hydrophobia ||Crim

Quinn metsän halki virtaa pääasiassa yksi suuri joki, joka koostuu monesta pienemmästä. Pienemmät joet ja purot liittyvät aika ajoin tähän suureen jokeen, jota kutsutaan nimellä Meinrad. Meinrad laskee kaukaa pohjoisista aina etelärannikolta mereen. Sen matkalle mahtuu niin rauhallisia, leveitä väyliä, kuin valtoimenaan kuohuvia koskia. Meinrad virtaa myös Aodhá järven läpi, joka on Cryptin suurin järvi.
Meinrad on myös syyllinen suoalueeseen Aodhá järven lähettyvillä, joen tulvien aika ajoin muutenkin kostealla metsämaalla.

Valvoja: Crimson

hydrophobia ||Crim

ViestiKirjoittaja Aksutar » 16 Helmi 2012, 22:45

Darius

Pieni ryhmä haltioita oli lähtenyt partioimaan jälleen metsään. Tavalliseen tapaan oli tavoitteena vain partioida ympäriinsä, kahdeksan miehen ryhmässä. Mikäli ihmisiin törmättiin oli kyseessä siviilejä tai sotilaita oli nuo eliminoitava. Ihmisillä ei ollut asiaa metsään. Noiden pääsy luonnon voimavarojen luokse oli estettävä tahi vähintään tehtävä siitä hankalaa. Vain jotta ihmisten kaupungilla olisi entistä tukalammat oltavat.
Darius oli lähtenyt seitsemän kuiskauksen jäsenen kanssa liikkeelle. Enempää ei tarvittu. Kuiskauksen sotilaat olivat eliittiä, he pystyivät hoitelemaan vihollisia, joilla oli ylivoima. Kunhan ylivoima ei ollut ylitsevuotavaa. Tosin, eipä ihmiset suurempia rykmenttejä metsään lähettäneet. Kenraali oli valinnut sotilaansa tarkoin. Kaikki olivat omalla tavallaan päteviä, osan Darius tunsi paremmin mitä muut.. varsinkin yhden.
Totta kai Darius halusi Iriadorin matkaan. Siitä ei ollut epäilystäkään. Vaikkakin muiden sotilaiden seurassa ja valvovan silmän alla, ei Iriadorin kanssa vaihdettu paljoakaan sanoja tai esitetty minkäänlaisia lämpimiä tunteita. Yleisön ollessa läsnä, piti Darius yllä kivikasvoista ja tunteetonta rooliaan, jonka kansa oli tottunut näkemään kenraalilla.

Päivä oli jo pitkällä. Metsä oli valoisa, joskin pieni lumipyry haittasi näkyvyyttä. Partioon oli lähdetty ratsain. Lumikinokset metsässä olivat niin korkeita, ettei siellä jaksanut kauaakaan rämpiä omin jaloin. Lisäksi ratsujen selkään saatiin pakattua enemmän tavaraa tälle pitkähkölle kierrokselle. Ei tämä mikään yhden päivän reissu ollut, tarkoitus oli kiertää laaja alue, muutamaankin otteeseen kohdista joissa ihmisistä oltiin havaintoja tehty. Ryhmä olikin ollut liikkeellä jo pari päivää, yöpyen metsässä. Joko luolissa, tai teltoissa, joita hevoset saivat kantaa mukanaan.
Leiri oltiinkin pystytetty suojaisaan paikkaan. Muutama valkoinen, maastosta tuskin erottuva teltta piti paikkaansa puskien ja oksien suojassa. Oli aika käydä vielä yhdellä partiolla lähimaastossa.

Kahdeksan hengen ryhmä jaettiin pareihin. Yksi pari jäi vahtimaan leiriä, loput lähtivät kukin omaan suuntaan kiertämään. Oli vaikea arvata, kuka otettiin Dariuksen pariksi? No, muut sotilaat tunsivat toisensa paremmin kuin tunsivat Iriadorin, joten punapää pääsi kenraalin pariksi. Muut jutelkoot keskenään omista asioistaan partioidessaan. Tosin, eipä Darius pahakseen pistänyt, kun Iriadorin pariksi pääsi.
Kun armorit ja lämpimän paksut viitat oltiin päälle vedetty, nousivat miehet ratsuille ja hajaantuivat. Iriadorin epäonneksi Dariuksen ja tuon parin kontolle oli jäänyt reitti, joka kulki joen vartta pitkin. Joki oli osittain jäässä, mutta kovimmin pauhaavat osat koskeksi muuttuvasta joesta virtasivat yhä vuolaina
Bluen vahva askel kävi tyynesti hangessa, ratsun suunnatessa seuralaisensa kanssa kohden reittiä, joka piti kiertää. Darius pysyi vielä hiljaisena, vaikka olisikin halunnut avata suunsa punatukan seurassa.


// iridariiiii Koita saada jtn selvää ja jotain mihin tarttua >: Paitsi Dariuksen *****, älä siihen tartu vielä //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Crimson » 17 Helmi 2012, 00:02

Iriador

Jo muutama päivä oli ehtinyt vierähtää siitä, kun pieni joukko Sinisen kuiskauksen miehiä oli lähetetty partioimaan metsään mahdollisten tunkeilijoiden varalta. Iriador, Dariuksen valitsemana, oli myöskin otettu mukaan kyseiselle vartioinnille. Siinä missä nuorukainen oli ilahtunut suuresti päästessään olemaan Dariuksen kanssa - jokseenkin melko passiivisesti tosin - piti punatukka tätä myös rikkaana kokemuksena myöhempää varten. Useimmat kahdeksanhengen partiosta olivatkin kokeneita, maailmaa nähneitä ja taisteluita kokeneita, joten ei ollut ihmekään että eliittikenraali oli nuo joukkoonsa poiminut muun rykmenttinsä joukosta. Toiset taas, kuten Iriador, olivat astetta kokemattomampia, mutta taidoiltaan pärjäsivät kyllä kokeneemmallekin vastustajalle leikiten.
Tällä hetkellä ryhmä piti majaansa pienessä leirissään lumen joukossa. Pian olisi päivän kenties viimeisen päivystämisen aika, sen punatukka oli oppinut näitten päivien aikana, kun muun joukon matkassa oli ollutkin. Myös se oli tullut huomattua, ettei juuri kukaan mielellään olisi nuorempaa ottanut parikseen partiointi matkoille - kenties Iriadorin kokemattomuudella oli näppinsä pelissä siinä missä silläkin, ettei kukaan nuorta miestä juurikaan tuntenut. Tälläkin kertaa oli punapää kuitenkin passitettu Dariuksen pariksi.

Kevyet haarniskat ja paksu tumma viitta nakattiin niskaan, ja jokainen nousi oman ratsunsa selkään - Iriador tammansa, joka tuntui puhkuvan intoa tietäessään että pääsisi taas talsimaan pitkin syvää hankea. Poldoralta ei ainakaan sisua puuttunut - tuota ei aivan hetkessä saanut väsyneeksi upottavassa hangessakaan. Shiren kokokin puhui puolestaan astetta pienempien hevosten rinnalla.

Lopulta parit hajaantuivat kukin omille etukäteen sovituille reiteilleen. Iriador seurasi vaitonaisena ulos leiristä silmäpuolen perässä. Kyseinen reitti, jota hän oli joutunut Dariuksen kanssa kiertämään tällä kertaa, oli nuoremman mieleen hyvinkin epämukava - reitti nimittäin mutkitteli hyytävän joen vierustaa pitkin. Katseita veden suuntaan ei suotu. Ei ainoatakaan. Iriador pyrki pitämään sen jossain muualla, milloin tamman yönmustassa hieman kiharassa harjassa, milloin poispäin suunnattuna joesta. Poldora oli muutenkin ohjattu automaattisesti kulkemaan hieman kauempana joen vierustasta. Kerran hän oli samaiseen jokeen aikaisemminkin tipahtanut. Ja toista kertaa sitä ei tulisi tapahtumaan!
Katse nousi lopulta kaiken sen hiljaisuuden seasta Dariukseen. Punatukka katseli kenraalia, miettien voisiko heittää samantien jotain kevyttä kuunneltavaa toiselle. Eiväthän he tosin aivan täysin kahden olleet, joten ehkä turhan tuttavallista puhetapaa pitäisi yrittää vältellä. Ainakin aluksi. Tiedä sitten mitä Darius itse tilanteesta ajatteli.
"Mikä on todennäköisyys tälläkertaa että törmäämme johonkin? Mahdollisesti olematon? Eihän täällä aikaisemminkaan ole ketään tai mitään näkynyt", Iriador totesi lopulta haltiakielellä, ja katsahti nyt kunnolla kenraaliaan.


//TARTUNPAS! Siinä missä oisin tuonu Jaakonki pilkkimään kärpässienien kanssa joelle! o3o//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

ViestiKirjoittaja Aksutar » 17 Helmi 2012, 00:19

Hetken kaksikko kulki täydessä hiljaisuudessa. Kauemmaksi leiristä. Kauemmaksi kuulevista korvista. Kauemmaksi uteliaista katseista. Mitä kauemmaksi he pääsivät, sitä vapaampi olo Dariukselle alkoi tulla. Tosin, liikaa hän ei käynyt rentoutumaan, olihan heillä silti tehtävä toimitettavana. Korvat kuuntelivat metsän ääniä, katse tarkkaili ympäristöä, etsien mahdollisia elonmerkkejä humanoideista. Ihmisistä varsinkin.
Katse kääntyi kuitenkin maastoa tarkkailemasta Iriadoriin, tuon avatessa suunsa. Pieni virne kapusi kenraalin kasvoille, samalla kun rauhallisesti virtaava joki alkoi muuttumaan aggressiivisemmaksi.
Todennäköisyys on suhteellinen käsite tässä tilanteessa Darius totesi katseen pysyessä nuoremmassa Joen luona on nähty merkkejä ihmisistä, todennäköisyys törmätä heihin on yhtä suuri, mitä todennäköisyys olla törmäämättä kehenkään.

Mutta pysyisin silti valppaana.. koskaan ei tiedä kuka metsässä liikkuu.. Lisäksi voimakkaammaksi käyvä lumipyry auttaa mahdollisia olentoja piiloutumaan paremmin.. Toivotaan vain, ettei tule kunnon myräkkä
Eliitti jatkoi, samalla kun katse kääntyi menosuuntaan.
Mutta jos totta puhutaan, olisin tekemässä sinun kanssasi mieluummin jotain ihan muuta, kuin partioimassa lumipyryssä Virne palasi kenraalin kasvoille, samalla kun tuo vilkaisi nuorempaansa sivusilmällä.


// Jaakko ja sen sienet <3 Aksu tulee ja varastaa Jaakon! //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Crimson » 17 Helmi 2012, 00:59

Iriador jäi kuuntelemaan Dariuksen vastausta kysymykseensä, samalla kun katse kävi etsimään mahdollisia liikkeitä pyryttävän lumen lomasta. Tottahan kenraali puhui. Vihollisen tielle eksyminen oli yhtä mahdollista kuin olla eksymättä - simppeliä, kun sen tajusi. Punatukka oli siltikin yhä sitä mieltä, että tämäkin kierros olisi yhtä turhanpäiväinen kuin kaikki aikaisemmatkin olivat olleet. Silti pieni ääni päässä käski olla varuillaan. Olla varautunut. Sillä metsässä piili useita vaaroja. Jopa sellaisia joihin ei saattaisi villeimmässä mielikuvituksessaankaan törmäämään. Koskaan ei pitänyt olla liian varma mistään, etenkään silloin kun liikuttiin käytännössä tuntemattomalla alueella. Lisäksi Iriadorilla oli kutina, että jotain tulisi tapahtumaan. Oli ollut jo pidempään. Mutta punapää ei uskonut huolensa olevan aiheellinen.

"Toivon todella ettei lumipyry ylly enempää", nuorukainen sai todettua välistä, kunnes Dariuksen letkautus sai punatukan kääntämään päänsä jälleen mustatukkaa kohti.
"Vai sillä tavalla. Olisihan se pitänyt arvata", nuorempi tokaisi, naurahtaen. Ei Iriador käynyt itseltään kieltämään, etteikö hänkin Dariuksen kanssa jotain muuta olisi tahtonut tehdä sen sijaan, kuin ratsastaa tuiskussa ja tuiverruksessa vihollisia etsimässä. Mieltä lämmitti myös se, että Darius oli asian puheeksi ottanut noinkin vaivattomasti. Ja Iriador kun oli ehtinyt jo kuvitella saavansa kestää toisen kivikasvoisuutta niin kauan, kunnes kaupunkiin takaisin palattaisiin.
Lopulta virne kohosi myös nuoremman kasvoille.
"En käy kieltämään, ettenkö tahtoisin olla kanssasi jossain muualla kuin täällä tällä hetkellä", punatukka aloitti hieman kiusoittelevaan äänensävyyn, "Mutta säästä halujasi myöhemmäksi kiitos. En voinut kuvitella edes että sanoisit tuollaista työaikanasi - mutta siitä huolimatta, eikö olisi parempi keskittyä nyt tähän typerään partiointiin sen sijaan? Tahdon joskus poiskin täältä lumisateesta" korkeahaltia tokaisi hieman naljailevampaan sävyyn ja kiskaisi viittansa hupun syvälle päähänsä.
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

ViestiKirjoittaja Aksutar » 17 Helmi 2012, 01:28

Punatukan toive oli sama siinä missä kenraalinkin. Lumipyryä ei kaivattu yhtään enempää. Vähiten tässä haluttiin kunnon myrskyä. Vaikka teltat olivat kestäviä ja pitivät hieman tuulta, ei ne pidätelleen kaikkein viileimpiä tuulahduksia kauaa. Ja kylmässä nukkuminen ei ollut kovin mieluisaa. Joskin Darius ei käynyt valittamaan. Kivikasvoinen kenraali pystyi nukkumaan missä vain, eikä myöntänyt olevansa mukavuudenhaluinen.. joskin ei käynyt kieltämään, etteikö nauttinut pehmeästä sängystä ja satiini lakanoista.
Kenraali kävi virnistämään nuoremman sanoille.
Puhut asiaa Eliitti totesi vilkaistessaan nuorempaansa Mutta koska minä nyt en olisi työajalla.

Blue hörähti äänekkäästi. Sen korvat alkoivat kääntyilemään, etsien mahdollisia ääniä. Ääniä, joita ei edes haltiakorvalla pystynyt kuulemaan. Darius vilkaisi oriansa kysyvästi, kunnes pysäytti ratsunsa. Katseen annettiin kiertää maastossa. Mitään ei näkynyt.. ei ainakaan tällä puolen jokea. Haukansilmän katse pysähtyi leveän joen toiselle rannalle. Hangessa näytti makaavan joku. Joku, joka oli täysin viittansa peitossa. Lunta ei ollut vielä paljoa kasaantunut tuon henkilön päälle, joten maahan kaatumisesta ei voinut olla pitkä aika. Kenraali vilkaisi nopeasti jokeen, joka virtasi jo kohtuullisen voimakkaasti. Ei sitä silti voinut vielä koskeksi kutsua. Katse kuitenkin nousi Iriadoriin, merkittävän näköisenä.
Blue käskettiin liikkeelle, askelten käydessä kohti jokea. Yksisarvinen oli totta kai varovainen askeltensa suhteen, mutta ei käynyt arkailemaan kylmään veteen astumista. Jykevällä ratsulla ei ollut ongelmia pysyä pystyssä virtaavassa joessa. Vesi kuitenkin nousi vatsaan asti. Darius joutui hieman nostamaan omia jalkojaan, etteivät kastuisi. Vaikka polle kesti kylmää, ei Darius halunnut ottaa kylmettymisen riskiä. Vankat askeleet veivät ratsukon toiselle puolen, jossa Blue nousi pois vedestä, joutuen hetken hypähtelemään rantapenkereellä, jotta ylös pääsi.
Darius ei käynyt käskemään Iriadoria seuraamaan, tulkoot jos uskalsi.. mutta Kenraali aikoi ottaa selvää tästä tapauksesta.

Henkilöä lähestyttiin varoen. Tuossa ei näkynyt elon merkkejä. Ei myöskään verta lumessa, joten haavoittunut tuo ei ollut. Jäljet tulivat metsästä joen uomaan. Mistä lie tänne tullut loppujen lopuksi. Kauaa siitä ei kuitenkaan ollut, sillä lumi ei vielä ollut käynyt peittämään jälkiä. Keihäs vedettiin esiin selänpuolelta. Lyhytvartinen keihäs kasvoi silmissä niin pitkäksi, että Darius pystyi sillä tökkimään maassa makaavaa henkilöä. Tuo oli varsin raamikas, joten kyseessä oli varmasti mies.. mutta mitä rotua? Muutama tökkäys suotiin toisen hartiaan. Ei reaktiota. Kenraali hymähti ja laskeutui ratsailta.
Juuri kun Kenraali kävi kyykistymään tarttuakseen miestä hartiasta, kääntääkseen tuon kasvot näkyviin, kuului terävä suhahdus. Sitä seurasi Bluen vihainen hirnahdus, yksisarvisen alkaessa hyppimään takajaloilleen. Joku oli ampunut nuolen oriin. Metsästä. Toiselta puolelta jokea. Siltä puolelta, josta he juuri olivat tulleet. Puolelta, jolla Iriador yhä oli.
Toinen ja kolmaskin nuoli lennähtivät kohti oria, saaden sen nyt holtittomasti hypähtelemään, kunnes musta yksisarvinen joutui liian lähelle joen uomaa. Maa massiivisten kavioiden alta petti ja lipsui, jonka seurauksena Blue menetti tasapainonsa, kaatuen päistikkaa jokeen. Darius oli käymässä nousemaan katsoakseen miten ratsulleen oli käynyt, kun maassa makaava mies yllättäen hypähtikin Kenraalin kimppuun, kaataen tuon hankeen. Josta seurasikin sitten painiottelu tämän ihmisen kanssa.

Se oli ansa. Totta kai. Olivatko nuo osanneet odottaa partiota? Ihmiset kävivät yhä ovelimmiksi. Metsästä, Iriadorin puolelta jokea kuuluikin muutama käskyhuuto, Yksi, kaksi, peräti kolme eri ääntä saattoi erottaa, joskin siinä eivät tainneet olla kaikki. Äänet kuitenkin kävivät lähestymään pusikoista, piiloista, josta noilla oli ollut täydellinen näköyhteys toiselle puolelle jokea. Helppo kaato, toisin sanoen.
Dariuksen puolella ei näyttänyt olevan tämän syötti miehen lisäksi ketään. Mies oli kuitenkin voimakas ja niskanpäällä tällä hetkellä. Hangesta oli hankala käydä nousemaan, kinoksien painuessa selän alla yhä vain tiiviimmin kasaan, eikä toinen yllä tahtonut hellittää otettaan Kenraalin keihäästä.

Blue puolestaan oli metrin jos toisenkin ajelehtinut virran mukana, ennen kuin oli saanut kavioilleen otetta pohjasta, joka kävi äkkisyväksi muutaman metrin jälkeen. Yksisarvisesta näkyi vain pää, tuon pyrkiessä kohden joen reunaa, josta se lopulta alkoi epätoivoisen näköisesti pyrkimään ylös, jotta pääsisi isäntäänsä auttamaan
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Crimson » 17 Helmi 2012, 12:00

Punatukankin huomion varasti lopulta Blue, joka hörähti yllättäen äänekkäästi. Aivan kuin eläin olisi huomannut jotain, joka kaksikolta oli jäänyt huomattua. Yksisarvisen myötä myös Poldora alkoi käyttäytyä levottomasti. Koska tamma alkoi vängätä itseään ympäri, takaisin tulosuuntaa kohti, eikä tuolla ollut aikomustakaan ottaa enää askelia suoriltaan eteenpäin, täytyi Iriadorin vetäistä ohjista ja pysäyttää Poldora. Käsi kävi rauhoittelevasti taputtamaan levottoman eläimen kaulaa ja katse kiersi ympäristössä, etsien merkkejä siitä mikä oli ratsut saanut niin huomioherkiksi.
Vastakkaisella rannalla makasi joku. Se jokin vaikutti humanoidilta. Ei lumeen tuupertuneelta eläimeltä kuten olisi voinut ehkä olettaa. Mutta eikö tuo nyt ollut aika epäilyttävää? Kuka hullu yksin lähtisi seikkailemaan tällaisella ilmalla minnekään! Tässä täytyi olla jokin koira haudattuna
Lopulta kenraali merkittävä katse tavoitti nuoremman. Punapää tiesi ettei tuo ele merkitsisi koskaan mitään hyvää eikä merkinnyt tälläkään kertaa. Dariushan lähti ylittämään jokea mitään sanomatta! Bluen laskeuduttua hyiseen veteen muitta mutkitta, katsoi Iriador kylmistä väreistä kärsivänä joen reunalta mokomaa.
Selvä. Mene, mutta älä edes kehtaa olettaa että tulisin perässäsi! Punapää huudahti toisen perään. Hänhän ei veteen menisi vapaaehtoisesti! Ei edes Poldoran selässä istuen! Ei tähän vuodenaikaan! Eikä missään nimessä kyseiseen jokeen!

Siispä nuorempi jäi vain istumaan ratsunsa selkään, katselemaan vuoroin ympärilleen, vuoroin seuraten kenraalin toimia hieman kauempana. Henkilö lumessa ei osoittanut elonmerkkejä. Ei yhden yhtä. Dariuskin laskeutui orinsa selästä tarkastelemaan lähempää tuota, jonka jälkeen Iriador salli katseensa kääntyä taas hetkeksi toisaalle. Nuoremman katse luovi lumisateen läpi, kunnes kiinnittyi tummempiin läiskiin muuten valkean metsän uumenista. Ilmassa kuului hiljainen suhahdus, jonka jälkeen Blue kävi hirnumaan vastarannalla villisti. Iriador käänsi oman katseensa heti tarkkailemaan yksisarvista jossa törröttikin nuoli? Muutaman muun suhahduksen jälkeen ori kompuroi itsensä päistikkaa jokeen ja maassa köllötellyt mies hyppäsi Dariuksen niskaan. Olisihan se pitänyt arvata, että kyseessä oli ansa!

Käskyhuutojen kantautuessa metsästä, loikkasi Iriador tamman selästä alas. Pieni läimäys kävi hevosen toiselle kankulle, jotta tuo tajuaisi tallustaa hieman kauemmas vähiten punatukka tahtoi että hänen ratsunsa nyt olisi käyty teurastamaan vielä kaiken päälle. Jos pelko ei olisi estänyt, olisi nuorempi totta kai ylittänyt joen ja painellut silmäpuolen avuksi. Nyt hänen sen sijaan täytyisi yksin kohdata se, mitä metsän suojista sitten ikinä vastaan tulisikaan.
Viisi miestä, ihmisiä ilmeisesti, asteli jousineen ja miekkoineen esiin pusikoitten suojista. Olikohan heitä enemmänkin? Siitä ei punatukka halunnut ottaa selvää, vaan muuttui siltä seisomalta näkymättömäksi. Varovaisen askeleet lähtivät viemään miestä syrjemmälle. Riittävän kauas ettei lumeen painautuviin askeleisiin käytäisi kiinnittämään liiaksi huomiota. Miehet kävivät aluksi osoittelemaan vastarannalla painivaa kaksikkoa, yksi lähti lopulta tallustamaan hangen poikki Poldoran luokse ja kaksi muuta jäivät miekat käsissään päivittämään kadonneen punapään sijaintia.

Kun kaksi miestä kävi sitten virittämään ja tähtäämään jousillaan kohti vastarannalla painivaa kaksikkoa, päätti Iriador toimia. Tuo oli kiertänyt helposti kauempaa väijyjien taakse ja miekat iskettiin nyt raivon voimalla keskelle jousimiesten selkää. Isku sai kuin saikin nuo kaatumaan korahtaen hankeen, mutta kamppailu ei suinkaan loppunut siihen miekkamiesten käydessä heti heilauttamaan miekkojaan näkyväksi jälleen ilmestynyttä haltiaa kohti. Kamppailu elämästä ja kuolemasta käynnistyi heti, eikä kumpikaan osapuolista, eivät niin ihmiset kuin Iriadorkaan, osoittanut merkkejä luovuttamisesta. Voimassa hento haltia ei ehkä pärjännyt noille, mutta nopeudessa sitäkin paremmin. Vaikka lunta oli paljon, saattoi punatukka hyppiä sulavasti siitä huolimatta ympäriinsä, käyttää lyhyitä teleportaatioita ja näkymättömyyttään hyväkseen ja pitää rauhassa hyökkäävän kantansa tässä taistelussa ainakin toistaiseksi.
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

ViestiKirjoittaja Aksutar » 17 Helmi 2012, 13:07

Darius ei valitettavasti ehtinyt kiireiltään näkemään, miten Iriador pärjäsi. Oliko tuon kimppuun ylipäätään käyty. Selän painuessa entistä syvemmälle hankeen, alkoi hengittäminenkin muuttua raskaaksi. Mies ei hievahtanutkaan kenraalin yltä, vaikka tuota yritti potkia ja heittää sivulle. Lopulta Kenraali sai tarpeekseen ja irrotti toisen kätensä keihäänvarresta ja mottaisi miestä kasvoihin nyrkillä, jota koristi teräväreunainen panssarikäsine. Isku sai aikaan vuotavan haavan, sekä miehen keskittymisen herpaantumaan hetkeksi. Tuolloin Darius potkaisi uudemman kerran miestä pallean tienoille ja lopulta sai kuin saikin heitettyä tuon päältään pois.
Lumesta rämmittiin alta aikayksikön ylös ja heti saatiin ottaa vastaan ensimmäinen teräaseiden siivittämä isku mieheltä. Ylös päästyään ehti Darius vilkaista miten Iriador pärjäsi. Lumipyry kuitenkin yltyi, eikä osannut sanoa kuinka monta miestä Iriadorin kimpussa oli. Nyt kun miehet olivat nousseet seisomaan, huomasi kumpikin osapuoli seisovansa jonkun astetta tärkeämmän sotilaallisen auktoriteetin edessä. Darius oli kuitenkin arvoasteikolla ylempänä, eliittinä, tämä toinen mies vain rivikenraali. Se ei silti tarkoittanut, etteikö vastus olisi taitava. Tuo osoittautuikin yllättävän nopeaksi ollakseen täysin puhdasverinen ihminen. Darius ei kuitenkaan lähtenyt arvuuttelemaan miehen mahdollisia sukujuuria nyt, kun toinen tuli miekat ojossa kimppuun.

Blue pääsi ylös penkereeltä ja muutaman sekavan askelsarjan jälkeen lähti nelistämään kohden isäntäänsä. Yksisarvinen tulikin avuksi juuri sopivaan aikaan. Iskuja oltiin jaettu puolin jos toisinkin, mutta pahimmin osumaa otti Darius tällä hetkellä. Ei mitään fataalia, mutta silti hidastavaa ja haittaavaa. Mitä hitaammaksi Kenraali kävi, sitä helpommin tuohon olisi ollut iskeä fataali isku. Bluen kuitenkin tullessa häiritsemään tilannetta, herpaantui vastapuolen kenraalin huomio ja Darius sai tuon lävistettyä keihäällään. Mies päästi muutaman kuolokorahduksen kun keihäs revittiin irti kohteestaan, kaatuen lopulta maahan elottomana, värjäten lumen ympärillään punaiseksi.
Keihäs lyhentyi ja Kenraali hypähti Bluen selkään, vetäen esiin jousensa ja jännitti ensimmäisen nuolen, tähdäten vastarannalle vihollisiin. Nuo liikkuivat kuitenkin yllättävän nopeasti ja lumipyry haittasi näköä. Ensimmäinen nuoli kuitenkin suhahti vastarannalle, osuen kuolettavasti yhteen sotilaaseen. Seuraavaa nuolta ei voitu enää ampua, luontoäidin päättäessä, ettei lunta tuiskuttanut tarpeeksi. Tuuli yltyi nopeasti, lunta tuli taivaalta kahta kauheammin. Darius kirosi ääneen ja komensi sitten Bluen liikkeelle, ylittämään jokea uudemman kerran
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Crimson » 17 Helmi 2012, 17:07

Metallit kalahtelivat häijysti toisiinsa, päästäen välillä korviakin vihlovia ääniä ilmaan. Iriador ei joutanut enää katsomaan kuinka kenraali pärjäsi oman vastuksensa kanssa. Ajatukset täytyi keskittää hyökkäämään näitä sotilaita vastaan. Keskittyä siihen että kaikki suuremmat iskut saatiin torjutuksi tai väistetyksi sitä mukaan, kun niitä lähdettiin iskemään punatukkaa päin. Vaikka täydellisestä hyökkäyskannasta olikin saatu luopua nopeasti, oli silti nuorukainen kovasti vastustajiensa niskan päällä. Useita iskuja saatettiin perille saakka hidastamaan ja vahingoittamaan noita, milloin kalahtaen vasten aseita tai noiden haarniskoja, milloin viiltämään ikäviä haavoja kaikkialle minne niitä mahdollista oli tehdä. Ei Iriadorkaan täysin tietenkään säästynyt miekan terältä. Kaksi samanaikaista vastusta ei ollut punatukalle mahdottomuus päihittää, mutta se toi kuitenkin oman haasteensa taisteluun mukaan, kun täytyisi seurata yhtä aikaa yhden sijasta kahta.

Lumituiskun yllyttyä entisestäänkin, kävi metsän suojista ottamaan osaa taisteluun vielä joitain sotilaita. Korkeahaltia ehti onnekseen pistää mokoman merkille vilkaistessaan sivusilmällä tulijoiden suuntaan. Miekat ojossa nuo ryntäsivät kohti toistaiseksi ainoata vihollistaan, kun eliittikenraalikin vielä jokea toistamiseen oli ylittämässä. Osuessaan hyvin brutaalia vahinkoa aiheuttava kirveen isku väistettiin katoamalla, ja ilmestymällä heti perään toisen pahaa aavistamattoman sotilaan selkään. Tuo mies pääsi hyvin pian suutelemaan kylmää hankea haltian käydessä iskemään toisella miekallaan viiltävän liikkeen vasten tuon kaulaa. Tappava isku käytiin antamaan myös vieressä seisovalle miehelle kylkeen ja lumi noiden alla senkuin jatkoi värjäytymistään punaiseksi. Kaksi oli taas pois pelistä, mutta silti turhankin monta vielä jäljellä.
Iriador perääntyi hieman, jääden odottamaan sotilaiden seuraavaa reaktiota, joka oletettavasti olisi jälleen yhtä holtiton suora päälle käynti kuin edellinen komentajan puuttuessa huutelemasta vierestä käskyjään. Toisin kuitenkin kävi. Joukosta yksi, hieman kokeneemman ja karskimman oloinen kaveri, lähti karjuen matkaan kohti haltiaa, ensin kuitenkin kehotettuaan, että muut jättäisivät selvästi vaarallisen vastuksen hänen huolekseen ja menisivät sen sijaan pitämään silmäpuolelle seuraa. Punatukka valmistautui lyömään toisen miekan ja pienemmän tikarin syrjään. Isku oli kuitenkin liian voimakas torjuttavaksi, ja iskeydyttyään yläkantista suoraa vasten nuoremman aseita, sai sen voima nuoremman horjahtamaan hieman. Haltia joutui käymään maassa asti kompuroidessaan syvässä hangessa, muttei jäänyt kuitenkaan paikoilleen odottamaan uusia hyökkäyksiä.

Vaikka keho alkoi hiljattain väittää toista, ei punapää antanut periksi, vaikka perääntyvänä osapuolena oli saanut ollakin jo tovin. Katse seurasi tiukasti barbaarimaisen miehen liikkeitä, miekat nousivat vuoroin iskemään ja torjumaan keskittymisen herpaannutti kuitenkin lopulta pieni rasahtava ääni, joka jalkojen alta kuului. Molemmat osapuolet kääntyivät ihmeissään katsomaan jalkoihinsa ja nopeastipa Iriador sai kauhukseen todeta, että taistelu oli siirtynyt käytäväksi jäätyneelle joen pinnalle. Sydän taisi jättää muutaman iskun välistä, kun nuorempi kangistui sekunneiksi paikoilleen tajutessaan missä seisoi. Jää tuskin oli paksuin mahdollinen, sillä hyvin pian sen jälkeen virta alkoi olla voimakkaampi. Entäpä jos hän tipahtaisi siitä läpi? Tai jos tuo ihminen vain nakkaisi hänet menemään kuin heinäseipään veden vietäväksi?
Pelko esti miestä käyttämästä maagisia voimiaan tai liikkumaan paikoiltaan minnekään sen taisi huomata myös vastustaja, joka säälimättä kävi jälleen runnomaan päälle aseillaan. Sydän hakkasi raskaasti rinnassa, pelko kaiversi mieltä ja nyt vielä tämä. Korkeahaltia kävi kuitenkin puolustautumaan toisen iskuilta. Ei kuitenkaan yhtä pätevästi kuin aikaisemmin. Rasahtelevat äänet jalkojen alla saivat Iriadorin entistäkin pelokkaammaksi. Ja sitten se tapahtui mitä vähiten tässä olisi enää kaivattu. Jalka rysähti jään lävitse astetta heikommasta kohdasta koipi vedettiin kuitenkin salamana ylös hyisestä vedestä, miettimättä tippaakaan sitä, kuinka häijyltä lohjenneen jään reunat jalkaa vasten raapiessa tuntuivat. Sydän oli noussut kurkkuun asti ja otetta aseista hellitetty tarpeeksi, jotta ne olisi vain saattanut poimia pois nuorukaisen käsistä.
Sotilas potkaisi haltian lopullisesti nurin jäälle, aiheuttaen mokomalla lisää sarjan räsähdyksiä kaksikon alla. Punatukka yritti perääntyä toisesta, potkien kohteensa polvia ja aseita itsestään syrjemmälle. Tuima ilme oli noussut nuoremman kasvoille, mutta sekin muuttui lopulta pelokkaaksi tuskaisen rääkäisyn myötä, kun miekan terä iski aluksi läpi vasemmasta kyljestä ja sitä seurasi isku tikarilla toiseen olkapäähän Tuntui kuin aika olisi pysähtynyt. Terät vedettiin irti hetken paikoillaan vääntelehtivän haltian kehosta, suoden vielä tökkäisyn toiseen jalkaan, ja sitten tuo äpärä valmistautui vielä tarjoamaan lopettavan iskunsa Iriadorille. Tuolle tuli silti täytenä yllätyksenä, että punapää kävikin kädellään ottamaan kiinni lähestyvästä miekan terästä ja potkujen avulla kävi ohjaamaan sotilaan jään reunaa kohti. Pianpa mies molskahtikin jään reunan tullessa vastaan ja pettäessä tuon painon alta joen vietäväksi ja punatukka saattoi huokaista helpotuksesta.

Iriador oli uupunut ja peloissaan. Olo ei todellakaan ollut enää paras mahdollinen, eikä asiaa helpottanut tippaakaan se että mies makasi yhä jään päällä - verisenä ja vesifobiansa paikalleen kangistamana. Päätä ei jaksettu kääntää tarkastamaan kuinka Darius pärjäsi, tai miten Poldora jaksoi - kädet pettivät lopulta alta nojaamasta ja punatukka rojahti jäälle makaamaan, jääden vielä roikkumaan tajuihinsa kaikesta kivusta huolimatta.
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

ViestiKirjoittaja Aksutar » 17 Helmi 2012, 17:38

Iriador oli yhä pystyssä, ainakin siltä määrin mitä Darius erotti. Blue kulki vedessä hieman hitaammin mitä aikaisemmin, nuolet hidastivat jääräpäisen orin etenemistä muistuttamalla olemassaolostaan vihlaisevan kipuna aina silloin tällöin. Darius joutui siristämään jo silmäänsä, jotta erottaisi jotain tuiskun keskeltä. Ratsun saapuessa rannan tuntumaan, tulikin heitä vastaan muutama sotilas Kuinka monta heitä oikein oli?! Joku tai jotkut pitivät yhä Iriadorille seuraa, sen pystyi kuulemaan äänistä. Tällä kertaa kenraali ei päästänyt vihollisia edes lähelle, vaan jousi vedettiin esiin heti kun vain alkoi erottamaan hyökkääjien armoreista heikkoja kohtia. Nuoli sinne, toinen tänne, Samalla kun Blue pysyi liikkeellä rannan tuntumassa, eikä päästänyt miehiä lähellekään. Kuitenkin nuolia alkoi lentämään myös vastatulessa kohti Dariusta, yhden sotilaista alkaen leikkimään varsijousellaan. Muutama nuoli jopa osui, mutta haarniska sekä mithril paita sen alla eivät antaneet nuolen terän upota lihaan asti. Korkeintaan epämukavia mustelmia ilmestyisi niille paikoille. Yksi nuolista osui kuitenkin jalkaan, saaden Kenraalin sihahtamaan itsekseen. Kun isäntään osui vakavammin, meni Blue tuttuun tapaansa hulluksi. Ori otti vauhtia ja lähti juoksemaan kohden varsijousen kanssa pelleilevää sotilasta. Massiivinen ratsu oli pelottava näky, sillä tuo ei näyttänyt merkkejä pysähtymisestä. Ei, vaikka muutama nuoli lennähtikin kohden yksisarvista.
Jousi pistettiin pois, keihäs vedettiin esiin. Kun tarpeeksi lähelle päästiin, seivästettiin varsijousen kanssa leikkinyt sotilas armotta. Jälleen kuolonkorahduksia, kunnes tuo kaatui tovereidensa rinnalle maahan.
Katse kiersi maastoa, Muita ei enää näkynyt. Taistelun äänet kuitenkin kuuluviat kauempaa, mikä merkitsi sitä että Iriador otti yhteen jonkun kanssa.

Blue komennettiin käyntiin, kunnes veretseisauttava parkaisu kiiri ilmassa. Ei se muuten olisi mitään reaktiota kenraalissa aiheuttanut, mutta ääni oli Iriadorin. Blue otti nopeamman käynnin. Kaikki oli hiljentynyt. Silmäpuoli selasi katseellaan maisemaa, yrittäen löytää kumppaniaan hangesta.. ei löytynyt Jäljet veivät uhkaavasti kohti jokea. Jäälle.. Eikai tuo ollut jokeen tippunut?!
Kenraali hyppäsi alas Bluen selästä ja lähti ottamaan varovaisia askelia jäälle. Pian tuiskun takaa alkoi erottua jäällä makaava hahmo. Hahmo, joka oli helppo tunnistaa tuulessa heiluvista punaisista hiuksista. Muutama nopeampi askel, jotka kuitenkin hidastuivat jään rasahtelun myötä. Edettiin hitaasti, varovaisesti. Lopulta Darius saavutti jäällä makaavan Iriadorin, käyden kumartumaan tuon puoleen. Nuorempi oli loukkaantunut vakavasti. Darius ei sanonut mitään, ei kysellyt oliko tuo kunnossa. Näkihän sen, ettei tuo kunnossa ollut! Tajuissaan nuorempi oli kuitenkin.

Kädet hakeutuivat Iriadorin selän alle, toinen jalkataipeisiin. Nuorempi nostettiin parin epäonnistuneen yrityksen jälkeen ylös jäältä ja lähdettiin etenemään hitaasti kohti rantaa. Alla rasahteleva jää ei kuitenkaan tykännyt kaksinkertaistuneesta painosta Kun se jo kävikin pettämään toisen jalan alta. Silloin ei enää hitaasti liikuttu, vaan Darius otti muutaman, nopean juoksu askeleen ja hypähteli lopun matkasta rantaan, turvaan hyiseltä vedeltä. Rannalle päästyään Darius laski Iriadorin alas, tukien kuitenkin toisella kädellään tuon selkää, jotta nuorempi pysyisi istuma-asennossa.
Koita kestää.. Palaamme leirille nyt.. Tunnetko vielä jotain? Darius kävi nyt puhumaan nuoremmalle, toivoen tuolta jonkinlaista vastausta kysymyksiinsä.
Iriadorin ratsua koitettiin houkutella lähemmäksi. Iriador ei voinut yksin ratsastaa, vaan tuon ratsastamista pitäisi tukea. Blue ei kestänyt kahden miehen painoa tällä hetkellä, joten Iriadorin kaakki saisi tehdä sen työn.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Crimson » 17 Helmi 2012, 19:08

Kaikki oli hiljentynyt joen eteenpäin virtaamisesta aiheutuvaa soljuntaa lukuunottamatta. Punatukka ei kyennyt kuin ajattelemaan loppunsa tulleen, kunnes tutut kasvot yllättäen ilmestyivätkin silmien tielle. Darius. Kenraali oli siis selvinnyt omasta koitoksestaan. Vai näkikö nuorukainen jo pelkkiä harhoja? Voisihan se olla mahdollistakin. Verta oli kuitenkin menetetty rutkasti, siinä missä väsymys ja pelkotilakin painoivat kokoajan päälle - mieli oli sekaisemmin kuin koskaan ennen. Kenraalin kuitenkin sitten käydessä nostamaan alaistaan jäältä, luopui Iriador toiveistaan kuolla nopeasti niille sijoilleen. Ehkä vielä oli toivoa. Toivottavasti. Muuten tuskan kestäminen olisi ollut turhaa, jos hän nyt vain päättäisi antaa elämänsä valua läpi sormien.

Vielä ehjän olkapään omaava käsi nousi väsyneesti hakemaan tukea Dariuksesta, kun matka takaisin rannalle alkoi. Iriador ei voinut olla kiinnittämättä huomiota jalkojen alla rätisevään jäähän ja siihen, että kenraali kiri loppumetrejä tarpoessaan tahtiaan melkeinpä juoksuksi. Jos jää nyt päättäisi pettää alta lopullisesti, niin oli varmaa että toinen heistä ainakin menehtyisi. Niin ei kuitenkaan käynyt, sillä ranta saavutettiin ja korkeahaltia laskettiin alas hankeen istumaan, nojaamaan Dariuksen toiseen käteen.
Iriador sai aikaiseksi suustaan uupuneen hymähdyksen vastaukseksi Haukansilmän toteamukselle. Pieni helpottunut hymykin kiiri nuoremman huulille ja katse nousi Dariuksen kasvoihin.
"Mitäs luulisit", oli hiljainen vastaus kenraalille. Totta hitossahan hän tunsi! Vaikka kylmyys oli saanut sormien- ja varpaiden päät turriksi, ei pakkanen pahimpiin kipuihin kuitenkaan ollut ehtinyt purra. Jäälle aikaisemmasta aukosta tursunnut vesi oli saanut myös nuorukaisen vaatteet kastumaan, mikä vain edesauttoi punapään jäätymistä.

Käsi kävi nopeasti pyyhkäisemässä veristä kylkeä. Vielä lämmin ja tuore veri tahri kämmenen alta aikayksikön punaiseksi, eikä näky helpottanut yhtään Iriadorin oloa.
Katse kohosi, tällä kertaa Poldoraan, joka seurasi hieman kauempana tilannetta. Tammalle ei onneksi ollut käynyt tohinassa mitenkään. Sen oli annettu olla rauhassa siitä asti, kun Blue oli vastarannalle noussut vauhkona - hyvä, että edes yksi ratsuista oli siis hyvässä kunnossa. Iriador vihelsi. Hiljaa, mutta riittävän kuuluvasti että se sai vauhtia tamman jalkoihin. Poldora asteli lumen läpi isäntänsä luokse, tunki turpansa lähes miehen hiuksiin kiinni ja kävi puhaltamaan lämmintä ilmaa niihin. Nuorukainen itse ei viitsinyt verisellä kädellään tervehtiä hevostansa ja oikeaa olkapäätä tuo ei tahtonut liikauttaakaan siinä olevan syvän haavan takia. Nyt vain piti toivoa, että Darius saisi nostettua hänet hevosen selkään ja kuljettamaan takaisin leiriin turvallisesti.
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

ViestiKirjoittaja Aksutar » 17 Helmi 2012, 23:05

Kenraali hymähti pienesti, lempeästi punatukan vastaukselle.
Se tarkoittaa että olet vielä elossa. Älä luovuta Darius totesi, jonka jälkeen Iriador kävikin viheltämään tammalleen. Jykevä hevonen tulikin nätisti kuolemaa tekevän isäntänsä luokse, käyden puhaltamaan tuon iholle.
Darius nappasi varovasti toisella kädellään kiinni Poldoran ohjaksista, samalla kun jutteli tammalle mukavia. Kenraali ei tiennyt miten hevonen suhtautui vieraisiin ratsastajiin, joten parempi olla tuolle kaveria jo heti ensikättelyssä. Blue ei hyväksynyt selkäänsä ketään muuta, kuin kenraalin itsensä.. ellei sille annettu käskyä kantaa jotakuta muutakin. Haukansilmä nousi ylös, kääntäen tammaa sivuttain kohden Iriadoria. Nuorempi haltia autettiin pystyyn ja nostettiin enemmän tai vähemmän helposti ratsunsa selkään, satulan etuosaan. Darius ei valitettavasti käynyt välittämään siitä, sattuiko Iriadoriin vai ei. Tuo saisi itkeä siitä sitten jälkikäteen, jahka selviäsi hengissä tästä. Kyllä, Darius ei suostunut ajattelemaan, että Iriador olisi menetetty tapaus. Kuinka ironista se olisi ollut, jos ainoa henkilö johon Darius oli oppinut tuntemaan syvempiäkin tunteita, mennä kupsahtaisi hänen käsivarsilleen näinkin pian.
Kenraali itse nousi varoen Poldoran selkään, istumaan Iriadorin taakse. Kädet hakeutuivat Iriadorin molemmilta puolita ohjaksiin, varmistaen näin ettei nuorempi tulisi tippumaan sivulle satulasta.

Vielä ennen kuin Darius käski tamman liikkeelle, taittoi kenraali jalassaan olleen nuolen varren poikki. Hän ei käynyt repimään nuolta irti lihastaan juuri nyt, sen pystyi hoitamaan perillä. Kipua hän pystyi sietämään siihen saakka.
Tamma komennettiin lopulta varovasti liikkeelle. Käyntiin, josta se kuitenkin pakotettiin nopeaan raviin. Blue seurasi käskystä perästä, vaikkakin hieman ontuen. Se oli mennyt satuttamaan itsensä pahemmin, mutta tulisi selviämään. Ori tulikin metrin jos toisenkin jäljessä, kun ei täysin vauhdissa meinannut pysyä.
Matkaa taitettiin mahdollisimman nopeasti. Lumipyryn keskellä ei enää kuulunut mitään ylimääräisiä ääniä. Vain tuuli.. Jonka rinnalla alkoi kuulua matalan rauhallista hyräilyä. Darius kävi hymäilemään matkaa taittaessa. Kenraalin huolestunut katse oli suoraan menosuunnassa. Kenraali ei yleensä päästänyt minkäänlaisia soinnullisia äännähdyksiä, mutta nyt ollessaan huolensa huipussa, kävi tuo hyräilemään lempeän pehmeällä, matalalla äänellään haltioille tuttuja, rauhallisia säveliä.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Crimson » 17 Helmi 2012, 23:46

"Ei ollut ajatuksena", punatukka vastasi kenraalille naurahtaen, mikä tosin sai miehen irvistämään pienesti, sillä naurahtelu ei tuntunut yhtään hyvältä kyljen seudulla.
Poldora suhtautui yllättävän kiltisti Dariukseen. Tammalla oli taipumus niskuroida muitten kuin Iriadorin käydessä liian lähelle sitä, mutta ilmeisesti tuo eläin kävi jollain tasolla ymmärtämään isäntänsä vakavan tilanteen ja antoi kenraalin ottaa lähempää kontaktia itseensä. Suuret tummanruskeat silmät tapittivat Dariusta, seuraten kun mies nousi ylös ja käänsi hevosen sivuttain punatukkaan päin. Tuon jälkeen kenraali kävi nostamaan Iriadoria ylös maasta, mikä ei todellakaan ollut helppoa. Punatukan jalat tärisivät, eivätkä jaksaneet kantaa tuota ilman tukea pystyssä. Ongelmia tuotti myös ratsaille nousu, jossa nuorempi sai kamppailla voimiensa äärirajoilla, että sai Dariuksen avustuksella itsensä satulaan.

Lopulta matka takaisin kohti leiriä alkoi. Poldora hörähti hiljaa, kun se komennettiin ensin käyntiin ja siitä taas pehmeään raviin. Kookas tamma porskutti tasaista vauhtia eteenpäin kuin lumiaura konsanaan, millä ei ollut ongelmia edes korkeimpien nietosten kanssa. Se ei tuntunut välittävän selässään olevasta painosta - antoi vain viedä itseään eteenpäin siihen suuntaan mihin tahdottiin, niin lujaa kuin oli tarve.
Iriador ei jaksanut istua suorassa, joten antoi itsensä käydä hiljalleen nojaamaan silmät kiinni vasten Dariusta. Punatukka keskittyi kuuntelemaan kenraalin hyräilyä. Se oli ainoa asia, joka saattoi pitää nuoremman enää tajuissaan. Kenraali vaikutti olevan huolissaan. Ja oliko tuo nyt ihmekään, kun Iriador oli itsensä näin huonoon kuntoon saattanut. Oma vikansa. Mutta minkäpä hän peloilleen mahtoi. Muuten taistelusta oltaisiin pärjätty mahdollisesti ilman suurempia vammoja, jos joen jäälle ei oltaisi ajauduttu. Miten nuorukainen oli saattanutkin olla niin hölmö, että oli antanut itsensä huomaamatta johdattaa joen jäälle.
Kivut kävivät sietämättömäksi välillä hevosen selässä, joka liikehti kokoajan ja sai selässään olevat matkaajat keinahtelemaan toisinaan hieman rajumminkin Poldoran käydessä halkomaan kinoksia edestään. Vaikka hampaita purtiin kokoajan lujasti yhteen, päästi punapää siitä huolimatta toisinaan suustaan hiljaisia äänähdyksiä jotka kertoivat yltyvistä kivuista. Ehjä käsi hakeutui itsestään pitämään kiinni kyljessä olevasta haavasta. Iriadorin olisi tehnyt mieli sanoa jotain, mutta koska ääni ei tuntunut kulkevan muutenkaan kunnolla ja kulutti vain niitä vähäisiä voimia joita tuolla oli jäljellä, päätti haltia pitää turpansa tukossa.
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

ViestiKirjoittaja Aksutar » 18 Helmi 2012, 00:07

Hyräily pysähtyi aika ajoin Iriadorin päästäessä kivun sävyttämiä äännähdyksiä. Darius tiesi ettei tuo voinut sille mitään, mutta sisällään Kenraali toivoi tuon pysyvän hiljaa. Mitä enemmän punatukka kivuistaan ilmoitti, sitä pahemmalta Dariuksesta alkoi tuntua.
Huolesta sekaisin oleva Kenraali meinasi jopa eksyä reitiltä muutamaan otteeseen. Ratsut kuitenkin tiesivät minne palata, joten sen pahemmin ei eksymään käyty. Joskin, jokainen askel enemmän pitkitti matkaa ja siten myös aikaa, kunnes perille päästiin. Kun maasto alkoi näyttää jo tutummalta, lopetti Darius hyräilynsä. Eihän sitä muiden kuullen suonut tehdä. Käskyhuudot päästettiin ilmoille, jolloin kaksi leiriin jäänyttä sotilasta tulivat auttamaan kenraalia laskemaan Iriadorin alas ratsun selästä. Punatukka kiikutettiinkin samointein sisään telttaan, jossa tuolta riisuttiin varovasti tiellä olevat vaatekerrokset pois, jotta haavoja päästiin hoitamaan.
Darius itse osasi vain ensiapua, joten hän jätti Iriadorin parantamisen kahdelle muulle sotilaalle, joista toinen osasi jopa hieman parantavaa magiaa. Toivoa saattoi, ettei se ollut liian myöhäistä. Nuolen puolikas oli yhä jalassa, mutta Darius kävi laittamaan Poldoran ja Bluen levolle, varmistaen, että ratsuilla oli hyvät oltavat. Nuolet revittiin irti paksunahkaisesta Bluesta, joka hätkähti ja hirnui jokaisen nuolen kohdalla. Mitään pahempaa ei yksisarviselle ollut sattunut, joten haavat pyyhittiin muutamaan kertaan kankaalla ja ori jätettiin lepäämään.

Tuon jälkeen Darius klinkkasi sisään telttaan, jossa Iriadoria hoidettiin. Toiset sotilaat kävivät kyselemään mitä oli tapahtunut ja Darius kävi nopeasti selittämään tapahtumien kulun. Magiaa taitava sotilas oli keskittynyt Iriadorin haavojen parantamiseen, sitomiseen ja puhdistamiseen, kun toinen taas tuli auttamaan Dariusta kiskomaan nuolen irti jalasta. Se lähti kohtuu helposti, mutta silti kenraali kävi kiroamaan ääneen lihasten repeytyessä terän lähtiessä irti. Haava paikattiin ja sidottiin, sen pahemmin sitä ei tarvinnut hoidella.
Sen jälkeen Darius jäi hiljaa istumaan sivummalle, katsellen kuinka Iriadoria hoidettiin kunpa muut parit olisivat kunnossa. Yhtäkään sotilastaan Darius ei halunnut menettää.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Crimson » 18 Helmi 2012, 01:17

Nuorukainen alkoi hiljalleen vaipua jonkinlaiseen lievään tajuttomuuteen. Uneen, josta ei olisi tehnyt mieli enää herätä. Silti kaikki äänet kantautuivat vielä selvästi miehen korviin, pitäen tuon juuri ja juuri hereillä, riittävästi tajuissaan että asioihin osattiin vielä reagoida. Kovin köyhästi tosin.
Ikuisuudelta tuntuneen matkan jälkeen kaksikko saapui kuin saapuikin takaisin leirin läheisyyteen. Dariuksen ilmoille kajahtavat käskyhuudot saivat punatukan raottamaan silmiään hieman. Katsomaan suuntaan, josta kaksi miestä kävi juoksujalkaa Poldoran luokse ja auttoivat kivuistaan ähkivän miehen alas hevosen selästä heti kun siihen tilaisuus suotiin.

Punatukkaa käytiin raahaamaan kahden miehen voimin sisälle telttaan, jossa tuo riisuttiin yläosattomaksi ja pahimpia vammoja käytiin parantamaan hetimiten. Pahimmat verenvuodot saatiin tyrehdytettyä, mikä olikin tärkeää, sillä nuorempi oli menettänyt jo varmasti liiaksikin asti tuota punaista, korvaamatonta nestettä itsestään. Kun haavat oltiin saatu puhdistettua, käytiin kylkeä ja olkapäätä sitomaan siteillä. Ei kuitenkaan liian tiukalle, jotta henki ja veri pääsivät yhäkin kulkemaan eteenpäin. Haavoittunut jalka käytiin puhdistamaan housuihin tulleen reiän lävitse ja sen päälle kietaistiin myös nopeasti side auttamaan verenvuodon tukinnassa. Samoin tehtiin kämmenelle, jolla Iriador oli aikaisemmin miekan terään tarttunut. Eniten nuorukaista itseään huoletti oikean kätensä ruhjoutuminen. Olkapäätä ei saattanut liikuttaa, mikäli mieli sen parantuvan nopeasti kuntoon. Kädellä tuskin voisi tehdä mitään, tuskin edes pidellä mitään mikä painoi vähääkään enemmän. Kämmenessä ei voinut pidellä miekkaa, ei kynää, ei sitten mitään. Kaiken huipuksi Iriador oli oikeakätinen, joten koko tämä show muodostuisi hänelle myöhemmin erittäin kiusalliseksi kokemukseksi.

Uupumuksesta oli ehtinyt muodostua niin vahva, ettei Iriador kyennyt, tai oikeammin jaksanu, päästää pihahdustakaan suustaan operaation aikana. Kun kaikki voitava tuntui olevan tehty, jäivät vähääkään parannustaitoja osaavat seuraamaan hetkeksi vierestä punapään vointia. Tarkkailemaan ettei tuo heti kuukahtaisi kuolleena pedin pohjille, kun he poistuisivat teltasta. Hengitys oli yhä raskasta, mutta vakaampaa kuin mitä se joella oli ollut. Silmät olivat painuneet kiinni, ja nuorukaisen kasvot olivat ilmeettömät. Ellei rintakehä olisi noussut ja laskenut tasaiseen tahtiin, olisi tuota voinut luulla jopa kuolleeksi.
Lopulta sotilaat kuitenkin ottivat poistuakseen teltasta, jättäen kenraalin kahden punapään kanssa. Silmät raottuivat hieman seuraamaan noiden perään, mutta painuivat uudestaan kiinni väsyneen huokauksen myötä.
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

ViestiKirjoittaja Aksutar » 18 Helmi 2012, 01:42

Sivustaseuraajana Darius tunsi olonsa enemmän kuin hyödyttömäksi. Hän olisi halunnut auttaa punapäätä, kumppaniaan, mutta ei yksinkertaisesti kyennyt. Ei ainakaan taitavammin, mitä kaksi muuta sotilasta. Katse seurasi kuitenkin tarkkaan tätä operaatiota, kunnes tilanne näytti vakaantuvan. Iriador oli pelastettu, ainakin tällä kertaa. Kukaan ei käynyt sanomaan, selviäisikö nuorempi yön yli, kuinka paljon tuo oli menettänyt verta tai kuinka pahasti haavat kävisivät tulehtumaan, jos niin tulisi tapahtumaan. Toivottiin parasta, pelättiin pahinta.
Darius istui hetken paikoillaan, katsellen poistuvia sotilaita. Käsky kävi mennä vahtimaan muiden parien palaamista. Toivottavasti Darius ja Iriador olivat ainoat, jotka hyökkäyksen kohteeksi olivat joutuneet. Mikäli muutkin olisivat siipeensä ottaneet, olisivat ihmiset varmasti perillä haltioiden tekemisistä. Silloin ei ollut enää turvallista pysyä leirissä, vaan matkaa pitäisi alkaa taittamaan samantein.

Katse kääntyi lopulta teltan ovelta nuorempaan. Tuo makasi varsin tyynen näköisenä. Turhankin tyynenä. Hengityksestä päätellen tuo oli kuitenkin yhä elossa. Hetken siinä istuttuaan, kävi kenraali nousemaan ja klinkkasi Iriadorin viereen istumaan.
Vilkaisu teltan ovelle, jonka jälkeen katse kääntyi nuorempaan. Käsi hakeutui nuoremman pään viereen, etusormi eksyi hivelemään hellästi tuon ohimoa, josta käsi lopulta eksyi sukimaan hiuksia. Mitään Darius ei kysellyt. Iriador tuskin jaksoi edes vastailla mitään. Saatikka kuunnella.
Lepää nyt Darius totesi rauhallisen matalalla äänellä Huomenna lähdemme pois täältä.
Käsi hakeutui omalle puolelle ja katse kääntyi takaisin teltan ovelle. Kenraali keskittyi kuuntelemaan teltan ulkopuolisia ääniä, toivoen kuulevansa pian jotain palaavista sotilaista.. Odottaminen tuntui kuitenkin tuskalliselta. Eniten Darius kuitenkin oli huolissaan Iriadorista hän ei vain osannut näyttää huolestuneisuuttaan konkreettisesti. Ei ainakaan tietoisesti.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Seuraava

Paluu Joet

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 3 vierailijaa

cron