Kirjoittaja Forte » 17 Helmi 2012, 22:29
Niinkin suuresta järkäleestä kuin Acar tuli hetkessä säyseä kuin kissanpentu, kun hän vain näki kauniin kumppaninsa. Zara oli hänestä niin kaunis, varsinkin nyt, kun naaraalla oli maha pyöreänä poikasista. Acar piti mahdollisimman hyvää huolta, että hänen tuleva jälkikasvunsa saisi mahdollisimman hyvän aloituksen. Paras tapa siihen oli pitää huolta tulevasta emosta, joka vielä kaiken lisäksi oli Acarin oma kumppani. Uros oli hyvin säyseä, miltei alistuva, Zaraa kohtaan, varsinkin nyt tuodessaan saalista. Kyse ei ollut pelkästään ruuasta, se oli myös lahja, jolla lujitettiin kahden yksilön välistä suhdetta. Oli tärkeää, että saalis kelpasi Zaralle, sillä vaikka oli hyvin epätodennäköistä, että Zara vaihtaisi kumppania, se oli mahdollista, eikä Acar halunnut ottaa sitä riskiä. Mutta ainakin naaras vaikutti tyytyväiseltä jo nähdessään Acarin. Iso alfauros heilautteli pitkää häntäänsä puolelta toiselle ja laski saaliin kumppaninsa eteen, tönäisten sitä vielä lähemmäs, kuin osoittaakseen, että ruho oli kokonaan Zaran. Acar murahteli rauhallisena ja kutsuvana, Zaran tullessa lähemmäs ja kiehnätessä päätään vasten uroksen paksua kaulaa.
"Tuon sinulle joka vuosi tähän aikaan ruokaa ja sanot aina samaa. Tiedät hyvin, miten paljon välitän hyvinvoinnistasi."
Acar vastasi hyvin matalalla ja tummalla äänellä.
Zaran alkaessa ruokailemaan, Acar käpertyi maahan ja odotti saavansa jotain pieniä rippeitä ruhosta, kuten pään tai jalat. Uros oli melko väsynyt saalistuksen jälkeen, pitkä väijyminen ja juokseminen kulutti tähän aikaan vuodesta paljon energiaa, jota vaadittiin lämmöneristykseen. Siksi Acar ei mielellään tehnyt mitään ylimääräistä, ei edes antanut selkäsaunoja nuorille, villeille yksilöille niin paljon. Mutta isot, sukukypsät urokset olivat asia erikseen. Pienet yksilöt välttelivät suosiolla Acaria, eivät lähteneet haastamaan moista lihaskimppua, mutta aina välillä alfauroksen paikkaa, ja naarasta, tavoitteli joku melkein Acarin kokoinen uros. Acar nosti äkkiä päätään ja sen koko keho jännittyi, uroksen kuullessa Zaran sähinän. Samantien Acar oli jaloillaan, ottaakseen selvää, mikä häiritsi hänen kumppaniaan. Ei ollut vaikea huomata suurta, voimissaan olevaa urosta, joka lähestyi heitä. Acarille oli samantien selvää, ettei urosta kiinnostanu ruho, vaan Zara. Naaraan peruuttaessa taaemmas sähisten, Acar astui eteenpäin ja päästi vielä kovemman, äkäisen sähinän kurkustaan. Ääni kertoi kaiken tarpeellisen; häivy heti. Mutta selvästi vieras uros ei ollut tullut vain mahtailemaan, se tiesi Acarista ja olosuhteista huolimatta, oli nähtävästi valmis haasteeseen. Acar ei käynyt suoraan kimppuun, yleensä pelkkä mahtailu riitti, ääntely, suuri koko ja voimien esittely sai aina kilpailijat katoamaan. Ehkä se tehoaisi tähänkin. Mutta jos ei, tuloksena oli auttamattomasti taistelu, sillä Acar ei luopuisi Zarasta. Ja kamppailu saattoi johtaa kuolemaan, jopa laumalaisten kesken.