti eikä pystyisi enää olemaan normaali kuin joku muukin mies. Ed huokaisi hieman ja katseli Nadjaa kun tämä oli yrittänyt puhua Daerille mutta oli epäonnistunut kun Daer ei uskonut tätä ollenkaan.. Nadja vilkuili Millenniumia ja sitten Asukaa, Frankia myös kun nämä tulivat paikalle. Nadja kuunteli peloissaan Frankia ja sitten Millenniumia, tämä ei halunnut tappaa häntä ollenkaan vaan oli päästämässä pois.
Ed ja Daer lähtivät Frankin ja Millennium perään kävelemään kun aika oli lähteä. Nadja katsoi Asukaa ja muuttui ihmiseksi, oli orjamestarin puvussaan. "Rahan takia, pentu.. Sinä ja minä sitten ilman taikoja ja muita apuvoimia kun tapaamme seuraavan kerran.." Nadja sanoi ja kääntyi lähteäkseen. Ed käveli Millennium perässä. "Saa nähdä mitä Manuel sanoo vai lähteeköhän hän kahta kuningasta vastaan.." Ed sanoi katsellen hiukan maahan. Daer arveli sitä, että Manuel lähettäisi salamurhaajia heidän kimppuunsa kun kuulisi asiasta.
Dudeboy
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 07 Touko 2008, 14:34

Asuka, Frank, Millenium

Asuka katsoi hiljaa Nadjaan kun tämä lateli uhkauksensa.. kaikki tuo rahan takia? Frank oli kuullut Nadjan uhkaukset ja käännähti ympäri, nähden tämän muuttaneen muotoaan ja kävelevän nyt pois päin.. ja jos jokin sai Frankin suuttumaan, niin Asukan uhkailu.
"Sen saa tosiaan nähd.. FRANK PAIKKA!!" Millenium huusi Frankin perään, joka lähti juoksemaan kohti Nadjaa, hypäten tämän niskaan ja yhdellä tappavalla puraisulla katkaisi tämän niskat.
Millenium pysähtyi paikalleen ja katsoi Frankkia erittäin vihaisesti. Asuka oli enemmänkin hämillään ja järkyttynyt, eikä tiennyt mitä nyt olisi pitänyt ajatella?! Nadja oli vihollinen, mutta silti omalla tavallaan mukava.. ja nyt hän makasi kuolleenna Frankin jalkojen juuressa. Frank vain nauroi psykoottisesti ja hymyili, tuntiessaan Nadjan veren valuvan pitkin turkkiaan.
"muahaha! Koitappa nyt kävellä!!" Frank sanoi lopulta lähtien tökkimään Nadjan ruumista, aivan kuin se olisi voinut vastatakkin.
"Tulkaa.. emme voi tehdä mitään.." Millenium sanoi matalalla, erittäin vihaisella äänellä katsellessaan Frankkiä, joka lähti puhelemaan itseksensä erittäin psykoottisin, riimittelevin lausein. Asuka peruutti Milleniumin luokse, pidätellen kyyneliään ja käänsi selkänsä Frankille vasta sitten kun tiesi olevansa turvallisen välimatkan päässä Frankistä.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Dudeboy » 07 Touko 2008, 18:06

Ed, Daer

Nadja käveli ja tunsi hampaiden uppoavan niskaansa, lähti kaatumaan ja pian niskat menivät poikki kun Frank puri lujaa. Nadja ei huutanut vaan oli hiljaa, kuoli niskojen katkeamiseen. Daer huokaisi kun Frankin oli siis pakko päästää hengiltä kaikki viholliset jos nämä puhuivat jotakin. Ed kuunteli Frankin naurua ja katsoi tätä kun tämä näytti oikein järkensä menettäneeltä, Frank oli sitä varmaankin aina eikä muuttuisi miksikään siitä ollenkaan. Jos Nadja saattoi olla jonkun vanhemman orjamestarin lapsi sitä oltiin pulassa, ne ei katsoisi hyvällä jos joku niiden lapsista tapettaisiin. Se olikin ajanmurhe kun saattaisi tulla verisiä tappeluita jos nämä lähettäisivät joitakin olioitaan metsään etsimään niitä jotka tekivät heidän puolellaan oleville jotakin..
Frank vieläpä päätti tehdä jotakin ruumiille, tökki ja näytti pilkkaavan Nadjan ruumista kun se makasi maassa kuolleena. Ed ei oikein pitänyt Frankin asenteesta kuolleita kohtaan. Ed lähti kävelemään Asukan vierelle ja katseli tätä. "Haluatko jutella jostakin nyt ja purkaa tunteita hieman?" Ed kysyi Asukalta samalla kävellessään mutta poikkesi hiukan kauemmaksi kävelemään, jos Asuka halusi puhua jotakin. "Muuten Frank halusit tanssia verisellä kentällä, entäpä jos toiveesi toteutuu. Voin tietenkin järjestää sinulle elämäsi tappelun.." Daer sanoi luoden harakan näköisiä mustia pikkuisia, lentelemään ympärilleen.
Dudeboy
 

EdellinenSeuraava

Paluu Luolat

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron