Suuri askelkin voi olla pieni.

Arot sijaitsevat valtakunnan länsiosassa, aueten heti Quinn metsän vieressä ja jatkuen pitkälle pohjoiseen Kleth vuorelle asti. Arot ovat kumpuilevaa ja välillä tasaantuvaa ruohomaata silmänkantamattomiin. Aroilta löytyy kuitenkin teitä, jokia ja jopa pieniä järviä, jotka rikkovat tämän ruohomeren yhtenäisyyttä silloin tällöin. Kaksi suurinta tietä kulkevat ihmisten kaupungista Nahor kylään ja toinen suurin tie taas ihmisten kaupungista arojen halki Kleth vuorelle. Kleth vuorelle kulkevaa tietä ei kuitenkaan käytetä kovin usein lohikäärmeiden pelossa.

Aroilla sijaitsee tätä nykyä myös Haltioiden kaupunki. Pohjoisemmasta löytyy myös kyliä, jotka uhkarohkeana pitävät majaansa aroilla.

Haltiat pitävät aroja erittäin tarkkaan silmällä kaupunkinsa tähden, joten on erittäin todennäköistä törmätä haltioiden sotilaspartioihin aroilla, varsinkin eteläosassa.

Valvoja: Crimson

ViestiKirjoittaja vanttu » 03 Huhti 2012, 22:19

Elspeth sytytti uuden kynttilän arvellessaan että nukkumaan ei ehdittäisi ennen kuin vanha sammuisi. Samalla hän kuunteli Olfin jutustelua, ehkä vähän puolikorvalla. Korvaan sattui vain osumaan sen puhe jostain avaimesta. "Niin mikä avain?" hän kysäisi ohimennen. Tyttö sai kynttilän sytytettyä ja laski sen sitten takan reunalle. Olf halusi puristaa kättä sopimuksen merkiksi. Se sopi tietenkin. Kovin perusteellinen otus. Sen taitaa olla vähän vaikeaa luottaa kehenkään kunnolla. Olf uteli myös hänen mielipidettään lähtöajasta.
"Ajattelin aamupäivää, heti kun olemme vain heränneet ja syöneet vähän aamiaista. Liian lyhyillä unilla ei kannata lähteä, emme kuitenkaan pääse päivässä perille ja matkalla pitää etsiä jokin yöpymispaikka. Ei ole varmuutta milloin saamme taas nukkua rauhassa."
Nyt Elspeth meni taas vaatehuoneeseensa ja otti sieltä tyynyn ja pari täkkiä, jotka laski sohvalle.
"Et vastannut haluatko nukkua sohvalla vai laatikossa, mutta tässä on kuitenkin jotain että olisi vähän mukavampi nukkua. Vettä on pöydällä ja kuppikin on, jos sinulle tulee jano. Keittiön kaapissa on lihaa ja leipää jos tulee nälkä. Koiraa ei tarvitse pelätä. Toivottavasti se ei tule nukkumaan päällesi, mutta tahallaan se ei sinua litistä," Elspeth jatkoi.
"Sinulla ei tainnut olla kovin paljoa tavaraa mukanasi, mutta meidän pitää pakata kuitenkin jotain matkalle. Ainakin ruokaa ja juomista." Elspeth mietiskeli ääneen ja istahti taas vastapäätä sohvaa.
vanttu
 

ViestiKirjoittaja tynnyri » 04 Huhti 2012, 13:21

Olf tunsi olonsa hieman levottomaksi, kun pimeys oli niellä heidät. Ei, ei Olf pelkää pimeää, mutta nukkuminen. Olf ajatteli hirmuissaan, mutta onneksi Elspeth sytytti kynttilän, joka toi lisää valoa. Heti Olf tunsi olonsa puolta paremmaksi, koska valo merkitsi Olfille sitä, ettei nukkumaan tarvinnut vielä mennä. Tyttö kyseli avaimista ja Olf oli hetken kummissaan, että mistä neito tuon repäisi. Sitten Olf muisti rauhoitelleensa itseään avaimilla. Tonttu katsoi hymyillen Elspethiä ja vastasi tämän kysymykseen. "Keksin vain avainmallin ja Olfin pitää toistaasitä itsellen, ettei se unohdu." Olf kyllä hieman sävelsi, mutta eihän kukaan miespuolinen voinut myöntää pelkäävänsä nukkumista. Ei, ei ainakaan Olfin ylpeys siihen riittänyt.

Vihdoin Elspeth tarttui Olfin tarjoamaan käteen. Olf tunsi pientä lämpöä sydämessän, joka oli hyvin omituista tontulle. Tytön käsi oli ihanan lämmin, ainakin Olfin käteen verrattunut, koska Olfin kädet olivat aina jääkylmät. Joskus aikaisemmin Olf oli mennyt tutkituttamaan käsiään juuri sen kylmyyden tähden, mutta kukaan parantajista ei ollut osannut kertoa tarkkaa syytä siihen. Olfin sydäntä kirpaisi ajatus niistä turhista ja suurista parantajamaksuista, joista ei edes ollut mitään apua. Olf nautti toisen käden lämmöstä.
Tyttö samalla oli ruvennut selittämään huomisen suunnitelmaa, joka vaikutti varsin järkeen käyvältä, vaikka Olf oikeastaan olisi halunnut lähteä niin nopeasti kuin mahdollista. Ja Olf oli kuvitellut, että solalle pääsisi hevosella puolessa päivässäkin, mutta Olf ei sanonut mitään Elspethille kuvitelmistaan. Mennään nyt tytön pään mukaan, koska muuten en edes pääsisi sinne. Olf nyökkäsi ajatuksilleenja samalla ELspethin suunnitelmalle. Sitten sarvekas emäntä häipyi yllättäen. Olf päätteli että tämä oli mennyt hakemaan yöpymistarvikkeita tai jotain se sellaista.

Sen ajan Olf keskittyi haaveilemaan kauniista avaimista ja lämpimistä käsistä, jotka pitelisi Olfin kylmiä käsiä. "Siis mitä Olf nytten ajattelee? Järkikin sanoo, ettei siinä ole mitään järkeä," Olf tuhisi itselleen omista ajatuksistaan. "Pöh lämpimät kädet. Hullujen hommaa sellainen. Yksin on Olfin hyvä olla." Sen enenpää Olf ei kerennyt mietiskellä ja tuhista, kun Elspeth tuli tyynyn ja täkkien kanssa takaisin. Olf hipsutteli kokeilemaan tyynyä, joka näytti hirveä pelottavalta. Pitkästä aikaa Olfia pelotti suunnattomasti nukkuminen. Olihan siitä jo pari vuotta viime kerrasta, kun Olfia pelotti käydä yöpuulle. Täkit näyttivät sentään hieman turvallisemmilta kuin tyyny joka tällä hetkellä näytti perseelle ammutulta lohikäärmeeltä, joka halusi sen takia syödä Olfin.
Kylmän hiki kohosi Olfin otsalle, kun tämä ajatteli, että Olfin pitäisi laskea päänsä sille tyynylle. Hetkelliset kauhukuvat pyyhkiytyivät pois kun tyttö tinkasi vastausta tontun nukkumapaikasta. Vaihtoehdot laatikko ja sohva eivät olleskaan houkutelleet Olfia tällä hetkellä, koska niissä nukkuessa oli helppo tulla surmatuksi.
Olf rupesi sukimaan partaansa miettiessään parasta ratkaisua tällekkin kysymykselle.
"Kävisikö että yöpyisin tallissa? En oikein pysty nukkumaan vieraissa sisätiloissa, jossa asustaa muitakin. hevosten kanssa on mielyttävä nukkua." Olf töksäytti nopeasti toivoen hartaasti, ettei se olisi Elspethille ongelma.

Olf rupesi hieromaan käsiään yhteen ja lähti kiertämään ympäri varoen tällä kertaa lahkeita. "Voi, voi, kyllä ruokaa pitää ja juomaakin pakata, mutta en itse tarvise kuin kuivat vaatteeni. Olf pärjää muuten erittäin hyvin ulkona säällä kuin säällä. Vaikkei sitä aina voisi uskoakkaan. Kerrankin kun olin menossa Haltiakaupunkiin viemään uunituoreita avaimia, yllättäen säät vaihtelivat suuresti niin että satoi välillä pikkuisia kilipukkeja ja pohjantuuli kutitteli poskipäitä varsin kovakouraisesti ja siitä hetken päästä aurinko porotti täyttä päätä, että olin tukehtua kuumuuteen. Mutta en valittanut yhtään vaan talsin eteenpäin, välillä toki juosten, että pääsisin nopeasti suojaan. Kyllä Olf pärjää vähälläkin." Olf innoistui kertoilemaan pientä tarinaa. Sitten Olf päätti otta hieman kurkun kostuketta, ettei tämän ääni ihan lähtisi karkuteille.
"Aah ihanan viileää." Olf huokaisi kulauttaessaan vettä kurkkuunsa.
tynnyri
 

ViestiKirjoittaja vanttu » 17 Huhti 2012, 22:25

Tonttu tutkiskeli tarkkaan tyynyä ja täkkejä jotka Elspeth oli sille tuonut. Niissä ei kuitenkaan pitäisi olla mitään vikaa tai hajonneita kohtia, ei mitään erityisen huomion arvoista vaikka Olf olisi kuinka tarkka peitteistään. Eihän sitä kuitenkaan voinut tietää. Olf oli vasta aivan uusi tuttavuus eikä toisen tapoja ja mieltymyksiä vielä voinut tuntea vaikka olisi miten taitava eleiden tulkitsija. Mutta yhden asian Elspethkin oli tontusta saanut selville, nimittäin sen että se piti avaimista. Nyt tonttu näytti kuitenkin melkein säikähtäneeltä, ja yllättäen kysyi saisiko nukkua tallissa. "Kyllä se sopii jos niin haluat. Olen joskus itsekin nukkunut tallissa. Haluatko nukkua heinissä,vai otatko täkin mukaasi?" Elspeth myötäili. Vastatessaan hänen toinen kulmansa hieman nousi ja kasvoille kirposi pienoinen hymynkare. Hän oli juuri tainnut ymmärtää toisenkin seikan pienestä ystävästään. Se taisi hieman kammota uusia paikkoja ja niissä nukkumista. Ehkä myös pimeää. Toisaalta huoneen aiemmin hämärryttyä Elspeth ei ollut huomannut mitään muutosta Olfin käytöksessä, mutta nyt se vaikutti vähän pelokkaalta. Elspethiä ei toki missään tapauksessa tontun pelon kohteet huvittaneet, hän vain oli tyytyväinen ymmärrettyään viimein miksi Olf oli niin kovin vakava.

Siinä hänen mietiskellessään, nopealla vauhdilla kuten aina, Olf oli jälleen noussut seisomaan ja kiertämään kehää. Ilmeisesti sillää oli vielä jotain mielessään. Se osallistuikin tavaroidenpakkauskeskusteluun ja kertoili pienen tarinan joltain omalta reissultaan. "En epäilekään ettetkö pärjäisi. Ei liene kuitenkaan mitään syytä tehdä matkasta sen vaikeampaa kuin se on. Lämpimät ja suojaavat vaatteet ja tarpeeksi juomaa ja ruokaa, eiköhän se riitä. Sää voi täälläkin vaihdella nopeasti. Vaikka tänään näyttääkin että talvi palaa takaisin, huomenna aurinko saattaa porottaa jo kahdenkymmenen asteen lämmöllä. Tarkistetaan säätila aamulla ja lähdetään liikkeelle heti kun hyvältä näyttää. En tietenkään halua sinua turhaan pidätellä," Elspeth vastaili. Nyt häntä eivät enää omat ajatuksensa huvittaneet, vaan hän oli keskittänyt ne edessäpäin siintävään matkaan.

"No niin, haluatko vielä syödä jotakin vai käymmekö jo yöpuulle? Taidan ottaa vähän leipää ja lihaa kaapista sinulle mukaan talliin, vaikket niitä enää tänään söisikään niin jos aamulla heräät aiemmin niin ei tarvitse nälässä olla. Vesikannun saat myös mukaasi." Puhuessaan sarvipäinen emäntä tassutteli eteiseen ja otti nurkasta suuren lyhdyn. Siihen hän sytytti tulen. Sitten hän haki keittiöstä jälleen ruokaa ja kääri ne nahkapalaan, joita hänellä muutamia oli säästössä, joltakin metsästäjäystävältä saatuja. Ruokakäärön Elspeth laittoi tuohikoriin jossa hän usein kuljetti ruokaa. Näiden kanssa hän jälleen palasi olohuoneeseen ja laittoi vielä vesikannun ja kupinkin koriin. Sitten taas eteiseen ja takki niskaan. "Mennäänkö katsomaan sinulle mukava nukkupaikka tallista? Saat samalla tavata Velvetin, hevoseni ja sinun tulevan matkustusvälineesi. Se on oikein ystävällinen ja huomaavainen nykyään. Pitää erityisesti koirastani, joten minuakin pienemmät otukset ovat sille tuttuja," Elspeth jutteli samalla kun kääri kaulaliinaa kaulaansa.
vanttu
 

ViestiKirjoittaja tynnyri » 22 Huhti 2012, 21:13

Olf

Olf oli ikionnellinen, kun Elspeth antoi luvan nukkua tallissa. Se oli kyllä kaikkein rauhoittavin vaihtoehto, koska siellä oli valpas, toivottavasti valpas, hevonen, joka ilmoittaisi tunkeilijan tulosta. Olf sulki silmänsä ja avasi ne uudestaan, että pelosta tullut sumeus häipyisi, niinkuin se tekikin niin miten Olf toivoi. Neito vielä uteli tontulta halusiko tämä täkin mukaansa. Hyh ajatuskin kuvotti, kyllä heinillä tuli paljon parempi uni. "Heinät huokuttelevat enemmän Olfia, kuin täkki. Yleensä saan paremman unen laadun," Olf vastasi Elspethille.

Olf nyökkäili tytön selitykselle lämpötiloista ja muista matkaan liittyvistä asioista. Ne kuulostivat Olfin mielestä ihan sopivilta, kuitenkin Elspeth oli varmasti taitavampi näissä maastoissa. "Kyllä, yritetään vain lähteä niin pian kuin voi," Olf sanoi haukoitellen ja venytellen. Päivän kestanyt vaellus alkoi tehdä työtään Olfin lihaksissa ja aivoissa. Tontun luomet alkoivat tulla liian raskaiksi, joten päivän emännän kysymys ruokalusta sai vastaukseksi Olfilta pään pudistuksen. "Ei kiitos enää, kannatan enemmän yöpuuta, Olfia väsyttää kovin paljon," Olf haukotteli loppu lauseen.
Olf seurasi Elspethiä, joka puheli hevosestaan, joka kuulosti Olfin mielestä mukavalta otukselta, juuri sellaiselta, joka antoi suojaa pikku tontulle yöllä. Pihan ylitys tallille oli nopeasti taitettu ja Olf katsoi kaipaavasti jo heinäkasaa, johon hän voisi pistää pötkölleen ja sulkea silmänsä rauhassa. Heiniä, ruokaa ja juomaa, mikäs sen parempaa tähän hätään, Olf hymyili mielssään ja etsi katsellaan tulevaa nukkumankaveriaan. Tontun silmät eivät koskaan tottuneet pimeään, joten hän enemmän luotti korviinsa pimeän aikaan. Kuten nytkin Olf kuunteli tarkasti missä kuuluisi hevosen rauhallinen hengitys.
"Kiitos, kun olet näin vieraanvarainen," Olf osoitti sanansa tytölle, jonka hän oletti olevan aivan hänen lähellään. Olfin sydän pamppaili vieläkin rauhattomasti, vaikka tonttua ei enää pelottanut nukkuminen tässä vieraassa paikassa. Olf arveli sen johtuvan tytöstä tai oikeastaan tytön käytöksestä. Nuori neito, tai sellaiseksi Olf oletti Elspethin olevan, asui aroilla hevosen ja koiran kanssa reippaalle elämän asenteella ja tämä vielä uskalsi antaa luottamusta omalaatuiselle kulkijalle. Itse en ihan nopeasti olisi avoimen oloinen, mutta niin onhan sitä erillaisia elijöitä, kuin Olf, tonttu naurahti ajatukselleen ja pudisti päätään. "Kyllä Olfin pitää ruveta nukkumaan," Olf mutisi taas itsekseen.
tynnyri
 

ViestiKirjoittaja vanttu » 03 Touko 2012, 19:49

Elspeth avasi Olfille oven ja seurasi sitä sen kipittäessä talliin, jonne se jo näytti osaavan kulkea. Ilta oli tosiaan jo vaihtunut yöksi ja taivas oli kirkas. Se saattoi enteillä kylmää säätä seuraavalle päivälle, mutta varmahan ei voinut olla. Elspethin ajatukset risteilivät vahvasti seuraavana päivänä odottavassa matkassa. Kieltämättä häntäkin alkoi jo väsyttää ja päivän työt tuntuivat rasittavana särkynä jaloissa, painavissa jaloissa joilla hän juuri astui sisään talliin.
Elspethillä oli mukanaan lyhty jonka hän nyt laski seinän vieressä olevan pienen puujakkaran päälle. Maahan niiden viereen hän jätti ruokakorin jota oli kantanut mukanaan tontulle yö- ja aamupalaksi. Lyhty valaisi mainiosti koko pienen tallin välkkyvällä ja lämpimällä loisteellaan. Ei tallissa kylmä muutenkaan ollut, juuri sopiva lämpötila niin että pikku tonttu pystyisi siellä nukkumaan. Velvet seisoi yhä hereillä karsinassaan. Elspeth tassutteli sen luokse ja rapsutti sen turpaa kun se ojensi sitä ulos herkkupalojen toivossa.
"Tässä on Velvet. Se on ihan rauhallinen kaveri, saat nukkua rauhassa." Elspeth osoitti möyheää ja melko suurtakin heinäkasaa nurkassa vastapäätä Velvetin karsinaa, joka vei noin kolmasosan koko tallin pinta-alasta. "Niin, tuossa on sitten sinun nukkumapaikkasi." Elspeth oli hyvillään kun tonttu kehui hänen vieraanvaraisuuttaan. "En tiedä onko se aina hyvä asia, mutta ainakin sinun kohdallasi kannattaakin olla vieraanvarainen. Olet oikein mukava vieras nimittäin," hän jutteli Olfille. "No niin, mutta sinä varmaan haluat jo käydä nukkumaan ja hyvää se tekisi minullekin. Joten hyvää yötä sitten vain! Voit tulla sisällekin jos siltä tuntuu mutta koitan herätä aikaisin jotta pääsemme ajoissa matkaan." Puhuessaan Elspeth oli jo kävellyt ovelle ja vielä kerran hyvät yöt toivotettuaan astui ulos sulkien oven perässään. Hämärässä yössä näkyi vain tumma hahmo kulkemassa pihan poikki koira perässään.
vanttu
 

ViestiKirjoittaja tynnyri » 28 Touko 2012, 11:50

Olf

Elspeth näytti tontulle makuupaikan, missä Olf pystyy nukkumaan. Olf oli erittäin kiitollinen tytölle, hän oli päivien pelastus ja auringon valo tähän sateiseen päivään. Olfia miltei punastutti kun sarvipää kehui että tonttu on hyvä vieras. Olf vielä jotain jutusteli Elspethin kanssa ja sitten neito löhti nukkumaan tupaansa.
Olf kävi moikkaamassa hevosta, jonka nimi taisi olla Velvet. Se oli ihanan rauhallinen, ainahin tontun mielestä. "Terve heponen, olethan sinä Olfin kaveri tämän yön. Vahdit minun unta?" Olf puheli hevoselle ja hetken kuluttua tonttu kömpi heinäkasaan kerälle nukkumaan. Pian kuuluikin hento kuorsaus.

Aamu oli mennyt nopeasti Olfilla ohi, koska Olf oli välillä aamu-uninen. Tonttu oli herännyt kunnolla vasta, kun aurinko oli melkein keskitaivaalla. "Hmmm... Kuinkas kauan meillä menikään arojen ylitykseen? Olf kaipaa jo kovasti viileää varjoa ja vettä. Olf ei halua kuulostaa kitisijältä, mutta päivä on kovin kuuma." Olf sanoi Elspethille.
tynnyri
 

ViestiKirjoittaja vanttu » 01 Heinä 2012, 20:33

He olivat lähteneet matkaan jo monta tuntia sitten. Elspeth oli noussut jo tonttua aiemmin, mutta ei ollut viitsinyt herättää. Arojen ylitys keskipäivällä ei ehkä ollut kaikkein järkevin ajatus, mutta nyt ainoa vaara tuntui olevan kuumuus. Vauhtiakaan ei voinut pitää kovin reippaana, koska kuumuus olisi pian uuvuttanut ratsua, ja heillä ei varsinaisesti ollut mikään tulenpalava kiire, ainakaan Elspethin mielestä.
"Meillä menee vielä muutama tunti aroilla, sitten edessä ovat vuoret. Varjoa ei nyt kyllä näy, mutta voit ottaa vettä satulalaukusta, otin sitä paljon mukaan," peuratyttö vastasi Olfin kysymykseen. Kieltämättä häntä itseäänkin jo väsytti kuumuudessa kulkeminen, mutta hän oli tottunut kulkemaan tätä reittiä Nahor -kylään käydessään siellä töissä.

Monen juomatauon ja muutaman kuuman tunnin jälkeen vuorijono kohosi suurena ja jylhänä heidän edessään. Velvet ravasi metsän suojiin, vihdoin varjoon. Heidän reittinsä kulki ensin kapeaa vuoripolkua ylöspäin, mutta myöhemmin se liittyisi leveämpään tiehen joka kulki vuoren kanjonissa. Tämä reitti olisi kaikista helppokulkuisin, toisaalta tiellä he olivat kaikkien näkyvillä, joten tulisi katsoa tarkkaan ketä heidän ympärillään liikkui.
"En tiedä saisinko kysellä, mutta et ole oikeastaan vieläkään kertonut miksi haluat sinne minne olemme menossa. Olen vain hieman liian utelias." Elspethin mieleen muistui aina tasaisin väliajoin tuo kysymys, ja hän oli mietiskellyt mikä mahtoi olla se asia minkä vuoksi tonttu tarvitsi apua täysin vieraalta henkilöltä ja halusi matkustaa melko pitkänkin matkan, ainakin tontun näkökulmasta. Elspeth oli vain kovin utelias.
vanttu
 

ViestiKirjoittaja tynnyri » 07 Elo 2012, 15:48

Olf

Olf oli masentua kuulessaan, että heillä menisi tunteja, ennen kuin he pääsisivät varjoon vilvoittelemaan. Ei Olfia ole tehty aroille, ei, tonttu mutisi mielessään, mutta virkistyi heti kuulessaan, että Elspethillä oli mukanaan runsaasti vettä. "Olf virkistyisi kummasti, jos saisi tilkan vettä kielen päälleen, sitten en olisi niin vaivana sinulle Elspeth," Olf pyysi omaan hienoon tapaansa sarvipäältä vettä.

Vaikka matka rasitti kovasti tonttua, tämä tunsi itsensä elinvoimaseksi ja sitkeäksi, kun he pääsivät vihdoin varjoon. Tämä matka olisi tontun pyhiinvaellus aivainseppänä, tämä matka toisi suurta rauhaa Olfin sieluun, kuhan se tulisi hoidettua kunnolla. Olf oli kiitollinen sarvipäälle, koska muuten tonttu ei olisi päässyt olleskaan näinkään pitkälle, vuoren kajoniin asti.
Olf vilkuili epäluuloisesti ympärilleen odottaen, että ryövärit hyppäisivät hänen ja Elspethin kimppuun. Elspeth keskeytti Olfin tarkkaillun kysyessään matkan tarkoitusta. Olf räpytteli vetisiä silmiään kummissaan ja päästi pienen naurun suustaan. "Olf on ollut niin innoissaan, koska sinä halusit auttaa minua, etten ole muistanut kertoa miksi Olf haluaa, niin kovasti tänne. Sinulle kyllä voin kertoa, koska olet saanut Olfin luottamuksen. Olf etsii erästä kauan kadonnutta ohjetta, jonka avulla taitava avainseppä pystyy tekemään erikoisemmista metalliyhdisteistä kestäviä ja kauniita avaimia," Olf selosti nopeasti ja lopussa erittäin vakavannäköisenä. Olf nyökkäsi vielä sanojensa päätteeksi, ihan vain ilmoittaakseen miten tärkeä matka oli tontulle.

Tonttu pisti kätensä puuskaan ja hymyili hieman Elspethille. "Kiitos sinun. Minun unelmani näyttää käyvän toteen," Olf sanoi hyvin epäolfimaisesti, sitten tämä kääntyi katselemaan tietä eteenpäin pieni puna poskillaa, koska Olf pystyi harvemmin sanomaan mitään noin luottoa osoittavaa, siis Olfin mielestä luottoa osoittavaa, kenellekkään.


/// ANTEEKSI, KUN KESTI!!//
tynnyri
 

ViestiKirjoittaja vanttu » 21 Elo 2012, 21:35

Olf vaikutti suorastaan yllättyneeltä hänen kysyessään tontun tarkoitusperiä matkaan, aivan kuin se olisi unohtanut kertoa ja samaan aikaan muistellut jo kertoneensa. Kyse oli siis avainohjeesta, Elspeth muistikin että Olf oli varmasti joskus kertonutkin olevansa avainseppä.
"No hyvä ettei kyse ollut mistään vakavammasta, ehdin jo ajatella että olit matkalla tapaamaan jotain kuolemankielissä olevaa sukulaista, tai ehkä joku olisi voinut olla pahoissa veloissa sinulle ja nyt olisit matkalla perimään kolikkojasi yhdessä puukon kanssa.. Jotain sellaista minä ajattelin." Elspeth mietiskeli miten näin synkät ajatukset olivatkaan vallanneet hänen mielensä. Jollain tapaa hän ei ollut vielä päässyt täysin selville tontusta ja sen mielenliikkeistä. Sitten se sanoikin jotain siitä, kuinka sen unelmat käyvät toteen, ja sarvipää tyytyi ynähtämään kannustavasti, mitä se ikinä sitten tarkoittikaan.

He olivat vaeltaneet hiljaisuuden vallitessa jo tunteja. Tosiaankin täydellisen hiljaisuuden, mistään ei kuulunut pihaustakaan, ja tämä seikka sai kylmät väreet juoksemaan Elspethin selässä. Kulkivathan he kuitenkin keskellä avointa tietä vailla minkäänlaista suojaa. Tietysti vaaran yllättäessä voisi aina kadota metsän suojiin, mutta nyt metsäkin alkoi jo käydä harvemmaksi ja suojattomammaksi. Ilta-auringon säteet leikkivät loppukesän keltaisilla lehdillä, ja juuri tämä pian koittava hämärän raja oli varkaille ja maantierosvoille paras aika iskeä. Elspeth ei oikein tiennyt missä olisi turvallista nukkua. Heidän olisi pian kuitenkin pidettävä edes muutaman tunnin taúko, sillä vaikka matkaa ei ollut enää pitkälti, yöllä ei teillä olisi turvallista kulkea ja lisäksi he olivat jo vaeltaneet niin kauan, että hevonenkin kaipasi pientä lepoa.
"Oletko kulkenut paljon näillä seuduilla tai vuorilla muuten, tiedätkö millaisessa paikassa meidän kannattaisi levähtää?" Hän päätti kysyä Olfin tietoja, itse hän oli nimittäin tottunut kulkemaan tiheämmissä metsissä.

//Ei haittaa:D anteeksi kun minulla kesti//
vanttu
 

ViestiKirjoittaja tynnyri » 23 Syys 2012, 08:05

Olf

Elspeth oli kuvitellut vaikka mitä mielenkiintoista tästä matkasta, joka oli ollut niin selvä asia Olfille, ettei tämä ollut älynnyt kertoa paljoakaan siitä. Olfille avaimet olivat kaikki kaikesta ja koska hän asusti yksin ja oleili aikansa yksin, ei hälle tullut mieleen, että jotkut eivät edes osaisi kuvitella kätkettyjä avinreseptejä. Joten Olf nolostui hieman sarvineidon arvailuista, että tonttu olisi ollut menossa perimään jotain velkoja. "Tuota noin... Ei Olf tykkää edes antaa velkaa. Ei tykkää.." Olf mutisi partaansa ja yritti miettiä jotain muuta kuin menneisyyttä. Siinä oli jo aivan liikaa velkaa perittäväksi. Onneksi he jatkoivat pian matkaansa ja Olf pääsi miettimään mitä sanoisi oppaalleen. Tontusta tuntui, että pitäisi kai hänen puhua jotainm koska toinen oli hänen takiaan lähtenyt opastamaan. Mutta aika kului nopeasti ilman jutusteluakin.

Kun aurinko oli laskeutumassa alas Elspeth kysäisi Olfilta oliko tämä kulkenut täällä päin ja tietäisikö lepopaikkaa. Tontun oisi tehnyt mieli itkeä, koska kysymys oli vaikea Olfille, mutta ilme pysyi tasaisen tyynenä. "Ei Olf ole koskaan ennen täällä ollut. Mutta Olfilla on tämä kartan tapainen läpyskä, jos sinä osaisit lukea sitä paremmin, koska minä en ole tarvinnut karttaa vuosikausiin. Tässä," Olf sanoi ja ojensi vaalean nahkan lipareen, jossa näkyi vielä hennosti, mutta tarkasti, karttamerkit. Kartan reunat olivat jo rispaantuneet, joka kertoi pitkästä iästä. Sitten Olf penkoi hetken taskujaan ja vetäisi siltä toisen paljon pienemmän läpyskän. "Tämän Olf löysi. Olf arvelee, että tämä auttaa kartan lukemisessa," Olf mutisi taas pieneen partaansa heittäen samalla ohjeet avainohjeen luo Elspethille. Sitten Olf katsoi toivovan näköisenä neitoon, jospa tämä oisaisi tulkita niitä oikein.

//Hitaasti mutta varmasti tulee:))//
tynnyri
 

ViestiKirjoittaja vanttu » 01 Helmi 2013, 19:47

Olfillekaan tämä ei siis ollut tuttua seutua, ja se lienee ollutkin osasyy siihen miksi hän oli Elspethin mukaansa matkalle halunnut. Hetken ajan Elspeth alkoi tuntea jopa epätoivoa, koska hän ei tuntenut paikkaa ja oli selvästi nyt vastuussa heidän selviytymisestään. Mutta kun hän asiaa tarkemmin ajatteli, niin ei se ollut ongelma hänelle ollenkaan. Paljon ikävämpää olisi ollut olla tontun asemessa, jolloin olisi täytynyt melkein sokeasti luottaa johonkuhun toiseen. Hän päätti yrittää olla tontun luottamuksen arvoinen parhaansa mukaan, vaikka se juuri nyt tuntuikin hankalalta. Mutta samalla kun nämä ajatukset nopeaan tahtiin vaeltelivat hänen mielessään, Olf ojensikin hänelle auttavan kätensä, ja antoi taskustaan kartan. Ja toisenkin kartan, toivoen niistä olevan apua. Kiitos Olf, luulen että näistä on paljonkin hyötyä meille! Minun täytyy tutkia näitä vähän tarkemmin, joten pysähdytään vähäksi aikaa. Elspeth käänteli päätään ja tarkkaili ympäristöä koettaen löytää sopivan paikan lepohetkeä varten. Oli jo melkoisen hämärää, mutta sopivan suojaisia paikkoja ei paljon ollut tarjolla. Näkökenttänsä rajamailla edessäpäin hän kuitenkin havaitsi kohdan, jossa metsä kasvoi edes hieman tiheämpään. Joten he ratsastivat vielä hieman eteenpäin, jotta pääsivät sinne. Elspeth pysäytti hevosen puiden lomaan ja hyppäsi alas auttaen tonttuakin laskeutumaan.

Hetken aikaa karttaa tutkiskeltuaan molempia karttoja hiljaisuuden vallitessa, hän huomasi että ne olivat varsin käyttökelpoisia ja osasi jopa havaita heidän sijaintinsa kartalla melko tarkkaan. Kun hän sitten katsoi sitä karttaa, jossa oli opasteet avainohjeen luokse, ei ollut vaikeaa yhdistellä niitä mielessään. Emme ole enää kovinkaan kaukana! hän hihkaisi Olfille iloisena, ja kutsui tämänkin katsomaan karttoja. Katso, nyt olemme tässä, hän näytti kartalta, ja täällä se piilo on! Jos he pian jatkaisivat matkaa, niin he olisivat perillä vielä hyvissä ajoin ennen auringon nousua. Nyt oli kuitenkin levähdettävä hetken aikaa. Heillä oli mukanaan onneksi paljon ruokaa ja juomaa, jotka Elspeth kaivoikin seuraavaksi esille. Tällätavoin matkatessa tuli aina kova nälkä, ja he olivat jo kulkeneet aikaisesta aamusta asti lähes tauotta.

Muutaman tunnin kuluttua oli jo aivan pimeää. Mutta tänne on turha jäädä yöpymään, Elspeth ajatteli. Ei voisi kuitenkaan nukkua rauhassa, ja matkaa ei tosiaankaan ollut pitkälti jäljellä. Oletko jo valmis jatkamaan? Jos lähdemme nyt niin ehdimme hyvissä ajoin perille.

Ja pian he olivat taas vaeltamassa. Yöllä kulkeminen oli väsyttävää, sillä ympäristön tarkkailu oli hankalaa pimeydessä, ja Elspethiä myös nukutti. Mutta tie oli jo muuttunut poluksi joka nousi jatkuvasti ylöspäin kun he kiipesivät vuoren seinämää ylöspäin. Hän nojasi hevosensa kaulalle ja toivoi, että he olisivat pian perillä. Oli tietysti vaikea tietää, missä tarkalleen oli oikea paikka, mutta eivät he enää kaukana olleet. Voisitko katsoa mitä siinä sanotaan siitä piilopaikan tarkasta sijainnista, jos vain näet, hän sanoi ojentaen kartan Olfille.

//anteeksi Olf kun on kestänyt näin kauan tässä:(
vanttu
 

ViestiKirjoittaja tynnyri » 10 Helmi 2013, 18:22

Olf huokaisi helpotuksesta, kun Eslpeth kertoi kartoista olevan hyötyä. Olf kun ei ollut ymmärtänyt kaikkeakaan niistä lipareista, vaikka tämä oli tutkinut niitä tunteja matkansa aikana. Kartan näyttämä alue oli täysi musta aukko pienelle tontulle. Mutta pysähtyminen ei kuulostanut yhtään hyvältä Olfin mielestä, vaan hän olisi halunnut jatkaa matkaa. "Olf kyllä jaksaisi vielä, mutta voidaan pysähtyä hetkeksi," tonttu päätti antaa mielestään myönnytksen. Nuoret tontut olivat vielä kovin vilkkaita, vaikkei se siltä aina näyttänytkään, mutta Olfin ajatukset kiisivät tuhansissa avaimissa ja eri metalleissa.

Olf otti toisen avun ja pääsi pitkästä aikaa jaloittelemaan. "Ei ratsastus ole Olfin juttu, ei. Höm höm... Olf kyllä on kiitollinen," Olf mutisi tavalliseen tapaansa ja venytteli jäseniään tietyssä järjestyksessä, kuten tämä oli tehnyt aamuisin jo kolmekymmentä vuotta. Ensiksi kädet ylös ja siitä sivulle, sitten selän venytys vasemmalta oikealle ja lopuksi jalkojen ravistus. Elspeth oli syventynyt tutkimaan karttoja ja Olf olis sitä mieltä, ettei hänestä ole mitään apua siihen hommaan, niin tämä tutki lähimaastoa löytääkseen sieltä jotain mielenkiintoista, mutta ei Olf kerennyt kaus mennä, kun neito hihkaisi heidän olevan lähellä.
Olf hyppäsi riemuissa. "NIINKÖ!?" Olf huudahti ja kipitti Elspethin viereen. "Mennään, Olf ei malta millään odottaa!"
Mutta sarvipää oli tiukka levähdyksen suhteen, joka kiukutti suuresti tonttua, mutta kiukku oli nieltävä leivän mukana. Olf mutusti nopeasti leipänsä ja hulautti kunnon huikan vettä palan painikkeeksi.
"Olen valmis kuin lukkari sotaan! Olf ei halua olla töykeä, mutta tämä on niin jännittävää," Olf hoputti hassulla tavallaan matkaseuraansa.

Olfin onneksi Elspethkin halusi jatkaa matkaa niin pian kuin suinkin ja Olf istuikin tyytyväisenä suuren hevosen selässä ja hymyili onnellisesti taukoamatta. "Olf on lähellä, kiitos sinun matkakumppanini" Olf höpisi tuota myöskin, mutta vaihtoi välillä sanojen paikkaa tai jotain sanoja eriksi. Yö oli yllättänyt tontun, mutta tätä ei haitannut, kunhan he etenivät. Pieni haukotus pääsi jo Olfin suusta, kun Elspeth pyysi tätä lukemaan karttaa.

Olf halusi olla avuksi ja rupesi tihrustamaan karttaa, joskin pimeä aika ei auttanut asiaa, eikä tontun väsymys. "Hmm.. Olf näkee, että piilopaikkaan pitää mennä kahden soikean kivipaaden välistä ja sitten mmm... Olf tarvitsee valoa" Olf vastasi Elspethille ja itselleen. Kivipaadet tulivatkin pian vastaa, joka antoi tontulle adrenaalipiikin."Elspeth katso! Siellä se on!"
tynnyri
 

ViestiKirjoittaja vanttu » 25 Maalis 2013, 00:12

Tonttu tutkaili karttaa tarkkaavaisesti, ja pian huudahtikin, että piilopaikkaan pitää mennä kahden soikean kivipaaden välistä. Elspeth jäi pohtimaan kahta soikeaa kivipaatta ehkä vähän liiankin tarkasti, ja väsymys saattoi vaikuttaa asiaan sillä hän ei muistanut keskittyä olennaiseen eli kivipaasien etsimiseen ympäristöstä, vaan vajosi ajatuksiinsa miettimään minkälainen oli soikea kivipaasi. Onneksi Olf oli tarkempana, sillä ei mennyt kauaakaan kun se oli jo huomannut kuvaukseen sopivat kivimuodostelmat maisemasta. Tonttu taisi todella innostua asiasta, sillä Elspeth vallan säikähti toisen yhtäkkistä intoa varsinkin kun ei ollut itse lainkaan huomannut noita kivipaasia. Nyt hän kuitenkin teroitti väsyneitä silmiään ja kohdisti kaiken näkökykynsä tontun osoittamaan suuntaan, ja totta, siellä tosiaan oli kaksi soikeaa kivipaatta. "Oikeassa olet, tonttuseni, siellä taitaa määränpäämme vihdoin siintää!" hänkin innostui jo. He ratsastivat pian lähemmäs noita kivisiä maamerkkejä ja sarvipää pysäytti ratsunsa aivan niiden viereen. Aukko paasien välissä josta oli määrä kulkea ei todella ollut kovinkaan suuri, ja edes ihminen siitä tuskin olisi mahtunut, puhumattakaan hevosesta. Oli siis onni että he olivat molemmat melko pienikokoisia, ja juuri sopivia tällaisiin ahtaisiin piilopaikkoihin.

Elspeth hyppäsi alas ja auttoi tonttuakin laskeutumaan. Oli jo aivan pimeää. Onneksi heillä oli mukanaan pieni lyhty, mikä osoittautui nyt vallan käytännölliseksi kapistukseksi. Elspeth antoi lyhdyn valoa karttaa kohti, ja kysyi Olfilta jälleen mitä kartta neuvoi heitä seuraavaksi tekemään. Aluksihan piti kuitenkin kulkea paasien välistä, joten määrätietoisesti hän ujuttautui noiden kahden vuosien murentaman ja sammaloittaneen kivijättiläisen välistä. Tämä taisi tosiaan olla ainoa reitti, sillä reitti johti jonkinlaiseen käytävään tai luolaan, jossa oli myös kivinen katto. Ilma sisäpuolella ei ollut mitenkään raikasta tai hyväntuoksuista, vaan melko tunkkaista ja ahdistavaa. Tunnelma ei muutenkaan ollut mitenkään riemukas, paitsi ehkä tontulla jonka Elspeth saattoi tälläkin hetkellä kuvitella pomppimaan riemusta hänen selkänsä takana. Odotellessaan tuon edellämainituksen otuksen karttatutkimuksen tuloksia tyttö alkoi tutkia käytävän seiniä tarkemmin. Se oli tosin hieman hankalaa, sillä lyhdyn hän oli jättänyt tontulle sen toimia helpottamaan. Mutta kun tarpeeksi lähelle meni, niin kyllä lyhdystä kajastavassa valossa pystyi seiniäkin tutkimaan. Aluskasvillisuus oli peittänyt kivipinnan lähes kokonaan, ja kun sitä vähän hieraisi syrjään niin samalla karisivat kivet seinämästäkin. Elspeth otti tutkimiseensa vähän varovaisemman otteen ja pyyhkäisi kasveja sivuun aivan kevyesti. Nyt kasvit siirtyivätkin sivuun aivan nätisti ja seinä niiden alta paljastui vahingoittumattomana. Kun sitä tihrusti ihan tarkkaan, saattoi siinä huomata jotain kuviointia. "Peuroja.." hän mutisi hämäriä kuvioita katsellessaan. Olikohan se tehtyä vai ajan muodostamaan, sitä oli hankala sanoa. Ainakin näin heikossa valossa. Elspeth päätti jättää asian sikseen tälläkertaa, ja oli juuri siirtymässä tutkimaan lattian koostumusta, mutta ei ryhtynyt siihen kuitenkaan sillä epäili kuulleensa jonkinlaista ääntä tontun suunnalta.
vanttu
 

ViestiKirjoittaja tynnyri » 30 Elo 2013, 09:34

Olf

Kun tontun jalat koskettivat maata, Olf olisi voinut pistää ripaskaksi. "Olf on ihan varma, että kohta ollaan perillä!" tonttu hihkui silmät tuikkien, vaikka pimeys olikin jo voittanut valon tältä päivältä. Olf ei enää viitsinyt keskittyä sellaisiin sivuseikkoihin kuin pimeä ja huono näkyvyys, kun aivaintekijän sisällä roihui jo suuri pätsillinen tulta.
Kuitenkaan sisäinen tuli ei auttanut lukemaan pimeässä karttaa, onneksi Elspeth oli varautunut tilanteisiin oikein ja huolella. Olf hymyili tytölle, kun hän otti Elspethiltä lyhdyn vastaan. "Kiitosta kiitosta, Olf ei olisi itse huomannutkaan ottaa lyhtyä," Olf kiitteli ja paineutui heti karttaan, pitkän matkan aiheuttama väsymys oli tiessään. Toivo oli lakaissut sen maton alle.

Olf seurasi Elspehiä samalle kun tutki karttaa. Sivusilmällä tonttu huomasi heidän tulleen tunkaiseen luolaan, mutta ei välittänyt tästäkään seikasta.
Karttaa oli hankala lukea jo sen takia, ettei Olf osannut kunnolla lukea sitä, mutta myös sen takia että karttan piirustukset olivat kulahtaneita. Olf oli kuitenkin satavarma, että karttaan oli piirretty avaimen kuva, oikein kaunis oli se avain. Olf ei ollut saada katsetta kohdistumaan muuhun kuin siihen avaimeen. Hetken taisteltuaan Olf keksi kartan ovelan juonen. "Olf keksi! Olf tietää!" tonttu henkäisi nopeasti saadessaan älynväläyksensä.
"Tietenkin tuo avain on sopiva tähän lukkoon," Olf naureskeli itsekkeen ja otti Elspethin kiinni, joka oli kerennyt mennä edemmäs.

Olf nykäisi toista hihasta kuin varmistaakseen, että Elspeth kuuntelisi. Olf näki sielujen silmin kuin hän kaivaisi ohjeen arkusta ja juoksisi onnellisen kotiin. "Haaveet seis Olf, nyt kerrotaan!" Olf sätti itseään ja ryhtyi selostamaan mitä oli keksinyt. "Tässä kartassa on kuva aivaimesta, joka on korkealla! Olf löytää sen helposti, mutta tarvitaan vielä lukko. Olf ei välitä lukoista, joe jos sinä etsisit lukkoa? Kartan mukaan lukko muodostuu joidenkin eläimien kuvista." Olfin innokas selitys hiipui loppu kohen Tonttu ei ollut enää varma omasta keksinnöstään, mutta se kuullosti sellaiselta minkä olisi itse keksinyt, jos olisi piilottanut jotain avaimiin liittyvää.
tynnyri
 

ViestiKirjoittaja vanttu » 02 Syys 2013, 15:14

Kääntäessään katseensa tontun suuntaan hän huomasikin tämän hyppelevän varsin innokkaana häntä kohti. "Mitäs nyt?" Olf selitti jotain sekavaa avaimista ja lukoista, ja hänen oli hieman hankalaa pysyä perässä. Tontun tullessa kohtaan, jossa puhuttiin lukosta ja eläimen kuvasta samaan aikaan, Elspeth höristi korviaan. "Sanoitko eläimen kuvista? Arvaa mitä, minä juuri löysin eläimen kuvia tästä seinästä!" hän henkäisi innoissaan. Hän otti lyhdyn Olfin kourasta ja valisi sillä seinää siltä kohdalta, josta oli juuri pyyhkinyt kasvillisuutta sivuun. "Näetkö? Ihan kuin peuroja.." Kuva oli sen verran matalalla, että jopa tontun oli mahdollista se nähdä.

Kun hän sitten tutkaili kuvaa, jos mahdollista, vieläkin tarkemmin, ei siinä tuntunut olevan mitään lukkoon viittaavaa. Mutta jossakin tässä sen täytyi olla! Hän pyyhkäsi kuvan vierestä jälleen, sellaisesta kohdasta johon ei ollut aiemmin koskettu. Sieltä, sammalen alta paljastui aivan selvä ja tarkkapiirteinen kuva. Suuri, komea urospeura, hopealla reunustettu, mutta sarvet olivat kultaiset. Elspeth katsoi kuvaa lumoutuneena. Ainiin, se lukko. Hmm, tässähän sen täytyy olla.. Hän nosti lyhtyä ylemmän ja kumartui itsekin lähemmän, kasvot lähes kiinni seinässä. Näin tarkkaan kun katsoi, saattoi huomata, että peuran kuvan keskeltä kulki aivan ohut viiva. Se ei ollut kultainen, eikä hopeinenkaan, vaan haalean ruskea, aivan huomaamaton. Ellei siis tietänyt mitä etsi. Elspeth antoi lyhdyn takaisin tontulle ja hipaisi varovasti kuvaa. Mitään ei tapahtunut, mutta toisaalta kuvio ei murentunutkaan hänen kosketuksestaan. Hän uskalsi siis painaa sitä vähän voimallisemmin, ja ikäänkuin liu'utti kättään kuvan päältä ruskean viivan kohdalta. Hetkeen ei jälleen mitään. Perhana! Miksei se nyt voi toimia! Hän kurtisti kulmiaan ja oli jo kääntymässä pettyneenä pois. Jyrisevä, kumea ääni sai hänet kuitenkin kääntymään.

Yllättäen peura lähti halkeamaan, ja suuret kivilohkareet liukuivat sivuun. "Olf, katso!" Niiden alta paljastui suuri, kultainen lukko. Se oli tietysti hieman pölyyntynyt (milloin lienee viimeksi noita kiven lohkareita siirretty!), mutta se oli silti kaunein lukko jonka hän oli koskaan nähnyt. Avaimenreikää reunustivat moninaiset kultaiset ja hopeiset koukerot ja kuvioinnit. Kummallakin puolella seisoi kaksi suurta urospeuraa, tällä kertaa kokonaan hopeisina. Tuntui, kuin lukkoon ei olisi oikeutettua koskea ollenkaan, mutta Elspeth ei voinut vastustaa kiusausta. Hän pyyhki pölykerrosta sivuun, ja puhalsi myös. "Noniin Olf, tässä on sinulle lukko!" hän kehaisi ylpeänä löydöstään.
vanttu
 

EdellinenSeuraava

Paluu Laurina Arot

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 5 vierailijaa

cron