Kirjoittaja Aksutar » 22 Marras 2011, 16:02
Darius, Alf
Eliittitason sotilaat vyöryivät nopeasti ja tehokkaasti kohti puolihuolimattomasti koulutettua rykmenttiä. Ei aikaakaan, kun ensimmäiset linjat alkoivat murtumaan tuosta rykmentistä. Kaikki se veri ja huuto, sekasorto. Kukaan ei enää tiennyt keneltä ottaa käskyjä. Kenraali yritti huutaa hälinän yli neuvoja alaisilleen, mutta turhaan. Sekasortoiseen paniikkiin joutuneet friikit eivät tienneet olisiko pitänyt perääntyä vai taistella. Rohkeimmat kuitenkin pitivät paikkansa, saaden paniikin rauhoittumaan ja jänishousutkin yrittämään.
Darius nautti luomastaan kaaoksesta. Olihan se täysin epäreilua, mutta periaatteessa tämä oli myös suuremman kaavan osalta taktinen siirto. Jos tämä rykmentti sortuisi, aukeaisi ihmisten linjassa yksi paikka. Verkko ei olisi enää kokonainen ja vihollinen pääsisi tulvimaan myös taka-alalle. Haukan silmä tarkkaili vihollista. Keltaiset silmät etsivät tiettyä kohdetta massan seasta, kunnes nuoli suhahti kohti eliittikenraalia. Blue kuuli nuolen lähestymisen ennen kuin isäntänsä, joten massiivinen koni otti askeleen, toisenkin sivummalle. Aivan kuin se olisi suunnitellut kaiken. Aivan kuin se olisi ennustanut tulevan. Yksisarvisen taktikointi ja suojelevaisuus isäntäänsä kohtaan oli pelottavan inhimillistä. Ei ihme että tuota konia pelättiin, vaikka sillä ei ratsastajaa ollut selässä.
Nuoli suhahti ohi haltian korvan. Sentin, pari, mutta ohi kumminkin. Darius vilkaisi kohti suuntaa josta nuoli oli lennähtänyt, huomaten tutut kasvot muiden joukosta. Aavekoira. Se ei kuitenkaan ollut Dariuksen pääkohde. Käsky kävi ratsulle lähteä liikkeelle. Myös Zara sai oman käskynsä lähteä perästä päin liikkeelle, varmistaen ettei kukaan käynyt päälle takaa.
Heti paikoiltaan Blue nosti laukan, maa tuon massiivisen ratsun alla tuntui kumisevan, sen valtavien kavioiden osuessa maahan. Kaikki, jotka huomasivat ja tiesivät ratsukon lähestyvän, väistivät kiltisti. Joko kunnioituksesta tai pelosta. Omat joukot kunnioituksesta, viholliset pelosta. Sarvekas hevonen, kera piikikkäiden rynnäspanssareiden oli pelottava näky lähestyessään. Jokainen joka jäi eteen, talloutui tai lävistyi rynnäspanssarin keihäsmäisiin piikkeihin.
Ratsukon lähestyessä linjaa, alkoivat heikkohermoisimmat huutamaan kauhusta. Eivät päässeet pakenemaan eteenpäin, siellä oli vihollinen. Sivulla ja takana omia joukkolaisia, jotka tukkivat pakotien. Käsky kävi väistää ratsukon tieltä, mutta minne? Sekunnit menivät liian nopeasti ja ennen kuin kukaan oli ehtinyt reagoida mitenkään, olivat haltiat ja liskopedot tehneet riviinsä kenraalinmentävän aukon, josta ratsukko rynnisti kohti friikkien linjan ensimmäisiä sotilaita. Blue hyppäsi. Edessä olevat sotilaat saivat korkeintaan kaviosta päähänsä, mutta heti kun ratsu oli ohittanut heidät, iskivät haltiat kenraalinsa takaa uudestaan, päästäen päiviltä jokaisen, joka ei ollut varautunut pienempään pahaan. Ratsukko laskeutui parin miesrivin taakse, jatkaen rynnäkköään läpi harvempimassaisen joukon. Jokainen joka tuli liian lähelle, sai iskun joko ratsulta tai ratsastajan miekkamaisesta keihäästä. Aavekoira ohitettiin, tuolle ei suotu nyt minkäänlaista huomiota. Kohteena oli jälleen kenraali, joka seisoi joukkojensa takana huutamassa pää punaisena.
Tajutessaan olevansa eliitin kohde, Kenraali panikoi. Ja ihmiselle tuttuun pakokauhun tapaan, yritti pakoon. Hätkähtäen mies kääntyi ympäri ja lähti juoksemaan, mikä tietenkin oli turhaa ratsukon lähestyessä kymmenen kertaa nopeammin. Keihäs vedettiin sivulle, valmiina iskemään kohteeseensa.
Kohteeseensa asti ratsukko ei kuitenkaan koskaan päässyt. Keskittyessään liikaa yhteen kohteeseen, herpaantui kenraalin huomio kaikesta muusta. Hälinän keskellä, ei haukansilmäkään huomannut, saatikka kuullut sivusta lähestyvää puoliveristä.
Alf totta kai tiesi kuten moni muukin kenen kimppuun eliitti pyrki. Rykmentti ei kuitenkaan saanut menettää kenraaliaan, jälleen, vaikka tuo osoittautuikin jänishousuksi. Niinpä puoliverinen oli hylännyt taistelun, johon oli osallistunut ja pinkaissut vauhtiin kohti suuntaa johon ratsukko pyrki. Alf lähestyi sivulta päin. Juuri ennen kuin eriävistä suunnista lähestyvät kohteet saavuttivat toisensa, nousi Alf juoksusta kiven päälle ja hyppäsi suoraan kohti ratsunsa selässä istuvaa eliittikenraalia.
Seurauksena oli raju yhteentörmäys, jonka seurauksena sekä puoliverinen, että kenraali putosivat ratsun selästä. Isku maahan oli raju. Darius putosi edeltä, kyljelleen, kimmoten maasta toistamiseen ilmaan ja kieri muutaman metrin sivulle. Kypärä kenraalin päästä lensi taivaan tuuliin ensimmäisen iskun aikana. Puoliverinen tipahti kasvot edellä maahan. Pukinparta kuitenkin sai otettua käsillä kiinni iskua, joten tuo kierähtikin kuperkeikan kera maahan, kierien kenraalin tapaan muutaman metrin sivummalle.
Puoliverinen oli ensin ylhäällä. Kenraali nousi, jahka vauhtinsa oli pysähtynyt. Selvästikin vihaisena putoamisesta, veti eliitti kenraali keihäänsä valmiiksi, aikeinaan kostaa tämä nöyryyttävä, häpeällinen hyökkäys sivusta, joka suisti hevosmiehen ratsailta. Alf puolestaan otti muutaman horjuvan askeleen noustessaan ja valmistautui ottamaan iskun vastaan. Puoliverinen ei kuitenkaan ehtinyt kenraalin kanssa nokatusten, kun valtava liskopeto oli ottanut puoliverisen kohteekseen.
Darius kuitenkin jatkoi lähestymistä kohti puoliveristä, vaikka tuo oli saanut tanssiparin toisesta, isommasta taistelijasta. Kuka sanoi, että tantereella piti taistella reilusti yksi yhtä vastaan?!
Blue puolestaan oli jatkanut laukkaa hetken aikaa, kunnes oli saanut hidastettua vauhtiaan sen verran, että onnistui kääntymään. Nyt tuo massiivinen olento laukkasi kohti isäntäänsä, murjoen tieltään kaikki jotka eteen uskaltautuivat.