Kirjoittaja Lotdow » 03 Heinä 2012, 00:07
//Tässä ovat kadonneet viestit, mutta valitettavasti kaikkia ei löytynyt:
Morna
Roherdiron... Haltian korvat nytkähtivät ja keho sai uuden omistajan jälleen. Morna piti toistaiseksi silmän ummessa ja antoi esittää nukkuvaa, odottaen että pistelevä puutumus katosi käsistä ja jaloista. Hänellä ei ollut mitään kiirettä, ainakaan vielä. Kaksinaama luimi korvansa ja nosti päänsä ylös, kohdistaen katseensa oitis toiseen haltiaan. Sitten hän käänsi päänsä ketjuun ja karsinaan.
"Tiedän, että olen toisinaan brutaali, mutta tämä on jo hieman loukkaavaa", hän tuhahti karsinaan viitaten. Haltia nykäisi rajusti käsiään, mutta kahleet vain kolahtivat, eivätkä osoittaneet mitään merkkejä olevansa irtoamassa. Morna yritti kiskoa itseään muutamiin kertoihin irti, ihan kuten arvata saattoi. Hänen pinnansa oli jo valmiiksi olematon mutta tämä ärtymys sai hänet kiehahtamaan.
"Muutama pirun kämmäinen minuutti pitemmälle ja olisin saanut olla koko yön rauhassa!" hän manasi vihaisena. Varne oli ovela, mutta tulisi vielä niitä päiviä kun hän viettäisi koko päivänsä hauskasta ystäviensä kanssa ja unohtaisi rakkaan kasvonaapurinsa. Silloin, silloin Morna saisi tehdä mitä haluaisi ilman estoja. Haltia nousi ylös ja työnsi jalallaan seinää, vetäen samalla poispäin, muttei saanut miitään aikaan. Ei edes kirskuvaa ääntä, paitsi sen joka lähti hänen hampaidensa välistä.
Kaksinaama istahti oikein tömähtäen takaisin karsinan lattialle ja mulkoili Roherdironia. Olkoon kolmesti kirottu tuo haltia, joka jo toista kertaa pilasi Mornan yön.
"Ajattelitteko kikkanne pitävän minut täällä istumassa koko yön?" Morna sihahti ja alkoi taas yritää itseään irti. "Vielä minä tästä lähden." Ja tapan teidät kaikki, repien teidät osiin pala kerrallaan. Haltia jätti ajatuksensa sanomatta, keskittyen enemmän itsensä irti tappelemiseen. Jälleen hetken kuluttua Morna luovutti ja mulkkasi takanaan olevaa Roehrdironia.
"Toivottavasti et aio pällistellä siinä koko yötä", hän mutisi, käyden jälleen istumaan. Kamalaa ylös ja alas ramppaamista. Morna alkoi tutkailla yhteen kahlittuja käsiään, josko keksisi keinon aukaista ne.
____________________________________________________________
Roherdiron
Roherdironin katse oli vakava ja tiukka, hänen katsoessaan heräävää Mornaa. Pelkästään toisen puolen näkeminen sai haltian värähtämään inhosta. Morna oli pelottava, jopa hänen mielestään. Mutta siltikin, Roherdiron pysyi paikoillaan, istui keskellä heinäkasaa parin metrin päässä.
"Iltoja vain sinullekkin, Morna."
Roherdiron vastasi hampaittensa välistä Mornan valituksille ja kiroamiselle.
"Voit riuhtoa, mutta käsivartesi repeävän ennen noita ketjuja."
Roherdiron varoitteli ja otti lautaselta hieman Varnefindonilta jäänyttä ruokaa. Tästä tulisi pitkä yö, sillä Roherdiron ei aikonut nukahtaa hetkeksikään. Ikävä ajatus pitää seuraa Mornalle. Edelleenkin Morna jaksoi kiskoa ketjuja, hän oli vahva, kieltämättä, muttei tarpeeksi vahva. Roherdiron hymähti melkein pilkallisesti, nähdessään tuon demonisen olennon ponnistelut.
Sitten Morna rauhoittui, luovuttaneena se istui heinien sekaan.
"Kuulehan..Mikäli satut pääsemään irti, muista, että sinun täytyy kohdata minut enne vapautta. Varnefindon nukkuu tällä hetkellä, joten hän ei tule tuntemaan mitään, vaikka muutaman kerran mäjäyttäisin sinua."
Roherdiron naksautteli rystysiään ja katsoi Mornaa varoittavasti. Tietenkään hän ei mielellään satuttanut ketään, ei edes Mornaa, mutta jos oli pakko, niin oli pakko.
"Koska meillä on kuitenkin koko yö tässä aikaa, voimme hieman keskustella, eikö vain? Kerrohan Morna..mikä oikein olet? Ja miksi sinulle veren vuodattaminen on niin nautinnollista?"
____________________________________________________________
Morna
Morna alkoi taas riuhtoa kahleitaan kuin mielipuolinen eläin, hinkaten hampaitaan yhteen. Hän piti pääosin selän kohti Roherdironia, ettei tarvitsisi kohdata toisen tuimaa katsetta tai naamaa muutenkaan.
"Näytänkö siltä että minua kiinnostaisi keskustella kanssasi yhtään mistään?" hän murahti vastauksensa yhtä äreänä kuin aina, yrittäen samalla taas vetää itseään jalka-avulla irti. Tilanne näytti kyllä pahasti siltä, kuten Roherdiron oli sanonut; hänen kätensä repeytyisivät verille, ennen kahleiden irtoamista. Kaksinaama yritti hillitä itsensä ja raivonsa parastaan pistäen ja istui lattialle hyvin, hyvin hitaasti. Haltia käänsi päänsä aavistuksen verran toista kohti ja tutkaili tätä arvioivasti. Hän naurahti ajatukselle, enemmän tai vähemmän tosissaan, kohdata Roherdiron nyrkkitappelussa. Oli niitä haltioita ennenkin hakattu, toinen toistaan ronskempia, tuskinpa siis tämä yksilö osoittautuisi pahimmaksi mahdolliseksi vastustajaksi.
"Varne muistaisi sinua aamulla", Morna huomautti. "Siis jos onnistuisit edes hipaisemaan minua."
Morna keskittyi taas kahleisiinsa ja päätteli ettei niitä puremaankaan kannattanut ruveta. Hampaansa siinä vain rikkoisi ja loputtomaan riuhtomiseen hän oli jo kyllästynyt. Mutta ei hän näin helpolla voisi hävitä. Ei vain voisi. Keskustella? Ei emme voi. Haltia manasi mielessään, mutta muutakaan vaihtoehtoa ei näyttänyt olevan. Vastauksen viivyttelyn jälkeen kaksinaama sai taas suunsa auki.
"Haltia, pösilö. Yksisilmäiseksi näytät näkevän aika huonosti", hän pilkkasi, unohtaen olevansa itsekin omalla tavallaan yksisilmäinen. Toiseen kysymykseen hän jätti vastaamatta. Henkilökohtaisista asioistaan häntä ei kiinnostanut puhua. Haltia nosti loukkaantuneen näköisesti leukaansa hieman koholle ja pysyi paikallaan, kuin olisi sanonut viimeisen lauseensa siinä.
____________________________________________________________
Roherdiron
Kuten Roherdiron oli epäillytkin, Morna ei ollut juttutuulella. Se kiemurteli, riuhtoi ja tappeli kuin villiori, yrittäen päästä irti. Ketjut kiristyivät ja kalahtelivat, mutta eivät osoittaneet mitään merkkiä irtoamisesta. Ne olivat ja pysyivät kiinni sekä Mornan käsissä että seinässä. Roherdiron tiesi, ettei silti kannattanut aliarvioida tuota hullua olentoa. Ties mitä Morna keksisi, kun sille päälle sattui. Mieluummin Roherdiron katsoisi kuin katuisi. Mutta hän uskoi olevansa tarpeeksi voimakas ja taitava voittaakseen aseettoman Mornan lähitaistelussa, jos sellainen nyt tulisi.
"Olet kummallisen kiukkuinen. Rentoudu, et sinä tuolla riehumisella mitään saavuta."
Haltia neuvoi Mornaa lievästi ironisella äänellä. Hän tiesi, ettei Morna kuuntelisi häntä hetkeäkään. Tosin, mitä muuta se olisi voinut tehdä?
"Älä aliarvioi minua. Osaan pitää huolen itsestäni."
Roherdiron jatkoi ja tuli hieman lähemmäs Mornaa, osoittaakseen, ettei pelännyt sekopäistä olentoa.
Toisaalta, Morna saattoi tuntea olonsa jopa uhatuksi, koska se ei voinut tehdä mitään ei päästä pakoon.
"Solvauksellasi ei ole suurempaa merkitystä. Sinulla ei ole paljoakaan millä pelata tällä hetkellä, sinähän olet sidottuna, en minä. Joten, kysyn uudelleen. Miten kaksi olentoa voi olla yhdessä kehossa ja miksi muiden satuttaminen on sinulle niin mieluisaa?"
Hetken aikaa Roherdiron oli hiljaa, kunnes jatkoi.
"Mikäli käyttäydyt hyvin, sinulle ei tule käymään kuinkaan. En mielelläni satuta ketään, edes sinua."
____________________________________________________________
Morna
Haltia olisi mieluusti tukkinut korvansa jos olisi pystynyt siihen, mutta hänet oltiin pakotettu tähän kidutukseen. Häntä ei kertakaikkiaan huvittanut vastata Roherdironille, mieummin olisi käynyt vaikka käsiksi. Rentoudu? Morna pärskäisi ajatukselle itsekseen, ollen sitemmin taas täysin vaiti. Hän oli huonontunut viimeisimmistä tämän kaltaisista öistä, yleensä hänen oli onnistunut aina olemaan hiljaa. Yksi syy lisää vihata Roherdironia. Morna pinnisteli ettei alkanut räyhäämään tai sylkemään kirouksia ja manauksia suustaan. Loppua kohden hänen oli kuitenkin pakko saada aukaista sanallinen arkkunsa ja toisen haltian lähestyminen vain sai Mornan pomppaamaan hullunkiilto silmissä pystyyn.
"Kokeillaanko?" hän haastoi jo valmiiksi. Mutta oli selvää ettei Roherdiron hyökkäisi nyrkit ojossa kaksinaaman kimppuun, kerjäsi hän sitä kuinka paljon tahansa. Morna jäi tällä kertaa seisomaan ja kääntyi taas keskittymään kahleisiinsa, vaikka oli jo siinä tuloksessa ettei saisi niitä irti.
Roherdironin kysymykset olivat vaikeita vastata, mikä sai Mornan ärtymään vain entisestään.
"Mistä minä voisin tietää miksi olen kaksoispersoona? Mene kysymään joltain asiantuntijalta ja jätä minut rauhaan!" hän ärähti, kääntäen tulsituneen katseensa taas haltiaa ennenkuin pyörähti taas selin tähän mielenosoituksellisesti. Perään hän vielä totesi: "Ja luuletko voivasi pelotella? Pah, sanon minä." Haltia meni lähemmäs nurkkaansa ja alkoi siinä tylsyyden ja vihan keskellä hakata päätään seinään. Kuitenkin hän hakkasi sitä aavistuksen verran oikeapuoli edellä.
____________________________________________________________
Roherdiron
Ehkäpä Roherdiron vain kuvitteli, mutta hänestä tuntui siltä, että Morna melkeinpä säikähti, hänen tullessa yllättäen lähemmäs. Toisaalta, olisi varmaan Roherdiron itsekkin pelännyt, jos olisi ollut sidottu. Siltikin Morna jaksoi haastaa häntä tilanteestaan huolimatta, oli se sitkeä olento henkeen ja vereen.
"En usko, että on tarve."
Haltia vastai rauhallisena ja jäi istumaan vähän lähemmäs Mornaa. Morna ei saisi häntä hermostumaan ja käymään kimppuun, vaikka hän kuinka yrittäisi provosoida. Jos Morna olisi ollut vain hieman rauhallisempi, hän olisi ollut erinomainen sotilas. Tuollaisena sekopäänä surmansa saattaisi saada myös muutama haltiasotilas ihmisten lisäksi. Mutta muuten, voimakas, periksiantamaton ja sitkeä kaveri Morna oli, jos ihan rehellisiä oltiin. Se vain teki Varnefindonin elämästä ikävää.
Mutta toisin kuin Roherdiron epäili, edes Morna ei tiennyt tästä erikoisesta ruumiin jakamisesta. Se vain oli olemassa vailla mitään kunnollista selitystä tai logiikkaa, ja se piti vain sietää sekä hyväksyä. Sähähdettyään Roherdironille vihaisesti, Morna kääntyi mielenosoituksellisesti ja jäi nurkkaan mököttämään. Se lievästi huvitti haltiaa ja Roherdiron peitti hymyään hihansa taakse.
"Onko kukaan koskaan sanonut sinulle, että olet kuin kakara? Olen tosissani, ihan kuin uhmaikäinen pentu, joka ei saa tahtoaan läpi. Koeta nyt vähän miehistyä, et sinä niin nuori enää ole."
____________________________________________________________
Morna
"Halutako kuonoosi, häh?!" Morna ärjäisi viimeisetkin järjen pisaransa menettäneenä, syöksyen ylös ja niin lähelle Roherdironia kuin pääsi. Hän kallistui etunojaan, nojaten kettinkinsä varassa. Hän halusi repiä, tappaa, murhata haltoita ja ihmisiä tai kuka ikinä läheltä mahtaisi löytyä. Ja tällä hetkellä se joku oli Roherdiron, valittettavasti muutamaa hassua senttiä hänen ulottumattomissaan.
"Askelkin vielä, niin varmistan ettet liiku enää koskaan tästä paikasta!" hän mesosi sylki lentäen, kun yritti päästä Roherdironiin käsiksi, paikallaan polkien. Kakara, pah, pah ja vielä kerran pah. Morna jäi siihen kettinkiinsä nojailemaan, katse naulittuna Roherdironiin.
Kaksinaama veit syvään henkeä, otti taas oamt jalat kunnolla alleen ja meni nurkkaan murjottamaan. Jalat ristissä, pää alhaalla ja korvta luimussa. Olisivat voineet tuoda hänelle edes hiilen palan, jotta hän olisi voinut piirrellä murhakuvia seinälle ja manauksia ja kaikkea muuta mitä päässä tällä hetkellä pyöri. Nyt haltia iakoisi pysyä hiljaa, kommentoisi toinen mitä tahansa, vaikka väkisin jos tarve vaatisi. Hän poimi yhden heinän maasta ja alkoi vääntelemään sitä käsissään, yrittäen tähdätä minimaaliseen hirttosilmukkaan.
____________________________________________________________
Roherdiron
Roherdiron ei edes säpsähtänyt, Mornan tullessa äkkiä lähemmäs uhkauksineen.
"Sinun on turha uhota noissa koruissa."
Roherdiron osoitti ketjuja, hieman sarkastisen äänensävyn säestyksellä. Ei Morna häntä satuttaisi, ei hän voisi. Jos tähänkään asti demoninen olento ei ollut päässyt irti, hän ei pääsisi ollenkaan. Roherdiron oli kyllä kieltämättä utelias oppimaan Mornasta lisää, ehkäpä se oppisi vielä luottamaan haltiaan ja puhumaan hänen kanssaan. Morna palasi nurkkaan murjottamaan, selvästi se ei osannut tehdä muuta kuin satuttaa muita, joten tällainen tilanne taisi olla sille hyvin stressaava ja ärsyttävä.
"Kuule..En halua sinulle mitään pahaa, Morna. Oletko varma, ettet halua jutella kanssani? Meillä on koko yö aikaa."
Roherdiron yritti vielä ja siirtyi istumaan seinustalle, nojaten selkäänsä vasten seinämää mietteliäänä. Tällä hetkellä Morna ei edes tuntunut niin pahalta kuin yleensä. Omalla tavallaan se muistutti enemmän petoeläintä, joka vain ei osannut tehdä muuta, kuin vaistoilleen sopivalla tavalla.
Roherdiron ei hetkeen enää puhunut mitään, hän antaisi Mornan aloittaa keskustelun, mikäli se sitä itse halusi. Kumpikaan heistä ei tulisi lähtemään enää tänä yönä mihinkään, joten he voisivat ainakin keksiä jotain kuluttaakseen aikaansa. Olikohan kukaan koskaan edes kuunnellut Mornaa?
____________________________________________________________
Morna
Kaksinaama istui ja pysyi istumassa. Roherdiron ei enää yrittänyt tuputtaa kysymyksiä, eikä muutakaan puhetta. Sen sijaan kysyttiin Mornan mielipidettä, mikä oli melkein uutta.
"Olen. Jätä minut jo rauhaan", kaksinaama vastasi masentuneena, painoi päänsä alas ja yritti saada aikaansa kulumaan laskemalla sekunteja. Pilalla tämäkin yö ja se oli kokonaan hänen typerän oikeanpuoleisen mielistelijä aksenttivammaisen persoonan syytä. Mikä sai sen törpö ajattelemaan hänen olevan se oikea kehon omistaja? Se että hän sai elää päivisin, vai se että hän oli se suositumpi? Morna oli tehnyt monta asiaa saavuttaakseen tasa-arvoa, muttei ollut onnistunut kertaakaan. Varnefindon kerjäsi verta kuonostaan ja sitä tämä myös sai kun kerran halusi. Morna unohti laskemisen jo kahden minuutin kohdalla, seotessaan numeroissa. Hän nosti polvensa koukkuun eteensä, jotta sai laskettua päänsä sille. Kaksinaamalla ei ollut ikinä tainnut olla näin tukala tilanne. Hän tiesi kolme asiaa: Hän ei päässyt pois, hänellä oli yliystävällinen haltia seurassa joka näki kaikissa hyvää ja se haltia odotti jonkinmoista juttuseuraa.
Morna sulki silmänsä ja keinui vähän puolelta toiselle. Siinä hiljaisuudessa ehti miettiä niin monenmoista asiaa, hakea omia vastauksia kysymyksiin, joihin kukaan muu ei vastannut. Lopulta Morna huokaisi syvään ja kysyi hiljaa:
"Olenko minä sinustakin se loinen?" Hän ei kääntänyt katsettaan Roherdiorniin, edes varmistaakseen tämän edelleen olevan läsnä. Haltia ei edes vaihtanut asentoaan. "Olenko se, joka saisi lähteä pois?" Morna ei uskonut itsekkään lähtevänsä näin syvälllisiä puhumaan.
____________________________________________________________
Roherdiron
Morna kivahteli ärtyneenä Roherdironille heti, kun haltia yritti avata jonkinlaista keskustelua tuon kiukuttelijan kanssa. Roherdiron pudisteli päätään ja päätti toistaiseksi luovuttaa. Mitä iloa hänen muka oli yrittää tehdä dialogia, saadakseen sitä muutettua vain monologiksi? Roherdiron huokaisi syvään ja seurasi ikkunasta illan muuttumista yöksi. Ohut kuunjuova lankesi tallin lattialle, vaikka muuten oli aivan pimeää. Ja aivan hiljaista. Edes hevoset eivät äännelleet. Se oli melkein luonnotonta, Roherdironin selkäpiissä kävi kylmä väre. Mutta katsoessaan taas Mornaa, olento vaikutti enemmän masentuneelta kuin vihaiselta. Masentuneelta, koska se ei päässyt silpomaan ketään, vai masentuneelta, koska sekin kaipasi positiivisia elämänkokemuksia? Sitä oli vaikea sanoa, eikä haltia lähtenyt enää kysymään.
Sitten kuului huokaisu ja Morna aloitti keskustelun, aivan oma-aloitteisesti. Se todella yllätti Roherdironia, mutta positiivisesti. Tosin se, mitä Morna kysyi, ei ollut helppo asia vastata.
"Annas kun mietin..."
Roherdiron pohti hetken, hän ei halunnut antaa puolivalmista vastausta.
"No. Miten itse asian näen, jokaisella on oikeus olla olemassa. En tiedä, miksi sinun pitäisi olla se loinen. Kaikki riippuu vain siitä, miten käytät olemassa olevan aikasi, ja juuri nyt et ole yhtään hassumpi."
Roherdiron ravisti hieman päätään puolelta toiselle.
"Sanon sinulle nyt saman, mitä sanon taistelukoiran omistaville; Ei yksilössä ole pahuutta, kaikki riippuu, miten häntä kohdellaan ja millaiseksi ympäristö hänet tekee."
_____________________________________________________________
//Takaisin nykyiseen:
Morna
Haltia kuunteli Roherdironin vastausta, pää edelleen alhaalla polvien päällä. Heinät siirtyilivät haltian alla, kun tämä keinui edestakaisin miettien, mitä sanoisi seuraavaksi. Häntä ei huvittanut järin paljoa keskustella yhtään mistään, muttei liiemmin halunnut istua toimettomanakaan. Samperi soikoon, olisivat jättäneet hänelle edes hiilen palan jolla kirjoitella ja piirrellä tallin seinään omia kieroutuneita ajatuksia.
"Hmph", hän sai lopulta suustaan, vaihtaen istuma-asentonsa risti-istuntaan. Morna piti edelleen selän kohti Roherdironia, ettei vaikuttaisi aivan leppyneeksi menneeltä. "Minä..." mutina kuului. Haltia oli hieman sekaisessa tilassa. Hän ei halunnut kuunnella, hän ei halunnut olla rauhassa, mutta hän ei halunnut riehuakkaan. Hän tunsi äkkiä, muutamassa lyhyessä sekunnissa itsensä niin toimintakyvyttömäksi, että hänen hengityskin seisahti hetkeksi.
Kaksinaama pudisti päätään hiljaa, kohottaen sitten polvensa taas eteensä. Morna ei osannut enää vastata, joka oli melkein täydellisen uusi tilanne.
"Hienoa, tai siis... En tiedä", hän mutisi aivan hiljaa, kuin ei olisi halunnut Roherdiornin kuulevan. Haltian asettui makaamaan kyljelleen, jalat edelleen koukussa ja pää painettuna alaspäin. Jos hän miettisi näitä asioita enää hetkeäkään pidemmälle, hän alkaisi vollottamaan ääneen. Mutta sitä samaa ärhäkkää ja vaativaa ääntä ei enää tullut ilmoille. Morna ei yksinkertaisesti saanut sitä päästettyä suustaan.
"Jätätkö minut nyt rauhaan?" hän kysyi tuijotellen seinää, ilmeettömänä ja poissaolevana.