Ascendo

Keskellä aroja kohoaa kaunis, mahtipontinen kaupunki, jota asuttavat nyt haltiat. Kaupunki on kauniimpi, mitä piilossa pidetty. Monikerroksinen ja moderni kaupunki pitää sisällään niin perinteisen kauppatorin, kuin monia pienempiäkin toreja. Kaupungista löytyy myös raskaasti varustettu sotilastupa, jotta kaupungin turvallisuus voidaan taata. Keskellä kumpuilevaa aroa kohoava kaupunki on kuitenkin turvassa yllätyshyökkäyksiltä, sillä lähestyvät viholliset näkee jo kilometrien päähän. Kaupungista löytyy kaikki mitä voisi olettaakaan. Kauppoja, putiikkeja, lekureita, tyrmät, asuntoja, kartanoita. Majataloja ja tallit, joihin sopii myös erikoisempia vieraita. Ihmisiä ei tässä kaupungissa suvaita, elleivät nuo ole ehdottomasti pettureita omilleen tai orjia. Edes puolueettomat ihmiset eivät selviä kaupungissa ilman pidätystä, elleivät taida varjoissa pysymisen saloja. Kaupunkia ympäröi kuitenkin valtava muuri, jonka yli on mahdoton päästä kiipeämälläkään. Kylään pääsee sisään portista, jota vartioidaan vuorokauden ympäri.

Kaupunkiin on muuttanut enimmäkseen haltioiden korkea-arvoisempia ja rikkaampia kansalaisia. Köyhemmät kansalaiset, jotka eivät ole kyenneet uutta asuntoa ostamaan, ovat jääneet haltioiden piilopaikkaan asumaan, kaikessa rauhassa.

Valvoja: Crimson

Ascendo

ViestiKirjoittaja harlekiini » 12 Helmi 2012, 03:56

Värit ja äänet.
Liehuvat liput, koreat kankaat, värikkäät vaatteet, huudot, naurut ja askelten kaiut. Kaupunki ei ollut vielä täysin valmis, mutta silti sen kaduilla pyöri väkeä tungokseksi asti, etenkin lukuisten kojujen luona ja rahvaan ovensuissa kansan pysähtyessä katselemaan, ostamaan tai juttelemaan tuttavilleen. Muureilla liehuivat vaakunoin koristellut liput ylväästi ja avoimesti voimakkaassa arojen tuulessa kuin haastaen katselijan uhmaamaan haltiakaupungin mahtia. Oli yhä talvi, mutta siitä huolimatta raitteja koristivat ikivihreät kasvit. Kenties velhot olivat pistäneet parastaan myönnytyksenä voitokkaalle kaupungille. Kirpeään talvi-ilmaan kohosi äänten paljouden lisäksi mitä erilaisempia tuoksuja. Haltiat eivät totta vieköön enää piileskelleet.

Tästä kaikesta huolimatta portista pääsy oli osoittautunut harvinaisen hankalaksi. Vaikka kansa riemuitsikin, sotilaat eivät erehtyneet pitämään jokaista vastaantulijaa ystävänä, pikemminkin päinvastoin. Oli suoranainen ihme, ettei virkaintoisille vartiomiehille ollut täytynyt tuoda yksityiskohtaista selontekoa koko elämän mitalta ja kolmena kappaleena. Lopulta he olivat varmistuneet, ettei tulija ollut kirkasvärisestä olemuksestaan huolimatta aikeissa salamurhata hovia tai räjäyttää kaupunkia ja päästäneet kulkijan ohitseen katujen ja rakennusten sokkeloihin. Punahiuksinen matkalainen oli kuluttanut hetkisen käyskentelemällä ympäriinsä alemmilla tasoilla tutustuen tasankojen majesteettiseen nähtävyyteen, hymyillen ohitseen juokseville lapsille ja pujotellen väen seassa pysähtyen aika ajoin seuraamaan kiintoisalta vaikuttavaa keskustelua tai tutkailemaan jonkin kojun antimia ennen kuin jatkoi matkaansa ylöspäin. Rahvaassa oli omat kiintoisat puolensa, mutta mikäli hän aikoisi saada reissustaan jotain irti, ei ruohonjuuritasolta löytyisi siihen tilaisuuksia.

Elämänsä tilaisuutta haikaili myös muuan haltianuorukainen, pitkä ja solakka, eikä puhettakaan epäonnistumisesta. Nuorukaisella oli suuria suunnitelmia seuraaville kahdelle tunnille, eikä häneltä puuttunut kuin oikea ajoitus. Korttelin päässä asustava neito oli sievä ja nokkela, mutta oli toistaiseksi käännyttänyt oveltaan kaikki kosijat. Nuorukainen oli varma omasta onnistumisestaan astellessaan rehvakkaasti kivettyä katua parhaimpiinsa pukeutuneena, mutta huomattuaan pienen väkijoukon kerääntyneen ylemmälle tasolle vievän portin kupeeseen hän hidasti uteliaisuuttaan vauhtiaan. Kokoontumisen syyn selvitettyään hän päätti, että vaikka epäonnistuminen oli täysi mahdottomuus, asiasta voisi saada vielä ulkopuolisen varmistuksen. Hän astui katselijoiden ohitse yhtä itsevarmana kuin oli saapunutkin.

Kohtalo, mikäli sellaista olikaan, oli kuitenkin eri mieltä nuorukaisen kanssa.
Että mitä?! Nuori mies pomppasi seisomaan puupölkyltä, joka toimitti istuimen virkaa. Toisella pölkyllä hänen edessään oli rivissä neljä kuvitettua korttia, joiden väitettiin vastaavan kysymyksiin. Ja nyt tuo pakkaa pitelevä hiippari väitti niiden vastaavan kielteisesti!
Niin tässä näkyy, kuului tyyni vastaus. Mies, jonka silmät ja hiukset olivat yhtä punaiset kuin hänen takkinsa ja saappaansa napautti reunimmaista korttia. Lanttien vitonen vastaa torjuvasti. Sauvojen seitsemäsi ei liene vähäisin syy; kenties neitosi ei arvosta liiallista itsevar-- Pidemmälle mies ei päässyt nuorukaisen tuhahtaessa halveksivasti ja saapastellessa tiehensä. Muutama katselemaan jäänyt haltia hymyili ennen kuin hajaantui omiin askareihinsa näytöksen päätyttyä.

Tsytan hymyili hänkin, joskin eri syistä, ja keräsi kortit yhteen pinkkaan nojautuen taaksepäin tuolina käyttämällään pölkyllä. Hän sekoitteli korttejaan tottunein ottein ja silmäili ohikulkijoita sopivan asiakkaan toivossa. Hän oli tienannut korteillaan muutaman lantin aamupäivän aikana, ja piakkoin hänellä olisi varaa kunnolliseen ateriaan. Ei veteen ja leipätilkkaan, vaan tuoreeseen lihaan, kuivattuihin hedelmiin ja vastaleivottuun limppuun. Ruoka oli nykyään kolmen kärjessä hänen jokapäiväisellä listallaan. Kuinka prioriteetit vaihtelivatkaan vuodenaikojen myötä..
Punaiset silmät sattuivat siististi pukeutuneeseen haltiamieheen. Demonin teräväkärkisissä korvissa kuului henkinen rahamassin kutsuva kilahdus. Vakavanoloinen mies ei kuitenkaan vaikuttanut siltä tyypiltä, joka oitis rientäisi povaajan luokse sellaisen nähdessään. Ei, tuon huomio tulisi kiinnittää tiukasti kuin ankkuriköysi.
Sormet valitsivat vikkelästi pakasta yhden kortin, jota demoni jäi katselemaan odottaen miehen ehtivän kohdalle.
Sinuna jättäisin asian sikseen, hän totesi keskustelusävyyn nostamatta katsettaan kortista. Menetys ja katumus eivät ole kumppaneita, jotka poistuvat käskystäsi. Maljasi sisältö on kaatumaisillaan pois; se loiskuu jo yli.
Punaiset silmät kääntyivät kohtaamaan miehen katseen. Kapeilla huulilla oli virnistys.
Enkö ole oikeassa?


¤¤ Aksu! ¤¤
harlekiini
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 12 Helmi 2012, 11:56

Arathet

Vaikka tannersota oli voitettu, ei tämä taistelu ollut lähelläkään loppua. Tai niin ainakin oltiin annettu ymmärtää. Haltiat olivat tulleet piiloistaan, pystyttäneet pytingin keskelle aroja. Rohkea veto. Ehkä jopa tyhmäkin. Mutta siinä missä ennen oli seisonut edellinen kaupunki, kohosi nyt uusi, loisteliaampi. Ihmiset oltiin ajettu ahtaalle. Nuo olisivat varmasti jo murtuneetkin, elleivät kääpiöt olisi tulleet hätiin. Olisivat van pysyneet siellä pohjoisessa, kuten tähänkin asti. Jälleen oltiin tilanteessa, missä kumpikaan ei voinut hyökätä toisen kimppuun ilman, että siitä tulisi enemmän tappiota kuin voittoa. No, ainakin haltiat pystyivät tekemään ihmisten kaupungin ja Nahor kylän viestinnästä kahta hankalampaa.
Arathet tiesi, että tämä sota voisi olla jo ohi, mikäli heidän kuninkaansa ei olisi ollut niin sydämetön. Kruununprinssi Henry oli halunnut vain hyvää, solmia rauhan kahden rodun välille, mutta kävi ilmi, että Aran oli vain käyttänyt hyväkseen naiivin toiveikasta miehenalkua. Se oli tullut yllätyksenä Artillekin. Hän ei ollut uskoa Aranin kykenevän noinkin ilkeisiin toimiin. Mutta ilmeisesti kuningas oli suunnitellut sitä alusta alkaen.

Vaikka sodan johdosta hovissa oli kiireistä itse kullakin, oli Art päättänyt nyt lähteä haukkaamaan happea kansan sekaan. Hänen piti päästä kaupoille.. Neuvonantaja ei luottanut palvelijoihin ostostensa suhteen. Ei sillä, varmasti nuo olivat kuuliaisia ja tekivät parhaansa, mutta Artin kokemusten perusteella nuo eivät koskaan osanneet tuoda sitä, mitä neuvonantaja loppupeleissä toivoi ja tarvitsi. Niinpä oli Arathet vetänyt valkean takkinsa niskaan ja suunnannut kylille.
Neuvonantaja erottui kansan joukosta vain siinä, missä aatelinen erottui rahvaasta. Ne jotka tunsivat hänet kasvoilta, kumarsivat ja tervehtivät, mutta taas jättivät huomioimatta. Tai eivät yksinkertaisesti vain huomanneet ylimystä muiden joukossa. Eipä sillä, Art ei pahemmin pitänyt huomiosta kansan keskuudessa kulkiessaan. Eipä hän siellä pahemmin edes viihtynyt, nyt kun hänet tunnistettiin, vaan heti kun ostokset oltiin tehty, kävi tie takaisin kohti linnaa. Vastaan marssi erittäin tuohtuneen näköinen nuorempi mies.. mikä lie tuonkin suututtanut, ei Art sitä käynyt miettimään. Nyt piti vain päästä äkkiä pois täältä, ennen kuin joku tulisi pätemään hyökkäys strategioista neuvonantajalle, joka ei niistä itse pahemmin edes tiennyt!

Matkan pysäytti kuitenkin ääni, joka sai omiin ajatuksiinsa vaipuneen haltian vilkaisemaan ympärilleen. Näkökenttään pamahti punasävyinen mieshenkilö, joka kävi kertomaan korteista.. Toinen kulma kohosi kysyvästi, samalla kun askeleen hidastuivat, lopulta pysähtyivät puoli askelta miehen ohi käveltyään. Puhuiko tuo mies hänelle? Ei täällä muitakaan tainnut olla.. ainakaan näin lähellä.
En tiedä mistä puhut, muukalainen Art vastasi lopulta. Tuntui hassulta puhua yleiskieltä omassa kotikaupungissa Viimepäivät saanut sopertaa haltiakieltä taholle jos toisellekin. Mies ei siis taitanut ihan paikallisia olla.. Lienikö edes heidän puolellaan. Ken tietää.
Ehkä muukalaisen sanoissa oli perää. Mutta jokin ääni päässä käski kävelemään pois paikalta sen enempää välittämästä tuosta ilmestyksestä. Art ei kuitenkaan käynyt kuulemaan tuota ääntä, vaan kääntyi kunnolla kohden punasävyistä muukalaista.
Mutta jatka, kerta jo aloitit

// Were here. With our flu. So excuse me if there is surprise penises in txt //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja harlekiini » 12 Helmi 2012, 15:19

Ah, huomion kiinnittäminen oli onnistunut. Demonin virnistys leveni. Olisikin ollut nolostuttavaa jos ylimys olisi vain astellut hänen ohitseen jättäen hänet puhumaan itsekseen. Niinkin oli käynyt. Yleensä niiden henkilöiden kortti muuttui lähes poikkeuksetta ennustamaan pientä mutta kipakkaa vastoinkäymistä lähitulevaisuudessa korvaukseksi naurunalaiseksi saattamisesta.
Tsytanin pitelemä kortti sujahti takaisin pakkaan, jota mies kävi sekoittelemaan samalla reippaalla tahdilla kuin hetkeä aikaisemminkin, katse kääntyneenä takaisin korttien tanssiin. Mikäli sitä tanssiksi voisi kutsua. Tsytan hallitsi monia eri sekoitustapoja ja käytti niistä kaikkia vangitakseen katselijan huomion kuin käärmeenlumooja, mutta toistensa lomitse liukuvat kortit muistuttivat lähinnä pyörremyrskyä mikrokoossa. Äänikin oli samantapainen.

Voi, muukalaisen mutinoita vain, hän vastasi huolettomalla sävyllä ja vaihtoi tekniikkaa.
Tulevalla on tapana ilmoittaa itsestään kun sitä vähiten odottaa, ja mikäpä minä olen sulkemaan suuni kun kohtalo ilmaisee itsensä kauttani, saati selittelemään sen sanoja? Jokainen kirjoittaa oman tulevaisuutensa, minä tarjoan vain musteen...
Kuvalliset kortit hyppivät toistensa ylitse paperisen rahinan säestyksellä. Tsytan vilkaisi valkoiseen pukeutunutta miestä vieressään ja ponnautti kortit yhdestä kädestä toiseen kuin paperisen vesiputouksen. Demoni ei suinkaan säästellyt vaivojaan herätellessään vaalean haltiamiehen kiinnostusta. Hän oli kaupunkiin saapuessaan harkinnut käyttävänsä kömpelöä haltiakieltään, mutta oli tullut toisiin aatoksiin. Vieraalla kielellä oli taipumus tarttua korviin ja herättää huomiota, sekä tuoda samalla hienoinen ulkopuolisen vaikutelma. Ja ulkopuolisilla oli omat mystiset tapansa, taitonsa ja tietonsa, jotka olivat mitä houkuttelevin vaihtoehto totutulle. Mikä tahansa tavallisuudesta poikkeava ja vieraalla kielellä mutistu oli taipuvainen uskottelemaan olevansa arkipäiväisiä käytäntöjä parempi. Puppuahan se todellisuudessa oli. Jumalat, hyönteisiäkin sai kaupattua ruuaksi, kunhan vain antoi aterialle vieraskielisen nimen!

Uusi vilkaisu ylimykseen, tällä kertaa terävämpi.
Vai haluaisitko myös sulkakynän? Kysyisitkö tulevalta mitä se on sinulle varannut? Tsytan nappasi yhden kortin kesken sekoituksen ja näytti sitä miehelle jatkaen pakan sekoittelemista toisella kädellään edessään olevaa pölkkyä vasten.
Sauvojen vitonen paljastaa ristiriidan, taistelun ja erimielisyyden. Olet tyytymätön ratkaisuihin, joita on tehty, ja lisää on tulossa. Kortti livahti takaisin pakkaan. Eikä se suinkaan jää siihenmaljojen vitonen kertoi surusta. Edessäsi on mustat ajat, lordini, kenties lähempänä kuin arvaatkaan. Viisi on lukusi, numeroista joustavin, joten kuka tietää mihin tämä epäonnen virta sinut lopulta vie? Kysyisitkö sitä tulevalta itseltään, vai valitsetko kulkea sokeasti kohti omaa tuhoasi? Kaikilla valinnoilla on hintansa, oi ylimys.
Demoni pyöräytti kortit viuhkaksi, jota ojensi haltiamiehelle.
Ja tämän hinta Sanotaanko, kaksi hopeista? Hän virnisti. Valitse polkusi.
harlekiini
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 12 Helmi 2012, 19:58

Muukalaisen mutinoita. Aivan. Haltian ilme kertoi, ettei hän ollut kovin vakuuttunut tämän miehen esityksestä. Varautunut ilme säilyi kasvoilla, tuntemattoman jatkaessa puhumista. Jo ensimmäisistä sanoista pystyi päättelemään, että tämä mies osasi tai ainakin esitti osaavansa ennustaa korteista. Mukava taito, se tosin jakoi mielipiteitä. Art ei halunnut yksinkertaisesti uskoa moisiin ennustuksiin. Ennustuksiin yleensäkään. Tulevan tietäminen ei hänestä ollut välttämätöntä elämän kannalta. Lisäksi jos tulevan tiesi, eikö se vain lisännyt huolta? Tieto lisäsi tuskaa, kuten sanonta kävi.
Kortit liikkuivat sulavasti miehen käsissä, se täytyi myöntää. Katse kävikin vähän väliä käsissä pyörivässä korttipakassa, kohoten sitten takaisin vastaamaan toisen katseeseen. Keskustelu kääntyikin siihen, että toinen kyseli haluaisiko toinen tietää mitä tulevassa odotti. Art kurtisti kulmiaan pienesti toisen alkaessa ilman vastausta jo tulkitsemaan käteensä nappaamaa korttia.

Niin valitettavaa kuin se olikin, täytyi Artin myöntää tunnistavansa jotain oman elämänsä piirteitä miehen sanoista. Sitä suippokorva ei kuitenkaan käynyt ääneen toteamaan, ties vaikka tuo olisi innostunut tyrkyttämään ennustuksiaan enemmänkin. Pian kuitenkin kuului hinta tälle lystille, mikä sai haltian hymähtämään pienesti. Haltia otti askeleen lähemmäksi, mutta sivuutti miehen tarjoamat kortit nyt täysin. Ainakin vielä hetkeksi.
Olette etevä, sen myönnän Art aloitti Niin korttien käsittelyssä kuin puhumisessakin. En yhtään ihmettele, mikäli teillä jo asiakas jos toinenkin on käynyt vierailemassa. Mutta minä en valitettavasti halua kuulla korteiltanne enempää, sillä en usko sen tiedon auttavan minua yhtään. Minkään suhteen. Vain keventämään rahapussiani kolikolla jos toisellakin.
Sulavasta puheestanne huolimatta jätitte kaikkein tärkeimmän mainitsematta. Ette kertoneet, kuka minulle palvelujaan tarjoaa?
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja harlekiini » 13 Helmi 2012, 02:08

Tsytan piteli korttiviuhkaansa käsivartensa päässä toiveikkaasti virnistäen asiakkaaksi valitun ylimyksen jättäessä tarjouksen täysin huomioitta. Hymy demonin kasvoilla kutistui hieman, ja haltian puhuessa hän napautti kortit takaisin pinkaksi ja pyörähti haltiamiehen taakse vastaavalla vikkelyydellä kuin millä oli äsken sekoitellut korttejaan pidellen vapaata kättään toisen olalla, joskaan ei aivan koskettaen. Hän tunkeutui ylimyksen henkilökohtaiselle alueelle jo tarpeeksi röyhkeästi koetellakseen onneaan sen enempää. Tsytan hillitsi suupielen nytkähdyksen vaalean miehen sanoista havaittavalle kaksimielisyydelle ja jatkoi puhumistaan vaihtaen suosiolla kohteliaampaan puhuttelumuotoon.

Keventämään rahapussianne tai keventämään sydäntänne. Tie edessänne on kivikkoinen ja taakkanne raskas, mutta toisinaan keveyttä ei voi havaita ilman nöyrtymistä taakan alla. Sitkeä mies kantaa taakkansa loppuun asti, mutta mikäli hän olisi saanut tietää kuorman painosta etukäteen, kenties hän olisi varannut mukaansa muulin.
Demoni ravisti pakkaa pitelevää kämmentään houkuttelevasti haltian rintakehän tienoilla. Välinpitämätön ilme ei kuitenkaan tarjonnut suuria onnistumisen mahdollisuuksia, joten katseltuaan kapeita kasvoja hetken toiveikkaasti punapää sulki nyrkkinsä korttien ympärille, ja hänen hymynsä venähti uudemman kerran. Ei siis tällaista lähestymistapaa.

Tsytan astahti hieman kauemmaksi haltiasta tuon esittäessä kysymyksensä.
Ylimys, arvostatteko vaeltajan henkilöllisyyttä omaa kohtaloanne enemmän?
Tiedustelu oli kuitenkin oikeutettua, ja siihen vastattiin hillityllä kumarruksella. Mies oli kenties imarteleva puheiltaan, muttei mennyt liiallisuuksiin käytöksellään.
Minä olen se, joka menee sinne missä aurinko astuu ja kuu käy levolle, kulkee tuulen mukana ja katsoo salattua. Todellinen nimeni on sopimaton tässä lausuttavaksi, mutta Tsytaniksi minua kutsutaan. Teidän ja sukunne palveluksessa. Punaiset silmät nousivat kohtaamaan vastavärinsä demonin suoristuessa. Pakka avautui jälleen viuhkaksi miehen valitessa uudet kortit, tällä kertaa kolme.
Te taas, herrani te olette Sauvojen ässä ja kolmas ja Maljojen kuudes. Intoa ja rohkeutta, itsevarmuuttakin. Maljat kertovat hyvyydestä ja jaloudesta, sekä.. lapsenomaisuudesta? Kolme sauvaa sen sijaan Tsytanin aiempi leveä hymy palasi, ja sen mukana demoni livahti aiemmalle paikalleen puoliksi toisen selän taakse.
Johtajuus, kaukokatseisuus. Johtajuudesta ei epäilystäkään, herrani, ässä on sen tukena ja se paistaa teistä. Mutta te katsotte myös tulevaisuuteen, suunnittelette ja varaudutte. Ette ehkä myönnä sitä itsellenne, mutta kortit tuntevat teidät kyllä.
Hän ojensi pakkaa uudestaan, tällä kertaa vastakkaiselta puolelta. Demonin pehmeä ääni madaltui ja kiiluvat silmät olivat iskostettuina toisen omiin. Hän avasi kämmenensä asettaen pakan esteettömästi tarjolle.
Varaatteko muulin taakkaanne kantamaan, oi ylimys?
harlekiini
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 14 Helmi 2012, 13:51

Kaunopuheisuus ei jäänyt siihen, vaan kulkuri näytti pistävän kaikki peliin, jotta saisi pidettyä ylempiarvoisen seurassaan. Art ei käynyt kieltämään, etteikö olisi pitänyt tuon vertauskuvista. Sitä haltia ei kuitenkaan ääneen myöntänyt. Vihreä katse käväisi jälleen korttipakassa, jota houkuttelevasti tarjottiin, mutta siihen ei vielä käsin käyty koskemaan. Sen sijaan katse palasi takaisin muukalaisen kasvoihin. Yhä yhtä kysyvän varovaisena, mutta silti pieni mielenkiinto silmäkulmassa.
Kysymyksen myötä toinen astahti kauemmas. Miksi? No, kumarruksen myötä mies kävi esittelemään itsensä Tsytaniksi, kertoen ettei todellinen nimensä ollut sopiva tässä lausuttavaksi.. Oliko tuo sitten demoni? Ilmeisesti. Nyt kun tarkemmin ajatteli, niin tapa jolla tuo puhui oli sopiva demonille, jolla oli ketunhäntä jos toinenkin kainalossa. Ei ollut ensimmäinen kerta kun Arathet demonin kanssa oli tekemisissä. Varovaisuus oli aina hyvä idea näiden olentojen lähettyvillä.

Kortit otettiin käyttöön jälleen. Pieni hymynpoikanen käväisi muuten niin virallisen vakavilla kasvoilla, Tsytanin alkaessa lukemaan korteista. Mitään ei haltia käynyt kiistämään tuon sanoista. Ehkä demoni osasikin hommansa, eikä vain leikkinyt osaavaa. Punaisen paholaisen siirtyessä puoliksi selän taa, ei Art voinut olla tuntematta pientä ahdistusta sisällään. Neuvonantaja kuitenkin säilytti paikkansa, eikä hievahtanutkaan. Turha toiselle näyttää mahdollisia pelonmerkkejä. Korttipakkaa ojennettiin jälleen haltian puoleen. Art seisoi hiljaa paikoillaan katsoen mietteliäänä pakkaa, ennen kuin hymähti pienesti.
Ei kai siihen kuolekaan Mies tokaisi lopulta nostaen kätensä kohden pakkaa Mutta vain koska olet hyvä puhumaan ympäri. Lieneekö se sitten hyvä vai huono asia Ja kortti nousi pakasta.


/TÄMÄN TAKIA LAGITIN KUN EN KEKSINY SULLE PALJOO KAKKAAKAAN REAGOITAVAA! IMMA SO SOWWY T_T //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja harlekiini » 14 Helmi 2012, 21:15

Sehän on vain näkökulmakysymys, Tsytan vastasi kurkistaessaan haltian nostamaa korttia. Aurinko, käänteisenä. Hyvät jumaluudet ja muut demonit, tämän miehen tulevaisuus ei todellakaan ollut erityisen moniulotteinen. Sen sijaan, että olisivat tarjonneet lukuisia mahdollisia tulevaisuudenkuvia, kortit tuntuivat muodostavan silkan jatkumon. Sekin kertoi asiakkaasta jotain, demoni ajatteli ottaessaan kortin takaisin haltuunsa ja katsellessaan siihen piirrettyjä seesteisiä aurinkokasvoja. Jatkumoennusteen saaneet harvemmin harrastivat suuria mullistuksia elämässään ja usein osoittautuivat yksioikoiseksi seuraksi. Tällaisten henkilöiden vaiheita oli toki helpompi seurata, mutta mitä intoa tarinassa lopulta oli jos sen kulku oli täysin selvillä? Demoni huokaisi ja työnsi Auringon muiden korttien väliin. Äskeinen energiaa puhkuva rooli karisi hieman.
Tuotatte minulle pettymyksen, hyvä herra.

Se, mitä haltiaylimyksen tulevaisuudesta oli selvinnyt, oli kuitenkin varsin mielenkiintoisen kuuloista, vaikka Auringon tarjoama loppuratkaisu ei lupaillutkaan mässäilyä epätoivolla ja yllätyksellisyydellä. Tsytan poimi pakasta kaksi muuta korttia tyydyttääkseen uteliaisuutensa. Maljojen lähetti, sekä käänteinen Sauvojen toinen. Demoni puraisi alahuultaan mietteliäänä. Saisiko tästä tarinan? Ylimyksellä olisi totisesti sankaritarun ainekset koossa.
Vierasmaailmallisten aivosolujen työskenneltyä nopeasti ja saatua loruilun raakaversion valmiiksi, tuli syttyi uudestaan rajattuihin silmiin ja hymyn pettynyt sävy väistyi virneen tieltä Tsytanin palauttaessa katseensa ylimykseen. Hän napautti pakkaa pitelemillään kahdella kortilla.
Pettymyksen, todellakin. Oletteko tarujentuntija? Tuskin on yhtäkään ylistyslaulua tai kertomusta, joka ei kuuluisi samaan tapaan: yksinkertaista elämää elänyt jalo sankari kohtaa yllättävän käänteen, joka tempaisee hänet mukaansa. Hän kohtaa surua, onnea ja iloa, rakkauttakin, sillä olisiko kunnon tarun nuotio muuta kuin kasa risuja ilman sydämien ja tunteiden lietsomaa tulta? Taru päättyy sankarin valaistumiseen, toisinaan myös kuolemaan. Niin ennalta arvattavaa, oi lordi. Niin kovin ennalta arvattavaa.
Hän nosti pitelemänsä kortit näkyville.
Aurinko on teidän valaistumisenne, ylimys, mutta se on käänteinen; tämä elämänvaihe on vasta edessänne. Polkunne päässä teitä odottaa suuruus ja elinvoima, kenties palkkioksi vastoinkäymisistänne. Sauvoista toinen ja kolmas yhdessä Maljojen kuudennen kanssa ovat ylevät luonteenpiirteenne, kuin suoraan sankartarusta etten sanoisi. Jalo ja hyvä, johtajaluonne. Maljojen viides on käännekohtanne ja tarunne alku: suru, menetys ja katumus. Te tulette epäonnistumaan tehtävässänne, oli se mikä hyvänsä, ja se epäonnistuminen, herrani, on vaikuttava koko elämäänne. Polkunne varrella sen sijaan Hän napautti kortteja uudestaan. Maljojen lähetti. Intiimiys, tunteet, lempeys. Te rakastutte, herrani, mutta onko tuo rakkaus teille eduksi vai tuhoksi, sitä en tiedä. Sauvojen toinen, käänteinen sekin, viittaa toistaiseksi ulottumattomissanne olevaan valtaan ja urhoollisuuteen. Te saatte elämänne takaisin.

Niine puheineen Tsytan pujotti korttipakan myyrännahkamassiin ja piilotti massin kankaisen vyönsä alle. Ennustus oli päättynyt. Piilotettuaan kohtalonpeilinsä hän kumarsi uudestaan.
Minun on kunnia puhua tarujen elävän sankarin kanssa. Kenties se on ylhäisen verenne perintöä; en ole koskaan kuullut jalosukuisesta, joka ei eläisi tarua. Omanne kulun olen teille kertonut, ja voin vain toivoa, että kallistatte korvanne muukalaisen varoituksille. Vaikka ne ovatkin pelkän paperin kertomaa.


¤¤ Turkanen! Sittenhän se on minun syyni kun en jättänyt pelivaraa D: ¤¤
harlekiini
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 15 Helmi 2012, 00:13

Pakasta nousi kortti joka edusti aurinkoa. Art ei itse ollut koskaan perehtynytkään kortteihin, joten jätti sen tulkinnan täysin toiselle. Aurinko saattoi tuoda mieleen jotain.. lämmintä tai iloista, valoista, mutta ehkäpä pelkkä kuva ei ollut kaikkea mitä siitä saattoi tulkita. Vihreä katse kääntyikin punaiseen paholaiseen tuon todetessa haltian tuottavan hänelle pettymyksen. Kulmat nousivat kysyvän huvittuneesti ylemmäs, ennen kuin toinen lähti tulkitsemaan kortteja haltialle.
Yksinkertaista elämää elänyt jalo sankari. Tuosta voisi olla montaakin eri mieltä. Yllättävä käänne ei kuulostanut lupaavalta, mutta vaikka kuinka Art yritti, ei hän halunnut sisimmässään ottaa mitään tämän miehen turinoista tosissaan. Tämähän oli vain leikkiä, eikö? Tsytanin puheet kuunneltiin tarkkaan ja harkiten. Osa demonin kertomasta jäi jopa askarruttamaan haltiaa, voisiko tämä sittenkin olla jotenkuten totta? Kannattiko kortteihin luottaa? Se oli uskosta oikeastaan kiinni. Miksi Art ei siis luottaisi? Ehkä hän ei uskaltanut.
Demonin mainitessa epäonnistumisen hymähti haltia pienesti. Epäonnistumisia oli elämä täynnä, mistä hän tietäisi, mistä niistä demoni mahdollisesti puhui. Jostain elämään vaikuttavasta mikä ikinä se mahtoikaan olla. Epäonnistumisen uutista seurasi kuitenkin sanat rakkaudesta. Artilla oli jo yksi, kehen oli silmänsä iskenyt.. ihme kyllä.. mutta oliko hän vielä rakastunut? Ken tietää.

Korttipakka pujahti piiloon, ennustus oli saatettu loppuun. Katse kävi kohtaamaan demonin, joka kumarsi.
Mielenkiintoista Art myönsi, samalla kun alkoi pyöritellä ajatuksia päässään Joskin ottaisiko tuosta nyt huolta ja murhetta, edes suuntaa elämälleen?.
Art ei halunnut murehtia pitkälle tulevaan. Korkeintaan huomiseen. Tässä elämänvaiheessa ei yksinkertaisesti halunnut rasittaa itseään huolilla siitä, mitä tulevaisuus toi, kun jo nykyhetkenkin huolet painoivat hartiat kumaraan.
Mutta enemmän tai vähemmän rehellisenä ammattisi harjoittajana sinua varmaan kiinnostaisi vähän suurempikin lisätienesti, hmm? Art totesi nostaen nyt puolestaan kasvoilleen pienen virneen.
Mitä sanoisit itse kuninkaan viihdyttämisestä taidoillasi?


// Tai sitten mä vaan oon niin uuno etten osaa tarttua kaikkeen //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja harlekiini » 15 Helmi 2012, 18:21

Tsytan purskahti nauruun kuullessaan haltiamiehen pohdinnat. Varsinainen kysymys! Mies oli toki tullut kaupunkiin helppojen tienestien perässä, näin voiton jälkeen kun hilpeät asukkaat olivat kärkkäitä kuulemaan tulevaisuutensa, mutta hän ei ollut uneksinutkaan etenevänsä palatsiin asti. Ylimykset harvoin alentuivat ottamaan kulkureita vastaan, etenkään niitä joiden rotu oli vähintään kyseenalainen, ja milloin niin sattui tapahtumaankin, demonin oli turha odottaa taputuksia ja kilisevää palkinnokseen. Ylimyksillä oli tapana pyytää tulevan ennustetta myös vihamiehilleen, ja mikäli demonin antama katsaus ei onnistuisi miellyttämään, vartijat saattoivat hänet mieluusti ovelle ja opastivat lähimpään katuojaan. Mitä korkeammalle arvoasteikossa mentiin, sitä voimallisempia magian harjoittajia myös löytyi. Kuninkaan tasolla ei olisi epäilystäkään etteikö hovimaagi tai hallitsija itse näkisi hänen valepukunsa läpi.

Satakoon piruja taivaalta sinä päivänä, kun Hänen Majesteettinsa avaa ovensa satunnaisille poppamiehille ja kulkureille! Tsytan kääntyi hakeakseen seinää vasten nojaavan sauvansa ja rapsutti kuivunutta likaa köynnöskaiverrusten päältä.
En voisi kuvitellakaan astuvani kuninkaan eteen likaisilla jaloillani puhumaan Hänen Jalosukuisuudelleen kohtalon kiemuroista alhaisella kielelläni.
Toisaalta Demoni naputteli keihäänvartta sormenpäillään. Hän oli kuullut puhuttavan kuninkaan taipumuksesta tietynlaiseenbipolarisuuteen, ainakin mitä huhuttiin satunnaisista kohtauksista, vaikkei hän ollut koskaan kuullut niistä sen tarkemmin. Kyseessä tuskin oli luonteenpiirre, joka aikaa myöten hiipuisi. Kuningas oli magiassaan voimakas, ehdottomasti, siitä ajatuksesta oli hyvä lähteä liikkeelle, mutta oliko hänellä hovimaagia? Manaajia? Hän ei ollut koskaan kuullut sellaisesta. Mikäli hän onnistuisi hyödyntämään hallitsijan oletettua ailahtelevaa luonnetta, hän onnistuisi kenties pelaamaan korttinsa oikein. Pelaamaan korttinsa, totisesti.
Eikä lisätienesti loppujen lopuksi olisi haitaksi.
Ja hän pääsisi käymään palatsissa.
Palvelijoilla ei totisesti olisi manaajia hihassaan

Demoni kääntyi kohtaamaan haltiaylimyksen katseen, hypistellen vapaan kätensä sormilla vyönsä sitä kohtaa, jonka alle pakka oli piilotettu.
En usko, että Hänen Majesteettinsa kaipaa suurtakaan viihdyttämistä, hän aloitti, eivätkä korttini ole kevytmielistä hupailua varten. Kenties voisin tarjota hallitsijalle vilkaisun tulevaisuuden ikkunasta, mutta edes minä en ennalta kykene kertomaan, mikä häntä odottaa, saati muuttamaan sitä. Korttien paljastus voi olla epämiellyttävä, ja poistuisin mieluiten pääni kanssa kuin sitä kantaen. Etenkin, kun hän olisi sinä hetkenä hyvää vauhtia syöksymässä takaisin Syvyyksiin seuraavan puolen vuosituhannen ajaksi.
harlekiini
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 17 Helmi 2012, 12:11

Arathet ei reagoinut mitenkään Tsytanin naurahdukseen. Ilme muuttui kysyvämmäksi demonin käydessä päivittelemään, kuinka ei itse ollut tarpeeksi näyttävä tapaus, astuakseen kuninkaan eteen tältä seisomalta. No, punainen paholainen tulisi kyllä erottumaan hovista joko edukseen tai harmikseen, mikäli sisään astui. Mutta sisällä asteli jos jonkinmoista olentoa päivittäin. Tsytan ei ollut niitä suurimpia ihmetyksiä linnalla, mutta saattoi tuo aiheuttaa paheksuvia katseita. Art ei käynyt kommentoimaan mitään Tsytanin ensimmäisiin lauseisiin, sillä tuo näytti vaipuvan hetkeksi omiin aatoksiinsa. Mitä mahtoi miettiä? Haltia soi toiselle kysyvän maltillisen katseen, kunnes lipeväpuheinen mies avasi jälleen suunsa.
Narahdus suotiin demonille.

Ei hän hupia kaipaa. Lähinnä jotain, mikä saa ajatuksensa pois arjesta. Enemmän tai vähemmän Kuului vastaus demonille Ja saat varmasti pitää pääsi, vaikkeivät korttisi paljastaisikaan kaikkea mukavaa. Ei hän nyt niin julma ole. Ainakaan tietääkseni.
Art tiesi vallan hyvin kuinka julma Aran oikeasti oli. Kuninkaan mielialojen vaihtelulla ei kuitenkaan kannattanut alkaa pelottelemaan ketään. Harva edes tiesi Aranin julmemmasta puolesta, joten oli hyvä pitää yllä tätä kansan rakastamaa, lempeää ja hyväsydämistä kuningasta. Siitähän kaikki pitivät. Ainakin tuntuivat pitävän. Kansahan rakasti kuningastaan. Kunpa vain tietäisivät paremmin
Uskon että sinä olisit täydellistä vaihtelua hänen arkeensa

Joten jos et ala jänistämään, haluaisin kutsua sinut mukaani tapaamaan kuningasta
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja harlekiini » 17 Helmi 2012, 21:03

Punapää hieroi mietteliäästi verrattain kapeaa leukaansa. Jotakin saamaan kuninkaan ajatukset pois arjesta. Kuulosti aivan baarimikolle tehdyltä tilaukselta. Mutta jos Tsytan oli baarimikko, hänen repertuaaristaan varmasti löytyisi kuninkaalliselle sopiva cocktail, ja ellei löytyisi, sellainen sekoitettaisiin. Viitisen korttia kohtalonluentaa, pari sormenleveyttä huuhaata ja mausteeksi hyppysellinen taustatietoa, voimakas ravistus luovassa mielikuvituksessa ja tarjoiltaisiin kirsikan kera. Vain valmisteluun kuluisi aikaa, kypsyminen riippui juojasta itsestään.

Demoni taivutti päätään haltiamiehelle. Ele ei ollut aivan kumarrus, mutta riitti kuvastamaan tiettyä nöyryyttä joskin läiskäposken virneen sävy vihjaisi, että nöyryys tuskin oli aitoa.
Minun ei milloinkaan tiedetä jättäneen saapumatta paikalle kutsun saadessani, ylimys, ja herrasmiesten toiveiden täyttäminen on iloni.
Hän viittasi vapaalla kädellään vaaleaa haltiaa kulkemaan edellään ylimmille tasoille vievästä portista. Hänellä oli edessään kaikin puolin ainutlaatuinen tilaisuus, ja hulluhan hän olisi mikäli jättäisi sen sikseen. Nimettömän haltiaylimyksen kieltämättä provosoiva ehdotus oli tulkittavissa kutsuksi, eikä niistä toki ollut soveliasta kieltäytyä, etenkään kun luvassa olisi palkkio. Tsytan seurasi haltiamiehen jäljessä kunnioittavan välimatkan päässä tyynesti kuin punakultainen laiva rannikolla luovien ketterästi vastaantulijoiden välistä tönäisemättä ainoatakaan, tahdittaen askeliaan tummanpunertavalla sauvallaan. Vankasta puusta valmistettu keihäs kolahti vaimeasti joka kerta osuessaan kiveen.

Kulkiessaan demoni pohti parasta tapaa virittää jonkinmoinen keskustelu kävelyn ajaksi. Vaikka hän piti varsin harvoja tämän maailman olentoja riittävän älykkäinä välttääkseen hänen halveksuntansa, kiusallinen hiljaisuus ei ollut houkutteleva vaihtoehto sekään.
Saanko tiedustella vielä lauluaan odottelevan sankarin roolia tämänhetkisessä elämässään? Hän kysyi lopulta linnan tornien siintäessä ylempien tasojen rakennusten kattojen yllä. Hän väisti tien reunaan pysähtyneet vankkurit, joista joukko touhukkaita vaihtelevanrotuisia työläisiä korkeamman kastin sellaisia, ainakin vaatetuksesta päätellen purki parhaillaan laatikoita ja säkkejä täynnä korkealaatuisia ruokatarvikkeita aateliston myöhemmin nautittavaksi. Tsytan oli tällä maailmantasolla viettämänään aikana kehittänyt viehtymyksen maalliseen ruokaan, eikä ollut koko monisatavuotisen elämänsä aikana törmännyt mihinkään niin kiehtovaan kuin ylhäisön ruokakulttuuriin. Vain aatelisperheen kokki saattoi valmistaa peltopyystä aterian, jossa ei ollut murun vertaa lintua. Kuinka sääli, että tämän prosessin seuraaminen tai sen tuloksiin tutustuminen oli niin harvoin mahdollista.

Hän loi lyhyen silmäyksen vankkureihin ne jo ohitettuaan. Olikohan yksikään näistä laatikoista matkalla palatsiin?
Kuninkaalla ei liene liiemmin aikaa nauttia saavuttamastaan voitosta?
harlekiini
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 19 Helmi 2012, 22:02

Kauaa ei kulkuri käynyt enää miettimään viimeisen, suorastaan haastavan letkautuksen myötä. Kaksikko lähtikin liikkeelle, Arathetin johdattamana. Art olikin sangen tyytyväinen, että oli saanut melko helpohkon suostuttelun jälkeen Tsytanin matkaansa. Aran tosiaan kaipasi jotain, mikä veisi kuninkaan ajatukset edes hetkeksi pois arjesta. Muuten tuo olisi kohta taas oma kärttyisä itsensä ja joko kuningatar tai neuvonantaja saisivat kaiken vihan niskaansa. No, mieluummin Art kuunteli huutoja, kuin eläisi siinä huonossa omatunnossa tietäessään kuningattaren kärsivän.
Punainen paholainen kävi omalla viekkaanoloisella tavallaan kyselemään Arathetin asemaa tässä yhteiskunnassa. Haltia naurahti pienesti, eihän hän ollut itseään vielä esitellytkään.
Neuvonantaja. Kuninkaan neuvonantaja.. Arathet, mutta voit kutsua Artiksi Haltia kävi esittelemään itsensä kaksikon kävellessä kohden mahtipontisen kaunista linnaa. Vaikka ylimystöön kuuluikin, ei Art pistänyt pahakseen jos joku kävi sinuttelemaan. Tosin, riippui tapauksesta. Lempinimensäkin Arathet mielellään jakoi tuntemattomien keskuuteen, sillä ei nähnyt siinä mitään pahaa.

Askel kävi tasaisen rauhallisesti, mutta silti reippaasti eteenpäin. Vihreä katse vilkaisi kulkuriin, joka kyseli nyt itse kuninkaan aikatauluista.
Ei oikeastaan. Ei ainakaan niin, kuin itse haluaisi Haltia kävi kertomaan katseen lipuessa takaisin menosuuntaan Ehkä hän ei vain osaa enää pitää vapaata. Ken tietää.
Pian saavuttiinkin linnan portille. Vartijat kävivät tarkistamaan katseella, kuka sisään kävi. Ja kenen kanssa. Kukaan ei kuitenkaan käynyt kyseenalaistamaan neuvonantajan seuralaista. Eiköhän mies osannut itsekin katsoa, kenet linnalle talutti. Niinpä sen kummemmitta pysähdyksittä kulku kävi linnan pihan poikki aina oville, joista astuttiin sisään.
"Toivottavasti sinulla ei ole kiire minnekään" Toinen totesi, matkan jatkuessa peremmälle linnaan, kauniita käytäviä pitkin.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja harlekiini » 20 Helmi 2012, 01:23

Neuvonantaja? Tsytan ei peitellyt yllätystään vilkaistessaan vierellään kulkevaa haltiaa paljastuksen jälkeen. Hän oli pitänyt vaaleaa miestä jonkinlaisena pikkuaatelisena, suurin piirtein portaikon puoleen väliin sijoittuvana, jolla oli kenties riittävästi auktoriteettia esitelläkseen kuninkaalle mahdollisen vieraan muttei vallan päättääkseen, otettaisiinko vieras vastaan. Sen sijaan hän olikin törmännyt suoraan kuninkaan oikeaan käteen!
Tästä vaikutti tulevan hyvä päivä.

Hän nyökkäsi Arathetin arveluille. Paitsi pitkäaikaisen sodan synnyttämää mahdollisuutta rauhan ajan kaltaisten huvitusten unohtamisesta, kuningas oli sangen hankalassa tilanteessa. Haltiat olivat katkaisseet hydralta pään, mutta sille oli jo kasvamassa uusi. Vanhan kuninkaan surma oli todennäköisesti järkyttänyt ihmisten rivejä, mutta täysi-ikäinen vallanperijä oli jo ottanut paikkansa hallitsijana. Kuningashuone olisi tuhottava täydellisesti jotta sota voitettaisiin, eikä siihen tavoitteeseen olisi helppo päästä. Uutta kuningasta vartioitaisiin liian tarkasti jotta salamurhaajat pääsisivät tarpeeksi lähelle, eikä haltioilla olisi riittävästi joukkoja kaupungin saartamiseen. Toisaalta ihmisetkään eivät kykenisi hyökkäämään avoimesti aroilla kohoavaa kaupunkia vastaan. Peli oli, mikäli Tsytan sodankäynnistä mitään ymmärsi, toistaiseksi pattitilanteessa. Sellainen saisi kenet hyvänsä sysäämään huvitukset syrjään, sillä hetkellinenkin herpaantuminen voisi antaa toiselle osapuolelle mahdollisuuden siirtoon.

Tsytan hymyili aurinkoisesti kahdelle kivikasvoiselle vartijalle, joista toinen vastasi hänen hymyynsä synkällä, arvioivalla mulkaisulla. Demonin punaiset silmät kiertelivät pitkin linnan sisäpihaa, ja hän ehti laskea tusinan verran enemmän tai vähemmän piilossa olevia vartijoita, sekä tietenkin epämääräisen määrän vierailijoita ja asukkeja. Useimmat haltioita, mutta jotkut jotain muuta. Nuorukainen kohotti kulmiaan kun hänen ohitseen juoksi pitkäraajainen kirjakääröpinoa kantava henkilö, jonka iho oli kauttaaltaan välkehtivien suomujen peitossa. Ilmankos neuvonantaja oli suhtautunut häneen niin kevyesti
Heidän ohittaessaan pääovien vartijat Tsytanille kuitenkin avautui, millainen yleisavain hänen seuralaisensa kuitenkin oli. Useimmat vierailijat jonottivat sivuoville, joiden luona toinen vartijajoukko suoritti ankaraa ruumiin- ja matkatavaratarkastusta.
Aikani on rajaton, hän vastasi kysymykseen heidän päästyään sisätiloihin. Demonin korkojen ja keihään kolahtelut kaikuivat marmoriseinistä. Tsytanin pää kääntyili kuin pienellä pöllöllä hänen ihastellessaan koristeköynnöksiä ja kasveja, ikivihreitä lumouksen voimasta, taidokkaasti kuvioituja gobeliineja ja syvennyksiin aseteltuja patsaita: ylimyksiä, oppineita, nuoria naisia, jotka kaatoivat ilmaa pitelemistään ruukuista. Patsaat olivat kaikki joskus olleet elävästi maalattuja, mutta nyt väri oli haalistunut ja muutamista varissut pois. Se ei kuitenkaan vähentänyt niiden viehkeyttä.

Hän seurasi haltianeuvonantajan kannoilla koristeltuja marmorikäytäviä pitkin kunnes jykevä tammipuinen ovi sulki reitin. Käytävä oli yksi vihreimmistä; joku oli onnistunut maanittelemaan köynnöskasvit seiniä pitkin kiemurtelemaan kattoon saakka ja yhdistymään siellä. Ovi oli toki kohtalaisen kokoinen, mutta vaatimattomampi kuin mitä olisi voinut kuvitella valtaistuinsalin ovista. Tsytan vilkaisi oven yläreunaa, johon oli kaiverrettu ilmeisesti huoneen käyttötarkoitus haltiakirjaimin, joita hän ei osannut lukea.
Varsin vaatimattomat puitteet salille, eikä vartijoidenkaan määrä ole huimaava. Kuningas lienee kotonaan luottavainen?
Demonin puhuessa ovi avautui, ja käytävään luikahti solakka hovineito, joka niiasi kaksikolle ennen poistumistaan. Naisen parfyymin haju jäi hetkeksi leijumaan hänen jälkeensä, ja demoni veti henkeä aiempaa syvempään naisen kiiruhtaessa heidän ohitseen. Tsytania ei kuitenkaan kiinnostanut vieno kevätkukkien, vaan naisen sielun aromi. Puhdas ja vallaton, kuin jäniksenpoikasella. Punapään suupielet nytkähtivät ylöspäin, ja pupillit kapenivat. Ei lainkaan hullumpaasallittaisiinkohan hänen jäädä hetkeksi? Vaikkapa yöksi, olihan tiedossa niin kylmä iltakinja kuningas kaipaisi varmasti viihdykettä toistekin
Hän ravistautui ajatuksistaan takaisin maanpinnalle ja suoristi ryhtinsä. Paras keskittyä käsillä olevaan asiaan.
harlekiini
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 21 Helmi 2012, 01:08

Aran, Art

Aikansa oli rajaton. Tai niin demoni kävi väittämään. Hyvä, ties kuinka kauan kuningas viihtyisi tämän kaunopuheisen demonin seurassa. Tai kuinka kauan tuo vaatisi Tsytania pysymään luonaan. Mikäli kuningas ei antanut lupaa, ei tuo myöskään saanut poistua. Joko alkoi ahdistamaan?
Art hymähti pienesti Tsytanin kommentoidessa ovea, jolle he olivat saapuneet, sekä vartijoiden puutetta. Art oli avaamassa suunsa, mutta ei päästänyt pihahdustakaan, kun ovista astui hovineito. Neuvonantaja soi tuolle pienen nyökkäyksen sen myötä, kun nainen kävi pienesti kumartamaan ja jatkoi matkaansa. Tsytanin reaktio kuitenkin kiinnosti haltiaa enemmän, mitä nainen joka ohitse oli vilahtanut.. minkäköhän sortin demoni tuo oikeastaan oli?
Hän ei ole kuin ihmiset Haltia kävi nyt toteamaan, kun nainen oli poistunut paikalta Hän ei ole kuin yksi meistä. Aran ei tarvitse henkivartijoita joka paikkaan, minne menee Varoitan sinua kumminkin, yksikin väärä aate mielessäsi ja saatat löytää itsesi hirttolavalta. Kuningas on maltillinen, päällisin puolin lempeä, mutta älä anna sen hämätä.

Noiden sanojen jälkeen käsi eksyi oven kahvalle ja puinen ovi avattiin. Takaa aukesi kaunis, mutta ennen kaikkea suurehko Sali, jonka täytti monet korkeat ja pitkät hyllyrivistöt. Hyllyt olivat täynnä kirjoja. Eri paksuisia ja värisiä. Kaikilta aikakausilta. Eri kirjoittajien kirjoittamina. He olivat saapuneet kirjastoon, jossa kuningas oli viettämässä aikaansa yhden kenraalin kanssa. Lähinnä tutkien kartastoja ja kuunnellen tämän eteväksi osoittautuneen kenraalin suunnitelmia sodan suhteen.
Oven kuitenkin avautuessa, nousi sekä kuninkaan että kenraalin katse kohtaamaan kaksikon, joka sisään astui. Pöydällä ollut kartta sivuutettiin täysin ja pienellä käsiliikkeellä kenraali ajettiin tiehensä. Kumartaen kuninkaalleen, tuo poistuikin paikalta, katsoen pitkään demonia tuon ohi kävellessään. Kun ovi lopulta lyötiin kenraalin perässä kiinni, uskalsi Arathet kääntää katseensa kuninkaaseen ja kumartaa syvään.
Herrani
Toit minulle viihdykettä, jolla irrottaisin ajatukseni edes hetkeksi sodasta.. kuinka huomaavaista Art, kuinka huomaavaista Aran kävi keskeyttämään neuvonantajansa, samalla kun käveli lähemmäksi kaksikkoa. Keskustelua käytiin yleiskielellä kohteliaisuus syistä. Eihän sitä näin ensivilkaisulta tietänyt, osasiko muukalainen heidän jaloa kieltään..
Kuninkaan asustus ei yhtään vähätellyt miehen asemaa. Kaunis, pitkä ja koristeellinen kaapu toi esiin kroppansa parhaimmat puolet. Monikerroksinen kaapu oli niin yksityiskohtainen, että sen tekemiseen oli varmasti mennyt yksi ihmisikiä. Ellei toinenkin.
Pistävän tarkkaileva katse siirtyi Arathetista Tsytaniin, pienen virneenpoikasen käväistessä Kuninkaan kasvoilla.
Toit siis kulkurin kera korttiensa Mielenkiintoista
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja harlekiini » 21 Helmi 2012, 01:52

Yksikin väärä aate? Demoni ajatteli yhä hyväntuulisesti hymyillen astuessaan suureen huoneeseen pidemmän miehen kannoilla. Joko mies liioitteli, tai sitten kuningas oli ajatustenlukija. Tsytan ei ottanut viimeisintä mahdollisuutta kovin vakavasti, vaikka hän olikin kuullut huhuja kuninkaan kyvystä nähdä suoraan mieleen. Hän uskoi kyvyn takana olevan pelkän laajan tietämyksen psykologiasta ja taidon tulkita ilmeiden ja asentojen vaihteluita, sekä hyvän tilanteentajun, totta kai. Pelkkä sanaton viestintä tuskin olisi laskettavissa suoranaiseksi ajatustenluvuksi. Tsytan ei kuitenkaan ollut selviytynyt tämän maan päällä niin kauan hyväuskoisuuttaan, ja niinpä hän varmuuden vuoksi suojasi jo valmiiksi monimutkaisen demonimielensä nostamalla ajatustensa pinnalle varsin yksityiskohtaisen kuvan toisesta isovarpaastaan.

Lattialle levitetty pehmeä matto vaimensi punaisten saappaiden kopinan ja varmisti kirjaston sillä se tuo huone kaikesta päätellen oli hiljaisuuden. Hän pysähtyi muutaman askeleen päähän taidokkaasti kaiverretusta pöydästä antaen Arathetin hoitaa alkumuodollisuudet, pitäen levollisen katseensa kuninkaassa, erehtymättä kuitenkaan tuijottamasta majesteettia suoraan silmiin. Moinen tulkittiin jo rahvaan keskuudessa loukkaavaksi ensitapaamisella.
Tsytan ei ollut koskaan ollut kiinnostunut kirjoista, paitsi milloin jonkin faktan tarkistaminen oli välttämätöntä, eikä hänen katseensa siis harhaillut ihastelemassa opusten paljoutta ja sitä tiedon määrää, joka näiden seinien sisään oli säilötty. Sinä hetkenä, kun he olivat astuneet kirjastoon, punaisen miehen koko huomio oli kiinnittynyt hänen tulevaan asiakkaaseensa. Tällä kertaa hän ei pettynyt. Sopimattoman pitkä, vaalea haltia oli juuri niin viileän tyylikäs kuin kuninkaan sopikin. Ryhdikäs, arvokas, eikä suinkaan piirteistä vähäisimpänä ollut miehestä paistava luonteen syvyys. Tsytan hillitsi halunsa nuuhkaista hallitsijan minuuden tosiolemusta, ja tyytyi vain hengittelemään sen tuoksua rauhallisesti. Jo muutama ensinuuhkaisu kuitenkin riitti vakuuttamaan miehen siitä, ettei kuninkaan sielusta otettaisi noin vain selkoa. Sielu oli kuin labyrintti, joka oli kääntynyt kahdesti itsensä ympäri muodostaen pyörteilevän jatkumon, joka hehkui sykäyksittäin eri väreissä. Monimutkainen ydin ei ollut harvinaista, mutta tällaista hienostunutta vääntyneisyyttä ei tavannut edes paikallisilla mielipuolilla. Aivan kuin kuningas olisi ylittänyt täydellisen mielenhallinnan ja hulluuden rajat.
Lyhyesti sanottuna, Tsytan oli haltioissaan.

Kuninkaan nopea päättely herätti lievää kummastusta, jonka demoni pyyhkäisi mielestään yksintein. Vasta hetkeä aikaisemminhan hän oli vakuuttanut itselleen kuninkaan kyvyn lukea kasvoja ja tilannetta. Yhdistettynä telepatiaan, joka oli pikemminkin kuvien kuin sanojen vaihtoa ja siten puhetta nopeampaa, haltiakuninkaan tilanteen nopeassa ymmärtämisessä ei ollut mitään ihmeellistä.
Saatuaan huomion osakseen Tsytan painoi oikean kätensä sydämensä päälle ja kumarsi syvään, mutta lyhyesti.
En ole ehkä kulkuri nauravinta lajia, Teidän Majesteettinne, mutta arvon Arathet tässä on vakuuttunut taidoistani viihdyttää teitä hetken tempuilla ja tarinoilla ja totuuksilla, sillä minä en usko tarinaan ilman faktaa enkä temppuun ilman kepposta. Hän virnisti takaisin. Kera korttieni, kuten sanoitte. Arathet herra onkin jo kuullut, mitä tulevaisuuden peili hänelle näyttää, mitä huominen huokaa ja kohtalo kuiskaa. Mutta ottaako hän sen sanoista vaarin, sitä en tiedä.
Hän antoi epätavallisen väristen silmiensä vastata kuninkaan katseeseen hetken, poimien keihästä pitelemättömällä kädellään korttipussin käteensä tuskin liikettä huomaten.
En ole neuvonantaja, joten en voi kehottaa häntä niin tekemään. Toivoakseni Majesteetti kuitenkin ymmärtää, etten ole kuin pahaiset poppaeukot torinkulmilla povaamassa loppuun kaluttuja ennustuksia yhä uudelleen ja uudelleen. Minun korttini katsovat tulevaisuuteen, näkevät, ja kertovat. Minä tulkitsen. Totuus on ylenkatsottu hyve, oi kuningas. Hyve, jota arvostan suuresti. Voitte siis luottaa siihen että olipa korttien vastaus mihin tahansa kysymykseenne mikä tahansa, se on vastaus joka teidän tarvitsee tietää. Ei se, jonka kenties haluatte tietää. Sellainen viihdyttäjä minä olen, hän sanoi, ja kumarsi uudestaan.
harlekiini
 

Seuraava

Paluu Kaupunki

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 9 vierailijaa

cron