Pyra

Nahorissa sijaitsevat torit ja kadut. Katuja vartioidaan erittäin tiukasti, niin päivisin kuin öisin.

Valvoja: Crimson

ViestiKirjoittaja Lotdow » 26 Helmi 2012, 20:58

Lohikäärmeille ylpeys ei ollut ihme, mutta Crit otti herkästi yliannoksen kunniaa ja pystymyttä vastustaa houkutusta Tsytanin kehujen jälkeen, hän suoristi selknäsä, nosti leukansa ja röyhisti rintaansa nauttien olostaan kuin kissa takan lämmöstä. Jumalista puhuminen sai hänen selkänsä taas kaarelle ja hän pyöräytti silmiään. Uskoiko toinen oikeasti että jotkut hihhulit istuivat pilvien päällä ja kiikaroivat kaukoputkilla Cryptiä. No mielenkiintoinen ihminenhän tässä oli muutenkin. Tosin liekkien lailla leiskuvat silmät ja muutenkin lämmin olemus ei ollut täysin ihmismäistä. Kenties joku kaukaissukulainen oli jokin tulihirviö, taikka liekkileidi? Lohikäärme kohautti olkapäitään jälleen ajatuksilleen ja pudisteli päätään. No ainakin Tsytan oli nyt suunnitelmassa mukana. Crit kuolasi päästä pieksemään miehiä, hän raapi jo malttamattomana haarniskansa alaosaa.

Tsyatn meni ikkunalle ja päästeli aikamoisen liutan erilaisia päätelmiä ja pohjapiirrustuksen suunnitelmasta. Siis jos se edes oli mikään suunnitelma. Tästä saattaisi seurata inspiroitu suunnitelma. Crit irvisti ja paukautti kätensä yhteen:
"Älä jaksa, suunnitelmia tuskin tarvitaan kun minä olen mukana!" hän takoi itsevarmasti rintaansa niin että panssari kolisi. Naapurihuoneessa varmaan mietittiin, mitä jhe oikein tekivät kun sellainen melu lähti. Oven osoittamisen myötä, Crit asteli ylväästi, levein askelin siitä läpi, meni ensin väärään suuntaan, kääntyi ympäri ja marssi oven ohitse ja sai kuin saikin itsensä portaiden alapäähän. Ja jos kaikki menisi päin hevonkuusta, Crit voisi jättää Tsytanin ihmisten armoille sillävälin kun poistuisi itse paikalta. Lohikäärme nuoli hammasrivinsä puhtaakse ja irvisti pahaenteisesti, mutta omalla tavalla kutsuvasti Tsytania kohti.
Lotdow
 

ViestiKirjoittaja harlekiini » 29 Helmi 2012, 21:45

Suunnitelmien tarpeellisuudesta saattoi olla montaa mieltä, etenkin kun itseään projektin aivoina pitävä henkilö tuntui olevan etäistä sukua kompassinneulalle, ainakin mitä tuli hapuilevaan kieppumiseen ennen pohjoisen löytämistä. Tsytanin silmät seurasivat levollisen kiinnostuneina lohikäärmeen rehvakasta askellusta huoneesta ulos, räpsähtivät sinä hiljaisena hetkenä, mikä Critiltä meni oikean suunnan määrittelyyn, ja välähtivät sitten kannustavan hymyn saattelemina miehen tömistellessä oven editse. Demoni liittyi mustatukkaisen vanaveteen poimien sirppikirveensä ja keihäänsä matkaansa ennen poistumistaan, muistaen kuitenkin jättää avaimen sisäpuolelle ennen kuin sulki oven. Se ei napsahtanut lukkoon, mutta ei sitä lukita tarvinnutkaan. Hänellä ei ollut mitään aikomusta palata huoneistoonsa, ei ainakaan tavalla josta majatalonpitäjä saisi tietää, eikä hän siksi aikonut jättää avainta vastaanottoon. Sen sijaan tiskille tömähti erehdyttävästi demonin huoneen avaimelta näyttävä lukonaukaisin, joka oli sattumoisin peräisin sen miehen taskusta, joka oli niin varomattomasti nojaillut tiskiin Tsytanin hoitaessa huonevarauksensa. Nuorukainen ei ylpeillyt taskuvarkaan taidoillaan, mutta toisinaan sorminäppäryydestä oli hyötyä.
Hänhän oli lisäksi palauttanut avaimen.

Tsytan suuntasi askeleensa omia, jo kylmenneitä jälkiään pitkin takaisin sataman tienoille. Nahorin versio oli pelkkä pahainen kivi- ja lautarykelmä kalastusalusten kiinnitystä varten, mutta joukossa oli ollut ainakin yksi suurempi rahtialus. Ihmisten satama oli vilkkaan kaupankäynnin keskus, mutta toisinaan oli kaupan muotoja, jotka toimivat paremmin syrjäisemmissä kolkissa ja laajalle levitettyinä. Orjuus ei kenties ollut kiellettyä, mutta siitä oli parempi olla hehkuttamatta kesken sodan.
Kalan, suolan ja merilevän haju tervehti demonin nenää sekoittuneena kirpeään iltatuuleen, joka nipisteli hänen poskiaan ja sormenpäitään kielien pakkasen kiristymisestä. Askel askeleelta demoni alkoi innostua suunnitelmasta yhä vain enemmän, ja heidän saavuttaessaan satamarakennukset hänen mielensä työskenteli sen parissa jo lähes yksinomaan joskin vain hyvin demonille soveltuvalla tavalla.

Hän oli ehtinyt aavistella mahdollisuutta ihmissatamaan siirtymisestä, mutta huomasi heitä lykästäneen. Pienten veneiden keskellä todellakin kohosi muita suurempana omassa sarjassaan verrattain pieni laiva, jonka läheisyydessä todellakin oli varasto, jota kaksi huomiota herättämättömyyteen pyrkivää miestä sangen huomiota herättävästi vartioivat.
Demoni laski keihäänsä suosiolla hankeen. Siitä ei tässä tulisi olemaan hyötyä.
Siinä he nyt ovat, ne sinun orjakauppiaasi, hän kommentoi matalalla äänellä. Uskon, että vähäpätöisillä aivoituksillani ei ole sijaa suunnitelmassasi mikä se sitten onkaan. Kuljen kuin varjo perässäsi.
harlekiini
 

ViestiKirjoittaja Lotdow » 05 Maalis 2012, 16:58

jos satama-alueelle piti kulkea huomiotaherättämättömästi, Crit totta tosiaan epäonnistui siitä. Hän marssi pitkin ja avarmoin askelin kohti satama-alueita, pysähtyen Tsytanin kanssa vartiota tiiraamaan. Totta tosiaan, sielläpä ne orjakauppiaat olivat. Crit mietti olisiko kannattavaa lentää paikalle ja syökseä koko paikka liekkeihin. Se kuulosti hänen korviinsa mahtavalta ja helpolta toteuttaa, mutta seuraukset voisivat olla ikävät. Sitä paitsi, jos sisäpuolella olisi orjia kamala rykelmä, suurinosa kuolisi savumyrkytyksiin tai liekkeihin.
Toinen vaihtoehto olisi hiippailla miesten luokse, viiltää moelmmilta kurkut auki ja avata hyvin mielen vajan ovet ja laukata orjien kanssa auringon laskuun. Se kuulosti tylsän hitaalta suunnitelmalta.
Kolmas vaihtoehto oli heittää suunnitelmat hiiteen ja toimia vain. Crit virnisti Tsytanin sanoille ja totesi kylmän rauhallisesti:
"Ei minulla mitään suunnitelmaa ole."

Lohikäärme lähti eteenpäin, hivuttautuen sataman rahtilaatikkojen taakse, jotka odottivat aamun saraastusta ja matkaansa merten toiselle puolelle. Crit viittasi pienellä käden liikkeellä Tsytania seuraamaan perässään. Mielessään hän kuitenkin kasasi jonkinmoista suunnitelmaa. Ei tuntunut järin mahdolliselta vain rynniä paikalle ja huutaa sotahuutoa. Lohikäärme eteni miltein äänettömin askelin lähemmäs keskenään puhuvia miehiä. Outoa murretta molemmat käyttivät, ja siinä mesotessaan eivät tuntuneet kuulevan mitään. Crit vilkaisi taakseen varmistuakseen Tsytanin olevan perässä. Jos kaikki menisi pieleen piti olla aina joku joka uhrata, kuten lohikäärme oli itseään jo moneen ekrtaan muistuttanut.

Crit pysähtyi kuuloetäisyyden päähän miehistä ja piiloutui pienen vajarakennuksen taakse. Se haisi kalalta, vanhentuneelta kalalta. Crit oli yökätä, mutta piti suunsa tiukasti kiinni. Hän oli valmis syöksymään miesten kimppuun, mutta kaikeen piti varautua. Ensinnäkin miehiä voisi olla lisää jossain piilossa ja toisekseen. Toisekseen mitä tahansa saattaisi tapahtua koska tahansa. Crit vilkaisi taas vajan takaa ja näki miesten siirtyneen vähän sivullepäin ja kävelevän ikäänkuin ympyrää paikallaan. Liekö se sää mikä sai ihmiset toimimaan tuolla tavalla.
"Noniin, suunnitelma, jota ei ole, on hyvin yksinkertainen. Tapa kaikki, jotka yrittävät vastustaa", lohikäärme nuuskaisi vielä vajaa ja nyrpisti nenäänsä.
"Okei voimme toimia, haluan kauas tästä vajasta", Crit tuhahti vielä ilmaa kädellän huitoen ja lähti sitten hipsimään kohti keskenään nauravia miehiä.
Lotdow
 

ViestiKirjoittaja harlekiini » 10 Maalis 2012, 23:00

Ei suunnitelmaa? Se ei ollut yllätys. Tsytan asteli hissukseen lohikäärmeen kannoilla rennon itsevarmasti, mikä oli paras tapa sulautua näkymättömiin. Salakähmäinen hiipiminen herätti uinuvat aistit, jotka muinoin olivat varoittaneet esi-isiä nälkäisistä, terävähampaisista hiiviskelijöistä. Määrätietoisuus auttoi aivoja unohtamaan, että kuljeskelijaa oli ikinä nähtykään. Tsytan ja Crit olivat toki ulkonäkönsä puolesta varsin silmäänpistäviä, mutta kenties oikeanlainen kävelytapa estäisi heitä pistämästä yhtään enempää silmään.

Hän pysytteli tarkasti mustahiuksisen miehen selän takana heidän livahtaessaan pois välittömältä näköetäisyydeltä ja sormeili vyössään takin helman alla riippuvan kirvessirppinsä terää. Suunnitelma, jota ei siis ollut, alkoi kallistua yhä enemmän väistämättömän epäonnistumisen puolelle. Orjien kohtalo ei liikuttanut demonia sen kummemmin, joten hänen kannaltaan tiedossa olisi yhtä kaikki pientä piristystä iltaan. Hankkeen epäonnistumisesta seuraava orjien seuraan liittyminen ei kuitenkaan kuulunut hänen suunnitelmiinsa, joita hänellä oli, ja hän alkoikin epäillä pitäisikö hänen viiltää auki oma kurkkunsa yhtenä vastustajista.
Sen sijaan, että olisi seurannut lohikäärmettä riidanhaastamiseen demoni jäi nojailemaan vajan seinää vasten tarkkaillen tilannetta kauempaa. Senkaltaista toimenpidettä nimitettiin yleensä selustan vahtimiseksi, vaikka todenmukaisempi ilmaisu olisi ollut turpasaunan välttäminen ja pakomahdollisuuteen tarttuminen heti tarpeen vaatiessa.

Critin keskittyessä vartiomiehiin Tsytan vilkuili ympärilleen tutkien ympäristöään. Talot olivat melko lähellä toisiaan, ja useimpien etuseinämälle oli pystytetty kojuja, jotka olivat jo autioituneet sitkeimpienkin kaupustelijoiden vetäydyttyä suosiolla sisätiloihin. Varastorakennusta vasten hänen vieressään oli nojallaan muutama irtolankku, joita hän tutkiskeli lohikäärmeen hoidellessa asioitaan. Lankut olivat tukevia ja irtosivat helposti maasta.
Kulman takaa saapui kolmas vartija metelin hälyttämänä. Sen sijaan, että olisi välittömästi rynnännyt toveriensa avuksi hän pysähtyi lyhyeksi hetkeksi tuijottamaan. Sen lyhyen hetken aikana hän sai kakkosnelosesta päähänsä ja tuupertui hankeen. Tsytan laski lankun käsistään ja nyppäisi tikun toisesta etusormestaan ennen kuin kumartui tekemään vartijalle lyhyen ruumiintarkastuksen avainten varalta. Niitä ei löytynyt. Demoni suoristautui ja poistui piilopaikastaan vajan ovelle tutkailemaan sen sulkevaa riippulukkoa luottaen siihen, että Crit pitäisi kyllä vartijat poissa hänen niskastaan. Todettuaan lukon varsin vankaksi ja lukituksi ja itsensä hyvin tiirikattomaksi demoni veti kirveensä vyöstään, vilkaisi ympärilleen ja alkoi jaella napakoita iskuja oveen lukon ympärille sen irrottaakseen. Kunnollinen kirves olisi saanut aikaan tehokkaampaa jälkeä, mutta ei hänen vankka sirppinsä ollut sekään täysin hyödytön.
harlekiini
 

ViestiKirjoittaja Lotdow » 11 Maalis 2012, 22:14

Ihmismiehiltä meni kauan ymmärtää että vaara lähestyi. He toljottivat hetken aikaa lähemmäs hipsivää, sillä hetkellä kävelevää miestä, ja vilkaisivat toisiaan. Kumpikaan ei reagoinut heti eikä hetken päästä.
"Mitä sinä teet-", toinen, pitempi, miehistä aloitti eikä ehtinyt lausettaan jatkaa kun Crit syöksyi eteenpäin kynnet ojossa ja kaatoi miehen maahan. Lohikäärme ei jaksanut kuunnella ihmisten iänikuista puhetta. Sen sijaan että toinen vartija olisi hälyttänyt apua, tämä huusi kovaan ääneen: "Aagh!" Ja ellei se lienyt ihmisten tapa varoittaa lajitovereita vaarasta, huuto oli täysin turha. Vartija joka makasi selällään maassa, Critin jalka rinnan päällä, oli suua auki ja yritti selvästikin keksiä jotain osvaa lausetta sanottavakseen. Crit katsoi huutavaa miestä, joka vihdoin heräsi transistaan ja työnsi keihästään hyökätäkseen. Lohikäärme siirtyi pois toisen miehen päältä ja väisti keihään. Surkea isku, sitä mieltä hän oli. Toinenkin vartija sai vihdoin itsensä liukastellen ylös lumesta ja tämä laittoi yhtä lailla keihäänsä vaaka-asentoon ja teki pistoja eteenpäin. Crit varoi keihään terävää kärkeä, ikui meihen viereen ja viilsi kynsillään vaalean ihon verille. Vaimentuman huudon saattelemana mies vajosi polvilleen ja siitä mahalteen maahan. Toinen vartija oli jo kääntymässä ympäri ja juoksemassa pakoon, kun Crit teki toisen samanlaisen iskun ja antoi tämänkin miehen läjähtää velttona maahan makaamaan. Kukakohan nämäkin roskat täältä siivoaisi.

Läksiäislahjaksi lohikäärme vielä potkaisi ruumista ja talssi "ystävänsä" viereen. Tsytankin oli saanut jotain järkevää aikaan, nyt mies oli siirtynyt hakkaamaan vajan ovea kirveellään. Crit naurahti hiljaa ja katsoi esitystä.
"Aiotko herättää koko naapuruston?" hän kysyi leikkisästi. Mielessään hän tarkoitti jokaista sanaa, mutta äänensävy puhui aivan muuta. Kyllä Tsytan tuolla tyylillä oven saisi auki, mutta kauanko siihen voisi aikaa kulua. Heillä ei ollut koko yötä aikaa melskata, ja jos sisätilat olisivat tyhjät tämäkin paukutus olisi täysin turhaa.
"Poltanko sen poroksi, vai-", kuului kova rusahdus kun ovesta lensivät puutikut ja pienet palaset. Lukko putosi kalahtaen maahan. Critin suu jäi auki ja hän toljotti lukkoa.
"No hyvä", hän mumisi ja sulki suunsa näyttääkseen vähemmän typerältä. Lohikäärme potkaisi ovet auki, puoliksi siitä syystä ettei jaksanut ruveta niitä käsin työntämään ja puoliksi siksi, että se oli yksinkertaisesti tyylikästä. Pitihän sitä vähän päästä rintaansa röyhistämään.
"Sinun jälkeesi", lohikäärme irvisti.
Lotdow
 

ViestiKirjoittaja harlekiini » 02 Huhti 2012, 16:31

Sirppi ei niinkään hakannut kuin silppusi lukkoa ympäröivää puuainesta samalla kun demonin selän takana oli käynnissä täysi rähinä. Kerran, pari, kun äänet tulivat lähemmäs, Tsytan vilkaisi olkansa yli tarkastaakseen tilanteen ennen kuin jatkoi vähemmän hienostunutta tapaansa avata ovi. Mikäli varaston sisäpuolella oli vartijoita, kuten saattoi olettaa, oli heitä varoitettu perusteellisesti. Työnsä lomassa hän tapaili hyräillen nuotteja eräästä kuuluisasta kapakkalaulusta, joka oli ansainnut maineensa olemalla humoristinen, helposti muistettava ja paikoin hävytön. Hän oli ehtinyt toiseen säkeistöön asti kun kuuli Critin astelevan taakseen. Demoni oli onnistunut hakkaamaan koloja ja säröjä lukon joka sivulle, ja muutamaa täsmäiskua seurannut voimakas lukon nykäisy, joka sai lukon putoamaan vaimeasti kilahtaen riitti vastaukseksi lohikäärmeen kysymykseen.

Saatuaan työnsä päätökseen Tsytan astui syrjään koetellen sirppinsä terää peukalollaan. Asetta ei oltu tarkoitettu puunhakkaamiseen. Hän olisi huollettava terä lähipäivinä. Hän kurkisti uteliaasti vajan pimeyteen Critin läjäyttäessä ovet auki tarpeettoman dramaattisesti, ja oli kuulevinaan tukahdutetun voihkaisun toisen oven takaa sen läimähtäessä rajusti sisäänpäin. Siitä, oliko äännähdyksen aiheuttanut kuuloharha, orja, vai vanginvartija, saisi paremmin haarniskoitu ottaa selvää. Demoni kumarsikin aivan yhtä liioitellusti kuin mustahiuksinen oli avannut ovet.
Ei, ei, mene toki ensin. Hehän vain nauraisivat minut nähdessään, mutta mitä saisikaan aikaiseksi ilmojen valtiaan näyttäytyminen kaikessa loistossaan aivan heidän kynnyksellään?

Kovin pitkään kaksikon ei kuitenkaan tarvinnut kiistellä, sillä ovien takana oli kuin olikin kaksi vartijaa ja heistä toinen aikoi jättää väijymisen toverilleen ja oli astunut oviaukkoon puristaen kädessään vaikuttavan kokoista nuijaa. Aseen kantaja muistutti ulkonäöllisesti juuri sellaista henkilöä, jonka saattoi kuvitella nuijaa kantavankin ja saaneen sellaisesta kenties itsekin yhden osuman liikaa. Vartijalla oli kuitenkin riittävästi älliä päässään helpon yhteenlaskun suorittamiseksi, ja kauempana maassa makaavien vartijoiden ja oven sisään potkaisseiden tuntemattomien muodostama yhtälö ei ollut vaikea ratkaista.
Tsytan ei ollut koskaan ollut soturi, vaikka ajatus asemittelöistä oli aikanaan häntä viehättänytkin, eikä hän suhtautunut järin suurella riemulla tilaisuuteen päästä mittelemään itseään puoltatoista päätä kookkaamman miehen kanssa. Hän ei kenties tarvinnut haltiaruumista elääkseen, mutta sen tuhoutuminen taatusti saattaisi hänet epämukavaan tilanteeseen, josta poispääsyyn hänellä olisi aikaa neljännestunti. Niinpä hän loikkasi kohti ihmistä, joka oli hetkeä aikaisemmin avannut suunsa esittääkseen muutaman vähemmän kohteliaan kysymyksen tapahtumista, ponnahti sivulle heilahtavan nuijan alitse tavatessaan maan ja iski sirpillään vartijan ojennettuun käteen. Demoni tanssahteli punaisena pyörteenä raavaan vartijan ympärillä ketteryyteensä turvautuen, kunnes onnistui livahtamaan miehen taakse ja sisälle vajaan antaen kädenheilautuksella ymmärtää, että Crit saisi huolehtia nuijanukuttajan päiväjärjestyksestä, uljas, voimakas ja voittamaton lohikäärme kun oli.

Demoni ei kuitenkaan ehtinyt ottaa toista askelta ennen kuin sai varjoista kasvoihinsa iskun, joka lähetti hänet hoipertelemaan oviaukon poikki tähtiä nähden ja nenä verta vuotaen. Kivun siristämillä silmillään hän erotti vastakkaisella seinustalla vartijoista nuoremman, joka oli aseistautunut vankalla tikarilla ja pyöreällä kilvellä, joista viimemainittu oli juuri iskenyt punapäältä silmän mustaksi.
Tunkeilijoita! Vartija kiljaisi hitaamman toverinsa puolesta ampaistessaan lyödyn miehen kimppuun. Pökertynyt Tsytan torjui tikarin iskut parhaansa mukaan puristaen vapaan kätensä sormilla nenänvarttaan, mutta kilvelle hänen jämäkästä sirpistään ei ollut vastusta.
Kaikella kunnioituksella, mutta minusta tuntuu että siitä suunnitelmasta olisi voinut olla hyötyä, hän huikkasi lohikäärmeelle saatuaan hengähdystauon väistettyään kilpeä ja kammettuaan sirppinsä avulla hyökkääjän kauemmas itsestään. Hänen kasvojensa oikea puoli oli turta ja sitä nipisteli, ja veri pisaroi hänen huulilleen ja leualleen joka sydämenlyönnillä hänen luovuttuaan nenänvarren puristamisesta saadakseen molemmat kädet käyttöönsä. Demoni perääntyi matkan päähän kilpitaistelijasta ja vilkaisi mennessään peremmälle rakennukseen. Seinustat olivat lähes kattoa myöten täynnä erilaista rojua, jonka ääriviivat piirtyivät muodottomana näkyviin varjoista. Sen tarkemmin hänellä ei ollut aikaa katsella ympärilleen ennen kuin sai vartijan uudelleen vaivoikseen. Tanssahtelu sai kuitenkin riittää. Hän torjui sirpillään tikarin ja tarttui toisella kädellään kilven reunasta vääntäen sitä syrjään juuri riittävästi voidakseen tempaista nuoren ihmisen kasvot vasten otsaansa. Tärähdys sai tähdet vilkkumaan kummankin miehen luomien takana, mutta varautunut Tsytan toipui onnekseen siitä nopeammin. Demoni kiersi horjuvan ihmisen taakse ja painoi sirpin vartijan kurkulle, jääden hetkeksi katselemaan miestä arvioivasti. Hän ei ollut koskaan oppinut sielunriistoa sen brutaaleimmassa aspektissa, eikä kyennyt käyttämään ravinnokseen muita kuin vapaasta tahdosta vaikka kenties hieman suostuteltuna myönnettyjä sieluja. Tältä ihmiseltä taitaisi kuitenkin olla turha kysyä. Tsytan huokaisi. Yksi niistä syistä, jotka olivat saaneet hänet lopettamaan taistelun ihannoinnin oli kuoleman aiheuttama hyvien sielujen hukkaan heittäminen. Varsinaista tuhlausta. Demoni vapautti vartijan kurkun survaisten sen sijaan peukalonsa harkitsemattomasti kypärittä kulkevan ihmisen takaraivon kuoppaan, jolloin vartijan silmät muljahtivat ympäri ja hän lysähti veltoksi päätyen raskaasti tömähtäen varaston lattialle.

Tsytan varmistui, ettei paikalla ollut muita vartijoita valmiina hyökkäämään hänen kimppuunsa ennen kuin lähti tutkimaan vajaa. Sen perimmäisestä nurkasta suurten laatikoiden ja säkkien takaa hän löysikin sen, mitä Crit oli hänet suostutellut etsimään: kourallisen toisiinsa kahlehdittuja surkeita olentoja.
Crit? Sitten kun joudat, tulisitko katsomaan tätä? Mutta älä turhaan kiirehdi minun vuokseni.


¤¤ hopsan, jopas siinä kesti! Pahoittelen! ¤¤
harlekiini
 

ViestiKirjoittaja Lotdow » 28 Huhti 2012, 18:08

Tsytan ei sitten suostunut menemään ovista sisään ensimmäisenä, ja omaksi harmikseen pari kehua sai Critin röyhistämään rintaansa ja olemaan valmis marssimaan ovista sisään. Olihan hän sentään Tsytania kaikin määrin korkea-arvoisempi, ehkä niin oli oikeutettuakin. Mutta toisaalta jos sisäpuolella odottaisikin kokonainen armeija npita surkeita kaksijalkaisia, olisi parempi että tämä punapää ammuttaisiin ensimmäisenä. Crit kohotti toista kulmaansa ja punnitsi vaihtoehtoja mielessään, katse kohdistettuna sisälle.

Lohikäärme meinasi sanoa oman kommentinsa, mutta vartijoiden ilmestyminen näkyviin sai hänen murahtamaan vaistonvaraisesti. Crit katsoi hiukan kavahtaen miehen nuijaa, mutta pyrki piilottamaan pelkonsa tuhahtamalla vähättelevästi.
"Kaikkea ne ihmiset yrttävätkin", hän mutisi hiljaa ja katseli vähän muualle, kuin odottaen Tsytanin käyvän miehehn kimppuun hänen puolestaan. Mieshän menikin eteenpäin ja kun Crit meinasi ilmoittaa odottelevansa sivummalla, hän huomasi Tsytanin vain väistävän tuon nuijan kanssa leikkivän vartijan ja viitaten hänet tämän kimppuun. Crit katsoi vartijaa, joka itsekkin oli vaihtamassa tanssiparia. Lohikäärme katso vartijan nuijaa, kynsiään ja taas nuijaa.
"Tasitelut ovat kivoja vain jos itse voittaa", Crit murisi. Vartija päästi ilmoille sotahuudon, joka herätti varmaan puoli kylää. Critin korvat ainakin se sai melkein soimaan. Vartija kohotti nuijansa korkealle ja iski sen kohti lohikäärmettä. Crit väisti sen hyppäämällä sivuun. Hän menetti oman iskunsa paikan, kun jäi katsomaan kuinka maa jäi muhkuraiseksi iskun jäljiltä. Crit ei mielellään murtaisi paikkojaan tässä ottelussa, joten hänen kannattaisi katsoa miten liikkui. Se pieni hetki paikallaan antoi vartijalle iskun mahdollisuuden ja Crit sai kovan löjöyksen kylkeensä. Lohikäärme kierähti maassa pariin kertaan ja ilmat poistuivat hänen keuhkoistaan. Köhien ja vatsaansa pidellen Crit kääntyi ensin kyljelleen ja siitä hitaasti kontilteen. Vartija päästi jälleen upean huutonsa ja kohotti nuijaansa. Crit katsoi lähestyvää avrtijaa ja perääntyi kauemmas. Hän rutisti silmänsä kiinni ja kuvitteli olevansa nelijalkainen, nelisiipinen ja suomuinen.

Vartija pysähtyi yllätyneenä paikalleen, kun Critin iho alkoi savuta ja muuttua suomuiseksi. Hänelle kasvoi kuono, ja siivet levisivät selästä. Neljä jalkaa ja niissä olevat kynnet raapivat maata, häntä heilui puolelta toiselle. Critin suusta tuli kuumaa ilmaa, joka höyrystyi.
"Kuten sanoin, tykkään pelata vain kun voitan", hän toisti ja avasi kitansa ammolleen. Violetit liekit pyyhkivät nuijavartijan ylitse, sytyttäen tämän aseen liekkeihin ja kärventäen tämän ihoa. Sotahuudot vaihtuivat tuskanhuutoihin, kun mies yritti sammuttaa itsensä. Crit loikkasi eteenpäin ja painoi tämän maata vasten, painaen kynsiään haarniskaa vasten. Miehen huuto lakkasi hiljalleen, vaihtui hiljaisuuteen. Maassa olevat liekit tukahtuivat palavan aineen loppuessa. Crit kumartui cähän niin että mahtui niukin naukin ovesta sisään pää edellä.

"Täällähän minä olen, mutten ole varma pääsenkö tämän peremmälle", Crit huikkasi vastauksensa. Hän laskosti siipensä niin pieneen suppuun kuin vain suinkin, mutta keskiruumis oli silti turhan suuri ovelle. Hän jäi makoilemaan siihen ja mietti vaivautuisiko muuttumaan takaisin ihmismuotoonsa, vai jäisikö siihen odottelemaan loppuillaksi että Tsytan saisi jotain aikaiseksi. Syvään huokaisten lohikäärme keskitti taas ajatuksensa ihmismuotoonsa ja sai muututtua kaksijalkaiseksi pystytukaksi. Crit näkökenttä vähän heittelehti ja hän huojui hetken aikaa vähän vasemmalle ja oikealle. Näin nopea muuttuminen sai hänen voimansa ehtymään. Hitaasti Crit käveli käsiään venytellen Tsytanin luokse varaston perälle ja katsoi surkeaa kasaa orjia. Miksi hän tunsi lievää vahingoniloa näiden puolesta?
"No, vapautetaan heidät ja poltetaan tämä varasto tuhkaksi ja lennetään pois!" Crit tuhahti ja viittoi käsillään ympäriinsä, odottaen sitten että mies rupeaisi palvelijan lailla toimimaan.

//Älä nyt suotta, mullahan meni aivan järkyttävästi aikaa o.o Anteeksi kovasti tästä kestosta!
Lotdow
 

ViestiKirjoittaja harlekiini » 14 Touko 2012, 01:16

Orjat olivat nähneet kaikenlaista jo ennen sitä hetkeä, kun heidät otettiin kiinni, kahlittiin toisiinsa ja tungettiin kuljetusta varten epäinhimillisen ahtaisiin tiloihin, joissa monet heistä pusertuivat kuoliaiksi ennen kuin heidät höykytettiin aivan yhtä surkeaan katokseen odottamaan myytäväksi päätymistä, mutta urheinkaan heistä ei ollut kaiken kokemansa jäljiltä erityisen rohkea. Heidän edessään seisova sisään suurella ryminällä rynnännyt leiskuvan punainen mies, jonka silmäkulma sinersi, ei herättänyt heissä erityisen suurta luottamusta, vaan sai heidät käpertymään toisiaan vasten valkuaiset kauhusta vilkkuen. Tsytan silmäili heitä vuoron perään. Osa heistä oli varsin nuoria, osa vanhoja, joskin suurin osa koostui parhaita vuosiaan elävistä miehistä ja naisista. Totuus kuitenkin oli, että vaikka mukana olisi ollut viisivuotiaita lapsia tai elettyihin vuosiinsa kuolemaisillaan olevia vanhuksia, yksikään heistä ei olisi herättänyt demonissa suurtakaan myötätunnon puuskaa.

Hän vilkaisi oven suuntaan kuullessaan hienoisen muutoksen Critin äänessä, ja kyyristyi vaistomaisesti päätään toisella kädellään suojaten violettien liekkien valaistessa varaston ovensuun. Tuli ei yltänyt perälle asti, mutta sen kuumuus hohkasi demonin ylitse ja sai orjat kirkumaan kauhusta ja pyristelemään seinää vasten. Punahiuksinen sulki silmänsä, joskin enemmän alistuneesta sisäisestä huokauksesta kuin suojaksi kirkasta valoa vastaan. Aivan kuin vartijoiden hälytyshuudoissa ei olisi ollut tarpeeksi, ylpeä lohikäärme tuntui haluavan herättää koko kylän ihmettelemään heidän pelastusoperaatiotaan. Tsytan harkitsi vakavasti jättävänsä ylimielisen, lapsellisen, tilannetajuttoman ja viittä vaille narsissiksi muuttuneen lohikäärmeen yksin orjiensa kanssa, kun nuo onnettomat tuntuivat hänelle niin tärkeitä olevan. Hän hillitsi kielensä, ettei olisi käynyt piikittelemään itseään voimakkaampaa olentoa, muttei voinut mitään happamalle mulkaisulle, jonka hän loi ovella jahkailevan miehen (uroksen?) suuntaan.

Toinen punertava kulma kohosi paljonpuhuvasti lohikäärmeen selvittyä viimein kamanoista ja käytyä jakelemaan käskyjä kuin herra alaiselleen. Tsytan kumartui kauemmas kavahtavien orjien suuntaan ja nosti kirvessirpillään yhtä ketjua.
Tekisin sen jos voisin, mutta heidät on kahlittu kuin Manalan hallitsija valtaistuimelleen, eikä minulla ole avainta. Toisella vartijoista oli hyvinkin saattanut olla, mutta jostain syystä demoni ei halunnut tuhlata aikaa pyörimällä ympäriinsä. Oli paras ottaa piruparat mukaan sellaisenaan. Hän tuuppasi lähintä orjaa saappaansa kärjellä.
Ylös, ylös! Tulimme päästämään teidät pois. Ainakin siksi aikaa, kunnes teidät otetaan uudestaan kiinni.
Vapautatteko te meidät? Yksi vangituista kysyi käheällä äänellä. Kykenemättä uskomaan korviaan kukaan ei liikkunut ennen kuin punahiuksinen työnsi kirvessirppinsä vyöhön ja puoliksi nosti potkaisemansa orjan jaloilleen. Hänet muihin kiinnittävä ketju oli niin lyhyt, että liike sai hänen vieressään istuvatkin hilautumaan pystyyn, ja lopulta koko varsin vähälukuinen joukko oli itsekseen mutisten noussut kylmältä lattialta jäykät jäsenet valittaen.
Yritämme ainakin. Tsytan käänsi huomionsa jälleen tummahiuksiseen. Varaston ulkopuolelta oli alkanut kuulumaan hiljalleen voimistumaa meteliä, mikä oli demonille selvä merkki näyttämöltä poistumiseen hyvän sään aikana.
En aio kantaa heitä ulos, mutta kannattaisin kyllä ajatusta täältä poistumisesta. Et kenties sattunut sitä huomaamaan, mutta loistosi ja mahtava helvetintulesi ovat herättäneet puolet kaupungista, joka parhaillaan herättelee toista puolikasta. Iva demonin äänessä ei arvatenkaan jäänyt kuulematta. Nyt, jos sallit, olen tehnyt osuuteni sopimuksestamme ja suuri aikomukseni on olla kaukana tästä vajasta ennen kuin ystävämme vartijat saavat levännyttä ja arvatenkin hyvin tyytymätöntä vahvistusta. Vihaista suorastaan. Raivosta kalpeaa, etten sanoisi. Näkemiin.
Sen sanottuaan hän kumarsi Critille ja loikkasi lohikäärmeen ohitse ampaisten juoksuun kohti avointa oviaukkoa, joka oli reunoiltaan kärventynyt mustaksi tulen loimussa. Hän ylitti kaatuneet vartiomiehet kahdella loikalla ja suuntasi kulkunsa keihäänsä kätköpaikkaa kohti. Satamaan vieviltä kaduilta kuului jo meteliä, ja lyhdyt olivat syttyneet läheisiin rakennuksiin, joiden ikkunoihin oli kerääntynyt muutamia ihmetteleviä katselijoita. Mikä Critille tai vangeille tapahtuisi ei olisi enää hänen huolenaiheensa; sovittu suunnitelma, jota ei siis ollut, ei ollut pitänyt sisällään orjakauppiaiden löylytyksen ja vankien vapauttamisen jälkeisiä tapahtumia. Pitäkööt lohikäärme orjansa, taitonsa, voimansa ja ennen kaikkea polttavan, kirotun sielunsa! Hän liukui loskassa pysähdyksiin ja kumartui tarttumaan keihään sileään pintaan. Crit oli vaarallinen, vaarallinen tavalla, jolla ei ollut mitään tekemistä veitsenterävien hampaiden ja kynsien kanssa, eikä Tsytan ollut niin uhkarohkea että olisi siinä tilanteessa jäänyt hullun liskon kupeeseen pyörimään.



¤¤ Koska inspiraatio on oikutteleva ja viitsiminen vielä enemmän, joudun taas pahoittelemaan kestoa, ja koska koulu on yliarvostettua, vastaan nytten. ¤¤
harlekiini
 

ViestiKirjoittaja Lotdow » 07 Kesä 2012, 13:07

Crit pyyhki kynsillään hampaiden väliä ja katsoi orjia vähättelevästi. Loppujen lopuksi tämä joukko ei hänen mielestään armahdusta ansainnut. Mitä se oli muka tehnyt sen ansaitakseen? Ei mitään. Lohikäärme kääntyi hieman laiskasti katsomaan vajansuuntaan ja kuunteli Tsytanin ivallista kommentia. Kiukku kävi punertavana värinä hänen poskillaan, kun hengityksen pidättäminen vähän venähti, mutta se alski yhtä nopeasti kuin oli tullutkin.
"Ja ellet halua näitä helvetintulia omaan niskaasi yhtälailla,kyläläiset voisit vaikka saada nämä eräät juoksemaan", sen sanottuaan lohikäärme kääntyi takaisin orjien puoleen ja totesi heille:
"Juoskaa tai kuolkaa, oma on päätöksenne." Lohikäärme alkoi jo miettiä itselleen nopeainta reittiä poistua paikalta sillä kuten hänen rakas ystävänsä sen jo ilmaisikin, vartiat, jotka para-aikaa olivat tekemässä tuloaan, eivät vaikuttaneet piiruakaan tyytyväisiltä tai sen paremmin ystävällisiltäkään. Lohikäärme rapsutti pystyä tukkaansa ja harkitsi pois lentämistä, muttei aloittanut vielä. Olihan hänellä Tsytankin tuossa-
"Tsytan?" Crit ehti tuskin kysyä kun näki lopun miehen kumarruksesta ja siitä kuinka tämä katosi vajasta. "TSYTAN!" lohikäärme ärjäisi, höyry suusta nousten.

Se petollinen pieni punapää! Crit puristi käsiään nyrkkiin kiukusta punaisena. Hänen täytyisi selvästikin harkita paremmin kun ensikerralla valitsisi seuraa. Orjien seasta kuului kummastunutta ja varoivaista höpinää siitä mitä äsken oli tapahtunut. Nyt vasta Crit alkoikin miettimään, mitä tekisi seuraavaksi. Orjien kanssa pakeneminen oli mahdotonta, suurinosa kuolisi ennenkuin pääsisi edes kylän rajalle. Osan pelastaminen voisikin onnistua, mutta lohikäärmeellä ei ollut aikaa eikä halua ruveta valikointia järjestämään. Eikä oikeastaan edes kiinnostusta.
"Tuota, pääsemmekö me ulos?" joku orjista kysyi varoen. Crit siirsi punaiset silmänsä kysyjään ja irvisti.
"Se riippuu täydellisesti kuinka nopeasti osaatte juosta", hän vastasi, ampaisten sitten juoksuun. Juuri ennen ovea, hän keskitti ajatuksensa jälleen oikeaan muotoonsa, saaden siipensä levitetyksi ja häntänsä viuhtomaan ilmaa. Vajan ulkopuolelle oli tullut jo päälle viisi vartijaa, jotka seurasivat Critiä hetken äimistyneinä, sitten vihaisina. Jostain lohikäärmeen takaa suhahti keihäs aivan jalan vierstä, toisaalta taas lensi nuolia. Lohikäärme ei kaivannut lisää naarmuja kehoonsa, eikä halunnut taistelua häviämisen pelossa nostaakaan.

Violetti lohikäärme kohosi lentoon, syösten liekit vajan kattoon vielä läksiäislahjaksi. Pari nuolta suhahti vielä ohitse, yksi kimposi suomuista. Tulen levitessä hänen alapuolellaan, Crit kohosi yhä korkeammalle ja lähti kaartamaan pois Nahor kylän seuduilta. Jos orjat kuolisivat tulipaloon, niin harmi. Ainakin Crit oli järjestänyt sen kokon, kuten puhe oli ollut. Ajatukset kääntyivät taas Tsytaniin ja Crit karjahti vihoissaan. Hänellä ei olisi enää mahdollisuuksia löytää miestä pimeällä, mutta hän ei aikoisi päättää tätä juttua tähänkään.
"Tsytan!" hän ärjyi. "Jos enää koskaan näen hiuskarvaakaan olemuksestasi, vannon repiväni sinut kappaleiksi!" Hän toivoi ettei tästä tapahtumasta leviäisi kamalaa puhetta, tai hänen maineensa haltioiden ja armeijan parissa saattaisivat järkkyä. Ainakin oli Tsytan, jota syyttää kaikesta. Crit pyörähti ilmassa ja kiisi kohti haltioiden kylää.

//Näin päättyi tämä peli. Olen übertyytyväinen pelistä ja kiitän ja kumarran seurasta! Näkemisiin taas :)
Lotdow
 

Edellinen

Paluu Kadut ja Torit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 5 vierailijaa

cron