Tänään veri maalaa taivasta

Mättäitä, puskia, kiviä, havu- ja lehtipuita, kukkuloita. Mitä ikinä metsä pitääkään sisällään. Metsän reunat ovat tasaista, usein lehtimetsää, mutta mitä syvemmälle metsään vaeltaa, sitä hankalammaksi ja aaltoilevammaksi maasto muuttuu. Metsää on silmänkantamattomiin, aina Cryptin etelärannikolta pohjoiseen, Kleth vuorille ja niistä eteenpäinkin.
Metsästä löytyy vaikka mitä enemmän ja vähemmän mukavaa. Pohjoisemmasta metsästä löytää melko usein raunioituneita kivirakennuksia, jäänteitä kylistä. Metsästä löytyy kuitenkin myös toimivia, pieniä kyliä, joista suurin osa on ihmisten hallinnassa. Osa kylistä on täysin ihmisten asuttamia, osa taas koostuu suurimmaksi osaksi taruolennoista. Haltioilla ei ole yksittäisiä kyliä pitkin metsää, vaan heillä on yksi, suuri kylä piilossa metsässä.
Käräjäkivet ovat yksi tunnetuimmista muinaispaikoista metsässä. Käräjäkivet ovat suurehko rinki isoja, istumakelpoisia kiviä, joiden keskellä on yksi isompi, pöytää muistuttava järkäle.

Viimeisimmän tannersodan jälkeen haltiat ovat ottaneet metsää haltuunsa. Yksin liikkuvien ihmisten on parasta varoa haltioiden partioivia joukkoja. Myös ihmisten karavaanien, jotka käyttävät metsäteitä, pitää varoa haltioita. Haltiat eivät kuitenkaan ole ainoa uhka metsäteillä ja poluilla. Satunnaiset maantierosvot vaanivat pahaa-aavistamattomia uhrejaan vakiopaikoissaan.
Metsäteitä on rutkasti. Suurin osa niistä on tarpeeksi leveitä ja hyväkuntoisia vankkureille, jotka saattavat matkata kylien välillä, jopa kaupunkiin. Teitä menee aina eteläisimmästä päästä pohjoiseen. Metsätiet ovat kauppiaiden suosima reitti maantierosvoista huolimatta, sillä arojen tiet ovat alttiita lentävien olentojen, kuten lohikäärmeiden hyökkäyksille.

Valvoja: Crimson

Tänään veri maalaa taivasta

ViestiKirjoittaja syaniidikissa » 16 Marras 2011, 22:00

[ Aksutar Shilohin kanssa peliin mukaan~ ]

Oli taas tullut yksi hämärä ilta jolloin kuu valaisi taivasta miljoonien pienien tähtien tuikkiessa taivaalla. Kaupungeissa oli melko hiljaista, mutta vielä hiljaisampaa oli metsässä. Satunnainen tuulenhengähdys liikutteli leikkivästi puiden oksia, luoden erittäin harmonisen vaikutelman. Suurin osa eläimistäkin oli nukkumassa, paitsi tietysti petoeläimet. Puoliverinen petoeläin, tai pikemmin palkkamurhaaja oli myös saalistamassa. Illidan oli nimittäin taas kerran maksettu hyvin saadakseen eräs kalju torikauppias hengiltä. Eipä sarvipää ollut edes kysellyt miksi, se oli samantekevää.

Iltamyöhän hämärä oli palkkamurhaajan puolella tuon liikkuessa puiden latvoissa ääneti. Illidan oli jäljittänyt uhrinsa, joka kuulemma oli jostain syystä poikennut metsään. Ehkäpä marjastamaan, sienestämään tai tekemään jotain muuta hyvää torikauppiaan ammattiinsa liittyen. Tosin palkkamurhaajakin aikoi suorittaa työtänsä, eikä torikauppiaalla ollut aavistustakaan että joku etsi sitä puiden katveista. Illidan kuitenkin kohti näki kaljupäisen miehen erään korkean puun oksistosta. Pieni voitonhymy kiri puolidemonin kasvoille. Miten helppoa tämä tulisi olemaan, taas kerran.

Illidan päätti hoitaa mahdollisimman nopeasti homman pois alta. Niinpä tuo odotti kunnes torikauppais pysähtyi paikoilleen, jolloin puolidemoni hyppi vikkelästi puusta puuhun, lopulta istuen puussa joka oli aivan kaljupään yläpuolelta. Illidan otti tikarinsa esille käsiremmeistänsä ja valmistautui hyppyyn. Kuin salama kirkkaalta taivaalta Illidan hyökkäsi yläilmoista torikauppiaan kimppuun joka ei kerinnyt paljon reagoida; Illidan hyppäsi aivan miehen viereen, jaloista joustaen ettei kroppa tärähtäisi inhottavasti alastullessa. Illidan ei kuitenkaan noussut joustoasennostaan, vaan potkaisi uhrinsa jalkoihin voimakkaasti jolloin tuo kaatui maahan selälleen. Enää vaadittiin pieni hyppy tikarin kanssa torikauppiaan päälle, pari tikariniskua paidan läpi rintakehään ja se oli siinä. Ruumis oli eloton, mutta rinnan avoimista tikarinpistohaavoista pulppusi tummanpunainen valtimoveri. Eipä Illidanilla ollut aavistustakaan että veri tulisi tänään vielä myöhemminkin virtaamaan. Nimittäin sarvipään oma veri...
syaniidikissa
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 18 Marras 2011, 12:57

Shiloh Jadon

Ihmisilluusioon verhoutunut enkelten kaitsija oli poistunut ihmisten kylästä. Syy tuohon oli yhtä tuntematon, kuin edellisilläkin kerroilla. Kukaan ei koskaan saanut tietää mitä Shiloh teki lähdettyään kylästä. Vakavana lähtenyt mies kuitenkin palasi aina se tuttu hymy kasvoillaan, ollen valmiina taas kertomaan opettavaisia tarinoita paikallisille katulapsille. Ja miksei vähän vanhemmallekin yleisölle.
Tasaisen rauhallinen askel suuntasi metsäpolkua yhä syvemmälle korven uumeniin. Tähtikirkas yö oli hiljainen ja viilenevä, syksyisen metsän keskellä. Sinisten silmien katse kävi taivalla ja sen hartaan hetken ajan pieni hymy nousi miehen kasvoille.
Hymy kuitenkin katosi, kun silmät huomasivat puiden seassa jotain, mitä siellä ei pitänyt olla. Humanoidin hahmo kyykki puissa. Pienesti silmiään siristäen Shiloh tarkkaili tuota varjoa, kunnes tuo lähti vikkelästi niin vikkelästi että oli lähes mahdoton seurata katseella puusta toiseen. Enkeli kadotti kohteensa hetkeksi, mutta löydettyään tuon, oli selvästikin tämä miespuolinen olento hyppäämässä alas oksaltaan. Ennen kuin mies ehti maahan asti tömähtää, laski Sihloh katseensa alas ja huomasi toisen miehen samoilemassa metsässä. Mitä lie teki, se tekeminen keskeytyi nopeaan tämän puussa hyppijän käydessä tietämättömän kohteensa kimppuun. Tuosta liikkeestä pystyi jo päättelemään toisen heistä olevan joko palkkamurhaaja tai soturi ja toinen oli itse kohde.

Nopeasti, säälimättömästi päättyi yhden ihmisen elämä. Shilohin aina niin lempeät kasvot olivat muuttuneet kivisen ilmeettömiksi, ihmisilluusioisen enkelin lähtiessä kävelemään lähemmäksi tätä verinäytelmää. Tuo käveli täysin ääneti. Aivan kuin jalka ei olisi koskenutkaan maahan ja antanut minkäänlaista ääntä lähestyvästä tuomiosta. Päästyään kuuloetäisyydelle, pysähtyi enkeli paikoilleen.
On syntiä päättää niinkin kaunis asia, kuin elämä. Vain rahan, raivon tai kateuden takia.. Mikä lie sinun motiivisi, nuorukainen? Shiloh päästi ilmoille lauseet, joilla viimein ilmoitti olemassaolostaan. Jäätävän pistävä katse tarkkaili tätä olentoa päästä varpaisiin. Puoliverinen. Sen aisti. Sielunsa kontolla oli monta kuolemaa. Sen enkeli näki. Mitä pidempään enkeli katsoi tuota sekasikiötä, sitä suuremmaksi oikeutta vaativa raivo hänen sisällään kasvoi. Mitään ei kuitenkaan päälle päin näkynyt. Päältä katsottuna, tavallisen ihmisen illuusioon verhoutunut enkeli, oli tyynen rauhallinen.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja syaniidikissa » 19 Marras 2011, 21:15

Yllättäen suoraan sarvipään takaa kuului puhetta, johon ei voinut reagoida muuten kuin pelästymällä. Kuin salamana sinipää kääntyi ympäri, tikari yhä kädessään. Mikä ihmeen paavi toinen oikein oli kun alkoi luennoida ihmisen elämästä? Oli miten oli, Illidan ei pitänyt toisen tavasta puhua. Henki sinne tai tänne, mitä väliä? Ei elämä ollut aina reilua. Piti elää periaatteella tapa tai tule tapetuksi.

Illidanin naama vääntyi joksikin kyllästyneen ja vähättelevän nurkille. Toinen näytti melko vaarattomalta, eikä Illidan voinut kuin mielessänsä vähätellä toista. No, pianko tuon blondin hoitaisi pois päiviltään. Puolidemoni vetäisi naamalleen tuskaliaan vetäistyn hymyn, käveli sitten varsin rennon oloisesti kohti tätä ihmiseltä näyttävää olentoa. "Heihei.. eipäs tässä nyt mitään, otetaanpas ihan rennosti...", sarvipää hoilotteli kuin ei olisi mitään hätää. Kierosti kuin käärme tuo kuitenkin käveli lähietäisyydelle uusia kasvoja, nosti kätensä rennosti toisen olkapäälle. "Mutta veliseni, sinuna en valitettavasti puuttuisi toisten asioihin..", Illidan sanoi ja samassa iski tikarinsa suoraan vaalean miehen mahaan, niin syvälle että koko terä upposi toisen lihaan, pitäen edelleenkin toista kättään blondin olkapäällä kuin ottaaksen tukea iskuvoimaansa. Kylmäverisesti sarvipää katsoi toista tunteettomasti silmiin ja jatkoi lausettaan; "...jos oma henkikultasi on kallis." Illidan päätti lauseensa kääntämällä tikarinsa terää toisen lihan sisällä, pitäen edelleenkin kylmän katseensa suoraan toisen silmissä.

[ Toivottavasti noinkin rankka hittaus ei haittaa, jätkäsi kun voi kuitenkin parantaa itsensä enkelimuodossa? :'D ]
syaniidikissa
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 21 Marras 2011, 13:14

Toisen säikähdys äkillisestä äänestä kertoi tuolla olevan sentään itsesuojeluvaiston. Inhimillisiä piirteitä. Kyseessä ei siis ollut täysin pedon tasolle hairahtanut humanoidi. Demoniveren pystyi suorastaan haistamaan tuosta. Tosin ei niin voimakkaana mitä luulisi.. ehkä mies oli puolidemoni. Todennäköisesti.
huomattuaan kuka häntä oli tullut häiritsemään, muuttui äkillinen säikähdys melko pettyneen rennoksi olemukseksi. Puoliverinen alkoi lähestymään, kehottaen kaikkia ottamaan tilanteen nyt rennosti. Kuollut kaveri oli kuitenkin varmasti se rennoin osapuoli tässä tilanteessa. Olkapäälle laskeutunut käsi sai enkeliltä osakseen rauhallisen tyynen vilkaisun, kunnes katse nousi takaisin mieheen, joka kehotti enkeliä puuttumasta toisten asioihin. Kaitsija oli avaamassa suunsa vastalauseeseen, kunnes tunsi sen pistävän, kuolevaisen kivun joka tunkeutui sisään ruumiiseen. Olisihan Demonilta nyt voinut olettaa jotain näin alhaista tempausta. Pieni tuskan pihahdus pääsi enkelin huulilta, samalla kun kroppa hakeutui automaattisesti kyyrympään asentoon.

Viimeiset sanat puoliverisen suusta saivat sinisten silmien katseen nousemaan ylös, kohti tuon saastaisen elämänmuodon kasvoja. Tikari kääntyi, saaden ihmisen kuvatuksen irvistämään pienesti, mutta mitään suurempia sadistisia kiksejä ei enkeli suostunut tälle olennolle suomaan.
Teit elämäsi pahimman virheen, demoni Kuuluivat kaikuvat, moniääniset sanat enkelten muinaisella kielellä, samalla kun enkeli pakotti itsensä suoristautumaan.
Molemmat kädet tarrasivat tikaria pidättelevään käteen, repien sen väkisin irti ihmisilluusion sisältä. Samalla enkeli lähti hakemaan oikeaa muotoaan. Vaatteiden ja hiusten muuttuessa, alkoi mies itse hohtaa pientä helmienhohtoista valoa. Tuo pyhä purkaus loi ympärille sen painostavan raikkaan ilman, jota jokainen pimeyden olento pyrki välttelemään.
Siivet lehahtivat esille, samalla kun oikeaan käteen alkoi muodostumaan pyhässä liekissä taottu miekka. Toiseen käteen taas kilpi, jonka tekstit enteilivät viimeistä tuomiota jokaiselle, joka vääryyttä elämässään oli tehnyt. Kun muutos oli vihdoin valmis, laski enkeli katseensa haavaansa. Syvä haava vatsan tienoilla katosi pikku hiljaa. Umpeutui, lopettaen verenvuodon. Oman navan tuijottelu sai kuitenkin riittää, kun katse kohosi tuomitsevan päättäväisenä kohti puoliveristä.
Ehkä saat armon tuonpuoleisessa, ehkä synkkä, kieroutunut sielusi voidaan vielä pelastaa mutta sitä päätöstä en tee minä. Minä vain toimitan sinut viimeisen tuomiosi eteen Enkeli totesi, sillä samalla moniäänisellä puheella, joka tuntui kaikuvan kuin suljetussa tilassa Nyt on aika sanoa viimeiset rukoukset.

// Juu ei, niinhän sovittiin~ En nyt vielä pistänyt herra tuomiota hyökkäämään, ettei tule liikaa sisältöä yhteen viestiin >:3 //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja syaniidikissa » 24 Marras 2011, 23:34

[ Jepjep! Mulle jäi hieman epäselväksi tuo kun hahmosi puhuu enkelten muinaista kieltä, että ymmärtääkö esim. Illidan tuota? Laitoin nyt ymmärtämään, mutta jos ei niin älä välitä siitä kohdasta. c: ]

Pieni tyytyväinen voitonriemu kiri Illidanin mieleen. Siinä se, olipa taas iso työ saada yksi isottelija pois päiviltä. Puolidemoni oli paikoillansa, liikahtamatta, piteli tikaria toisen lihassa ja tuijotti edelleenkin silmät tiukkoina toista suoraan silmiin. Illidanin silmissä oli varmasti tunteettomin katse ikinä, vaikkei tuo kyllä muutenkaan koskaan ammatissaan tuntenut minkäänmoista myötätuntoa. Omassa, siinä henkilökohtaisessa elämässä asiat olisivat sitten aivan toisin päin. Silloin Illidan osasi hymyillä ja tunsi myötätuntoa toisia kohtaan varmasti enemmän kuin kelpo ihminen. Vaikka Illidan oli puoliksi demoni ja hoiteli rankkaa ammattiansa, piili kuoren alla herkkä ja empaattinen nuorimies. Se vain ei valitettavasti tullut kaikille esiin.

Ihmisen tuskan pihahdus oli kuin soittoa sarvipään korville. Toinen hakeutui kyyrympään asentoon, mitä Illidan ei toiselle suonut pitäen edelleenkin tikaria paikoillaan ja samalla painaen toisen olkapäätä hieman taaemmas, suorastaan pakottaen ihmismiehen seisomaan suorassa. Ja ennen kaikkea tuntemaan se koko kipu äärimmäisillään, suomatta yhtään helpotusta. Kuitenkin pieni inhimillisyyden häive sai jostain pontevuutta ja ihme kyllä, Illidan päästi toisen hieman kyyristymään. Muttei liiaksi. Ihmisen kasvot nousivat puolidemonin peitettyjä kasvoja kohti, jolloin sarvipää vain piti tiukasti katseensa edelleenkin toisen silmissä. Kuolisi jo pois. Harvinaisen sinnikäs kaveri. Illidan tunsi kuinka ihmisen veri virtasi tikarinhaavasta, myös tuhrien Illidanin käden. Lämmin veri kädessä ei ollut mikään uusi asia demonille.

Ihminen suoristautui yllättäen, mikä sai Illidanin hätkähtämään. Näin sisukasta tyyppiä ei kyllä vielä kertaakaan ollut tullut vastaan. Hälytyskellot kuitenkin alkoivat soimaan ihmisen puhuessa suorastaan hämmästyttävällä, kaikuvalla moniäänisellä äänellä. Varsinkin sanat toisen suusta pelästyttivät puolidemonin. Mitä tämä nyt oikein oli? Ihmisen kädet tarrasivat tikariin ja tapahtui jotain käsittämätöntä - toinen veti paljain käsin tikarin pois lihastaan. Illidan ei edes vastustellut. Tuo oli niin lamaantunut hämmästyksestä, ettei tuo osannut kuin tijottaa silmät hämmästyksestä levinneinä, pitäen jotenkuten hennosti tikarista kiinni. Samalla toisen ulkonäkö alkoi muuttui, ihminen alkoi suorastaan hohtaa mikä sokaisi puolidemonin silmät, tuon lopulta vetäisten tikarin kokonaan pois toisen lihasta. Sarvipää kellahti maahan selälleen, kohotti yläkroppaansa ottaen lähes suoristetuilla käsivarsilla tukea ja työnsi jaloillaan itseään taaksepäin tästä oudosta olennosta, kauhistunut ilme kasvoillansa.

Valo oli niin häikäisevä, se suorastaan poltteli puolidemonin jäänsinisiä silmiä. Edes kangasmaski toisen silmän edessä ei suojellut miestä valolta. Puolidemoni ei enää pystynut hivuttautumaan taaksepäin valon sokaistaessa tuon, mies jäi istumaan maahan, kroppa vääntyneenä sivulle kuin yrittäen epätoivoisesti ehkäistä toisesta hehkuvan valon. Ilma muuttui hämmästyttävän raikkaaksi, mikä kuitenkin suorastaan kirveli Illidanin hengitysteitä. Tuo tunsi jotain selittämätöntä, vierasta kipua joka sai puolidemonin hivuttautumaan vielä hieman taaksepäin. Illidan suorastaan tärisi kivusta.

Hetken kuluttua Illidan tottui hieman tuskaliaaseen valoon ja kirvelevään raikkaaseen ilmaan niin, että tuo pystyi avaamaa silmiään ja katsomaan toiseen. Hemmetti vie, toinen oli enkeli. Lähes sekunneissa sarvipää tunsi maailmansa romahtaneen. Puolidemoni, totta vie. Pahin oli tapahtunut, mies oli oikeasti hyökännyt enkelin kimppuun. Nyt sarvipää jopa itse uskoi demonisuutensa, mikä sai tuon suorastaan kihisemään itseinhosta. Illidan puristi silmiään kiinni sekavan oloisena, kuin pidätellen itkua. Silloin kuitenkin jokin alkukantainen vaisto heräsi. Vaisto, joka vastusti kuolemaa ja käski nousemaan, surmaamaan enkeliolennon. Illidan ei itse tiedostanut vaistoa, mutta kaipa se oli demoniveren aikaansaannoksia. Miehellä ei koskaan aikaisemmin ollut tullut samanlaista tunnetta. Aikaisemmin tuo oli vain halunnut kuolla demoniverensä takia, ja jopa ajatellut jopa suostua ehdoin tahdoin kuolemaan enkelin tullessa vastaan, sillä Illidanin mielestä oli oikein että pyhät olennot hoisivat pahuuden pois maan päältä. Nyt vaisto oli kuitenkin herännyt. Se käski selviytymään, kohottamaan itsensä, tappamaan pyhä olento.

Illidan nousi, katseessaan vieras sävy joka suorastaan hehkui vihaa. Sarvipää piteli edelleenkin veristä tikaria kädessään, käden vieläkin ollessa ihmisen, tai siis enkelin veren peitossa. Hemmetti soikoon, enkeli paransi haavansa - samalla tapahtui jotain käsittämätönsä; enkelin veri Illidanin kädessä alkoi polttaa kuin avotuli kämmenellä. Demoni kipristyi ja huusi tuskasta. Hädissään tuo hinkkasi veristä kättään nurmeen, kunnes lopulta poltteleva pyhä veri irtosi puolidemonin kädessä. Veri ei tosin imeytynyt ruohoon, vaan katosi mystisesti. Illidan kohotti taas ruumiinsa, katsoi toista hetken kulmiensa alta, kuunnellen toista. "Mikä hemmetti... mikä hemmetti sinä olet jakamaan oikeutta!?", Illidan huudahti ja kohtti päänsä. Sarvipää oli suorastaan raivon valtaamana. "Kysyisitkö sitten siltä herra ylijumalaltasi että miksi hän salli minun syntymän? Miksi hän salli demonin raiskaamaan äitini? Hän kuitenkin antoi minulle ihmisvereni, miksi? Miksi?!", Illidan suorastaan huusi toiselle raivona. Mies tunsi päässeensä vihdoin tilanteeseen, jossa tuo voisi saada olemassaolonsa selville. Olipa niin tai ei, demoninvaisto käski käymään kimppuun, upottamaan tikarin syvälle valkoisiin siipiin.

"Lue sinä itse rukouksesi, sillä jos saat minulta hengen pois, otan sinut mukanani helvettiin!", Illidan huudahti kuin viimeiseksi sanoikseen ja suorastaan ponkaisi maasta demonisilla voimillaan nopeaan pitkään hyppyyn kohti enkeliä. Illidan yritti sivaltaa tikarillaan enkelin kylkeä. Tästä taistelusta ei tulisi helppo. Demoninvaistonsa alla Illidan jopa tiesi ettei sillä ollut mahdollisuuksia pärjätä. Sisäinen vaisto käski lopettamaan, antautumaan ja antaa enkelin hoitaa saastainen puolidemoni pois päiviltä. Paholaisen vaisto ei kuitenkaan sallinut sitä, se tahtoi vain vuodattaa pyhää verta.
syaniidikissa
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 04 Joulu 2011, 18:20

// Se, ymmärtääkö herrasi muinaisia kieliä, on sinun päätettävissäsi :3 Joten jos niin haluat, niin kyllä tuo sitten sen ymmärsi~ //


Enkeli pysyi tyynen rauhallisena. Miekka kädessä alkoi jo pyörimään valmistautuen taisteluun. Hitaasti ja tyynesti. Hitaana ja tyynenä pysyi myös enkelin hengitys, samalla kun veri toisen kädessä alkoi polttamaan esiin sitä syntiä, mikä tuon sisällä kyti. Siniset silmät tarkkailivat demonin puolikasta, lukien tuon sielun syövereissä huutavat tuskat ja synnit. Myös ne katkerimmat.
Äsken niin jäätävän viileä murhaaja huusi nyt raivoa puhkuen. Kysellen, mikä enkeli oli oikeutta jakamaan.
Ylempi taho ei sinua maan päälle suonut syntiä tekemään. Sinä itse olet valinnut tiesi ja tekosi. Ja sinun tekosi ovat syntien täyttämät. Niin monta elämää olet riistänyt, ettet taida enää olla edes pelastuksen ulottuvissa. Sinä itse ne henget riistit, ei kukaan muu Shiloh totesi rauhallisella, yhä monisävytteisellä äänellä, Juuri ennen kuin demoni päätti tehdä seuraavan siirtonsa. Tuolle ei kannattanut järkeä tai oikeutta käydä jakamaan, joten ei Shiloh aikonut sanojaan tuhlata sen enempää. Demoni oli valinnut tiensä ja uuden hyökkäyksen lähestyessä, sinetöinyt sen.

Kylkeen kohdistuva hyökkäys torjuttiin rauhallisen tuomitsevasti kilvellä. Tikarin kolahtaessa heiveröisen kevyesti valtavaan kilpeen, teki Shiloh ensimmäisen hyökkäyksensä. Sillä samalla sekunnilla kun tikari ja kilpi ottivat yhteen, heilahti toisessa kädessä oleva miekka kohden demonia, suoraan lantion paikkeille, tarkoituksena viiltää kylkeä auki, enemmän tai vähemmän.
Hyökkäys ei jäänyt siihen, vaan miekka vedettiin takaisin omalle puolelle alta sekunnin, kun Kilpi puolestaan lähti valtavalla voimalla heijaamaan eteenpäin, mäiskähtäen suoraan kohti demonia, heittäen tuon muutaman metrin päähän itse enkelistä.
Palautumisaikaa ei suotu yhtään. Kun demonin puolikas oli moukaroitu kauemmas, lähti enkeli uuteen hyökkäykseen. Valtavat siivet löivät ilmaan kerran jos toisenkin, nostattaen kaiken roskan maasta mitä saattoi. Enkeli lähti liikkeelle hitaasti, mutta kun vauhtiin oli päästy, kiihtyi se myös kuin höyryveturi. Jota ei ollut pysäyttämään. Hohtava miekka kohosi taas seuraavaan hyökkäykseen, enkelin lähestyessä kohdetta. Tällä kertaa tarkoituksena oli survaista miekka sinne minne tuon tikari oli hetki sitten eksynyt. Suoraan vatsaan.

// Jaa hittailu alkoi. Heitä kivellä päähän jos tulee liian suurta hittiä //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja syaniidikissa » 18 Joulu 2011, 01:39

[ Jepulis! ]

Tikari kolahti kylmästi enkelin kilpeen, josta kuului mahtava kumahdus. Taistelun tohinassa siihen ei juurikaan kiinnittänyt huomiota, mutta muuten ääni olisi ollut melko huomiotaherättävän mahtipontikas. Lähes samoilla sekunneilla enkeli yritti iskeä miekallaan kohti puolidemonin kylkeä, lantion paikkeille. Nopeasti sarvipää tajusi tilanteen, ponkaisi taaksepäin; tästä huolimatta miekan terä hipaisi hellästi puolidemonin kylkeä, aiheuttaen pienen siron viillon. Kuin paperihaava olisi leikitellyt tuntoaisteilla. Haava oli kuitenkin niin pieni, eikä se vuotanut verta, ettei Illidan edes demoninraivossaan huomannut tai tuntenut sitä. Tuo oli vain henkeen ja vereen mukana taistelussa, mieli keskittettynä tiukasti vastustajaansa.

Enkelin isku ei kuitenkaan jäänyt pelkkään miekansivallukseen, sillä heti sen jälkeen toinen yritti tönäistä sarvipäätä kilvellään. Väistäessään miekanterää Illidan oli jo valmiiksi hypähtänyt taaemmas, mutta kilpi yllätti silti. Kilpi tönäisi puolidemonia, ei kuitenkaan niin raivokkaasti mitä se olisi voinut jos Illidan olisi ollut vielä lähietäisyydellä. Illidan lennähti noin metrin tai pari taaemmas, laskeutuen kuitenkin nätisti jaloilleen kuin mikäkin kissaeläin. Vaistot olivat valppaat, ei demoni, ei edes puolidemoni näin helposti kaatuisi.

Seuraava isku alkoi taas. Enkeli oli kieltämättä todellakin koulutettu tehtäväänsä, tosin eipä enkeleitä turhaan lähetetty maankamaralle hoitamaan tehtäviään. Enkelin piti oikeasti olla pätevä, mutta oliko edes niitä epäpäteviä enkeleitä? Paitsi langenneet, tietysti. Roskat ja pöly sokaisivat hieman sarvipään silmiä, mutta raivo ei antanut sen häiritä. Enkeliä ei todellakaan kannattanut aliarvioida; täydellä teholal tuo oli jo hyökkäämässä miekallaan puolidemonin kimppuun, yrittäen iskeä miekka sinipään mahaan. Puolidemoni tajusi kuitenkin sekuneissa toisen iskuaikeen ja hypähti kookkaan loikan taaksepäin horjahtaen maahan selälleen, mutta kuitenkin ponkaisi nopeasti pystyyn ottaen käsillään tukea maasta.

Illidan huohotti. Tuolla oli hyvä kunto ammattinsa ansiosta, mutta enkeli oli säälimätön. Se ei antanut hetkeäkään hengähdysrauhaa. Illidan oli hyvä taistelija, mutta vielä parempi lymyilijä; tuon alaa oli hiippailla ja varjostaa uhriaan, lopulta iskien nopeasti ja lopettamalla uhrinsa yhdellä iskulla. Pitkistä kaksintaisteluista miehellä ei siis ollut kokemusta. Paitsi yhdestä hassusta tilantesta, jossa Illidanin tappouhri ehti sivaltamaan veitsellään puolidemonin silmän päälle huomiotaherättävän arven. Illidan puristi tikaria kädessään niin että ranteen verisuonet suorastaan pullottivat pintaan, pumpaten nopeasti verta adrenaliinin virratessa. "Tämäkö muka on enkelten mahti?", Illidan pisteli nopeasti sanoillaan, kuin yrittäen lannistaa toista. Ei tuo ääneen halunnut myöntää että enkeli todellakin tiesi mitä teki. Vaikka puolidemoni oli hengästynyt, ei tuo vieläkään tajunnut hiljalleen heikkeneviä mahdollisuuksiaan pärjätä pyhälle olennolle.

Yllättäen Illidan lähti huimaa vauhtia kohti lähintä puuta, ponkaisi kevyesti sen runkoa vasten ja kipusi latvistoon. Tuo yritti voittaa itselleen aikaa piileksimällä hetken. Ääneti tuo hyppäsi puun latavasta toiseen, yrittäen harhauttaa enkeliä. Eipä puolidemoni silti tiennyt että enkeleillä saattoi olla mahtavat aistit ja ennen kaikkea vaisto. Kun Illidan uskoi olevansa puun latvastosta jossa oli sopiva etäisyys enkeliin, tuo yllättäen suorastaan syöksyi latvasta kohti alas, hyökäten tikarinsa kanssa kohti enkelin selkää ja yrittäen sivaltaa pitkää syvää pitkittäistä viiltoa enkelin selkään.
syaniidikissa
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 01 Tammi 2012, 22:45

Demonin puolikas oli oletusten mukaan vikkelä, eikä todellakaan mikään helppo kohde päästää päiviltä. Minkäänlaista turhautumista tai ylipäätään tunteiden kuohua ei voinut nähdä enkelin kasvoilta. Kasvoja koristi yhä, se neutraalin ankara katse, joka seurasi jäätävän tarkasti demonin puolikkaan jokaista liikettä. Toisin kuin Illidan, ei Shiloh näyttänyt minkäänlaisia merkkejä hengästymisestä. Demonin sanat eivät aiheuttaneet enkelissä minkäänlaisia tunnetila muutoksia, eikä Enkeli edes vaivautunut vastaamaan demonin poikaselle mitään enkelien mahdista. Tuo ei vielä ollut nähnyt mitään.
Nuorempi teki seuraavan siirtonsa. Enkeli kurtisti pienesti kulmiaan demonin lähtiessä hyppelemään kohti taivaita. Kuitenkin Shiloh pystyi vaistoamaan, ettei demoni ollut jättänyt lähistöä. Sinisten silmien katse tarkkaili latvustoja, koettaen etsiä tummien oksien seasta notkeaa nuorukaista. Kuitenkaan ei enkeli erottanut piiloutumisen mestaria oksista, ennen kuin tuo päätti seuraavan hyökkäyksensä toteuttaa.

Demoni hyökkäsi ylhäältä, yrittäen yllättää enkelin takaa. Shiloh kuitenkin vaistosi demonin lähestyvän juuri ajoissa, ehtien näin väistää mahdollisen fataalin iskun. Kuitenkin, tikari viilsi päällimmäisen kaavun riekaleille, mutta se nyt oli verrattavissa pieni vahinko siitä, mitä tuo ninja olisi pystynyt parhaimmillaan tekemään.
Kerta pahemmin ei käynyt, ei enkeli myöskään tarvinnut minkäänlaista toipumista. Enkeli lähtikin saman tien hyökkäykseen, tällä kertaa yksinkertaisesti koettaen sekä kilvellä moukaroida demonia ja torjua mahdolliset hyökkäykset, samalla kun miekka toisessa kädessä haki alituisesti sijaa upottaa pyhässä tulessa taottu terä demonin lihaan. Siivet tekivät myös työtä yhdessä muun kehon kanssa, nostattaen yhä mahdollista roskaa ja hiekkaa maasta häiritsemään demonin näköä, mikäli siitä mitään hyötyä oli. Demonit olivat vaikeita otuksia, eikä noilla ollut mitään yhtenevää heikkoutta. Jokainen oli erilainen.. ainoa mikä niitä varmasti satutti, oli pyhät asiat.
Kesken hyökkäyksien Shiloh alkoi luoda ympärilleen kirkkaasti hohtavaa valoa. Kun valoa oli kasaantunut tarpeeksi enkelin ympärille, purkautui se pienen paineaallon saattelemana ympärille, aiheuttaen varmasti pimeään tottuneille olennoille vaikeuksia nähdä. Kun purkaus oli ohi, alkoi uutta valoa kerääntyä enkelin ympärille, joka purkautui taas uudestaan ja uudestaan.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja syaniidikissa » 12 Tammi 2012, 00:50

Illidanin tikari halkaisi taivasta nuorukaisen liitäen kohti enkeliä. Tikarin terä osui johonkin, mutta hyvin kevyesti. Sarvipää tiesi heti ettei tikari ollut koskettanu ainakaan pyhän enkelin lihaa - sen sijaan päällimäinen kaapu sai kokea kohtalonsa riekaleisena. Nuori demoninpuolikas laskeutui maahan, neljälle raajalleen himmentäen alastulon voimaa. Sarvipää huohotti hengästyneenä, puristi tikaria kädessään entistä lujemmin ja katsoi enkeliä vakailla, raivoa puhkuvilla silmillään. Demoninveri käski hyökätä, uudestaan ja uudestaan, vaikka ihmisveri suorastaan huusi lopettamaan, luovuttamaan ja antamaan enkelin tehdä työnsä, joka oli oikein. Yhdenkään demonin tai sellaisen puolikkaan ei kuuluisi elää.

Enkeli lähti samantien hyökkäykseen. Illidan syöksähti askeleen verran taaemmas, nousten taas seisomaan. Kevyen näköisesti Illidan väisti siivekkään ensimmäisen iskun, mutta tuosta huomasi että väsymys tuli ottamaan veroaan pikku hiljaa, hetki hetkeltä enistä enemmän. Illidan yritti iskeä tikarillaan pyhään olentoon, mutta toinen torjui taidokkaasti kaikki iskut kilvellään. Illidan väisteli enkelin lujia iskuja ja yritti aina välissä hyökätä itse. Taistelu näytti melko tasapuoliselta, paitsi että enkeli ei ollut lainkaan hengästynyt. Kohta siivekäs otti mukaan vielä siiven sivallukset, joidenka seurauksena roska ja hiekka hämäsi ilkeästi demonin näköä. Keskittyminen herpaantui entistä enemmän, nyt väsyneen ruumiin lisäksi haittana oli huono näkökenttä. Puolidemoni sinniteli kuitenkin melko taidokkaasti, kunnes enkeli alkoi luoda yllättäen ympärilleen kirkasta valoa. Jo pelkkä tapahtuma hämmensi Illidanin ja keskittyminen herpaantui entisestään.

Pyhä valo purkautui yllättäen ympäristöön, joka todellakin oli viimeinen vastus Illidanille. Sarvipää suorastaan sokaantui, silmiä poltteli ja tuo kompastui maassa olevaan kiveen, kaatui selälleen ja jatkoi peruuttamista taaemmas. Nopeasti sinipää kuitenkin käännähtyi ympäri, nousi nopeasti kontilleen ja siitä pystyyn. Tuskalias valo purkaantui useammin ja Illidan suorastaan yritti paeta valoa. Puolidemoni juoksi kuin vimmattu viimeisillä voimillan kauemmas enkelistä, yrittäen päästä valonpurkausten saavuttamattomiin. Parin purkauksen jälkeen valo oli jo niin voimakas ja kirkas, että se lamaannutti pakoon yrittävän Illidanin. Valo iski suoraan selkään, sai miehen kaatumaan mahalleen. Illidan kierähti selälleen, haukkoi henkeään silmät kauhusta aukinaisina. Vihansa valtaamana Illidan yritti nousta, mutta valo sai sen romahtamaan takaisin maahan. Kohta mies ei pystynyt enää edes yrittämään nousemista, vaikka valoja ei juuri silloin näkynyt.

Illidan makasi selällään, avuttomana mutta demoniveren yhä edelleen käskiessä tappaa siivekäs pyhä olento. Puolidemoni otti tikaristaan paremman otteen, teki parin sekunnin tarkan tähtäyksen ja yritti sitten yllättäen heittää tikarinsa taidokkaasti kohti enkelin rintakehää. Sen jälkeen Illidan ei voinut kuin odottaa ja katsoa heittonsa tulosta. Puolidemoni yritti vielä nousta, mutta turhaan. Mies hengitti raskaasti, tiesti ettei kaikki tulisi menemään suunnitelmien mukaisesti.

Yllättäen puoliverinen sai kuin taianomaisesti voimansa takaisin. Viimeiset demoniverenrippeet pakottivat väsymyksestä huolimatta nousemaan ylös, syöksymään kohti enkeliä paljain käsin ja yrittäen kaataa olennon maahan, yrittäen käydä barbaarisesti nyrkeillä toista vastaan. Tosin Illidanilla ei ollut käsitystäkään siitä, että tämä saattaisi olla viimeinen oma siirto.

[Minun puolestani enkelisi voi nyt iskeä aseensa Illidanin vatsaan, saa siis hittailla kunnolla c:]
syaniidikissa
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 26 Tammi 2012, 15:20

Enkeli ei todellaan turhaan säästellyt voimiansa. Kaikki pistettiin peliin, vaikka jälkeenpäin tulisi huomattua, ettei se ehkä paras idea ollut. Mutta mitä sitä suotta antaa demonille mahdollisuutta. Ne harvemmin antoivat itse kenellekään mahdollisuuksia. Demonin puolikkaalla alkoi selvästikin olla vaikeuksia vastustajansa kanssa. Mikäli tuo olisi ymmärtänyt katua tekojaan, olisi puoliverinen saanut armoa. Jopa sääliä. Mutta nyt enkelin sinisissä silmissä tuo oli vain yksi, häpeilemätön murhaaja, joka ei ansainnut sen enempää armoa, kuin tuon omat uhritkaan.
Demonin kaatuessa maahan, ei Enkeli näyttänyt kasvoillaan minkäänlaisia reaktioita. Sisällään tuo oli kuitenkin tyytyväinen, tämän taistelun lähestyessä loppuaan. Shiloh olisi vielä jaksanut jatkaa reippaan ajan, mutta demonin puolikas näytti saavan tarpeeksi tästä polttelusta. Tuo suoraan sanottuna lähti pötkimään pakoon. Melko normaali reaktio joltakulta, joka oli henkensä menettämässä. Ainakin tuolla oli jonkinlainen itsesuojeluvaisto. Puoliverinen kuitenkin tuuskahti turvalleen melko pian pakoon lähtemisen jälkeen, säästäen näin Shilohilta turhan takaa ajon.

Miehen pyöriessä maassa säälittävän näköisenä, lähestyi enkeli tyynen rauhallisesti kohdettaan. Ei ollut mitään syytä kiirehtiä. Mutta ei Shiloh jäänyt myöskään leikittelemään tuon kanssa. Sieluparka piti saattaa lepoon nopeasti ja tuskattomasti. Vaikka pahaa oli tehnyt, ei tuo ansainnut rangaistusta maan päällä. Tuomio toisella puolen, olkoon tarpeeksi.
Tikari lennähti kohti enkeliä. Suoraan rintakehään. Shiloh kuitenkin näki lähestyvän terän ja ehti väistää niin, ettei tikari suoraan rintakehään, fataalille alueelle osunut. Sen sijaan teräase uppoutui kohteensa olkapäähän. Shiloh otti askeleen taaksepäin ja vilkaisi olkaansa. Tikari oli uponnut melko syvälle, kipu kiiri hermostoja pitkin itse aivoihin.. mutta minkäänlaisia kivun reaktioita ei pystynyt lukemaan enkelin kasvoilta. Sen sijaan katse nousi tikarista puoliveriseen, joka oli käynyt viimeiseen hyökkäykseen, melko epätoivoisessa tilanteessa.

Enkeli ei turhaan aikaillut. Kilpi edestä siirtyi pois, sivulle, antaen demoninpuolikkaalle suorastaan ihanteellisen tilanteen syöksyä suoraan kohteensa kimppuun. Ennen kuin puoliverinen kuitenkaan ehti saavuttaa kohteen, otti Shiloh muutaman, nopean askeleen kohti demonia.. Miekan löytäen paikkansa edestä. Kaksikon kohdatessa, upposi miekka syvälle demonin vatsaan, lävistäen tuon kokonaan. Kilpi hakeutui kaikenlisäksi puoliverisen selän taakse, painamaan tuota kohden Enkeliä, varmistaen näin ettei tuo päässyt heti peruuttamaan irti pyhän terän syödessä tiensä läpi pehmeän lihan.
Sanaakaan ei Enkeli sanonut. Sinisten silmien katse laskeutui neutraalina Demoniin. Neutraalisuutta kuitenkin sävytti pieni, lähes huomaamaton sääli, ehkä anteeksiantokin. Ne muutamat sekunnit, jotka kaksikko vietti tuossa turhankin läheisessä asennossa, tuntuivat venyvän tunneiksi. Lopulta Shiloh kuitenkin vetäisi miekkansa pois puoliverisen lihasta, ottaen pari askelta taaksepäin.
voin vain toivoa, että löydät rauhan sieltä, minne ikinä päädytkään Shiloh totesi lopulta, kohottaen samalla miekkansa viimeiseen, nopeaan armoniskuun.

// Illidan kebabbia //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja syaniidikissa » 29 Tammi 2012, 02:53

[ omnomnom<3 ]

Kaikki tapahtui sekuneissa. Kilpi siirtyi pois enkeliä suojaamasta, jolloin Illidan jo hetken kerkesi luulla päänsä sisällä että nyt puolidemoni saisi enkelin alas, jopa paljain käsin. Näin ei kuitenkaan käynyt. Enkeli otti nopeita askelia tullen vastaan Illidania, yllättäen nostaen miekkansa kohti uhkaavasti lähestyvää puolidemonia. Raivon vallassa juostessaan sarvipää ei ede huomannut kohotettua miekkaa, ja vaikka olisikin huomannut niin aivan liian myöhään. Illidanin vauhti sekä oma paino teki osan työstä - miekka upposi lähes kevyesti puolidemonin lihan läpi, repien sisukset auki aina selkäpuolta myöden, terä lopulta pilkistäen ulos Illidanin selästä. Puolidemoni ei heti tajunnut tilannetta, ei tuntenut mitään.

Illidan havahtui vasta kun aika tuntui pysähtyneen. Sarvipään juoksu oli jostain syystä tyssännyt ja nyt Illidan katsoi hämmentyneen oloisena lähes edessään olevaa enkeliä. Puolidemonin ilme oli hyvin kysyvä, mies ihmetteli omaa liikkumattomuuttaan. Samassa kuitenkin puolidemoni tunsi sykähdyttävän kivun mahassaan. Valitettavasti kivunsykähdys ei jäänyt siihen, vaan mies tunsi suorastaan helvetillistä kipua mahansa korkeudelta. Kipu oli polttavaa, sykähdyttävää, sai suorastaan hien nousemaan kasvoille. Illidanin kysyvä ilme muuttui tuskaisaksi, pupillit pienentyivät hieman ja demoninveri oli lopettanut sykkimisensä. Raivoisuus pakeni puolidemonista, sen oikean ja normaalin Illidanin tullessa tilalle hallitsemaan palkkamurhaajan kehoa. Ihmisveri vei taas voiton.

Hetki oli pysäytetty, suorastaan liikkumaton. Illidan vain tuijotti enkelin kasvoja tuntien suurta tuskaa ja pikku hiljaa puolidemoni jopa tiesi mistä oli kyse. Kasvoille nousi epätoivoinen luovuttanut ilme, josta huusi tuska. Sarvipää hivutti hiljalleen katseensa alas, kunnes näki miekan joka meni läpi tuon omasta mahasta. Kipu oli niin kova että Illidanin silmät alkoivat vuotaa kyyneleitä. Ei, ei mies itkenyt. Tuska sen teki. Illidan nosti täriseviä käsiänsä, tarrasi uhkarohkeasti kiinni edessään kököttävästi miekanterästä ja yritti haparoivin käsin työntää miekkaa kauemmas kehostaan. Kilpi kuitenkin otti puolidemonin selkää vastaan. Illidan ei laskenut käsiään, jotka nyt myös vuosivat verta hieman miekan terän tekemistä viilloista. Samassa enkeli kuitenkin päästi demonin kuolemanloukustaan, vetäisi miekan pois puolidemonin lihasta. Ihme kyllä, Illidan ei huutanut tuskaansa mutta kasvot kertoivat tuhannesti kivun tunteesta. Puolidemoni luhistui polvillensa, laski kätensä avoinaisen haavan päälle ja kipristyi hieman ikäänkuin kasaa, painaen haavaansa. Mies tärisi, katsoi vuolaasti verta vuotaavaan lävistettyyn osaansa. Tähänkö kaikki nyt loppuisi? Tuska oli niin helvetillinen että puolidemoni jopa toivoi kuolemaa.

Illidan nosti tuskaiset kasvonsa, kuuli enkelin puhuvan rauhasta. Muuta puolidemoni ei pystynyt kuuntelemaan, kipu tykytti jo korvissakin. Juuri kun Illidan oli varma kuolemastaan, tuo sai kuin ihmeen kaupalalla jostain pinnistettyä viimeiset voimansa ja juuri kun enkeli oli sivaltamassa Illidanin pois elävien kirjoista otti Illidan suuren pyrähdyshypyn taaemmas, kaatuen heikkona nelinkontille. Veri valui vuolaasti avonaisesta lävistyshaavasta, kohta miehen alla oli jo kiitettävä verilammikko. Demoniveri oli kadonnut ja oikea Illidan hallitsi jo tilannetta. Outoa, tuo oli koko elämänsä ajan vain toivonut kuolevansa demoniverensä takia, mutta nyt kun tilanne oli tullut käski jokin alkukantainen vaisto pakenemaan, suojelemaan omaa henkeään viimeiseen asti. Puolidemoni ei osannut sanoa oliko se kipu vai jokin henkinen vaisto, mutta samapa se. Kipunsa lisäksi sarvipää koko sisäistä henkistä myllerrystä huomatessaan ettei tuon rohkeus riittänyt itsensä mestauttamiseen.

Tuskissaan Illidan pakotti itsensä ylös, piteli kummallakin kädellään haavaansa. Samassa Illidan kääntyi ympäri, lähti juoksemaan kuolemanpelossa verkkaisesti pois. Juoksu ei ollut parasta mitä voisi, puolidemoni juoksi kivun pakottamassa kyyryssä asennossa, mutta jokin vaisto vain huusi pakenemaan kivusta huolimatta. Henki salpaantui, tuntui että kuolema tulisi heti. Illidan tiesti kuolevansa, mutta tahtoi kuolla rauhassa jossain rauhaisemmalla seudulla. Paetessaan mies käytti hyväksi metsän kasvustoa, yritti liikkua mahdollisimman huomaamattomasti, mutta nopeasti. Lopulta Illidan oli paennut verenmaku suussaan kuin koira.

[Kiitos pelistä!]
syaniidikissa
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 01 Helmi 2012, 12:32

Juuri kun Enkeli oli päättämässä puoliverisen päivät, päätti tuo vielä viimeisillä voimillaan pistää vastaan ja väisti fataalin iskun. Sinisten silmien katse seurasi Demonin väistöä sivummalle. Shiloh ei kuitenkaan käynyt hyökkäämään toisen kimppuun samantein. Tuosta näki, ettei enää kauaa olisi elävien kirjoissa. Shiloh ei kuitenkaan nauttinut toisen tuskan katselemisesta ja halusikin päästää tuon olentoparan pois päiviltään, ennen kuin tuo tulisi hulluksi kivusta.
Askel lähemmäksi. Samassa demonin penikka oli lähtenyt juoksemaan pakoon. Sihloh katsoi hetken demonin perään, mutta päätti asian sitten olla. Tuo kuolisi. Jos ei nopeaa kuolemaa halunnut, niin juoskoon. Vuotakoot kuiviin yksin metsässä. Surullista sinänsä, mutta mikäli puoliverinen valitsi erakon kuoleman, niin ei Shiloh käynyt sitä häneltä kieltämään. Kukin tavallaan.
Niinpä enkeli kääntyi toiseen suuntaan ja lähti kävelemään. Tuo puoliverinen oli kuolemansa valinnut


// Kiitän myös oikein mahtavasta peliseurasta! //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt


Paluu Metsä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 7 vierailijaa

cron