Kirjoittaja Sands » 11 Helmi 2012, 22:32
((Ainahan hän tulee, kun nätit naiset pyytävät. wink wink nudge nudge))
Kai päivä oli aivan kuten mikä tahansa toinen kirpakka, kirkas talvipäivä Cryptin valtakunnassa, mutta mitäpä Roswell siitä tietäisi. Olihan siitä aikaa, kun tuo viimeksi oli tälle maaperälle jalkansa laskenut, ehkä nyt oli varsin huono vuodenaika visiitille näin lämpötilan perusteella, olihan sentään aivan laittoman kylmä. Mutta taisivat vaistot vain loppujen lopuksi valita aivan oikean ajan visiitille, olihan sitä tässä viimeaikoina tapahtunut vaikka ja mitä suurta, jotka tarkkakorvainen kyllä kuulee ympäriltään ja pääsee kärryille uusimmista juoruista, vaikka ei olisi aikoihinkaan välittänyt tapahtumista. Muutos oli hyvästä, eikä demonia itseään haitannut nyt kyllä olla yhtään mukana siinä, jos saisi muovattua sitä muutosta vähän omaan kuin muidenkin haluamaan suuntaan.
Lumi narskui saappaiden alla miehen pitäessä ruskeaa, varsin kulahtanutta mutta kuitenkin edes vähän lämmittävää takkia kiinni käsillään. Eihän toki takki ollut hänen omansa, joten leveäharteisen kehon omistajalla oli aikamoinen ongelma saada se mahtumaan. Ei se kiinni ainakaan mahtunut, mutta eihän Roswell toki voinut kieltäytyä, jos kaunis ihmisnainen hänelle päätti jotain lahjoittaa hyvää hyvyyttään Virne nousi nopeasti tuon huulille ajatuksen vallatessa mielen. Hengitys höyrystyi huuruiseksi pilveksi, joka seurasi demonia tuon kävellessä aivan rauhallista tahtia kohti määränpäätään, määrätietoisena ja mistään muusta välittämättä, poikki katujen. Ehkä hattu olisi ollut hyvä peittämään suipot korvat, mutta ei mies sellaista omistanut eikä sellainen kyllä päähänkään menisi, siitä pitivät huolen ne komeat, mustat ja kaartuvat sarvet tuon päässä. Kenelläkään, joka tuohon sattui törmäämään kadulla, ei voinut olla mitään epäilystä siitä, mikä otus Roswell oli. Ei häntä haitannut, ei siinä ollut mitään hävettävää, eikä mies siten tehnyt elettäkään sen peittämiseksi. Tietenkin hän mieluusti pääsisi, minne oli matkalla, ennen kuin tulisi vartijoiden pysäyttämäksi, joten ihmisiä piti hieman yrittää vältellä. Se ei ollut helppoa keskellä kirkasta päivää, eikä tuo niin kauheasti yrittänytkään, mutta pelko ainakin sai monet kaikkoamaan vähin äänin paikalta. Hän oli vain läpikulkumatkalla eikä aiheuttanut mitään vahinkoa, silloin oli vain parempi antaa toisen mennä.
Linnan porteilla toki oli hieman erilainen vastaanotto. Eihän sitä joka päivä nähnyt itsevarmaa demonia tepastelemassa sisään valosta huolimatta, kuin omistaisi koko paikan. Roswell ei ollut sellainen henkilö, joka tahtoisi livahtaa sisälle kutsumatta, joten eipä tuo edes yrittäisi. Kohteliaskaan käyttäytyminen ei saanut miestä vähemmän epäilyttäväksi, etenkään kun tuo ei mitään selvää syytä antanut vierailulleen Joten pienen hämmennyksen ehkä pelon jälkeen tuo löysi nopeasti itsensä pidätettynä ja kahlittuna, monen vartijan saattamana linnan mutkittelevien käytävien syvyyksistä, kolkossa tyrmässä. Aivan kiltistihän demoni meni mukana, vaikka vartijat kokoajan olivat varuillaan ja valmiina johonkin metkuun, mitä ei koskaan tullutkaan. Ei kaikki tosin ollut menetetty. Tämähän oli vain yksi tapa saavuttaa se lopputulos, minkä Roswell oli tahtonutki: hänhän oli päässyt linnaan sisään aivan nätisti, eikö? Tyrmä oli toki kolkko ja kylmä, mutta kiviset seinät suojasivat tuulelta. Ranteita hiertävät kahleet eivät kuitenkaan olleet niin mukavat, eikä sitä pystyasentoon pakotettuna päässyt kunnolla rentoutumaan, mutta eiköhän se siitä paranisi jossain välissä. Tuskaisiin huutoihin sitä tuskin koskaan tottuisi. Tyrmä kuitenkin tuntui niin kovin rauhalliselta, ainakin kun vertasi sitä ulkopuolella käyneeseen kauheaan hälyyn ja juoksentelemiseen. Kenelläkään ei tuntunut olevan ideaa mitä tehdä tai miksi tuollainen otus yhtäkkiä oli porteille ilmestynyt.
Odotus ei tuntunut miltään, olihan niitä vuosia vanhalla demonilla takanaan jo aika monta. Oli hankala edes sanoa, milloin hän oli sinne tullut tai kuinka kauan hän oli siellä ollut yksin pimeydessä roikkumassa, mutta jonkin ajan kuluttua erilainen ääni kuului oven takaa. Lukkoa avattiin, ovi aukesi naristen toisenlaisen, tärkeämmän ja rikkaammannäköisen henkilön astuessa sisään. Roswell nosti hieman kasvojaan, katsellen vierailijaa jo hämärään tottuneilla silmillään, niiden kirkkaiden, vaaleankeltaisten silmien melkein loistaessa pimeydessä, kuin katsoen suoraan syvälle toisen sisimpään.
"Ah, tervetuloa," tuo sanoi hymyillen, näyttäen aivan liian itsevarmalta tässä tilanteessa, silmät niin viekkailta,
"Olo alkoikin käydä yksinäiseksi. Kuinka voitte?" demoni aloitti omat, vähäpätöisemmät kysymyksensä ja sitä melkein voisi luulla, että tuo ei ottanut tätä koko asiaa tosissaan.
"Suokaa anteeksi, kuinka töykeää minulta. Roswelliksi sitä kutsutaan, oikein mukava tavata. Kysymys on hyvä, mutta en ole varma osaanko itsekään siihen täydellä varmuudella vastata. Taidan olla mitä te kutsuisitte "demoniksi", mh?" Roswell puhui, kuin ei olisi vangittuna lainkaan, rauhallisesti ja kohteliaana. Hiljainen naurahdus pääsi tuon huulilta.
"Kai minulla on sellainen vaikutus joskus. Mutta suokaa anteeksi, kenelle minulla on kunnia puhua?"