Kirjoittaja Aksutar » 13 Helmi 2012, 12:07
Lauhtumaan käyvät pakkaset olivat saaneet jo enemmän väkeä liikkeelle koloistaan. Siltikin, ne joiden ei pihalle tarvinnut tulla, pysyivät mieluusti sisällä lämpimässä, kun lähtivät korviansa jäädyttämään ulos. Joidenkin mielestä moinen oli vain silkkaa nössöilyä. Tähän joukkoon kuului myös Erudessa. Kenraali oli tuttuun tapaansa herännyt aikaisin aamulla, joskin mitään tehtävää ei ollut toimitettavana. Joukot jotka pikkuhiljaa olivat alkaneet heräilemään, kokoontuivat sotilastuvalle keskustelemaan ja valmistautumaan päivän partioihin. Katuja vahtivat niin kuninkaan miehet, kuin kreivin eliitit. Ne joilla ei mitään tekemistä näin muutaman tunnin sisään ollut tiedossa, alkoivat keskustelemaan siitä, kuka heistä mahtoi olla paras kaksintaistelussa. Keskustelu laajeni siihen, että pian koko sotilastupa kuohui ja haasteita heitettiin suuntaan jos toiseenkin. Leikkimielessä tietenkin, eiväthän nämä veljellisissä väleissä olevat joukot nyt toisiensa päitä alkaisi oikeasti irti repimään. Millainen eliittijoukko se sellainen oli, joka ei tullut toimeen kuin yksi iso perhe?
Myös Erudessa vedettiin keskusteluun mukaan. Nainen itse ei välittänyt liittyä moiseen leikittelyyn itse, mutta kerta joku hänet soppaan heitti, ei Erudessa perääntymäänkään lähtenyt. Niinpä kilpailuhenkiset virneet koristivat itse kenenkin kasvoja, kun kenraali ilmoitti, että oli vain yksi tapa ratkaista kuka oli sanojensa mittainen. Olisihan se ollut järkevää heti alkuunsa käydä vetämässä haarniskansa ylle, mutta mitä suotta. Eru siis normaali arkivaatteissaan monien muiden tapaan lähti pihamaalle, ylle heitettiin korkeintaan viitat suojaamaan purevimmalta pakkaselta.
Niinpä aamupäivän täytti kartanolla yhteenottojen äänet. Oikeita aseita ei tietenkään käytetty, vaan harjoitus kepakkoja ja puisia miekkoja. Kukin käytti mitä asetta nyt parhaiten väitti käsittelevänsä. Jokainen sai vuorollaan haastaa sen, kenet itse mieli. Yllättävän vähän kävi haasteita itse kenraalia kohtaan, mutta se oli ymmärrettävää. Monestakin syystä. Osa ei halunnut haastaa kenraalia koska tuo oli nainen. Naiselle häviäminen olisi nolompaa, vaikka kaikki tiesivät että Erudessa oli paikkansa kenraalina ansainnut juuri taitojensa ansiosta. Toinen syy oli se, että uskoivat sata varmana häviävänsä tuolle. Kolmas syy oli se, etteivät jotkut yksinkertaisesti uskaltaneet käydä haastamaan korkea-arvoisempaa, edes leikkimielessä.
Vaikka etevä olikin, ei Erukaan aina voittanut taisteluja. Muutaman kerran aamupäivästä kenraali ottikin turpiinsa taistelussa miehiään vastaan. Ne jotka kenraalin kävivät kaatamaan, olivatkin tuon pidempiaikaisia sotilaita, jotka tiesivät naisen taktiikat ja omasivat itsekin kokemusta vuosisatojen varrelta.
Juuri nyt kenraali otti yhteen erään nuoremman sotilaan kanssa. Lupaava miehenalku osasi taistella ja antoikin Erudessalle mieleisensä haasteen. Kuitenkin, ei tuo käynyt voittamaan vanhempaansa ja pian uhmakas sotilas löysikin itsensä hangesta, kenraalin toinen miekka kaulaltaan.
Sinisen silmien katse kohosi saman tein syrjäisemmällä seisovaan mustakutriin, jota kukaan muu ei vielä ollut huomannut. Sen sijaan että sotilaat olisivat kunniaa älynneet osoittaa paikalle ilmaantuneelle kreiville, kaikui tässä kehässä hurraukset ja ilkut, samalla kun seuraava pari valmistautui ottamaan yhteen. Eru käveli pois kentältä, Kreivin luo ja heti ensitöikseen kumarsi tuolle, ottaen virallisemman asennon miehen lähettyvillä.
Herrani on näemmä ylös noussut Erudessa aloitti haltiakielellä, katseen kohdatessa Arethin kasvot Saanen kysellä, mikä herrani tuo tänne pihamaalle, sotilaiden leikkejä seuraamaan?