Kirjoittaja harlekiini » 09 Joulu 2011, 20:33
Vanhan tammen oksalla, siinä missä yli miehenpaksuinen haara kohtasi rungon, lojui puoli-istuvassa asennossa selkä puunrunkoa vasten tummaihoinen haltiamies iltalevollaan. Tavallisesti selässä kulkeva saarnipuinen ratsujousi viinineen ja nuolineen oli ripustettu ylempään oksanhankaan pois tieltä, mutta miekka roikkui paikoillaan haltian kupeella. Mies oli liikkeellä jalkaisin, sillä kevyt ratsu, jota hän toisinaan lainasi, oli omistajansa luona vuorten takana, eikä hänen arvokkaalla sotaratsullaan ollut asiaa vähäpätöisille matkoille.
Suippokärkiset korvat erottivat metsän äänten keskeltä tasaista rahinaa, joka hitaasti voimistui äänen lähteen tullessa lähemmäs. Fareos avasi silmänsä ja käänsi katseensa äänen suuntaan odottavasti, kohentaen hieman asentoaan oksalla. Kohta näkyviin tulikin puusta katsottuna pienikokoinen hahmo, joka raahasi muassaan suurikokoista viikatetta, jonka terä aiheutti suhinan liukuessaan aluskasvillisuutta pitkin. Niin hiljaa haltia istui lepopaikallaan, että tuo kummallinen ketun ja ihmisnaisen risteytys käveli suoraan hänen alitseen häntä kaikesta päätellen huomaamatta. Olennon loitontuessa Fareos tarttui jouseensa ja asettui keskemmälle oksaa seuraten kettutytön liikkeitä.
Olento tuntui suuntaavan kohti ihmisnuorukaisen leiriä, joka oli jonkin matkan päässä haltian lepopaikasta. Hän ei ollut kiinnittänyt sen suuremmin huomiota nuoreen mieheen, eikä leiriytyjä ollut häirinnyt häntä millään muotoa, tuskin edes tiesi hänen olevan lähistöllä. Mies raapi leuanalustaansa mietteliäänä. Nainen liikkui kuin metsästäjä ja oli selvästi iskenyt ketunsilmänsä pahaa-aavistamattomaan leiriytyjään. Fareos ei ihmisiä rakastanut, mutta hänellä oli omat, kieroutuneet kunniakäsityksensä ja vielä kieroutuneemmat käsitykset hauskanpidosta, eikä ihmismatkalaisen surman sivustaseuraaminen lukeutunut kumpaankaan. Nuorukainen oli liian ajatuksissaan huomatakseen lähestyvää kuolemaansa, joten tiedossa ei lienisi edes viihdyttävää taistelua.
Asialle sieti tehdä jotain.
Fareos valitsi yhden nuolistaan, taivutti lyhyen jousensa ja veti jänteen korvalleen. Hän tähtäsi ihmisen jalkoihin, ei osuakseen vaan herättääkseen nuoren miehen huomion ennen sekarotuisen iskua. Jousi päästi helähdyksen vahvojen sormien vapauttaessa nuolen, joka kiisi suhahtaen lehdistön läpi ja iskeytyi maahan kämmenenmitan päähän leiriytyjän jaloista, varsi iskun voimasta täristen. Yllättynyt parkaisu riitti yksinkin kertomaan, että suunnitelma oli onnistunut ja nuorukainen herätetty haaveistaan. Fareos ripusti jousensa takaisin sen tilapäiseen telineeseen ja asettui oksalle pitkäkseen kyljelleen katsomaan näytöstä.