Pitemmät korret lyhyitä parempia

Länsikujat sijaitsevat kauimpana linnasta. Täälläpäin asustaa yleensä köyhin väki ja länsikujat ovat tunnettuja hämäristä hiippareista. Länsikujat tuhoutuivat täysin palossa, ennen toisen tannersodan alkua, kiitos haltioiden hyökkäyksen. Nyttemmin, kun tannersota on päättynyt, on länsikujia alettu rakentamaan uudestaan. Siltikin, alueelta löytyy yhä palaneita raunioita, vaikka uusia rakennuksia on alkanut kohoamaan sinne tänne.
Länsikujilta on helpointa livahtaa kylän alla risteileviin, valtaviin viemäriverkostoihin. Osa verkostosta on ihmisten itse rakentamaa, osa taas luonnon muovaamaa, niin käytäviä kuin luoliakin. Tätä kautta ei kuitenkaan tiettävästi pääse kylään sisälle, vaikka käytävä muurien alitse olisi helpoin tapa livahtaa sisään. Mutta sellaista ei kuitenkaan ole olemassa vai onko?

Valvoja: Crimson

Pitemmät korret lyhyitä parempia

ViestiKirjoittaja Crimson » 04 Tammi 2012, 13:18

//Agna ja Hiroi tänne \o/ //


Dagnir

Sitä mukaan kun metsä oli synkentynyt entisestään, olivat myös saaliiksi kelpaavat eläimet jääneet kauaksi taakse. Se oli huonompi asia metsästäjälle, joka yhä jaksoi hiljaa paikoillaan pimeyteen piiloutuneena vaania seuraavaa uhriaan, jonka popsisi kidastaan alas sellaisen satuttua kohdalle. Metsäkin oli harventunut selvästi siitä, mitä se kauempana oli, mutta se ei käärmettä millään tavoin haitannut tai estänyt toteuttamasta perinteisiä tapojaan. Lopulta kuitenkin tylsyyden ja malttamattomuuden takia, päätti käärmekin luovuttaa ja nyt kaulaansa oikoen ja siipiään venytellen minkä puiden oksilta saattoi, pohti sitä, minne seuraavaksi lähtisi taivaltamaan tästä sysipimeästä kolkasta. Päivä oli vielä onneksi nuori ja aurinkokin vasta alkoi hiljalleen lämmittää ohuessa lumipeitteessä olevaa maata, joten kaikki suunnitelmat olisi vielä mahdollista toteuttaa.
Kun suunta oli valittu, asteli lohikäärme varovaisesti pois harvan metsikön suojista hyvin maata myöten, olettaen ettei kukaan isoa tummaa otusta huomaisi jos se hyvin pienenä koitti eteenpäin tallustaa - väärässähän tuo kuitenkin oli tämän suhteen. Matka jatkui eteenpäin yhä varovaisin askelin. Mitä edestäpäin löytyisikään, sitä ei Dagnir osannut vielä arvata.

Käärmeen tie oli käynyt lähelle ehkä liiankin lähelle ihmisten maita. Palaneet Länsikujien rauniot niine harvoine asukkeineen ja kohoavine rakennuksineen, jotka nekin olivat vailla kattoa tai seiniä, nököttivät nyt käärmeestä vain askelien päässä. Vaikkei käärme kyennytkään kuin sumeasti näkemään ympäristönsä, ymmärsi tuo silti kuitenkin että oli saapunut jonkinlaiselle täysin tuhotulle alueelle, jossa elämälle ei pahemmin sijaa ollut. Paikka vaikutti juuri sopivalta käärmeelle. Hiljaiselta. Sellaiselta missä ihmisten vilinä ei saanut häntä pahalle tuulelle ja jossa sai rauhassa viettää aikaansa ja katsella ympärilleen ilman, että joku siitä tulisi motkottamaan erikseen.

Dagnir asteli pitkin matalaa hankea ja silmäili lähes jokikistä katkennuttakin laudanpätkää lähemmin kuin se olisi ollut suurempikin aarre. Kaikki tämä vain oli niin uutta hänelle. Samoin se, kuinka palaneen talon seinästä poimittu hiili mureni helposti tuon käsissä pölyksi ja leijaili sitten vienon tuulen mukana matkoihinsa. Lähes sokea otus tutki kaikkea mitä tielle sattui niin ajatuksissaan, ettei ollut millään tapaa tietoinen siitä mikä tuon tekemisiä hieman kauempaa seurasi.
Viimeksi muokannut Crimson päivämäärä 05 Tammi 2012, 17:40, muokattu yhteensä 1 kerran
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

ViestiKirjoittaja Agna » 05 Tammi 2012, 16:53

Hiroi

Siinä, missä tämä talvipäivä olisi ollut vain normaali kierros kaduilla partion kanssa letkeitä juttuja heitellen, se oli vaihtunut tarkkaavaiseksi ja erittäin huolelliseksi tarkkailukierrokseksi Länsikujille. Ylemmältä taholta oli käynyt käsky, ja sitä oli toteltava. Tälläkertaa olisi - ei kuitenkaan ensimmäistä kertaa - Hiroin ja hänen miehiensä vuoro vahtia tämä päivä tuota Cryptin ihmiskylän heikkoa kohtaa. Tuota haurasta seinämää, joka ennen oli suojannut Länsikujien asukkaiden arkipäivää vahvemmin kuin vuori. Niin kaikki olivat uskoneet, kunnes alue tuhoutui. Nyt asutuksesta ei ollut jäljellä kuin raunioita, tuhkaa ja pieniä kivenpalasia sekä hyvin huteroisia mökkejä joissa kodittomat yrittivät pysyä hengissä tämänkin kylmän talven yli. Paikka sinänsä oli Hiroille tuttu, sillä hän ei voinut olla tuntematta myötätuntoa Länsikujien rajalla asuvia lapsia sekä aikuisia kohtaan. Rajalle oli työnnetty aika lailla niitä asukkaita, joilla ei ollut juuri varaa maksaa omaa elantoaan. Hän kävi joka joulu viihdyttämässä lapsia jutuillaan ja satunnaisilla pienillä paketeilla, ja saattoi välillä muutenkin jutustella asukkaiden kanssa ja kertoa että sotarintamalla sujui ihan hyvin. Ainakin niin hän halusi asukkaiden ajattelevan. Varsinainen alue kuitenkin löyhkäsi edelleen tuhkalle ja lialle ja talojen haperoisia seinustoja koristivat surkean näköiset lumikinokset, joiden harmaa väri kertoi siitä, että lumi ei juuri puhtaana pysynyt kaiken roskan seassa.

Hiroi ei ollut ottanut mukaansa koko osastoaan. Sehän nyt olisi ollut aivan turhaa, sillä todennäköisesti haltiat eivät hyökkäisi kylään keskellä talvea, jos eivät ihan totaalisesti olisi järkeään menettäneet. Taistelu oli kesäisin muutenkin paljon helpompaa. Hiroi nosti villahuiviaan paremmin suulleen sillä pakkanen puri inhottavasti leukaan. Miehen ominaisväri ei ainakaan ollut parhaimmillaan pakkasmaisemaan sulautuessa, mutta vaalea vaatetus korvasi sen mikä korvattavissa oli. Tänään ei maastoutumisia kuitenkaan tarvittu. Palmikkopäinen pikkutyttö naputti innoissaan Länsikujien sisärajalla sijaitsevan talon ikkunaan Hiroin kulkiessa miehineen siitä ohi, ja mies käänsi katseensa ikkunaan päin. Hän vilkutti takaisin ja väläytti tytölle valkoisen hymyn, jatkaen sitten eteenpäin. Hänen perässään marssivat miehet olivat alkaneet hyräillä jotain, ja heillä näytti olevan kovinkin hauskaa. Hiroi yritti kovasti kuunnella, mikä siellä takana niin hirmuisesti huvitti, mutta huomasi sitten keskittyvänsä liikaa tarkkailuun jotta olisi päässyt jutun juoneen kiinni. Ehkä parempi niin.

Kun etupuoli oli kierretty jotakuinkin tarkasti ja hyräilyn saattelemana, oli vuoro kiertää sieltä missä ennen kohosi vankka muuri. Hiroi käski joukkojensa lopettaa hyräilyn ja olla äärimmäisen tarkkana. Vaikka hyökkäysten tai tunkeilijoiden todennäköisyys tähän aikaan päivästä ja vuodesta oli pieni, mitään ei saanut aliarvioida tai etenkään olettaa. Sitä päivää ei tulisi, kun jokin vaarallinen otus pääsisi livahtamaan ihmiskylään Hiroin vartiovuorolla. Sitä ei hänen ylpeytensä, saati asemansa kestäisi.
Tarkkaavaisuus olikin tänään näköjään tarpeen, vaikkei tuon edessä siintävän olennon huomaamiseen järjetöntä tarkkuutta tarvittukaan. Liskohan oli vartiotornin kokoinen! Hiroi nosti kätensä ilmaan pysäyttääkseen joukkonsa, ja hänen pituutensa näytti äkkiä kaksinkertaistuvan. Lumessa kahisevat askeleet vaimenivat, kun noin kymmenpäisen joukon silmäparit tuijottivat raunioita tutkivaa otusta.
"Mikä ihme se on?" kuului joukon perältä vaimea kuiskaus. Hiroi pudisteli päätään ja vaaleansininen hiuspehko huojui mukana.
"Lohikäärme", Hiroi vastasi ja sai aikaan pari henkäystä perässä tulevassa porukassa. "Eikä mikään ihan pieni lohikäärme."
Jotkut hänen miehistään eivät olleet koskaan joutuneet lohikäärmeiden kanssa tekemisiin saati edes nähneet niitä, eivätkä siis taatusti tienneet miten toimia sellaisen kanssa. Hiroi kääntyi ympäri ja käski joukot lähemmäksi ettei olisi joutunut puhumaan liian lujaa. Ei sitä koskaan tiennyt, jos tuolla lohikäärmeellä vaikka oli liian tarkka kuulo.
"Kuulkaahan. En tiedä onko tuo lisko ystävällinen vai vihamielinen, mutta se ei näytä olevan kovin agressiivisesti hyökkäämässä asutuksemme kimppuun. Ehdotan, että emme nyt hajaannu emmekä hyökkää päistikkaa sen kimppuun, ettei se säikähdä. Säikähdettyään se voi muuttua hyvinkin vaaralliseksi", Hiroi selitti alkuun muistellen niitä harvoja kertoja jolloin oli joutunut vastaavanlaisten taikaeläinten kanssa tekemisiin.
"Jotkut lohikäärmeet syöksevät tulta. En tiedä tästä yksilöstä, mutta mikäli se iskee yhtäkään kipinää, te juoksette pakoon henkenne edestä, ja mielummin lumisinta mahdollista reittiä pitkin. Jos sytytte tuleen, teillä ei ainakaan mene kauaa etsiä sammutuspaikkaa itsellenne. Paras siis tehdä niin, että osa teistä jää tarkkailemaan kauemmaksi ja juoksee hälyttämään apua mikäli käärme hyökkää. Osa tulee minun kanssani selvittämään, osaako tuo lohikäärme puhua yhteiskieltä, ja mitkä ovat sen aikeet", hän ohjeisti ja katsoi kysyvästi miehiään. Luonnollisesti ne jotka olivat ennenkin toimineet lohikäärmeiden kanssa, suostuivat tulemaan mukaan, ja ne joille tämä oli ensimmäinen kerta napit vastakkain noin ison olion kanssa, jäivät vahtiin.
Hiroi johti joukkonsa lohikäärmeen luo niin, etteivät he yllättäisi tuota takaapäin. Hännässä sijaitsevat piikit huolestuttivat kenraalia jo muutenkin aivan tarpeeksi. Sivulta lähestyttyään Hiroi vilkaisi miehiään, jotka nyökyttelivät ilmoittaakseen, että valmiina oltiin. Heillä ei ollut aseita esillä, mutta ne olivat helposti vedettävissä esiin puolustusta varten.
"Hoi! Sinä siellä! Kuka olet, ja mitä teet täällä?" Hiroi huusi lohikäärmeelle noin viiden metrin etäisyydeltä ja siristeli silmiään löytääkseen siitä uusia piikkejä tai muita yllätyksiä, jotka voisivat koitua kohtaloksi.
"Kai sinä tiedät, että tämä alue on yksinomaan ihmisten aluetta eikä tänne sovi saapua ilman lupaa!"

// We're hereee! \o7
"Minä osaan muuten puhua haltiakieltä", Pulla sanoi ja asettui lauluasentoon. "Päivää, kiitos, huomenta, olet karvainen lohkoperuna."

Loryen 1/2
Aberec 0/2
Fred 0/2
Eugene 0/2
Jerrell 0/2
Hiroi 0/2
Aphaderuiondur 0/2
Pulla 0/2
Arasinya 2/2
Levo 2/2

Miten olisi kuutamokävely?
Avatar
Agna
Hovinarri
 
Viestit: 2573
Liittynyt: 06 Kesä 2008, 11:32
Paikkakunta: Kaukainen kuningaskunta

ViestiKirjoittaja Crimson » 10 Tammi 2012, 18:30

Dagnir

Käärme tutki innokkaasti kaikkea uutta mikä sen kuonon eteen sattui. Se ei pistänyt merkille ihmisiä jotka kurkkivat varovaisesti hajonneitten rakennusten seasta isoa petoa, joka paikalle oli sattumalta eksynyt. Kyseiset ihmiset eivät tuntuneet pelkäävän Dagniria, mutteivät myöskään olleet selvästi valmiita toivottamaan sitä tervetulleeksi ainoaan paikkaan, jossa he saattoivat enää elää. Pian tuo jättimäinen otus pisti kuitenkin merkille huudon, joka vaikutti olevan suunnattu sille itselleen. Lohikäärme oli kylki Hiroin joukkoihin päin ja täten käärmeen pää vain kääntyi tullutta ääntä kohti. Kysymys sinänsä ihmetytti tuota valtavaa petoa, sillä harvoinpa tältä käytiin tiedustelemaan kuka hän mahtoi olla ja mitä milloin missäkin teki.
Lohikäärme teki siirtonsa. Se kääntyi nyt kokonaan tulijoita kohti varoen kaikkea mahdollista ympärillään, ettei vahingossakaan tallaisi kenenkään ylitse. Peto luotti olevansa toistaiseksi turvassa ja etteivät nuo sumeina läikkinä hänen näköpiirissään näkyvät hahmot tarkoittaneet hänelle pahaa. Ja vaikka olisivat tarkoittaneetkin, olisi etu kaikesta huolimatta ollut kuusimetrisellä olennolla itsellään, eikä tuon kokonsa puolesta olisi tarvinnut huolehtia muutaman säälittävän ihmisen liiskaamisen olevan liian vaikeaa.

Suomukas peto kumarsi pienesti päätään joukon keulassa olevalle henkilölle, osoittaen näin sen kunnioittavan ilmeisesti kaartin päällikön rohkeutta kohdata otus suoraan. Tiedä sitten ymmärsikö toinen sen, lohikäärme teki kuitenkin kaikkensa vaikuttaakseen mahdollisimman vähäiseltä uhkalta. Sitten käärme laski päänsä ihmisten tasolle, ja varovaisesti liikkui niin likelle joukon komentajaa, että saattoi erottaa pienimmätkin yksityiskohdat toisesta Dagnir kun ei kuonoaan pitemmälle valossa nähnyt. Samalla se silmäili tuon takana olevia miehiä, jotka vaikuttivat olleen kuin piiloutuneita tuon mustaihoisen pitkän miehen taakse. Kenties pelkoaan, tai ehkä se johtui määräyksistä. Peto ei sitä tiennyt, eikä tahtonut jäädä arvailemaankaan. Se lähes odotti että joku olisi nostanut keihään sitä vastaan tai erehdyksessä yrittänyt ampua sitä jousen ja nuolen kera, mutta se oli pelkkä odotus ja oletus ihmisten äkkipikaisuudesta.

Käärme suoristi kaulansa ja katsoi alas pieneen vartiojoukkoon.
Olen Dagnir, se aloitti puhumalla telepaattisesti vain itse komentajalle, kumartaen samalla jälleen pienesti, En tiedä alueistanne, saatikka luvistanne. Olen siellä missä tahdon, silloin kun tahdon ja teen mitä tahdon, milloin tahdon, eikä sinun kaltaisesi olento voi minua kieltää tekemästä juuri niin kuin milloinkin teen, ellet väkivalloin vastaani käy, jolloin saat tuntea pohjoisen viiman nahoissasi, tahdoitpa sitä tai et, käärme päätti niin tyypillisen vastauksensa ja puhalsi hieman sieraimistaan ilmaan lumikiteistä viimaa varoitukseksi.
Jos et ole uhka minulle, en minäkään ole uhka sinulle. Mitä tahdot minusta?, se lisäsi vielä hetken paikallaan tallustelunsa jälkeen komentajalle.
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

ViestiKirjoittaja Agna » 14 Tammi 2012, 16:33

Hiroi

Komentajan olisi tehnyt mieli vilkaista olivatko kaikki takana vielä asemissaan muttei saattanut antaa katseensa herpaantua hetkeksikään. Kyllä häntä jännitti, se oli myönnettävä, mutta jos hän koittaisi olla näyttämättä sitä niin hän voisi vaikuttaa jääneensä vähän vähemmän tossun alle. Lohikäärme kääntyi katsomaan joukkoja ja Hiroi pidätti henkeään, ja niin tuntuivat tekevän muutkin miehet. Jättilisko näytti olevan hyvin varovainen sen suhteen minne astui, mitä Hiroi sinänsä arvosti. Vaikkei Länsikujista ollutkaan jäljellä paljon mitään, se vähäkin suojasi ihmiskylää paremmin kuin kasa tomua.
Tunkeileva osapuoli näytti kuin nyökkäävän, ehkä kumartavan Hiroille, joten tämä teki tuon pienen ja hitaan eleen samaten päällään jottei loukkaisi olentoa. Ties mitä rituaaleja heilläkin oli. Kun lohikäärme alentui lähestulkoon heidän tasolleen ja tuli paljon lähemmäksi, Hiroin piti pinnistellä varpaillaan ettei peruuttaisi vaistomaisesti kauemmaksi. Iso otus ei vaikuttanut agressiiviselta eikä sillä näyttänyt olevan jekkuja mielessään, mutta jos se nyt aukaisisi kitansa ja ampuisi sieltä tulta, Hiroi palaisi niin karrelle ettei häntä tunnistaisi enää parhainkaan parantaja tai maagi. Miehet palasivat Hiroin selän takaa pienestä supusta hieman leveämmälle, mutta äärimmäisen hitaasti ja seisahtuivat sitten odottamaan reaktiota.

Hiroi siristi silmiään kummastuneena kun kuuli äänen, joka kertoi olevansa Dagnir. Kun mustaihoinen oli ymmärtänyt viestin telepaattiseksi, hänen kulmansa kohosivat osittaisesta hämmästyksestä ja uudesta kokemuksesta. Hän ei ollut aiemmin vastaanottanut telepaattisia viestejä eikä kyllä osannut niihin telepaattisesti vastatakaan. Sitä, oliko taito harjoiteltavissa vai ei, hän ei uskaltanut miettiä. Peto kuitenkin ilmoitti että ei mitä ilmeisimmin piitannut kielloista eikä käskyistä, vaan vaelsi siellä, missä halusi. Joukot katselivat uteliaina petoa ja alkukireys vaikutti jo hieman laantuneen. Hiroi puristeli käsiään nyrkkiin ja mietti, miten nyt sitten toimia jumalattoman kokoisen olion kanssa joka ei halunnut totella.
"Minä en ole uhka sinulle, Dagnir", Hiroi lausui ääneen ja oli jo heti puraista kieleensä tajuttuaan ettei lohikäärme välttämättä pitänyt siitä, että sitä kutsuttiin nimeltä. Hänen ilmeensä oli nyt rauhallisempi.
"Olen Hiroi. Tehtävänäni on vartioida ja suojella Länsikujia, joille olet juuri saapunut. Minun tehtäväni on siis tietää, ettet ole tullut tänne hyökätäksesi kansamme kimppuun ja kehottaa sinua sitten lähtemään mikäli sinulla ei ole täällä tärkeää toimitettavaa", hän jatkoi osoitellen samalla ympärilleen. Miten ihmeessä lohikäärmeen saisi muka poistumaan tontilta, kun se oli häntä paljon suurempi ja vieläpä ilmeisimmän tuittupäinen?
"Minä osaan muuten puhua haltiakieltä", Pulla sanoi ja asettui lauluasentoon. "Päivää, kiitos, huomenta, olet karvainen lohkoperuna."

Loryen 1/2
Aberec 0/2
Fred 0/2
Eugene 0/2
Jerrell 0/2
Hiroi 0/2
Aphaderuiondur 0/2
Pulla 0/2
Arasinya 2/2
Levo 2/2

Miten olisi kuutamokävely?
Avatar
Agna
Hovinarri
 
Viestit: 2573
Liittynyt: 06 Kesä 2008, 11:32
Paikkakunta: Kaukainen kuningaskunta

ViestiKirjoittaja Crimson » 17 Tammi 2012, 19:39

Dagnir

Tuo ihmisolento joukkoineen ei siis ollut uhka. Peto uskalsi rentoutua, mutta se ei missään vaiheessa luopunut ylpeilevästä olemuksestaan. Vähäinenkin osoitus siitä, että peto oli vaarallinen ja tekisi todella mitä tahtoi niin kuin oli sanonutkin muistuttaisi noita kaksijalkaisia olemaan varuillaan käärmeen kanssa.

Jättimäisen liskon häntä heilui hitaasti puolelta toiselle sen odottaessa komentajan vastausta. Eikä sitä kauaa tarvinnutkaan odotella tyhjänpanttina. Mies kertoi olevansa Hiroi mitä sopivin nimi välipalalle ja että tuon tehtävä oli suojella Länsikujia Dagnirin kaltaisilta tyhjänpäiten näille maille tulevilta ja kehottaa sitten lähtemään matkoihinsa. Käärme katsoi ryhmän keulakuvaa silmät siristellen ja ajatus siitä kuinka tuo pieni olento hänet aikoisi matkoihinsa karkottaa, huvitti petoa suuresti. Oliko sellainen edes mahdollista? Kehottaa lohikäärmeettä menemään matkoihinsa tuosta noin vain, kun pedolla itsellään oli suuri etu ja mahdollisuus pistää koko seutu matalaksi, jos se sitä välttämättä tahtoisi? Noiden ihmisten pitäisi etsiä joku toinen käskytettäväkseen, sillä Dagniria ei niin vain komenneltukaan. Eikä käärme lainkaan piitannut toisen tehtävistä. Se viisveisasi muista ja muiden tekemisistä, kunhan sillä itsellään oli hyvä olla eikä kukaan sitä tahtonut turhaan käskyttää, se pysyisi maltillisena.

Lohikäärme pyyhkäisi maata hännällään, nostattaen teollaan runsaan määrän tomua ilmaan ja leyhytteli sitten kiusakseen siivillään pölyn tuota vartiojoukkoa päin. Se päästi jostain kurkustaan muutaman murahduksen lähinnä huvittuneisuuttaan ja tömisti sitten tannerta niin että sen ympärillä oleva maa tärähteli olennon painosta. Pian Dagnir kuitenkin vakavoitui jälleen ja jäi seisomaan paikoilleen valmiina kaikkeen mahdolliseen, mitä tuo ihmisolento saattaisi hänen kiusakseen juonia.
Edellyttäen että tahdot puhua kanssani lisää, pyydän sinua käskemään miehiäsi laskemaan aseensa, käärme totesi, muristen samalla hiljaa kärsimättömänä. Se tahtoi saada tuloksia aikaan Hiroin kanssa ja päästä kommunikoimaan kunnolla, tuntematta oloaan jatkuvasti uhatuksi vaikkei siihen varsinaista syytä ollutkaan.
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

ViestiKirjoittaja Agna » 19 Tammi 2012, 18:23

Hiroi

Humiseva tuuli kävi raunioiden yli ja jätti hetkeksi alleen lohikäärmeen sekä sen edessä seisovan, runsaan kymmenpäisen sotilasjoukon sekä niiden komentajan, ja lennätti raunioiden päältä harmaanvalkeaa lunta kohti metsän reunaa. Hiroi seurasi hetken silmillään kevyitä hiutaleita ja tarkasteli sitten jälleen petoa, tämän heiluvaa häntää ja koko muutakin olemusta. Jokaista liikettä, joka saattaisi johtaa tappeluun tai väärinkäsitykseen, ja jokaista elettä joka saattoi viestiä jostain. Ja mistäkö, siitä Hiroi ei ollut itsekään ihan varma. Lohikäärmeiden järjenjuoksu oli tiettävästi harkitsevampaa ja ylpeämpää kuin ihmisten, mutta Hiroi ei tiennyt laskiko itseään kuitenkaan ihan kokonaan ihmisten kastiin. Olihan heissä huomattavia eroja, kuten nyt vaikka iho. Ja hiuksetkin saman tien. Dagnirin huiskauttaessa pölyä ilmaan ja tömistellessään jaloillaan osa miehistä älähti säikähtäneenä ja Hiroi kuuli joidenkin jopa nostaneen aseensa valmiiksi, ja komentajakin sai myöntää lähes pelästyneensä tuota ihmeen välikohtausta. Ilmeisesti kyse oli kuitenkin lohikäärmeen... Huumorista? Hoh, mitä otuksia.

Dagnir vaikutti alkuun niin yhteistyöhaluttomalta että Hiroin olisi tehnyt mieli viskata otsasuojuksensa lumeen ja hyppiä sen päällä ja kysyä että miksei mikään mennyt tänään putkeen, mutta vihdoin lisko jopa puhua pukahtikin jotain. Mustaihoinen hengähti tyytyväisenä siihen ettei Dagnir odotellut lisää saarnoja, sillä Hiroilla ei tottapuhuen ollut ollut mitään varausta siihen että hän joutuisi tänään häätelemään lohikäärmettä vartiointialueeltaan. Nojaa, voisivathan he aina tuikata lentopedon siivet tuleen palavilla nuolilla taustajoukkojensa avulla, mikäli mokoma innostuisi mahtailemaan voimillaan. Ja sitten olisi toivottava ettei vastustaja olisi niin fiksu että ryhtyisi kierimään lumessa.
Dagnir vaati Hiroin joukkoja laskemaan aseensa, ja komentaja kurtisti hieman kulmiaan, tajuten sitten käskeä miehiään laskemaan kätensä pois aseilta. Hän nosti myös kätensä ilmaan merkiksi kauemmaksi piiloon jääneille miehille ja pyyhkäisi sillä kaaren ilmoittaakseen ettei aseita tarvittu. Hiroin takana seisoskeleva joukko laittoi aseensa kunnolla tuppeen ja siirsi asevöitään taaemmaksi selkään, kun niitä ei nyt tarvittu.
"Kas niin, aseet on laskettu. Suostutko nyt neuvottelemaan kanssani käyskentelyluvasta ja keskustelemaan siitä, mikä sinut tänne toi?" Hiroi huikkasi korkeuksiin ja toivoi että Dagnirilla oli superhyvä kuulo. Tuuli nimittäin tuntui vähän häiritsevän äänenvoimakkuutta, varsinkin kun Hiroi oli huomattavasti pienikokoisempi.
"En usko että se on agressiivinen, joten uskon että voitte ottaa hieman etäisyyttä", Hiroi sanoi vielä miehilleen olkansa yli, ja nämä myöntelivät vastauksia puoliääneen talsien sitten parisenkymmentä metriä kauemmaksi Hiroista ja lähemmäksi tukijoukkoja.
"Minä osaan muuten puhua haltiakieltä", Pulla sanoi ja asettui lauluasentoon. "Päivää, kiitos, huomenta, olet karvainen lohkoperuna."

Loryen 1/2
Aberec 0/2
Fred 0/2
Eugene 0/2
Jerrell 0/2
Hiroi 0/2
Aphaderuiondur 0/2
Pulla 0/2
Arasinya 2/2
Levo 2/2

Miten olisi kuutamokävely?
Avatar
Agna
Hovinarri
 
Viestit: 2573
Liittynyt: 06 Kesä 2008, 11:32
Paikkakunta: Kaukainen kuningaskunta

ViestiKirjoittaja Crimson » 19 Tammi 2012, 22:32

Dagnir

Kuten käärme oli pyytänytkin, antoi Hiroin miehilleen käskyn laskea aseensa. Valtavan matelijan piiskamainen häntä lakkasi heilumasta uhkaavasti puolelta toiselle ja se katsoi paikoiltaan kuin kivettyneenä sumeassa näkökentässään loittonevaa joukkoa, päästäen tuijottelunsa päätteeksi tyytyväisen ja matalan murahduksen jostain syvältä kitansa uumenista.
Suostun, Dagnir tokaisi lyhyesti vastaukseksi komentajalle. Otus ojensi vielä kaulaansa eteenpäin ja siristeli silmiään nähdäkseen, ettei tuolla tummahipiäisellä ihmisolennolla ollut mitään juonia hänen suhteensa. Mistä sitä ikinä tiesi ketkä tahtoivat juonia ja keitäkin vastaan - olihan käärme kuitenkin luvatta ilmeisesti marssinut heidän laitumilleen ja saisi nyt vastata ilmeisesti tekosistaan. Toivottavasti kuitenkin rauhanomaisesti, sillä Dagnir vähiten kaipaisi nyt päälle karkaamista. Sen sijaan, että se pistäisi koko kylän vielä tohjommaksi kuin se jo valmiiksi oli, käärme oletettavasti tulisi pakenemaan paikanpäältä enemmän tai vähemmän hiljaa ja huomaamattomasti.

Tuuli pyyhkäisi jälleen raunioiden yli ja nostatti mukanaan kevyttä lunta maasta. Lohikäärme nuuhkaisi ilmaa, mutta lopulta laski jälleen päänsä ja otti pienen askeleen jos toisenkin Hiroita kohti. Se laskosteli laiskanoloisesti siipiä selkäänsä ja puhalsi sitten sieraimistaan höyryä. Jälleen askel kohti komentajaa, jonka jälkeen lohikäärme alkoi kuin kutistua kasaan. Se pieneni silmin nähtävästi ja alkoi sitten ottaa itselleen ihmismäisempää hahmoa, kunnes lopulta tuon mustaihoisen miehen edessä seisoi tuota muutamia kymmeniä senttejä lyhyempi, vaaleahiuksinen, sarvipäinen, haarniskan yläosaan ja mustiin housuihin sonnustautunut nuori mies. Dagnir seisoi nyt muutamien metrien päässä Hiroista ja sitä hämmensi että vaikka se seisoi selkä suorana paikoillaan, se oli toista miestä lyhyempi. Käärme yritti korjata pituuseroa nousemalla seisomaan päkiöilleen, muttei siltikään kyennyt nousemaan samalla tasolle Hiroin kanssa. Epäröivä katse hapuili aluksi mustaihoisen silmiin, kunnes Dagnir salli itsensä rentoutuvan.
Oletan keskustelun olevan helpompaa, jos en ole yhtä iso kuin vartiotorninne ja silmäni ja korvani ovat samalla tasolla kanssasi, sarvipää tokaisi, Mistä halusitkaan keskustella? käärme vielä kysyi varmistaakseen, ettei vahingossakaan ollut unohtanut tulevan keskustelun aihetta.
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

ViestiKirjoittaja Agna » 20 Tammi 2012, 20:57

Hiroi

Lohikäärmeen häntä lopetti huojumisensa, ja komentaja pähkäili oliko se hyvä vai huono asia. Vaikka ainakaan nyt ei ollut sitä vaaraa, että häntä osuisi ulommaisiin raunioihin ja saisi ne luhistumaan pieneksi soramurskaksi. Dagnir suostui kehittävään keskusteluun, ja Hiroi vastasi siihen tyytyväisellä hymyllä. Ainakin toinen heistä voisi olla nyt epähapannaama. Ehkä käärme saisi Hiroista muutenkin mukavamman kuvan jos hän ei katsoisi toisen päälle (tai alle) kokoajan tuimana. Vaikka tuskin valtava peto siitä edes välitti että hymyiltiinkö sille täällä vai ei. Ja Hiroi vähän luuli ettei edes nähnyt - ainakaan noin kaukaa.

Mustaihoinen mies seurasi toinen kulma kohollaan kuinka lohikäärme alkoi sitten kutistua, ja ilmeisesti muuttaa muotoaan. Tämä kiinnosti Hiroita kovasti, sillä hän ei ollut ajatellut yhtään että lohikäärme saattaisi omata myös muita muotoja. Muutamien lähentyneiden askelten jälkeen miehen edessä seisoi toinen mies. Tämä mies olikin yhtäkkiä Hiroita lyhyempi! Hiroi virnisti kevyesti mutta antoi sen olettaa vain tuttavallinen hymy. Todellisuudessa hän oli todella tyytyväinen siitä, että oli nyt itse se kookkaampi osapuoli. Siitä huolimatta, että Dagnir näytti seisovan varpaillaan. Parempi olla itse kokeilematta varvistelua.
Hiroi kiinnitti huomiota Dagnirin käsiä ja jalkoja koristaviin kynsiin sekä päästä nouseviin sarviin. Ei miekkonen vieläkään mikään vaaraton ollut, vaikka komentajaa hämmästyttikin kovasti Dagnirin ihmishahmon nuorekkuus. Hän oli ehkä ajatellut joutuvansa nokikkain paljon vanhemman miehen kanssa, sillä lohikäärmeet tuntuivat aina olevan vanhoja ja viisaita elikkoja joiden illuusioilla kasvoi partaa maassa asti. Näin ei kuitenkaan ollut tässä tapauksessa, ja se oli joko hyvä tai huono asia. Jos tämä koituisi tappeluksi, joko Dagnir olisi nuoruuttaan järjettömän agressiivinen ja hyvässä kunnossa, tai sitten siinä paremmassa tapauksessa vielä kokematon. Hiroi ei lähtenyt veikkaamaan, kumpi heistä oli elänyt pitempään, sillä heidän ikääntymisvauhtinsa poikkesivat varmasti toisistaan. Lohikäärmeetkin kykenivät huhujen mukaan elämään tuhansia vuosia nuorenematta ulkonäöllisesti juuri lainkaan. Siksi tilanne olikin vallan hämäävä. Hiroi havahtui mietteistään Dagnirin kysymyksen myötä, eikä ollut varma kuinka kauan oli tuijottanut tämän oikeaa sarvea unohduttuaan mietteisiinsä.
"Siinä olet oikeassa", Hiroi vastasi naurahtaen ja vakavoitui sitten. "Niin. Haluaisin tietää mikä toi sinut tähän osaan kyläämme, tai ylipäätään ihmisasutuksen luo? Mikä tahansa muu partio olisi jo saattanut hyökätä kimppuusi, sillä kuten varmaan ymmärrät, vartiointi tässä osassa kyläämme on erittäin tiukkaa. Siksi jokainen täältä sisään yrittävä torjutaan."
Hiroi tarkkaili edelleen itseään hieman lyhyempää, valkohapsista miekkosta ja pähkäili miten hyödylliset tuollaiset kynnet olisivat lähitaisteluissa.
"Minä osaan muuten puhua haltiakieltä", Pulla sanoi ja asettui lauluasentoon. "Päivää, kiitos, huomenta, olet karvainen lohkoperuna."

Loryen 1/2
Aberec 0/2
Fred 0/2
Eugene 0/2
Jerrell 0/2
Hiroi 0/2
Aphaderuiondur 0/2
Pulla 0/2
Arasinya 2/2
Levo 2/2

Miten olisi kuutamokävely?
Avatar
Agna
Hovinarri
 
Viestit: 2573
Liittynyt: 06 Kesä 2008, 11:32
Paikkakunta: Kaukainen kuningaskunta

ViestiKirjoittaja Crimson » 28 Tammi 2012, 16:53

Dagnir

Käärme pisti merkille toisen virneen, johon se tyytyi vain hymähtämään itsekseen. Vaikka hän olikin lyhyempi, ei se sitä tarkoittanut että antaisi itseään pompotella kuin mitäkin kumipalloa konsanaan. Pitemmän päälle Hiroin virnistys alkoi kuitenkin ärsyttää Dagniria, jolloin käärme käänsi katseensa hetkeksi toisaalle pyyhkiäkseen tuon vastenmielisen ilmeen pois mielestään. Kun käärme sitten viimein päätti jälleen kääntää katseensa kohti Hiroita, pisti tuo merkille komentajan tutkailevan itseään. Käärme kohotti hieman toista kulmaansa ja kallisti sitten aavistuksen päätään eteenpäin. Sarvipää elehti levottomasti hetken paikoillaan toisen katseen alla, mutta kohotti sitten niskansa jälleen suoraksi kun toinen aloitti puhumisen ja naurahti. Sama kysymys, jonka mies oli aikaisemminkin sarvipäälle esittänyt, kajahdi uudemman kerran ilmoille ja sai Dagnirin raapimaan hivenen hämmentyneenä toista kättään pitkillä kynsillään. Näky saattoi olla inhottava, sillä jos ei huomannut hänen ihonsa olevan päätä lukuunottamatta pelkkiä suomuja, saattoi luulla ihon repeytyvän juuri sillä hetkellä rikki, kun kynnet siihen koskettivat. Suomut kuitenkin vain rapisivat ja kahisivat hiljaa käärmeen niitä kevyesti raapiessa.
Ne hyökkääjät olisivat jo kuolleet, jos olisivat erehtyneet kimppuuni käydä, käärme totesi ykskantaan ja nosti kädet puuskaan syliinsä.

Satuin pitämään majaani tuossa läheisessä metsän kolkassa tuolla, käärme totesi sitten ja osoitti suuntaan, josta oli alunalkaenkin Länsikujille saapunut, Koska kyllästyin odottelemaan että kaltaisesi miekanheiluttaja marssii suoraa suuhuni, päätin lähteä etsimään ruokaani jostain vilkkaammalta seudulta, sarvipää sanoi ovelan virneen kohotessa sanojensa päätteeksi tuon suulle. Omaa outoa huumorintajuaanhan hän oli juuri esitellyt, väliä sillä tajusiko tuo ihmisolento sitä vai ei, tahtoi Dagnir silti nähdä toisen reaktion hänen toteamukselleen ennen kuin paljastaisi oikeat aikeensa ja syynsä olla tällä kielletyllä alueella.
Sitten sarvipään ilme taas vakavoitui ja tuo päätyi jälleen raapimaan toista kättään.
Kunhan ohimennen näin nämä rauniot ja päätin tulla tutkimaan asiaa uteliaisuuttani lähempää, Dagnir lopulta totesi ja polvistui hetkeksi poimimaan maasta tuhkaa toiseen käteensä, En tiedä mitä täällä on tapahtunut, tai kauanko tapahtumista on aikaa kulunut, mutten ole tuhannen elinvuoteni aikana nähnyt näin paljon tuhkaa ja hiiltä aikaisemmin samassa paikassa, peto selitti noustessaan jälleen ylös maasta ja sirotteli sitten tuhkan käsistään ilmaan, katsoen tarkkaan miten se leijui tuulen mukana tiehensä.
Dagnir siirsi katseensa Hiroihin ja tapitti tuota nyt hyvin arvoituksellisesti suurilla kullankeltaisina hohtavilla silmillään.
Miksi? Se kysyi lopulta saatuaan tarpeekseen Hiroin tuijottamisesta, Miksi asutuksenne lähellä on näinkin raunioitunut osa kaupunkia, Dagnir tiedusteli hyvin uteliaanoloisena. Se kuitenkin lähestulkoon oletti Hiroin jättävän kysymyksen kokonaan kaiken muun varjoon ja komentajan pyrkivän ja keskittyvän ennemminkin hankkiutumaan käärmeestä eroon kuin vastaamaan tuon typeriin kysymyksiin, joita sillä oli tapana esittää.
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

ViestiKirjoittaja Agna » 29 Tammi 2012, 15:11

Hiroi

Mustaihoinen pani merkille sen, että lohikäärme käänsi päänsä hetkeksi poispäin. Hiroi lieni loukannut tätä virnistelyllään, joten päätti pitää naamansa peruslukemilla nyt kun tätä haastattelua päästäisiin eteenpäin. Ainakin niin kauan kun tilanne ei muuta vaatisi. Komentaja piti edelleen silmällä Dagnirin kynsiaseistusta ja hänen mielessään pilkahti pieni kateuskin, olivathan kynnet varmasti tantereellakin pelkoa herättävät. Vaan sitten Hiroi tuli ajatelleeksi miten vaikeaa moisten kynsien kanssa toimiminen olisi. Miten niillä saisi aseesta kiinni? Tai juotua mukista kahvia? Tai miksi pienet lapset haluaisivat enää tulla hänen lähelleen, jos hänen kosketuksensa tekisi heistä vahingossa silppua.
Dagnirin esittäessä tarinansa siitä mitä oli lähistöillä tehnyt, Hiroi kohotti ensin toista kulmaansa, sitten painoi molemmat ryppyyn ja mietti että oliko tämä nyt vitsi vai pitikö tarina ottaa tosissaan. Vitsiksi kertomus olisi ollut niin "huvittava" että Hiroin olisi tehnyt mieli naurahtaa, mutta jos Dagnir puhui totta niin naureskelu olisi viimeinen asia mitä tässä nyt tulisi tehdä. Rehellisesti sanottuna Hiroi ei edes uskonut, että lohikäärmeiltä löytyisi huumorintajua, mutta kertomus oli viimeistelty sentyyppisellä virneellä ettei se voinut olla tottakaan. Juuri kun komentaja oli päästämäisillään suustaan "ööh"-äännähdyksen, lohikäärme ilmoitti saapumisensa oikean syyn. Hiroi oli tyytyväinen siitä ettei ollut aukaissut suutaan ja antanut itsensä vaikuttaa typerältä. Hän kuitenkin hämmästyi sitä, ettei Dagnir tiennyt, mistä Länsikujien surkea ulkomuoto johtui. Oliko tarina sitten jaettu vain ihmisten keskuudessa, vaikkakin sielläkin hyvin arastellen? Luulisi, että haltiat kehuskelisivat voitonretkillään pitkään. Keksisivät sankaritarinoita ja jakaisivat tarinoitaan sukupolvilta toisille. Samassa selvisi myös, että Dagnir oli vähintäänkin tuhatvuotias. Ikävoitto siis meni Dagnirille. Lohikäärmeen tarinasta päätellen tämä oli kuitenkin autuaan tietämätön haltioiden kujille tekemästä hyökkäyksestä, ja Hiroin päähän kohosi vasta nyt ajatus, ettei Dagnir todennäköisesti ollutkaan lyöttäytynyt haltioiden leipiin. Ei vakooja, ei tiedustelija. Tai sitten vain hoiti roolinsa erittäin hyvin. Mies ei vastannut valkohapsisen lauseeseen. Seurasi vain katseellaan, kuinka toinen poimi maasta tuhkaa ja piti silmänsä samaisessa mustassa jauhossa vielä senkin jälkeen kun tuhka leijaili tiehensä. Hiroikin katseli tuhkan perään, eikä huomannut lohikäärmeen tuijottavan häntä. Miksi, kuului kysymys kun Hiroi käänsi päänsä takaisin Dagniriin. Lohikäärme esitti kysymyksen. Komentaja oli ollut sen verran kauan hiljaa, että arveli sen olevan jo vastauksen paikka. Hän ei kuitenkaan ollut varma, olisiko Länsikujien kohtalosta puhuminen ventovieraalle sopivaa. Vaikka juurihan hän oli itse olettanut kaikkien tietävän tarinan. Mustaihoinen huokaisi pitkään ja nosti katseensa kohti taivasta.
"Se johtuu hyökkäyksestä", Hiroi aloitti ja päätti olla selittämättä asiaa liian yksityiskohtaisesti, vaikka lohikäärme selvästi vaikuttikin tiedonjanoiselta.
"Haltioiden hyökkäyksen seurauksena koko Länsikujien alue paloi maantasalle, ja ihmiset tästä osasta kylää joko kuolivat, pakenivat tai vietiin pois. Koska paikasta ei ole jäljellä juuri mitään, ja alue on muutenkin asuinkelvotonta ja uudelleenrakennukseen menisi paljon aikaa ja vaivaa, kujat ovat edelleen yhtä surkeassa kunnossa kuin hyökkäyksen jälkeenkin", hän jatkoi ja laski sitten katseensa takaisin Dagniriin, kuin odottaen ymmärrystä siihen miten katkera asia häviö oli. "Tätä osaa vartioidaan tarkoin määräyksin useista eri kohdista ja useiden eri partioiden avuin ympäri vuorokauden... Ymmärrät kai, miksi."
"Minä osaan muuten puhua haltiakieltä", Pulla sanoi ja asettui lauluasentoon. "Päivää, kiitos, huomenta, olet karvainen lohkoperuna."

Loryen 1/2
Aberec 0/2
Fred 0/2
Eugene 0/2
Jerrell 0/2
Hiroi 0/2
Aphaderuiondur 0/2
Pulla 0/2
Arasinya 2/2
Levo 2/2

Miten olisi kuutamokävely?
Avatar
Agna
Hovinarri
 
Viestit: 2573
Liittynyt: 06 Kesä 2008, 11:32
Paikkakunta: Kaukainen kuningaskunta

ViestiKirjoittaja Crimson » 23 Maalis 2012, 23:23

Dagnir

Käärme kuunteli tarkoin komentajan kertomusta siitä, kuinka haltiat olivat tulleet ja romuttaneet paikat ykskaks yllättäen. Tappio vaikutti suurelta. Olivathan nämä toiset kaksijalkaiset, ihmiset, menettäneet ilmeisesti suuren osan kaupunkiaan. Eivätkä sitten olleet jaksaneet koota kujia uudelleen. Laiskuuttako? Vaiko tarkoin harkittu teko? Dagnir itse veikkasi jälkimmäistä. Sen verran, eli hyvin vähän, mitä hän sodasta tiesi ja oli oppinut näitten kaksijalkaisten kanssa tekemisissä ollessaan oli muunmuassa se, ettei kaikkea menetettyä kannattanut aina käydä nostamaan kukoistukseen uudelleen heti sen tuhouduttua.
Karua. Mutta mitäpä muutakaan sodankäynniltänne saattaisi olettaakaan, käärme tokaisi ykskantaan mielipiteensä esille, kun tarina oli kerrottu loppuun. Tarinan peto painoi tarkoin mieleensä. Nyt hän tiesi taas yhden asian enemmän, ja se oli hänelle rikkaus.
Ymmärrän tappionne katkeruuden, vaikken vastaavaa menetystä ole itse koskaan kokenut, käärme vielä lisäsi hetken hiljaiselonsa jälkeen ja käänsi katseensa tutkimaan Hiroista jälleen raunioita mietteliäänä, Jos sen murrat, se ei lakkaa toimimasta. Jos kosketat sitä, se ei lakkaa toimimasta. Mutta jos sen menetät, millään ei ole enää mitään merkitystä. Tiedätkö mikä se on? Dagnir esitti komentajalle yhden niistä lukuisista arvoituksistaan, joka käärmeen mielestä sopi erityisen hyvin tähän tilanteeseen. Siinäkin mielessä, että se saattaisi mustaihoisen mielialaa hieman kohentaa.
Se on toivo, ja sitä teillä tuntuu vielä riittävän. Niin kauan kuin ette luovuta vastapuolen kovuudesta huolimatta, olette omienne silmissä voittajia, käärme selitti innokkaana. Sen keltainen silmäpari oli kääntynyt katsomaan Hiroita ja tarkkailemaan miehen jokaista liikettä.

Dagnir raapi jälleen pitkillä kynsillään toista käsivarttaan sen ilmoittaessa ikävän kutinan jälleen alkavan.
Epäiletkö minun olevan vakooja? Tekevän töitä niille suippokorville, jotka asuinalueenne matalaksi ovat pistäneet? käärme sitten kysyi epäillevästi komentajalta. Jo hetken lohikäärmeestä oli tuntunut siltä, kuin Hiroi olisi epäillyt hänen läsnäoloaan. Toisaalta kukapa ei, kun valtava taruolento saapui vastapuolen nurkille tiirailemaan yllättäen. Dagnirin tapauksessa kyse oli kuitenkin vain puhtaasta uteliaisuudesta, mutta mahtoiko tämä ihmisolento sitä käsittää tai peräti edes uskoa?
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

ViestiKirjoittaja Agna » 09 Huhti 2012, 18:39

Hiroi

Pienen monologituokionsa jälkeen komentaja jäi katsomaan lohikäärmettä odottaen tämän reaktiota. Dagnirin kasvoilta ei voinut lukea niinikään myötätunnon kuin vahingonilonkaan merkkejä, ja totesipa toinen sen jälkeen lyhyesti tapahtumien kulun olleen karua. Hiroi tunsi pienen pistoksen omassatunnossaan, kun vanhempi osapuoli ilmoitti ettei hän ollut parempaakaan odottanut tältä niinkin tuhoisalta asialta kuin sota. Olihan se varmasti typerää sivullisen silmin katsottuna, mutta sinihiuksinen oli vallan ylpeä siitä että sai sanoa taistelevansa omiensa puolesta. Ja nimenomaan - hän tunsi itsensä taistelevan enemmänkin jonkin puolesta, jotain suojellakseen. Ei niinkään hyökätäkseen ja tuhotakseen sitä mikä oli toisten. Rauhaanhan tässä kai loppujenlopuksi pyrittiin. Vai voittoonko? Mies oli jälleen hiljaa eikä aikonut keskeyttää Dagnirin puheita, joista tuntui jopa tihkuvan hieman myötätuntoa. Komentaja nyökkäsi vastaukseksi, kun kynsikäs ilmaisi ettei ollut kokenut vastaavanlaisia menetyksiä. Onnekas, Hiroi ajatteli mielessään.
Keltainen silmäpari nousi uudelleen tuijottamaan toista, edessään kiiltelevää keltaista silmäparia sen sijaan että haparoi tuhkan ja lumen seassa, kun Dagnir esitti arvoituksensa. Hiroi kurtisti kulmiaan miettiessään vastausta, ja juuri kun hän luuli tietävänsä vastauksen ja oli jo hilkulla sanoa sen ääneen, käärme antoi vastauksen hänen puolestaan. Hiroin kasvoille nousi lähestulkoon lempeä hymy. Jos hän olisi osannut puhua yhtä hienoilla sanoilla kuin tuo viisas otus, hän olisi todennäköisesti kehdannut vastata yhtä runollisesti ja uutta toivoa valavasti. Mutta sen mustaihoinen saattoi kyllä myöntää, että hän oli saanut pedon sanoista uutta potkua. Toivoa oli tottavie oltava.

Hiroi havahtui räpäyttämään silmiään luultavasti ensimmäisen kerran "Se on toivo" -lauseen jälkeen, kun Dagnir poksautti hänen kultaisen ja kiiltävän ajatusmaailmansa kysymällä, epäilikö Hiroi hänen olevan vakooja. Vielä jonkin aikaa sitten vallinnut varovaisuus palautui qenacaerin mieleen uudemman kerran, ja hän röhäisi hieman kurkkuaan.
"Kenties rohkaisevien sanojesi jälkeen olisi melkein rikollista olettaa niin", Hiroi totesi kevyesti virnistäen ja katsahti poissaolevasti lumen yllä leijailevaan tuhkapölyyn, "mutta en tietenkään voi olla varma. Olenhan kuitenkin kuullut, etteivät lohikäärmeet ole ottaneet osaa sotaamme." Hiroi tuli ajatelleeksi uudelleen sitä, mitä vastapuoli oli aikaisemmin tokaissut. Mitäpä muutakaan teidän sodankäynniltänne saattaisi olettaakaan - näinollen voisi siis ajatella ettei Dagnirilla oikeastikaan ollut osaa eikä arpaa sodankäyntiin ja että hän oli oikeasti niin "hukassa" että eksyi ihmisten haavoittuvaisimmille raunioille.
"Sanotaan siis, että ei. En epäile sinun olevan vakooja. Silti olen kovin ihmeissäni päätymisestäsi tänne", Hiroi sanoi ja astahti puheenvuoronsa alussa askeleen lähemmäksi lyhyempäänsä sillä hänen jalkansa alkoivat puutua samassa asennossa pönöttämisestä, varoen kuitenkin säikäyttämästä tätä. Nyrkki-, tai kynsitappelu, oli viimeinen asia mitä hän kaipasi nyt kun valkohapsinen vaikutti jo melkein harmittomalta.
"Minä osaan muuten puhua haltiakieltä", Pulla sanoi ja asettui lauluasentoon. "Päivää, kiitos, huomenta, olet karvainen lohkoperuna."

Loryen 1/2
Aberec 0/2
Fred 0/2
Eugene 0/2
Jerrell 0/2
Hiroi 0/2
Aphaderuiondur 0/2
Pulla 0/2
Arasinya 2/2
Levo 2/2

Miten olisi kuutamokävely?
Avatar
Agna
Hovinarri
 
Viestit: 2573
Liittynyt: 06 Kesä 2008, 11:32
Paikkakunta: Kaukainen kuningaskunta

ViestiKirjoittaja Crimson » 13 Huhti 2012, 20:39

Dagnir

Käärme katseli komentajaa hetken silmästä silmään, kun tuo kävi tuumaamaan olevan lähes rikollista epäillä häntä enää vakoojaksi. Ilme kirkastui hieman, mutta painui samantien vakavemmaksi, kun mustaihoinen kävi melkeinpä kieltämään aikaisemmin sanomansa. Epäilikö tuo nyt sitten Dagniria vai ei, ei käärme ottanut siitä selvää ja jokseenkin tympääntyneenä nosti kätensä puuskaan, katsellen hyvin totisella ilmeellä komentajaa.
Hiroi antoi lopulta kuitenkin suoran vastauksen tälle, jonka mukaan tuo ei epäillyt lohikäärmettä vakoojaksi. Sama uteliaisuus ja kirkkaus palasi nuoren käärmeen kasvoille, samalla kun kädet laskeutuivat jälleen rennoiksi sivuille. Tämä oli hyvä merkki. Erittäin hyvä, sillä Dagnir ei tahtonut haastaa riitaa ihmisten joukkojen, saatikka sitten muittenkaan kanssa.
Mustauhoisen ottaessa askeleen lähemmäs, hätkähti käärme paikoillaan pienesti. Valkohiuksinen ei millään tapaa ollut osannut odottaa vastaavaa liikettä, mutta koska sitä ei oltu tarkoitettu uhkaavaksi eleeksi, ei käärme nostanut kuin katseensa kiertämään pitkin Hiroin kasvoja, eritoten tuon silmiä.

Pidän arvostelukyvystäsi, tuo päätyi toteamaan pienen olemattoman hymynpoikasenkin jo kohotessa valkohiuksisen suupielille, En ole vakooja. Jos olisin, kokisin tämän keskustelun olevan turha ja oletettavasti olisin jo lentänyt tieheni, käärme kävi vielä tuumaamaan. Dagnir itse tiesi puhuvansa totta, muttei silti käynyt arvailemaan nielikö tuo tummaihoinen komentaja hänen sanansa vai ei. Jos ei, se olisi tuon oma murhe, josta Dagnir ei välittäisi.
Jälleen lohikäärme mietti Länsikujille päätymisensä syytä. Se todellakin oli ollut vain uteliaisuutta. Hetken mielijohde, joka oli ajanut Dagnirin tutkimaan palaneita katuja metsän suojista. Taka-ajatuksia? Ei, ei hänellä ollut. Ainakaan niitä ei tiedostettu olevan.
Hiljaisen tuhahduksen myötä, Dagnir laskeutui viimeinkin seisomaan takaisin niin, kuin ihmisetkin tekivät sillä tuon päkiöitä särki pitkään paikallaan pysymisen johdosta. Hiroi oli entistäkin kookkaampi nyt nuoren käärmeen edessä, mutta valkohapsi ei sitä käynyt enää uhkaavaksi kokemaan. Tämä uusi tuttavuus vaikutti hänen mielestään varsin ystävälliseltä ja mukavalta tapaukselta. Sellaiselta, mitä käärme ei olisi tuon osannut odottaa olevan aikaisempien kokemustensa perusteella. Mielessään peto oli ehtinyt kuvitella, kuinka tuo korkea-arvoinen sotaherra olisi joukkoineen käynyt hänet hätyyttämään sillä samalla sekunnilla, kun olivat siivekkään huomanneetkin, matkoihinsa. Mutta niin ei ollut käynyt. Miksi? Sitä ei Dagnir tiennyt, eikä kyllä kehdannut kysyäkään. Tai viitsinyt - jaksanut; toisaalta, ei käärmettä varmaan olisi kiinnostanutkaan, kun tuo asiaa tarkemmin ottaen mietti. Mitä sitä suotta miettimään asioita, joilla ei merkitystä ollut, kun asiat olivatkin menneet paremmin kuin olisi pitänyt.
Voin kyllä lähteäkin, jos minusta on haittaa, Dagnir kävi lopulta sanomaan, hitusen jonkinlaista uhoa äänessään, "Kuulisin kyllä mielelläni lisää taisteluistanne ja näkisin mahtavaa kaupunkianne, mutta vain, mikäli sinä et sitä pahaksesi pistä. En tahdo olla haitaksi".
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

ViestiKirjoittaja Agna » 27 Huhti 2012, 20:26

Hiroi

Dagnir ei selvästikään pitänyt siitä että häntä kehdattiin edes epäillä vakoojaksi, johtui se sitten siitä että hänen valepukunsa oli paljastumassa tai että hän ei saanut vakuutettua vastapuolta aikeistaan. Huolimatta tästä pikkuseikasta Hiroi alkoi kuitenkin jo olla melko vakuuttunut siitä ettei lohikäärmeellä ollut ollut oikeastikaan päämäärää eksyessään tänne. Mustaihoinen kuunteli toisen sanoja ja totesi itsekin mielessään, että Dagnir olisi jo todennäköisesti lähtenyt suuntaan tai toiseen jos olisi täällä töitä tekemässä.
"Hyvä on siis, et ole vakooja", Hiroi myönsi lumihankea katsoen ja nosti kädet sivuilleen kuin antautuakseen siihen tosiseikkaan että oli ollut kenties turhaan liian varovainen. Tai ei, ei liian. Kun oli kyse Länsikujista, ei koskaan voinut olla liian varovainen. Hänen takiaanhan tätä kylää ei valloitettaisi, ja se oli varma. Silti uteliaisuus ajoi Hiroita jatkuvasti eteenpäin Dagnirin kanssa, vaikka kaiken terveen järjen mukaan hänen olisi jo pitänyt todennäköisesti jatkaa kierrosta ja ajaa peto tiehensä häiritsemästä ja pelästyttämästä ihmisiä. Kuinka moni oli jo nähnyt hänet? Miten niin iso lisko jäisi huomaamatta muilta partioilta? Ehkä he olivat olettaneet Dagnirin lentäneen pois, kun tätä ei enää näkynyt. Olihan olento nyt paljon pienikokoisempi. Komentaja tyytyi kuitenkin vain toteamaan ettei hänen osastonsa tarvitsisi hänen apuaan nyt niin kipeästi. He kaikki olivat hyvin koulutettuja ja treenattuja sotilaita, ja kauempana Länsikujilla oli toinenkin partio todennäköisesti kiertämässä. Hiroi nosti katseensa Dagniriin, kun tämä jälleen puhui.
"Älä toki", Hiroi kiiruhti sanomaan kun lohikäärme oli jo ilmoittamassa lähdöstään. Hän halusi kuulemma nähdä kaupunkia, joten tästä päätellen käärmes oli ainakin erittäin utelias tapaus. Tiedonjanoinen? Selvästi.
"Olisi kunnia saada esitellä kaupunkiamme", Hiroi jatkoi lupailujaan ja vilkaisi varsinaiseen kylään päin, "mutta minun olisi ainakin varmistettava ettet herätä liikaa huomiota. En tahdo, että varomattomuuteni saattaa sinut pulaan", hän lopetti sitten ja etsi katseellaan joukkojaan. Heitä ei näkynyt, joten he olivat varmasti jo kauempana.
"En vain tiedä mistä aloittaa, ja mitä minun on sopivaa kertoa. Mitä haluat tietää?" Hiroi kysyi ja otti pari askelta kohti sitä suuntaa, mihin hänen joukkonsa olivat menneet, jotteivät he ihan heti kävelisi häntä ja lohikäärmettä vastaan. Hän viisasi kädellään tietä edessään sillä ajatuksella, että Dagnir haluaisi vähän kierrellä paikkoja. Kenties hän voisi katsella kylää ainakin länsikujien reunoilta käsin jos nyt ei välttämättä haluaisi tanssia kansantansseja keskustassa lumen peittämien kojujen keskellä.
"Minä osaan muuten puhua haltiakieltä", Pulla sanoi ja asettui lauluasentoon. "Päivää, kiitos, huomenta, olet karvainen lohkoperuna."

Loryen 1/2
Aberec 0/2
Fred 0/2
Eugene 0/2
Jerrell 0/2
Hiroi 0/2
Aphaderuiondur 0/2
Pulla 0/2
Arasinya 2/2
Levo 2/2

Miten olisi kuutamokävely?
Avatar
Agna
Hovinarri
 
Viestit: 2573
Liittynyt: 06 Kesä 2008, 11:32
Paikkakunta: Kaukainen kuningaskunta

ViestiKirjoittaja Crimson » 05 Elo 2012, 19:50

Dagnir

Tämä kaksijalkainenhan oli viisas! Syystäkin varmasti oli. Dagnir ei olisi välttämättä katsonut niin hyvällä, jos komentaja olisi hänelle uhonnut ja esittänyt myöntyvän pyyntönsä käärmeen poistumiseen paikalta. Mutta nyt tilanne oli toinen, ja kultasilmäinen saattoi myhäillä itsekseen tyytyväisenä. Täydellistä.

Hiroi jatkoi kertoen, että olisi kunnia saada esitellä kaupunkia lohikäärmeelle, joskin komentaja myös selitti, ettei tiennyt mistä aloittaisi ja kyselikin sen takia mistä käärme itse tahtoi tietää enemmän. Dagnir tuhahti jälleen jonkinsortin vallatessa käärmeen mielen.
"Jos sinä saat lohikäärmeen ajettua pulaan, ja luulet tuon vielä alistuvan kohtaloonsa, niin olet pahasti väärässä, Hiroi", Dagnir tuumasi naurahtaen pienesti.
"Ei, varomattomuutesi ajaa sinut itsesi pulaan jos on jonkun ajaakseen - mutta minä pidän huolen, ettei niin pääse käymään. Ole huoleti", valkeaharjainen mies totesi pienen virneen jo kohotessa tuon kasvoille. Jos Dagnirin läsnäolo tuntui muita haittaavan, käärme oli vapaaehtoisesti lähtemässä paikalta myös riittävän ajoissa. Hän ei riitaa kaivannut, eikä tulla syytetyksi toisten alueille tunkeutumisesta, saatikka ajaa sitten työnsä puolesta pätevää kaksijalkaista pulaan takiaan.

Käärme seurasi Hiroin perässä, silmäillen valon ja puhtaan lumen sokaisemalla katseellaan parhaansa mukaan ympärilleen, hahmottaen ties mitä mielestään kiintoisaa. Vaikkei käärme selvästi saattanut mitään erottaa, kävi tuo silti havaitsemaan kaikki liikkeet, joiden perään jäikin hetkeksi tuijottelemaan ja ihmettelemään. Dagnirilla ei ollut tietoa, kiinnittävätkö muut häneen friikkimäiseen ulkomuotoonsa miten huomiota, muttei kokenut sitä häiritseväksi, jos joku sattuikin katsomaan häntä halveksuen, ihaillen, hämmästellen, pelokkaasti - tai miten nyt ikinä saattoikaan ulkonäöltään hieman poikkeavaa otusta katsoa.
"Miksi rauniot ovat yhä raunioina", Dagnir sitten aloitti ykskaks, luoden merkittävän silmäyksen nyt mustaihoiseen toveriinsa, "Miksei Länsikujia rakenneta takaisin vanhaan kukoistukseensa? Vai eikö vielä vain ole sen aika? Vai oletteko vain laiskoja? Vai onko uuden asuinalueen rakentaminen liian työlästä ja turhaa? Vai eikö teillä ole työvoimaa, ketään kuka mitään osaisi korjata?", käärme kyseli pienen virneen noustessa tuon kasvoille, sarvipään pyrkien kyseenalaistamaan mahdollisimman paljon ihmisten menetelmiä kerralla.
"Kerro minulle myös kaupunkinne suurista asioista", Dagnir vielä totesi perään, painottaen erityisesti sanaa "suuri", "Vihaan pieniä asioita".


//AND CRIM IS BACK IN ACTION!
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Seuraava

Paluu Länsikujat

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 0 vierailijaa

cron