Arathet
Kylmä viima kävi läpi arojen. Se sama viima myös puski läpi uuden haltia kaupungin, saaden väen kaikkoamaan kaduilta sisätiloihin, lämpimään. Tuntui hassulta tuntea kovemmankin tuulen puskevan läpi katujen. Aikoinaan Aroilla oli seissyt yksi, mahtava haltia kaupunki. Ja nyt seisoi jälleen, kiitos voitokkaan taistelun tantereella. Kaupunki oli vielä osin asuttamaton, jossain päin kaupunkia rakennettiin taloja ja kunnostettiin teitä. Mutta suurin piirtein kaupunki oli jo asumiskelpoinen.
Arathet oli päättänyt pitkästä aikaa hankkia itselleen omaa rauhaa. Kaikki ne kokoukset, juhlat ja tapahtumat olivat pistäneet neuvonantajan pään sekaisin. Joten oli jo korkea aika hankkia hieman hiljaisuutta ympärilleen.
Ilta oli laskeutumassa Cryptiin. Tähtikirkas taivas tiesi pakkasta yöksi. Mies käveli hitaan rauhallisesti pitkin katua, jota valaisivat kirkkaan valkoiset valot. Rauhallinen kaupunki oli mitä mainioin paikka uppoutua omiin ajatuksiinsa. Valkoiseen viittaan sonnustautunut neuvonantaja suuntasi kulkunsa kohti kaupungin korkeimman tason reunoja. Korkeimmalla tasanteella tietenkin asuivat kaikki, jotka luettelivat itsensä tärkeiksi. Tai ne, joilla oli paljon rahaa.
Tasanteen reunalta aukesi kaunis näkymä kaupungin alemmille tasanteille. Monitasoinen ja jokseenkin monimutkaisenoloinen kaupunki oli kyllä rakentamisen arvoinen. Se veti kauneudellaan ja näyttävyydellään vertoja haltioiden kylälle, joka oli piilossa metsässä.
Arathet nojautui tasanteen kaiteeseen, katsellen alas kaupunkiin. Näkymä oli kaunis ja sitä voisi ihailla montakin tuntia putkeen. Kauneutta korosti taustalla avautuvat arot, loputtomine hankineen ja tähtikirkas taivas.
Mies uppoutui täysin omiin ajatuksiinsa katsellessaan tätä maisemaa. Niin syvälle ajatuksiinsa, ettei tuo edes muistanut kuinka korvat paleltuivat. Niin syvälle ajatuksiin, ettei edes kiinnittänyt huomiota ympäristöönsä
// Varattu jo! //