Kirjoittaja Ylva » 19 Tammi 2012, 22:42
Aethena
Koleassa metsässä asteli nuori neitokainen, jonka lumenvalkeat hiukset liehuivat auki kuin viitta tyttöä seuraten aina reisiin saakka. Ilman kylmyydestä huolimatta tällä tummahipiäisellä haltialla oli niukalti vaatetta yllään, nahkainen asuste, joka jätti enemmän paljaaksi kuin peitti ja sen päälle oli vetänyt turkiksista tehdyn ruskeanharmaan viitan, joka ylttyi melkein maahan saakka. Jaloissaan tuolla oli kuitenkin polviin asti yltävät nahkasaappaat, joista jäi sirot jäljet pieneen lumikerrokseen, joka peitti maata. Joku olisi voinut sanoa Aethenan kulkemisen olevan jopa kömpelön oloista tai huteraa, jos tarkemmin tuota tarkasteli, sillä neitokainen ei ollut tottunut kulkemaan kahdella jalalla, oli aina enemmän suosinut neljää tassua. Kuitenkin teki näitä retkiä niin sanotussa omassa muodossaan, jotta haltiaruumiin taidot eivät jäisi kokonaan ruosteeseen ja tämä muoto oli alkanut pikkuhiljaa tuntua jotenkin tärkeältä tytön kasvaessa kohti aikuisikää.
Haltian askeleet hidastuivat ja pysähtyivät tuon pitkien, suippojen korvien kuullessa ääntä, joka ei kuulunut metsään. Joku, joka ei metsässä asunut olisi hyvin voinut sivuuttaa sen ja huonompi kuuloinen ei sitä olisi edes kuullut. Neito siristi jäänsinisiä silmiään ja kallisti hieman päätään kuin kuunnellen paremmin. Jääneidolla oli tietysti haltian tapaa paljon paremmat aistit kuin sanotaan nyt ihmisellä, mutta tytölle ne tuntuivat ärsyttävän huonoilta tottuneena puuman terävempiin aistehin etenkin hajuaistiin. Aethena ei osannut määritellä mikä epätavallisen äänen aiheutti. Joku liikkui vähän matkan päässä, mutta se ei ollut ainut ääni mitä kuului. Mystisen äänimaiseman takia neidon uteliaisuus heräsi, se oli muutenkin herkässä varsinkin tätä nykyään ja muutti suuntaansa ääntä kohden. Astellessaan eteenpäin mietti pitäisikö muuttaa muotoaan, mutta mietti samaan hengenvetoon, että oli typerä arkajalka. Mikä tahansa siellä oli, voisi tuo kohdata sen ihan haltianakin. Ja ainahan voisi muuttua ja lähteä karkuun.
Pohjolanhaltian ei tarvinnut kauaa talsia, kun tuo sai näköpiiriinsä naisen, joka istui maassa hieman avonaisemmalla kohdalla metsässä. Tämä löytö hämmensi Aethenaa vielä enemmän, sillä äänet, jotka hän hetki sitten oli kuullut eivät olleet tuoneet neitokaisen mieleen kaksijalkaista ilmestystä. Haltia kyyristyi puun taakse katsellen tätä muukalaista hieman arasti, mutta jos vain mahdollista vielä uteliaampana. Kuolleen oloisia pensaan varsia sojotti maasta neitokaisen ympärillä. Aethena yritti aivot sauhuten miettiä miten nyt toimisi. Halu oli suuri yrittää kommunikoida tämän muukalaisen kanssa, mutta neitokaisen päässä olevat vaistot ja arkuus kiljuivat tuota lähtemään vähin äänin pois vielä kun pystyi. Ristiriitaiset ajatukset pyörivät haltiatyttösen päässä jonkun tovin kunnes tuo nousi ylös, tai ainakin oli tarkoitus. Haltia alkoi nousemaan kyyryasennostaan ja otti samalla jostain syystä askelta taaksepäin kompastuen lahjakkaasti johonkin oksaan tai juureen joka pilkotti lumikerroksen alta. Siitä seurasi tietenkin se, että pienen kiljahduksen saattelemana Aethena rysähti keskelle pensaan oksia selälleen takapuolen ensin tömähdettyä ikävästi kovaan maahan. Siinä tuo sitten makasi hämmentyneenä selällään oikeastaan uskaltamatta liikkua. Toinen olisi kuuro, jos ei olisi tätä kuullut ja mitä sitten tapahtui? Haltia nielaisi ja sätti itseään päänsisäisesti kammeten itsensä varovasti istualleen tarkkaillen sinisillä silmillään sen paikan suuntaan jossa muukalaisen oli nähnyt.
(Miettisin pitkään miten tämän kohtaamisen nyt hoitaa ja sain tälläisen ajatuksen. Rindoun pitänee vain nyt tarttua syöttiin XD))