Hiisi vieköön || Aksu

Kokoustalosta on muodostunut uusi linnan korvike piilopaikkaan, linnan siirryttyä aroille. Kokoustaloa on laajennettu ja sieltä löytyy nyt myös yksi koreileva Sali, jota käytetään kuninkaan valtaistuinsalina kun ylimystö kylässä vierailee. Kokoustalosta löytyy yhä huonetta jos toistakin, missä pitää neuvotteluja, sekä saleja, joissa viettää juhlia ja tanssiaisia.


Kokoustalo toimii Kreivi Arethdriel linnana. Kokoustalon lähettyvillä sijaitsee kuitenkin herran pieni, muttei todellakaan vaatimaton kartano. Kartanossa on kaksi kerrosta ja huoneita liiakseenkin. Kaunis ja moderni kartano on ilo silmälle, siinä missä haltioiden linnakin. Kartanon yhteydestä löytyy myös pieni, henkilökohtainen sotilastupa, sekä tallit. Kartanon pihamaa on kaunis ja hyvin hoidettu.

Valvoja: Crimson

ViestiKirjoittaja Aksutar » 15 Helmi 2012, 18:59

Kreivi ei käynyt tarttumaan apua tarjoavaan käteen. Sen sijaan käsi lyötiin tylysti sivuun ja Kreivi kampesi itse itsensä ylös. Erudessan kasvoilla oli jälleen se jäätävän tasainen ilme, mikä ei kertonut oikeastaan mitään mitä naisen päässä liikkui. Miehet kentän laidalla olivat alkaneet keskustelemaan, osa jopa teki lähtöä tulevaan vahdin vaihtoon. Kukaan ei enää näyttänyt haluavan ottaa mittaa kenestäkään.
Erudessa katseli Arethia, joka piteli päätänsä. Ei kai se nyt noin paljon sattunut? Tai no, kyllähän Kenraalinkin päätä jomotti äskeisen jälkeen, mutta ilmeisesti hänellä oli suurempi kipukynnys. Tosin, ei tainnut olla kaikkein fiksuin veto iskeä päänsärkyherkkää miestä otsaan. Erudessa kumarsi pienesti Kenraalin näreisten sanojen jälkeen, mutta minkäänlaisia suurempia pahoittelun merkkejä ei naisen kasvoissa tai eleissä näkynyt.

Sen voi tulkita monella tapaa, herrani Erudessa totesi kivikasvoisella olemuksellaan Käytin vain hyväkseni minulle suotuja lahjoja, jotka ilmeisesti toimivat, ainakin jollain tapaa, herrani.
Kukaan ei kieltänyt teitä käyttämästä omia voimianne. Ei etuoikeuksia, kenellekään, herrani.

Ei etuoikeuksia, ei sääliä, ei armoa. Kaikki keinot olivat sallittuja, kunhan ei täysin vilunki peliin sortunut. Näin Erudessa sen näki ja uskoi, että jos Kreivi kaikkia voimiaan olisi käynyt käyttämään, olisi tuo myös voittanut kamppailun. Erudessa kuitenkin ehti ensin.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Crimson » 15 Helmi 2012, 20:08

Pisteliäs katse seurasi kenraalin kumarrusta ja tuon sanojen myötä Areth hymähti jotenkin paheksuvasti toiselle vastaukseksi. Kreivi ei mieltänsä muuttanut, vaikka Erudessa kyllä asiaa puhuikin sitä Areth ei käynyt kieltämään. Eihän kukaan ollut kieltänyt käyttämästä erityisiä voimia, mutta siniverinen oli kokenut sen jo aikaisemmin pelkästään epäreiluksi ja jättänyt sen takia kokonaan ulos vaihtoehdoista. Sitten platinablondi oli mennyt käyttämään omiaan! Ei oikeastaan varsinaisia erityisvoimiaan, mutta taito se oli mies pikkusormensa ympärillekin kietoa muutamalla hassulla sanalla ja sillä katseella, mikä tuon sukupuolen edustajilta tuntui silmistä kovin herkästi irtoavan.

Areth ei suonut sanoja kenraalille, vaan päätään yhä pidellen asteli huteran oloisesti sotilaan luokse, joka hänen viittaansa yhä piteli hieman syrjemmälle. Kreivi olisi voinut jopa vannoa, että mies otti muutaman askeleen perääntyäkseen äreän mustatukan lähestyessä tuota, ja kävi sitten ojentamaan kädet suorina painavaa viittaa herralle takaisin. Areth kiskaisi viitan sotilaalta itselleen, setvi sitä hetken käsissään ja kiskaisi sitten hartioilleen takaisin. Näkökin oli ottanut hieman palautuakseen, mutta oli silti tavallista sumeampi. Eihän yksi satunnainen isku päähän nyt saattanut näköelimiä näin pitkäksi aikaa sekoittaa? Toisaalta, olihan Areth tavallista herkempi saamaan päänsärkyjäkin osakseen, joten mikseipä tuo voisi olla hieman herkempi muutenkin päänsä alueella kokemaan vastaavanlaisia haittoja. Sehän selittäisi.
Mustatukka kääntyi kenraalia kohti, ja katsoi tuota yhä näreissään.
Silti en olettanut että käyttäisit viehätysvoimaasi hyväksesi, Erudessa, kreivi puhutteli henkivartijaansa lyhyesti ja yskäisi, tarttuen sitten ensimmäisen sotilaan käsivarresta kiinni, joka ohi sattui kulkemaan. Nuori, kreiviä päätä lyhyempi, säikähtäneen oloinen mies pysähtyi niille sijoilleen ja sai osansa kylän hallitsijan piikittelevästä katseesta.
Hae hevoseni, kuului käsky, ja pienen tönäisyn myötä mies lähti kipittämään epäröimättä kohti hieman kauempana sijaitsevia talleja, noutamaan Firimaria.
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

ViestiKirjoittaja Aksutar » 15 Helmi 2012, 20:33

Kenraalille ei enää suotu sanoja, vaan Areth lähti kävelemään poispäin kehältä, kohti sotilasta joka tuon viittaa piteli. Kreivi oli ilmeisesti saanut tarpeekseen tästä leikistä, kuten moni muukin. Nyt sotilaat kehän ympäriltä lähtivät hajaantumaan kukin omille teilleen. Erudessa otti askeleen Kreivin perään, jääden kuitenkin seisomaan paikalleen Kreivin käännyttyä takaisin häntä kohden, jahka viittansa oli niskaan saanut.
Nainen jäi harvinaisen sanattomaksi kreivin puheiden jälkeen. No, olihan hän nainen, miehet olivat yleensä heikkoina jos vähän silmiä räpytti, oli kuka neito kyseessä tahansa. No, makunsa kullakin, Eru taisi siis kuulua Kreivin mieleisiin. Kai. Ken tietää.
Se oli kuitenkin selvää, että Kreivi oli ottanut kunnolla nokkiinsa kenraalin tempauksesta. Osa sotilaista virnuili sivummalla itsekseen kuullessaan kreivin sanat, suoden kenraalilleen myhäileviä katseita. Eru kuitenkin sivuutti ne.

Seuraavaksi Kreivi kävikin käskemään erästä sotilasta hakemaan tuon hevosen. Kenraalin kulma kohosi pienesti, samalla kun tuo käveli lähemmäksi Kreiviään.
Mihin herrani aikoo mennä? Erudessa kysyi suoraan, sen pahemmin välttelemättä keskustelua kreivin kanssa Eikö teidän olisi parempi mennä lepäämään?
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Crimson » 15 Helmi 2012, 21:10

Sitä mukaan kun myhäileviä katseita Arethille lähettyviltä suotiin, ajoi kreivi mokomat pois puolestaan pelkällä vilkaisulla kyseisten rohkelikoiden suuntaan. Naamat alkoivat vetäytyä peruslukemille sitä mukaan kun äreän siniverisen katse miehien naamoilla risteili, ja sotilaat alkoivat hiljattain lähteä yksi toisensa jälkeen matkoihinsa kentän laidalta, jättäen kenraalin ja kreivin kahden. Katse kääntyi terävästi Erun puoleen.
Jonnekin, missä voin rauhassa selvittää päätäni ja purkaa vihaani. Täällä se ei tule onnistumaan sinun kaltaisiesi hupakkojen takia oli tympeä vastaus kenraalille. Kreivi tiesi jo nyt, että tulisi myöhemmin katumaan näitä sanoja, mutta ei jaksanut murehtia sitä nyt.
Areth sulki hetkeksi silmänsä. Päässä jyskytti ilkeästi, silmiäkin särki kummallisesti. Tavallisesta poikkeava olo sai kreivin huolestuneeksi omasta olotilastaan, mutta sitä mustatukka - joka oli valmis kääntämään jokaisen vastaanväittävät olennon niskat nurin säälimättä ei ulospäin kuitenkaan näyttänyt muuten kuin kulmien kurtistumisella.

Firimaria noutamaan lähetetty sotilas palasi lopulta, ojentaen mustan yksisarvisen ohjaksia Arethille. Ensimmäinen käden huitaisu meni kuitenkin ohi ohjista Areth oli kuin niin ei olisi tapahtunutkaan, ja onnistuikin toisella huitaisulla saamaan kiinni ohjista. Nuori sotilas sai aggressiivisen tönäisyn rintakehäänsä, kun kreivi kävi tekemään tietä päästäkseen nousemaan yksisarvisensa selkään.
Firimar kävi hiljaa hörähtämään, kun Areth kiipesi sen selkään ja kiskaisi nuoren orin ohjaksista ehkä turhankin terävästi saadakseen tuon kääntymään.
Äläkä edes harkitse lähettäväsi partioitasi seuraamaan minua, kreivi sähähti hampaittensa välistä kenraalille, kannusti Firimarin reippaaseen käyntiin ja katosi alta aikayksikön ulos kartanon porteista, suunnaten kulkunsa kohti metsän laitaa, jossa saattaisi hermojaan päästellä vapaasti.
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

ViestiKirjoittaja Aksutar » 15 Helmi 2012, 21:39

Kreivin sanat saivat kenraalin hymähtämään pienesti sisällänsä. Vai hupakko. No, miten Kreivi itse halusi. Erudessa ei käynyt kohottamaan ääntään siniveristä kohtaan, se ei ollut suvaittavaa eikä oikeastaan edes kannattavaa. Eru ei myöskään käynyt lisäämään mitään Kreivin sanoihin, tyytyi vain seisomaan vieressä kun sotilas toi Arethin ratsun paikalle. Kreivi ei heti ensimmäisellä kerralla saanut ohjista kiinni. Oliko vain niin suivaantunut, ettei heti onnistunut? Lopulta tuo kuitenkin nousi ratsaille, käsitellen yksisarvista ehkä turhankin räväkästi.
Kenraalille vielä huomautettiin, ettei kannattanut edes harkita lähettää sotilaita Kreivin perään. Erudessa nyökkäsi pienesti, katsoen sitten kuinka Areth kävi ratsastamaan poispäin kartanosta. Minne ikinä menikään. Hetken seisoskeltuaan paikoillaan, kävi Erudessa takaisin töihinsä. Tämä leikki oli loppunut nyt tähän.


Illan viimeinen vahdinvaihto kävi. Sotilaiden lompsiessa kiristyvästä pakkasilmasta sisälle, kyseli Kenraali noilta, oliko Kreivi vieläkään palannut. Vastaus oli kielteinen. Mies oli pysynyt koko päivän pois kartanolta, eikä liioin kokoustalollakaan. Vähän alkoi jo huolestuttamaan. Niin henkilökohtaisista syistä kuin myös työnsuhteen. Mitä jos Kreiville oli käynyt jotain? Sehän olisi Erudessan vika, mitäs ei ollut suojelemassa. Kenraali tuhahti itsekseen, samalla kun otti mukaansa aseensa ja arkisten vaatteiden päälle heitettiin hupullinen viitta. Ei tässä auttanut enää odotella.
Suunta kävi kohti talleja, joista oma pegasos napattiin matkaan ja lähdettiin jäljittämään kreiviä. Lunta ei ollut tullut, joten kun oikeat jäljet oltiin kaikkien muiden seasta löydetty, oli niiden seuraaminen melko helppoa. Jälkien seuraaminen helpottui entisestään, kun saavuttiin kylän laitamille, josta yksisarvisen jäljet olivat suuntautuneet metsään Huolenaihe sen kun vain kasvoi. Aglar ei olisi halunnut lähteä hämärtyvään metsään, mutta emännän käskiessä, pisti pegasos jalkaa toisen eteen
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Crimson » 15 Helmi 2012, 22:33

Päivä oli hujahtanut nopeasti ohi sen jälkeen, kun metsään oltiin saavuttu. Riittävän kauaksi piilopaikan luota savuttuaan lukuisia puita oli potkittu ohimennen, kun harvinaisen vihaisella tuulella oleva kreivi oli yksisarvisensa selästä viitsinyt laskeutua. Myös turhautuneita huutoja oltiin kajauteltu ympäriinsä ja pienemmillä paineaalloilla paiskailtu lunta sinne tänne. Metsä jos mikään oli oikea paikka silloin kun Areth hyvin aggressiiviseksi äityi. Täällä ei ollut kukaan valittamassa vieressä siitä kuinka tavarat hajoaisivat tai ketään ylipäätään mustatukan vihan tiellä - paitsi korkeintaan eläimet, mutta tuskinpa kovimmatkaan petoeläimet uskaltautuivat lähemmäs tulemaan raivoavaa siniveristä. Firimarkin oli ottanut välimatkaa isäntäänsä, joka ei missään välissä ollut antanut merkkiäkään rauhoittumisesta
Aikansa riehuttuaan, oli Areth kuitenkin väsähtänyt ja käynyt istumaan lumeen, aikeenaan vain hetken ummistaa silmiään ja levätä, potea inhottavaa särkyä päästä pois, joka oli kokoajan häntä vaivannut. Totta kai tuo olikin nukahtanut syvään uneen niille sijoilleen, eikä ajankulua tajutessaan saattanut pistää merkille päivän jo kääntyneen hiljattain illaksi.


Firimar oli muutamaan otteeseen käynyt tökkimässä turvallaan illan mittaan kreiviä, jonka hiuksia koristi nyt kevyt valkea huurre ja nenästä muodostui ulos hengittäessä pieniä höyrypilviä. Pakkanen oli selvästi alkanut kiriä ja taivas hämärtyä ajan kuluessa yhä vain eteenpäin. Areth nukkui yhä. Tiukasti viittaansa kääriytyneenä, puuta vasten nojaten. Mikään ei ollut häirinnyt tavallisesti niin herkkäunista miestä kreivi nukkui sijoillaan kuin olisi ollut jonkinsortin koomassa.
Loppujen lopuksi ei heräämiseen vaadittukaan paljoa. Aikaa Firimarin viimeisimmästä herättämisyrityksestä oli kulunut jo tovi ja ori oli jälleen vetäytynyt hieman kauemmas mutustamaan kaarnaa puista. Jostain syystä yksisarvinen oli kuitenkin äitynyt hirnumaan hädissään olevan kuuloisena toimiensa lomasta, joka havahduttikin kreivin hereille. Lopultakin.

Mustatukka mutisi itsekseen jotain ja avasi lopulta silmänsä. Oliko iltakin kääntynyt mukamas yöksi, kun ulkosalla oli niin pimeää? Areth nousi ylös maasta sydämen alkaessa takoa samalla lujempaa rinnassa. Tumman sinisistä täysin valkeiksi muuttuneet silmät harhailivat ympäristössä, mitään kuitenkaan näkemättä.
Firimar?! Areth kysyi hämmentyneenä ääneen kuunnellessaan hevosen äänekkäämmiksi yltyviä hirnahduksia. Yllättäen sokeaksi muuttunut kreivi hapuili hetken käsillään ympärilleen ja otti varovaisia askelia eteenpäin. Eihän siitä mitään tullut alkuunkaan. Ensimmäiseen puuhun törmätessään, mustatukka oli vähällä suivaantua heti alkuunsa ja menettää hermonsa, mutta vaikka kuinka tuon olisikin tehnyt mieli potkaista puuta, hakeutui toinen käsi vain lopulta vasten sen runkoa. Ajatuksen lentelivät sekavana päässä. Miksei Areth nähnyt mitään? Oliko muka aikaisemmin kamppailusta seurannut päänsärky aiheuttanut näönmenetyksen? Lopullisestiko? Vai vain hetkellisesti? Myös itse kuninkaan viikkoja aikaisemmin antama varoitus suvussa liikkuvasta sairaudesta kävi mielessä, mutta eihän tämä nyt sitä saattanut olla. Eihän?

Jokin kävi nykäisemään viitan reunasta. Katse siirtyi automaattisesti etsimään nykäisyn aiheuttajaa, mutta turhautunut hymähdys pääsi lopulta kreivin suusta. Mies oli jo unohtanut, ettei mitään nähnyt. Uusi nykäisy, joka alkoi muistuttaa jo erehdyttävästi riuhtaisua. Areth otti perääntyvän askeleen, jolloin myös käsi puusta irtosi.
Kuka olet!? mustatukka kysyi valkean katseen harhaillessa jatkuvasti edustalla. Ympäriltä alkoi kuulua jonkinsortin naureskelua. Hihittelyä ja muuta mekkaloimista. Siniverisen silmät eivät pysyneet hetkeäkään paikoillaan tuon päässä. Oli vaikeaa säilyttää malttinsa ja olla näyttämättä pelkoa, kun ei tiennyt alkuunkaan minkä kanssa oli tekemisissä. Asiaa ei helpottanut lainkaan Firimarin yhä ilmassa kiirivät hirnahdukset tai se, että ilmeisesti näitä ahdistelijoita oli paikalla enemmänkin, kuin vain yksi.
Jälleen viittaa käytiin repimään. Tällä kertaa kahdesta suunnasta yhtäaikaa. Kreivi potkaisi toiseen suuntaan, saaden jonkin itseään selvästi pienemmän hyvä jos edes polveen saakka lentämään kauemmas. Nykijän tilalle ilmestyi samantien uusi, kunnes kokonainen pataljoona tuntui olevan hätääntyneen kreivin kimpussa. Epätoivoinen yritys perääntyä kruunattiin kaatumisella hankeen, jolloin otukset, mitä liene sitten olivatkaan, alkoivat nyt repiä myös lievän paniikin vallassa olevan kreivin hiuksia ja muita vaatteita.
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

ViestiKirjoittaja Aksutar » 15 Helmi 2012, 22:53

Yhä pimenevämmässä metsässä suunnistaminen alkoi käydä hankalammaksi. Kreivi ei ollut jäänyt ihan lähitienoille, joten jälkiä seurattiin kuunsirpin valossa eteenpäin. Minne mahtoi suunnata? Siitä Erudessa ei tiennyt mitään. Kaikki mahdolliset kauhukuvat kuitenkin pyörivät päässä. Mitä jos tuo oli jäänyt ihmisten vangiksi? Mitä jos hänet oltiin surmattu keskelle metsää? Mitä jos?
Pahimpaan oli aina varauduttava. Erudessa ei antaisi ikinä itselleen anteeksi, mikäli Kreiville olisi jotain sattunut. Sehän oli hänen tehtävänsä pitää huolta miehen hyvinvoinnista! Mutta nyt juuri hänen takiaan oli kreivi lähtenyt vaeltelemaan yksin metsään, ties minne asti.
Aglar alkoi kääntelemään korviaan levottomana. Haltia katseli hetken aikaa ratsuaan, kunnes suuntasi katseensa menosuuntaan. Kuunnellen. Kenraali pysäytti ratsunsa, jotta kuulisi paremmin äänet, jotka kantautuivat vaimeina kauempaa metsästä.. Hirnuntaa.. Voisiko se olla?

Aglar komennettiin siltä seisomalta laukkaan. Pegasoksella oli pieniä vaikeuksia juosta metsässä, jossa siivet eivät voineet olla auki, muuten ne olisivat lyöneet puihin. Paikalle saavuttuaan näki Erudessa tutun ratsun sekä tutun miehen.. sekä tutun näköisiä olentoja. Hiisiä. Kasapäin pieniä piruja. Laumassa eläviä tappajia, jotka löysivät toisen raatelun harvinaisen huvittavana ajanvietteenä.
Eru hypähti alas laukkaavan hevosen selästä, aseet vedettiin saman tien esille. Muutama nopea askel ja ensimmäinen hiisi potkaistiin kuin jalkapallo konsanaan pois Kreivin lähettyviltä. Loppuja lähdettiin potkimaan ja ajamaan asein kauemmaksi miehestä, joka maahan oli kaatunut. Aglar teki osuutensa tämän hullunmyllyn jatkamiseksi, levitellen uhkaavasti siipiään hiisimassalle, hyppien uhkaavasti takajaloilleen.
Eru kirosi ääneen. Haltiakielellä. Piti meteliä, voimakastahtoisia ja päättäväisiä lauseita. Niille ei saanut näyttää pelkoa. Tai heikkoutta. Hiidet hyökkäsivät vain heikkojen, pelkäävien olentojen kimppuun. Ne olivat heikkoja itse, joten täysissä voimissaan olevaa aseistettua olentoa kohteen ne eivät käyneet hyökkäämään. Eivät ainakaan yleensä.

Eivätkä tälläkään kertaa. Muutama yritti vielä itse Kreivin kimppuun käydä suunnista, joihin Erudessa oli selin. Nainen kuitenkin hypähteli jälleen nopeasti Kreivin puolelta toiselle, häätäen jokaisen pienen paholaisen tiehensä.
Pienet pirut perääntyivätkin. Vastahakoisesti, mutta perääntyivät. Erudessa katsoi että viimeinenkin katosi metsän pimentoihin. Varmasti jäisivät kyttäämään, mutta eivät hyökkäisi. Eivät ne tyhmiä olleet. Aglar rauhoittui ja jäi seisoskelemaan Firimarin lähettyville. Erudessa puolestaan kumartui Arethin puoleen, laskien varovaisesti kätensä miehen olalle.
Onko herrani kunnossa?
Katseen annettiin kiertää Kreivissä, etsien mahdollisia suurempia ruhjeita...
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Crimson » 15 Helmi 2012, 23:41

Repimiselle ei tuntunut tulevan loppua, kun pienet kädet kävivät repimään miestä sieltä täältä, aiheuttaen jopa häijyn terävillä kynsillä pienempiä naarmuja sinne tänne. Areth kirosi välillä jopa ääneen. Kreivi yritti käsillään huitoa pieniä olentoja irti itsestään, huonolla menestyksellä tosin, sillä aina yhden lennettyä hieman kauemmaksi, uusi pomppasi vanhan tilalle jatkaen siitä mihin edellinen oli jäänyt. Firimaria ahdisteltiin siinä missä maahan kaatunutta haltiaa. Orilla vain oli parempi tapa puolustautua hiisiä vastaan, uhkaamalla noita joko sapellimaisella sarvellaan tai iskemällä kavioitaan piruja kohti. Siitä huolimattakaan ei hevonen löytänyt tietänsä hädissään isäntänsä luokse hiisi lauman keskeltä, vaikka Areth kovasti pyrkikin ratsuaan luokseen kutsumaan.

Areth pisti merkille jostain lähettyviltä kavioiden kopseen. Se ei ollut Firimar. Joku toinenko? Kuka tähän aikaan muka metsän keskelle eksyisi. Ellei sitten---
Yllättäen pienet olennot olivat tiessään. Ne rääkyivät jossain lähellä jollekin, joka ne oli ajanut kreivistä kauemmas. Ääneen kiroavan naisen ääni kuitenkin sai suljetuiksi painetut silmät aukeamaan ja kohdistumaan äänen suuntaan. Erudessa? Saattoiko todella olla että kenraali oli hänen peräänsä lähtenyt kaiken sen jälkeen, mitä mustatukka oli tuolle aikaisemmin mennyt möläyttämään? Luojalle kiitos.
Astetta helpottuneempi olo valtasi kreivin. Nyt kun paikalla oli joku joka suojelisi ja ennen kaikkea näkisi - niin tuskin suurempaan huoleen oli aihetta. Platinablondi ratsunsa kanssa kävi häätämään loputkin viheliäiset pirut takaisin metsän suojiin, sinne minne ne kuuluivat ja mistä olivat tulleetkin. Firimar teki myös osansa, ajaen ympärillään samoilevan lauman hajaannuttua Aglarin ansiosta yksittäisiä hiisiä matkoihinsa, välillä meinaten seivästää piruja sarveensa tai tallata säälimättä päälle.

Käsi laskeutui olalle, mikä sai siniverisen hätkähtämään hieman. Pelko ja hätäännys eivät olleet vielä täysin laantuneet, mutta kuullessaan jälleen tutun äänen, saattoi Areth tuntea olonsa turvallisemmaksi. Täysin valkea katse kääntyi Erudessan suuntaan, katsoen hajamielisesti hieman ohi kenraalista.
Joko ne menivät?! Mitä ne edes olivat? Ja enkö kieltänyt tulemasta perääni!, kreivi sai sanotuksi. Siitä huolimatta, mitä viimeiseksi oli sanonut, oli hän enemmän kuin kiitollinen siitä, että Eru oli hänen peräänsä lähtenyt. Sen saattoi silkasta levottomuudesta hieman sekaisin olevasta äänestä huolimattakin erottaa. Käsi hapuili kohti kenraalia.
Olen kunnossa, kiitos kysymästä .. Ja kiitos että tulit, Areth sanoi jo hieman levollisemmalla ja pahoittelevammalla äänellä, Auttaisitko minut ylös, siniverinen vielä pyysi ja ojensi toista kättään Erulle.
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

ViestiKirjoittaja Aksutar » 15 Helmi 2012, 23:53

Kreivissä ei näyttänyt olevan mitään suurempaa haavaa. Hyvä. Sininen katse lähti etsimään toisen katsetta, saaden vastaansa vain valkeat silmät mitä tuon silmille oli tapahtunut?! Eikö tuo nähnyt? Ei ilmeisesti, kerta Kreivi kävi kyselemään olivatko ne jo menneet. Missä tuo oli sokeutunut? Miten? Miksi? Oliko se Erudessan vika? Voi ei jos oli, hän joutuisi hirteen! Roviolle! Giljotiiniin! Seipääseen! Erudessa kuitenkin rykäisi pienesti Kreivin sanojen jälkeen.
Kielsitte minua lähettämästä partioita peräänne, ette kieltäneet minua tulemasta Erudessa kävi korjaamaan Kreivin sanoja, perfektionistimaiseen tapaansa.
Ja ne olivat Hiisiä menivät jo, herrani Eru kertoi auttaessaan lopulta Kreivin ylös, tuon ensin kiitettyä kenraalin tulemisesta. Erudessa oli otettu, ei hän ollut odottanut Arethilta minkäänlaisia kiitoksia, varsinkaan sen jälkeen mitä päivällä oli tapahtunut.

Kun Kreivi oltiin autettu ylös, Erudessa otti muutaman askeleen kauemmas miehestä. Liian lähellä ei saanut seistä siniverisiä, noiden iholle ei saanut punkea. Kreivi vielä tarkastettiin päästä varpaisiin, kunnes katse kiinnittyi miehen kasvoihin.
Mutta Herrani taitaa valehdella minulle Erudessa totesi vakavin ilmein Ette ole kunnossa. Mikä silmiänne vaivaa? Turha väittää ettei mikään, vain sokea henkilö ei tunnistaisi hiisilaumaa metsässä, Herrani.
Viimeksi muokannut Aksutar päivämäärä 31 Heinä 2013, 12:55, muokattu yhteensä 1 kerran
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Crimson » 16 Helmi 2012, 00:30

Vai hiisiä. Niinpä tietenkin! Olisihan se pitänyt heti arvata. Mutta eihän Areth ollut säikähdykseltään saattanut edes ajatella moista.
Lopulta Erudessa auttoi kreiviä nousemaan ylös hangesta. Ylös päästyään, ei Areth uskaltanut ottaa askeltakaan mihinkään suuntaan. Niinpä mustatukka tyytyikin vain seisomaan paikoillaan, heilauttaen kättään varovasti ilmassa mahdollisten esteiden varalta. Edes kenraali ei sattunut enää käden tielle, vaikka juuri nyt Areth sitä eniten olisikin toivonut. Tuki jostain olisi ollut tarpeen, kun aisti, jonka olemassaoloon oli totuttu ja joka kaikista tärkein miehelle oli, olikin yhtäkkiä vain menetetty. Eihän se mitään, jos kuulo olisi mennyt, tai haju- tai makuaisti, mutta menettää nyt näkönsä ja tuosta noin vain!

Vaikkei Areth olisi tahtonut myöntää sokeuttaa, tuntui kenraalille asia jo olevan enemmän kuin selvä tuon käydessä huomauttelemaan valehtelemisesta ja siitä, että vain sokea ei hiisiä tunnistaisi. Kreivi mutristi hieman alahuultaan. Antoi sokean katseensa vaeltaa jatkuvasti ympäriinsä yrittämättä edes estää niin käyvän.
Se siis näkyy myös ulospäin, mustatukka kävi lopulta nöyrtyvästi totemaan, Se etten näe suurintakaan puuta tällä hetkellä silmissäni. Eihän hän ollut olettanut näkyviä muutoksia tapahtuvan, mutta ilmeisesti niin kuinkin oli käynyt tässä tapauksessa. Arethilla oli muutenkin ollut tänään kummallinen olo aamusta saakka. Se että painajaiset olivat ehkä tavallista kovemmin vaivanneet yön aikana, oli silmien takana ikävästi jyskyttänyt toistuvasti. Kreivi puri alahuultaan keskustelun kuninkaan kanssa palattua taas vaivaamaan mieltä. Oliko Aranin varoituksessa ollut sittenkin perää. Sairastaisiko hän samaa tautia kuin kuningas itse ja saisi todeta sen näin nuorena? Menettämällä näkönsä sattumankaupalla keskellä metsää? Ei. Ei se niin voinut olla. Ei ikimaailmassa. Eihän hän nyt sairas saattanut olla!

Areth otti varovasti hapuilevan askeleen suuntaan, jossa epäili Firimarin olevan eli tietenkin väärään suuntaan.
Jospa palaisimme kylään, Areth kävi ehdottamaan, Minun pitäisi kertoa sinulle jotain .. vain sinulle! Kukaan muu ei saa tietää. Olet läheisin tästä kylästä minulle ja sinun olisi henkivartijanani ehkä parempi tietää eräs asia. Kerron sen kuitenkin vasta sitten, kun olemme päässeet takaisin sisään, kreivi selitti, ehkä astetta sekavammin, mutta parempaan hän ei pystynyt vieläkään sen hämmennyksen sekaisena, mihin sokeus oli hänet ajanut.
Sitä ennen, olisitko niin hyvä ja toimisit silminäni.
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

ViestiKirjoittaja Aksutar » 16 Helmi 2012, 00:49

Kyllä.. silmänne ovat sokean Erudessa vastasi nopeasti Arethin huomautellessa sokeutensa näkyvän myös ulkoisesti.
Hetki hetkeltä naisen päähän nousi enemmän ja enemmän kysymyksiä Kreivin tilasta. Hän ei vieläkään saanut kuulla, mistä näönmenetys johtui. Kreivi ilmeisesti tiesi paremmin ja koska tuo ei ollut vielä repimässä naiselta päätä irti, ei se varmaan hänen vikansa ollut.. vai? Naisen olisi mieli tehnyt vaatia vastausta sokeuteen tältä seisomalta, mutta jätti sen tekemättä.
Kreivin ottaessa hapuilevia askelia eteenpäin, saattoi Eru vain arvailla mitä tuo oli etsimässä. Areth kävi kuitenkin ehdottamaan, että he palaisivat kylään. Lisäksi kreivi ilmoitti haluavansa kertoa kenraalilleen asian.. Jota ei muille saanut kertoa. Vain hänelle, koska hän oli läheisin henkilö Kreiville? Mahtoi olla surulliset piirit siniverisellä. Oikeasti. Erudessa ei tuntenut itseään niin läheiseksi Kreivin kanssa, näki tuon vain esimiehenään.
Kuten haluatte, herrani Erudessa lopulta totesi, jättäen turhat kyselyt sikseen.
Odottakaa tässä Erudessa totesi Kreiville koskettaen kevyesti tuon käsivartta, antaen näin käskyn pysyä paikoillaan. Vielä ennen kuin poistui Kreivin vierestä, setvi nainen nopeasti tuon hiuksia, pyyhki ylimääräiset lumet viitasta. Ehkei tuon kannattanut pöllähtää kylään raiskatunnäköisenä. Sen jälkeen nainen kävi hakemassa molemmat ratsut, tarttuen suitsista kiinni ja talutti ne Kreivin luokse. Kreivin oma komea ratsu talutettiin suoraan Kreivin eteen. Suitsista päästettiin irti ja Erudessa käveli Kreivin luo, ottaen tuon ranteesta kiinni, ohjaten käden satulalle, josta tuo saisi tunnisteltua paikan mistä ottaa kiinni ja nousta satulaan. Erudessa tietenkin varmisti, että Kreivi myös pääsi satulaan, eikä tippunut alas.

Kun Areth oli saatu ratsunsa selkään, hypähti Erudessa oman pegasoksensa kyytiin. Ratsu komennettiin liikkeelle ja varmistettiin, että Firimar seurasi nätisti perässä. Ei aikaakaan, kun ratsukko saapui takaisin kylään ja lopulta kartanolle.
Eru kiersi ratsujen kanssa tallin takaoville. Kun viimein pysähdyttiin, hypähti nainen alas ja auttoi Kreivin pois satulasta, mahdollisimman huomaamatta. Eru ei tiennyt, miten kreivi halusi muiden tietävän sokeudestaan, joten parempi vain esittää, kuin sitä ei olisi olemassakaan.
Tallipojille huikattiin, jotta nuo voisivat pistää ratsut lepäämään. Kun tallipojat olivat vieneet hevoset pois, eikä kukaan muukaan ollut näkemässä, tarttui Eru kreivin käteen ja asetti sen omalle olalleen, antaen näin miehelle mahdollisuuden pitää tukea naisesta, joka lähti johdattamaan Arethia sisätiloihin.
Kreiviä totta kai autettiin niin, ettei tuo kompuroinut pahemmin. Rappuset tuottivat eniten ongelmia, mutta avustuksen niin telepaattisen kuin fyysisenkin jälkeen saapui kaksikko Kreivin työhuoneelle. Eru näki sen kaikkein soveliaimmaksi paikaksi keskustella. Kreivin makuuhuoneeseen hänellä ei ollut mitään asiaa.

Areth autettiin peremmälle huoneeseen, tuolin viereen mikäli tuo alas halusi istahtaa. Ovi käytiin sulkemassa, jonka jälkeen katse kääntyi kreiviin.
Halusitte keskustella. Nyt olemme kaksin
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Crimson » 16 Helmi 2012, 01:28

Areth antautui täysin kenraalin vietäväksi. Luotti toisin sanoen elämänsä naisen käsiin, vaikka sen myöntäminen kreiville itselleen tuntui hyvin väkinäiseltä ja väärältä. Tuo kuitenkin teki, niinkuin Erudessa oli pyytänyt. Pysyi paikoillaan, antoi blondin sukia hiuksiaan kuntoon ja pudistella enimmät lumet viitastaan. Yksisarvinen talutettiin kreivin käsien ulottuville, josta Firimarin selkään nouseminen olikin kuin lastenleikkiä, kun siihen ei tarvinnut käyttää juurikaan muuta kuin lihasmuistia. Ori lähti niskuroimatta seuraamaan pegasosta, kreivin pidellessä muodon vuoksi kiinni sen ohjaksista, ettei sokeus paljastui ulkopuolisille tahoille.
Pian saavuttiinkin takaisin kylään ja siitä jälleen kartanolle. Talleilla Areth sai olla erityisen varovainen ja välttelikin vaistojensa varassa katsomasta ketään päin tieten tahtoen. Henkivartijansa johdatuksella reitti tuttuun työhuoneeseen kävi nopeasti. Yläkertaan saavuttua, olisi kreivi osannut muutenkin jo sokeana suunnistaa ympäriinsä, sillä tuo kerros oli hänelle huomattavasti tutumpi, kuin alempi. Tuttu hiljainen ilmapiirikin vallitsi ympärillä, saaden omalla tavallaan kreivin rentoutumaan aloilleen hetkeksi.

Kädet hapuilivat hetken ilmaa etsien tuolin selkänojan kaidetta. Sen lopulta iskeytyessä vasten sormia, tunnusteli Areth tuolin istuinsijan olinpaikan käsillään itselleen varmaksi, ennen kuin rohkeni siihen itsensä istumaan asettaa. Miten noloa olisikaan ollut istua tuolista vain ohi ja rojahtaa lattialle siltä seisomalta!
Käsi kävi ohimennen hieraisemaan otsaa. Kipu oli tiessään, mutta mies oli yhä sokea, eikä saattanut nähdä minkään vertaa. Kenraalin avatessa suunsa, harhaili katse etsimään naista. He olivat siis Erudessan sanojen mukaan viimein kahden. Hyvä.

Areth hieraisi päätään, miettien mistä ihmeestä aloittaisi kertomisensa. Kertomalla kaiken ihan juurta jaksaen vai alkomalla latoa vain faktoja suoriltaan pöytään?
Saatan sairastaa erästä tautia, joka liikkuu hallitsijasuvussa, kreivi sitten yhtäkkiä heitti ilmoille. Vaivaantuneena kuten olettaa saattoi. Siniverinen ei tietenkään varma ollut asiasta, mutta toivoi todella kenraalin pelottelun tällä aiheella olevan turhaa. Kartanossa ei Erun lisäksi ollut ketään, jolle tiedon olisi luottamuksellisesti saattanut uskoa. Tai kenelle kreivi sen olisi saattanut uskoa pelkäämättä asian kaikuvan korville, joille asia ei tipan vertaa kuulunut. Ja oli hyvä, jos edes joku tietäisi missä mennään, jos jotain pahempiakin oireita alkaisi myöhemmin ilmetä.
Hetkellinen sokeus on vain yksi sen oireista. Muusta en sitten juuri tiedäkään, Areth selvensi sitten, Toivon todella, että epäilykseni ja huoleni ovat turhia sairauden suhteen, mutta en keksi juuri nyt mitään muutakaan syytä, miksi näköni yhtäkkiä vain olisi kadonnut.
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

ViestiKirjoittaja Aksutar » 16 Helmi 2012, 01:39

Kenraali odotti hiljaa miehen aloittavan puheensa. Muutaman metrin päässä seisova kenraali ei käynyt myöntämään, etteikö olisi tuntenut oloaan harvinaisen epämukavaksi tällä hetkellä. Olla nyt kaksin kreivin kanssa tähän aikaan kaksin huoneessa. Jos yksikin palvelija näki kaksikon tänne menevän, seuraisi siitä varmasti jonkinlaisia juoruja. Tai ehkä ei. Ainahan voisi sanoa, että heillä oli työasioita selvitettävänä.
No, Areth kävi pamauttamaan ilmoille tiedon siitä, että saattoi sairastaa hallitsijasuvussa liikkuvaa tautia. Tautiin kuului kuulemma hetkellinen sokeus. Areth oli alkanut epäillä sairastavansa tuota tautia nyt, kun ei yksinkertaisesti keksinyt muuta selitystä sokeudelleen. Ei Erudessakaan näin äkkiä keksinyt mitään selitystä, ellei joku ollut käynyt metsässä kreivin kimppuun ja sokaissut tuon.. tuskin, kerta Areth ei siitä mitään puhunut.

Tieto suvussa liikkuvasta taudista sai naisen hiljenemään hetkeksi. Mitä tuohon nyt sanoa? Kansa ei sairaudesta tiennyt pahemmin, joten moinen tieto oli jokseenkin.. musertavaa.
Onko tautiinne sitten parannuskeinoa? Erudessa uskaltautui kysymään, pitäen yhä virallisen asentonsa seistessään.. joskin tuskin siitä mitään iloa oli, kerta Kreivi ei nähnyt. Ihan hyvin hän voisi seistä epäryhdikkäästi ja raapia persettään Tai edes lääkettä oireisiin?.
Tarvitsetteko jotain tällä hetkellä? Voinko auttaa herraani mitenkään?

Erudessan kävi.. sääliksi miestä. Hän pystyi vain kuvittelemaan kuinka kamalassa tilanteessa tuo nyt oli. Mutta sentään Areth oli tietoinen mahdollisesta taudista.. joten ei se täysi yllätys ollut.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Crimson » 16 Helmi 2012, 14:47

Areth pudisti samantien päätään kenraalin sanat kuultuaan.
"Parannuskeinoa? Ei. Ei ole. Ainakaan toistaiseksi sellaista ei ole tiedossa tietääkseni", Areth selitti juuri täsmälleen samat asiat kuin Aran hänelle oli aikaisemmin kertonut, "Mutta lääkkeitä on. Tiedettävästi niitäkin vain kuninkaalla itsellään", kreivi vielä paljasti, ettei Erudessa sentään huolesta kuolisi niille sijoilleen pelkän aikaisemman perusteella.
Toinen kyynär laskeutui tuolin käsinojalle ja Areth kävi nojaamaan kätensä rystysiin. Sokean katseen harhailua mies yritti hillitä keskittymällä tuijottamaan yhteen suuntaan pitempiä jaksoja kerrallaan, mutta eihän se tietenkään onnistunut. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun hän oli täysin sokea, eikä mies oikeastaan tiennyt miten asiaan täytyisi suhtautua muuten kuin panikoimalla. Jos kenraalissa olisi ollut hiukankin enemmän petturin ainesta, olisi Erudessa saattanut helposti vaikka murhata kreivin niille sijoilleen. Onneksi syytä kyseisen pelkäämiseen ei kuitenkaan ollut. Platinablondi kun vaikutti yhdeltä niistä hyvin uskollisista alamaisista, joita siniverinen oli itselleen saanut valtaan astujaistensa myötä.

Kreivi antoi itsensä sortua käyttämään voimiaan. Tuo kävi tarkkailemaan huomaamattomasti Erudessan mieltä, lukemaan nuoren naisen ajatuksia, mutta vain ja ainoastaan niiden huonojen päähänpistojen varalta. Areth ei tahtonut kenenkään muun tietävän mahdollisesta sairaudestaan. Ei vielä, kun sairautta ei varsinaisesti hänelle oltu vielä todettu. Myöhemmin kenties tiedon voisi uskoa eteenpäin taas muutamille luotettaville tahoille. Ehkä. Tai sitten ei.
"Tarvitsen sanasi siitä, että voin luottaa sinuun ja siihen, että pidät kaiken kertomani vain omana tietonasi. Muussa tapauksessa joudun pyyhkimään palan muististasi pois tämän keskustelun päätteeksi", kreivi totesi hyvin suoraan Erudessalle, "Ja miksikö tahdoin kertoa sinulle tästä? Miksi tahdoin uskoa tiedon mahdollisesta sairaudestani toistaiseksi vain sinulle? Koska olet tällä hetkellä ainoa, jonka käsiin saatan henkeni luottaa".
Areth kävi huokaisemaan ja vaihtoi kättänsä, jolle nojasi. Hänen pitäisi käydä kaupungissa. Kuninkaan puheilla mitä pikimmiten. Vai oliko siihen kuitenkaan tarvetta? Pitäisikö odottaa vielä seuraavien oireiden ilmenemistä, kenties seuraavaa sokeutumista ennen kuin Areth rohkenisi Aranin pakeille astella? Eihän pieni matka aroille ketään tappaa saattanut, mutta oma rasituksensa siinäkin oli, kun pitkää matkaa lähdettiin taittamaan. Entä milloin hänen näkönsä palautuisi jälleen takaisin? Eihän mies sokeana saattanut lähteä tien päälle. Ehkä ei pitäisi vaivata kuninkaan päätä asialla. Toisaalta - tuskin pieni vierailu pahaakaan tekisi. Asiaa täytyisi harkita, katsoa sitten uudestaan kun kreivi saattaisi taas nähdä.
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

ViestiKirjoittaja Aksutar » 16 Helmi 2012, 18:40

Areth vastasi saman tein, ettei parannuskeinoa ollut. Ei ainakaan vielä ollut tiedossa. Eivätkö parantajat pystyneet auttamaan? Tai no, eivät ilmeisesti. Miksi tauti muuten suvussa enää kulkisi? Olikohan itse kuninkaalla se? Ilmeisesti, jos se suvussa liikkui.. Kai? Erudessa ei tiennyt, eikä kehdannut alkaa ääneen kyselemään. Ehkä se selviäsi aikanaan. Toisaalta, eihän asia hänelle kuulunut.
Lääkettä kuitenkin löytyi. Kuninkaalla itsellään oli sitä. Eli Aranilla oli tauti. Jännää. Kai? Surullista ainakin. Huolestuttavaa vähintään. Sininen katse seuraili Kreivin tukalanoloista olotilaa tuolissa. Valitettavasti Eru ei keksinyt mitään keinoa auttaa tuota. Joten nainen tyytyi seisomaan paikoillaan, katselemaan avuttomana miestä, jota olisi halunnut auttaa.

Seuraavaksi Kreivi kävi vaatimaan naisen sanaa siitä, ettei tieto leviäisi ulkopuolisille. Vakavakatseinen nainen seisoi hiljaa paikallaan, kuunnellen uhkaukset muistin pyyhkimisestä. Lisäksi Kreivi äityi kertomaan, miksi oli ylipäätään kertonut Erudessalle sairaudestaan, jos se kerta niin salaista tietoa oli. Nainen rykäisi pienesti, ennen kuin avasi suunsa.
Olen otettu, Herrani, jos minuun noin paljon luotatte Nainen aloitti ottaen yhden askeleen lähemmäksi, piti kuitenkin sen säädyllisen etäisyyden mieheen Ja vannon kautta henkeni, ettei sananne leviä muiden korviin minun kauttani.
Erun sana piti, jos nainen jotain lupasi. Selkään puukottaminen ja juoruilu eivät olleet naiselle tuttuja piirteitä. Hän ei edes ymmärtänyt seurapiirinaisia, jotka kävivät juoruilemaan mitättömistä asioista keskenään.. Mitä ideaa siinä oli?
Joten mitä herrani aikoo nyt tehdä? Erudessa uskaltautui kysymään Täytyykö jonkun lähteä hakemaan lääkettä vaivaanne? Vai.. paraneeko se ilmankin?
Matka arojen halki kaupunkiin ei houkutellut kamalasti ketään. Varsinkaan tähän aikaan vuorokaudesta. Mutta jos lääkettä piti lähteä hakemaan, aikoisi Erudessa sen itse henkilökohtaisesti hakea. Eihän ketään muutakaan voinut sinne lähettää, jos tieto salaisena piti pitää Ja kreivistä nyt ei ollut tähän hätään matkamieheksi sitten millään.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

EdellinenSeuraava

Paluu Kokoustalo

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 0 vierailijaa

cron