Telum

Linnasta löytyy käytävää jos toistakin, jolla vaellella päänsä pyörryksiin. Linnasta löytyy myös lumottuja salakäytäviä, jotka ovat erittäin vaikeita löytää tai sitten täysin mahdottomia avata ilman loitsuja. Käytäviä valaisee pimeällä hiljalleen edes takaisin lipuvat sinivalkeaa valoa kajastavat, lumotut valopallot. Käytävät ovat myös melko autioita ja maltillisesti sisustettuja.

Valvoja: Crimson

Telum

ViestiKirjoittaja harlekiini » 07 Touko 2012, 14:59

Kaikista haltialinnan osista, joihin Lamenderlynillä oli lupa kulkea, asevarasto ei todellakaan kuulunut niihin. Niin tyyni ja hyväsydäminen kuin hän olikin niin hulluudessaan kuin selkeimpinä jaksoinaan, linnan ylimykset eivät halunneet ottaa selvää mitä tapahtuisi, jos opettajan kimppuun kävisivät erityisen pelottavat näyt juuri hänen pidellessä pistomiekkaa tai kirvestä. Ylimykset eivät olleet erityisen ihastuneita miekanpistosta omassa lihassaan, mutta kaikkein jyrkemmin päätökseen vaikutti idänhaltian ammatti: nuoret haltiat olivat arvostettuja, eikä kukaan halunnut kuulla oman jälkikasvunsa menehtyneen kesken opetuksen mestarin menetettyä itsehillintänsä. Sama perustelu oli hiljalleen karkottanut vanhemmat etsimään toista opettajaa, joka oli kenties vähemmän pätevä mutta kykeni erottamaan kuvitelman ja todellisuuden.

Asevarastossa harmaapartainen idänhaltia kuitenkin istui. Hän oli huomannut avaimen oveen unohtuneena (joku saisi arvatenkin kuulla kunniansa) ja käyttänyt tämän harvinaisen tilaisuuden hyväkseen. Hän nojasi puoli-istuvassa asennossa seinää vasteen kiilattua pitkää, lehdenmuotoista kilpeä vasten sivellen kahdella sormellaan pistomiekan kapeaa terää. Miekan väistin oli taidokkaasti muotoiltu kättä suojaavaksi koriksi köynnösteeman mukaisesti, muuten se oli vailla koristuksia. Ase oli terävä, totta kai, eihän tullut kysymykseenkään että sodan aikana aseet altistettaisiin ruosteelle ja tylsymiselle, mutta hän ei leikannut sormiaan. Hänen siniset silmänsä kiertelivät hajamielisen oloisesti kirveiden, keihäiden, miekkojen ja jousien rivistössä, pysähtyen ihailemaan kilpien vaakunatunnuksia ennen kuin jatkoivat harhailuaan. Eksyneisyys ja tyytyväisyys vuorottelivat hänen levollisessa katseessaan, joka tiukasti vältteli raolleen jätettyä ovea.

Miekka tuntui painavalta hänen kädessään, joka ei ollut tottunut pitelemään mitään sulkakynää painavampaa, mutta se tuntui myös tutulta. Siitä oli niin kauan, kun hän oli viimeksi kohottanut minkäänlaista asetta. Kahva sopi täydelliseesti hänen käteensä ja kevyen miekan tasapaino oli vertaansa vailla. Idänhaltia ei uneksinutkaan käyttävänsä sitä taistelussa, mutta jos pelkästään sen sileän terän hellä koskettaminen huoneessa, johon astuminen oli evätty häneltä kymmeniksi vuosiksi, oli riittävästi. Lam tunsi olonsa hyväksi. Raudassa oli voimaa, joka muutti ilmapiirin painotavaksi, ja aseiden terävyys tuntui leikkaavan itse ilmaa säristen kuulokynnyksen rajalla. Raudan keskellä opettaja tunsi mielensä kumman selkeäksi.


¤¤ Suskaria odotellaan. ¤¤
harlekiini
 

ViestiKirjoittaja suskari » 15 Touko 2012, 20:18

Acom

Kenttä töiden varjossa oli kenraalin pöydälle kasaantaunut jälleen kasa papereita jos toisia, enemmän tai vähemmän tärkeitä, jotka odottivat läpi katsomista ja mahdollista täyttämistä. Syy miksi Acom oli tällä kertaa jättänyt kenttä hommat muille ja istahtanut pöytänsä ääreen syventyäkseen kasantuneeseen paperi kasaana, jota kenraali mielessään vihasi alimpaan helvettiin. Hän oli toiminnan mies ei mikään kirjanpitäjä, joka istui tunteja täyttämässä papereita. Olisi tietysti ollut alamaisetkin mutta Acom ei valitettavasti osannut luottaa noihin aivan niin paljoa että antaisi noiden koskea hänen omiin papereihinsa, joissa saattaisi olla jopa hyvin salaistakin asiaa kirjeen muodossa. Joten Acom enemmän ja vähemmin mielummin katsoi paperinsa läpi itse kuin antaisi muiden säheltää hänenkin edestään..

Papreita pyöritellessä vierähti aika hyvinkin nopeasti ja kun kenraali oli lopultakin saannut viimeisenkin paperin laitettua kuntoon ja lukenut nuo läpi laittoi Acom jokaisen omalle paikallensa tai kutsui juoksupoikaa raahaamaan jotakin kirjettä ja viemään ne perille asti avaamattomana. Siintäkös muksu saisi selkäänsä jos edes kuvittelisi avaavansa kirjeitä.. No juoksupojan kadottua viemään kirjeitä oikeisiin osoitteisiin poistui kenraali itse huoneestaan muuten vain kävelemään ennen kuin tarvitsisi lähteä jotakin kenttä tehtävää hoitamaan käskystä. Miehen suunta lähtikin sotilastuvan ankeudesta kohden linnaa, jossa jokainen kenraali alempiaroinen teki kauniisti tilaa muodonmuuttajalle, tosin Acom jätti nuo palvelijat ja muut tällä kertaa omaan arvoonsa ja suunnisti syystä tai toisesta kohden linnan asevarastoa.. Ehkä asevaraston tarkastaminen oli jäännyt hieman päälle kenraalille näiden sotaisten vuosien aikana, vaikkei sota vielä ohi ollutkaan, tai sitten syynä oli jokin muu.. ja oli mikä oli kenraali oli iloinen sen puolesta että oli ottanut kävely kohteeksensa linnan asevaraston, jonka joku tumpelo oli jättänyt auki, tai sitten sisällä oli joku. Kenraali kurtisti pienesti kulmiaan mietteliäästi ennen kuin otti askelia kohden asevaraston ovea, avasi sen ja se kenet muodonmuuttaja näki asevaratossa sai.. no sai kenraalin katsomaan tuota miestä kuin lasta, joka oli eksynyt HIEMAN väärään paikkaan, tai tehnyt muuten vain jotakin väärää.
"Saannen kysyä mitä te teette täällä?" Kenraali kysyi tältä tuntemattomalta mieheltä, joka piti miekkaa kädessään ja mikä puolestaan oli saannut kenraalin vetämään toisen kätensä lepäämään lantiollaan olevan miekan kahvalle valmiina vetämään sen tappavan terän esille jos tämä mies aikoisi uhmata häntä tuolla.
"Laittakaa ase takaisin mistä otittekin sen." Kävi tyly, mutta ystävällinen pyyntö tälle miehelle. Tämä mies ei selvästikkään ollut sotilaallinen, eikä tuon käteen aseet kuuluisi.
suskari
 

ViestiKirjoittaja harlekiini » 17 Touko 2012, 22:41

Idänhaltia päästi ranteensa rennoksi ja pyöräytti laiskassa kaaressa miekan terän osoittamaan eteensä, antaen katseensa lipua valon kajossa välkehtivällä terällä. Kahva oli karhea hänen kirjurinkäteensä, mutta ase tuntui aivan hänen käsivartensa jatkolta. Olisiko hänestä pitänyt tulla soturi? Lam hymähti vaimeasti ja käänsi miekkaa uudelleen. Oli siinäkin ajatus. Kenties sinä päivänä, kun sotia ratkaistaisiin järjen käytöllä ja timanteilla ja puulohikäärme minusta tulisi mestari mutta soturiko ei, ei, ei. Hän tarttui miekasta jälleen kaksin käsin ja koetteli sen kapeaa terää peukalollaan. Ase oli kaunis. Tappava, mutta kaunis, ja kauneudessaan tappava. Juuri sellainen, jota runoilijat vertaisivat naisiin. Hän hymähti uudelleen.

Hän nosti katseensa varjon peittäessä oviaukon, ja räpäytti silmiään vastaukseksi kysymykselle. Karskin oloisella haltialla oli sotilaan ryhti ja auktoriteettinen aura ympärillään. Upseeri. Siniset silmät pyyhkäisivät kallista asustusta. Ylempiarvoinen upseeri, kenties kapteeni tai jopa kenraali. Kenraali, joka ilmeestä päätellen oli kiristänyt vaaleiden hiuksiensa kuvainnollista nutturaa aivan liiaksi. Hiustensa väristä huolimatta mies ei näyttänyt erityisen vanhalta verrattuna huoneen toiseen hopeahapseen, jonka kaidoilla kasvoilla vuosien uurteet jo piirtyivät.
Ovi oli auki, Lam vastasi haltiakielellä hartioitaan kohauttaen. Hän napautti terää kynnellään saaden aikaan metallisen ping äänen, joka heijastui sileistä metallipinnoista ennen kuin hiipui. Komento sai toisen kapean kulman kaartumaan ja idänhaltian huokaisemaan. Hänen hauskanpitoaan rajoitettiin jälleen kerran.
Mikäpä siinä. En ole koskaan tarvinnut naista, hän vastasi ja kumartui nostamaan kapean nahkahuotran paljaiden jalkojensa juuresta. Terä puikahti suojaansa metallisen sihahduksen saattelemana, joskaan opettaja ei laskenut huotraa kädestään. Aivan huotran yläreunaan metallisen vahvistusrenkaan alapuolelle oli kaiverrettu tanssivin haltiakirjaimin aseen nimi. Lamenderlyn huokaisi uudestaan, tällä kertaa aiempaa teatraalisemmin.
Ei meidän suhteestamme olisi mitään tullutkaan. Voitteko kuvitella, ettei hän kertonut minulle edes nimeään? Minä kysyin, kysyinhän minä, mutta hän ei kertonut. Hän puhuu vain kunniasta ja taistosta ja oikeamielisyydestä, ja jätti nimensä minun selvitettäväkseni. Oi Iarlang! Niin välinpitämätön. Kaunis, mutta julma. Mutta niin varmaan teidänkin rouvanne?

Lam asetti huotran huolellisesti yhteen puisista miekkatelineistä vierellään, missä se riippui ylväänä muistona katkerasta menneisyydestä, aina valmiina palvelemaan uusissa taisteluissa sotilaiden elämänlankojen katkaisijana, vaikka olikin niin siro, ettei soveltunut kuin aateliston käytettäväksi linnan marmorikäytävillä. Siipikorvainen asettautui mukavammin kilvelle ja sipaisi ohutta partaansa ennen kuin laski kätensä syliinsä, tehden varsin selväksi ettei ollut lähdössä mihinkään nyt kun oli viimein päässyt livahtamaan kiellettyyn huoneeseen kuin lapsi keksipurkille.
Näytätte kovin ärtyneeltä, kapteeni.
harlekiini
 

ViestiKirjoittaja suskari » 10 Kesä 2012, 21:13

Acom

Acomin oma, melko tuima ja pistävä, katse kiersi tässä uudessa tuttavuudessa joka oli näköjään eksynyt astetta erikoisempaan paikkaan. Tai no tuskin puhtaasti eksynyt, tavallinen kasalainen tai palvelija jättäisi mieli hyvin rauhaan asevaraston etenkin jos tieisi tulevansa yllätyteksi joltakin taholta ja voisi saada siintä rangaistuksenkin. Tämä mies ei kuitenkaan tuntunut olevan moksiskaan asiasta ja jokin suorastaan huusi kenraalille ettei tällä miehellä ollut tällä hetkellä kaikki inkkarit kanootissa päänsä sisällä. Saaden siihen jopa varmistuksen vastauksen kuullessaan. Ovi oli auki, kenraali hymähti pienesti.
"Niin oli, mutta kukaan järkevä tuskin astuisi tänne ellei olisi sotilas." Acom huomautti ja lisäsi vielä. "Eikä sinulla pitäisi olla mitään asiaa tänne?" Acom kuitenkin kysyi varmistaakseen kuitenkin ettei vahingossakaan koputtaisi väärää puuta. Voisihan olla että joku oli lähettänytkin tämän miehen asevarastolle, vaikka kenraali epäilikin sitä hyvin suuresti. Miehen eleet ja sanat eivät antaneet sitä kuvaa, eivätkä ne myöskään tehneet vaikutusta Acomiin.. Eivätkä tehneet jatkossakaan kun mies alkoi puhumaan miekasta kuin omasta vaimostaan. Tämä mies oli selvästikkin täysin kahjo! Ehkä aikaisempi kysymys oli sittenkin turha. Tällä miehellä ei ollut täällä mitään tekemistä, järkevää sellaista.

Acom jättikin suosiolla mitään vastaamatta tai kommentoimatta miehen miekka vaimonsa yksinäisiin puheisiin, kun tuo lopultakin laittoi miekan omalle paikallensa ja Acom sai ainakin toistaiseksi mielenrauhan siltä pelolta että saisi miekan vatsansa sisään. Hän ei kuitenkaan ollut erityisen hyvin varustautnut taisteluun tällä hetkellä, vaikka puolustaa itseään osasikin. Katse siirtyi jälleen valkohiuksiseen, joka oli päättänyt ottaa mukavasti kilven päällä ja ilmoittaen ettei aikoisi minnekkään lähteä.
"Luulisi sinun tajuavan miksi. Enkä ole kapteeni vaan kenraali ja huomaan että olet unohtanut etiketin." Kenraali huomautti varsin suoraviivaisesti tälle miehelle tuon tavasta puhua hänelle kuin kenelle tahansa tori tutullensa. Se olisi jo yksi syy rankaista tuota sekopäätä, mutta tällä kertää Acom päätti olla kiltti. Toistaiseksi.
"Ja pyytäisi sinua poistumaan tästä tilasta, jos tahdot pitää selkäsi ehjänä." Acom pyysi, ei vaan pikemminkin käski muttei huutaen ääni oli rauhallinen.
suskari
 

ViestiKirjoittaja harlekiini » 27 Kesä 2012, 01:43

Lam hymyili vinosti sotilaan mainitessa järkevyyden. Asiasta saattoi olla montaa mieltä
Ah, ei. Eipä minulla pitäisi. Kerrankos sitä kieltoa rikkoo. Ei idänhaltiaa kuitenkaan laskettu vihamielisessä valossa arveluttavaksi tapaukseksi, vaikka häntä pidettiinkin silmällä. Oli kuitenkin totta, ettei se ollut riittävä perustelu hiippailla muille aatelisille ja sotilaille varattuihin tiloihin omine lupineen vain istuskelemaan, vaikka se olikin parempi vaihtoehto kuin koko asevaraston tyhjentäminen. Kiinni jäätyään ylimyksen oli turha keksiä selityksiä läsnäololleen, ja niinpä hän jatkoi seesteistä nojailuaan kädet sylissään. Hän poistuisi kylläaikanaan.

Idänhaltia hymähti sotilaan puuskahdukselle ja hänen kulmansa hyppäsivät. Vai oli hän unohtanut etiketin? Oli totta, että hän oli sotilaalliseksi luokiteltavalla alueella ja siten kenraalin reviirillä, mutta siviilinä häntä ei voinut kilpailuttaa sotilaallisessa arvoasteikossa, vaan yhteiskunnallisessa. Virkansa menettämisestä huolimatta hän oli silti yhä, ainakin yleisissä piireissä, puhdasverinen ylimys. Vaikkei Lam henkilökohtaisesti osoittanut sen suurempaa kiinnostusta asemansa tunnustamista kohtaan, hän ei voinut olla pistämättä merkille sotilaan yritystä luokitella häntä selvästi alempiarvoisemmaksi. Unohdettakoon.
Se, että teitittelyt karkasivat hänen puheestaan, oli luonnollisesti sivuseikka.
Pahoittelen erehdystäni, kenraali. Sotilasarvot eivät ole minulle tuttuja. Hoikka mies nousi vihdoin seisomaan ja osoitti sotilaalle niin tarkkaan viilatun hovikumarruksen, joka ei ollut tuumaakaan liian syvä eikä sekuntiakaan liian pitkäkestoinen tilanteeseen sopivaksi, jotta se vaikutti lähes pilkkaavalta. Osa Lamenderlynin kaoottisesta mielestä ei unohtanut aivan niin nopeasti.
Pyydän myös anteeksi, mikäli käytökseni vaikuttaa teistä epäsoveliaalta. Olen Lamenderlyn Dwinneldth, toimin Hänen Majesteettinsa alaisuudessa tutkijana, filosofina, taivaanrannan maalarina, ja yhdeksän taidon ja kymmenennen kurjuuden taitajana, hän esittäytyi viitaten viimeisimmillä sanoillaan jokapaikanhöylää vähemmän imartelevasti kuvaavaan sananlaskuun. Idänhaltia ei älynsä säteilystä huolimatta kyennyt yleisnerouteen, vaan hänen hajamielisen oloinen kiinnostuksensa kaikkea mahdollista kohtaan oli päätynyt siihen, että hän oli hyvä kaikessa, muttei mestari missään.

Suoristauduttuaan haltian toinen käsi lepäsi rennosti hänen sivullaan, toinen oli taipunut niin, että pitkät sormet hankasivat herkeämättä toisiaan vasten hänen lantionsa seutuvilla. Vanhempi miehistä liikahti silloin tällöin paikallaan hänen toisen jalkansa lihasten nytkähtäessä oman halunsa mukaisesti. Hän reagoi esitettyyn uhkaukseen tavanomaisen rauhallisesti; hän uskoi vahvasti, että vaikka hänet tavattaisiinkin häneltä kielletyltä alueelta, korkeammat tahot eivät kävisi häntä ruoskimaan.
En usko meidän tarvitsevan ryhtyä aivan niin äärimmäisiin toimenpiteisiin, kenraali hyvä. Haeskeltuaan hetken turhaan sotilaan nimeä muististaan entinen opettaja tyytyi tituleeraamaan miestä vain tämän arvolla. Pitkäikäisten olentojen alueella oli väistämätöntä törmätä samoihin naamoihin lukuisia kertoja, mutta hän ei ollut koskaan viettänyt erityisemmin aikaa sotilaiden kanssa.
Suokaa uteliaisuuteni anteeksi, en ole käynyt täällä vuosikymmeniin ja houkutus pääsi kasvamaan liian suureksi. On totta, ettei minun yksityisiä käymisiäni asevarastossa katsota kovin hyvällä, mutta nyt kun te olette täällä asian laita on varmaankin hivenen muuttunut? Toiveajattelua, mutta aina sopi kysyä.
harlekiini
 

ViestiKirjoittaja suskari » 25 Elo 2012, 19:55

Pieni huomaamaton hymyn kare nousi eliitin kasvoille kun tämä mies lopultakin, muutaman huomautuksen jälkeen, suvaitsi kohdella eliittikenraalia arvonsa sopivalla tavalla. Ja jos tuon tarkoitus oli loukata Acomia siinä mies epäonnistui, päinvastoin muodonmuuttaja oli nyt tyytyväinen siintä tiedosta että mies tiesi paikkansa. Acom oli kärsivällinen ja ystävällisin eliiteistä, mutta hänenkin kärsivällisyydessä ja sietokyvyllä olisi rajansa joten valkohiuksisen ei kannattaisi kokeilla liikaa onneaan. Voisi onkeen napata turhankin suuri kala.
"Mukava tavata Lamenderlyn Dwinneldth ja vielä mukavempaa kuulla että osaatte käyttäytyä." Acom nyökkäsi tämän miehen esittelylle ja vielä huomautti tuon lievästä kurittomuudesta, tai no Acomista se oli. Hän kuitenkin tiesi asemansa ja tahtoi sen mukaista kohtelua. Mutta antoi nyt sanattomasti miehelle anteeksi moisen kerta oli älynnyt korjata tilanteen.
Kenraali ei voinnut olla kiinnittämättä huomiotaan Lamin, idänhaltian ruumiin kieleen kun tuo oli noussut seisomaan ja elehti kuin lapsi joka ei osannut olla aloillaan kahta sekunttia pidempää. Kenraali ei kuitenkaan sanonut mitään tai edes näyttänyt asiaa ulkoisesti, vain idänhaltian rauhallinen reagtio sai kenraalin kohottamaan toista kulmaansa pienesti näyttäen joksikseen huvittuneelta.. ja se nousi kun kun valkohiuksinen avasi suunsa yrittäen kiertää nerokkaasti Acomin uhkausta.
"Se ei ole syy olla rankaisematta sinua, muistuttamatta sinua missä sinun paikkasi menee ja jos välttämättä tahdot olla tekemisissä aseiden kanssa liity armeijaan." Acom huomautti tälle miehelle lievästi hymyillen ja näytti siltä jopa että aikoisi kajauttaa ilmoille vangitsemis käskyn.. tai säästäisi sen myöhemmäksi. Mitään elettä eliitti ei kuitenkaan tehnyt vaan astui askeleen lähemmäksi tätä mielipuolta, pitäen kuitenkin haju raon.
"Ja jos olisin ollut mukanasi alunperin ei minun tarvitsisi olla potkimassa sinua pois täältä." Muodonmuuttaja huomautti vielä ja hymähti lisäten sanoihinsa.
"Mutta voin antaa tämän kerran olla jos häivyt silmistäni muutaman sekunnin sisään eikä kukaan ikinä tule yllättämään sinua täältä istumasta. Muuten en tule vastaamaan tapahtumista." Acom sanoi varsin vihjailevasti tälle miehelle.. hänellä ei ollut mielenkiintoa käydä raahaamaan aikuista miestä niskapers otteella ulos huoneesta, se olisi alaisten tehtävä.
suskari
 

ViestiKirjoittaja harlekiini » 29 Elo 2012, 21:53

Oli huvittavaa, kuinka usein vakuuttelu tapaamisen mukavuudesta tarkoittikin todellisuudessa aivan päinvastaista. Kenraalin olemuksesta ja puheistakin saattoi päätellä, etteivät kohtaamisen olosuhteet olleet ne parhaimmat mahdolliset, eikä ollut jäänyt epäselväksi, että osoittamistaan käytöstavoista huolimatta vanha opettaja sai painua hevon kuuseen kunnes tapahtuma oli unohtunut ja heidät esiteltäisiin toisilleen virallisesti. Lamenderlynin suhtautuminen oli kuitenkin vailla katkeruuden häivääkään, eikä edes sarkasmilla ollut tilaa hänen lähes naiivin hyvää uskovassa luonteessaan. Siipikorvat poimivat sotilaan puheista kaiken suurin piirtein olennaiseksi luokiteltavan, antavan kaiken muun virrata toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos pysähtymättä matkalla muuten kuin kysymään tietä.
Idänhaltian hymy oli seesteinen ja katse kuin patsaalla kenraalin mainitessa rangaistuksen uhan ja armeijaan liittymisen, jolloin lyhyt hykertely karkasi vanhemman miehen huulilta. Hän, armeijassa? Käsillä, jotka tuskin koskaan pitelivät mitään kirjaa painavampaa? Haltian vaaleiden hiusten alla kaksi vastakkaisiin suuntiin suhahtavaa ajatusta törmäsivät toisiinsa herättäen muiston ajasta, jolloin hän oli ollut vasta nuorukainen ja harjoitellut aseenkäsittelyä sirolla pistomiekallaan, ja lähes saanut opettajansa itkemään. Nuori Lamenderlyn oli osoittanut aivan samaa lempeyttä ja keskittymiskyvyttömyyttä kuin vanhempanakin, eivätkä hänen huomionsa harhailut opetuksesta uuden ajatuksen tai keksinnön pariin olleet harvinaisia, puhumattakaan hänen tavastaan pahoitella jokaista onnistunutta osumaa (omaansa tai vastustajan). Tarpeekseen saanut asemestari oli kauniin sanankääntein pyytänyt nuorukaista harkitsemaan tulevaisuudelleen jotain muuta kuin palveluksen armeijassa. Päätös oli tyydyttänyt kumpaakin osapuolta ja saanut monet huokaisemaan helpotuksesta, eikä vähiten asianomaiset itsensä.

Opettajan ajatukset kaartuivat menneisyydestä takaisin nykyhetkeen ja osa onnistui jopa pysähtymään siihen huomioidakseen kenraalin. Vaaleat kulmat kohosivat nuoremman vaatimuksen myötä ja hymykuopat syvenivät idänhaltian virnistyksen leventyessä. Siitä oli kauemmin kuin hän jaksoi muistaa kun joku oli viimeksi rohjennut puhua hänelle tuohon sävyyn. Kuinka virkistävää! Lamenderlynin oma käsitys asemastaan ja arvostaan kuitenkin lietsoivat hänen sisäisen kapinallisensa tulta yhä suurempaan liekkiin. Hänkö sallisi itsensä häädettävän pois pahaisen palvelijan lailla, nyt kun hän oli viimein päässyt ihastelemaan kaikkein kielletyintä, missä rauta eli, terät kuiskivat ja kilvet kertoivat tarinoitaan hänen kuunneltavakseen ajoista, jolloin niiden kantajat olivat marssineet sotaan ja ah, kenties olisi mahdollista torjua nuolisadetta lomittain nostetuilla kilvillä ja sitä muodostelmaa kehittää enemmän suojaamaan koko osastoa, tai kenties siihen tarkoitukseen olisi mahdollista kehittää laite, joka suojaisi tiettyä miesmäärää nuolilta ja keihäiltä eikä tarvitsisi vetohärkiä liikkuakseen, niihin kun oli niin helppo osua, helppo, helppo, aivan kuin loikkiminen katolta toiselle oli helppoa kun vain muisti.ah. Aivan.

Lam ravistautui irti harha-ajatuksista ja painoi sormenpäänsä yhteen hymyillen kenraalille säteilevästi.
Ah, mutta arvon kenraali, en ollut suunnitellut lähteväni täältä vielä hetkeen, enkä varsinkaan juosten! Kuinka muutenkaan poistuisin arvatenkin laajasta näkökentästänne niin nopeasti? Ei minun iässäni ole sopivaa juoksennella pitkin linnan käytäviä. Joskin hän teki sitä silti. Enkä suinkaan voi luvata tämän jäävän viimeiseksi kerrakseni täällä, jos ovi sattuu unohtumaan auki toistekin. Ettekö ole kuulleet raudan lauluja? Tietysti olette, olettehan teräksen kanssa päivittäin tekemisissä, vaan oletteko kuunnelleet? Kiehtovaa! Ylvästä ja kaunista, vaan samalla brutaalia ja julmaa! Mitkä tarinat! Niitä eivät taivaan linnutkaan tiedä. Kuinka voisin hylätä ne ainiaaksi? Suodaan vanhalle miehelle kai hänen huvinsa?
Haltian virnistys välähti hampaat paljastavan leveäksi hänen astellessaan pehmein askelin ovensuuhun sotilaan eteen, mihin pysähdyttyään hän ojensi toisen kätensä pitkät sormet pyyhkäisemään nuoremman rintahaarniskan pintaa.
Ja te, kenraali, puhuttelette minua sangen ikävään sävyyn. En ole kuullut vielä nimeänne, hm? Eivätkö herrasmiehet esittäydy toisilleen?



//¤¤ Vedän Lamin nyt pois tästä. ¤¤
harlekiini
 


Paluu Käytävät

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron