Kevätsade.

Keskellä aroja kohoaa kaunis, mahtipontinen kaupunki, jota asuttavat nyt haltiat. Kaupunki on kauniimpi, mitä piilossa pidetty. Monikerroksinen ja moderni kaupunki pitää sisällään niin perinteisen kauppatorin, kuin monia pienempiäkin toreja. Kaupungista löytyy myös raskaasti varustettu sotilastupa, jotta kaupungin turvallisuus voidaan taata. Keskellä kumpuilevaa aroa kohoava kaupunki on kuitenkin turvassa yllätyshyökkäyksiltä, sillä lähestyvät viholliset näkee jo kilometrien päähän. Kaupungista löytyy kaikki mitä voisi olettaakaan. Kauppoja, putiikkeja, lekureita, tyrmät, asuntoja, kartanoita. Majataloja ja tallit, joihin sopii myös erikoisempia vieraita. Ihmisiä ei tässä kaupungissa suvaita, elleivät nuo ole ehdottomasti pettureita omilleen tai orjia. Edes puolueettomat ihmiset eivät selviä kaupungissa ilman pidätystä, elleivät taida varjoissa pysymisen saloja. Kaupunkia ympäröi kuitenkin valtava muuri, jonka yli on mahdoton päästä kiipeämälläkään. Kylään pääsee sisään portista, jota vartioidaan vuorokauden ympäri.

Kaupunkiin on muuttanut enimmäkseen haltioiden korkea-arvoisempia ja rikkaampia kansalaisia. Köyhemmät kansalaiset, jotka eivät ole kyenneet uutta asuntoa ostamaan, ovat jääneet haltioiden piilopaikkaan asumaan, kaikessa rauhassa.

Valvoja: Crimson

Kevätsade.

ViestiKirjoittaja Kitty » 06 Huhti 2012, 19:26

Delaney

Pari edellistä päivää olivat olleet rankkoja, mutta niin nautinnollisia. Nuorukainen oli päässyt ystävän avulla pakoon inhottavien ihmisten orjuudesta, ja kun muutakaan ei ollut tullut mieleen oli haltia seurannut ääntä sisällään ja päätynyt upeaan haltioiden kaupunkiin joka kohosi kaikessa komeudessaan Laurina aroilla.
Viimeisin yö oltiin vietetty pienessä putiikissa, jossa oltiin paiskittu töitä nukkumapaikan eteen. Aamulla nuorukainen oli kuitenkin herännyt haikean oloisena, lähtiessään tuo oli saanut putiikin omistajalta mukaansa mukillisen vanhaa ja kylmää teetä, sekä leivänpalasen.

Ajatuksissaan valkeatukka oli lähtenyt lampsimaan sateiseen säähän, teehen tuo ei vielä koskenut, vaan tallustaessaan haltia söi leivän, kunnes tuo huomasi kävelleensä aivan linnan muurin kupeeseen. Ajatuksissaan kulkeneena tuo otti reippaasti etäisyyttä muuria ehkä jopa hieman säikähtäneenäkin. Päätänsä puistellen Delaney siirtyi läheiseen katokseen jossa oli puisia laatikoita päällekkäin. Hiljaisilta kaduilta ei tarvinnut lupia kysellä, joten nuorukainen pomppasi teekuppinsa kera laatikoiden päälle istumaan ja ihmettelemään.

Yksin, aina vain yksin. Olen kuin sade, minua vältellään vaikka olisin hyödyksi. Haltia ajatteli katsahtaen harmaalle taivaalle. Nuorukainen tunsi olonsa niin hylätyksi ja tarpeettomaksi.
Vapauden varjopuolia. . . tuo pohti muistellen orjana oloa, mieluummin hän silti istuisi vaikka talvipakkasessa ilkosillaan kuin mitä menisi takaisin ihmisten piestäväksi. Niin monet ajatukset kirmasivat halti nuoren mielen sateen hakatessa maata yhä vain voimakkaammin. Kohmeiset sormet tiukensivat otettaan teemukista, ja katse laskeutui miltei aneemisena katsomaan kylmää teetä. "Eihän minulla ole muuta kuin tämä tee, eikä se ole edes lämmintä." Valkotukka mumisi pyöritellen nestettä motissaan.
Jylhässä yksinäisyydessä oli sillointällöin mukava olla, mutta tänään neiti oli lähinnä yksinäinen ja seurankipeä.


//Harlekiinii, täännenäin !//
Kitty
 

ViestiKirjoittaja harlekiini » 06 Huhti 2012, 21:34

Nuori sotilaanalku mittaili hermostuneena linnan käytäviä tähyillen jokaiseen käytävään, jonka ohi kulki, pysähtyen välillä kurkistamaan jostain ovesta ennen kuin jatkoi matkaansa. Ihmisten kaupungissa hän olisi ollut kenties aseenkantaja valmiina vastaanottamaan ritarin varusteet, mutta täällä hän oli koulutuksessa oleva vartija, jonka tehtäväksi oli annettu pitää silmällä yhtä linnan asukkia todistaakseen kelpoisuutensa. Viisi kertaa hän oli tehtävän vastaanottanut, ja viisi kertaa siinä onnistunut. Hänen vahdittavansa oli pysytellyt paljolti huoneessaan, ja hänen vartioimisensa oli koostunut lähinnä hiljaa paikallaan seisomisen harjoittelusta.

Nyt vahdittava oli kuitenkin kadonnut, ja Ast tiesi, mitä siitä seuraisi.
Hänelle oli painotettu vahdittavan olevan arvaamaton liikkeissään. Yksityiskohta, jonka kuka tahansa linnassa aikaa pitempään viettävä tiesi sanomattakin. Jopa palatsin parantajat olivat luovuttaneet, mikä yksinään riitti tähdentämään kuinka vakavasta tapauksesta oli kyse. Älä päästä häntä muurien ulkopuolelle, hänen mestarinsa oli sanonut. Emme halua ottaa riskejä.
Hän oli ollut tapansa mukaisesti vahdissa oven takana, sillä vartioinnin kohde oli tehnyt harvinaisen selväksi ettei suvainnut brutaaleja pojankloppeja työhuoneessaan. Oven läpi hän oli kuullut hiljaisuuksia seuraavia kolahdusten sarjoja, jotka olivat täysin arkipäiväisiä ääniä missä hyvänsä linnan huoneessa. Vasta kun yksi hiljaisuuden jaksoista oli kestänyt arveluttavan pitkään kellonajan huomioiden vahdittava oli kuin kävelevä käkikello kahvitaukojensa suhteen eikä vahdittava tehnyt millään lailla tiedettäväksi aikovansa poistua huoneestaan, Ast oli varovaisesti koputtanut ja kysynyt, mahtoiko herra olla tietoinen ajasta ja josko herra kaipaisi vettä kahviaan varten, mutta kukaan ei ollut vastannut. Ei myöskään toisella eikä kolmannellakaan koputuksella, jolloin Ast oli uskaltautunut raottamaan ovea nähdäkseen, oliko vahdittava kenties nukahtanut. Huone oli kuitenkin ollut tyhjä, ikkuna selällään ja Ast vajonnut niin syvälle huolten ja ongelmien suohon ettei uskonut siitä selviävänsä.

Sillä välin kun nuori vartija kirmaili epätoivoissaan linnan käytävillä, Lamenderlyn asteli verkkaan pihamaalla antaen sateen ropista päälleen kuin ei olisi sitä huomannutkaan. Hänen hamppuiset hiuksensa olivat liimaantuneet kalloon ja purppuranvärinen paitansa hartioista märkä. Kyyhkysenharmaiden housujen lahkeet olivat kastuneet polviin asti, eikä hänellä ollut kenkiä. Silti pitkäkorvainen idänhaltia vaikutti varsin tyytyväiseltä hengittäessään raikasta ulkoilmaa. Kaikkein voimakkaimmin hän taisi kuitenkin olla tyytyväinen itseensä onnistuneen karkaamisensa jäljiltä. Oli toki totta, että hänen poistumiskieltonsa koski enemmän linnan aluetta kuin linnaa itsessään, mutta viime aikoina hän oli ollut sisällä niin kauan ja se nuori poika oli ollut niin kovin, kovin kärkäs. Lam hykerteli itsekseen. Teki hyvää välillä hieman taivutella sääntöjä. Se sai hänet tuntemaan itsensä nuoreksi kapinalliseksi.

Haltian paljaat jalat lätsähtelivät vesilätäköihin ja sulamaton loska tirskui hänen varpaidensa välistä. Hän tunsi kylmyyden, mutta suhtautui siihen etäisellä mielenkiinnolla pysähtyen kerran vain haudatakseen varpaansa sohjoon ja potkiskellakseen sitä hieman ympäriinsä. Linnan pihalla oli vartijoita sielläkin, mutta yksikään ei tehnyt elettäkään paimentaakseen opettajan sisätiloihin, ei edes osoittaakseen tunnistaneensa miehen.
Lam pysähtyi uudelleen saavuttuaan muurin puhkaisevalle portille, jonka kummallakin puolella oli kaksi vartijaa. Vartijoiden kasvoja ei näkynyt, sillä he olivat suojautuneet sateelta kyyristämällä hartiansa ja upottamalla kasvonsa kaulansa ja leukansa peittävien huivien alle, sade valuen korkeaa kypärää pitkin maahan kuin räystään reunalta. Opettaja suhtautui kaksikkoon kuin nämä olisivat olleet osa muuria ja kiinnitti hivenen harhailevan, rävähtämättömän katseensa muurin toiselle puolen talojen seinustalle, missä katoksen alla istui ainoa hänen sinä päivänä tapaamansa henkilö, joka hänen lisäkseen tuntui olevan ulkona vapaaehtoisesti. Lamin elämäntilanteen tuntien se ei ehkä ollut paljon, mutta sentään jotain.

Haltia asteli porttikäytävän puoleen väliin varoen tarkasti astumasta tuumaakaan liian pitkälle ennen kuin jäi nojailemaan sileää kiveä vasten nostettuun käteensä, katse tiiviisti vaaleahiuksisessa hahmossa, joka oli yleisilmeeltään kuin uitettu rotta.
Mitä sinun kaltaisesi paikka tekee minunlaisessani tytössä? Oli se avausrepliikki, jonka mies heitti yhtä huolettomasti kuin minkä tahansa hyväänpäivään.


¤¤ Enkä tule. ¤¤
harlekiini
 

ViestiKirjoittaja Kitty » 06 Huhti 2012, 21:58

Delaney

Haltia säpsähti oikein todenteolla kuullessaan hyvin epämääräisen kysymyksen, joka oli kaikenkukkuraksi hänelle osoitettu. "Anteeksi kuinka ?" Neiti kysyi takaisin hämmästyneellä ilmeellä joutuen kaikenlisäksi miettimään moneen otteeseen oliko tuo kuullut miehen kysymyksen oikein.
Hetken säikähdyksen lipuessa ohi kävi Delaney katseellaan miehen läpi, huomaten ettei tuolla ollut kenkiä, ja ukko oli muutenkin hieman vinksahtaneen näköinen, vaikkakin omasi kiitettävän komeat piirteet.
Kuulin kaiketi väärin... Delaney mietti vieläkin hieman hämmentyneenä, mietteliäs ilme yhä kasvoillaan, saaden vihdoin päänsäsisällä vastauskelpoisen lauseen muodostettua. "Taisin tulla juomaan teetä, vaikkakin sangen kylmää sellaista." Neito vastasi nostaen kuppia toisen nähtäväksi. "Entäpä te herra ? Asia ei tietysti minulle kuulu mutta näyttää siltä että olette lähteneet kiireessä." Delaney kysyi takaisin puhuen uskomattoman kohteliaasti hänen tavanomaiseen tyyliin verrattuna. Kenties sadesää ja haikea aamumieli saivat sen aikaan, kenties herrasta oli aistittavissa jotain poikkeavaa, ken tietää.
Kitty
 

ViestiKirjoittaja harlekiini » 07 Huhti 2012, 00:53

Naisen vastausta odottaessaan Lam seisoi rauhassa paikoillaan, kohottaen toista elegantisti kaartuvaa kulmaansa rotan hämmennykselle. Kauempaa katsottuna hänen asennossaan tai ilmeessään ei kenties silmiä lukuun ottamatta ollut mitään, mikä olisi voinut vahvistaa katsojalle haltian tervehdyksen kuvastavan melko tarkkaan hänen mielensä tilaa, mutta lähempi tarkastelu olisi paljastanut levottomuuden, joka pesi miehen lihaksissa. Hän hinkkasi jalkapohjaansa toiseen punttiinsa ja rummutti sormillaan reittään lähes hysteerisellä nopeudella. Hänen kulmassaan ei sykkinyt pelkkä elohiiri, vaan se tärisi kuin haavanlehti maanjäristyksen aikaan. Hetken verran samanlainen värinä nyki hänen toista suupieltään. Sateen ropina hukutti äänen, jonka hänen peukalonsa synnytti hangatessaan etu- ja keskisormea vasten. Toisen jalan varpaat kipristelivät.
Kaiken kaikkiaan haltia seisoi täysin paikoillaan. Erinäiset kohdat hänen ruumiistaan eivät vain olleet täysin tietoisia siitä.

Lamenderlyn kallisti päätään pohtivaan sävyyn kysymyksen kuullessaan.
Kiireessä? Ei, en suinkaan. Olen lähtenyt sateessa, hän vastasi aivan kuin olisi esittänyt selvän eron kahden asian välillä. Hän nykäisi ohimennen märkää paitaansa irti ihostaan ja pyyhkäisi vesipisaran toisen siipimäisen korvansa kärjestä irrottamatta vaaleiden silmiensä katsettaan naisesta. Hän nyökkäsi naisen pitelemää mukia kohti.
Kylmä kahvi kenties kaunistaa, mutta kylmä tee saa vatsan kestämään vähemmän kuin kasvot kenties vaatisivat. Vettä ja lehtiä! Hevosille moinen litku! Lam heilautti vapaata kättään ärtyneesti ennen kuin asettui jälleen.
Suosittelisin sinua vakavasti harkitsemaan juomasi juomista lämpimänä. Tällaisessa säässä saatat vilustua. Se, että hän oli itse liikkeellä varsin alipukeutuneena, ei liittynyt asiaan millään tavoin.
harlekiini
 

ViestiKirjoittaja Kitty » 07 Huhti 2012, 01:27

Delaney

Miehen vastaus oli jälleen sekavaakin sekavampi, ja neito kohotti katseensa tarkastelemaan jälleen miestä, ja nyt vähän tarkemmin katsottuna tuon kädet näyttivät tekevän pakonomaisia liikkeitä, mutta kauaksi aikaa ei nuorukainen jäänyt toisen reittä naputtavaa kättä tuijottamaan, se olisi vähän epäköhteliasta. Katse kohosi takaisin toisen silmien tasolle tuon puistellessa päätänsä hämmennyksestä.
"Eikö jalkojasi muka palella ?" Neito kysyi takaisin pienen virneen kera, heilauttaen samalla omia jalkojaan joissa oli kärsineen näköiset lyhytvartiset tossut.

Enemmän neitokainen kuitenkin säpsähti miehen heilauttaessa jo vihaisesti kättään selittäessään kahvista ja teen epäkelpoisuudesta. Sydämen syke kuitenkin tasoittui jälleen miehen neuvoessa juoman lämpimänä pitämistä tälläisillä säillä. "Herra on oikeassa, ja lämmin juoma piristäisi kummasti, mutta milläpä minä tämän litkun lämmittäisin ?" Delaney vastasi miettien oliko se nyt kovinkaan viisas ratkaisu jäädä tänne juttelemaan sekaisin olevan ventovieraan kanssa.
Jälleen tarkemmin katsottuna mies näytti nykivän vähän jokasuuntaan ja pientä liikettä oli toisen kehossa kokoajan, eihän tuo näyttänyt pysyvän paikalla laisinkaan, vaikkei sitten varsinaisesti liikkunutkaan. Haltia vilkaisi kuitenkin varmuudenvaroiksi toiseensuuntaan, ihan vain sillä että jos tuo nykivä valkotukka keksisi jotain niin pakoreitti olisi selvä. Mutta tavallaan taas tuo avojaloin hipsivä mies näytti ihan mukavalta mieheltä, ja ainakin neitosella oli nyt juttuseuraa.
Kitty
 

ViestiKirjoittaja harlekiini » 07 Huhti 2012, 15:02

Idänhaltia vilkaisi jalkojaan kuin olisi nähnyt ne ensimmäisen kerran. Siinä ne olivat, kaksi paljasta jalkaterää, toinen osittain toisen päällä, märät loskasta ja vedestä. Hänen nilkkansa olivat akillesjänteen ympäriltä tummuneet. Opettajan pesutottumukset olivat muutenkin hieman holtittomia, milloin hän ei ollut suorastaan pakkomieltynyt kylpemiseen, mutta hänen jalkojaan ei ahkerinkaan pesu olisi riittänyt kauan pitämään puhtaina.
Ne ovat märät, hän totesi. Palelevat? Ehkä. Lamenderlyn ei ollut erityisen kiinnostunut moisesta. Hän ei todennäköisesti huomaisi, vaikka hänen varpaansa jäätyisivät irti. Hän ei huomannut myöskään neidon hänen suuntaansa luomia kummeksuvia katseita. Niihin hän oli vuosien aikana jo tottunut, sillä haltialinnassa oli tuskin yhtäkään joka ei suhtautuisi idänhaltiaan varauksella. Luultavammin Lam hämmentyisi mikäli joku suhtautuisi häneen täysin normaalisti.

Tummaihoisen naisen viaton kysymys juomansa lämmittämisestä irrotti miehestä turhautuneen silmienpyörityksen, aivan kuin häneltä olisi tiedusteltu kuinka paita puettiin päälle. Lamin magianlahjat olivat vuosien aikana hiljalleen varastoituneet hänen alitajuntaansa syrjään haparoivasta tietoisuudesta ja muistista, mutta ne taidot jotka olivat unohdukselta välttyneet olivat juurtuneet rutiininomaisiksi. Aikaisemmin hän oli rajoittanut magiansa julkisen käytön tiukasti opetustilanteisiin, mutta äkillisessä näytönhalun puuskassaan hän viittasi naista lähemmäs.
Tule tänne, niin näytän sinulle.
harlekiini
 

ViestiKirjoittaja Kitty » 07 Huhti 2012, 20:05

Delaney

Neito pyöräytti silmiä päässään miehen kertoessa jalkojensa olevan märät. Ihmekkös tuo jos avojaloin sateella juoksi, ja jälleen looginen vastaus jäi haaveeksi. Pitäisiköhän tähän tilanteeseen totutella, vaiko vain lähteä menemään ?
Miehen viittilöiminen ja pyyntö lähemmäs tulosta sai nuoren sisälle varautuneen ja kenties hieman inhottavankin tunteen, mutta lievästä jännityksestä huolimatta kiinnostus käski lähemmäs toista. Delaney hyppäsi alas laatikonpäältä kävellen sitten toisen luokse. Varovasti tuo ojensi teekuppia hieman varautuneella ilmeellä toiselle. Kaikessa hiljaisuudessa valkotukka katsoi mitä vanhempi aikoisi tehdä, kenties tuolla oli jokin maaginen kikka taitojen valtaisassa luettelossa, tai sitten tuo oli vain viimeisenpäälle vinksahtanut.

Hetkeksi neito jumitti katsomaan toista valkeahiuksista, uppoutuen vain hetkeksi ajatuksiinsa. Miehellä oli myös valkeat hiukset, ja parta, mutta valitettavasti ihonväri oli vaalea, ja kasvonpiirteet väärät, eikä tuo mies voisi olla hänen isänsä. Tällöin lievä haikeus valtasi tummahipiäisen mielen, ja katse valui jälleen teekuppiin. Seisookohan isäkin saman sateen alla ? tuo vielä mietti mielessään palaten sitten ajatuksiensa syövereistä takaisin nykyhetkeen.
Kitty
 

ViestiKirjoittaja harlekiini » 07 Huhti 2012, 23:25

Lamenderlyn suoristautui naisen lähtiessä astelemaan lähemmäs ja otti ojennetun kupin vastaan tasapainottaen sen pohjan lepäämään sormiensa päälle, peukalo painettuna vasten mukin suun reunaa. Sillä kädellä, joka ei enää tukenut häntä seinää vasten hän siveli harvaa partaansa hajamielisen oloisesti, siniset silmät kohdistuneena kuppiin. Ainakin enimmäkseen. Hän nyrpisti nenäänsä juomalle ja sen hajulle. Kuinka kukaan halusi juoda lämmintä, lehtien läpi siivilöityä vettä?
Se osa idänhaltian mielestä, joka oli säilyttänyt selkeytensä kurottautui, etsi veden olemuksen ja puhui sille. Ohjaili, suostutteli, pyysi sitä lämpenemään. Magia ei ollut milloinkaan pakottamista. Energiaa se kuitenkin vei, ja toisinaan Lam joutui turvautumaan ympäristönsä energialähteisiin selviytyäkseen vaativimmista suorituksista. Teemukillisen lämmittämiseen tarvittavan energiamäärän hän saattoi kuitenkin rauhassa ottaa itseltään.

Vain aloittelijat ja tietämättömät vaivautuivat pelleilemään monimutkaisten eleiden, siansaksamutinoiden ja savupöllähdysten kanssa, ja niinpä Lam ei näyttänyt tekevän muuta kuin katsovan mukia. Todellinen magianharjoittaminen ei ollut kiinni muusta kuin tiedosta, kuinka yksi asia saatiin muuttumaan toiseksi, eikä siihen tarvittu kuin pieni pyyntö.
Oli hämmästyttävää, miten moni asia oli loppujen lopuksi riippuvainen yhdestä, pienestä pyynnöstä.
Muutaman sydämenlyönnin kuluttua hän tunsi mukin lämpenevän käsissään. Pohjalle muodostui lukematon määrä pieniä kuplia, ja ohut höyryhaituva kohosi lämmenneestä nesteestä. Pohjan alkaessa polttaa hänen sormiaan idänhaltia pysäytti reaktion ja ojensi teen takaisin naiselle. Oli epävarmaa, paljonko teen mausta oli kadonnut lämmitysprosessin aikana, mutta toisaalta se ei ollut hänen ongelmansa. Mitäs joi teetä.
Lämmitä juomasi ja lämmität itsesi. Anna sen jäähtyä Hän kohautti hartioitaan. Ja sinulla on kylmä juoma. Mitä oikein teet ulkosalla sateessa?
harlekiini
 

ViestiKirjoittaja Kitty » 07 Huhti 2012, 23:40

Delaney

Pian neidon leuka loksahti auki kun miehen mukiintuijottamisen tuloksena kupista nousi höyryä. Saadessaan lämpimän mukin käsiinsä muuttui hämmästynyt ilme innostuneeksi hymyksi. Lämmin muki poltteli hiukkasen kohmettuneita sormia, mutta pian polte tulisi kuitenkin muuttumaan mukavaksi lämmöksi. "Tuhannet kiitokset." Delaney sanoi oikeasti tarkoittaen sitä. Sateinen aamupäivä tuntui jo huomattavasti paremmalta. Neito piteli mukia maltillisesti odottaen nesteen jäähtymistä, kuten neuvottu, tälläkertaa ei vain kylmäksi asti, vaan sopivan lämpöiseksi jottei kieli palaisi.

Pian mies kuitenkin avasi suunsa kysymykseen, mitä neiti oikein teki ulkona sateessa ?
"Ei oikeastaan taida olla muutakaan paikkaa mihin mennä."
Delaney vastasi varsin suorasukaisesti kainostelematta sen kummempia. "Mutta samaa voisin kysyä teiltä, vaatteenne näyttävät oikein hyväkuntoisilta, joten ette liene köyhäkään, miksi sitten olet tullut hyiseen sateeseen kastelemaan itsesi ?" Haltia kysyi takaisin toivoen totisesti edes yhtä vastausta minkä tarkoitusta ei tarvitsisi jumalilta kysellä, vaan sen tajuaisi itsekkin.
Sitten haltia naurahti muistaen nyt unohtaneensa esittäytyä. "Sadevesi taisi huuhtoa käytöstapani, nimeni on Delaney, hauska tutustua." Neito lisäsi ojentaen toista kättään kätelläkseen.
Kitty
 

ViestiKirjoittaja harlekiini » 08 Huhti 2012, 02:01

Lam otti kiitokset vastaan hajamielisellä nyökkäyksellä. Hän oli sillä hetkellä kiinnostuneempi naisen pidättäytymisestä juomisestaan. Itsepäinen, oli ajatus jonka haltian mielen nukkuva opettajan osa herätti ensimmäisenä. Seuraava arvio oli, että nainen ei kenties pitänyt teestä, mikä oli ymmärrettävää. Oli hyvin yksinkertaistavaa sanoa, että hänen arvionsa seurasivat toisiaan. Tosiasiassa näiden kahden ajatuksen välille mahtui puoli tusinaa muuta, jotka tuskin liittyivät samaan aikaan tai paikkaan, puhumattakaan käsillä olevista asioista, kuten nuori nainen, tee tai sade. Ajatusten välissä hänen sinisten silmiensä katse hypähteli kohteesta toiseen kolibrin siipien nopeudella ennen kuin palasi takaisin naiseen parahiksi tuon puhuessa uudestaan ja saaden idänhaltian kallistamaan päätän kysyvästi uudemman kerran. Hän ei kuitenkaan kommentoinut vastausta.

Porttikäytävään ei sade yltänyt, jolloin viileä ilma pääsi estoissa koskettamaan hänen märkää ihoaan lähettäen ensimmäiset vilun vivahdukset pitkin hänen käsivarsiaan, hartioitaan ja paljaita jalkojaan. Tummaihoisen sanat saivat entisen opettajan hetkeksi tiedostamaan ruumiinsa viestit, ja unohtamaan ne lähes välittömästi.
Miksi ihmiset menevät kylpyyn kastelemaan itsensä? Hän nyökkäsi naisen selän taakse, kahde kohdistettuna hetkeksi taivaalle. Puhtaus. Vapaus. Lasken pisaroita. Ne putoavat, koska kaikki putoaa, mutta nousisivatko ne takaisin ylös? Vartija oveni takana. Kenenköhän neronleimaus se oli? Minä kuljin sateen tahtiin, eikä hän huomannut. Lam kohautti hartioitaan. Selitys. Piste.
Hän ei hymyillyt naisen esittäytyessä, mutta tarkkaavainen pilkahdus hänen rävähtämättömissä silmissään, jotka kohdistuivat ohikiitävän hetken ajan naisen omiin, ajoi suurin piirtein samaan asiaan. Hän tarttui myös ojennettuun käteen, mutta ei sitä puristaakseen, vaan kahdella sormella kääntäen kämmenen ylöspäin. Katse pyyhki kämmenen uurteita. Hän räpäytti ensimmäisen kerran keskustelun aikana.
Työtä. Paljon. Mutta vanhaa. Hän napautti naisen kämmentä hieman keskustan vierestä. Eikä sittenkään kovin paljon. Eivät maalaisen kädet, eivät sotilaan, eivät kirjurin. Eivät papin, eivät käsityöläisen. Ei, ei, ei. Tätäkö sinä tarjoat minulle? Hän päästi irti naisen kädestä. Joskus, niin monta vuotta sitten että ne tuntuivat kauan sitten nähdyltä ja nyttemmin heikosti muistetulta unelta, hän oli vahvistanut suhteen opetettavaansa kättelemällä. Siinä tilanteessa se oli ollut osoitus sekä kunnioituksesta että sopimuksesta itsessään; hyväksymällä ojennetun käden hän osoitti myönnytystä oppilasta kohtaan, sekä hyväksymällä kandidaatin opetukseensa että tunnustamalla taidot sopiviksi. Toisaalta hän tarttui hukkuvan käteen ja veti tuon ylös tietämättömyydestään. Hän oli kätellyt vain harvoin elämässään moisen tilanteen ulkopuolella, eikä nykypäivinä kyennyt enää muistamaan siitä poikkeavia tapoja.

Lam kosketti oikealla kädellään kevyesti rintakehäänsä, niin että sormet jäivät sydämen ja solisluun väliin, ja kumarsi hyvin hillitysti, ruumis tuskin havaittavasti täristen.
Lamenderlyn Dwinneldth. Toivottavasti löydät tapasi, ennen kuin aurinko kuivattaa ne.
harlekiini
 

ViestiKirjoittaja Kitty » 08 Huhti 2012, 13:25

Delaney

Haltia tuhahti turhautuneesti miehen jatkaessa järjettömän imagonsa ylläpitoa. Delaney oli juuri avaamassa suunsa sanoakseen että useimmat kävivät kylvyssä kastelemassa itsensä jotteivät olisi niin likaisia ja hikisiä kuin normaalisti, mutta mies kerkesi aloittamaan ensin. Kuunnellessaan otti neito hörpyn teestä joka lämmitti mukavasti mieltä, ja kehoa. Miehen selitys sai kuitenkin huomiota kiinnittävän, ja kiinnostuneen ilmeen nuorikon kasvoille, äskeinen kuulosti jo järkevältä, ja sivistymättömän korviin jopa runolliselta.

Mies ei saanut hymyä kasvoilleen, mikä oli hieman lannistavaa, mutta eiväthän kaikki jaksaneet kokoajan hymyillä. Neidon kulmat kurtistuivat jälleen kummastuksesta miehen kääntäessä hänen kämmenensä ylöspäin kättelyn sijaan. Delaneyn rintaa alkoi painaa ahdistus miehen huomatessa vain kämmentä katsomalla että töitä oltiin tehty paljon, neidon mielestä jopa liikaa, mutta siitä oli jo aikaa. Valkotukka nyökkäsi hyväksyvästi toisen sanoille, toivoen nyt todella ettei mies huomaisi vasemmankäden tatuointia ja hoksaisi sitä orjanmerkiksi, siitä itsensä pois puhuminen olisi jo vaikeaa.
Ukko jatkoi kuitenkin selostustaan lisäten ettei työtä ollut sittenkään kovin paljoa, jolloin Delaneyn ilme muuttui miltei agressiiviseksi, tuo osasi kertoa neidon mielestä jo pelottavan paljon vain kämmentä katsomalla. Loppukysymys sai nuoren kuitenkin perääntymään askeleella.
"En minä ole sinulle mitään tarjoamassa."
Delaney sanoi melkein säikähtäneenä, jolloin aikaisemmin niin hienostuneelta tuntunut puhetapa katosi kokonaan.

Sitten vanhempi kumartui hieman esitellen itsensä oikein hienolla nimellä, toivottaen samalla että neito löytäisi tapansa ennenkuin aurinko ne kuivattaisi, jälleen viisaita sanoja niin hajonneelta tuntuntuvalta mieleltä. "Kiitos, toivon niin." neito lisäsi vielä tapojensa etsimiseen.
Hermostuneisuus tuntui valtaavan mielen, varsinkin kun tuo miltei piti miehestä, tuohan voisi olla viisaskin kaveri, mutta jokin pienen pieni ääni sisällä käski varoa tuon herran kanssa. Oman mielen ristiriidat olivat inhottavia, eikä neito tuntunut saavan Lamenderlynin suhteen tasapainoa, varoakko vai lyöttäytyäkkö seuraan ? Tummahipiä hörppäsi teetä saaden ajatuksiaan hieman järjestykseen. "Olet siis karkumatkalla ? Eikö kannattaisi liikkua jottei sinua saada kiinni ?" Tuo kysyi muistellen sitä hullunlaista pakenemista jonka hän oli Leonardin kanssa kokenut. Pysähtyä ei voinut ennenkuin oli täysin varma ettei kukaan voinut seurata enään.
Kitty
 

ViestiKirjoittaja harlekiini » 08 Huhti 2012, 21:17

Tarjosit juuri kätesi, Lam korjasi, käymättä selittämään omaa näkemystään kädenpuristuksesta. Hänen tapaamansa haltiat ja taikaolennot olivat lähes poikkeuksetta korkeasti koulutettuja ja tunsivat linnan tavat ja etiketin, eikä hänen ollut oppilaista päästyään tarvinnut opettaa kenellekään kuinka ketäkin tervehdittiin. Viime aikoina myös hänen tuntemansa henkilöt olivat alkaneet suhtautua ärsyttävästi hänen selityksiinsä, eikä hän enää vaivautunut sillä saralla. Ja oikeassahan hän oli, nainen oli todella tarjonnut kätensä.

Idänhaltia harkitsi hetken tarjoutuvansa auttamaan Delaneyta käytöstapojen etsimisessä, mutta muutti mielensä. Eihän hän tiennyt, miltä ne näyttäisivät. Sadetta oli jatkunut jo jonkin aikaa, joten oli lisäksi mahdollista, että tavat olisivat huuhtoutuneet jo kauan ennen kuin he edes tapasivat. Naisen ei auttaisi muu kuin etsiä jostain uudet.
Hän otti naisen sanat vastaan lievällä hämmennyksellä. Hän ei ollut koskaan ajatellut kävelyretkeään hippana. Ellei sitten hetkisen verran kammetessaan ikkunaansa auki ja pudottautuessaan sillä onnella, joka typeryksiä ja mielenvikaisia tuntui varjelevan vahingoittumattomana kivetylle linnanpihalle itsekseen hykerrellen, varmana siitä, ettei vartija huomaisi hänen poistumistaan ainakaan tuntiin.
Karkumatkalla? Lamenderlyn maisteli sanaa suussaan. Kyllä, he olivat lukinneet hänet huoneeseensa, lukinneet hänet pois. Laittaneet lisäksi keskenkasvuisen häntä varjostamaan kuin koiranpennun! Eikö hän ollut ansainnut kunnioitusta? Eikö lainkaan luottamusta? Hän oli ollut aikansa suurin! Haltian siniset silmät välähtivät kiukun kuohahtaessa hänen sisällään, ja asettuessa sitten. Aikansa. Oliko hän yhä suurin? Hän mietti. Hän ei tiennyt. Hän ei ollut kirjoittanut mitään pitkään aikaan, oli ollut niin paljon ajateltavaa. Eikä häntä oltu varsinaisesta vangittu. Linnahan oli hänen kotinsa. Hän oli vain tarjonnut nuorelle vartijalle opetusta. Aivan, niin varmastikin. Vangit olivat karkumatkalla, sillä tyrmä ei ollut heidän kotinsa. Hän ei ollut vanki, eikä siis karkumatkalla.
Ei. Lasken pisaroita, mies toisti lopulta aiemman vastauksensa. Minä kuljin sateen tahtiin, ja hän ei huomannut. Hänen olisi pitänyt. En karannut, sillä tämä on koti. Lam teki kädellään laajan viittauksen takanaan olevaa linnaa kohti.
Vain vangit karkaavat. Minä lähdin. Vankeja etsitään. Voi, kyllähän hän varmasti etsii minua, idänhaltia hykerteli partaansa sivellen, katsellen enimmäkseen Delaneyn yli kuin naiseen, jolloin oli hieman epäselvää kenelle hän osoitti sanansa, aivan taatusti etsii. Etsikööt, se on hänelle hyväksi. Hän unohti, ja nukahti. Nyt hän ehkä oppii.

Lam vilkaisi olkansa yli toiveikkaana kuin odottaen puolipaniikkiin ajautuneen vartijakokelaan ryntäävän pihan poikki portille, mutta ketään ei näkynyt. Portinvartijatkin olivat tapansa mukaan näkymättömissä ja kuulumattomissa. Hän päästi pettyneen hmph äännähdyksen ja kääntyi jälleen tummaihoiseen keskustelukumppaniinsa päin, toisen kätensä hämähäkkimäiset sormet venytellen sangen hämähäkkimäiseen tapaan.
Noh, Delaney Ei-Sukunimeä, hän virnisti, sinulla on kammottava litkusi, ja juot sitä. Teet mitä tulit tänne tekemään. Mitäpä teet seuraavaksi?
harlekiini
 

ViestiKirjoittaja Kitty » 08 Huhti 2012, 22:15

Delaney

Sappi meinasi kiehahtaa kun mies kertoi neidon tarjonneen kättänsä, muuta kun ! Mies oli ärsyttävän sekalainen ja hieman karmivakin, omaten vielä järjen rippeitä ja viisaita sanoja, tuo mies tuntui olevan jopa aivan liian sekalainen Delaneyn makuun.
Mies vain toisti neidon kysymyksen, ja Delaneyllä meinasi loppua maltti kesken tuon odotellessa Lamin vastausta, ja lopulta jo aiemmin kuultu typerä vastaus kuultiin uudemman kerran. Pirun kylänhullu, lasket pisaroita !? Ei niitä voi laskea ! Neito manasi mielessään koittaen tosissaan pitää ilkeät kommentit päänsä sisällä. Vaikka toinen oli vinksahtanut ei tuota tarvitsisi kiusata. Tummahipiä hörppäsi jälleen teetä ja oli tälläkertaa tukehtua siihen miehen viitatessa "kotiinpäin" eli kohti linnaa. Väärään kurkkuun eksynyt tee alkoi välittömästi yskittää ja pienen hetken ajan tuntui jo siltä että henki lähtisi kun yskitti niin paljon. Delaney kyyristyi hieman painaen toisella kädellään rintakehää kunnes yskiminen loppui.
Toisen lauseesta oli mennyt osa ohi, mutta tuskin tuo mitään oleellista oli sanonut. "Sinä asut linnassa !?" tuo kysyi epäuskoisena ihmetellen. Miten, tai pikemminkin miksi tuo mies asusteli linnassa ? Kenties sukua kuninkaalle ? Tai hovinarri ?

"Kuka etsii ? Kenestä oikein puhut ? Aivan sama, ei siinä ole kuitenkaan mitään järkeä." Delaney kysyi ensin, mutisten sitten loppuun, miksi hän edes uteli tuolta ukonrähjältä yhtään mitään ? Vanhempi vilkaisi porttiapäin hymähtäen tympääntyneen oloisesti, odottiko tuo että hänen peräänsä tultaisiin ? "Ei kaikilla haltioilla ole sukunimeä." Delaney vastasi ennenkaikkea paheksuvasti. Ei se hänen vikansa ollut että isä ei ollut kertaakaan kotona käynyt sukuniemään kertomassa eteenpäin. Mutta se oli hänen vikansa ettei tuo ollut vieläkään isäänsä löytänyt... Ainakin se vahvasti siltä tuntui. "En tiedä, kenties seison tässä ja katson miten käy, kenties lähdenkin pois ja katson minne virta vie. En ole miettinyt." Neiti sanoi jatkaen sitten "Aijotko sinä seistä siinä laskemassa pisaroita kunnes sade lakkaa ?"
Kitty
 

ViestiKirjoittaja harlekiini » 09 Huhti 2012, 21:31

Lamenderlynin kulmakarvat saivat pientä aamujumppaa hänen kohottaessaan niitä uudemman kerran naisen yskinnälle. Delaneyn estoton köhinä oli kiehtovaa vaihtelua hovitapoihin, jotka suurimman osan ajasta tuntuivat mieluimmin suosivan ruokaansa tukehtumista, kunhan sillä vain vältettäisiin vulgaari köhiminen päin keskustelukumppanin kasvoja. Oli toki totta, että kohteliaisuussääntöjen määrä ja äärimmäisyydet vaihtelivat illan isännästä riippuen, mutta tästä huolimatta oli vaikea löytää haltialinnasta ketään ylimyssukuista joka ei rajoittaisi tukehtumiskuolemankamppailuaan pariin pakotetun hillittyyn yskähdykseen ja viinikulaukselliseen.
Hän odotti kärsivällisesti naisen yskänpuuskan laantumista ja nyökkäsi vastaukseksi.
Olen täällä töissä. Olin, hän korjasi, ja hänen kasvoillaan viivähti varjo, joka katosi puheen käännyttyä sivuun linnasta.

Idänhaltia hillitsi kulmansa uuden kysymyksen kohdalla naurahtaen sen sijaan.
Vartijani, tietenkin! Mahtaa juosta kuin pikku karitsa pitkin käytäviä! Ylös, alas, pitkin ja poikin. Hänellä kestää tuntikausia juosta koko linna läpi, eikä hänellä ole edes pääsyä kaikkiin huoneisiin. Sitä paitsi, pikkuneiti, hän ojensi toisen kätensä napsauttaakseen Delaneyta otsaan pitkällä etusormellaan, minkä takia siinä pitäisikään olla järkeä? Minulla ei ainakaan ole.
Viimeistä lausetta seurasi lyhyt hysteerinen naurukohtaus, joka sai miehen taipumaan vuorostaan kaksinkerroin. Hän tiesi oikein hyvin, ettei hän ollut aivan kunnossa, ja niinä päivinä kun hän sen unohti muut linnan asukit olivat hyvin kärkkäitä muistuttamaan hätä siitä. Eivät sanoin, eivät koskaan sanoin, ellei sitten varovaisia tiedusteluja hänen voinnistaan laskettu, vaan ilmein ja elein. Häntä katsottiin säikähtäneesti, häneen suhtauduttiin varautuneesti. Hänen seurastaan poistuttiin mahdollisimman nopeasti, ja hänet oli hyllytetty toimestaan. Eikä vaan toimestaan, vaan elämäntavastaan. Lam suoristautui ja pyyhki naurunkyyneleet silmäkulmastaan.
Virta vie alemmille tasoille, hän kommentoi naisen pohdintoja rauhoittuen aivan yhtä nopeasti kuin oli itsehillintänsä menettänytkin, ja lopulta etelään. Käveltyäsi tarpeeksi kauan etelään palaat joku takaisin, tai tipahdat reunalta. Ainakin joltain reunalta. Hän vilkaisi huvittuneena kaupungin raitin suuntaan. Muutaman tienkäännöksen päässä ylin taso loppuisi.

En toki. Aion mennä sisälle ja juoda kahvia.
harlekiini
 

ViestiKirjoittaja Kitty » 17 Huhti 2012, 19:57

Delaney

Mies oli ollut linnassa töissä, uskomatonta. Vai oliko ? Kai linnassakin työskennellyt arvonsa tietävä hopeatukka voisi vinksahtaa ? Sitten alkoikin armoton pulputus siitä miten vartija juoksentelisi eksyksissä etsimässä miestä, ja ennenkuin tummahipiä hoksasi väistää napsautettiin tuota sormella otsaan. Pikkuneiti ? Delaney toisti mielessään hieraisten otsaansa, miehellä ei kuulema järkeä ollut, joten miten tässäkään pitäisi olla järkeä ? No ei kai sitten mitenkään.
Tilanne alkoi tuntua jo hieman karmaisevalta ja Delaney perääntyi jälleen muutaman askeleen. Kenties se seurankaipuu alkaisi nyt olemaan täynnä ? Mies menetti hillintänsä sekunteissa, mutta sai sen myös takaisin pelottavan nopeasti, nuo poukkoilevat reaktiot saivat nuoren ottamaan vielä yhden varovaisen askeleen taaemmas sateeseen. Mieluummin hän kastuisi kun olisi liian lähellä tuota hullua.
"Viekööt minne vie, ei liene niin tärkeä seikka." Delaney kommentoi virran kulkuun, vilkaisten sitten nopeasti taakseen, kuin eläin tuo varmisti pakoreitin. Ihan vain varmuuden varoiksi.
"No mene sinä juomaan kahvia vaikka sen vartijasi kanssa niin minä menen omille teilleni." Neito totesi aikoen nyt häipyä takaisin sateeseen.



//Eikä ees kestäny kauaa tai mitään ? Sori //
Kitty
 

Seuraava

Paluu Kaupunki

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 3 vierailijaa

cron