Kirjoittaja Aksutar » 11 Helmi 2012, 18:01
Darius, Marduk
Odotetusti demoni lähti kiipeämään vuoren rinnettä ylös. Ratsukot joista yksi oli tippunut pelistä seurasivat hevosilla niin pitkälle, kuin vain loivaa nousua riitti. Kun kallion seinämä alkoi muuttumaan jyrkemmäksi, oli aika joko jatkaa jalan tai ottaa riskejä. Nuolet lentelivät kohden demonia. Darius pysyi Bluen selässä, seuraillen tilannetta tarkkaavaisena. Demonin kiipeäminen ei ollut mitään kaikkein sujuvinta ja pian tuo kävikin tekemään merkittävän virheen, tarratessaan irtokiveen. Demoni tipahti. Ei ihan alas asti, vaan jäi jyrkemmäksi käyvän kallion kielekkeelle kera Aavekoiran. Darius virnisti pienesti.
Seuraavaksi kuuluikin karjaisu ylhäältä, joka yllytti haltioita seuraamaan. Sotilaat vilkaisivat kenraaliin, joka hevosensa selässä katsoi ylöspäin. Silmäpuolen katse kävi sotilaissa tuhahtaen, samalla kun tuo komensi Bulen liikkeelle. Ratsu ei tietenkään ollut kovin innoissaan jyrkemmäksi käyvän vuorenrinteen kiipeämisestä, mutta ei käynyt kapinoimaan isäntänsä tahtoa vastaan. Yksisarvinen lähti nousemaan puolijyrkkää rinnettä ylöspäin. Kaviot hakivat paikkaa sieltä täältä lumisesta, jäisestä kalliosta. Hevosen askellus oli päättäväistä, kaikesta huolimatta. Siksakkia menevä Blue keskittyi täysin omiin askeliinsa, samalla kun Darius nosti katseensa ylemmäs, kohti kielekettä, jossa kaksikko oli. Sotilaat seurasivat perästä, joskin yksikään noista ei ratsullaan uskaltanut lähteä kulkemaan.
Dariuksen katse ei kuitenkaan pysynyt kauaa Ivorissa ja kielekkeessä, vaan kääntyi muutaman asteen sivummalle, tuijottamaan demonin taakse. Siellä seisoi mies. Ikäloppu vanhus. Sokeakin vielä. Silmiä peitti harso. Silti tuo näytti katselevan tilannetta. Tyynen rauhallisesti. Tuo oli oikeastaan melko karu näky.. harmaahaiven keskellä vuoria, seuraamassa veristä takaa-ajoa.. pimeässä. Darius tunnisti tämän vanhuksen ja vanhus selvästi tunsi Dariuksen.
Käänny Vanhus päästi ilmoille yllättävän voimakkaan äännähdyksen, suunnaten puheensa Kenraalille Teillä ei ole mitään asiaa vuorille.
Älä sinä puutu tähän, Oraakkeli! Pysy pois, haemme vain sen, mihin olemme oikeutettuja! Kenraali huusi vanhukselle yltyvän tuulen yli, samalla kun Blue jatkoi ylöspäin pyrkimistä. Yksisarvinen alkoi kuitenkin käyttäytyä ahdistuneesti, mitä lähemmäs kenraali pääsi kielekettä ja sen lähettyvillä seisovaa vanhusta.
Olet jo monta askelta yli rajojen. Älä koettele niitä yhtään enempää. Käänny Vanhus jatkoi, äänensävyn muuttuen entistä uhkaavammaksi.
Sitten Darius teki jotain, mitä ei raivopäissään selvästikään miettinyt loppuun asti. Kenraali veti jousensa esille, viritti nuolen ja ampui sen kohden vanhusta. Vanhus katosi kuin tuhka tuuleen, ennen kuin nuoli ehti edes osua häneen. Hopeakärkinen nuoli kajahtikin kallioon, jääden niille sijoilleen.
Vuorilla hiljeni. Vain tuuli ujelsi. Kaikki olivat pysähtyneet paikoilleen. Sotilaat alkoivat katsella ympärilleen varautuneesti. Mihin vanhus oli mennyt? Kuka tuo edes oli? Darius hengitti kiivaasti. Silkasta suuttumuksesta. Uusi nuoli jännitettiin jouselle, tällä kertaa suunnaten se kohti Ivoria. Nyt kun Kenraali oli ratsuineen noussut ylemmäs, viistoon itse kielekkeestä millä kaksikko oli, hänellä oli täydellinen linja ampumiseen.
Yltyvä tuuli heitti lunta pimenevään yöhön. Täällä nähnyt kunnolla mitään. Ei todellakaan mitään.
Kallio liikahti. Vai liikahtiko? Katseet kiinnittyivät toiselle puolelle kielekettä, millä Demoni ja Aavekoira seisoivat. Valtavaa liikettä oli nähtävissä siellä. Lumivyöry? Ei, se olisi pitänyt enemmän meteliä.. kuten kallion sortuminenkin. Harmaa kallio kuitenkin näytti liikkuvan, tullen lähemmäksi ja lähemmäksi lähemmäksi.. alkaen hakemaan muotoa
Ei se kallio ollut. Se oli valtava massiivinen pää. Harmaansävyinen oraakkeli oli pitkin pituuttaan kallion seinämällä. Pimeässä, tuiskussa tuota ei erottanut lähes yhtään itse Mor vuoresta. Paitsi nyt, kun massiivinen pää tuli lähemmäksi. Pari sotilasta otti siinä samassa jalat alleen. He eivät helvetin nimessäkään jäisi paikoilleen seisomaan, kun yksi vanhimmista tuli lähemmäksi. Oraakkeli. Olisihan se pitänyt kenraalin puheista arvata! Oliko Kenraali mennyt ampumaan kohden oraakkelia?! Omatpahan olivat hautajaisensa!
Darius huudahti pakenevien sotilaiden perään. Ne jotka olivat jääneet kenraalin rinnalle, olivat joko paskahalvauksessa tai itsemurhanhimoisia.
Katse siirtyi takaisin Oraakkeliin, jonka valtava pää oli laskeutunut alemmas, ollen nyt Kielekkeen tasolla, jolla Ivor seisoi. Massiiviset leuat aukenivat ja päästivät ensin ilmoille varoittavaa, kauas kantautuvaa murinaa. Viimeinen varoitus. Kenraali ei kuitenkaan liikkunut. Oraakkeli sai tarpeekseen.
Kita avautui ammolleen ja ilmoille kajahti korvia riipivä karjaisu. Loputkin sotilaat lähtivät pakoon. Blue otti pari hätäistä askelta kauemmas lohikäärmeestä. Kenraali tuijotti uhmakkaasti Oraakkelia, kunnes valtava lohikäärme lähti lähestymään vauhdilla. Silloin ei Blue enää jäänyt paikoilleen. Eikä kyllä Dariuskaan. Ratsukko karautti alas rinnettä, Oraakkeli seuraten aina vuoren juurelle asti. Tosin, eipä oraakkelin pahemmin tarvinnut edes liikkua paikoiltaan, pitkä kaulansa ylsi helposti seuraamaan Kenraalia aina vuoren juurelle asti. Kun oli varmistettu, että jokainen haltia oli astunut pois Mor vuorelta, perääntyi Oraakkeli. Hänellä ei ollut aikeita lähteä metsästämään noita. Vain ajaa tunkeilijat pois reviiriltään.
Massiivinen lohikäärme vetäytyi takaisin ylös. Pää kohosi takaisin pimeyteen, ohi Ivorin ja Kalman. Kuitenkin tuon läsnäolon saattoi aistia. Niin massiivisen auran kuin hiljaisuudenkin perusteella.. Mikäli Marduk liikkeelle olisi lähtenyt vuoren rinteeltä, olisi siitä kuulunut kunnon ryminä.
Ja kaikki tuo vaiva vain yhden noidan takia Kaikuivat matalat, moniääniset sanat pitkin vuoria. Eiköhän asianomainen tiennyt, kenelle oraakkeli puhui