Kirjoittaja Crimson » 15 Helmi 2012, 22:33
Päivä oli hujahtanut nopeasti ohi sen jälkeen, kun metsään oltiin saavuttu. Riittävän kauaksi piilopaikan luota savuttuaan lukuisia puita oli potkittu ohimennen, kun harvinaisen vihaisella tuulella oleva kreivi oli yksisarvisensa selästä viitsinyt laskeutua. Myös turhautuneita huutoja oltiin kajauteltu ympäriinsä ja pienemmillä paineaalloilla paiskailtu lunta sinne tänne. Metsä jos mikään oli oikea paikka silloin kun Areth hyvin aggressiiviseksi äityi. Täällä ei ollut kukaan valittamassa vieressä siitä kuinka tavarat hajoaisivat tai ketään ylipäätään mustatukan vihan tiellä - paitsi korkeintaan eläimet, mutta tuskinpa kovimmatkaan petoeläimet uskaltautuivat lähemmäs tulemaan raivoavaa siniveristä. Firimarkin oli ottanut välimatkaa isäntäänsä, joka ei missään välissä ollut antanut merkkiäkään rauhoittumisesta
Aikansa riehuttuaan, oli Areth kuitenkin väsähtänyt ja käynyt istumaan lumeen, aikeenaan vain hetken ummistaa silmiään ja levätä, potea inhottavaa särkyä päästä pois, joka oli kokoajan häntä vaivannut. Totta kai tuo olikin nukahtanut syvään uneen niille sijoilleen, eikä ajankulua tajutessaan saattanut pistää merkille päivän jo kääntyneen hiljattain illaksi.
Firimar oli muutamaan otteeseen käynyt tökkimässä turvallaan illan mittaan kreiviä, jonka hiuksia koristi nyt kevyt valkea huurre ja nenästä muodostui ulos hengittäessä pieniä höyrypilviä. Pakkanen oli selvästi alkanut kiriä ja taivas hämärtyä ajan kuluessa yhä vain eteenpäin. Areth nukkui yhä. Tiukasti viittaansa kääriytyneenä, puuta vasten nojaten. Mikään ei ollut häirinnyt tavallisesti niin herkkäunista miestä kreivi nukkui sijoillaan kuin olisi ollut jonkinsortin koomassa.
Loppujen lopuksi ei heräämiseen vaadittukaan paljoa. Aikaa Firimarin viimeisimmästä herättämisyrityksestä oli kulunut jo tovi ja ori oli jälleen vetäytynyt hieman kauemmas mutustamaan kaarnaa puista. Jostain syystä yksisarvinen oli kuitenkin äitynyt hirnumaan hädissään olevan kuuloisena toimiensa lomasta, joka havahduttikin kreivin hereille. Lopultakin.
Mustatukka mutisi itsekseen jotain ja avasi lopulta silmänsä. Oliko iltakin kääntynyt mukamas yöksi, kun ulkosalla oli niin pimeää? Areth nousi ylös maasta sydämen alkaessa takoa samalla lujempaa rinnassa. Tumman sinisistä täysin valkeiksi muuttuneet silmät harhailivat ympäristössä, mitään kuitenkaan näkemättä.
Firimar?! Areth kysyi hämmentyneenä ääneen kuunnellessaan hevosen äänekkäämmiksi yltyviä hirnahduksia. Yllättäen sokeaksi muuttunut kreivi hapuili hetken käsillään ympärilleen ja otti varovaisia askelia eteenpäin. Eihän siitä mitään tullut alkuunkaan. Ensimmäiseen puuhun törmätessään, mustatukka oli vähällä suivaantua heti alkuunsa ja menettää hermonsa, mutta vaikka kuinka tuon olisikin tehnyt mieli potkaista puuta, hakeutui toinen käsi vain lopulta vasten sen runkoa. Ajatuksen lentelivät sekavana päässä. Miksei Areth nähnyt mitään? Oliko muka aikaisemmin kamppailusta seurannut päänsärky aiheuttanut näönmenetyksen? Lopullisestiko? Vai vain hetkellisesti? Myös itse kuninkaan viikkoja aikaisemmin antama varoitus suvussa liikkuvasta sairaudesta kävi mielessä, mutta eihän tämä nyt sitä saattanut olla. Eihän?
Jokin kävi nykäisemään viitan reunasta. Katse siirtyi automaattisesti etsimään nykäisyn aiheuttajaa, mutta turhautunut hymähdys pääsi lopulta kreivin suusta. Mies oli jo unohtanut, ettei mitään nähnyt. Uusi nykäisy, joka alkoi muistuttaa jo erehdyttävästi riuhtaisua. Areth otti perääntyvän askeleen, jolloin myös käsi puusta irtosi.
Kuka olet!? mustatukka kysyi valkean katseen harhaillessa jatkuvasti edustalla. Ympäriltä alkoi kuulua jonkinsortin naureskelua. Hihittelyä ja muuta mekkaloimista. Siniverisen silmät eivät pysyneet hetkeäkään paikoillaan tuon päässä. Oli vaikeaa säilyttää malttinsa ja olla näyttämättä pelkoa, kun ei tiennyt alkuunkaan minkä kanssa oli tekemisissä. Asiaa ei helpottanut lainkaan Firimarin yhä ilmassa kiirivät hirnahdukset tai se, että ilmeisesti näitä ahdistelijoita oli paikalla enemmänkin, kuin vain yksi.
Jälleen viittaa käytiin repimään. Tällä kertaa kahdesta suunnasta yhtäaikaa. Kreivi potkaisi toiseen suuntaan, saaden jonkin itseään selvästi pienemmän hyvä jos edes polveen saakka lentämään kauemmas. Nykijän tilalle ilmestyi samantien uusi, kunnes kokonainen pataljoona tuntui olevan hätääntyneen kreivin kimpussa. Epätoivoinen yritys perääntyä kruunattiin kaatumisella hankeen, jolloin otukset, mitä liene sitten olivatkaan, alkoivat nyt repiä myös lievän paniikin vallassa olevan kreivin hiuksia ja muita vaatteita.