tervetuloa matalaan majaani || Aksu

Keskellä aroja kohoaa kaunis, mahtipontinen kaupunki, jota asuttavat nyt haltiat. Kaupunki on kauniimpi, mitä piilossa pidetty. Monikerroksinen ja moderni kaupunki pitää sisällään niin perinteisen kauppatorin, kuin monia pienempiäkin toreja. Kaupungista löytyy myös raskaasti varustettu sotilastupa, jotta kaupungin turvallisuus voidaan taata. Keskellä kumpuilevaa aroa kohoava kaupunki on kuitenkin turvassa yllätyshyökkäyksiltä, sillä lähestyvät viholliset näkee jo kilometrien päähän. Kaupungista löytyy kaikki mitä voisi olettaakaan. Kauppoja, putiikkeja, lekureita, tyrmät, asuntoja, kartanoita. Majataloja ja tallit, joihin sopii myös erikoisempia vieraita. Ihmisiä ei tässä kaupungissa suvaita, elleivät nuo ole ehdottomasti pettureita omilleen tai orjia. Edes puolueettomat ihmiset eivät selviä kaupungissa ilman pidätystä, elleivät taida varjoissa pysymisen saloja. Kaupunkia ympäröi kuitenkin valtava muuri, jonka yli on mahdoton päästä kiipeämälläkään. Kylään pääsee sisään portista, jota vartioidaan vuorokauden ympäri.

Kaupunkiin on muuttanut enimmäkseen haltioiden korkea-arvoisempia ja rikkaampia kansalaisia. Köyhemmät kansalaiset, jotka eivät ole kyenneet uutta asuntoa ostamaan, ovat jääneet haltioiden piilopaikkaan asumaan, kaikessa rauhassa.

Valvoja: Crimson

tervetuloa matalaan majaani || Aksu

ViestiKirjoittaja suskari » 09 Helmi 2012, 15:18

Ei edes ollut ilta kun aavekoira oli lähtenyt talvisen pimyden turvin liikkeelle heti kunhan aurinko oli laskeutunut hieman taivaa rannan taakse pilkottaen vielä aavistuksen verran piilostaan värjäten taivasta viimeisillä säteillään. Kalmalla oli hyvä syy lähteä näin aikaisin liikkeelle, sillä oli viime iltana perinteisellä kävelyllään huomannnut muutaman villisian etsimässä ruokaa ja noiden jättämän polun. Miksei aavekoira silloin ollut possua ryhtynyt kaatamaan? Hulluhan mies olisi jos ilman aseita ryhtyisi täysikasvuista karjua kaatamaan! Sellainenhan murjoisi Kalman niin ihmis- kuin koira muodossaankin jalkoihinsa. Joten nyt Kalma paljon paremmin varautunut kaataakseen päivällis pöytään komean karjun ja ottanut jalkajousensa, sekä kummatkin veitsensä matkaansa. Mukana oli myös harvemmin nähty eläimien, ja myös ennen ihmismäisten, nylkemiseen tarkoitettu todella terävä puukko.
Aavekoiran katse kiersi maassa etsien tuoreita sikojen jälkiä kun lopulta löysikin sellaisia pusikon luonta joka oli tallottu täysin kavioiden alle usemmankin eläimen toimesta. Määrää Kalma ei osannut tarkkaan arvioida, mutta mukana oli varmasti myös pikku possuja ja äiti possuja, sekä mahdollisesti karju. Niimpä aavekoira lähti koiraksi muuttuneena seuraamaan jälkiä pitäen ympäristöään silmällä parhaansa mukaan niin haju- kuin kuulo aisteillansa.

Jopa tunnin pitkän tarpomisen jälkeen Kalma lopulta tavoitti possu katraan syömässä ties mitä maasta lumen seasta. Koira itse piiloutui tuulen alapuolelle puun taakse muuttuen humaanisemmaksi ja kaivoi takkinsa kätköistä jalkajousensa. Toivottavasti siinä olisi tarpeeksi tehoa lävistää villikarjun paksu nahka. Nuoli asetettiin paikoilleen kun aavekoira kääntyi hiljaa hieman esille puun takaa ottaen tähtäimeensä yhden täysikasvuisen karjun ja päästi nuolen irti. Sika vinkasi nuolen osuessa sen kylkeen ja kääntyi aavekoiraa kohden muiden juostessa karkuun. Kalman sydän taas hyppäsi kurkkuun kun osuma ei ollutkaan täydellinen tai tarpeeksi tehokas ja Kalma kiroten nousi yllättävänkin ketterästi ylös sian syöksyessä raivoissaan aavekoiran kimppuun. Kalma muutui koiraksi pomppien sikaa karkuun lumihangessa mitä kintuistaan pääsi kun upposikin syvällekkin lumihankeen ja kaatusi rähmällensä. Hetken perästä koira tunsi kuinka sian terävät syöksyhampaat repivät jalkaa sivusta auki ilma lennon kera. Kalma vinkasi kivusta ja lähti kivusta välittämättä juoksemaan vielläkin karkuun.. ainakin sinne asti kunnes possu jätti rauhaan.
Kalma lysähti lumihankeen makaamaan koiramuodossaan nuollen kiivaasti kipeää jalkaansa, kunnes tajusi muuttua ihmismäiseksi ja irvistäen nosti housun lahjettaan ylemmäs nähdäkseen vauriot. Jälki ei ollut laisinkaan nätti.. Miettimään vain pisti ettei hän edelleenkään kyennyt parantamaan itseään, kuten ei silloinkaan kun Merari oli prinsessan huoneessa riehunut. Oliko sielun puhdistaminen vaikuttanut häneen näin pahasti? Oliko hän menettänyt muitakin kykyjä? Toivottu olisi kyllä jättää pois silmien valon arkuus. Mutta se taisi vain olla turhaa haaveilua. Kalma ryhtyi painamaan takkinsa helmalla kahta syvää haavaa että saisi edes verenvuodon tyrehdettyä, kotiin pääseminen olisi toinen juttu ja sitä voisi miettiä myöhemminkin.

Kalma kuitenkin sai säikähtää melkein sydämensä ulos rinnastaan kun tunsi jonkin terävän törkkäsevän selkäänsä ja aavekoira käänsi päänsä pelästyttäjää kohden, tai pikemminkin pelästyttäjiä huomatessaan takana seisovan hieman useampikin haltia hevosten selässä- yksi vain oli laskeutunut. Kalma veti aseensa esille ja oli kampeamassa itseään seisomaan kun tylysti yksi haltoista potkasi tai pikemminkin tuuppasi jalaan koiran kumoon. Kalma pihahti jalkansa kipua ja nostaessaan katseensa haltoihin oli myös keihään terävä kärki kutittamassa kurkkua. Kalma tyhmä ollut, joten tuo jäi aloillensa tapittaen murhaavasti haltioihin.
"Tulet mukaamme tai kuolet tässä." Tuli kylmän tylyt sanat tumma tukkaisen haltian suusta ja Kalma oli vähällä sanoa jotakin harvinaisen tyhmää, mutta piti turpansa kiinni ja nyökkäsi vaitonaisena. Pienet hymähdykset kävivät jokaisen haltian kasvoilla ja aavekoira revittiin ylös hangesta. Aseet riisuttiin ja otettiin mukaan ja jalkakin paikattiin paremmin, sekä kädet että jalat kahlittiin josta miestä lähdettiin taluttamaan uutta loistokasta haltia kylää kohden. Vanki vain siintä tietoinen, vielä.

Ikuisuuden tuntuneen nilkuttamisen jälkeen haltia ryhmän perässä Kalma sai yllätykseen saapua aivan uuteen paikkaan, tai pikemminkin uuteen kylään joka oli jo aivan täydessä loistossa. Kalma vain siintä päässyt nauttimaan kun tuo revittiin väkisin erääseen taloon sisään. Tuvassa oli lämmintä ja vaikutti varsin kodikkaalta ensi vilkaisulla. Kalma oli hieman ihmeissään miksi hänet tänne oli tuotu, mutta vastaus tulikin varsin nopeasti kun mies käskettiin istumaan, kipeän jalan puntti vedettiin ylös ja pari minuuttia myöhemmin sama tumma tukkainen haltia tuli kuuman rauta tanko käsissään friikkiä kohden. Kalma yritti totta kai karkuun ensinmäisenä, mutta muut pitivät kiinni kun kuuma rauta painettiin haavoja vasten. Kalma huusi kivusta sen mukaisesti kun ilmassa haisi käryävä liha ja kun koettelu oli ohi päästivät haltiat irti lopultakin Kalman irvistellessä vielä kivusta.
"Mitä te haluatte?" Kalma kysyi hengittäen raskaasti mulkoillen haltoita saaden yhden suntoisenkin hymähtämään huvittuneena. Tyhmä otus.
"Orjaksi." Oli tyly vastaus kun aavekoirarevittiin ylös tuolista ja raahattiin väkisin kellari kerrokseen, jossa tuo paiskattiin pieneen häkkiin kahlittuna kera pienen leipä palan ja vähän vettä. Tähän aikaan ostajia olisi, huomenna aamulla sitten.

Aamu nousi, eikä aavekoira ollut nukkunut oikeastaan ollenkaan yrittäessään repiä itseään irti kahleista ja häkistä, joka aavekoiraa ympäröi. Mutta turhaahan se oli. Kalma oli vain onnistunut repimään ranteitaan rikki. Ovi aukeni ja Kalma nosti väsyneen katseensa haltioihin jotka repivät jälleen koiran ylös ja lähtivät raahaamaan tuota torille myyntiin. Jos tästä kummajaisesta mitään saisi..
suskari
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 09 Helmi 2012, 22:14

Darius

Vaikka tannertaistelu olikin voitettu, ei se tarkoittanut että sota olisi ohi. Ei lähellekään. Ihmiset piti saada Cryptistä pois, keinolla millä hyvänsä. Niinpä ei armeijan leivissä olevilla haltioilla ja muilla taruolennoilla ollut pahemmin vapaata, vaikka itse hektisin vaihe sodasta oli takana. Eliittikenraalina myös Darius oli ollut enemmän tai vähemmän kiireinen. Tosin, koska työnarkomaaninen kenraali nyt ei olisi muka ollut kiireinen? Osa sinisestä kuiskauksesta olikin ollut partioimassa metsässä ja nyt tuo yksi eliittirykmentti oli palaamassa takaisin kaupunkiin. Muutama ihmisten ryhmä oli saanut surmansa.. Vaikka kyseessä olikin vain viattomia puunhakkaajia. Silti, viholliselle piti näyttää, ettei armoa annettu. Ja ettei noilla asiaa metsään ollut. Tosin, aina jostain ehtivät ihmiset livahtamaan metsään, käyttämään hyväkseen Quinnin voimavaroja ja raaka-aineita. Partiointia pitäisi lisätä, näin Dariuksen mielestä, mutta toisten mielestä se saattoi olla vain ajan hukkaa. Hyökkäykset piti keskittää itse ihmisten kaupunkiin. Mikä oli itsemurhaa. Siinä tulisi hävittyä enemmän, mitä voitettua. Nyt kun puolituisetkin päättivät sotaan osallistua. Olisivat vain pysyneet Klethin uumenissa!

Kuiskaus ratsasti kaupungin kivetettyjä katuja pitkin, suunnaten kulkunsa kohti linnaa. Matkallaan he joutuivat kävelemään torin läpi, jossa juuri oli alkamassa orjakauppa. Darius ei ymmärtänyt orjien päälle, mutta jotkut tykkäsivät keräillä noita sieluparkoja oman komentavan kätensä alle ja kiduttaa heitä mielensä mukaan. Palvelijoilla kun tuo oli täysi mahdottomuus. Täysissä armoreissa oleva saattue sai osakseen kunnioitusta, jopa hurrauksia, kun kansa väisti kuiskauksen tieltä. Darius antoi yhden silmänsä katseen lipua pitkin väkimassaa, josta se lopulta eksyi orja häkkeihin. Nuo eivät kovinkaan iloisilta näyttäneet Eliittikenraalin ja tuon valiojoukon nähdessään. Osa jopa uskaltautui näyttämään mieltään Sinistä saattuetta vastaan, saaden kuitenkin orjakauppiailta selkäänsä sillä samalla sekunnilla kun älähtivät. Kultainen katse kuitenkin kiinnittyi yhteen tiettyyn orjaan muiden joukossa. Pieni, huomaamaton virne käväisi silmäpuolen kasvoilla. Saattue pysähtyi kenraalin kohottaessa kättään pienesti. Käsky kävi kahdelle sotilaalle käydä noukkimassa tuttu rakki muiden orjien joukosta. Siitä ei tietenkään maksettu mitään orjakauppiaille, ainakaan orjan hintana. Vaan sotarikollisen vangitsemisena kauppiaat saivat kolikon jos toisenkin henkensä pitimiksi.
Aavekoira raahattiin mukaan, Kenraalin ja muiden sotilaiden luokse.
Katsokaa nyt kunnolla tätä miestä Darius totesi puhuen haltiakielellä. Ei ollut mitään syytä puhua oman kansansa keskellä yleiskieltä Sillä tänään hän kuolee, kuten kaikkien meitä vastaan seisovien kuuluukin!
Hurraukset kaikuivat kansan keskuudessa samalla kun sadistisen itsevarma katse laskeutui Aavekoiraan. Mitään Kenraali ei tuolle kuitenkaan sanonut vaan komensi Bluen liikkeelle. Kuiskaus seurasi kenraalinsa esimerkkiä, komentaen omat ratsunsa liikkeelle ja Kalmaa lähdettiin raahaamaan saattueen mukana ylemmille kaupungin tasoille.
Viimeksi muokannut Aksutar päivämäärä 10 Helmi 2012, 00:12, muokattu yhteensä 1 kerran
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja suskari » 10 Helmi 2012, 00:07

Kalma käveli hieman klenkaten yllättävän säyseästi nappaajiensa perässä katseen kiertäessä kylän asukkaissa, jotka olivat suurimmaksi osaksi haltioita mutta joukossa oli myös joitakin friikkejä ostoksiaan tekemässä. Kalma ei kuitenkaan katselustaan huolimatta saannut vasta kaikua katseillensa, ei ainakaan ystävällisiä sellaisia. Miestä mulkoiltiin kuin rutto tautista tai katsottiin kuin myytävää tavaraa hyllyllä roikkumassa, joka koira kieltämättä olikin tällä hetkellä.
Häkin ovi avattiin ja aavekoira revittiin sisälle väkisin päästämättä vapaaksi kahleista. Miksi tuon muka pitäisi vapaana saada pomppia? Kynsisi vielä jota kuta noilla tappajan kynsillään ja orjakauppiailla kävikin mielessä leikata mokomat pois kun ajatuksen kekeytti kadulla kantautuvat hurraa huudot. Katseet kääntyivät yhdellä sun toisella kohden lähestyvää komppanijaa, myös Kalman joka oli päättänyt ottaa mukavasti ja käydä istumaan häkin lattialle. Mitä lähemmäksi komppanija tuli, sitä kovemmin aavekoira toivoi tämän kaiken olevan harvinaisen pahaa unta ja pystyvän piiloutumaan jonnekkin syvälle maan alle. Darius, sinisen kuiskauksen komentaja ja harvinaisen paha riesa käveli kaakkinsa kanssa etunenässä kaikessa komeudessaan.. tuossa kyllä näytti olevan jotakin uutta. Kalma kuitenkaan nähnyt kun puolet väestä pomppi eteen kiljumaan kuin fanitytöt konsanaan. Toisalta.. olisivat vain edessä niin tuo ylimielinen sontiainen näkisi häntä laisinkaan! Se taisi kuitenkin olla toive ajattelua kun koko rytkmentti pysähtyi ja Kalman sydänkin taisi pysähtyä muutamaksi sekunniksi kun Darius lausui jotakin haltia kielellä ja paria sekunttia myöhemmin kaksi tuon alaista tulivat repimään Kalman ulos häkistä maksaen varsin mukavasti kauppiaille. Kalma mulkoili paheksuvasti Dariusta ja jopa murisi tuolle hiljaa, joka tuskin kuului yleisön hälinän yli, saapuessaan tuon ihastuttavan joukon sekaan. Darius avasi suunsa sanoen jotakin mitä aavekoira ei itse ymmärtänyt laisinkaan, mutta tuskin mitään kivaa.

Kenraalin puhe oli saannut myös erään sotilaan huomion, joka oli tullut lähinnä katsomaan mitä tänään olisi myytävänä. Demoni oli kävellyt lähemmäs katsomaan mitä paikalla meuhkattiin ja tajusi pian syyn. Kalma oli näköjään onnistunut jäämään kiinni ja oli nyt menossa teloitettavaksi kuten moni muukin sotavanki. Ivor ei olisi normaalisti asiaan puuttunut, tai edes välittänyt, ellei kyseessä olisi vanha tuttu ja henkilö jonka taustaa demoni tiesi. Mutta nyt Ivor ei voinnut muuta tehdä kuin katsoa hiljaa sivusta. Olisi itsemurha rynnätä nyt väliin ja alkaa saarnaamaa kenraalille siintä miksi tämän miehen henki pitäisi säästää.

Kalma raahattiin tyrmille armotta ja kovin ottein, sillä piski oli innostunut kesken matkan kapinoimaan. Yritti purra kaikkia jotka liian lähelle tulivat. Joka oli jopa tuottanut hieman tulostakin kun yhdellä haltialla oli poskessaan pienet melko harmittomat naarmut puremis yrityksestä. Sen enempää vahinkoa Kalma ei saannut enää aikaseksi kun tyrmän ovi avattiin ja mies työnnettiin sisään ja kahlittiin pääty seinään kiinni ranteista että jaloista. Siinähän riehuisi niin kauan kuin voimia riitti. Kalma mulkoili murhaavasti vangitsijoitaan.
suskari
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 10 Helmi 2012, 17:31

Saattueen tie vei aina linnalle, siellä suoraan tyrmille. Jahka ratsut oli luovutettu tallipoikien hoidettavaksi. Darius laskeutui Bulen selästä suoden aavekoiralle katsauksen jos toisenkin, mutta mitään tuo ei sanonut yhäkään. Miksi sanoa edes? Ei ollut mitään sanottavaa. Kapinoinnista huolimatta Aavekoira raahattiin väenväkisin tyrmille, kahlittiin ja jätettiin odottamaan tuomiota. Siinähän riehuisi voimansa puhki. Osa kuiskauksesta lähti omille teilleen saatuaan kenraalilta luvan poistua paikalta. Muutama kuitenkin jäi paikanpäälle, samalla kun tyrmien henkilökunta tuli katselemaan, kuka tällä kertaa oli jäänyt kuiskauksen kynsiin. Huomattuaan ettei kahleissa ketään tärkeää selvästikään ollut, ei vanginvartijat jaksaneet kauaa paikalla pysyä. Paitsi henkilökunta, joka vastaisi vankien viihtyvyydestä tyrmillä

Nopeat kuulumiset vaihdettiin tuttujen kanssa, siinä aavekoiran edessä, samalla kun Kenraali riisui kypäränsä. Käsky kävi tehdä aavekoiran viimeisistä tunneista yhtä tuskaa, kunnes teloituslava olisi valmis käytettäväksi. Kaikki kokemuksiin perustuvat tiedot aavekoiran heikkouksista jaettiin tuon teloittajille, jotka pistivät kaiken merkille ja ylös. Tällä kertaa aavekoira myös kuolisi. Kaikki tieto vaihdettiin tietenkin haltiakielellä, niin, ettei toisella varmasti ollut hajuakaan mistä miehet puhuivat. Silmäpuolen katse käväisi aavekoirassa, kera pienen virnistyksen.
Pidä hauskaa Olivat ensimmäiset sanat yleiskielellä ja samalla myös viimeiset, jotka Kenraali aavekoiralle soi. Noiden sanojen jälkeen Darius lähti kävelemään poispäin tästä huoneesta
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja suskari » 10 Helmi 2012, 19:57

Kalma, Ivor

Kalma ei jatkanut sen erikoisemmin riehumistaan kun hänet oli istumaan paiskattu lattialle kovallakin kädellä, vaan jäi istumaan hiljaa tyrmän nurkkaan tuijottaen vain ja ainoastaan silmäpuolista Dariusta aivan kuin muita paikalla olisikaan ollut. Jälleen tuo ärsyttävä haltia oli saattanut hänet tänne teloitettavaksi jo toistamiseen ja nyt Kalma saattoi jo epäillä suuresti että hänen pako mahdollisuudet olivat äärinmäisen pienet. Vain ihme saattaisi enää hänet pelastaa, todella iso ihme. Katse kävi vartijoissa ja muissa noiden tullessa katsomaan ovelle kuka tällä kertaa kenties oli vangittu, mutta ilmeisesti aavekoira kiinostanut oikein ketään ja suurin osa poistui jatkamaan hommiaan melko nopeasti. Paitsi muutama.. Erityisesti erään Kuiskauksen jäsenen mulkoilut tuntuivat suorastaan pistävän aavekoiran sieluun asti, jos katse olisi tappanut olisi aavekoira varmasti jo kuollut tältä seisomalta. Ja tuo mies vaikutti jotenkin tutulta, hän oli nähnyt tuon jossakin ennenkin. Kalma muistanut siltä seisomalta joten katse siirtyi Dariukseen takaisin joka jutteli teloittajien kanssa jotakin haltia kielellä. Arvatenkin jotakin hänestä, tuskin nyt sentään ensi viikon lomasta nyt juttelivat. Darius kääntyi koiran puoleen virnuillen ja avasi suunsa.
"Ilman sinuako?" Kalma kysyi, mutta koskaan saannut vastausta kenraalilta kun tuo käänsi selkänsä jättäen aavekoiran alaistensa armoille. Kalma nielasi tyhjää kiduttajien katsellessa virnuillen aavekoiraa vaihtaen muutaman sanan keskenään. Katse kävi myös Sinisen kuiskauksen jäsenessä joka oli jäännyt vielä paikalle muutamaksi sekunniksi, kunnes lähti kävelemään reippain askelin komentajansa perään. Mies tarrasi komentajansa olasta ja pyysi tuolta lupaa jäädä katsomaan ja hoitamaan rakin kidutusta. Darius varmasti tiesi syyn miksi.. tuo kurja luopio oli teurastanut haltia miehen perheen äärinmäisen julmasti ilman mitään syytä. Saatuaan luvan haltia kiitti komentajaansa ja poistui paikalta takaisin.

Kalma taas oli sillä välin saannut tutun näyn vastaansa, kaksi hopeisella ruoskalla varustettua kiduttajaa käveli tyynen rauhallisesti aavekoiran luokse, joka nousi seisomaan... ja vain saadakseen jalkaansa ikävän iskun ruoskasta joka repi vaateet auki ja lihan verille. Iskuja alkoikin satelemaan sen jälkeen niin nopeasti ettei Kalma ehtinyt puolustautumaan millään tavalla ja nopeasti aavekoira putosi polvillensa maaha irvistellen kivusta ja huohottaen. Sinisen kuiskauksen jäsen käski lopettamaan ja käveli koiran luokse, laski itseään seisaaltaan Kalman tasolle ja tarrasi Kalmaa leuasta kiinni vain nähdäkseen tuon veriset ja tuskaiset kasvot.
"Muistatko mitä teit perheelleni kummajainen? Et varmaankaan.." Haltia sihahti ja suoristatui seisomaan käskien kiduttajia päästämään aavekoiran irti ja seuraamaan perässään. Kalma revittiin irti kahleista, josta tuota lähdettiin lattiaa pitkin raahaten raahaamaan varsinaiseen suureen kidutussaliin. Kalma raahattiin pöydän päälle ja tuon kädet että jalat kiinnitettiin pöytään tiukasti kiinni ettei tuo pystynyt liikkumaan senttiäkään. Kuiskauksen jäsen lateli käskyn kiduttajille hakea ensitöiksi vasaran ja taltan, joka myös tehtiin. Vaaleatukkainen haltia laski katseensa virnuillen aavekoiraan jonka kasvoista ja silmistä kuvastui pelko ja tuska. Kaikki uhma oli poissa, kun kiduttaja laski terävä kärkisen vasaman hieman polven alapuolelle, nosti vasaraa- jonka aikana Kalma huusi armoa, kunnes se muuttui tuskan huudoksi vasaman lävistäessä lihat ja luut upotessaan syvälle jalkaan. Teloittaja oli ottamassa vasamaa irti, mutta Kuiskauksen jäsen kielsi.. sen sijaan tuo pyysi vääntämään sitä.
"Enää et pakene." Haltia tuumasi hymyillen seuraten katseellaan kuinka tuo murhaaja rakki kitui hänen edessään huutaen armoa... jopa itse korkeampaa tahoa. Yritti jopa pyytää anteeksi tekojaan eliitti sotilaalta, mutta se nyt olisi liian myöhäistä.

Kidutukset jatkuivat monta tuntia ja kun ne loppuivat, ei voinnut aavekoiraa enää omaksi tunnistaa sen kaiken veren, palovammojen ja mustelmien keskeltä, kun tuota raahattiin takaisin tyrmään odottamaan huomista teloitustaan. Kalma tiputettiinkin vain keskelle tyrmän lattiaa ja jätettiin siihen makaamaan kädet ainostaan raudoissa, olisi ihme jos tuo enää lähtisi omin jaloin pomppimaan murtuneilla jaloilla ja tuossa kunnossa ylipäätänsä. Ei jaksanut edes päätään nostaa.. jos edes tajuissaan oli.
"Öitä~" Kuiskauksen jäsen toivotteli aavekoiralle samalla kun ovi paiskautui perästä kiinni ja Kalma jäi kipuaan valittaen uikuttamaan myttynä kylmälle kiviselle lattialle.

Kului useampi tunti kun tyrmille saapui suurehko koirademoni täydessä varustuksessa. Kyllä, Ivor oli ollut oikeasti työasioilla tämän aikaa ja vasta nyt päässyt itse paikalle katsomaan tuttavaansa. Tai no katsomaan ja katsomaan... Demoni riisui kypäränsä kävellessään sotilaiden taukotuvalle ja kurkkasi oven raosta sisään saaden vartijoiden katseet kääntymään itseensä.
"Tulin hakemaan uutta vankia teloitettavaksi." Ivor ilmoitti vartijoille, jotka vaihtoivat nopeasti katseita keskenään, kunnes yksi nousi ottaen avain nipun hakasta ja lähti saattamaan suurempaansa kohden tyrmää missä vankia pidettiin lukkojen takana. Ja monen oven jälkeen vartija lopulta laittoi avaimen oven lukoon ja väänsi, avaten demonille oven joka joutui hieman kumartumaan ettei päätään löisi oven karmiin. Ovia suunniteltu kolme metrisille tankeille. Mutta näky mikä odotti demonia tyrmän sisällä oli karu. Lattialla makaava aavekoira oli kuin hevosvaunun alle jäänee näköinen ja demoni ehti jo mielessää epäillä tuon jo kuolleen vammoihinsa. Mutta ei onneksi sentään... varmistus tuli vartijan toimesta joka potkasi kenties huvikseen huono kuntoista miestä kunnolla selkää, saaden tuon inahtamaan kivusta heikosti. Hengissä sentään.. Demoni pyysi vartijaa väistämään ja tarrasi Kalma käden kainalon alta kiinni ja nosti lähtien raahaamaan tuota ulos tyrmistä samalla kun vartija sulki oven perästä lähtien kävelemään kaksikon perässä.
"Tarvitsetko apua?" Vartija kysyi vielä ennen kuin oli kääntymässä itse taukotuvalle viemään avaimia omalle paikallensa. Demoni vilkasi tuota olkansa yli ja vastasi lyhyesti kieltävästi lähtien raahaamaan aavekoiraa ulos tyrmistä kohden viimeistä tuomiotaan. Tai niin moni varmasti ajatteli. Sen sijaan että Ivor olisi Kalmaa teloitus lavalle viennyt, joka oli vielä kesken, tuo kääntyi muualle rauhallisemmalle paikaelle nostaen aavekoiran syliinsä. Kalma katsoi demonia ihmeissään.
"M-mitä sinä nyt?" Kalma mumisi heikolla äänellä kysymyksen demonille, joka ei antanut vastausta vaan kehotti koiraa olemaan hiljaa ettei herättäisi turhaa huomiota. Ivori tiesi menettävänsä paikkansa ja kotinsa tässä kylässä, mutta Ivor oli huomannut ettei hänestä enää ollut kylmäpäiseksi sotilaaksi joka tappoi ja tuhosi kaiken tieltään. Ehkä joskus nuorena, mutta ei enää kun viisautta oli tullut enemmän. Demoni paransi otettaan Kalmasta, joka oli takertunut demonista kiini kuin hukkuva tukista, ja lähti sitten matkaan kapungin synkkiä kujia pitkin välttäen kaikkia kyläläisiä jotka ulkona vielä olivat.


Lopulta Ivor saavutti kylän portit ja lähti kävelemään kylmästi portin vartijan luokse, joka katsoi hieman kummissaan lähestyvää demonia joka kantoi jotakin sylissään. Totuus vain valkeni vartijalle hieman myöhään kun demonin valtava käsi työnsi haltian kumoon ja demoni avasi portin vivusta vääntämällä rynnäten ulos heti kun porteissa oli demonin kokoinen aukko. Kalma alkoi valittamaan kivusta juoksu askelten mukana, mutta nyt olisi juostava! Takaa kuului jo huutoja että vanki yritti paeta demonin kanssa...
suskari
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 11 Helmi 2012, 12:19

Aika kului. Mitään ei tapahtunut. Vai tapahtuiko? Dariuksella oli se outo kutina perseessä, joka kertoi että pian tapahtuisi jotain, mitä ei oltu suunniteltu. Kenraali oli mennyt viettämään aikaansa työtehtävissä sotilastuvalle, vaihtamaan tietoja ja kuulumisia muiden korkea-arvoisempien kenraalien kanssa. Sininen kuiskaus oli hajaantunut kukin omille teilleen.
Ei kuitenkaan kulunut kauaa, kun korviin kiiri tieto vangin karkaamisesta. Ei tarvinnut arvata kuka. Tai no, olisihan se voinut olla joku muukin, mutta Darius oli osannut epäillä tätä. Tieto Demonista, joka vankia pakoon kiikutti, oli kuitenkin odottamaton. Kuka se mahtoi olla? Hällä väliä, molemmat tulisivat kuolemaan nyt. Ryhmä koottiin nopeasti. Darius totta kai halusi mukaan, vaikkei se hänen tehtäviinsä kuulunutkaan. Mukaan lähti tasan kaksi muuta kuiskauksen jäsentä, muut viisi sotilasta olivat tavallisia rivisotilaita. Kahdeksan miestä hyppäsi ratsujensa selkään ja lähti kirimään etumatkaa ottanutta kaksikkoa kiinni.

Massiivisilta sotaratsuilta ei kestänyt kauaa saavuttaa kaksikkoa. Tanner tömisi isojen kavioiden alla, kun sotilaat painattivat pitkin aroa kaksikon perään. Eipä nuo pahemmin piiloonkaan päässeet, arot kun jatkuivat silmän kantamattomiin joka suuntaan. Vain Vuoret saattoi nähdä horisontissa, ei kovinkaan kaukana haltioiden kaupungista
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja suskari » 11 Helmi 2012, 13:24

Takaa kuului kavioiden töminää ja Ivor käänsi katseensa olkansa yli vain nähdäkseen hurjalla vauhdilla lähestyvien sotilaiden lähestyessä raskaiden sotaratsujen kanssa, itse Eliitti kenraali etu nenässä. Ihme että moinen kulta perse oli edes vaivautunut tähän jahtiin.. mutta syyn tiesikin. Kalmalla ja Kenraalilla oli ilmeisesti joitakin kaunoja. Näkihän sen jo torilla. Mutta asiaa ei ollut aikaa miettiä vaan demoni lähti kirimään vauhtiaan kovemmaksi samalla kun sylissä oleva aavekoira valitti ja jopa itki kivusta. Haltiat puolestaan alkoivat viritellä jousiaan ja niihin terävä kärkisiä nuolia, joissa totta kai oli hopeaa sekotettuna raudan kanssa. Nopea tarkka tähtäys ja nuolet päästettiin irti halkomaan ilmaa juoksevan demonin perään, joka juoksi yllättävän nopeasti kokoonsa nähden. Nuolet suhahtivat demonin ohi tai kalahtivat Ivronin painavaa haarniskaa vasten, joka suojasi hyvin selkäpuolta nuolilta ja myös sylissä olevaa aavekoiraa nuolilta.Tuo olisi kestänyt enää yhtäkään osumaa kehoonsa, etenkään vakavaa sellaista.

"Ivor.. l-laske minut hetkeksi alas ja tue.." Kalma sanoi sanotuksia hiljaa kivuiltaan ja sai kysyvän katseen osakseen demonilta, mutta Ivor ei suotunut pysähtymään sekunniksikaan nyt. Etenkään kun vuorille ei olisi enää pitkä matka.. Ivor oli ollut joskus todistamassa kuinka lohikäärmeet olivat pimeää paikkaa, tai lähinnä omaa aluettaan, suojanneet ihmisten hyökkäykeltä. Toivottavasti nuo nyt menettelisivät nyt samalla tavalla eivätkä päättäisi syödä heitä ja haltioita. Ivorin ajatuksen kuitenkin katkaisi kivun tunne jalassa ja sen mukana tuleva tuskan parahdus kun demoni oli vähällä kaatua nuoli jalassa Kalman päälle, mutta onnistui sen verran taituroimaan kaatuessaan että kaatui vain polviensa varaan pidellen pohjettaan johon nuoli oli osunut.
suskari
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 11 Helmi 2012, 13:45

Nuolet alkoivat lentää. Darius kirosi ääneen näiden sotilaiden tähtäystaitoja. Idioottejako nuo olivat. Jos olennolla oli panssari, niin kannattiko siihen tähdätä?! Tämän takia Kuiskaukseen ei hyväksytty ketä tahansa rivisotilasta tanssahtelemaan. Demoni suuntasi vuorille.. miksi? Yrittikö tuo pimeään paikkaan? Siellä ei olisi yhtään sen turvallisempaa, mitä tällä hetkellä aroilla! Vai meinasiko tuo luolastoihin paeta? Eksyisi sinne, ei löytäisi ikinä ulos.. Haltiat eivät sinne kyllä seuraisi, turhan pimeää. Mutta varmasti oli pimeää jopa demonille. Nahor kylään tuo tuskin oli menossa. Siellä tuo olisi vainaa alta aikayksikön. Ylöskö tuo meinasi kiivetä.
Darius kyllä tiesi miksi Demoni ylös olisi pyrkimässä, mikäli tuo suunnitelma oli. Niinpä kenraali irrotti otteensa suitsista ja veti esiin jousensa, tähdäten nyt heikkoon kohtaan demonin kehossa. Nuoli lähti halkomaan ilmaa, tärähtäen lopulta demonin pohkeeseen.

Tuo pysähtyi pitelemään vammaansa. Sillä välin ratsut komennettiin entistä nopeampaan laukkaan, oli demonin suunnitelma mikä tahansa, ei noita saanut päästää vuorille. Kahdeksikon saavuttaessa pakolaisia, nousi demoni kuitenkin ylös ja matka jatkui kohti vuoria.
Käskyjä jaettiin haltioiden kesken telepaattisesti. Demoni osasi heidän kieltään, joten vaikka he puhuisivat haltiakielellä, olisi tuo tietoinen suunnitelmista, mikäli olisi kuullut huutaen jaettuja käskyjä. Demoni oli yllättävän nopea, koostaan ja vaurioistaan huolimatta. Tuo saavuttikin vuoren rinteen ennen kuin ratsukot ehtivät tuon kaatamaan.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja suskari » 11 Helmi 2012, 17:23

Ivor oli päässyt ylös nuolesta jalassa huolimatta, joka nyt oli revitty irti, ja saattoi jatkaa aavekoira mukanaan matkaansa nilkuttaen kohden vuoristoa joka kohosi edessä ylevänä. Se vain olisi toinen juttu pääsisikö Ivor hengissä edes vuoren juurelle asti, saati sitten huono kuntoinen Kalma. Ivor ei edes halunnut ajatella sitä vaan kiihdytti askeliaan kun viereen pamahti täysin tyhjästä haltia sinisessä asustuksessa aikeissa ampua lähietäisyydeltä demoni alas. Ivor nappasi miekkansa huotarasta ja pisti sillä hevosta syvälle kylkeen saaden eläin paran hirnahtamaan tuskaisesti ennen kuin tuo kaatui ratsastajansa kanssa pitkin aroja. Ivor jäännyt sen erikoisemmin ihmettelemään tekoaan vaan jatkoi matkaansa jalka lumeen verta vuotaen ja kiroava haltia peräänsä huutaen, josta seurasivat muut perässä hevostensa kanssa. Nuolia sateli jälleen perään niiden jopa osuessa tällä kertaa suojaamattomiin kohtiin, kuten käsiin ja jopa yksi kaulan sivuun mutta etäisyyttä oli sen verran ettei nuoli riittänyt muuta vahinkoa tekemään kuin tuntumaan ikävältä demonin lihaksikasta kaulaa vasten, josta Ivor irrotti sen.

Lopulta Ivor pääsi vihdoinkin vuoten juurelle huohottaen raskaasti. Jalat ja kädet tärisivät, ja demonin olisi tehnyt mieli kaatua maahan mutta muistutti itseään ettei ollut valmis lähtemään ja jättämään tätä miestä pulaan.. Huokaisun kera lähti koirademoni kiipeämään aavekoira sylissään vuorta ylös. Jahtaajat olivat pari sekunttia myöhemmin paikalla, pysähtyivät ja hyppäsivät alas ratsailta ryhtyen jälleen virittämään nuoliaan joustensa jänteille. Tähtäys ja nuolet päästettiin vapaaksi osa osui kiviin kimpoillen minne sattujaan, mutta oli myös niitäkin jotka osuivat demoniin itseensä, jälleen. Ivor puri hammasta kun nuolet olivat lävistäneet toisen käden ja vielä sen jolla demoni piti puoli tajuissaan olevaa aavekoiraa. Ivor ei kuitenkaan suostunut päästämään aavekoiraa putoamaan vaan jatkoi uhmakkaasti ylemmäs kunnes demoni tarrasikin vahingossa irtokiveen joka sinetöi seuraavan tapahtuman: demoni putosi pienelle kielekkeelle selälleen vain suojatakseen Kalmaa pahemmalta vahingolta törmäyksen aikana, jolloin tuo myös heräsi tajuttomuudestaan.
"I-ivor?" Kalma kysyi katsoen väsyynenä ja huolissaan demonin päälle joka nousi päätään pudistaen kontalleen pidellen hieman kylkeään, joka oli tärähtänyt.
"Ei hätää.. odota siinä." Ivor vastasi Kalmalle ängeten seisomaan ja siirsi aavekoiran nojaamaan kiviä vasten istumaan ja itse veti aseensa esille huotaroistaan kääntyen alhaalla olevia haltoita kohden.
"Tulkaa tänne! Tulkaa tänne hakemaan meidät!" Ivor karjasi pimeyteen ja kiitti onneaan ettei kielekkeelle voinnut ampua alhaalta käsin mitenkään, ei ainakaan pitäisi.
suskari
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 11 Helmi 2012, 18:01

Darius, Marduk


Odotetusti demoni lähti kiipeämään vuoren rinnettä ylös. Ratsukot joista yksi oli tippunut pelistä seurasivat hevosilla niin pitkälle, kuin vain loivaa nousua riitti. Kun kallion seinämä alkoi muuttumaan jyrkemmäksi, oli aika joko jatkaa jalan tai ottaa riskejä. Nuolet lentelivät kohden demonia. Darius pysyi Bluen selässä, seuraillen tilannetta tarkkaavaisena. Demonin kiipeäminen ei ollut mitään kaikkein sujuvinta ja pian tuo kävikin tekemään merkittävän virheen, tarratessaan irtokiveen. Demoni tipahti. Ei ihan alas asti, vaan jäi jyrkemmäksi käyvän kallion kielekkeelle kera Aavekoiran. Darius virnisti pienesti.
Seuraavaksi kuuluikin karjaisu ylhäältä, joka yllytti haltioita seuraamaan. Sotilaat vilkaisivat kenraaliin, joka hevosensa selässä katsoi ylöspäin. Silmäpuolen katse kävi sotilaissa tuhahtaen, samalla kun tuo komensi Bulen liikkeelle. Ratsu ei tietenkään ollut kovin innoissaan jyrkemmäksi käyvän vuorenrinteen kiipeämisestä, mutta ei käynyt kapinoimaan isäntänsä tahtoa vastaan. Yksisarvinen lähti nousemaan puolijyrkkää rinnettä ylöspäin. Kaviot hakivat paikkaa sieltä täältä lumisesta, jäisestä kalliosta. Hevosen askellus oli päättäväistä, kaikesta huolimatta. Siksakkia menevä Blue keskittyi täysin omiin askeliinsa, samalla kun Darius nosti katseensa ylemmäs, kohti kielekettä, jossa kaksikko oli. Sotilaat seurasivat perästä, joskin yksikään noista ei ratsullaan uskaltanut lähteä kulkemaan.

Dariuksen katse ei kuitenkaan pysynyt kauaa Ivorissa ja kielekkeessä, vaan kääntyi muutaman asteen sivummalle, tuijottamaan demonin taakse. Siellä seisoi mies. Ikäloppu vanhus. Sokeakin vielä. Silmiä peitti harso. Silti tuo näytti katselevan tilannetta. Tyynen rauhallisesti. Tuo oli oikeastaan melko karu näky.. harmaahaiven keskellä vuoria, seuraamassa veristä takaa-ajoa.. pimeässä. Darius tunnisti tämän vanhuksen ja vanhus selvästi tunsi Dariuksen.
Käänny Vanhus päästi ilmoille yllättävän voimakkaan äännähdyksen, suunnaten puheensa Kenraalille Teillä ei ole mitään asiaa vuorille.
Älä sinä puutu tähän, Oraakkeli! Pysy pois, haemme vain sen, mihin olemme oikeutettuja! Kenraali huusi vanhukselle yltyvän tuulen yli, samalla kun Blue jatkoi ylöspäin pyrkimistä. Yksisarvinen alkoi kuitenkin käyttäytyä ahdistuneesti, mitä lähemmäs kenraali pääsi kielekettä ja sen lähettyvillä seisovaa vanhusta.
Olet jo monta askelta yli rajojen. Älä koettele niitä yhtään enempää. Käänny Vanhus jatkoi, äänensävyn muuttuen entistä uhkaavammaksi.

Sitten Darius teki jotain, mitä ei raivopäissään selvästikään miettinyt loppuun asti. Kenraali veti jousensa esille, viritti nuolen ja ampui sen kohden vanhusta. Vanhus katosi kuin tuhka tuuleen, ennen kuin nuoli ehti edes osua häneen. Hopeakärkinen nuoli kajahtikin kallioon, jääden niille sijoilleen.
Vuorilla hiljeni. Vain tuuli ujelsi. Kaikki olivat pysähtyneet paikoilleen. Sotilaat alkoivat katsella ympärilleen varautuneesti. Mihin vanhus oli mennyt? Kuka tuo edes oli? Darius hengitti kiivaasti. Silkasta suuttumuksesta. Uusi nuoli jännitettiin jouselle, tällä kertaa suunnaten se kohti Ivoria. Nyt kun Kenraali oli ratsuineen noussut ylemmäs, viistoon itse kielekkeestä millä kaksikko oli, hänellä oli täydellinen linja ampumiseen.
Yltyvä tuuli heitti lunta pimenevään yöhön. Täällä nähnyt kunnolla mitään. Ei todellakaan mitään.
Kallio liikahti. Vai liikahtiko? Katseet kiinnittyivät toiselle puolelle kielekettä, millä Demoni ja Aavekoira seisoivat. Valtavaa liikettä oli nähtävissä siellä. Lumivyöry? Ei, se olisi pitänyt enemmän meteliä.. kuten kallion sortuminenkin. Harmaa kallio kuitenkin näytti liikkuvan, tullen lähemmäksi ja lähemmäksi lähemmäksi.. alkaen hakemaan muotoa
Ei se kallio ollut. Se oli valtava massiivinen pää. Harmaansävyinen oraakkeli oli pitkin pituuttaan kallion seinämällä. Pimeässä, tuiskussa tuota ei erottanut lähes yhtään itse Mor vuoresta. Paitsi nyt, kun massiivinen pää tuli lähemmäksi. Pari sotilasta otti siinä samassa jalat alleen. He eivät helvetin nimessäkään jäisi paikoilleen seisomaan, kun yksi vanhimmista tuli lähemmäksi. Oraakkeli. Olisihan se pitänyt kenraalin puheista arvata! Oliko Kenraali mennyt ampumaan kohden oraakkelia?! Omatpahan olivat hautajaisensa!
Darius huudahti pakenevien sotilaiden perään. Ne jotka olivat jääneet kenraalin rinnalle, olivat joko paskahalvauksessa tai itsemurhanhimoisia.

Katse siirtyi takaisin Oraakkeliin, jonka valtava pää oli laskeutunut alemmas, ollen nyt Kielekkeen tasolla, jolla Ivor seisoi. Massiiviset leuat aukenivat ja päästivät ensin ilmoille varoittavaa, kauas kantautuvaa murinaa. Viimeinen varoitus. Kenraali ei kuitenkaan liikkunut. Oraakkeli sai tarpeekseen.
Kita avautui ammolleen ja ilmoille kajahti korvia riipivä karjaisu. Loputkin sotilaat lähtivät pakoon. Blue otti pari hätäistä askelta kauemmas lohikäärmeestä. Kenraali tuijotti uhmakkaasti Oraakkelia, kunnes valtava lohikäärme lähti lähestymään vauhdilla. Silloin ei Blue enää jäänyt paikoilleen. Eikä kyllä Dariuskaan. Ratsukko karautti alas rinnettä, Oraakkeli seuraten aina vuoren juurelle asti. Tosin, eipä oraakkelin pahemmin tarvinnut edes liikkua paikoiltaan, pitkä kaulansa ylsi helposti seuraamaan Kenraalia aina vuoren juurelle asti. Kun oli varmistettu, että jokainen haltia oli astunut pois Mor vuorelta, perääntyi Oraakkeli. Hänellä ei ollut aikeita lähteä metsästämään noita. Vain ajaa tunkeilijat pois reviiriltään.

Massiivinen lohikäärme vetäytyi takaisin ylös. Pää kohosi takaisin pimeyteen, ohi Ivorin ja Kalman. Kuitenkin tuon läsnäolon saattoi aistia. Niin massiivisen auran kuin hiljaisuudenkin perusteella.. Mikäli Marduk liikkeelle olisi lähtenyt vuoren rinteeltä, olisi siitä kuulunut kunnon ryminä.
Ja kaikki tuo vaiva vain yhden noidan takia Kaikuivat matalat, moniääniset sanat pitkin vuoria. Eiköhän asianomainen tiennyt, kenelle oraakkeli puhui
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja suskari » 11 Helmi 2012, 19:29

Haltiat lähtivät kin lähtivätkin kapuamaan pitkin jäistä ja lumista rinnettä itse kenraali tumman yksisarvisensa selässä. Oliko tuo sitten rohkeutta vai silkkaa epätoivoista typeryyttä, mutta hullu kenraali olisi yrittäessään ratsu selässä kiivetä rinnettä ylös. Ei paljoa tarvitsisi että kaakki liukastuisi ja sitten olisivat kaikki alhaalla. Sitä Ivor toisinaan toivoikin mielessään, mutta eihän niin voinnut tapahtua missään nimessä vaan kenraali pääsi joukkojensa kera ampuma säteelle. Ivor valmistautui torjumaan ja ottamaan osumia vastaan kun kenraalin mukana pää kääntyi taakse hieman sivulle tuijottamaan taakse ilmestynyttä... Oraakkelia. Kyllä Ivor oli tuosta pitkän elämänsä aikana jo kuullut, muttei koskaan nähnyt. Paitsi nyt, oliko se nyt suuri kunnia vai kenties suuri pelon aihe tällä hetkellä. Ja kenen puolella tuo edes oli tässä jahdissa. Asiasta tuli pian varmistus kun Oraakkeli kehotti ystävällisesti haltoita kääntymään ja poistumaan vuorelta, koska sallittu raja oli ylitetty. Demonin katse siirtyi kenraaliin joka alkoikin uhoamaan yhdelle suurimmalle ja ilmoitti selvästi haluavansa sen mitä haluaisi. Demonin katse kävi Kalmassa, joka oli jälleen menettämässä tajuntaansa, ja siirtyi takaisin Dariukseen joka vanhimman uusista varoituksista teki jotakin mitä kukaan selväjärkinen ikinä tekisi. Jouseen viritettiin uusi nuoli ja kenraali päästi sen irti kohden oraakkelia, jota ei enää näkynyt missään.. Oliko tuo lähtenyt!? Ei.. Ivor haistoi tuon hieman turhankin selvästi. Mutta missä?

Ivor keskittyi jälleen kenraaliin, joka oli virittänyt jousensa uudestaan ja tähtäsi jälleen melko suojaamatonta demonia kielekkeellä. Nuoli kuitenkaan koskaan lähtenytkään liikkeelle kun koko vuori näkyi liikkuvan. Demoni kurtisti kulmiaan ja kiitos jonkin verran ihmistä paremman yönäkönsä tuo näki oraakkelin lohikäärmemäiset piirteet ennen haltiota. Ei kuitenkaan täydellisesti tuiskun takia, mutta erottilohikäärmeeksi. Demoni perääntyi muutaman askeleen vanhimman pään tullessa kunnolla näkyviin ja lähestyessä kielekettä jossa kaksi pakolaista olivat. Suurin osa Dariuksen sotilaista lähti sillä sekunnilla matkoihinsa, mutta harvinaisen jääräpäinen kenraali suostunut lähtemään, eivätkä ne jotka uskaltaneet minnekkään liikkua tai halusivat vain seurata kenraaliaan tuonelaan. Miten vain, mutta Oraakkeli antoi toisen varoituksen murinan kera jolloin viimeisimmätkin sotilaat lähtivät ja Darius jäi. Oliko tuo noin valmis päästämään heidät hengiltä!? Oraakkeli sai tarpeekseen yli urheasta kenraalista ja lähti hyökkäämään tuota kohden saaden vihdoinkin tuohon kulta perseeseen vauhtia. Ivor hymähti seuratessaan kenraalin pakenemista ja uskaltautui laittamaan aseensa pois. Tuskin oraakkeli heidän kimppuun olisi käymässä jos ei kerta päälle käynnyt.. Sen sijaan tuon valtava pää katosi jonnekkin tuiskun sekaan, kuten koko lisko ylipäätänsä. Demoni kääntyi huono vointisen aavekoiran puoleen ja polvistu tuon tasolle kokeillen pulssia varovasti kun hätkähti puheeseen. Ivor katsahti ympärilleen, muttei nähnyt mitään.
"Olen liian hyvä sydämminen persoona." Demoni vastasi sanoihin jotka oletti olevan oraakkelin ja otti varovasti aavekoiran jälleen syliinsä. Kalma irvisti valittaen kivusta.
"Mutta miksi autoitte meitä vanhin? ...Ja kiitos siintä." Ivor kysyi kohteliaalla ja kunnoittavalla äänensävyllä Oraakkelilta ja lisäsi vielä kiitoksensa perään.
suskari
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 11 Helmi 2012, 21:35

Demonin ensimmäisten sanojen jälkeen vuorilla lähti kaikumaan jokseenkin ylimielinen nauru oraakkelilta.
Vai hyväsydäminen demoni. Olet häpeäksi rodullesi Oraakkeli totesi omista oloistaan, vieläkään näyttäytymättä kaksikolle. Ei hän nähnyt tarpeelliseksi näyttäytyä.. Ei hän kuitenkaan kaukana noista ollut. Muutama metri ylöspäin ja saattoi juuri ja juuri hahmottaa yhden oraakkelin massiivisista jaloista pitävän tukea vuoren rinteestä. Pää taas roikkui jossain korkeuksissa, tuijottaen pystysuoraan alaspäin kaksikkoa. Päätä ei kuitenkaan käynyt näkemään lumipyryn takaa. Mikäli tuolla olisi vielä silmät olleet, olisi hohtavat tulipallot saattanut nähdä tuiskun takaa. Mutta ei nyt. Massiivinen, harmaa pää sulautui harmaaseen ympäristöön täydellisesti tässä säässä.

Nauru loppui kuitenkin lyhyeen. Se oli oikeastaan lähinnä kuivahko naurahdus. Ivor kävi kyselemään miksi vanhin oli auttanut heitä. Lohikäärme tuhahti.
Autoin teitä? Enhän mitä teitä auttanut. Ajoin vain puolueelliset pois omieni reviiriltä Marduk totesi melko tylysti. Vaikka Ivor kohtelias olikin, ei lohikäärme käynyt vastaamaan tuon kohteliaisuuteen omallaan.. ainakaan suoranaisesti. Tämä oli kuitenkin jo melko kohteliasta keskustelua vanhemmalta, vieraita rotuja kohtaan. Normaalisti Oraakkeli olisi vain käskenyt noiden painua hevon kuuseen, pois hänen vuoreltaan. Kyllä, hänen. Yksinomaan hänen.
Vai autoinko sittenkin? Oraakkeli lisäsi, jättäen kysymyksen leijumaan ilmaan. Vastaamatta sen pahemmin siihen itse.
Teinä poistuisin vuorilta, ennen kuin verenhaju houkuttelee nuorempia paikalle ne ovat nälkäisiä.. Niin nälkäisiä näin talvisin Oraakkeli totesi, samalla kun puhalsi lämmintä ilmaa sieraimistaan. Lämmin ilma virtasi aina tasanteelle asti, jolla kaksikko seisoi.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja suskari » 11 Helmi 2012, 22:37

Häpeäksi ehkä, mutta mielummin häpeäksi omalle rodullensa kuin muiden rotujen vainojen kohteena ja näin Ivorin isä oli kasvattanut poikansa aikanaan. Tiedä sitten miksi, mutta kai se liittyi jotenkin Ivorin isän omaan menneisyyteen josta Ivor ei ollut oikein selvillä. Demoni kuitenkaan vastanut vanhimman naurahdukseen millään asteella vaan jätti tuon omaan arvoonsa ylvistelemään.

Seuraavien sanojen jälkeen demoni nosti katseensa taivaalle, vaikkei Ivori nähnytkään kuuli tuo vanhimman hengityksen yläpuolellaan päätellen siintä missä lohikäärmeen pää suurinpiirtein oli.
"Miksi sitten ajoit heidät tiehensä, etkä meitä?" Ivor kysyi pienesti hymähtäen vanhimmalta, jota oli itsekkin ihmetellyt. Luulisi tuon ajavan vuoreltaan kaikki jotka vain sinne eivät kuuluneet, jos noin omistus haluinen oli vuortaan kohtaan. Oraakkelin seuraavat neuvot olivat täysin totta.. nuoret lohikäärmeet olivat varmasti nälkäisiä ja helppo saalis olisi varmasti harvinaisen mieluisa saalis nuorelle kasvalle lohikäärmeelle. Katse kävi Kalmassa joka tärisi kylmästä kuin horkka tautinen hakien lämpöä Ivorin lämpimää turkkia vasten painautuen. Mies parka oli jo kalpea ja kohta sinen jos tuota ei saisi lämpimään. Lämpimästä puheen ollen kylmä viima vaihtuikin hetkeksi lämpimäksi tuulahdukseksi, joka pyyhkäisi kaksikon yli. Se oli ainakin aavekoiralle tervetullut puhallus, mutta vai hetkinen helpotus.
Ivor seisoi hetken aikaa aloillaan oraakkelin sanojen jälkeen katsoen Kalmaa ja nosti sitten katseensa vanhimpaan ylä ilmoihin, jossa oletti tuon vielä olevan.
"Poistusimme, mutta en usko että hän selviää enää pitkään." Ivor aloitti rauhallisella äänensävyllä, mutta ei erehtynyt kuulostamaan valittavalta tai edes apua ruikuttavalta katu rotalta. Ruikuttavat itku pillit harvoin ylelliseen tehosivat.
"Joten käännyn nyt teidän puoleenne Oraakkeli, saaren vanhin.. Voisitteko auttaa tätä sielu parkaa ja päästää meidät jonnekkin lämpimään? Muuta en pyydä, vanhin." Demoni jatkoi puhettaan asettuen varoen polvillensa maahan pidellen edelleenkin aavekoiraa sylissään ja lisäsi vielä.
"Jos tahdotte vastapalvelusta suostun tekemään mitä vain."
suskari
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 12 Helmi 2012, 13:09

Etkö sinä kuuntele yhtään Kysyi oraakkeli astetta närkästyneempänä Demonilta tuon kysellessä, miksei lohikäärme ollut ajanut heitä myös helvettiin vuoreltansa Minä en ota osaa enkä arpaa siihen, missä puolueettomat vaeltava. Mutta jos yksikin ihmisistä, yksikin haltioista astuu vuorelle väärissä aikeissa, saavat nuo lähteä ennen kuin ylös edes ehtivät vilkaista.
Ja jokin kumma kutina kertoo minulle, että sinäkin olet nyt tämän sodan ulkopuolella Jos palaat, sinut tapetaan petturina. Olet jo kerran pettänyt toisen puolen, joten tuskin hekään sinua takaisin huolivat. Vai huolivatko? Sitä en käy kertomaan. Sen saat itse selvittää Oraakkeli jatkoi. Vuori oli täynnä puolueettomia olentoja. Jos lohikäärmeet olisivat kaikki vuorilta häätäneet, ei pimeää paikkaakaan olisi olemassa. Puolueelliset pysyivät poissa, puolueettomat saivat vapaasti vaeltaa. Niin kauan kuin eivät itse lohikäärmeille pahaa tehneet.

No, demoni kävi selittämään tilanteen. Kyllä Oraakkeli tiesi Aavekoiran olevan heikossa hapessa. Välittikö hän? Ei oikeastaan. Yksi ja sama hänelle. Ivor kuitenkin kävi kääntymään vanhimman puoleen, käyden jopa polvilleen tuon eteen. Jos totta puhuttiin, oli Marduk enemmän kuin mielissään moisista eleistä. Mutta näyttikö hän itsekeskeistä mielihyväänsä? Ei.
Vastapalvelus pitäisi olla itsestään selvyys Käärme totesi lopulta, oltuaan hetken haudanhiljaisena. Aivan kuin olisi vain lähtenyt pois paikalta ja jättänyt kaksikon siihen homehtumaan.
Valtava käsi liikahti. Irrottautui kalliosta ja lähti laskeutumaan Ivorin ja Kalman päälle. Hetken näytti siltä että vanhus oli päättänyt vain päästää nuo päiviltään, pois kitumasta. Massiivisen käsi kuitenkin korkeintaan hipaisi Ivorin päälakea, sulkeutuen kielekkeen ympärille. Alta aikayksikön käsi kuitenkin nousi. Kun se nousi, sai kaksikko huomata olevansa luolassa. Valtavassa sellaisessa. Satunnaiset valopallot lentelivät ympäriinsä kilometrien pituisessa luolassa, valaisten satunnaisesti sen nurkkia. Luolan yhdellä seinustalla, muutama metri siitä mihin oraakkeli oli kaksikon siirtänyt, oli syventymä, josta löytyi sisustettu huone. Täysin toisessa päässä luolaa näkyi valtava kasa aarteita, joiden arvo ylitti varmasti haltioiden ja ihmisten varallisuudet yhteensä.
Suuri käärme asettui makaamaan pitkin pituuttaan luolaansa. Valopallot pysyttelivät kaukana tuon kasvoista, luoden jälleen sen mystisen illuusion kasvottomasta tietäjästä. Kaiken kaikkiaan luola oli harvinaisen pimeä. Jopa pimeään tottuneille olennoille.
Yksi tulipalloista hakeutui kiertelemään Kalman ja Ivorin ympärille, valaisten näin itse kaksikon lähettyvillä.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja suskari » 12 Helmi 2012, 17:20

Vanhin huomautti varsin tyly sanaisesti etteikö demoni ollut kuunellut vanhempaansa kun tuo oli sanonut jo ettei käynnyt puolueettomia vuoreltaan häätämään. Vain puolueellisa, jotka tulivat hyökkäävästi kohden vanhimman vuorta kuten kenraali oli tehnyt.. ja vielä hyökännyt itsensä oraakkelin kimppuun. Olisipa vanhin syönnyt mokoman.
Oraakkeli puhui asiaa sanoessaan että Ivorkin oli nyt tämän äärinmäisen idioottimaisen soda ulkopuolella, eikä tuolla ollut enää asiaa kumpaankaan kylään tai tulisi tapetuksi siltä seisomalta. Eikä demonillla ollut aikomustakaan palata kummallekkaan puolelle.. Olisi aika siirtyä hieman rauhallisemmalle elämän tyylille ja jättää sotiminen muille, jotka siintä pitivät. Demonia kyllä kiinnosti mistä oraakkeli tuon tiesi, mutta ei käynnyt sitä kysymään vanhalta lohikäärmeeltä. Näyttäisi vielä idiootilta tuon silmissä.

Oraakkeli hiljeni demonin pyynnön jälkeen ja Ivor jäi sydän rinnassa hakaten odottamaan vanhuksen vastausta, jota ei kuulunut useampaan sekunttiin. Oliko tuo lähtenyt? Ei.. olihan sen kuullut kun tuollainen järkäle liikkuisi minnekkään suuntaan! Ja niinhän se kuului. Demoni nosti korviaan pystyyn kun oraakkeli nosti yhtä käsistään kuuluvan äänen kera ja lähti laskemaan sitä tuomitsevan hitaasti alas demonin ja huono kuntoisen aavekoiran ylle kuin yritäkseen murskata kaksikon tähän paikkaan. Ivor puristi huomaamattaan Kalmaa tiukemmin syliinsä tuijottaen uhmakkaasti lähestyvää kättä kun se pysähtyikin juuri ja juuri demonin päätä hipoen. Ivor oli ihmeissään, mutta ei ehtinyt suutaan avata kun löysikin itsensä että Kalman aivan muualta kun valtava käsi oli noussut päältä pois. Demoni räpäytti muutaman kerran ihmeissään silmiään. Tämäkö oli oraakkelin luola? Ilmeisesti.. Demonin katse kävi nopeasti oraakkelissa, mutta se siirtyi sitten aavekoiraan joka muistutti olemassa olostaan tuskaisesti yskäisemällä. Ivor ei jäännyt aikailemaan vaan kantoi runnotun aavekoiran sänkyyn makaamaan, riisui tuolta hieman päälys vaatteita että näkisi pahimmat vahingot jotka taisivatkin olla aavekoiran jalat. Muuten tuo olikin täynnä vain ruoskien tekemiä haavoja, mustelmia ja kaiken näköisiä ruhje haavoja. Demoni riisui kypäränsä ja laski sen lattialle katseen käydessä kiertämään luolassa jolloin se kiinnittyi hetkeksi aikaa pieneen tulipalloon, joka oli tullut valaisemaan. Hänkin tahtoisi kotiinsa tuollaisen. Seuraavaksi katse kiinnittyi oraakkelin aarre kasaan, jonka luokse demoni menikin kivien yli pomppien mutta ei varastamis aikeissa vaan lähti etsimään kasasta jotakin millä hoitaa aavekoiraa ja itseään, kuten myös jotakin millä tukisi Kalman rikotut jalat. Kasasta löytyi paljon arvokasta joka olisi saannut ahneen persoonan kuolaamaan, mutta Ivoria kiinnosti enemmän laatikot joita tuo avasi silkalla käsi voimalla repimällä auki.. aarteita, rojua.. eikö oraakkelille ollut voinnut edes kerran sattua kohdalle laatikkoa jossa oli lääkäri tarvikkeita? Kunnes lopulta sellainen osui kohdalleen. Laatikko oli täynnä erilaisia lääkärin tarvikkeita, jopa sellaisa mitä Ivor ei osannut käyttää, mutta tyytyväisenä demoni raahasi laatikon sängyn viereen. Ivor ryhtyi ensi töikseen puhdistamaan laatikoista löydetyillä liinoilla pahimmat veri jäljet pois ja sitoi ne sitten varoen sideharsoilla. Jalat.. niin pahaa kuin se tekikin demoni ei voinnut niille muuta tehdä kuin laittaa niiden ympärille paksun sideharso kerroksen ja lastata kummatkin jalat tukevasti kummaltakin puolelta. Lastat saivat vielä itse side kerroksen päälle että pysyisivät. Ja nyt demoni tunsi tehneensä kaiken mihin pystyi tähän hätään Kalman hyväksi jättäen tuon tajuttomana nukkumaan sängylle peiton alle. Toivottavasti tuo tokenisi nopeasti.. muuten jalat saattaisivat jäädä tuollaisiksi koko loppu elämäksi.

Ivor katsahti omia vammojaan ja kävi sängyn viereen istumaan alkaen repimään irvistellen ja kivusta aika-ajoin murahaten irrottamaan nuolia. Kun nuolet oli irrotettu ryhtyi demoni riisumaan suurinta osaa painavasta haarniskastaan pois päältään. Haavojen ympärille demoni laittoi sideharsoa myös ja jäi sitten väsyneenä istumaan lattialle katseen käydessä oraakkelin pimennoissa olevassa päässä, mutta demoni ei sanonut mitään kerta oraakkeli vaikuttanut kovinkaan puheliaalta tällä hetkellä.
suskari
 

Seuraava

Paluu Kaupunki

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 5 vierailijaa

cron