Kirjoittaja harlekiini » 14 Touko 2012, 01:16
Orjat olivat nähneet kaikenlaista jo ennen sitä hetkeä, kun heidät otettiin kiinni, kahlittiin toisiinsa ja tungettiin kuljetusta varten epäinhimillisen ahtaisiin tiloihin, joissa monet heistä pusertuivat kuoliaiksi ennen kuin heidät höykytettiin aivan yhtä surkeaan katokseen odottamaan myytäväksi päätymistä, mutta urheinkaan heistä ei ollut kaiken kokemansa jäljiltä erityisen rohkea. Heidän edessään seisova sisään suurella ryminällä rynnännyt leiskuvan punainen mies, jonka silmäkulma sinersi, ei herättänyt heissä erityisen suurta luottamusta, vaan sai heidät käpertymään toisiaan vasten valkuaiset kauhusta vilkkuen. Tsytan silmäili heitä vuoron perään. Osa heistä oli varsin nuoria, osa vanhoja, joskin suurin osa koostui parhaita vuosiaan elävistä miehistä ja naisista. Totuus kuitenkin oli, että vaikka mukana olisi ollut viisivuotiaita lapsia tai elettyihin vuosiinsa kuolemaisillaan olevia vanhuksia, yksikään heistä ei olisi herättänyt demonissa suurtakaan myötätunnon puuskaa.
Hän vilkaisi oven suuntaan kuullessaan hienoisen muutoksen Critin äänessä, ja kyyristyi vaistomaisesti päätään toisella kädellään suojaten violettien liekkien valaistessa varaston ovensuun. Tuli ei yltänyt perälle asti, mutta sen kuumuus hohkasi demonin ylitse ja sai orjat kirkumaan kauhusta ja pyristelemään seinää vasten. Punahiuksinen sulki silmänsä, joskin enemmän alistuneesta sisäisestä huokauksesta kuin suojaksi kirkasta valoa vastaan. Aivan kuin vartijoiden hälytyshuudoissa ei olisi ollut tarpeeksi, ylpeä lohikäärme tuntui haluavan herättää koko kylän ihmettelemään heidän pelastusoperaatiotaan. Tsytan harkitsi vakavasti jättävänsä ylimielisen, lapsellisen, tilannetajuttoman ja viittä vaille narsissiksi muuttuneen lohikäärmeen yksin orjiensa kanssa, kun nuo onnettomat tuntuivat hänelle niin tärkeitä olevan. Hän hillitsi kielensä, ettei olisi käynyt piikittelemään itseään voimakkaampaa olentoa, muttei voinut mitään happamalle mulkaisulle, jonka hän loi ovella jahkailevan miehen (uroksen?) suuntaan.
Toinen punertava kulma kohosi paljonpuhuvasti lohikäärmeen selvittyä viimein kamanoista ja käytyä jakelemaan käskyjä kuin herra alaiselleen. Tsytan kumartui kauemmas kavahtavien orjien suuntaan ja nosti kirvessirpillään yhtä ketjua.
Tekisin sen jos voisin, mutta heidät on kahlittu kuin Manalan hallitsija valtaistuimelleen, eikä minulla ole avainta. Toisella vartijoista oli hyvinkin saattanut olla, mutta jostain syystä demoni ei halunnut tuhlata aikaa pyörimällä ympäriinsä. Oli paras ottaa piruparat mukaan sellaisenaan. Hän tuuppasi lähintä orjaa saappaansa kärjellä.
Ylös, ylös! Tulimme päästämään teidät pois. Ainakin siksi aikaa, kunnes teidät otetaan uudestaan kiinni.
Vapautatteko te meidät? Yksi vangituista kysyi käheällä äänellä. Kykenemättä uskomaan korviaan kukaan ei liikkunut ennen kuin punahiuksinen työnsi kirvessirppinsä vyöhön ja puoliksi nosti potkaisemansa orjan jaloilleen. Hänet muihin kiinnittävä ketju oli niin lyhyt, että liike sai hänen vieressään istuvatkin hilautumaan pystyyn, ja lopulta koko varsin vähälukuinen joukko oli itsekseen mutisten noussut kylmältä lattialta jäykät jäsenet valittaen.
Yritämme ainakin. Tsytan käänsi huomionsa jälleen tummahiuksiseen. Varaston ulkopuolelta oli alkanut kuulumaan hiljalleen voimistumaa meteliä, mikä oli demonille selvä merkki näyttämöltä poistumiseen hyvän sään aikana.
En aio kantaa heitä ulos, mutta kannattaisin kyllä ajatusta täältä poistumisesta. Et kenties sattunut sitä huomaamaan, mutta loistosi ja mahtava helvetintulesi ovat herättäneet puolet kaupungista, joka parhaillaan herättelee toista puolikasta. Iva demonin äänessä ei arvatenkaan jäänyt kuulematta. Nyt, jos sallit, olen tehnyt osuuteni sopimuksestamme ja suuri aikomukseni on olla kaukana tästä vajasta ennen kuin ystävämme vartijat saavat levännyttä ja arvatenkin hyvin tyytymätöntä vahvistusta. Vihaista suorastaan. Raivosta kalpeaa, etten sanoisi. Näkemiin.
Sen sanottuaan hän kumarsi Critille ja loikkasi lohikäärmeen ohitse ampaisten juoksuun kohti avointa oviaukkoa, joka oli reunoiltaan kärventynyt mustaksi tulen loimussa. Hän ylitti kaatuneet vartiomiehet kahdella loikalla ja suuntasi kulkunsa keihäänsä kätköpaikkaa kohti. Satamaan vieviltä kaduilta kuului jo meteliä, ja lyhdyt olivat syttyneet läheisiin rakennuksiin, joiden ikkunoihin oli kerääntynyt muutamia ihmetteleviä katselijoita. Mikä Critille tai vangeille tapahtuisi ei olisi enää hänen huolenaiheensa; sovittu suunnitelma, jota ei siis ollut, ei ollut pitänyt sisällään orjakauppiaiden löylytyksen ja vankien vapauttamisen jälkeisiä tapahtumia. Pitäkööt lohikäärme orjansa, taitonsa, voimansa ja ennen kaikkea polttavan, kirotun sielunsa! Hän liukui loskassa pysähdyksiin ja kumartui tarttumaan keihään sileään pintaan. Crit oli vaarallinen, vaarallinen tavalla, jolla ei ollut mitään tekemistä veitsenterävien hampaiden ja kynsien kanssa, eikä Tsytan ollut niin uhkarohkea että olisi siinä tilanteessa jäänyt hullun liskon kupeeseen pyörimään.
¤¤ Koska inspiraatio on oikutteleva ja viitsiminen vielä enemmän, joudun taas pahoittelemaan kestoa, ja koska koulu on yliarvostettua, vastaan nytten. ¤¤