Kirjoittaja Aksutar » 02 Kesä 2012, 13:02
Aran, Hecate, Marduk
Kuninkaan kasvoilta saattoi nähdä sen etovuuden, mikä tuon sisällä velloi näitä sekasikiöitä katsellessa. Terävä katse kääntyi Lyronista naaras suteen tuon tullessa pitämään pienen puollustuspuheensa. Ilme monarkin kasvoilla ei värähtänytkään kun naaras pääsi saarnansa loppuun. Pieni hymähdys kyllä karkasi ilmoille, mutta se ei kielinyt minkäänlaisesta lämpimästä tunteesta.
Voi kuinka koskettavaa Aran sähähti napsauttaessaan sormiaan Pitäisikö nyt pyytää anteeksi ja toivottaa teille hyvää jatkoa pienessä sisäsiittoiseksi käyvässä perheessänne? Te olette erillaisia koska päätitte niin. Te itse eristitte itsenne muusta maailmasta, älkää yhteiskuntaa siitä syyttäkö, että te kokoonnutte tänne leikkimään perhettä. Ehkä Aran pelkäsikin. Ehkä ei. Oikeastaan häntä hirvitti ajatus siitä, että nämä olennot saattaisivat päästä juttelemaan nykyiselle ihmisten kuninkaalle. Kuninkaalle, joka ei varmasti katsonut näitä olentoja alakanttiin, kuten Aran teki.
Sormien napsautuksen johdosta oli Bein, Aranin ratsu, kävellyt isäntänsä vierelle. Yhdellä sulavalla loikalla kuningas nousi takaisin ratsaille. Yksi pieni nyökkäys ja se alkoi.
Ensimmäiset miehet riveistä lähtivät liikkeelle. Aran itse ei tehnyt elettäkään hyökätäkseen kenenkään kimppuun. Miksi olisi pitänyt? Ei hänen panostaan tarvittu, jotta tämä sekalainen sakki saataisiin alas. Varmasti Lyronin laumalaiset olivat taivaia taistelemaan, metsästämään. Mutta eivät sotimaan. Vastassa oli kaksi ryhmää, jotka loistivat aivan erillaisissa tilanteissa taidoillaan.
Verenhaju leimahti ilmoille siltä seisomalta, metsän oikeuden jäädessä alkutekijöissä altavastaajaksi. Haltiat ja friikit käyttivät aseita, eivät vain kehoaan kuten petoeläimiksi muuntautuvat olennot. Jousien ansiosta monarkin joukot saattoivat hyökätä kauempaakin. Eikä heidän sihtinsä ollut huono.
Jo heti ensimmäisen hyökkäyksen aikana muutama laumalainen sai itseensä nuolen, enemmän tai vähemmän fataalisti. Lähitaistelijat puolestaan ottivat itse osumaa laumalaisilta. Kummaltakaan osapuolelta ei kuitenkaan kuollut ketään. Haavoittui, vakavastikin, mutta kuolonuhreja ei vielä näkynyt.. vaikka siihen pyrittiinkin.
Hecate seuraili tilannetta vielä puusta, kunnes lehahti lentoon ja syöksähti kohden sitä, mihin ensimmäisenä kannatti iskeä: lauman johtajaan. Tässä tapauksessa monarkiin. Maata pitkin Aranin lähelle ei päässyt. Liian moni sotilas seisoi välissä, joka suunnasta. Eliittitason sotilaat eivät jättäneet minkäänlaista rakoa päästä itse kuninkaan kimppuun. Paitsi lentäen.
Korpista ei kuitenkaan paljoa hyötyä ollut. Lintu paiskautui vasten kultaisia kutreja, lähtien repimään kuninkaan hiuksia samalla kun siivillään hakkasi tuon kasvoja. Vaan ei kauaa. Aran nappasi korpin irti itsestään, väkivaltaisesti ja heitti tuon olennon lumihankeen, johon lintu myös upposi ja jäi makaamaan.
Taistelua jatkui hetken jos toisenkin. Ne muutamat minuutit tuntuivat ikuisuudelta, vaikka todellisuudessa kaikki oli ohi todella nopeasti. Ei sen takia, että taistelu oltaisiin saatu päätökseen, vaan kolmannen osapuolen keskeytyksen takia...
Kesken kaiken alueelle laskeutui valtava, painostava ilmapiiri. Ne, jotka auroja pystyivät aistimaan paremmin, tunsivat hirveää jomotusta päänsä sisällä. Taistelu keskeytyi, kaikkien katsellessa ympärilleen, mistä moinen voima saattoi tulla. Aran tiesi tämän tunteen. Tiesi mistä moinen voima saattoi lähteä. Eikä näyttänyt yhtään iloisemmalta nähdessään tunteen aiheuttajan.
Paikalle oli saapunut vanha mies. Mies, jolla ei ollut silmiä. Silti tuo näytti katsovan jokaista paikalle sattunutta. Ne jotka tunnistivat vanhuksen, perääntyivät omalle puolelle kiistaa. Ne jotka eivät, katsoivat toisia hakien jonkinlaista vastausta, selitystä tälle tilanteelle.
Vanhuksen kävellessä lähemmäksi, kävi ratsut käyttäytymään levottomasti. Aran katsoi halveksuvan vihaisena vanhusta, joka oli nyt vain muutaman metrin päässä.
Olisin voinut katsella vaikka koko päivän tätä näytelmää.. Mielenkiintoista, mielenkiintoisempaa mitä viimeiset vuosisadat Vanhus aloitti hymisten itsekseen.
Olisit sitten vain katsellut. Poistu, tämä kahakka ei koske sinua Kuningas sähisi vanhukselle, yrittäessään pitää ratsunsa paikoillaan.
Mutta kyllä se koskee. Sinä aijot teloittaa yhden minunkaltaisen. En salli sitä, tiedät sen. Joten tässä taistossa, kun asetuit Lyronia vastaan, asetuit myös minua vastaan Vanhus myhisi samalla kun kääntyi seisomaan kohden kuningasta, ilmoittaen näin kenen riveissä seisoi tässä taistossa Vieläkö aijot jatkaa? Kysymys oli osoitettu itse kullekin, vanhuksen myhisten itsekseen koko tilanteelle.
// Bambia seuraa rushattu megavastaus joka ontuu varmasti enemmän mitä bambin äiti kun ammutuks tuli. Oh well, sooloilkaa jtn NPCiden kans tjsp >: veimpä ainakin eteenpäin. //
// 1.7.2012
Täällä on sen verran hiljaista nyt, että kiskaisen hahmoni pois. Ottakaa yhteyttä jos ja kun aijotaan loppuun pelata, joskin tämä oli jo loppuun suunniteltu peli. //