Annahan D-molli, veli [NELINPELI]

Sisältäen niin syrjäisimmät asunnot, kuin kylän keskustan. Kylän keskipisteenä on suuri, yleensä vilkas aukio, jota kutsutaan kauppatoriksi. Torilla järjestetään niin myyjäisiä kuin kansantapahtumiakin, juhlista, vuodenajasta ja valtakunnantilanteesta riippuen.
Kylä on monitasoinen ja suuri. Katuja risteilee siellä täällä. Suurin osa kauppatorinläheisistä kaduista on täynnä puoteja, kapakoita ja majataloja. Mitä syrjemmäs mennään itse kauppatorilta, sitä enemmän alkaa esiintyä itse kaupungissa asuvien asuntoja. Linnalle päin jos lähtee, tulee vastaan aateliston asuinalueet. Toiseen suuntaan lähdettäessä Länsikujille päin on taas niin porvareiden, kuin talonpoikien asuntoja.
Kaduilta ei ole vaikea löytää myös kodittomia ja orpoja pyörimästä.

Kaupunkia ympäröi muurit. Muurit ovat hieman matalammat ja heikommat, mitä itse linnan muurit, mutta silti kestävät ja hyödylliset. Siellä täällä muurissa on portteja, joita vartioidaan tarkasti. Sisään ei päästetä ketä tahansa, mutta aina kaupunkiin tuntuu livahtavan hämärähiippari jos toinenkin. Muuri on viimeisimmän hyökkäyksen jäljiltä rikki Länsikujien puolella. Muuria on alettu korjaamaan, mutta korjaustyöt vievät aikansa. Rikkonaista muuria kuitenkin vartioidaan tarkasti, mutta jos olet tarpeeksi ovela, saatat päästä livahtamaan rikkinäisestä kohdasta sisään.

Valvoja: Crimson

Annahan D-molli, veli [NELINPELI]

ViestiKirjoittaja Agna » 06 Tammi 2012, 14:39

Jos tämä talvinen ja valkea aamupäivä ei ollut otollinen banjon päryyttelyyn, niin ei sitten mikään. Pakkanen oli leuto eikä lunta satanut, vaan hanki hohti kirkkaana ihmisten nahkasaappaisiin vuorattujen jalkojen alla. Aphaderuiondur oli herännyt jo varhain sinä aamuna, ja varmistanut heti ensimmäisenä ettei ulkona satanut lunta. Lumisateessa oli jokseenkin kitkerää soittaa, varsinkin jos lumi putoili painavina ja märkinä, peukalonkokoisina "hiutaleina" maahan. Kukaan alle kaksimetrinen ei todellakaan voisi kutsua sellaisia pilvenpalasia enää hiutaleiksi. Nyt aurinko valaisi heikosti satunnaisten pilvien takaa hankea, joka säteili tuhansien timanttien lailla. Aphaderuiondur saattoi kuvitella esiintyvänsä todellakin tuhansien timanttien keskellä ihmisjoukon taputtaessa hänelle. Vaan ei tietenkään pelkästään hänelle, vaan myös hänen veljelleen, Aerdirnaithonille.

Kun mies oli aamuvarhain herännyt, hän oli kiskaissut sängystä hereille myös pikkuveljensä. Sen jälkeen oli tietysti täytynyt pukeutua säätiedotteen mukaan, ainakin suurinpiirtein. Aphaderuiondur oli kiskaissut jalkaansa lämpimät, sisältä lampaanvillalla vuoratut housut, ja viimeistellyt alaruumiin lempisaappaillaan. Niissä oli sisäpohkeissa vanhoja, kolikontapaisia koristeita joista kulki kiristysnarut saappaiden takaosaan. Käsiinsä hän veti pitkät, tummanharmaat, kyynerpäihin ylettyvät kynsikkäät jotka olivat nekin paksua tekoa. Villalankaa oli ommeltu ainakin kahden kerroksen verran. Hän olisi muuten laittanut sormetkin peittävät hanskat, mutta sormet paljaana oli helpompi soittaa. Päälleen mies puki mustan kangastakin jonka hihat loppuivat juuri sopivasti siihen mistä kynsikkäät alkoivat. Takin hän jätti auki, ja se paljasti sisältään sinisen tatuoinnin sekä lihaksiston. Jos tulisi kylmä, hän voisi aina keksiä kaikenmaailman koreografioita musisointiinsa, tai sitten vähän hypähdellä kappaleiden välissä. Tai sitten he yksinkertaisesti pummaisivat tiensä johonkin kapakkaan. Aphaderuiondur kurkkasi kokonaisuutta veljesten peilistä, jonka reunoihin oli pinttynyt likaa ja jonka pintakin alkoi olla jo pölyn peitossa. Mies nyökytteli peilikuvalleen jonkinaikaa tyytyväisenä, kunnes päätti lisätä asukokonaisuuteensa vyön josta ei voinut olla edes varma, yrittikö se olla sinertävänharmaa vai harmaansininen.

Aphaderuiondur oli avannut ääntään ja virittänyt banjoaan koko matkan kylän keskustaan ja oli jatkuvasti kehottanut veljeään laatimaan listaa siitä, mitä he soittaisivat, ja oli ainakin kahdesti varmistanut että olihan heillä joku muki mukana, mihin kerätä ropoja. Ja nyt kun vihdoin kylässä oltiin, oli aika asettaa kuppi maahan ja antaa musiikin viedä. Muutamien kappaleiden, viulunvingutuksen ja banjon näppäilyn sekä kolikoiden ja kuuntelijoiden jälkeen Aphaderuiondur kääntyi veljensä puoleen.
"Soittaisimmeko seuraavaksi Lumen maan vai Fasaanitalonpojan? Vai ottaisimmeko jotain laulun kera?" sininen osapuoli kysyi punaiselta, siirtäen pitkät hiuksensa olkapäiltä takaisin niskaan.

//OUJEAH! Ensimmäinen peli avattu. Hypätkää mukaan, Lotdow, harlekiini sekä Aksutar.
"Minä osaan muuten puhua haltiakieltä", Pulla sanoi ja asettui lauluasentoon. "Päivää, kiitos, huomenta, olet karvainen lohkoperuna."

Loryen 1/2
Aberec 0/2
Fred 0/2
Eugene 0/2
Jerrell 0/2
Hiroi 0/2
Aphaderuiondur 0/2
Pulla 0/2
Arasinya 2/2
Levo 2/2

Miten olisi kuutamokävely?
Avatar
Agna
Hovinarri
 
Viestit: 2573
Liittynyt: 06 Kesä 2008, 11:32
Paikkakunta: Kaukainen kuningaskunta

ViestiKirjoittaja Lotdow » 06 Tammi 2012, 15:09

Lunta oli kasapäin pihalla. Liikaa ei koskaan voinut olla, ellei sitten ovi olisi muurautunut umpeen, mutta tänään sitä oli juuri sopivasti. Aerdirnaihton olisi voinut nukkua pitempäänkin, mutta hänen veljensä ei ollut suonut sitä iloa hänelle. Olihan nyt sentään otollinen päivä vinguttaa viulua kunnes kielet katkeaisivat. Aerdirnaithon nosti kätensä pystyyn ja nousi Zombin lailla sängystään. Hän valui kohti vanhaa peiliä ja vilkaisi yön jäljiltä räjähtänyttä tukkaansa. Hänen ei olisi pitänyt mennä hiukset märkänä nukkumaan. Mies tuijotti peilikuvaansa hetken aikaa ja muuttui hetken kuluttua harjasudeksi. Hän käveli isoveljensä luokse ja pukkasi tätä kuonollaan.
"Harjaappas turkkini!" Aerdirnaithon vaati ja haukahti perään. Tukka sotkussa hän ei suostuisi poistumaan talosta, se pilaisi muuten täydellisen kokonaisuuden. Hetken paikallaan olemisen jälkeen Aerdirnaithon muuttui takaisin ihmismuotoonsa ja käveli peilin ääreen. Muutama harjoitus ennen esiintymistä. Mies heilautti päätään ja totesi charmikkaasti:
"Hellou beibi. Ei, ei se ole hyvä." Hän rykäisi nyrkkiään vasten ja otti uudestaan: "Hei siellä söpöläinen."

Aerdirnaithon avasi vaatekaapin ja tutki sisältöä. Säätiedotuksesta huolimatta tuo ei suostunut laittamaan mitään sääriä paksuntavia housuja jalkaansa vaan valitsi kaapista mustat ja ihonmyötäiset nahkahousunsa. Sitäpaitsi hän ei koskaan palellut. Paitsi toisinaan. Päälleen tuo veti ruskean takin, jonka hihat olivat pitkät. Hänellä ei ollut mitään aikeita sulkea takkiaan, muuten tämän aamuiset pari punnerrusta olisivat menneet hukkaan. Aphaderuiondur otti vyön, joten niin otti hänkin. Mutta punaruskean, sillä siniharmaa olisi pilannut hänen upean väriskaalansa. Mies nappasi viulunsa ja meni taas peilin ääreen. Parin poseerauksen jälkeen hän totesi olevansa soittava namupala ja lähti veljensä mukaan kohti kylän keskustaa. Aerdirnaithon vakuutti moneen kertaan veljelleen että oli ottanut kupin ja että hänellä olisi tarkka suunnitelma mitä he soittaisivat tänään.

Veljensä tapaan, myös Aerdirnaithon availi ääntään ja viritteli soitintaan valmiiksi. Välillä viulusta pääsi niin kamala ääni että veljien korvat olivat varmaan molemmat särkyä. esiintyminen oli yhtä mukavaa kuin aina ja tottuneesti jokainen nuotti meni nappiin.
"Aah, ehdottaisin Lumen maata", Aerdirnaithon sanoi mielipiteensä. Tottakai he soittaisivat molemmat, mutta järjestyksestähän tässä oli vain kysymys. Alkulaskennan jälkeen tuo alkoi taas soittamaan ja valmistautui huuliaan lipoen lauluosuuteen.

//Here I am! OOUUJAAH! Nyt Harlekiini ja Aksu tänne!
Lotdow
 

ViestiKirjoittaja harlekiini » 06 Tammi 2012, 19:21

Fareos kippasi myyrännahkaisen massinsa ylösalaisin ja ravisteli sitä kunnes hänen odottavalle kämmenelleen putosi kolme kuparikolikkoa ja kaksi hopeista, sekä yksi nappi, jollainen ilmestyy aina ja poikkeuksetta kukkaroon kielimään sen tyhjyydestä riippumatta siitä, oliko kukaan ylipäätään laittanut sen sinne. Lähes mustat sormet siirtelivät vaatimattomia esineitä kämmenellä ja haltian suu mutristui pettyneesti. Katsotaanpas hänellä oli ollut kymmenen kultaista, kahdeksan hopeista ja nuo kolme kuparista. Kultaisista yhdeksän ja hopeisista viisi oli mennyt miekan korjauttamiseen muutama viikko aiemmin ja loput hopeisista uuteen talvikerrastoon ilmojen kylmennyttyä. Sen jälkeen hän oli tienannut kaksi kultaista takomalla veitsen sen tarpeessa olleelle matkamiehelle, ja menettänyt ne viimeisen kultakolikkonsa myötä saman tien pajan omistajalle maksuksi materiaaleista, minkä jälkeen hän oli ystävällisesti vihjaissut arvostavansa kovasti pientä vaivanpalkkaa ja saanut kymmenen hopeista takaisin, jotka. äh.

Haltia pudotti hilut takaisin massiin ja kiinnitti sen takaisin vyölleen. Raha kiersi liian vilkkaasti jotta hän voisi muistaa tarkasti mihin oli kolikkonsa käyttänyt. Hän pyyhki peukalon kokoisia hiutaleita hartioiltaan, asetteli hiuksiaan korviensa peitoksi ja livahti ohi kulkevien ihmisten sekaan suunnaten kohti keskusaukiota hankkiakseen hieman valmiiksi tapettua aamiaista.
Fareos kiinnitti ohikulkijoihin niin vähän huomiota, että alkoi kerätä katseita. Katseet saattoivat tosin kohdistua myös hänen ihonväriinsä, ja useammin kuin kerran joku töytäisi häntä vihamielisen oloisesti. Korvansa hän piti niin hyvin piilossa kuin takkuiset hiukset sen sallivat. Vaikka haltia hoitikin satunnaisialiikeasioitaihmisten kanssa, hän oli yhtä kaikki haltia, eikä kukaan päättäjä ollut vihjaissut siihen suuntaankaan etteikö häntä saisi vangita. Toistaiseksi kukaan ei ollut sanonut mitään, ja hän oli viettänyt yönsä paikallisessa majatalossa ilman että kukaan oli yrittänyt ehdottaa vaihtoehtoista yöpymispaikkaa hotelli Tyrmästä.

Fareos ei ollut ehtinyt kulkea aukiolle saavuttuaan montakaan askelta kun korviasärkevä ulina halkoi ilmaa, vaikeni, ja sai myöhemmin seurakseen kireän vingahduksen. Haltian niskavillat nousivat pystyyn riitasointujen myötä, jotka kuulostivat siltä kuin joku olisi valellut kissanjollain helposti valeltavalla ja vielä helpommin syttyvällä aineella ja tiukannut koko komeuden tuleen. Haltia pyörähti hetken harkitsemisen jälkeen ympäri ja suuntasi ääniä kohti saadakseen selville ketä tapettaisiin ja voisiko hän mahdollisesti osallistua siihen.
Lähempi tarkastelu osoitti, että äänten lähde oli todellakin varsin läheisesti kytköksissä sointuihin. Aukion laidalla oli kaksi niin värikästä ilmestystä, että ne pomppasivat harmaavalkoisesta maisemasta verkkokalvoille suorastaan päällekäyvällä tavalla. Syynä ei ollut vain henkilöiden värikkäät vaatteet, vaan koko olemus huusi värejä, kirkkautta ja räiskähtelevyyttä. Fareoksen hiukset entistään pörhistäneet äänet olivat ilmeisesti lähtöisin toisen nuorukaisen viulusta, todennäköisesti jousen lipsahtaessa kieliltä.

Haltia pysähtyi muutaman metrin päähän kaksikosta. Hän oli ollut kuulevinaan soittoa aiemmin, mutta koska kylässä pyörähteli katumuusikoita harva se päivä hän ei ollut kiinnittänyt asiaan sen kummemmin huomiota. Näitä kahta hän ei muistanut nähneensä aiemmin, eivätkä kappaleetkaan vaikuttaneet tutuilta. Se oli uutta. Fareos väisti aggressiivista olkapäätä. Useimmat katumuusikot soittelivat samoja kappaleita, jotka kertoivat lähes poikkeuksetta menneistä sankareista, sodista ja uroteoista, keräten kansan suosiota nostalgialla ja tarinoilla. Nämä kaksi taas lauloivattalvesta? Sepäs oli mieltä lämmittävää, vaikka kenties sopi sen aamupäivän teemaan. Kappalevalinta oli ihmismuusikoille erilaista, yleensä haltiat joikasivat luonnosta kuin pelkäisivät sen katoavan jos lopettaisivat.



¤¤ Tä-tä-tä-tässä. Töktök. ¤¤
harlekiini
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 06 Tammi 2012, 19:59

Aamu oli alkanut töillä tuttuun tapaan myyntikojulla jo ystäväksi luokiteltavan ihmisen seurassa. Pumpkin oli osoittautunut niin hyväksi työntekijäksi aina ajoissa ja kaikki toimet hoidettiin, puolet halvemmalla mitä normaalisti joten tämä kauppias oli päättänyt pitää valeasuisen lohikäärmeen kojunsa vakituisena avustajana. Jos Pumpkin jotain oli ihmisistä oppinut, oli se, ettei mikään ollut ilmaista. Ja raha ei kasvanut puussa, se oli ansaittava. Ehkä naaraassa oli keräilijälohikäärmeen vikaa, mutta tuo halusi kartuttaa omaa maallista omaisuuttaan parhaansa mukaan. Rahalla sai ostettua vaikka mitä kivaa ja kiinnostavaa! Ihmisten keksinnöt olivat aina niin mielenkiintoisia ja jokaista oli pakko päästä tutkimaan itse, mutta aina ei saanut haluamaansa esinettä ilmaiseksi. Tosin, aina kun esine oli ostettu, tutkittu ja todettu turhaksi, antoi Pumpkin tavarat eteenpäin. Aina löytyi joku köyhempi, joka tarvitsi lusikkaa jos toistakin.
Juuri nyt Pumpkin säästi jo mukavan paksuksi käyneen rahapussinsa sisältöä piippuun ja outoon, ruskeaan kasvirouheeseen, mitä piippuun tungettiin. Tupakaksi sitä taidettiin kutsua, ei Pumpkin ihan tarkkaan muistanut.

Joka tapauksessa, tummahipiä oli nyt työn touhussa, auttamassa kauppiasta näin talvisen aurinkoisena aamupäivänä. Monet ajattelivat suklaatytön olevan kauppiaan ostama eksoottinen orja merten tuolta puolen, joskin kauppias oli kiistänyt moiset väitteet. Pumpkinille se oli se ja sama, mitä roolia hän tämän kojun työntekijänä vetäisi, kunhan rahaa tulisi.
Tauon tullessa, lähti Pumpkin kiertelemään lähistölle. Tuttuun tapaansa lisko oli kiinnostunut kaikesta mikä vain vähääkään saattoi kiinnittää tarkka-aistisen olennon huomion. Tällä kertaa korvat kaappasivat hälinän seasta musisointia, joka erosi muusta katumusiikista hieman. Mielenkiinnon johdattamana tummahipiä hiippaili lähemmäksi äänen lähdettä. Melko tökerösti tummempi tunki väkimassan läpi katsomaan tarkemmin tätä massasta erottuvaa kaksikkoa. Kaksikko pisti soittimet soimaan ja odottivat mukiinsa ilmestyvän kolikon jos toisenkin. Jos Pumpkin olisi osannut soittaa jotain soitinta, olisi hänkin varmasti katumuusikoksi ryhtynyt.
Innostus suorastaan paistoi tummahipiän kasvoilta. Jo valmiiksi ihonvärinsä takia massasta erottuva neitokainen erottui nyt entistä enemmän tästä kivikasvoisesta ja vakavasta ihmismassasta. Harva viitsi edes näyttää minkäänlaisia riemun merkkejä näinä aikoina, yli puolet kaupungin miehistä olivat tantereella taistelemassa vapaudesta. Pitihän heitä muistaa mutru suin ja happamin mielin.

Lapasten peittämät tummat kämmenet löivät pienesti tahtia musiikin mukana. Kuten kaikki muutkin kylässä, oli Pumpkinkin vetänyt ylleen lämpimämpää vaatetta. Normaalin asustuksensa sijaan oli tummahipiällä pitkä, tummanharmaa villapaita ja pitkät, mustat housut. Hartioita koristi paksumman puoleinen viitta ja käsistä löytyi villalapaset.
Loistavia, eivätkö olekin! Nainen hihkaisi intoa puhkuen vieressään seisovalle, hieman tummempi-ihoiselle katsojalle. Oli ilo huomata, ettei hän ainoa tummemman sävyinen tässä kylässä ollut.. joskin, taisi Pumpkin silti olla tummempi mitä tuo miekkonen.


// Mein gott. Here we go //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Agna » 08 Tammi 2012, 22:32

Aphaderuiondur

Seuraavaksi kappaleeksi päätetty, lyhyehkö Lumen maa alkoi soida ihmiskylän keskustassa viulun sulosointujen säestäessä banjon ilmoille päästämää melodiaa. Jotkut sinnikkäät kuuntelijat olivat edelleen samoilla paikoilla kuin heidän saavuttuaan, mutta suurin osa joukosta vaihtui kuunneltuaan yhden kappaleen ja kenties jätettyään muutamia pieniä rahoja kuppiin. Pieni punahiuksinen tyttö kävi pudottamassa hopearahan veljesten kassaan ilmeisesti äitinsä kehotuksesta, ja Aphaderuiondur kumarsi tälle hymyillen kiitokseksi. Hän lausui myöskin kiitoksen perään nyt, kun kappaleessa ei tarvittu laulua. Tyttö ja äiti kipittivät sitten tiehensä ja mies jatkoi banjonsa soittamista. Niin monen erilaisen laulun oppiminen ulkoa oli ollut taukoamattoman harjoittelun tulosta, mutta hän todella rakasti soittamista. Siitä ei ollut epäilystäkään. Siispä harjoittelukin oli silkkaa iloa eikä tuntunut missään nimessä pakkopullalta.

Kaiken väenpaljouden keskeltä Aphaderuiondurin silmään pisti tumma parivaljakko, tai mitä sitten olivatkin toiselleen. Lievätkö sukua olleet tai muuten vain molemmat vallan tummahipiäisiä, mutta naispuolinen otus kiinnitti hänen huomionsa. Oli nimittäin vallan sievä ja näytti vielä innostuneen musiikista. Aphaderuiondur hymyili tälle suorastaan säteilevästi ja kumarsi sitten syvään, kun kappale sai päätöksensä. Jos he soittaisivat vielä parisen kappaletta, niin tämä aamupäivä saisi olla pulkassa ja olisi aika tehdä jotain muutakin. Myöhemmin ehtisi taas soittaa lisää, sillä väki alkoi olla tähän aikaan päivästä suurimmaksi osaksi töissä.
"Soitetaanko loppuun joku pitkä kappale? Vai jaksavatkohan ihmiset kuunnella niin pitkää tähän aikaan aamusta", Aphaderuiondur mietti ääneen veljelleen ja päästi pari toisiinsa yhdistettyä sointua banjostaan satunnaisten ihmisten taputtaessa äskeiselle kappaleelle ja kumotessa kuppiin lisää pienenpieniä hiluja.
"Kiitoksia, kiitoksia", muodonmuuttaja lateli samalla kun kuuli kolikkojen kilinää. Hän sipaisi otsahiuksiaan pois silmiltä ja asteri Aerdirnaithonin viereen.
"Sinä saat päättää seuraavan laulun", hän aloitti ja nyökkäsi teatraalisesti, "Ja huomasitkos muuten hänet? Melkoinen napakymppi etten sanoisi, vaikka eksoottinen onkin! Vaan lieneeköhän jo varattu", Aphaderuiondur jatkoi viitaten huomaamattomasti tummahipiäiseen naiseen lähes tumman miehen vierellä.
"Minä osaan muuten puhua haltiakieltä", Pulla sanoi ja asettui lauluasentoon. "Päivää, kiitos, huomenta, olet karvainen lohkoperuna."

Loryen 1/2
Aberec 0/2
Fred 0/2
Eugene 0/2
Jerrell 0/2
Hiroi 0/2
Aphaderuiondur 0/2
Pulla 0/2
Arasinya 2/2
Levo 2/2

Miten olisi kuutamokävely?
Avatar
Agna
Hovinarri
 
Viestit: 2573
Liittynyt: 06 Kesä 2008, 11:32
Paikkakunta: Kaukainen kuningaskunta

ViestiKirjoittaja Lotdow » 09 Tammi 2012, 17:30

Aerdirnaithon kumarteli yleisölle ja kiitteli rahoista. Vinkkasi myös parille ohi menevälle silmää, vaikkei kukaan tehnyt suurta vaikutusta. Ennenkuin Aphaderuiondrn sellaisen spottasi. Muodonmuuttaja selasi yleisön katseellaan ja huomasi naisen muiden joukosta. Hän nyökytteli päätään ja totesi:
"Kohta ainakin on!" Hän veteli viullaan pari sointia ja kääntyi takaisin muuhun yleisöön päin. Vaikka mies parhaansa mukaan yritti keskittyä lauluun hänen silmänsä kävivät aina pakosti naisesta. Todellinen napakymppi tosiaankin, kenties hän tekisi taas kymmenen sekunnin draaman.
"Soittakaamme seuraavaksi Jäiset luut onhan nyt sentään kylmä", Aerdirnaithon ehdotti, ja nosti viulun takaisin paikalleen, alkaen soittaa. Mukavan vauhdikas kappaleen alku sai kylmyyden poistumaan käsistä. Mies ajatteli että hänen olisi kannattanut sittenkin laittaa paksummat housut, mutta toistaiseksi keskittyi vain soittamiseen. Ja siihen naiseen. Ja mieheen naisen vieressä, lieköhän hän naisen poikaystävä tai jotain.

Aerdirnaithon soitti veljensä kanssa pidennetyn version "Jäisistä luista" jonka loputtua tulivat kumarrukset ja rahan karttuminen.
"Kiitos arvon yleisö, pidämme pienen soittotauon!" Aerdirnaithon ilmoitti ja laski viulun olkapäältään. Yleisö alkoi poistua pailata, jättäen vielä viimeiset rahat kuppiin. Aerdirnaithon nosit kupin ja asteli veljesnä luokse.
"Aika hyvä", hän totesi ja ravisteli kilisevää kuppia. Ei soitto vielä tähän loppunut, mutta tässä välissä käynti sisätiloissa olisi voinut tehdä terää. Tai vaikka tuoppi olutta.
"Käydäänkös ottamassa hörpyt veli?" Aerdirnaithon ehdotti ja laski kyynrpäänsä veljensä olkapäälle nojaten häneen.
Lotdow
 

ViestiKirjoittaja harlekiini » 09 Tammi 2012, 21:22

Fareos vilkaisi syrjäsilmällä viereensä ilmestynyttä naista ja hivuttautui alitajuisesti askeleen verran kauemmaksi. Kylissä oli mahdotonta välttää ihmis- tai mikähyvänsäkontaktia, mutta jokin oman tilan taju tuli säilyttää. Fareoksen yksityinen reviiri oli vielä varsin laaja, kiitos pitkän yksin elämisen ja ylipäänsä epäsosiaalisen luonteen. Hän vastasi toisen olkapään kohautuksella naisen intoiluihin, ja kääntyi sitten katsomaan hieman tarkemmin.
Kesäisin yksi jos toinenkin vastaantulija oli ruskettunut iholtaan, ja talvisinkin näkyi hieman tavallista tummemman pigmentin omaavia kulkijoita, mutta musiikista hurmioituneen naisen värisävy oli harvinainen. Niin harvinainen, ettei haltia ollut nähnyt vastaavaa juuri muun kuin oman perheensä keskuudessa! Hiusten vaaleus vielä korosti tummaa sävyä, jolloin oli vaikea päätellä kumpi heistä loppujen lopuksi oli mustempi, mikäli sellaisen halusi syystä tai toisesta selvittää.
Fareos ei suinkaan tuntenut lainkaan enempää yhteenkuuluvuutta naishenkilön kanssa nyt kun huomasi heidän jakavan yhden ulkonäöllisen vastaavuuden, mutta se sai hänet suhtautumaan toiseen astetta suopeammin. Hänen silmissään nainen oli vahvan ja terveen oloinen, mitä ei voinut sanoa useimmista valtakunnan asukkaista jotka olivat suorastaan sairaalloisen kalpeita, kuin kuolleet.

Kylän soittoniekat todistelivat uuden kappaleen alettua varsin ponnekkaasti olevansa kaikkea muuta kuin kuolleita, mutta että sellainen saattaisi olla hyvinkin tiedossa mikäli pakkanen putoaisi vielä muutaman asteen.
Kappalevalinnat ovat mitä hilpeimpiä, hän sanoi lopulta myöhästyneeksi vastaukseksi vaaleahiuksisen naisen aiempaan hehkutukseen. Kappale saattoi olla nopeatempoinen, mutta Fareos ei erityisemmin kaivannut muistutuksia jokatalvisesta pelostaan herätä kalpeana haamuna kuoliaaksi paleltuneen ruumiinsa vierestä ennen kuin pureva viima pyyhkäisisi hänet täysin olemattomiin.

Haltia ei myöskään ollut erityisen innostunut katseista, joita paikalliset vetonaulat syystä tuntemattomasta vuorollaan loivat hänen suuntaansa. Pistikö ihonväri silmään, vai mikä riivasi? Jo ennestään paranoidisuuteen taipuvaista haltiaa ei huvittanut jäädä uteliaiden katseiden tulilinjalle, vaan soiton loputtua hän nyökkäsi naiselle lyhyet hyvästit hän oli tehnyt tervehtimisien ja hyvästelyiden nopeudestaan lähes taidetta ennen kuin suuntasi askeleensa läheiseen tavernaan viimaa ja mulkoiluja pakoon. Hänellä oli pari hopeista jäljellä, ja hän tiesi vallan mainiosti mihin aikoisi ne käyttää.

Muutama muukin tuntui tulleen samoihin ajatuksiin, taverna oli nimittäin täynnä. Pakkasta paenneet kyläläiset olivat vieneet lähes kaikki vapaat paikat. Kaikkein tiiviimmin istuttiin tulisijan lähettyvillä.
Fareos puikkelehti pöytien ja tuolien välistä tiskille, ja hetken mielijohteesta tilasi oluen sijaan viiniä. Sinne menivät toinen jäljessä olevista hopeisista ja viimeiset hilut. Juoman saatuaan Fareos havaitsi saapuneensa mitä parhaimpaan aikaan, sillä viereiseltä seinustalta poistui juuri parahiksi viiden hengen ryhmä. Tuskin oli viimeinen heistä sysännyt tuolin tieltään kun haltia oli jo singahtanut varaamaan yhden paikoista itselleen. Hän valitsi paikkansa läheltä seinää voidakseen mukavasti nojata selkäänsä sitä vasten, toinen kyynärpää pöydällä.


¤¤ Myö mentiin jo, tulkaatten perässä!
Ja taitaa kyllä olla niin, että Fareos on näistä kahdesta tummempi =D Elleivät profiilikuvat ja minun silmäni vallan petä, mikä on tietenkin mahdollista. Pumpkin tuntuu ainakin olevan hieman eri sävyä kuin Fareos. Elkää miun avataria katsoko kun siitä kirjoitatte, siihen on nopeasti lisätty väriä photarin Variations -työkalulla. mistä tuli mieleen, että voisin tuon sen profiiliin lisätä.
Tämä vain selvennykseksi (=nipotukseksi, kröh). Kiitos. Jatkakaa. ¤¤
harlekiini
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 11 Tammi 2012, 15:34

Naaras sai huomata, ettei vieressä seisova miekkonen ollut sitä puheliainta sorttia. Ei se mitään, Ei Pumpkin tarvinnut vastausta pitääkseen keskustelua yllä! Olihan hän jo kerran viettänyt kokonaisen iltapäivän lähes mykän, myrtsin miekkosen kanssa. Seuraava kappale alkoi ja sekin oli yhtä massasta erottuva mitä edellinenkin. Reipas ja iloinen musiikki piristi kummasti tunnelmaa, ainakin osan katsojan kasvoille nousi hymy jos toinenkin. Ehkä se oli totta, että musiikilla oli tapana vaikuttaa ihmisten mielialaan, oli tilanne mikä tahansa? Pumpkin ainakin oli hilpeässä soitossa mukana ja se myös näkyi tuon ilontäyttämistä kasvoista.
Pian kuitenkin tämä vieressä seisova tumma tapaus päästi ilmoille oman mielipiteensä kappaleista, saaden kullankeltaisten silmien katseen kääntymään hetkeksi itseensä. Pumpkin virnisti pienesti vastaukseksi miehelle, katseen kääntyessä sitten saman tein soittavaan kaksikkoon.

Toisen miehen soitin alkoi kiinnostamaan serpentiiniä. Banjoja hän oli nähnyt kadun kulmalla jos toisellakin soitettavan, mutta tuo vinkuvaa ääntä pitävä pientä kitaraa muistuttava soitin oli vieraampi. Lienikö sitten sen verran kalliimpi soitin, ettei joka katusoittajalla siihen ollut varaa? Siitä täytyi ottaa selvää.
Soiton loputtua päätti myös toinen tummempi poistua paikalta. Tuo nyökkäsi nopeat hyvästit, saaden Pumpkinilta ehkä hieman kysyvämmän katseen osakseen, ennen kuin tuo jo oli poistunut paikalta. Pumpkin tuhahti pienesti tuon perään, jättäen miehen sitten omaan arvoonsa. Vaikka tunkeilevan utelijasta sorttia olikin, osasi naaras kuitenkin pitää nokkansa pois toisten asioista, jos ihan pakoon piti lähteä. Sen sijaan huomio kiinnittyi soittajakaksikkoon, joka keräili kamppeitaan ja suunnitteli soittotaukoa.
Kun muu porukka näytti kaikkoavan, kävi Pumpkin reippain askelin kaksikon luokse.

Soititte upeasti! Pumpkin pamautti ilmoille päästyään kaksikon luokse, ollen valmiina seuraamaan jopa noita, jos kaksikko nyt liikkeelle lähtisi Ja erotuitte muista muusikoista. mistä moiset sävelet olette keksineet?.
Ja mikä ihmeen soitin tuo on? Naaras vielä lisäsi, osoittaen toisen miehen viulua.


// Were coming, burdda bear!
Mitä tulee ihonväriin niin olet johtanut meidät hienosti harhaan. Esittelyssäsi kyllä lukee, että ihonväri on tumma, mutta avasi ihonväri on minun mielestä jo harvinaisen tumma haltialle. Lisäksi kyseinen kuva löytyy esittelystäsi värittömänä, joten itse ainakin oletin että avasi kuva on virallisesti väritetty versio. Lisäksi TNFän talvikisan kuvassa Farrella näyttäisi olevan vaaleampi iho, mitä Pumpkinilla.
JOTEN voidaan tässä alkaa kättä vääntämään kumpi on tummempi, tai sitten sopia että ne on kutakuinkin saman sävysiä. Pumpkin on vaan vähän kultasempi. Kultatyttö. Teehee. //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Agna » 12 Tammi 2012, 16:55

Aphaderuiondur

Vai että Jäiset luut, ajatteli Aphaderuiondur, ja hänen veljensä oli aloittamassa kappaletta niin nopeasti että miehellä tuli melkein hätä asetellessa soitinta vielä käsiinsä.
"Senkin ryökäle!" hän sähähti nauraen Aerdirnaithonille kurottuaan tämän soinnut kiinni. Kyseinen kappale ei ehkä kuulunut sinisen osapuolen listakärkeen, sillä hän ei ollut ehtinyt tehdä siihen vielä kovin kummoisaa sovitusta banjolle. Hän olisi suonut omankin osuutensa olevan yhtä korea kuin Aerdirnaithonin, joka päästeli menemään näköjään täysin siemauksin. Velikulta oli myöskin ilmoittanut jo puoliselkeästi varaavansa tuon tytön jonka valkoiset hiukset joko korostivat ihonväriä, tai jonka ihonväri korosti hiusten valkoisuutta. Mies ei jaksanut päätellä kumpi oli loogisempi selitys, eikä aikaakaan, kun hän tajusi jo kappaleenkin loppuneen.

Aphaderuiondur kumartui lapasten, paljaiden käsien ja jostain sieltä väliltä kantautuvien aplodien saattamana pidellessään banjoa toisessa kädessään. Hän kumartui vielä pari kertaa eri suuntiin kirkkaasti hymyillen, ja poimi sitten heidän rahakipponsa maasta. Ohuiden kulmakarvojen väliin muodostunut mietteliäs ryppy siloittui lähes sen sileän tien kun mies ihaili katseellaan kolikkojen määrää, ja hän tarrautui riemuissaan Aerdirnaithonin olkapäähän. Kolikot olivat kooltaan melko pieniä, mutta Aphaderuiondur riemastui niistä silti. Saihan niilläkin jo jotain, ja seassa oli lisäksi jopa pari arvoltaan suurempaakin kolikkoa. Ei pelkkiä puolipronssisia hiluja.
"Katsohan, ja kuuntele näitä sulosointuja", hän tokaisi, sulki silmänsä ja kilisytti kuppia joka painoi melkoisesti. Hyvä olisi jos ei ripa irtoaisi. Aphaderuiondur syventyi silmäilemään eri metallien kiiltelyä kupissa ja havahtui sitten ääneen.

Puhuja oli sama tumma nainen, jota veljekset olivat jo ennen Jäisiä luita katselleet. Aphaderuiondur kumarsi tälle kevyesti ja hymyili kiitollisena.
"Kiitän kehuistasi", mies totesi sen pahemmin teitittelemättä ja kiskaisi sitten lähestulkoon hätäisesti banjonsa väärinpäin syliinsä sen osuttua lumeen. Sehän saattaisi vaikka turmeltua. Aphaderuiondur pyyhkäisi lumen alimman nupin päältä pois ja käänsi banjon taas oikein päin käteensä. Naisen kysymykseen hän ei ruvennut vastaamaan Aerdirnaithonin puolesta, sillä olisi epäreilua jos hän veisi kaikki puheenvuorot. Sen sijaan hän huomasi naisen seuralaisen kadonneen, ja hänen olisi tehnyt mieli myhäillä ääneen.
"Sanokaahan, neiti..." mies aloitti tietämättä kuitenkaan nimeä, jolla kutsua toista joten jatkoi siitä vain eteenpäin, "haluaisitteko tulla seuraksemme tuohon tavernaan, johon juuri ajattelimme mennä juomaan kupposen jotain lämmintä", hän jatkoi ja pukkasi lonkallaan kevyesti Aerdirnaithonia jotta tämä pysyisi juonessa mukana, ja osoitti sitten majataloa heidän edessään.
"Onhan täällä ulkona sentään jonkin verran vilpoisaa, tiedäthän, ja uskon että meiltä riittää täältä kilisevää yhden ylimääräisenkin juoman kustantamiseen. Vai kuinka on, veli hyvä?" Aphaderuiondur puhutteli pehmeällä äänellään vuoroin tuota mukavan ruskeaa naikkosta ja vuoroin punaisen värin sävyttämää pikkuveljeään.
"Odottakaahan, kurkistan onko siellä edes tilaa", mies sanoi sitten ja heilautti banjon olalleen niin että se melkein tyrmäsi Aphaderuiondurin nenän, ja talssi kuppilan ovelle.
Näytti siltä, että tupa oli tupaten täynnä. Lopulta silmiin osui kuitenkin pöytä, jossa harvinaisen tutun näköinen vaatetukseensa kääriytynyt mytty istuskeli kuin juuri sopivasti heille paikkaa pidellen. Naisen heilahan se siellä istua kyhjötti yksin.
"Kyllä kyllä, tänne mahtuu!" Aphaderuiondur huikkasi kahdelle muulle riemuissaan ja oli jo matkalla tuon miekkosen pöytään.
"Minä osaan muuten puhua haltiakieltä", Pulla sanoi ja asettui lauluasentoon. "Päivää, kiitos, huomenta, olet karvainen lohkoperuna."

Loryen 1/2
Aberec 0/2
Fred 0/2
Eugene 0/2
Jerrell 0/2
Hiroi 0/2
Aphaderuiondur 0/2
Pulla 0/2
Arasinya 2/2
Levo 2/2

Miten olisi kuutamokävely?
Avatar
Agna
Hovinarri
 
Viestit: 2573
Liittynyt: 06 Kesä 2008, 11:32
Paikkakunta: Kaukainen kuningaskunta

ViestiKirjoittaja Lotdow » 13 Tammi 2012, 09:53

Aerdirnaithon

Veli vilkaisi kaksikon mukia ja hymyili oikean leveästi ja nyökytteli tyytyväisenä. Ääni selän takana sai Aerdirnaithonin melkein tekemään piruetin ympäri ja hiukset hulmuten hän kääntyi puhujan puoleen. Kuinka ollakkaan sehän oli se samainen valkohiuksi. Aerdirnaithon olisi voinut melkein kuolata. Tämä nainen oli ainakin loppupäivän ajaksi varattu hänelle! Aphaderuiondurn ehti jo kiittää kehuista joten pienempi veli nyökkäsi naiselle, hieman katkerana siitä ettei päässyt puheenvuoroon. Mies ei viitsinyt toistaa veljeään. Naisen kysyessä hänen soittimesta, meni muodonmuuttajalla hetki edes tajuta kysymystä.
"Se on viulu", Aerdirnaihton vastasi lopulta kieli solmussa, harkiten jopa muutaman soinnun vetoa, mutta jätti asian. Eiköhän nainen ollut kuullut jo aika paljon veljesten soittimilta. Aerdirnaithon pörrötti vähän etuhiuksiaan ja yritti saada itselleen olennaisen asennon. Naisen edessä oli parempi näyttää tyylikkäältä. Kesken asennon miettimisen Aerdirnaithon tunsi veljensä pukkauksen ja heräsi maailmoistaan.
"Aivan. Tuohon tavernaan", mies yhtyi isoveljensä selostukseen ja viittoi asiallisesti tavernan suuntaan. "Ja tokihan meillä on varaa ostaa yksi ylimääräinen tuoppi." Aerdirnaithon jatkoi vielä, yrittämättä vaikuttaa näyttelijältä.

Muodonmuuttaja veti henkeä sisään ja lähti neidon vierellä kohti tavernaa. Aphaderuiondurn olikin jo keksinyt pöydän, joka sattui kuulumaan sille miehelle joka oli ollut naisen vieressä.
"Tuonnepäin", Aerdirnaithon osoitti hyvin joukosta erottuvaa veljeään ja puikkelehti muun väen ohitse veljensä luokse. Muodonmuuttaja käveli pöydän luokse ja veti yhden tuolin naiselle, jonka nimeä ei ollut saanut vielä selville. Toisen tuolin, hän varasti viereisestä pöydästä ja istahti siihen. Pihalla olevan pakkasen jälkeen taverna tuntui mukavan lämpimältä ja tunnelmalliselta.
"Niin saisinko kuulla neidin nimen?" Aerdirnaithon kysyi, saadakseen edes jonkinmoisen keskustelun aikaan. Hän tökki vähän veljeään jaloillaan, jotta hänkin yrittäisi keksiä jotain järkevää puheenaihetta.
Lotdow
 

ViestiKirjoittaja harlekiini » 13 Tammi 2012, 23:28

Fareos piteli lasia etu- ja keskisormensa välissä antaen kuvun levätä kämmenellään, ja pienellä liikkeellä sai viinin lainehtimaan kevyesti reunoja vasten. Laatu oli yllättävän hyvää ottaen huomioon tavernan tason, eikä makukaan ollut hullumpi. Lieni kunnon vuosikertaviiniä hyvästä sadosta. Säilymätöntä olisi näin talvella ollut turha odottaakaan No mitä nyt?

Mustan haltian ilme synkkeni lähes vastaamaan hänen ihonväriään äskeisen seurueen törmätessä tuiskun myötä sisälle. Hetkeksi haltia joutui epämieluisaan dilemmaan: joko hän pyrkisi pysyttelemään mahdollisimman näkymättömissä, jolloin saisi olla rauhassa, mutta silloin jäisi vaaraksi ilmeisen tyhjän pöydän paljastuminen, tai hän voisi pyrkiä olemaan mahdollisimman esillä antaakseen kuvan, että pöydässä olisi ollut täyttä, mutta tässäkin vaihtoehdossa olisi se riski että kolmen komppania saisi äkillisen sosiaalisuuspuuskan havaitessaan tutun naaman ja tunkisi juttusille. Viridios vieköön. Valtakunta hupusta.
Toinen äskeisistä musikanteista oli jo hoksannut hänet ja lähti ärsyttävän pirteä ilme naamallaan suunnistamaan Fareoksen puolesta erittäin varattua pöytää kohti niin suoraan kuin täpötäydessä tavernassa oli mahdollista. Mies huokaisi hiljaa. Hän ei syyttä ollut jaksanut viettää puolierakkoelämää vuosikymmeniä, ainakin. Satoja? Ainakin sata? Näin iän karttuessa sitä tuppasi menemään laskuissa sekaisin.

Fareos kallisti viiniä kurkkuunsa voidakseen vielä kaksi sekuntia suhtautua välinpitämättömästi pöytäänsä tunkeneeseen nuoreen mieheen. Juodessaan hän loi silmäkulmastaan nuorukaiseen arvioivan katseen nyt kun näki tämän tavernan hämärästä valosta huolimatta lähempää. Hyvässä kunnossa, se näkyi vaatteidenkin alta. Erikoiset hiukset, sen hän oli pistänyt merkille jo aiemmin. Tatuoitu, mitä ilmeisimmin. Hymy.
Olin näkeväni tyhjän pöydän tuolla toisella seinustalla, hän vihjaisi istuutuneelle miehelle laskiessaan jälleen lasinsa. Oli ilmeistä, että asiakaskunnan ollessa niinkin tiivistä tulijat tuskin lähtisivät etsimään uutta paikkaa näin tilavan vaihtoehdon ollessa tarjolla, mutta aina kannatti yrittää.
Loputkin seurueesta saapuivat paikalle. Hienoa, hienoa. Jos jollakulla olisi kortit, he voisivat pelata kirvestä.

Oletetun veljeskaksikon niin samannäköisiä musikantit olivat aloitettua keskustelun virittämisen äskeisen naishenkilön kanssa, haltian kynnet alkoivat hiljakseen nakutella lasin sivua. Hän ei erityisemmin arvostanut ideaa lähtemisestä; päivä oli vielä nuori, eikä hänellä ollut ihmiskylässä juurikaan asioita toimitettava. Optimaalisinta olisi lämmitellä tavernassa vielä hetki ennen kuin jatkaisi matkaansa, vaikka se tarkoittaisikin epätoivotun seuran sietämistä.


¤¤Pahus! Olen näköjään johtanut harhaan itseänikin. Turha tästä on mitään isompaa väittelyä tehdä, sovitaan että ovat samaa tummuusastetta, mutta hieman eri sävyä, Farre kun kaikesta huolimatta taittaa selvästi ruskeaan. Täytyy tehdä siitä joskus kunnollinen värikartta.
Ja Viridos on kelttiläinen vehreyden jumala. Tuli nyt ensimmäisenä mieleen tähän hätään, piti jokin jumalan nimi keksiä siihen. ¤¤
harlekiini
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 17 Tammi 2012, 21:24

Pumpkinin kasvoja koristi yhä se naiivin innostunut ja ystävällinen hymy, toisen miehistä kiittäessä kehuista. Tämä kaksikko varmasti kuuli kehuja joka toinen sekunti, mutta aina se oli yhtä ihanaa kertoa myös oma mielipiteensä asianomaisille. No, tämä punasävyisempi veljeksistä tai no, Pumpkin oletti noiden olevan veljeksiä. Kaksi niin samannäköistä ei voinut olla vain kavereita Kertoi mitä soitinta soittikaan. Viulu. Naaras painoi tuon nimen muistiinsa, aikoen ottaa selvää siitä ennemmin tai myöhemmin.
Parivaljakko ehdotteli seuraavaksi juominkeja läheisessä tavernassa. Joku, joka oli ajatusmaailmaltaan ihmisentasolla, olisi saattanut olla otettu ja punastuakin moisen tarjouksen kuullessan. Pumpkin kuitenkin vain virnisti ja mietti hetken, kannattaisiko hänen Töitä oli vielä tältä päivältä tekemättä, mutta kerrankos sitä vain taukoansa pitkitti. Hän oli ollut tunnollinen ja ahkera työntekijä, ehkä työnantaja antaisi anteeksi yhden pidemmän tauon. Eihän nyt ollut edes mikään sesonki aika, joten kojulla ei pitäisi olla turhan kiireistä.

No, mikäs siinä, jos herrasmiehet tarjoavat Pumpkin vastasi lopulta hymyillen, lähtien sitten kaksikon perässä kohti tavernaa.
Tekihän se ihan hyvää päästä välillä pois kylmästä. Liskojen tapaan myös Pumpkin nautti enemmän lämpimistä paikoista, kuin kylmistä. Joskin hän rakasti lunta. Ristiriitaista. No, kolmikko suuntasi kulkunsa melko täynnä olevan tavernan poikki kohti pöytää, jossa olikin jo istumassa tuttu kasvo. Se sama, tumma mies yleisöstä, joka oli luikkinut pakoon kuin pelästynyt kissanpentu. Virne kohosi naaraan kasvoille, samalla kun tuo istahti tuolille, jonka toinen veljeksistä hänelle tarjosi. Onneksi hän tiesi moisen etiketti kohteliaisuustavan miehillä olevan. Noloahan se ehkä olisi ollut, jos hän olisi tylysti vain jättänyt istumatta tarjottavalle tuolille ja painanut puuta viereiselle.
Seuraavaksi kyseltiinkin tummahipiän nimeä, mikä oli jäänyt mainitsematta heti alkuunsa.
Ah, anteeksi. Voitte kutsua minua Pumpkiniksi. Niin kuin kaikki muutkin Nainen totesi hymyillen, samalla kun vähensi hieman vaatekerroksiaan.
Mutta olisi myös mukava tietää, millä nimellä teitä puhutella? Kaikkia kolmea Kultaiset silmät loivat lauseen jälkeen merkittävän vilkaisun toiseen tummaan, ottaen tuon nyt mukaan keskusteluun. Kerta samassa pöydässä istuttiin. Ehkä tuo ei tällä kertaa livistäisi pakoon, jos kunnon keskustelun aloittaisi? Tai ehkä tämä mies oli niitä, jotka eivät kestäneet sosiaalisia tilanteita tuntemattomien kanssa.


// btw onko kellään mitään ideaa juonen suhteen vai mennäänkö randomilla? Meinaan jos ei muuta keksitä, niin pistän Pumpkinin pistämään juomapelin pystyyn. //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Agna » 19 Tammi 2012, 18:10

Aphaderuiondur

Mies hyppäsi tummaihoisen ihmisen pöytään hiukset lepattaen ja pyöräytti itselleen miehen vierestä tuolin.
"Toivottavasti emme tungettele liikaa. Vaikka kellepä ei seura kelpaisi!" Aphaderuiondur varmisteli ensin mieheltä mutta jatkoi heti perään paljon vakuuttelevammin, ettei heistä ainakaan harmia koituisi. Pöydässä ensin istunut miekkonen yritti tarjota muodonmuuttajalle ja oven suunnasta saapuvalle toiselle miehelle sekä naiselle jotain muuta pöytää, mutta Aphaderuiondur huiskautti tälle hymyillen kättään.
"Ääh, ei meitä haittaa vaikka istut samassa pöydässä kanssamme", hän tokaisi pilke silmäkulmassa, "ja suuremmalla porukalla on aina mukavampaa, niinhän?"
Tatuoitu mies vilkaisi pöytää johon tämä mies oli viitannut, muttei näin äkkiseltään onnistunut löytämään sitä väenpaljouden ja liian monien kymmenien pöytien joukosta. Hän veisasi kintaalla asialle ja keskitti taas sitten teräksisen huomionsa tuohon tummaan... valkoiseen... tummaan... kirjavaan kaunottareen, jonka Aerdirnaithon oli saattanut pöytään. Onneksi velipoika tajusi tarjota tälle tuolia, sillä naisten kanssa käytöstavat olivat kaiken A ja O! Aphaderuiondur otti paremman asennon tuolissaan ja viisoi kovasti tarjoilijalle, jolla tosin näytti olevan muitakin asiakkaita kimpussaan. Tavernassa leijaili aterian jos toisenkin tuoksu, ja joka pöydästä nousi karmea mölinä. Jotkut humalaiset veikkoset näyttivät yrittävän myös laulaa jotain, ja muodonmuuttaja kurtisti kulmiaan joka kerta kun nämä laulajatähtöset päästivät ilmoille korviasärkeviä melodiavirheitä.

Seuraneiti esittäytyi nimellä Pumpkin. Aphaderuiondur hymyili aurinkoisesti kuultuaan nimen, sillä se oli hänen mielestään erittäin hurmaava.
"Pumpkin..." mies toisti virnistäen ja makusteli sanaa suussaan. Kyllä kyllä, oikein mukava nimi. Vaikka jos ihan totta puhutaan, mikäli Aphaderuiondur olisi kuullut puhuttavan nimestä Pumpkin - ilman että olisi nähnyt nimen kantajaa - hän olisi saattanut luullakin että kyseessä olisi vanhempi rouvashenkilö tai oikein pieni lapsi. Mutta tälle neidille nimi tuntui sopivan.
"Minä olen Aphaderuiondur Katheranegareya", mustahiuksinen vastasi hymyillen Pumpkinin kysymykseen nojautuen hieman kyynerpäidensä varaan pöydän yläpuolelle. Hän suorastaan kihisi innosta saadessaan tykittää jotakuta ah-niin-mahtavalla nimellään. Hän ei viitsinyt riisua vaatteitaan, toisinkuin tämä toinen, sillä vaatetta oli muutenkin vähän eikä sää ollut ollut kaikken trooppisin tähän aikaan vuodesta.
Aphaderuiondur käänsi päänsä sen jälkeen heidän miespuolisen tuntemattomuutensa puoleen.
"Niin aivan, entäs sinun nimesi? En ole varmaan nähnyt sinuakaan täällä aiemmin", mies mietiskeli ja siristeli silmiään kuin yrittäen muistaa, oliko nähnyt toisen jossain aikaisemmin. Mutta ei, eihän hän ollut.

Viimeinkin tarjoilijatar ehti heidän luokseen ja pyyhki nähtävästi hikeä otsaltaan. Eipä täällä väenpaljouden, takkatulen ja kyökin ääressä varmaan kovin kova vilukaan ehtinyt tulla. Nainen kysyi heiltä tilauksia ja Aphaderuiondur päätti ottaa tuopin olutta. Aluksi hän oli ajatellut jotain lämmintä, kenties kuumaa liköörijuomaa, mutta ehkä mieli teki kuitenkin enemmän oluttuopposta.

//
Jos jollakulla olisi kortit, he voisivat pelata kirvestä.
...vaiko kivestä. B) Ja drinkkigame käy minulle.
"Minä osaan muuten puhua haltiakieltä", Pulla sanoi ja asettui lauluasentoon. "Päivää, kiitos, huomenta, olet karvainen lohkoperuna."

Loryen 1/2
Aberec 0/2
Fred 0/2
Eugene 0/2
Jerrell 0/2
Hiroi 0/2
Aphaderuiondur 0/2
Pulla 0/2
Arasinya 2/2
Levo 2/2

Miten olisi kuutamokävely?
Avatar
Agna
Hovinarri
 
Viestit: 2573
Liittynyt: 06 Kesä 2008, 11:32
Paikkakunta: Kaukainen kuningaskunta

ViestiKirjoittaja Lotdow » 22 Tammi 2012, 21:17

Aerdirnaithon

Pumpkin. Värähdys kävi Aerdirnaihtonin läpi, kun nainen taas puhui. Muodonmuuttaja suoristi ryhtinsä ja esittäytyi heti veljensä jälkeen:
"Ja minä olen Aerdirnaihton Katheranegareya, samasta suvusta." Ja niinkuin se ei olisi ollut itsestään selvä asia, hän mainitse vielä saman suvun. Neljäs olikin hänelle tuiki tuntematon henkilö, mutta Aerdirnaihtonia ei hän kiinnostanut. Paitsi jos miehellä olisi mehukkaita juoruja matkassa, niitä Aerdirnaihton kuulisi mielellään. Tarjoilija saapui vihdoin paikalle ja mies tilasi oitis samaa mitä veljensä, oluttuopin. Se oli omalla tavallaan tapa, joka toistui. Kun toinen veljistä teki jotain, toinen teki saman, sitä kutsuttiin tyylikkääksi. Aerdirnaihton nojasi tuolillaan taaksepäin, niin että sen etujalat nousivat ilmaan. Tuolista pääsi valittavaa ääntä kun Aerdirnahton keinutteli hetken aikaa paikallaan, ennenkuin nojasi taas eteenpäin.

"Kylläpäs väki puhuu täällä kovaäänisesti", hän totesi kun kuunteli vähän muiden puheita. Kaiken sen puheensorinan keskeltä erotti vain harvoja sanoja, jotka vääristyivät aina muodonmuuttajan korvaan. Aerdirnaithon harkitsi jopa ehdottaa veljelleen että he rupeaisivat jotain laulelemaan, mutta tuopit ennen kaikkea. Tarjoilija ei tosin näyttänyt kiireiltään ehtiä kertomaan edes tilauksia tiskin takana toimivalle baarimikolle. Keksisipä hän nyt vain jonkun puheenaiheen tai vastaavaa.

//Yeah, juomapeliä pystyyn!
Lotdow
 

ViestiKirjoittaja harlekiini » 23 Tammi 2012, 00:17

Kyllä tungettelet, ja pärjäsin vallan mainiosti ilman seuraa, kiitos vain. Fareos vastasi mielessään toisen soittoniekan pirteään tervehdykseen, ja vahvisti ajatuksiaan happamalla mulkaisulla toisen jatkaessa. Miten kukaan jaksoi olla noin raivostuttavan täynnä energiaa? Saman kysymyksen olisi voinut esittää tuttavuuden toverille, joka yhdessä tummaihoisen naisen kanssa valtasi loputkin vapaat tuolit vähintään yhtäläisellä tarmolla. Ihmiset.
Haltia kykeni sulkemaan korvansa tavernan taustameteliltä, ja toivoi voivansa tehdä saman pöytäseurueensa keskustelulle. Kolmikko oli kuitenkin turhan läsnä voidakseen tulla suljetuksi haltian tietoisuudesta, vaikka kaikeksi onneksi soittajaveljekset tuntuivat keskittyneen päällimmäisiä vaatekerroksiaan kuorivan neitosen huomion kalasteluun ja jättivät hänet pääosin omaan rauhaansa. Toisaalta toisten flirttailun katsominen herätti väkisinkin myötähäpeän tunnetta, joten Fareos ei ollut erityisen tyytyväinen tähänkään ratkaisuun. Harvoinpa hän oli.

Fareos kuunteli esittäytymisiä kasvavan ihmetyksen vallassa viittoillessaan paikalle kutsuttua tarjoilijaa jättämään hänet tilauslistalta. Kaikesta päätellen hänet oli ahdistanut nurkkaan vihanneksen mukaan nimetty naishenkilö ja kaksi miehenalkua, joiden nimeäjä oli kärsinyt pahasta änkytyksestä. Hän oli kerran tuntenut puusepän, joka oli nimennyt toiset kaksospoikansa Kaksaaksi ja Kaksbeeksi ja sillä selvä; näiden kahden vanhemmat ansaitsisivat kunnioitusta jos itsekään muistivat poikiensa nimet kokonaisuudessaan.
Toinen miehistä (AphaeAphenAphaderäh.) rikkoi haltian kehittelemän mahdollisuuden olla osallistumatta keskusteluun tiedustelemalla hänen nimeään. Fareos loi arvioivan katseen tatuoituun nuorukaiseen ennen kuin vastasi. Hän ei erityisemmin pitänyt esittelyistä, aina kun oli vaarana että joku muistaisi hänet. Näiden kahden kielet solmuun vääntävien nimien jälkeen hänen omansa varmasti jämähtäisi mieleen mikäli kukaan kuuloetäisyydellä olevista nyt vaivautuisi kiinnittämään huomiota.
Fareos Rilynndlues. Et varmasti olekaan. Milloin hän olikaan käynyt kylässä aiemmin? Oli koska hyvänsä hän ei taatusti ollut törmännyt komeisiin, nuoriin, treenattuihin.. eh, ärsyttäviin, tekopirteisiin muusikonplanttuihin. Aivan. Hän purki harhautuneiden ajatustensa nostattaman ärtymyksen keskittymällä seuraamaan keskiyönpunaisen viinin lainehtelemista lasissa. Hän oli käyttänyt juomaan kaikki ylimääräiset rahansa, eikä aikonut pitää kiirettä sen juomisessa.

Epätoivotun seuran luonne tosin tuntui vaativan joko juoman pikaista tuhoamista ja moninkertaisen annoksen tilaamista. Haltia pidätti huokaisun ja tunnusteli vapaalla kädellään vyöpussejaan. Kenties myyrännahkamassista löytyisi vielä muutama lantti, hänellä oli tapana kätkeä sinne pari pahan päivän varalleah, siinä. Jumalia oli olemassa. Kieroutuneita, hävyttömiä, surkean huumorintajun omaamia jumalia, mutta jumalia yhtä kaikki. Hän löysi kultaisen ja kaksi pronssista. Majatalon olut ei ollut kovin hintavaa, hän saisi tällä rahalla juuri sopivasti unohtaakseen kolmikon raivostuttavuuden ja lauhduttaakseen sen korkeintaan lieväksi sietämättömyydeksi.
Fareos kippasi lopun viini kurkustaan yhdellä kulauksella ja laski lasin pöydälle, viitaten puuskuttavaa tarjoilijaa tuomaan hänelle pari tuopillista.
Tavernassa on äänekästä, sillä kaikki paikalliset rettelöitsijät pyrkivät puhumaan toinen toistensa päälle. Koska keskustelu on muutenkin haastavaa, ja minun rauhani on historiaa kiitos teidän sosiaalisuutenne, haastan teidät juomakilpailuun jotta olisi teistäkin jotain iloa. Läikyttämättä, pohjaan saakka, viimeinen pystyssä on voittaja ja ensimmäinen pöydän alla maksaa lystin.


¤¤ Siinä teille sitä juomapeliä.
Agna kirjoitti: ...vaiko kivestä. B)

..... Onnistuu sekin ;D ¤¤
harlekiini
 

Seuraava

Paluu Kylä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron