Kirjoittaja harlekiini » 20 Joulu 2011, 02:13
Mustat sormet tiukensivat otettaan vihreän talviviitan kauluksesta viimaa vastaan. Pohjoinen puhuri oli heikko, mutta se kompensoi voimakkuuttaan puhaltamalla yhtäjaksoisesti, purren sormien ja nenän herkkää ihoa hitaasti mutta tehokkaasti, kunnes ne olivat tunnottomat. Falcatan messinkinen kahva oli kylmä ja jäyti ihoa milloin siihen tartuttiin. Haltia kuitenkin oli hylännyt ajatuksensa taisteluista siltä erää, sillä purevan kylmän kahvan piteleminen hanskoitta olisi vain kangistanut hänet ajan myötä huolimatta liikkumisen lämmittävästä vaikutuksesta. Jousikin oli kiinnitettynä viineen ilman jännettään, sillä talven pääosin kostea ilmasto olisi vain löystyttänyt sitä. Jänne kulkikin niputettuna yhdessä haltian vyöpusseista, eikä sitä otettu esille kuin metsästyksen ajaksi. Alituinen jänteen virittäminen ja poistaminen ei kuitenkaan tehnyt aseelle hyvää, minkä vuoksi haltiamies oli alkanut suosia valmiin riistan ostamista tielleen osuvista kylistä. Edellisestä visiitistä oli jo jonkin aikaa, eikä lumisessa maassa tarpominen mailitolkulla ollut lainkaan omiaan vähentämään näläntunnetta. Päinvastoin. Nahor olikin seuraava etappi, josta vihreään, sivuilta avoimeen kaapuun kääriytynyt haltia toivoi löytävänsä suuhunpantavaa.
Ollessaan jonkin matkan päästä kylästä Fareoksen silmiin sattui häiritsevä kimallus, joka erottui kylän reunamilta. Hän pysähtyi ja siristi silmiään talviauringon kalpeassa valossa yrittäen saada selvää välkkeen aiheuttajasta. Hän ei kyennyt erottamaan yksityiskohtia, vain sen, että kylän keskustassa oli suuri, himmeästi hohtava jokin. Lohikäärme se ei ollut, sillä matelija tuskin olisi kaikessa rauhassa vain makoillut rakennusten lomassa, eikä kuollut lohikäärme olisi ollut pyyhkäisemättä puolta kylää mukanaan. Kyseessä lieni siis uusi rakennelma.
Kylään saapuessaan haltia kohtasi tavallista hiljaisemmat kadut väkijoukon pyöriessä kylän reunamien suunnalla, missä myös kimalteleva rakennus oli. Lähempi tarkastelu osoitti rakennuksen eräänlaiseksi lumilinnaksi, jonne valui väkeä tasaisina virtoina. Fareos pysähtyi lumipeitteisten rakennusten lomaan katselemaan tätä jäätyneestä vedestä kyhättyä linnoitusta ja harkitsemaan tekemisiään. Kylä oli epätavallisen hiljainen, mikä viittasi siihen että hän tuskin löytäisi päivystävää kauppiasta ilman, että etsisi sellaisen väkijoukosta, raahaisi puotiinsa ja muutamalla kauniilla sanalla ja yhdellä terävällä veitsellä suostuttelisi porvarin myymään hänelle elintarpeita. Toisaalta lumilinnan sisäpuolelta leijuva lupaava tuoksu enteili mahdollista, vaihtoehtoista ravinnonlähdettä sille illalle. Päätös ei siis ollut erityisen vaikea.
Linnan porteilla hänet pysäytti kaksi Rajavartijoiden asuun pukeutunutta miestä, joiden ulkonäkö ja eleet eivät jättäneet sijaa epäilyksille, etteivätkö he olisi myös olleet kyseisessä toimessa. Miehistä lyhyempi astui askeleen eteenpäin.
Aseenne, olkaa hyvä. Linnaan ei ole asiaa vahingollisilla esineillä tai taioilla.
Fareos loi mieheen katseen, joka paljasti hyvin mitä hän aseistaan luopumisesta ajatteli.
Olen erityistapaus.
Meillä ei ole erityistapauksia.
Olen kreivin ystävä.
Hienoa, sitten pyydämme myös haarniskanne.
Toinen vartijoista virnuili. Fareos loi kumpaankin miehen hyisen katseen, ja avasi kenties teatraalisen hitaasti asevyönsä ja viinivyönsä soljet ennen kuin ojensi tavaransa lähimmän vartijan pideltäviksi.
Pitäkää varanne, hän sähähti, sillä tämä miekka taottiin ennen kuin isoisännekään olivat syntyneet, ja kaikkien jumaluuksien kautta vannon kuoleman kohtaavan kaikkia, jotka siihen kajoavat!
Yksikään ulkopuolinen ei siihen koske, sen takaamme. Meillä ei ole taipumusta hoitaa työtämme hutiloiden, vartija vastasi jähmeästi. Hän harkitsi tummahipiäisen maankiertäjän karkottamista juhlapaikan luota, mutta koska tilaisuus oli järjestetty yhteisöllisyyden edistämisen merkeissä, hän ei voinut kuin pitää miestä silmällä.
Vartija väisti, ja Fareos astui lumilinnan sisäpihalle, livahtaen sivuttain seinänvierustalle ja sitä myöten kulkien kiersi salin puoleen väliin, vetäen huppua taemmas kasvoiltaan nähdäkseen paremmin. Ei hassumpaa ihmisiltä. Ruokaakin näytti olevan tiedossa. Haltia pysähtyi toisen jääportaikon vierelle kartoittamaan tilannetta.
¤¤ Koska luvattoman pitkät introt.
Viestiä olisin voinut kirjoittaa aiemminkin, mutta laiskuus iski (taas). Nyt kuitenkin sanoo minun koneeni, että eletään kahdettakymmenettä, joten mikäs tässä postaillessa =D Voin samalla julistaa pelin virallisesti alkaneeksi. ¤¤