Avaimet karkuteillä.

Mättäitä, puskia, kiviä, havu- ja lehtipuita, kukkuloita. Mitä ikinä metsä pitääkään sisällään. Metsän reunat ovat tasaista, usein lehtimetsää, mutta mitä syvemmälle metsään vaeltaa, sitä hankalammaksi ja aaltoilevammaksi maasto muuttuu. Metsää on silmänkantamattomiin, aina Cryptin etelärannikolta pohjoiseen, Kleth vuorille ja niistä eteenpäinkin.
Metsästä löytyy vaikka mitä enemmän ja vähemmän mukavaa. Pohjoisemmasta metsästä löytää melko usein raunioituneita kivirakennuksia, jäänteitä kylistä. Metsästä löytyy kuitenkin myös toimivia, pieniä kyliä, joista suurin osa on ihmisten hallinnassa. Osa kylistä on täysin ihmisten asuttamia, osa taas koostuu suurimmaksi osaksi taruolennoista. Haltioilla ei ole yksittäisiä kyliä pitkin metsää, vaan heillä on yksi, suuri kylä piilossa metsässä.
Käräjäkivet ovat yksi tunnetuimmista muinaispaikoista metsässä. Käräjäkivet ovat suurehko rinki isoja, istumakelpoisia kiviä, joiden keskellä on yksi isompi, pöytää muistuttava järkäle.

Viimeisimmän tannersodan jälkeen haltiat ovat ottaneet metsää haltuunsa. Yksin liikkuvien ihmisten on parasta varoa haltioiden partioivia joukkoja. Myös ihmisten karavaanien, jotka käyttävät metsäteitä, pitää varoa haltioita. Haltiat eivät kuitenkaan ole ainoa uhka metsäteillä ja poluilla. Satunnaiset maantierosvot vaanivat pahaa-aavistamattomia uhrejaan vakiopaikoissaan.
Metsäteitä on rutkasti. Suurin osa niistä on tarpeeksi leveitä ja hyväkuntoisia vankkureille, jotka saattavat matkata kylien välillä, jopa kaupunkiin. Teitä menee aina eteläisimmästä päästä pohjoiseen. Metsätiet ovat kauppiaiden suosima reitti maantierosvoista huolimatta, sillä arojen tiet ovat alttiita lentävien olentojen, kuten lohikäärmeiden hyökkäyksille.

Valvoja: Crimson

Avaimet karkuteillä.

ViestiKirjoittaja tynnyri » 25 Maalis 2012, 22:53

///Täälllä! Me odotamme Olfin kanssa Nipustin ja Yurel!!!!!///

Olf

Pienen tuvan ovi avautui hiljalleen ja ovesta astui väsyneen näköinen Olf-tonttu. Olf ei ollut nukkunut koko yön, koska hän oli aloittanut kevätsiivouksen tuvassaan, joten Olf oli koko yön lajitellut ja pölyttänyt suurta avainkokoelmaansa. Keväinen aurinko loi varjon Olfin päälle. "Olf inhoaa kevät aurinkoa, " Olf mutisi itsekseen samalla kietoen kädessään olleen liinan kaulaansa. Olfin pottunenä oli punainen ja se tippasi hieman, koska Olf oli vasta päässyt sairasvuoteeltaan.

Olf hyppelehti hetken paikallaan, ennen lähti tavanomaiselleen kierokselleen metsään. Metsä näytti uima-altaalta tai ainakin Olfin mielestä. Eihän pieni, nuhainen tonttu voinut lähteä tuosta noin rämpimään märkiin lumilammikoihin. Olf mietti hyvää reittiä, ettei tämän tarvitsia oikeasti lähteä hakemaan uima-asuaan tuvastaan.
"Voi minua, Olf parkaa. Tälläiseen tilanteeseen taas ajoit itsesi," Olf voivotteli itsekseen, koska Olf rakasti puhetta, oman tai jonkun muun.
tynnyri
 

ViestiKirjoittaja Nipustin » 26 Maalis 2012, 19:23

Yurel M. Folkriver

Suloiseen kevät aamuun oli ihana herätä jos flunssa ei kiusannut ja niinhän tuo onneksi olikin metsässä tallustelevan velhon kohdalla, kiitos ihmerohdon!
Yurel kulki tähän aikaa keväästä hyvin märässä metsässä etsimässä erästä henkilöä jonka oli kerrottu olevan vastaus miehen vaivaan. Niin, kunhan tämän henkilön nyt vaan löytäisi. Mutta miten helppoa voi olla löytää pari kolmekymmen senttinen tonttu keskeltä sulavia nietoksia metsässä keskellä?!
Yurel kayseli ympärilleen ja kuunteli sulavien purojen lorinaa sekä lintujen sirkutusta. Ajatuksessaan velho tepasteli ympäriinsä kunnes hänen takaansa kuului yllättäen tömpsähdys. Kun Yurel vilkaisi taakseen näki hän pikkuruisen tontun lentäneenä takamukselleen. Velho oli ajatuksessaan tallustellut pieneen pahki. "Voi tätä onnen potkaisua!" Alkemisti innostui, "Juuri teitä minä yritinkin löytää!"

//Muille lukioille tiedoksi en törkeästi autohitannut vaan tämä oli sovittu tynnyrin kanssa:)//
Nipustin
 

ViestiKirjoittaja tynnyri » 26 Maalis 2012, 20:20

Olf

Ol oli juuri keksinyt sammalten tekemän, juuri tontulle sopivan polun, jonka kautta Olf olisi päässyt kätevästi tuttuihin tarkastuspaikkoihinsa. Olf oli juuri ottanut hyvän etsimisasennon, joka siis tarkoitti kuudenkymmenen asteen kulmaa katse maahan kohdistuen, kun jokin Olfin silmäkulmassa oleva tumma hahmo tönäisi Olfin lätäkköön. Olf tunsi viiltävän kivun takapuolessaan, koska tämä oli kaatunut maassa olevan kiven päälle.
Olfin teki mieli parkaista kivusta, muttei uskaltanut ilmaista mitään tuntemattoman edessä, varovaisuus on valttia sanoi Olf mielessään, sitten tämän korviin kantautui tuntemattoman sanat.
"Potkaisu tosiaan, hyvin kirjaimellisesti. Mutta siitä onnesta nyt en tiedä." Olf mutisi nostaessaan katseensa henkilöön, joka oli juuri tuominnut Olfin pahempaan flunssaan. Olf huokaisi helpotuksessaan tunnistaessaan henkilön kääpiöksi. "Niin, miksi halusit tyrmätä minut juuri tähän?" Olf jatkoi mutinaansa ja nousi ylös. Olf rupesi tarkistamaan kosteusvauriotaan vaatteistaan. Olfin housut olivat aivan litimärät, mutta Olf huolestui enemmän vyötäröllään roikkuvista avaimista.
tynnyri
 

ViestiKirjoittaja Nipustin » 28 Maalis 2012, 11:55

Yurel M. Folkriver

Tonttu oli ehkä syystäkin kiukkuinen kun oli lennähtänyt lammikkoon ja oli nyt litimärkä. Anteeksi pyytäen Yurel yritti auttaa tontun ylös lammikosta. "Jos vain pysyisit aloillasi niin voisin kuivattaa sinut hetkessä. Olen nähkääs velho ja opettelen para aikaa ilmaloitsuja. Nyt jos siis seisoisit aloillasi..." Yurel ohjasti ja kieli poskessa kääri hihojaan tehdäkseen pikku loitsun. Velho mumisi jotain itsekseen kielellä mikä ei Olfille kuulostanut varmasti lainkaan tutulle ja sitten tontun ympärillä oleva ilma alkoi tanssahdella kovaa vauhtia ympäri Olfia muuttuen samalla kesäisen lämpöisäksi ja kuivattaen tontun pika vauhtia.

Kun toinen oli kuivana Yurel kumartui tontun tykö alas päin leveä hymy kasvoillaan. "Sallinet minun esittäytyä, olen Yurel Folkriver. Kuljen aroilta asti etsimässä sinua." Kuninkaan hovivelho, riimumestari ja alkemisti esittäytyi Olfille ja samalla myös kertoi millä asioilla oli metsässä liikkunut. "Kanssasi kuulema kannattaisi keskustella 'avain asiosta'."
Nipustin
 

ViestiKirjoittaja tynnyri » 28 Maalis 2012, 20:28

Olf

Olf nousi ylös rauhallisesti tavanomainen ilme kasvoillaan, joka ei kertonut yleensä mitään toisille. Olf vilkaisi nopeasti vyötärölleen varmistaakseen, että hänen kallisarvoiset avaimensa ovat tallessa. Siellähän ne killuivat, yksi suunnattoman pieni avain, ettei kaikki sitä huomanneet ja hieman suurempi joka ylettyi puoleen väliin Olfin reittä ja siinä oli kauniit kiemurakoristeet. Sitten Olf käänsi katseensa kääpiöön, joka juuri sanoi olevansa velho, joka harjoitteli ilmaloitsua tai jotain sinnepäin ja se ei kuulostanut hyvältä Olfin korviin. "Mutta eihän kääpiöt ole velhoja?" Olf kysyi kummissaan, mutta ennen kuin Olfin sanat pääsivät kunnolla ilmoille, niin lämpöinen tuuli kuivatti tontun kuivaksi.
Olf aukoi suutaan kuin kala kuivalla maalla.Kääpiö velhona, hyvin kunnioitettavaa, Olf päätti mielessään ja kumarsi kiitollisena kääpiölle, joka oli juuri esittelemässä itseään.

"Oho, Olfin luo tulee ihan kunikaan hovivelho, miten imartelevaa ja vielä Avain asioissa. Olen O Asa, palveluksessanne," Olf kumarsi uudestaan ja tiiraili Yurelia hieman kiinnostuneena. Harvemmin noin korkea-arvoinen tuli etsimään Olfia.
"Minkälaisia avain asioita olisi kyseessä? Jos siirtyisimme Olfin asumuksen luokse?" Olf kysyi ja lähti suuntaamaan askeliaan kohti kotiaan.
tynnyri
 

ViestiKirjoittaja Nipustin » 04 Huhti 2012, 12:58

Yurel M. Folkriver

Kuninkaan velho naureskeli hieman partaansa toisen pohtiessa kääpiöiden sopivuutta velhoiksi. Aikanaan Yurelia oli arvostellut ja kyseenalaistanut yksi jos toinenkin ja aina velho oli näille laittanut jauhot suuhun; kerran ihan kirjaimellisesti leijuttaen jauhoja arvostelijoiden leipäluukkuihin. "Kyllä olet oikeassa, kääpiövelhoja on hyvin vähän. Mutta minä olen kyllä yksi parhaista velhoista, joita tulet tapaamaan. Kelpasinhan itse haltiakuninkaan hovivelhoksikin. Eli tästä opimme että laatu korvaa määrän." Yurel valisti pikkuista tonttua hieman tämän puoleen kumartuneena ja hymy naamallaan. Hauska tämä pikku veikko.

Hetken kääpiömiekkonen pohti oliko sopivaa kysyä pieneltä miksi tämä puhui itsestään Olfina, mikäli kuitenkin esittäytyi nimella O Asa, mutta Yurel jätti asian vain itsenäiseen kummasteluun mainitsematta asiasta pienelle.
"Minulla on eräs avain", riimumestari aloitti mystisesti ja kumartui polvilleen maahan niin että saattoi kuiskata tontulle niin ettei muut kuulleet sitä mitä hän seuraavaksi sanoisi, "Salainen avain jolle tarvitsen varman paikan jossa se pysyy turvassa. Et saa koskaan kertoa keneltä sait avaimen, mutta kuitenkin varmuuden vuoksi annan sinulle kaksi avainta, joista vain toinen käy sinne, minne sen käydä täytyy. Toinen avain kauniimpi kuin yksikään muu, kullasta ja hopeasta taottu, timantein koristeltu. Sitten toinen avain joka on raudasta avaimen muotoon paukutettu ja hieman on ruostumaankin päässyt. Pyydän sinulta että pitäisit molemmista hyvää huolta." Viimeisen lauseen aikana velho jo suoristautui ylös täyteen pituuteensa ja nautti siitä kun kerrankin oli jotakuta pidempi. Ollessaan kumartuneena velho oli näyttänyt kovin vakavalta ja mystiseltä mutta suoristautuessaan tämä oli kovin hymyileväinen ja vaihtoi aihettakin lentäen:
"Niin menkäämme tosiaan sinun asumuksellesi. Jos en aivan väärin sinun koostasi päätellen päättele niin en taida mahtua ihan sisään asti? Minulle oli onneksi kerrottu siitä että saattaisit olla, noh, hieman pienikokoinen joten varauduin." Alkemistivelho kiskaisi pikkuisen putelin kaapunsa suojista ja sen sisällä oli heleän vaaleanpunaista juomaa. "Pienennysuute, muutama kulaus tätä ja olen hyvinkin sinun pituisesi." Velho nautti suuresti myös saadessaan loistaa alkemiantaidoillaan, mutta eihän tässä ollut suuremmin aikaa jäädä kehuskelemaan sillä jokainen hetki metsässä lisäsi riskiä että joku kuljeskelija huomaisi itse kuninkaan hovivelhon hiippailevan metsissä ja varmasti lähtisi seuraamaan mielenkiinnosta.
"Näytähän vain tietä ystävä hyvä", Yurel sanoi samalla kun hörppäri yhden kulauksen juomastaan. Yhden vain, sillä jos muutama kulaus sai haltian kokoisen kutistumaan kolmeenkymmeneen senttiin, saattoi jo yksi kulaus tehdä kääpiölle ihmeitä. Näin Yurel tosiaan kutistuikin aikalailla, mutta kutistuminen lakkasi 35 senttimetrin paikkeilla. Noh, eiköhän tontun asunnossa sen verran pelivaraa ole, Yurel tuumaili itsekseen lähtien seuraamaan avaintenvartija tonttua kohti tämän kotia.
Nipustin
 

ViestiKirjoittaja tynnyri » 08 Huhti 2012, 18:48

Olf

Kääpiö rupesi hieman selventämään velhoasiaa tontulle tarkemmin, niin Olf nyökkäili toisen puheille. "Niinhän se on. Laatu korvaa määrän, jos Olfkin sanoo mielipiteensä, niin olen aivan samaa mieltä," Olf kommentoi toisen puhetta. Olfin mielestä kääpiö oli hieman kummallinen jo velhoutensa tähden ja muutekin tämä Yurel tämä nyt oli kummallisen kirjaviisaan oloinen. Tonttu ei monesti tykännyt viettää aikaa kirjaviisaiden kanssa, koska nämä puhivat, kuinka he ovat niin viisaita ja taitavia, että voi pientä tyhmää tonttu, kun osannut sanoa jonkun kaupungin asukaslukua, mikä ei yhtään koskettanut yhtään Olfia. Olf toivoi hartaasti, ettei Yurel olisi niin ärsyttävä olento, koska kääpiö ei ollut niin suuri, etteikö Olf olisi uskaltanut tinttasta toista leipäläpeen, jos olisi tarvis.

Olfin mietteet kuitenkin keskeytyivät ja suoraan sanoen pyyhkiytyi tämän mielestä, kun kääpiö mainitsi avaimet. Olf herkisti korviaan kuullakseen mitä asiaa kääpiöllä olisi avaimista. Avaimet oli sellainen puheen aihe, ettei kovin muu tienyt niin paljon avaimista, kuin Olf ja Olf rakasti keskustella avaimista. Yurelin selostus oli erittäin lyhyt ja ytimekäs, joka nosti Olfin kiinnotuksen taivaisiin, että jos Olf olisi nuorempi, tämä olisi tingannut heti avaimia nähdäkseen ne ja ihaillakseen niitä sielunsa kyllyydessä, mutta odotus toi paremman mielihyvän, niin Olf ei hötkyillyt paljoa, vain hymyili levästi asiakkaalleen. "Kuulostaa erittäin hyvältä. Kyllä minun luonani voidaan jatkaa syvällisemmin asiaa." Olf hymyili tyytyväisene ja käänsi jo selkänsä kääpiölle, kun tämä rupesi höpisemään jostain ihmeen liuksesta ja siitä kuinka pieni Olf on. Olf käännähti juuri ympäri nähdäkseen kääpiön pienenävän miltein tontun kokoiseksi. Olfin leuka loksahti niin ammolleen, että kuka tahansa pystyi näkemään tontun purukalustoon.
Olfin kasvoille levisi hymy, kun tämä älysi miksi kääpiö oli tehnyt itsestään pienemmän kuin alunperin oli. "Voi teitä kääpiövelho, ei teidän olisi tarvinnut tuollaista tehdä. Kyllä Olf on varautunut isoihin asiakkaisiin. Toki kaikki asiakkaani ovat hitusen pitempiä kuin pikku Olf. Minulla on asiakassiipi, johon mahtuu seisomaan miltei kaksi metrinen haltia mies. Mutta käyhän tämäkin näin, voit tulla Olfin asuintiloihin, niin voidaan keskustella kunnolla asiasta," Olf kertoi hieman naurahtaen välillä. ja sitten tonttu lähti kuljettamaan Yurelia asunnolleen, joka olikin pian siinä edessä. Olf painoi kätensä reidelleen ottaakseen asuntonsa avaimen käteensä. Asunnon avain oli vihertävä ja kaksi senttimetriä leveä, Olf oli takonut sen nuotiotulen lämmöllä ja se oli ollut vaikeaa, joka teki avaimesta tärkeän Olfille. Avain sujahti tottuneesti lukkoon ja ovi aukeni hiljaa. Olf kääntyi vierast kohti ja kumarsi. "Astukaahan matalaan majaani," Olf hymyili maahan.
tynnyri
 

ViestiKirjoittaja Nipustin » 18 Huhti 2012, 19:16

Yurel M. Folkriver

Voih, niinpä tietysti!
Velho oli ollut niin innoissaan uusien litkuja keksiessään ettei ollut yhtään ottanut huomioon sitä, että totta kai tontun talossa täytyi olla vieraileville asiakkaille oma huone, sillä ei varmasti moni alle polven korkuinen(haltian, ei Yurelin polven) tarvinnut tontun palveluksia. Yurel hymyili peitelläkseen ajattelemattomuuttaan ja innostumistaan liemien keksimisessä. "Eipäs tässä mitään vahinkoa ole sattunut, minulle erilaisten taikajuomien kehittely on paitsi työ niin myös rakas harrastus." Velho vakuutteli niin tontulle kuin itselleen.
Olfin koti oli oikein mukava ja tontun näköinen: joka puolella oli tämän niin kovasti rakastamien avainten kuvia ja kyllä siellä täällä taisi näky muuta yksittäinen avainkin. "Mm, osuvan työn olet itsellesi valinnut ystävä hyvä..." Yurel totesi katsellessaan ympärilleen.

Kaavun uumenista kaiveltiin jälleen esiin jotain, kuinkahan kaikki aina mahtuikin sinne? Tällä kertaa sieltä ilmestyi pieni korurasian näköinen rasia. Se oli kullattu ja siihen oli kirjailtu kauniita koukeroita, ehkäpä köynnöskukkia. Yurel ojensi sitä avainmestarille ja samalla näytti kullatun rasian pohjaan kairerrettua riimua. "Pieni turvatoimi itse kuninkaan pyynnöstö. Molemmat avaimet ovat täällä sisällä ja tarvitsisin teiltä nyt tippasen verta. Pikkuinen haava sormen päähän riittäisi." Yurel kiirehti selventämään veren äkillistä tarvetta ettei se kuulostaisi niin pahalta, "Tarkoitan; Minä olen riimujen taitaja ja kirjailin tähän suojariimun. Kuten varmaan tarkkasilmäisenä huomasit, tähän rasiaan ei ole tehty minkäänlaisia lukkoja tai avaimenreikiä edes. Se aukenee ainoastaan kosketuksesta. Minun, kuninkaan, kuningattaren, neuvonantajan tai pian myös sinun. Haluan korostaa sitä että saat näin ollen hyvin suuren kunnian."
Nipustin
 

ViestiKirjoittaja tynnyri » 25 Huhti 2012, 22:31

Olf

Tonttu astui kääpiön jäljessä tupaansa, joka oli Olfin mielestä erittäin kotoisa paikka, jossa oli hyvä rentoutua avaimia katsellen. Joten Yurelin sanat miltei kohottivat punan Olfin kasvoille, olihan velho ensimmäinen asiakas, joka astui Olfin olohuoneeseen. "Mukavaa, kun asumuksestani huomaa intohimoni," Olf sanoi ja kipaisi keittiöön laittamaan teen tulille.
Olfilla oli joka aamuinen rutiini laittaa teepannu valmiiksi, jos asiakkaita tai vieraita sattuisi tulemaan yllättäen, niin Olfin on hyvä tarjota nopeasti tuoretta teetä. Pannu rupesi nopeasti porisemaan, kun tonttu oli nakannut sen tulisijaan keittymään. Porisevan pannun iloinen ääni saatteli Olfin takasin olohuoneeseen.

Yurel oli juuri silloin kaivelemassa kaapuaan, kun Olf tuli huoneeseen takaisin. "Tee on kohta valmista," Olf sanoi hiljaa ja katsoi mielenkiinnolla velhon käteen ilmestynyttä rasiaa, se oli Olfin mielestä erittäin komea. Voi tuohon Olf voisi pistää rakkaimman avaimensa, Olf haaveili mielessään, sitten Yurelin ääni rupesi selittämään rasian turvatoimesta. Olf oli hieman kummissaan, kun velho aloitti puheensa, mutta puhe verisinetin tapaisesta riimutaiasta kuulosti varsin järkevältä tontusta. "Hmmm... Taidokasta sanoisin, ei tarvitse muuta kuin verta avaimeksi. Yksitoikkoista, jos olisi yleistä, mutta ainutlaatuisena taidokasta ja kiehtovaa. Riimuavain, kyllä! Olfin pitää kokeilla eri avain vaihtoehtoja," Olf punnitsi ääneen rasian aukaisumenetelmää. Kun tonttu oli tehnyt päätöksensä, hän veti taskussa olevan puukon käteensä ja viilsi sormeensa haavan, joka tihkui verta.
Olf katsoi sormeaan lumoutuneena, nyt hän olisi itsekkin avain tai hänen verensä oli tuleva avaimeksi rasialle, jossa säilytettiin avaimia, mikä kunnia ja autuus kumisi Olfin päässä.
"Mihin laitan tätä verta? Vai otatko sinä sitä johonki?" Olf kysyi seuraavaksi katsoen innokkaasti tätä nykyään Olfin parasta asiakastaan. Teepannun pihinä kantautui heikosti olohuoneeseen ilmoittaen teen olevan pian valmista.

//Sorry, tuli aikas tynkä :((//
tynnyri
 

ViestiKirjoittaja Nipustin » 26 Huhti 2012, 12:41

Yurel M. Folkriver

Voi teetä! Tee oli yksi velhon intohimoista siinä missä kaikki mystinenkin, mutta kuningas oli kylläkin pyytänyt velhonsa palaamaan heti miten kun asia oli saatu hoidettua. Niin mutta toisaalta teestä oli todella epäkohteliasta kieltäytyä ja sehän voisi melkein vaikka pilata koko sopimuksen, joten Yurel päätti "uhrautua" ja juoda pikaisesti kupposen teetä. Niin sitä ennen piti siis palata sinetin asetteluun.
"Ensin avaan laatikkoa suojaavan taian hetkeksi, sillä aikaa se on altis uudelle verelle," Yurel painoi kämmenellään rasian päällystä ja se alkoi hohtaa, "Seuraavaksi sinun tehtäväksesi jää piirtää verelläsi tähän kohtaan," velho osoitti laatikon edessä olevaa kohtaa, joka näytti kaipaavan avaimenreikää, "Ja sitten suljen taian." Yurel lopetti opastuksen ja odotti että tonttu toimisi ohjeiden mukaan.

Kun kaikki oli reilassa ja kaksikko oli siirtynyt myös huutavan teepannun tykö keittiöön nauttimaan teestä, selosti Yurel vielä laatikon hienoksia. Teehetken ajaksi kääpiö oli kantanut avaimet sisältävän lippaan ruokapöydälle. "Aina kun jostain syystä tahdot avata lippaan, paina sormella jolla verta luovutit kohtaa, johon piirsit avaimen reiän. Sormen tulisi osua piirretyn avaimenreiän sisään ja sitten lipas aukeaa. Sulkeutuminen tapahtuu vain painaen kansi alas tai kun se on ollut viitisen minuuttia yksinään. Luotan, kuten myös haltiakuningas luottaa, sinuun ettet unohda lipasta koskaan auki ettei mikään voro kerkeä kajota siihen sen viiden minuutin aikana."
Nipustin
 

ViestiKirjoittaja tynnyri » 26 Huhti 2012, 14:03

Olf

Velho kääpiö selitti Olfille miten pitäisi toimia veren kanssa. Verta tuli aika runsaan oloisesti sormen päästä, mutta Olf ei huolestunut, vaan odotti velhon toimia. Kun Yurel oli painanut kätensä rasia päälle, se alkoi hohtaa ja Olf hieman säikähti tätä, vaikka hän oli päättänyt olla yllättymättä mistään, koska jos jossain tarvitaan verta, niin se tarkoittaa jotain pelottavaa. Hohtava rasia ei tullut ensimmäisenä Olfin mieleen veren kanssa tehtäviin taikoihin. "Mutta eihän Olf olekkaan taikuri tai mikään muu haahuilija," Olf mutisi hiljaa ääni väristen.
Velho pyysi seuraavaksi tonttua piirtämään rasian tiettyyn kohtaa avaimenreiän. Olfia hieman epäilytti lähteä piirtelemään hohtavaan laatikkoon, jotain avaimenreikää, mutta tonttu nielasi ja siirsi sormensa täristen rasian lähistölle. Olf vilkaisi velhoa varmistaakseen, että se on turvallista, mutta äkillinen pelko sumensi tontun näköalan, ettei Olf nähnyt kääpiötä olleskaan. Nopeasti Olf riipusti kuvan ja veti nopeasti sormensa pois. Rasia näytti lopettavansa hehkunnan ja Olf päätti ohjata vieraansa keittiöön nauttimaan teetä. Hmm.. Taitaa velho olla teen suuri ystävä, Olf pohdiskeli mielessään, kun hän oli kaatanut teen pieniin ruskeisiin kuppeihin tuoksuvaa teetä. Tee oli lahja hänen haltiaystävältään, joten se oli varsin laadukasta teetä tontulle.

"Minuun voi aina luottaa, olen toiminut avainten parissa jo monen monituista vuotta, vaikka olenkin nuori tonttu. Olf rakastaa avaimia, kuin äidit lapsiaan ja Olf ei anna niiden karata minnekkään. Sinä ja haltiakuningas voitte olla ihan rauhassa siitä , että nämä ainutlaatuiset avaimet pysyvät tallessa, vaikka maailman tappiin saakka," Olf puheli Yurelille oman luottamuspuheensa, jonka jokainen sana oli kyllä totta. Olf rakasti suuresti avaimiaan, ettei hän ihan hevillä antaisi niiden hävitä.
Kun tee oli juotu Olf pyysi Yurelia seuraamaan vielä, ennen kuin päästäisi kiireisen vieraansa jatkamaan matkaansa. "Tule, niin näytän erään huoneen, jota Olf ei todellakaan ihan jokaiselle näytäkkään. Tämä huone on erittäin tärkeä Olfille," tonttu selitti kulkiessaan avainhuonetta kohti.
Hetken päästä Olf seisahtui hyvin lukitun näköisen ovarn eteen ja otti vyötäisiltään sen suunnattoman pienen avaimen, jonka Olf oli takonut ensimmäisenä avaimenaan, sitten sujauttaen avaimen reikään, joka oli näyttänyt koinsyömältä kololta. Kun avainta käänsi tarpeeksi ovi aukesi ongelmitta paljastaen suuren huoneen, joka oli tupaten täynnä avaimia, pieni, isoja, erimuotoisia ja erimetallista tehtyjä.

Olf käveli huoneen sisään ylpeänä. "Tämä on on minun avainhuone, jossa säilytän minun ja muiden avaimia!" tonttu huudahti kääntyen ovensuulle päin. "Ja tänne rasiakin pääse turvaan," Olf jatkoi tavallisella äänellään.
tynnyri
 

ViestiKirjoittaja Nipustin » 02 Touko 2012, 15:28

Yurel M. Folkriver

Yurelille oli vannottu että Olf oli paras mitä hänen alaltaan oli työntekijöitä, ja nyt velho kyllä hyvinkin alkoi uskoa tähän väitteeseen myös itsekin. Tonttu oli tosiaan selvästi avaimiinsa, sekä muidenkin avaimiin, kovin kiintynyt. Parempiin käsiin ei kuningas olisi voinut avaimiaan laskea. Yurel hymähti tälle toteamukselleen ja sitten hörppi kiireesti teensä ettei kuninkaan tarvitsisi odottaa.

Tonttu johdatti teen päätteeksi Yurelin katsomaan jotain ja kiltisti velho vielä seurasikin perässä, korurasia tiukasti käsissään. Ensin Yurel ihmetteli mitä he oikein katsoivat kun Olf kaivoikin jo taskustaan pienen avaimen ja laittoi sen johonkin koloon. Hetken kääpiö ihmetteli, mutta nokkelana hoksasi pian että kyseessähän oli siis hyvin naamioitu ovi.
Oven takaa paljastuikin suuri huone täpö täynnä avaimia! Näky oli aika upea vaikkei Yurel itse avaimia rakastanutkaan. Monttu auki seisten Yurel ojensi lippaansa tontulle ja antoi tämän kiikuttaa sen paikalleen huoneeseen.

Kun Yurelin tuli viimein korkea aika poistua sillä hänen herransa häntä vartoi. Kääpiö hyvästeli häntä ystävällisesti isännöineen tontun eikä hetkeäkään liian aikaisin, sillä juuri kun kääpiö otti ensimmäisiä askeliaan ulos talosta hän pamahti koko komeaan pituuteensa aivan talon eteen. "Ohoh, kesto oli arvioitua lyhyempi", Yurel sanoi naurahtaen ja lähti sitten astelemaan reippaasti kohti haltiakylää. Ehkä jopa hölkäten välillä että hän saisi takaisin ajan jonka oli menettänyt teehetkeen.

//Minun puolesta tämä oli tässä että voit vielä vastata mikäli haluat mutta hei oli kiva pelata ja voidaan aloitella se meidän suunnittelema toinen peli sitten lähitulevaisuudessa:)//
Nipustin
 

ViestiKirjoittaja tynnyri » 02 Touko 2012, 15:42

Olf

Olf hymyili hieman omahyväisesti velhon äimistykselle. Joskus tontusta oli hauska nähdä muitten olioiden ilmeet Olfin rakkaasta huoneestaan. Kääpiö ojensi rasian Olfille, jonka tonttu asetteli niin, ettei sitä ihan heti huomattaisi. Olfin mielestä oli hyvin typerää käyttäytyä niin, etteä jätti kallisarvoisimmat esineet ja asiat helpoksi kohteeksi. Pitihän varkaillekkin olla jotain haastetta.

Velho vaikutti kiireiseltä, joten tonttu saatteli Yurelin ovelle ja hyvästeli myöskin vieraansa sydämmellisesti. Olf katsoi vieraansa selkää, joka loittoni nopeasti Olfin näköpiiristä. Hetken tuijoteltuaan avainten vartija käänsi selkänsä ja meni kiillottamaan rakkaita avaimiaan.


//Jepou miekin lopetan tähän kiillotteluun, kiitos pelistä tästä mukavasta :D Toivottavasti päästään nopiaa pelaa uutta ^^ //
tynnyri
 


Paluu Metsä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 3 vierailijaa

cron