Tukea tarvitaan

Vanhametsä on alue Quinn metsässä, joka on täysin kuollutta. Tällä alueella ei kasva mitään. Maa on pelkkää tomuista, tamppautunutta multaa. Suuri, karu alue on täynnä pystyyn kuolleita, kivanlahoavia puita. Vain harva olento viihtyy tällä alueella. Väitetään, että metsä on kuollut magian vaikutuksesta. Musta magia olisi kuihduttanut tämän osan metsää, johtuen velhojen salaseurojen tapaamisista aikanaan.

Valvoja: Crimson

ViestiKirjoittaja Templer » 14 Joulu 2011, 19:06

Soul Safer

Jotenkin mies tunsi taakkansa paljon pienemmäksi, kun oli saanut sanansa viimeisetkin rippeet kaikumaan kauas mielestään. Hän ei kyllä ottaisi tavaksi kertoa itsestäänn, mutta nyt se tuntui helpolta, hän oli selvinnyt siitä.
Toisen kysyessä, miksi hän ei ollut ottanut neidon sielua, Safer mietti todella, niin, miksei?
"Koska..." Safer sanoi hieman epävarmasti. "Sinun vierelläsi on niin helppo olla, en tunne olevani uhattu ja tunnen enemmänkin olevani... yksi teistä." Mies käänsi "katseensa" naiseen, vaikka ei tietenkään nähnyt toista, mutta oli kuullut toisen saapuvan hänen viereensä. Safer liikautti hieman kättään lähemmäs neidon kättä.
"Olen ehkä tyhmä ja itsetuhoinen kun kerroin tämän sinulle, mutta luotan sinuun..." Soul Safer sanoi heikosti, nyt hän oli jopa paljastanut toiselle heukkoutensa... hän todella luotti ihmiseen. Mutta tämäkin luottamus oli rakennettu vain heikon oksan päälle, joka pystyisi katkeamaan milloin vain, jos luottamusta koeteltiin liikaa.
Templer
 

ViestiKirjoittaja Nipustin » 14 Joulu 2011, 20:37

Jenna Brooks

Pelkkä pieni käden liike, jonka mies, ehkä jopa huomaamattaan, teki, sai Jennan hymyilemään lämpimästi. Brunette oli jo aikaissa halata ystäväänsä, mutta sitten tämä vielä jatkoi, hieman arasti, että luotti Jennaan. Tälläisen salaisuuden kertominen ei todella ollut helppoa toisella ja nyt Jenna voi muutakuin hymyillen vetää miehen syleilyynsä. Hellästi mutta tiukasti Jenna halaa Saferia.
Halaus ei loppujen lopuksi kestänyt kauaa, mutta sekuntit tuntuivat menevän todella hitaasti. Itseasiassa, tuntui kuin lumihiutaleetkin olisivat putoilleet aina vain hitaammin maahan. Lopulta se on ohi ja Jenna irrottautuu ystävästään hymyillen lämpimästi, vaikkei toinen sitä nähnyt, varmasti tunsi lämmön, koska niin lämpimästi ja rakkaudella toinen hymyili. "Voit aina luottaa minuun." Jenna myötäilee vielä herkän hetken pisteeksi i:n päälle.

Jennan olisi toisaalta tehnyt mieli kysellä paljon lisää hänen ystävästään, muttei se tuntunut sopivalta, ei ihan vielä. Joten hän vaihtoi kepeästi aihetta: "Lumipyry taitaa saeta koko ajan. Pitäisikö meidän hakeutua suojaan? Onko tässä lähellä kenties luolaa tai jotain vaikkapa suurta kuusta jonka alaoksien alle kömpiä?" Ihmisneito yritti saada äänensä kuulostamaan aidosti huolestuneelta säästä, ettei tuntuisi siltä että Jenna vain keksi puheenaiheen koska mitään muuta ei ollut mistä enää kehtaisi puhua. Kun pääsemme lämpimämpään, suojaan, voin kysellä varmaan sitten, Jenna vielä miettii päässään odottaen että Safer lähtisi johdattamaan heitä suuntaan tai toiseen.
Nipustin
 

ViestiKirjoittaja Templer » 16 Joulu 2011, 19:14

Soul Safer

Täysin varoittamatta neito halasi Saferia ja mies säikähti, oli jopa lyömässä toista, koska luuli sen olevan jonkin asteen hyökkäys, mutta kun neidon halaus oli liian topakka, jotta hänen kätensä olisivat päässeet lyömään, mies tajusi tilanteen. Tätä ihmiset siis kutsuivat halaukseksi, koska turhan usein Saferia ei oltu halailtu. Halaus ei ollut pitkä, mutta se tuntui siltä, Safer ei ollut koskaan saanut minkäänlaista käsitystä halaamisesta, tai kuinka kauan yleensä halailtiin, mutta mies ei tahtonut neidon lopettavan. Kun Jenna sitten irroitti otteensa miehestä, Safer olisi halunnut halata uudestaan, mutta hänen mielestään se olisi ollut tyhmää... vai odottiko neito sitä? Safer ei tiennyt, hän ei ollut perillä lämpimistä tervehdyksistä, kuten kättelyistä, hymyilystä tai halauksista. Hän tiesi vain, kuinka vihamiestä tuli kohdella; raa'asti ja mahdollisimman väkivalloin.
Kun neito sanoi, että mies voisi aina luottaa häneen, Safer tunsi olonsa lämpimäksi, jotenkin turvalliseksi.
Aihe vaihtui nopsaan, hetkessä neito puhuikin säästä ja kuinka lumipyry alkoi voimistua. Safer huomasi sen itsekin.
"Tässä lähistöllä on kyllä pieni, luolantapainen paikka, tule!" Safer sanoi ja lähti jo hitaasti kävelemään, odottaen, että nainen tulisi perässä.
He kävelivät hetken, kunnes edessä siinsi luolantapainen suuaukko, joka oli kuitenkin sen verran suuri, että sinne mahtuisi helposti neljäkin ihmistä.
"Odota, haen puita." Safer sanoi ja meni etsimään kuivina pysyneitä risuja ja hieman paksumpia oksia, sitten hän poimi maasta kaksi kiveä ja kun hän meni takaisin luolantapaiseen, hän kokosi risut ja oskat kasaksi ruveten sytyttmämään kasaa kivillä.
Meni hetki, kunnes kivien välistä lensi kipinä ja kuiva oksa otti siitä syttyäkseen, nyt tuli piti vain pitää yllä.
Templer
 

ViestiKirjoittaja Nipustin » 16 Joulu 2011, 21:43

Jenna

Saferia tosiaan hämmensi neidon hetkellinen lähentely. Ehkä toista ei edes koskaan oltu halattu aikaisemmin.
Onneksi lähistöltä tosiaan oli paikka jonne kaksikko voisi mennä lumisadetta pakoon! Joku pikkuruinen kolo, tai mini luola jos niin sitä halusi nimittää.

Kaksikon saavuttua luolaan Safer lähti hakemaan polttopuita, Jenna itse etsiskeli pikkukiviä joista teki luolan keskustaan aidatun alueen tulelle.
Odotellessaan toisen palaamista Jenna katselee ympärilleen luolassa ja toteaa ettei se johda mihinkään. No, ainakin he näkisivät jos jokin tulisi luolaan, sillä suuaukko oli ainut sisäänpääsy.
Jenna rentoutuu ja istahtaa tekemänsä rinkulan vierelle, kohta ystävä jo palaakin ja ryhtyy nuotion tekoon. "Vau, yksin asujana metsässä tuo käy sinulta aika hyvin, itse en varmaan osaisi, ei ole koskaan tarvinnut osata" Jenna ihastelee toisen nuotion teko taitoja.

Ulkona alkoi todella olla hämärää, suorastaan pimeää, eikä ihme sillä talven myötä päivät kävivät lyhemmiksi. Myöskin kylmyys alkoi luikerella luolaan vaikka nuotiossa liekit leikkivät iloisesti lämmittäen ympärilleen. Maata nuotion ympärille yltävä lämpö ei lämmittänyt ja sitä pitkin kylmyys kulkeutui Jennaan, joka istui nuotioin vierellä maassa. Tyttöä selvästikkin paleli hieman ja tämä hieroi itseään käsillään, yrittäen lämmitellä. "Täällä on vähän viileä..." Tyttö saa sanotuksi ojentaessaan taas kätensä nuotiota kohti.
Nipustin
 

ViestiKirjoittaja Templer » 16 Joulu 2011, 22:18

Soul Safer

Neitoa paleli, Safer tiesi sen.
"Haluatko jatkaa matkaa vai..?" Mies meni luolantakaosaan ja muuttui koiraksi, kun neito ei nähnyt, sitten hän tuli takaisin ja tökkäsi toista kuonollaan selkään, sitten hän kierätyi naisen ympärille, tuoden toiselle hieman lämpöä. Hän laski kuononsa toisen polvelle ja kietoi häntänsä toisen jalan lähettyville. Safer olisi pystynyt nukahtamaan siihen, neidon rauhallisuus, tulen lämpö ja hänen rinnassaan niin rauhallisena sykkivä sydän tuntuivat kaikki niin raimaisevilta, mutta mies ei tahtonut nukahtaa, hän ei tahtonut olla tietämätön siitä, mitä neidolla tapahtuu kun hän nukkuu. Jos joku tulisi ja hän nukkuisi, toinen olisi vaarassa. Siksi Safer sinnitteli hengissä ja maiskautti hieman suutaan.

//lyhyttä D=//
Templer
 

ViestiKirjoittaja Nipustin » 16 Joulu 2011, 23:03

Jenna

"Eijei! Kyllä odotamme lumen tulon loppumista, kenties jopa aamua kun taas näkee jotain." Brunette toppuuttelee lähtöajatuksia eikä kiinnittänyt paljoa huomioon "vai" sanaan lauseen lopussa. Jenna tuijotteli lämpimään tuleen, eikä huomannut kun toinen kävi muuttamassa muotoaan.
Jenna säpsähti kun häntä tökättiin selkään mutta sitten alkoi nauraa lämpöisästi kun huomasi sen olleen vain hänen kaveruksensa. Lempeästi tyttö hymyili kun koiruli kiertyi hänen ympärilleen. "Olitko vain liian ujo tulemaan itsenäsi?" Jenna kysyy hieman kiusoitellen, kuitenkin leikillään, ja paijaa koirulin päätä. "Mutta kyllä tämä turkki varmaan paremmin lämmittää."

Jenna kurottaa ottamaan laukustaan jonka oli laskenut sivummalle itselleen omenan. Samalla hän kysyy Saferilta halusiko tämä jotain syötävää. Ruokalistalla oli vielä lisää omenia sekä leipä. Myöskin vesileili oli matkassa.
Omanan syötyään ja hetken tulen katselusta lämpimässä turkin keskellä Jenna aloittaa jälleen juttelun: "Olisimme saaneet ajan kulumaan paremmin jos olisimme voineet rupatella, mutta oletan ettet sinä voi puhua koirana..."
Nipustin
 

ViestiKirjoittaja Templer » 17 Joulu 2011, 15:30

Soul Safer

Safer pudisti päätään toisen kysyessä halusiko hän jotain. Ehkä neito ei vain tajunnut, mutta Safer ei syönyt tavallista ruokaa nälkäänsä, vain näyttääkseen, että oli tavallinen. Usein hänen ei sitä tarvinnut tehdä, joten siitä oli aikaa, kun Safer oli viimeksi syönyt tavan ruokaa.
Neito oli hieman harmissaan, kun Safer ei voinut jutella, joten mies muuttuikin siinä samassa takaisin ihmiseksi, vaikka asento ei ollutkaan hänelle enää siinä muodossa kovin mukava, joten hän vaihtoi asentoaan ja hymyili sitten hieman heikosti toiselle.
"Ajattelin vain parastasi, turkista on paljon enemmän lämmittämään, kuin minusta." Safer sanoi, koska tiesi, että hänen ruumiinlämpönsä oli muutenkin alhainen, joten hänestä ei ollut lämmittämään naista.
"No, mistä juteltaisiin?" Mies kysyi naurahtaen, pitäen yhä päätään naisen polvella, tällä kertaa hän piti vain niskaansa neidon jalanpäällä ja hän "katsoi" luolan kattoon, muuten hänen ruumiinsa oli aika suorassa, jos ei ajateltu hänen jalkojaan, jotka olivat koukussa polvien kohdalta.
"Selviäthän sinä varmasti?" Soul varmisti, sillä hän tahtoi, että neito tunsi olonsa mahdollisimman mukavaksi.
"Selviäähän vauva?" Hän lisäsi, vaikkei oikeastaan välittänyt pienestä, vaikkain viattomasta ihmisen alusta.
Templer
 

ViestiKirjoittaja Nipustin » 21 Joulu 2011, 23:02

Jenna

Jenna kikattaa lempeästi ja paijaa Saferin päätä kun toinen kertoi vain ajatelleen Jennan parasta muuttuessaan lämpimämmäksi koiraksi.
"Aivan, joudumme kuitenkin yöpymään täällä, silloin saat olla hauvana, olisit kuin tyyny ja peitto samassa paketissa!" Brunette virnistää pienesti.
"Ää, älä huolehdi! Minulla ja vauvalla on kaikki hyvin, pieni vilu ei vielä meitä nujerra! Onneksi vauva tosin on vielä mahassa, muuten se taatusti paleltuisi." Jenna puhelee ja silittelee hieman mahaansa. Neidolla ei ollut hajuakaan ettei Saferia voisi vähempää kiinnostaa hänen vauvansa, se oli enemmänkin uhkä, joten Jenna puhuu aiheesta kepeästi.

"Mistä sinä haluaisit jutella? Tiedätkö mitään tarinoita? Myyttejä? Onko sinulla omasta takaa jännittävä elämä? Esimerkiksi kuka sinä olet, vai oletko ollut aina tämä mies johon minä tutustuin?" Jenna kyseelee paljon. Ehkä hänen uutta ystäväänsä ahdistaisi hieman kysymysten määrä, mutta tämän jälkeen olisi toisen vuoro kysellä ja Jennan vastata.
Nipustin
 

ViestiKirjoittaja Templer » 26 Joulu 2011, 00:04

Soul Safer

Mies oli hyvillään, että voisi suojella toista yön yli, nyt olisi hänen vuoronsa vastata kysymyksiin.
"En muista mitään menneisyydestäni, enkä siitä, kuinka muutuin, mutta olen kuullut, että minussa on jonkin kirouksenomainen... en sitten tiedä onko. Perheestäni en tiedä mitään, mutta luulen heidän kuolleen. En ole kuitenkaan aina ollut tällainen, tiedän, että olin jotain muuta ennen tätä, mutta mitä, niin sitä en tiedä." Safer sanoi hieman synkkiä sanoja, mutta hänen mielensä pysyi kirkkaana, hän oli sinut asian kanssa, ainakin nyt kun neito oli hänen läsnään, mutta tätäkään aurinkoisuutta ei kestäisi ikuisuuksiin, kyllä Safer tiesi, että kun neito lähtisi, hän jäisi yksin ajatustensa kanssa.
"Myyttejä olen vain kuullut siitä mökistä, kun jotkut retkeilijät ovat siitä kertoneet, että siellä asuisi joku noita. Pakko myöntää, että on minussakin ollut pientä noitaa, kun olen sieltä pari kertaa tesinyt ravintoa." Safer sanoi, mutta halusi nopeasti vaihtaa puheen aiheen pois sielujen riistosta, jotta neito ei rupeaisi miettimään sitä liian syvällisesti.
"ehkä noita kostaa minulle, kun olen siellä kuljeskellut, ken tietää." Safer sanoi hieman hymyillen.

"Entä minkälainen sinun elämäsi on? Onko vauvan isä mukava?" Safer kysyi siirtäen aiheen neitoon, hän halusi tietää toisesta enemmän.
"Oletko muuten koskaan syönyt raakaa kalaa?" Safer kysyi uteliaana. "Olen saanut käsityksen, että jonkinlainen kulttuuri syö raakaa kalaa, mutta en sitten tiedä, onko se totta... niissähän on vaikka mitä mönkijäisiä... yöh." Mies sanoi kääntäen päätään hieman neidon suuntaan.
Templer
 

ViestiKirjoittaja Nipustin » 29 Joulu 2011, 21:53

Jenna Brooks

Hyvin kiinnostuneena ihminen kuunteli hänen sylissään makaavan tarinaa ja eläytyy eri vaiheisiin eri ilmein. Esimerkiksi kun puhutaan myytistä joka koski metsän mökkiä, josta Jennakin oli kuullut nuorempana monia tarinoita ilme oli ehkä hieman huvittunut, koska kysehän oli sadusta, mutta myös hyvin kiinnostunut. Niin, entä jos se olikin niin?

Silloin aihe muutettiin ja Jenna ei jäänytkään miettimään edellistä aihetta sen syvällisemmin. Jenna mutristaa ensin suutaan miettiessään mitä sanoisi elämästään kun jo satelee uusia kysymyksiä, viimeinen niistä erityisesti saa Jennan repeämään nauruun. "En, toivottavasti. Yövyin kyllä kerran eräässä majatalossa jossa minun mielestäni tarjoiltiin aika epäilyttävän hajuista, makuista ja näköistä kalaa." Jenna vakavoituu nauramisesta pelkkään virneen omaiseen hymyyn kun hän pohtii mitä kertoa vauvansa isästä. "Noh hän on... Miten hänen koko niin, monipuolisen, persoonansa sinulle kiteyttäisin. Noh, tapasimme hänen kanssaan metsässä, ihan niinkuin sinunkin", Jenna aloittaa tarinaansa ja välillä huomasi hauskan yhteäväisyyden, "Hän oli loukkaantunut. Jääräpäänä ei olisi halunnut apua mutten voinut jättää häntä sinne. Ainiin ja unohdin mainita, hän on eräänlainen enkeli."
Brunette pitää pienen tauon jonka aikana korjaa hieman asentoaan ja muistelee miten tarina jatkui. "En sanoisi että se oli rakkautta ensisilmäyksellä. Taisimme molemmat ärsyttää toisiamme, mutta hoidin hänet kuntoon kuitenkin ja jotenkin siinä samassa sitten viha kai muuttui rakkaudeksi." Jenna irvistää käyttämilleen imelille sanoille. "Hyi kun saan tämän kaiken kuulostamaan niin täydelliseltä rakkaustarinalta! Todellisuudessaahan hän oli neitsyt ja innostuessamme makuukammarin puolella vähän liikaa kävi näin." Jenna sanoo viitaten mahaansa ja virnistää taas. Minkä neito poikatyttöydelleen pystyi? Tämä tarina kuulosti hänestä paljon paremmalle kuin vihasta on lyhyt matka rakkauteen höpötys.

"Ja palatakseni elämääni, se on ihan okei. Työskentelen tarjoilijana ja silloin tällöin joutaessani myös tallissa. Olen aika hyvä eläinten kanssa." Ihmisneito kertoo ja rapsuttaa ystäväänsä päästä kuin tämä olisi vieläkin koira.
"Aaa! Vauva potkii!" Jenna huudahdaa, ei ehkä kivuissaan, ei, vaan ennemminkin ilahtuneena. "Kokeile! Se tuntuu jännältä!" Brunette ehdottaa ja yrittää siirtää Saferin kättä toisen ranteen kohdalta, mahan päälle jotta tämäkin tuntisi. Saattoi kyllä olla että toinen oli tuntenut sitkutukset jo päässäänkin.
Jenna oli ensimmäistä kertaa raskaana, eikä itsepystynyt oikein määrittämään liikkeitä jotka tapahtuivat hänen sisällään, mutta todellisuudessa vatsassa potkiskeli useampi kuin yksi vaaveli, kaksoset.
Nipustin
 

ViestiKirjoittaja Templer » 07 Tammi 2012, 21:30

Soul Safer

"Enkeli?" Soul Safer toisti. Hän ei ollut varma tarkoittiko neito sitä kirjaimellisesti vai kuvainnollisesti, koska kyllä Safer oli huomannut, että tähän maailmaan mahtui jos jonkinäköistä mönkijäistä. Loppu kertomusken mies kuunteli tarkkaavaisena. Neito oli todella rakastunut tuohon mieheen, se jotenkin satutti Saferia ja hän olisi varmasti itkenyt ainakin yhden kyyenleen, jos olisi halunnut. Hän kuitenkin pidätteli itkuaan, ainakin sitä vähää, jonka hän pystyisi itkemään.
Miehen onneksi neito palasi puhumaan takaisin elämästään. se helpotti hieman, mutta silti Saferin sisällä oli ontto ja tyhjä tunne. Lopulta sekin tunne uppoutui hetkeksi ilon alle, kun neito rapsutti hänen päätään. Safer ei voinut peittää naurahdustaan ja hetken aikaa hän ihmetteli, miten oli senkään tehnyt.
"Tämä oli vartmasti ensimmäinen naurahdukseni piiiitkäään aikaan." Hän kuiskasi salamyhkäisesti, mutta vaihtoi sitten taas naamalleen leveän hymyn, kunnes neito pyysi häntä kokeilemaan, kuinka vauva potki hänen mahassaan. Ensin Safer ei olisi halunnut, mutta sitten Jenna siirsi hänen kätensä mahan päälle ja safer tunsi sen. Hän ei suuremmin pitänyt siitä, mutta piti kättään siinä ja hymyili, vain neidon vuoksi.
Suuremmin mies ei tuntenut, taikka erottanut, että mahassa olisi ollut useampikin sikiö, mutta eipä se häntä paljoa kiinnostanutkaan. Hän oli noussut istuma-asentoon, jotta pystyi pitämään kättään toisen mahan päällä, mahdollisimman mukavassa asennossa.
Nyt mies huomaamattaan itki, mutta kyyneleet vain kostuttivat siteen muistuttaen, että hän oli itkenyt. Enempää mies ei voinutkaan pitää kättään toisen mahan päällä, vaan otti kätensä takaisin.
"Onhan se hyvä asia, jos vauva potkii?" Safer kysyi varmistaen asian, koska ei hän ollut mikään vauva expertti.
Templer
 

ViestiKirjoittaja Nipustin » 18 Tammi 2012, 17:21

Jenna Brooks

Jenna olisi halunnut kysyä Saferiltä mitä tämä oli tarkoittanut sanoessaan että se oli ollut hänen ensimmäinen naurahduksensa pitkään aikaan. Eikö toisella tosiaan ollut mitään nauramisen aihetta asuessaan yksin pimeässä, kuolleessa vanhassa metsässä? Elämän täytyi olla kamalaa jos ei edes kyennyt nauramaan. Eihän ihminen tiennyt että toinen oli tarkoittanut sitä ettei oikeastaan edes kyennyt tuntemaan iloa kunnolla, saati nauramaan.

Oliko hyvä asia kun vauva potki? Noh, välillä se tuntui ikävältä, mutta sehän oli merkki siitä että vauvalla oli kaikki hyvin ja että se oli elossa, joten kyllä, se taisi olla hyvä asia. Mietittyään vastauksensa Jenna sitten kertoi päätelmiensä tuloksen miehelle, joka oli käännähtänyt niin että pystyi koskemaan bruneten mahaa paremmin.

Ei vatsassa jaksettu kauaa mekastaa, ja kohta Jennankin pystyi rentoutumaan taas ja hengitellen raikasta yöilmaa hän hymyili itsekseen. "Elämä on välillä aika hienoa. Niinkuin istuskellessa nuotion ääressä luolassa, katsellen lumihiutaleiden tanssahtelua ulkosalla..." Ihmisneito sanoi mystisesti. "On vain hienoa olla elossa. Oletko koskaan miettinyt mitä meille käy kun kuolemme?"
Nipustin
 

ViestiKirjoittaja Templer » 04 Helmi 2012, 22:45

Soul Safer

Neito kysyi, oliko hän miettinyt kuoleman jälkeistä elämää.
"Jos tuo tarinanmukainen helvetti on olemassa, se tuskin voi olla tätä elämääni pahempi." Safer sanoi, mutta ei halunnut keskustelun muuttuvan synkäksi, joten hän vaihtoi aihetta sutjakkaasti.
"Kumman puolella tässä sodassa olet?" Soul kysyi neutraalilla äänensävyllä.
"Itse... en ole kummankaan puolella. Minusta sota ei ole koskaan hyvästä, vain turhaa kuolemaa." Safer sanoi kepeästi ja toivoi, ettei toinen ottanut asiaa pahalla, koska voihan olla, että neitosen isä oli ritari tai jotain vastaavaa.
"Ei sillä, että olisi sotilaita vastaan." Hän lisäsi nopeasti ja seurasi hiljaa toisen raktiota, kiihtyikö pulssi taikka hengitys? Hymähtikö toinen vain naurahti? Ehkäpä neito oli haltia, vaikka hänen tuoksunsa viittasikin ihmiseen, ehkä toinen oli vain huijannut häntä. Siksi Safer mitään varoittamatta sipaisi neidon korvaa ja totesi, että, kyllä, ihminen oli kyseessä.
"Anteeksi." Mies kuiskasi hymyillen. "Tarkistin vain."
Templer
 

ViestiKirjoittaja Nipustin » 04 Helmi 2012, 23:30

Jenna Brooks

Ensimmäistä kertaa Jenna havahtui toisen todelliseen elämään. Oliko tämän elämä niin kurjaa? Ihminen tunsi hyvin syvää myötätuntoa, muttei okein varmasti voinut sanoa tai tehdä mitään mikä olisi saanut toisen tuntemaan olonsa paremmaksi, ainoastaan vaivautuneeksi ajatelleen Jennan sanoja teennäiseksi. Näin ollen Jenna päätti mennä normaalin "voi sinua" -kaavan kautta. Ainakin melkein.
"En usko helvettiin. Enkä kyllä oikeastaan paratiisiin pilvien päälläkään. Mitä ilmeisimmin Taivaassa, sekä Helvetissä on kansoitusta, mutta luulen että elämä kaikkialla on ihan samanlaista. Siksi yleensä pohdin, mitä käy kun lopulta kuolee."

Oli ihanaa kun toinen vaihtoi aihetta niin pian, ei ollut kiva jäädä pohtimaan pimeässä kuoleman synkkiä suloja ja saloja. "Ihmisten." Jenna vastaa nauraen kun toinen oli ensin koittanut hänen korviaan ja selittänyt pitkän pätkän omasta puolueestaan, selvästi tutkien jäätä railojen varalta - siis hienosti sanottuna - eli tunnustellen varoen mitä mieltä neito oli, Safer ei selvästikkään halunnut tulla paiskatuksi lumihankeen raskaana olevan naisen toimesta.
"En tosin ole oikein miettinyt asiaa niin tarkkaan. Tarkoitan en oikein ole aktiivinen sodan kannalta, mutta olen kyllä kuullut aika pahoja tarinoita haltioista. Minulla vaan on tapana muodostaa oma mielipiteeni kokemuksien, ei kuuleman perusteelta. Enkä ole tavannut haltioita. Joten se siitä." Jenna selitti ensin ihan vakavalla naamalla mutta lopussa todetessaan "se siitä" tyttö oli jo hyvin iloisen ja maailman monimutkaisuudesta huvittunut. Asiasta toiseen: "Uskoitko todella minua haltiaksi?" Jenna nauraa palaten toisen korvan kosketukseen, "Eivätkö haltiat ole pitkiä, keveitä ja kauniita? Minä en ainakaan ole niistä keskimmäistä vielä moneen kuukauteen!" Jälleen brunette nauroi heleästi. Hän alkoi huomata että piti toista kovin suloisena. Yksikään mies ei ennen ollut koskettanut Jennan korvaa. No se varmasti johtui siitä että nainen olisi varmasti pitänyt sitä hyvin outona ja antanut tungettelijalle muutaman kipeän potkaisun persuksiin, mutta nyt. Jennaa ei kummaksuttanut yhtään. Hänestä se oli suloista. Ehkä kaikki johtui siitä että Jenna näki siteen miehen silmillä ja uskoi tämän täysin sokeaksi.

Jenna veti syvään raikasta ilmaa keuhkoihinsa jälleen ja silitteli silmät kiinni painettuina hänen sylissään yhä makoilevan uuden ystävän hiuksia. "Olisi jännitävää jos ei näkisi. Täytyisi käyttää muita aistejaan enemmän." Ihmisneito avasi silmänsä ja katsoi pimeyteen heidän ympärillään. Vain nuotio loi valon jonka sisälle he istuivat, muualla oli täysin pimeää. "Haluatko kuulla jotain omistuista?" brunette aloitti madalletulla äänellä eikä jäänyt kyllä odottamaan toisen vastausta jatkaessaan, "Yleensä pimeää pelätään ja siksi halutaan jotain joka synnyttäisi valoa - esimerkkinä tämä nuotio - mutta oikeasti valo vain pahentaa asiaa jos oikein miettii. Sinä olet siinä. Valossa. Kaikki pimeässä näkevät sinut, tarkkailevat sinua. Vaanivat! Mutta sinä et näe mitään. Et voi aavistaa sitä miten joku hiipii ympärilläsi, kiertelee kuin saalista..." Jenna kertoi tätä kuin kauhutarinaa lapsille, mutta lopuksi sitten alkoi nauraa. "Niin, näin synkkä minä todellisuudessa olen. Pelätkää!" Ja brunette nauroi niin suloisen heleästi nojaten käsiensä varassa taaksepäin.
Nipustin
 

ViestiKirjoittaja Templer » 10 Helmi 2012, 19:38

Soul Safer

Neito tarttui hieman aiheeseen kuolemanjälkeisestä elämästä, mutta kummankin iloksi seuraava aihe oli paljon mukavempi. Olihan sota tietenkin rankka ja synkkä asia, mutta heistä kumpikaan ei suuremmin ottanut siihen paljoakaan kantaa, joten heidän oli aika helppo puhua aiheesta. Sitten Jenna kysyikin jo, oliko mies oikeasti uskonut häntä haltiaksi.
"Vaikutit vahvasti ihmiseltä, mutta en mene vannomaan. Nykyään elää useita haltioita, jotka peittelevät itseään ja sanovat olevansa ihmisiä. Vaikken minä näe, tiedän, että sinä olet varmasti yksi niistä kauneimmista, joita olen koskaan tavannut. ja jos olet yhtä kaunis kuin äänesi, pääset varmasti ykkös sijalle." Tämä oli kyllä totta, toisen heleä ääni jo kertoi, ettei kyseessä ollut noita-akka ja eihän Soul muutenkaan usein ihmisiin ollut tutustunut, joten ei hän voinut valehdellakaan, etteikö toinen olisi ollut kauneimmasta päästä. Useimmat ihmiset, ketkä Soul tiesi, olivat miehiä.
"Etkä sinä niin lyhytkään ole." Mies sanoi hymyillen. "Tälla hetkellä, et ehkä niin hoikka kuin yleensä, mutta usko pois: eivät haltiatkaan pysy laihoina, kun he löytävät unelmiensa miehen ja aikovat jatkaa sukuaan."

Toinen rupesi puhumaan siitä, että olisi jännittävää olla sokea.
"Voihan sen niin ajatella parin viikon ajan, mutta loppujenlopuksi, se alkaa olla hieman surullista, et näkisi kukkia, et aurinkoa, etkä sinistä taivasta.
Silti pidemmän päälle ajatellen, näin maailma muuttuu täysin. Minä haistan kukkien tuoksun paljon tarkemmin, tunnen auringon lämmön ihollani ja tunnen tuulen ihollani herkemmin. Näin elämä on myös omalla tavallaan kaunista... jos ei kävele puuhun pahki." Safer sanoi ja lopetti tarinansa pienoiseen virneeseen. Sitten toinen kysyikin jo, halusiko hän kuulla jotain omituista, kyllä Safer halusi, mutta hän ei kerennyt sanoa mitään, ennenkuin toinen jo aloitti kertomuksensa.
Soul Safer kuunteli mitä toisella oli sanottavanaan pimeydestä. Mies nyökkäsi pari kertaa, hän oli samaa mieltä asiasta.
"Niin, mutta mitäpä pelättävää siinä on, jos ei näe. Minä elän koko ajan pimeydessä, ja minulle on vaikea sytyttää nuotiota valoksi, ei sillä. Tähän tottuu." Soul Safer sanoi hymyillen.
"Et ole vielä synkkä, etkä mikään." Mies naurahti toiselle. "Mutta pitäähän sinua kohta alkaa todella pelkäämäätn, ties vaikka hyökkäät kohta kimppuuni." Mies vitsaili ja naurahti vaihtaen pikaisesti asentoa paremmaksi.

"Eivät kai jalkasi puudu?" Mies kysyi huolehtivasti.
"Ai niin! Sano, jos sinua väsyttää, tai haluat lähteä tuonne pimeyteen kulkemaan." Soul Safer sanoi ja viittasi käden heilautuksella pimeään.
"Ja jos sinua pelottaa olla kaikkien mörköjen nähtävillä, voidaan sammuttaa nuotiokin, mutta se ei ole kyllä tarpeen. Minä kuulen lähestyvät asiat jo kaukaa." Soul sanoi, mutta hänen ei ollut tarkoitus kerskua hyvällä kuulolla, vaan saada toinen tuntemaan olonsa mukavaksi.

//anteeksi kesto >://
Templer
 

EdellinenSeuraava

Paluu Vanhametsä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 3 vierailijaa

cron